sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Teologin kanssa baarissa.

Tänään päädyin työn jälkeen työkaverin kanssa baariin. En tällä kerralla tilannut, mutta hengasin kuitenkin kuvioissa. Päädyimme lopulta erääseen Helsingin baariin keskustelemaan teologin kanssa.

Hän naureskeli hieman fundamentalisteille. Jeesuksen historiallisuus kun oli hänestä erikoinen, koska se on saanut fundamentalistiset rikkaat tahot rahoittamaan tutkimusta. He kun ajattelevat että todisteet Jeesuksesta ja Raamatun paikoista tarkoittaisivat samaa kuin siihen liittyvän yliluonnollisen aineksen todistamista. Tätä kautta kreikan, israelin, egyptin ja muiden lähialueiden alueella suoritetaan paljon kaivauksia, jotka taas tuottavat sivutuotteena paljon hyvää tiedettä, sellaista joka ei liity siihen yliluonnolliseen ainekseen. Se, että osoittaa Jeesuksen olleen historiallinen henkilö joka tapettiin ristillä tiettynä päivänä olisi olennaisesti eri asia kuin yliluonnollisen todistaminen.

Teologin mielestä tämä oli hauskaa, koska hänestä tämä oli heikkoa uskoa. Hänestä vahvaa uskoa ei tarvitse tukea erityisillä todisteilla. Hänestä myös monet ateistit ovat tehneet samaa virhettä: Kun otetaan Raamatun tarinoita, niille voidaan yrittää etsiä selityksiä. Maanjäristyksiä, komeettoja ja vaikka Mooseksen vitsausten yhdistämiset tulivuorenpurkauksiin ovat ongelmallisia, koska tapahtumat voivat olla narraatiota johon on sekoitettu faktapohjaa: Tällöin keksitään miten tapahtuma voisi tapahtua ilman Jumalaa ja tätä pidetään todisteena. Symboli ja tapahtuma menevät helposti sekaisin.

Mielestäni tämä kuitenkin tuo esiin tärkeän asian. Kaikki tutkimusaktiivisuus ei kerro siitä että takana olisi välttämättä tosiasiapohjaiset premissit. Sillä mesenaatin rahoitustoiminta toimii samalla tavalla olipa Jumala ja Jeesus todellisia yliluonnollisia mahteja tai eivät. Kaivaus maksaa kummassakin tapauksessa saman verran. Mielestäni on hyvä että uskovaiset mesenoivat jotain josta tehdään oikeita löytöjä.

Vaikka yhteys "ristiinnaulitseminen=ylösnousemus" on tietenkin faktuaalisesti todistamatta, ajatus kuitenkin innostaa tekemään tutkimusta. Se ei tässä kohden vain tarkoita että itse näkemys tulisi testattua. Se ei tätä kautta ole varsinainen tutkimusohjelma, vaan inspiraation lähde. Ja jos sitä käsitellään sellaisena, ei kyseessä välttämättä ole mikään halveksittava tai naureskeltava ilmiö.

Ei kommentteja: