Jonathan Haidtin mukaan valtaosa moraalisista arvioista toteutetaan jotenkin aivan muutoin, kuin järkeilyllä. Moraaliset päätökset tehdäänkin sen sijaan tunteella ja päättely tehdään "after the fact". Näin järkeily on tavallaan harjoitelma jossa rationalisoidaan se päätös, joka on jo tehty. "Haluan toimia näin, jos tämä on totta, millä keinoin voin tukeä näkemystäni niin että se kuulostaa eettiseltä?"Tämä on tietysti vain tosiasiatila. Se kertoo miten ihmiset toimivat. Tämä ei ole yllätys. Edes me nörtit kaikkine Star -Trek -kielten opetteluinemme emme usko muuta.
Moraalia filosofisesti lähestyttäessä on kuitenkin ongelma, ei voida sanoa että jos monet päätökset joita ihmiset käytännässä tekevät, johtuvat emootioista, että moraali on tunteista. Että tämän myös pitää olla näin. Ehkä ihmiset vain ovat luonnostaan moraalittomia, ja oikea etiikka on kuiten hyvä järkeily: Kaikki tekevät sitä luonnostaan jonkin verran, mutta sen tekeminen hyvin on haastavaa.
Se, että käytännössä lähes kaikki moraaliset päätökset rakentuvat tunteille ja tätä kautta myös toiveajattelulle, inholle ja ennakkoluuloille, on fakta. Mutta se, mitä tästä sanotaan, on vaikeampi kysymys. Etiikassa kysymys on kuitenkin tavallaan "parhaasta mahdollisesta ja toimivasta tavasta toimia hyvin", samaan tapaan kuin tieteessäkään ei haeta totuusabsoluuttia vaan niitä "hyvin perusteltuja uskomuksia".
Tavallisuus ja normaali toiminta, etenkin jos sitä kutsutaan aivotoiminnaksi, voi tuntua vakuuttavalta, etenkin jos tulos on tieteellisesti varma ja hyvä. Tällä tavalla saadaan kuitenkin ensisijassa tietoa siitä miten aivot toimivat. Tästä saadaan normaali, lajinmukainen, toimintatapa.
Michel de Montaigne taas esitti tähän liittyen, mielestäni hyvin osuvasti, että tavallisuus ja normaalius usein mielletään hyväksi, joskus jopa "luonnolliseksi eli hyväksi". Normaalista tulee normi. Kuitenkaan mitään syytä tähän ei ole. Ne voivat olla vain hassuja mieltymyksiä ja tapoja.
1: Tätä kautta voidaan kysyä että onko etiikka hieman kuten hyvät tavat. Kankaista nenäliinaa on pidetty etiketin mukaan hyvänä tapana. Joku voisi kuitenkin sanoa että on irvokasta kutoa hieno kangas, pyyhkiä siihen limaa ja tallettaa ja kantaa tätä limaa tämän jälkeen taskussa.
Tämä on oikeastaan aika mielenkiintoinen pointti. Sillä tällä on myös eräänlainen jatkoseuraus. Jos joku sanoo vaikkapa että evoluutioteoria on sitä miten "luonto kynsin verisin" tuhoaa, ja esittää että evoluutikosta ihmisten tulisi käyttäytyä tällä tavalla. Tässä tehdään sama virhe. Se on itse asiassa hyvin helppo tehdä.
Ehkä kulttuurin päin vastoin tulisi ottaa evoluutio huomioon suojellessaan sen jäseniä. Sillä luonto on hieman kuten luonnonvoimat. Jos tuulee hyvin, kannattaa tehdä tuulimylly. Mutta jos tuuli onkin tuhoisaa, kannattaa sitä vastaan suojautua rakentamalla myrskynkestäviä taloja. Myrskyn vääräksi tuomitseminen ei sen sijaan toimi.
Jos tämän jälkeen palataan järki vastaan tunteet -asetteluun, voidaan jopa kysyä että jos tunteet ovat hallinnassa, pitääkö niitä erikseen pyrkiä kontrolloida tätä ikään kuin se olisi virhe tai ratkaistava ongelma?
Tieteenfilosofisesti tämänkaltainen toiminta toimii siinä kohden, että kenties paras tapa ei olekaan olettaa olevansa virheetön ajattelija ja luottaa että jokin mystinen absoluuttisen luotettava toiminta takaa tuloksemme. Ehkä sen sijaan kannattaakin pyrkiä parhaaseen mahdolliseen tapaan, ja yrittää ottaa selvää ja kontrolloida ajattelumme rajoituksia. Itse asiassa tämä mielen virheellisyyden tunnustaminen on ollut tärkeää. Esimerkiksi Descartes oli puhtaasti rationaalikko. Hän ajatteli että järki riittää. Tätä kautta hänellä oli monia luonnonilmiöitä koskevia teorioita. Hän ei kuitenkaan testannut niitä, ja tiede on sittemmin osoittanut ne vääriksi. Siksi Descartes muistetaan logiikastaan ei luonnontieteellisestä näkemyksestä. Empiriassa taas ajatellaan että ihmismieli on väärässä ja se helposti kääntyilee ties mihin. Tämän vuoksi havaintoja käytetään luonnontieteissä.
1: Sillä koe antaa vaatimuksia joita rationalistilla ei ole. Toki voi olla että havaintommekin ovat virheellisiä ja vääristyneitä, ja tätä kautta virheen tarkistaminen toisella virheellä ei ole välttämättä absoluuttisen hyvä. Mutta tässä sentään tulee vastaan se, että havaintojen ja ajattelun tulee olla yhteensopivasti vääristyneitä. Jos molemmat näyttävät eri tavalla väärin, voi käydä niin että vertailu ei natsaa yhteen. Tämä ei ole ehkä täydellinen varmistus. Mutta se on jotain. Kun tätä verrataan siihen että luotetaan että osaamme, ja annamme tunteiden päättää, tälläistä kontrollia ei ole. Itse asiassa koko ajatus ajatusten luotettavuudesta rakentaa tilanteen jossa mitään tälläistä kontrollia ei tarvita.
Tätä kautta päästään siihenkin että itse asiassa luonnontieteet eivät kiellä transsendenttejä tunteita itsessään. Niissä ei kiistetä tunteiden olemassaoloa. Ihminen kokee kauneutta. Ne vain eivät sellaisenaan ole todisteita siitä miten maailma toimii. Voi tietysti olla että käytän tämän kirjoittamiseen tunneaivojani, joiden emotionaaliset ennakkoluulot sumentavat järkeni ja tietoni.
Kuva on Erkki Hämäläisen ottama. Olen selvästi erehtynyt ennenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti