Imre Lakatoksen näkemyksessä tieteen toiminta perustellaan sillä, että se on toiminut kohtuu hyvin. Tämä ei välttämättä tarkoita että tieteen teoriat olisivat niinkään lopullisen oikeassa tai todenmukaisia, kuin tutkimuksen kannalta relevantteja. Tälläisen väittäminen olisikin perinteisiin vetoamista, joka olisi siitä erikoinen että siinä oletettaisiin että kun vanha teoria on toiminut tähän astikin, sen olisi oltava erityisen lopullisesti oikea. Tämä ei edes sovi Lakatoksen näkemykseen, jossa teorioiden vaihtuminen on tärkeää: On mietittävä esimerkiksi miksi maakeskisen näkemyksen vaihtaminen aurinkokeskisyydellä oli osoitus tieteen toimivuudesta.
Lakatos korostaa että paras teoria on sellainen, jonka piirissä voidaan tehdä paljon uutta tutkimusta. Vanhojen havaintojen selittäminen on vain "protective beltin" rakentamista, joka vertautuu esimerkiksi maakeskisen maailmankuvan planeettojen ratoihin piirrettyihin hyvin mutkikkaisiin lisäelementteihin, jotka vaativat työtä. Ne eivät tuottaneet ennusteita tai tutkimusta. Taivaankappaleiden kulku vain sovitettiin niihin. (Ajattelutyö ja havaintoihin sopiminen tietysti takasi sen, että moni rationaalinen ihminen kannatti sitä.)
Lakatoksesta hyvä teoria ei tee näin vaan tarjoaa voimakkaan heuristisen mallin, eli ehdotuksia ja odotuksia joita voidaan testata. Mitä parempi teoria, sitä enemmän tutkittavaa löytyy. Toisin sanoen hyvä teoria antaa paljon kysymyksiä. Tällöin teoria tarjoaa sekä kysymyksen "Miten asia X tapahtuu tai on syntynyt" että vastauksen etsimiseen keinoja. Teoriat eivät kuitenkaan ole ikuisia. Ongelmia voi kasautua ja ennen toimiva teoria voi kuluttaa kysymyksensä ja vastauksensa loppuun ja päätyä rakentamaan "protective beltiä".
Syynä perinteisiin juuttumattomuuteen on se, että teorioissa on jotain oletuksia. (Joita voidaan korjata. Kaavoihin voidaan lisätä vakioita ja muuttujia.) Ilman niitä ei saataisi johtopäätöksiä. Tämän vuoksi tieteenteossakin oletetaan joitain asioita - jotta voitaisiin tutkia. Esimerkiksi oletus siitä että maailma on "meidän ulkopuolinen" ja "yksi" sekä laeiltaan pysyvä eivät välttämättä ole tosia, mutta ilman niitä tutkimukset olisivat hankalia.
Toki jotain muutakin oletetaan. Esimerkiksi toimintatyökalujen toimintaperiaatteet. Tosin tässä kohden on asiallista huomauttaa että vaikka rekonstruktion ystävät usein esittävät että esimerkiksi pulssilaser olisi fysiikan laboratoriossa "musta laatikko", eli sen toiminta vain oletetaan hyväksi, se ei tarkoita että pulssilaserin toimintaperiaatetta ei tutkittaisi tarkasti toisaalla, jolloin se ei laajemmassa mielssä enää ole "musta laatikko". Kokonaisuus on tiedeverkko, eikä kokonaisuus näy yksittäistä laboratoriota tarkkailemalla. Tämä asettaa tiettyjä ongelmia "tiedelaboratorioiden antropologeille".
Toisaalta relevanttius korostuu toista kautta. Jos jokin alkuoletus on tosi, mutta se ei tarjoa suoraa tutkimusta, se on turha. Olipa se sitten oikein tai väärin. Otan tästä yhden esimerkin.
Esimerkiksi uskovat ajattelevat että jos Jumala on totta, tämän olettaminen auttaisi tutkimusta. Vaikka Jumala olisi, tämä ei ole välttämättä oikein, koska ne eivät ole tutkimuksellisesti relevantteja. Tämä on selvää, kun katsotaan Lakatoksen ehtoja. Hänellähän tärkeä elementti oli protective belt: Eli suojavyöhyke, jota rakennetaan jotta systeemi sopisi olemassaoleviin havaintoihin. Lakatoksen mukaan tämä on merkki epätoimivuudesta, hyvä tutkimusohjelma ei niinkään rakenna "protective belt", vaan tekee tutkimusta.
Jokuhan voi esimerkiksi sanoa että Raamatun olettaminen todeksi on hyvä tieteenteon apu. Tältä pohjalta hän voi tehdä paljon työtä ja selittää miten jokin Raamatunkohta sopii tieteen löydöksiin. Tällöin olennaista on se, onko kyseinen Raamatunkohta saanut tekemään sen tutkimuksen jolla tämä fakta on löydetty. (Oikea tulkintahan saadaan vasta kun tiedemies tekee ensin oikean löydön.) Yleisesti ottaen tälläinen "jälkikäteen sovittaminen" ei toimi kovin uskottavasti. Samoin jos joku vetoaa Raamattuun, ja väittää että jokin nykytieteen teoria on sen pohjalta väärä, näkemys voi nousta Raamatusta, mutta tieteen kannalta se ei ole "haitta tieteelle" vaan enemmänkin "sitä pahempi Raamatulle". Vasta jos tästä oletuksesta syntyy paljon tutkimusta, voidaan sitä pitää relevanttina työkaluna. Toki tässäkin on hyvä muistaa mikä on teorian tutkimustehon ja siihen intoutuneiden maksukyvyn ja -halun ero : Hyvän tutkimusohjelman ja pakkomielteiden ja vakaumusinnon synnyttäminen ovat eri asioita. Tiede on ensimmäistä, usko ja ideologiat jälkimmäistä. (Ne eivät tietenkään ole toisiaan poissulkevia. Mutta ne eivät ole automaattisesti sama asiakaan.)
Lakatoksen "protective beltin" rakentaminen on rationalisointia, ja siihen viittaavia filosofian tutkimuksia on, jopa uskontojen ulkopuolella. Ne ovat ominaisuuksiltaan jälkikäteen sovittavia, eivätkä tämän vuoksi Lakatoksen periaatteita kannattavien mielestä kovinkaan tavoiteltavia. Ne ovat pikemminkin oire huonoudesta. Duhemin-Quinen tiedeverkon ideanahan on se, että pieniä muutoksia tulee suosia, koska jos suuret muutokset sallittaisiin, mikä tahansa yksittäinen väite voitaisiin asettaa keskiöön ja sovittaa kaikki muu sen ympärille, ja lopputulos olisi ristiriidaton. Rationalisoivien näkemysten kannalta voidaan jopa sanoa että ne ovat huonoja, koska ne sitovat miettijän voimavaroja jo tiedetyn sovittamiseen uuden etsimisen sijasta.
Ehkä tärkein muistettava asiapari on tietysti se, että:
1: Lakatoksella oletukset eivät ole pysyviä. Päin vastoin, hänen logiikkansa elää siinä että tiedemaailma muuttuu. Teorioita hylätään ja uusia otetaan. Edut eivät ole siis niinkään absoluuttisia totuusarvoja, kuin suhteellisia paremmuusarvoja. Tässä se muistuttaa hieman luonnonvalinnan takana olevaa logiikkaa. Siinäkään selviytymiseen ei vaadita täydellisyyttä, vaan edut verrataan toisiin. Esimerkiksi Lakatoksen näkemystä voi testata sillä, selviävätkö tieteessä parhaiten sellaiset teoriat jotka eivät rakenna "protective belttiä". Se, että jokin teoria on ollut pysyvä, ei tarkoita että se olisi totta. Tieteen teoriat vaihtuvat. Vanhat korvataan tutkimuksen kannalta relevantimmilla.
2: Oletusten totuusarvon sijasta keskitytään tutkimuksen heuristiseen potentiaaliin, eli siihen miten hyödyllinen ja etsimisautomaatti teoriasta syntyy. Tässä vanha turha voi tietenkin myös muuttua. Esimerkiksi pulsareiden tutkimus 1500 -luvulla olisi ollut "irrelevanttia haihattelua" koska kohdetta ei oltu havaittu eikä ollut välineitä niiden tutkimiseksi. Nykyään se on tietenkin ihan relevanttia tutkimusta, koska tämä tilanne on muuttunut. Siksi totuusarvon sijasta onkin keskityttävä muihin asioihin. Tämä on tietysti fiksua, koska jos meillä olisi jo totuus, ei sen etsimisessä tai kriittisessä miettimisessä ja harkinnassa ja kyselyssä olisi mitään järkeä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rekonstruktionismi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. syyskuuta 2009
sunnuntai 18. toukokuuta 2008
Mistä on pienet oikeistokristityt tehty?
"Fundamentalismi on vain uskonnollista konservatiivisuutta, mutta se tarkoittaa, ettei tarvitse koskaan sanoa 'olin väärässä' : Sillä jos filosofia alkaa ihmetyksestä, fundamentalismi loppuu siihen."
Lueskelin brännäriä Markku Ruotsilan historiikkia, "Yhdysvaltojen kristillinen oikeisto." Kirjan mukaan Amerikkalaiset ovat aina olleet kirjaimellisessa uskossa, ja että modernismin noustessa Amerikkoihin, syntyi sille vastavirtauksia. Fundamentalismia (lat. fundamentum, perustus, pohja) eli Raamatun kirjaimellisesti tulkitseminen, ja tieteen ja etiikan perustaksi asettaminen, ei tätä aikaisemmin ollut varsinaisesti esillä ja eriteltynä, koska käytännössä aikaisemmin kaikki kannattivat Raamatun kirjaimellista tulkintaa. Kirjassa kerrotaan että vaikka USA:ssa kirkko erotettiin valtiosta varhain, vuonna 1787, se kuitenkin perustettiin yhdeksi kansakunnaksi jonka laki pohjautui Raamattuun. Ja tämän vuoksi fundamentalismi on samanaikaisesti vanha että läpeensä nykyaikainen ilmiö. (Itselle syntyi ajatus, että fundamentalismin "nykyaikaisuus" johtuu osittain siitä että aiemmin ei ollut ristiriitaa tieteen ja uskon välillä. Tiede oli työkalu Jumalan luoman maailman ymmärtämiseen. Tulkinnassa oltiin vapaita, koska Totuus oli monitasoista: Yksi oli allegoriaa, vertausta, toinen mitattavaa todellisuutta. Molemmat olivat yhtä arvokkaita. Vasta modernistien synnyttämä uskontokritiikki, joka on kohdistunut uskonnon kaikille osa -alueille ja joka salli erilaisen, ei kristillisyyteen perustuvan ajattelutavan, pakotti vakaumuksellisia kehittämään reagointitavan, joka julisti Raamatun totuutta kaikilla tasoilla ainoana totuutena.)
Kirja kertoo myös että USA:n presidentti G. W. Bush on ollut maineestaan huolimatta melko lepsulla linjalla verrattuna uskonnollisiin tahoihin, joiden sätkynukkena hänet on haluttu nähdä; Vaikka hän ennen vaaleja esittikin rajaavansa homojen oikeuksia ja harkitsevansa abortin kieltämistä, hän ei kuitenkaan konkreettisesti tehnyt asialle mitään. Bush ei hyökännyt Roe vs. Wade -päätökseen, joka teki abortista perustuslaillisen oikeuden, toisin kuin esimerkiksi presidentti Ronald Reagan teki. Bush ei myöskään ole ajanut aktiivisesti monien oikeistouskovaisten näkemyksien ajamista. Esimerkiksi YK on monien oikeistokristittyjen mielestä antikristuksen järjestö, ilmestyskirjassa mainittu lopun ajan portto. Maailmanpankkia ja Kansainvälistä valuuttarahastoa syytetään okkultistiseksi juutalaisten dominoimaksi Illuminati -järjestön alajaostoksi. (Kuten toki muitakin tahoja.) Ja Illuminatia taas johtaa - kuinkas muuten - itse Saatana/Antikristus.
Kirjasta selviää valtavasti asioita. "Jokaisen ateistin pitäisi lukea tämä kirja." Eikä pelkästään siksi että siinä on messeviä ja ikäviä yksityiskohtia arvon kristityistä, vaan sen vuoksi että eivät menisi eri oppisuunnat sekaisin : Ettei hän olkinukettaisi kristittyjä, näkemättä mitä tämä itse asiassa kannattaa. Niputtaminen on helppoa, ymmärtäminen vaikeaa. Tosin on myönnettävä että kirjaa selailtua uskonnollisen oikeiston ymmärtäminen on entistä vaikeampaa. Eniten kuitenkin siksi että on selvää että he vaativat muilta ymmärtämistä vaikka he itse ovat kaikista vähiten valmiita sitä muille tarjoamaan. Valitettavasti ne asiat näyttävät siltä että Amerikan oikeisto on rakennettu vainoharhasta, evoluution, homojen ja abortin vastustamisesta, ja ylemmyydentunnosta. (Oikeistokentän hengen voi ilmaista sanomalla kaksi sanaa: "epäily" ja "tuomitseminen". Tai lauseen muodossa voisi sanoa että "Doubt is our weapon in fight for justice - which is in our side") Kirja sisältää myös paljon tietoa erilaisista näkemyksistä. Toki tämä johtaa myös siihen että kirja on hitusen raskas. Ruotsila ei myöskään leimaa oikeistoa pelkästään pahaksi vaan kirjassaan ymmärtää myös syitä miksi oikeisto toimii, kuten toimii: Iskee vastaan kun omaa uskontoa ajetaan nurkkaan valta -asemasta. (Voin silti kuvitella muutaman tahon, jotka eivät kirjaa tule mainostamaan.) Minä suosittelen.
Tiivistetysti voisi sanoa että fundamentalismiin sisältyy käsitys Raamatun erehtymättömyydestä, näkemystä jonka mukaan Raamattu on vähäisintä yksityiskohtaa myöten erehtymätöntä jumalallista ilmoitusta. Mutta jatkan kuitenkin hieman kuvaamaan fundamentalistista uskoa. Sillä vaikka se toki julistaa olevansa ainut oikea Totuus, myös oikeistolaiset kristityt jakautuvat useisiin erilaisiin aatesuuntiin. Tätä ei ole tehty kirjan pohjalta, mutta kirja on ollut sille suuri inspiraatio. Myönnän että näkemys on pintaraapaisu, sillä erilaisia ajatussuuntauksia on todella runsaasti tälläkin osa -alueella. Keskittymisnäkökulmani on tässä tapauksessa ensisijaisesti suhde politiikkaan, ei uskonasiat. Samoin olen pyrkinyt jättämään "hassuilla opeilla" retostelun muille. Niille joita sellainen kiinnostaa ja jotka näkevät sen asiaankuuluvana.
1: Dispensationalismi (lat. dispensatio, erivapauden myöntäminen) on eskatologinen (eskatos, äärimmäinen, logos, tieto), eli lopun aikoijen tietämiseen perustuva suuntaus. Olennaista on siksi viimeisten aikojen julistaminen. Dispensationalismin eräs keskeisimmistä ajatuksista on seurakunnan ylöstempaus, jossa oikein uskovat otetaan kirjaimellisesti maan päältä taivaaseen. Dispensationalismin perustajana voidaan pitää John Nelson Darbya, joka rakensi ajanjaksoja, ja jakoi nämä osiin ikään kuin viikoksi, ja esittämällä jokaiselle ajalle tietynlaisen sisällön. (Numerologisella luvun 7 korostamisella ja yhdistämällä tämä viikonpäiviin saadaan joidenkin intuition vakuuttava rinnastus.) Tapahtumien ketju ajatellaan siten, että ensin tulee ahdistus ja sitten tulee loppu. Vaivan aikaa (joka kestää 7 vuotta.) edeltää seurakunnan ylöstempauksen, koska hyvä Jumala ei salli omilleen ahdinkoa. Tämä ylöstempaus tapahtuu yllättäen, ilman ennakkovaroitusta, kun kaikki "elävässä uskossa olevat" kristityt temmataan taivaaseen. Tämän jälkeen juutalaiset käsittäisivät Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi ja evankelioisivat kansaa. Myös Antikristus nousisi valtaan, ja tämän jälkeen alkaisivat Ilmestyskirjassa kuvatut hirveydet. Tässäkin maailmassa uskoon tuleminen on mahdollista, mutta heidän pelastuksensa tapahtuisi vain marttyyrikuoleman kautta. (Miksi siis odottaisit todisteita, eli tempausta?) Tämän jälkeen Jeesus palaa ja alkaa 1000-vuotinen valtakunta juutalaisten hallitseman maan päällä. Dispensationalistit siis korostavat tempauksen läheisyyttä ja pelottelevat uskon heikkoudesta : Lyhytaikainekin hairahtuminen uskon tieltä olisi vaarallista, koska tempaus voi olla vaikka yöllä kun nukut. Tässä näkemyksessä Jeesuksen paluu ei ole merkittävin vedenjakaja, vaan se kun uskovaiset temmataan. Jäljelle jäämisellä pelotellaan. Esimerkiksi Tim LaHaye ja Jerry Jenkins ovat korostaneet kuinka jäljelle jääville koittaa pelottavat hetket jo sillä kun valtava ihmisjoukko katoaa samalla hetkellä. Suomessa tästä on tietääkseni käytetty ainakin nimeä armotalouskausi. Dispensationalistit tukevat erityisen suuresti juutalaisia, koska he näkevät juutalaiset jumalan valittuna kansana. Tämä tarkoittaa sitä että dispensationalistit pyrkivät politiikassakin tukemaan Israelin valtiota ja juutalaisten oikeuksia, ja suhtautuvat vihamielisesti kaikkia sellaisia tahoja kohtaan jotka suhtautuvat juutalaisiin yhtään kriittisesti.
2: Karismaattinen liike (kreik. kharismata, armolahja) painottaa erityisiä Jumalan tarjoamia armolahjoja ja Pyhän Hengen suorittamaa uudistusta ihmisessä. Armolahjat tarkoittavat jotain selvästi havaittavaa merkkiä, kuten kykyä parantaa sairaita rukouksella, profetoimisen lahjan, joka kykyä kertoa muille tai vaikka jollekin henkilölle Jumalan tahdon siitä miten hänen tulisi toimia jossain tilanteessa. Tai vaikkapa glossolaliaa, ei ihmisten käytössä olevalla erityisellä enkelten kielellä puhumista. Osa saa tietysti lahjan tämän kielen tulkintaan. Liike korostaa sitä että kontakti Jumalaan on henkilökohtainen. Tosin armolahjat voivat myös antaa valtaa liikkeessä, kun voimakkaan armolahjan saaminen kuitenkin tarkoittaa yhteyttä Jumalan kanssa, mikä luonnollisesti liikkeen kannattajien mielestä tuo luottamusta ihmisen sanomisiin. Oppiin kuuluu myös se, että hyvään uskonelämään kuuluu uskosta juopuminen. Kuuluisin karismaattinen liike Suomessa on luultavasti helluntaiherätys. Karismaattisen liikkeen edustajat eivät välttämättä ole innokkaita politiikkaan vaikuttajia, koska liike kuitenkin korostaa henkilökohtaisuutta. (Toki myös poliittisesti aktiivisia on.)
3: Dominionismi. (dominion, yliherruus) Liikkeelle tärkeässä sijassa on ajatus siitä, että seurakunta on maailmanlaajuisen herätyksen kynnyksellä. Tämän herätyksen uskottiin tuottavan voittoisan seurakunnan, ja pyhät saavuttaisivat synnittömän täydellisyyden. Siten täydellinen seurakunta perisi maan ja hallitsisi kansoja. Liike siis (ts.) uskoo että pian valtava määrä ihmisiä kääntyy heidän uskoonsa, ja sen jälkeen heidän uskonsa saa valta -aseman elämän jokaisessa osa -alueessa, syntyy käytännössä kristillinen valtio. Ja kun tämä projekti toteutuu, Jeesus palaa. Liikkeessä keskeisenä sijana oli aluksi impartation, joka tarkoitti sitä että Pyhän Hengen voimaa voitiin jakaa toisille. Tämä tarkoitti sitä että liikkeen tärkeimmästä keskuksesta, Pensascolasta, voitiin hakea kyky muuntaa tajuntaa, saada hypnoottisia tiloja ja muita transsikokemuksia, mutta tästä näkemyksestä luovuttiin. Dominionistien tavoitteena USA:ssa on kristillinen teokratia, uskon hallitsema valtio. Heidän mukaansa USA:n perustajien todellisena tarkoituksena oli perustaa kristillinen valtio, ja virhe pitäisi korjata. Tietenkään mikä tahansa kristillisyys ei kelpaa, vaan sen täytyy olla nimen omaan dominionismia. Uskonnonvapaus on heistä haitallista, koska se sallii väärät näkemykset. Dominionismi on siis (ts.) konservatiivinen, poliittisesti aktiivinen ja kristillinen liike jonka tavoitteena on joko vaikuttaa sekulaareihin ajatuksiin tai kontrolloida niitä poliittisella toiminnalla. Tähtäimenä on joko valtio jota johtavat kristityt jotka ymmärtävät kristillisen lain ja hallitsevat sen pohjalta, tai valtio jossa ei ole kuin kristittyjä dominionisteja.
___3:1. Dominionismin luultavasti levinnein alatyyppi on rekonstruktionismi (reconstruction, ennallistaminen.) Siinä ei kannateta ylöstempausta. Sen sijaan korostetaan näkemystä, jonka mukaan uskovaisten tulee ensin pystyttää Kristuksen Valtakunta maan päälle, jotta hän voisi palata. Tämä näkemys on korostetun tärkeä suurelle osalle uskonnollita oikeistoa siksi että he saavat tästä oikeutuksen, suorastaan velvollisuuden, voimakkaalle politiikkaan sekaantumiselle: Kristuksen valtakunta kun ei tule Jumalan kautta vaan se on rakennettava evankelioinnilla ja Raamatun lain toteuttamisella. On tärkeää huomata, että rekonstruktionistien laki on puhtaasti Raamatullinen laki, johon sisältyy kuolemanrangaistus abortusta, homoseksistä, väärästä vakaumuksesta, jumalanpilkasta... Tämä katsantokanta näkyy voimakkaasti Yhdysvalloissa, jossa on henkilöitä jotka haluavat tehdä USA:sta kristillisen teokratian. Tämän opin kuuluisin harjoittaja on luultavasti Pat Robertson.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)