Hegemoniaan vetoaminen.

"Kyllä kansa tietää!"
(Veikko Vennamo)

Me elämme demokraattisessa maassa. Tähän liittyy luottamus ihmisten kykyyn tehdä jokseenkin järkeviä päätöksiä siitä miten yhteiskuntaa tulee hoitaa. Melko yleinen näkemys on myös se, että ihmisillä on kyky tehdä järkeviä valintoja myös sen suhteen, mitä esimerkiksi tiede on. Itse asiassa tämä on yleisempää kuin usko että normaali ihminen osaisi toimia putkimiehenä niin että ammattilaisia tässä kohden ei tarvittaisi. Tämä tulee melko usein vastaan eri yhteyksissä : Ihminen tietää paremmin kuin lääkäri, jonka luo hän kuitenkin menee hakemaa apua. Toki olen kuullut että sama koskee myös autonhuoltoa. Automekaanikon luo mennään korjaamaan autoa, mutta etenkin isäntäihmiset osaavat kuitenkin hoitaa homman "niin paljon paremmin kuin".

Tämä näkyy vahvasti esimerkiksi uskontojen kohdalla : Ei ole tavatonta törmätä siihen että kristinuskoon pitäisi luottaa koska 90% kaikista uskonnoista on ollut Jumala, ja että nykyäänkin valtaosa ihmisistä uskoo Jumalaan. Tässähän otetaan esiin ryhmän tukea kahta kautta:
1: Ad populum -tie. Tässä vedotaan siihen että totuus on käsiäänestyskysymys, eli vedotaan siihen että moni uskoo. Suosio on eräänlainen tae.
2: Perinteisiin vetoaminen, jossa tehdään "ad populum ajassa", eli vedotaan siihen että menneisyydessäkin ihmiset ovat tienneet.

Vaihtoehtohoitojen kohdalla tämä aivan vastaava ajattelutapa tulee voimakkaasti esiin: Siinä vedotaan muinaiseen viisauteen. Tässä ikään kuin sanotaan, että parannuskeinon ikä tarkoittaisi samaa kuin että se olisi "koeteltu ja hyväksi havaittu". Tosiasiassahan näin ei ole, vaan esimerkiksi elohopea oli osa kiinalaista lääketiedettä. Kun teho tulee maailmankuvallisista uskomuksista, niitä ei koetella ja niin niitä voidaan käyttää. Kuolemahan voi tietenkin tulla vastaan "muutenkin", ja pelastuminen taas on aina lääkkeen ansio. Kun oletetut luonnon harmoniat määräsivät lääkkeet, ei testattu olisiko kyseessä sittenkin se, että potilas parani "hoidosta huolimatta".

Tässä, kuten "jumaluskon yleisyyteen" viittaavassa uskonnossakin, itse asiassa tehdään tehokas psykologinen nimeämiskonsti. Nimittäin samaa asiaa voidaan kutsua "vanhoillisuudeksi", "ikivanhoiksi taikauskoiksi" että "perinneviisaudeksi". Sillä mikä näistä ei tosiasiassa ole muuta kuin pohjasävyn värittävää merkitystä. Perinteisiin vetoaminen kun on argumentaatiovirhe, joka ei ole virhepäätelmä siksi että se olisi "pakosti väärin", vaan pikemminkin sen vuoksi että se on "irrelevantti". Se, onko perinne hyvä vai huono, riippuu tietenkin siitä, mitä tiede ja muu testaaminen sen näyttävät. "Perinnetietoon" viittaaminen nimenä vain peittää helposti sen tosiasian että kyseessä on siltikin vain virhepäätelmä perinteisiin vetoaminen. (Se vain toisen nimisenä niin paljon paremmalta maistuu. Vaikka paskasta ei saakaan konvehtia, sen voi silti selvästi kääriä tinapaperiin kuin konvehdin.)

Lisäksi tärkeä asia on se, että jokainen tietää tämän. Ei ole tavatonta törmätä henkilöön joka samanaikaisesti viittaa massoihin toisaalla, ja sitten toisissa kohdissa viittaa siihen miten totuus ei ole käsiäänestyskysymys. Yleisesti se, onko kyseessä "massojen lammasmainen seuraaminen" vai "kansankin tietämät itsestäänselvyydet" päätetään sen mukaan mitä mieltä itse ollaan. Siksi esimerkiksi joku voi samanaikaisesti kannattaa jumalan yleisyyteen vetoavaan argumenttiin vahvana todisteena, mutta hylätä samanaikaisesti sen, että se, että valtaosa eri maista on uskonut että taudit johtuvat kirouksista eivätkä mistään taudinaiheuttajapieneliöistä kertoo vain muinaiskansojen taikauskosta ja tietämättömyydestä. (Puhumattakaan siitä että valtaosa sekä nykyajan että kaikkien ajan kaikista ihmisistä eivät ole olleet kristittyjä, ei vaikka juutalaiset laskettaisiin mukaan.)

Sehän tarkoittaa sitä että totuuden pitäisi samanaikaisesti olla käsiäänestyskysymys että se ei saisi olla sitä. Tosiasiassa nämä tuntuvat vakuuttavilta vain jos ne mukailevat sitä mielipidettä, joka esittäjällä itsellään on.

Tätä kautta hegemoniaan - joko nykyhetken tai menneisyyden vallankäytölliseen ylivaltaan ja/eli/tai suosioon - viittaaminen onkin itse asiassa varsin ymmärrettävä. Se on "egoon vetoamista". Se on itse asiassa juuri sitä samaa oman paremmuuden tunnetta, joka saa isäntämiehen ohjeistamaan ammattiautonasentajaa. Se on sitä, kun joku vihjaa "kansan tietoon", ei kuunteleva tavallinen ihminen ajatellut että kyseessä olisi vaikka hänen naapurinsa etevyys, jota kehutaan. Päin vastoin, siinä ajatellaan oman itsen kautta. Kun oma näkemys on suosiossa, korostuu oma etevyys. "Minä olen oikeassa ja muutkin tietävät sen." Muilla on arvoa vain, jos he ovat ikään kuin näkymättöminä selkäänläimijöinä mukana. (Siksi sama ihminen voikin surutta vedota toisaalla siihen miten hän edustaa "toisinajattelijaa", silloin kun tiedeyhteisö ei hyväksy näkemystä ja toisaalla vedota siihen miten näkemys on suosittu ja esimerkiksi esittää listoja, joissa esiintyy ajatuksen kannattajia, jolloin viitataan siihen että "moni muukin uskoo".)

Siksi tämänkaltaisen virheellisen esitystavan varassa elää monta pseudotiedettä.