Kaikki ajattelevat olevansa nykyaikaisia, ja että monet asiat ovat jääneet menneisyyteen, pimeälle keskiajalle. Jos puhutaan noitarovioista, niin näin onkin. Mutta osa asioista pyörii mukana. En puhu suurista kysymyksistä, tällä kertaa. Sen sijaan otan modernismi - esimodernismi -jännitteitä. Siihen liittyvä kiista elää lujasti. Ja maahanmuuton myötä tarve siihen tulee luultavasti voimistumaan.
Esimodernissa maailmankuvassa ajateltiin että arvot on tultava ulkoa, normien kautta. Eli ihmiset ovat luonnostaan perisynnin saastuttamia ja läpeensä pahoja. Tämän vuoksi tarvittiin kuningasta ja voimakasta hallintoa, joka suojasi kansaa sen omalta tyhmyydeltä. Tietenkin tämä näkyy Raamatussa. Kun valitaan ensimmäistä kuningasta, Saulia, on aiemmin maata johtanut demokratian sijasta tuomareiden päätösvalta. Saul toimii vastoin papiston tahtoa ja muun muassa ottaa papiston oikeuksia itselleen ja uhraa. Tämä ei jää Raamatussa huomaamatta ja reagoimatta. Tämä korostaa sitä miten kuninkaan on oltava alamainen laille. On objektiivinen moraali. Pysymätön ja muuttumaton ideaali, johon asioita verrataan.
Modernissa ajattelussa ensimmäisiä ja ehkä tärkeimpiä vaikuttajia olivat humanismi ja valistus.
Valistuksessa luotettiin että ihminen on riittävän fiksu ja hyväntahtoinen toimiakseen älykkäästi. Kun ihminen ottaa selvää ja saa tietoa, hänestä tulee myös hyveellinen. Moni valistuksen kannattajakin kannatti ainakin jonkinlaista ylimysten valtaa, ja ylimysmäinen asenne rahvaaseen kansaan ei suinkaan kadonnut valistuksen myötä. Mutta humanismiin sekoittuneena se kuitenkin toimi pohjana nykyisenkaltaiselle demokratialle. (Joka oli kreikkalaisten, ei edes juutalaisten keksintö. Tosin ei kreikkalaisetkaan niin tasa -arvoisia olleet. Äänestystoimintaa harjoittivat vapaat kreikkalaiset miehet.)
Esimoderni näkemys on perinteisesti puolustanut itseään siten että se on "asettanut vastakkain" asioita. Se on tietenkin tehnyt sen omasta näkökulmastaan. Idean voi tiivistää seuraavaan kaavaan:
"Objektiivinen moraalinormistomme antaa elämälle tarkoituksen ja huolehtii yhteisöstä. Taustaselityksemme asettaa ihmisen erityiseen asemaan, antaa tyydytystä ja antaa elämälle sisältöä. Näkemyksemme antaa vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Järjestyksemme siis yhdistää ja rakentaa, kokoaa yhteen. Sen sijaan että kyselisi, kyseenalaistaisi ja herättäisi hajaannusta. Se tuo turvan yhteisölle, sekä antaa toivoa tulevaisuuteen. Se poistaa mielivaltaiset tuomiot koska kaikille on samasta rikoksesta sama tuomio. Toiset puhuvat rakentamisesta ja yhteydestä, toiset tuhoamisesta ja kyseenalaistamisesta. Toiset järjestyksestä ja toiset kaaoksesta."
Mitä valistus sitten tuo tilalle? Juuri kyselyn ja keskustelun. Tähän liittyy ajattelunvapaus ja sananvapaus. Vapaus miettiä ja kritisoidakin valtarakenteita. Sitä ennen korostettiin tottelemista. Tämän asian tärkeyden selittämisessä toiset uskonnot auttavat hyvin. Nimittäin jos meillä olisi vastakkain islamilainen ja kristitty. Heillä on molemmilla objektiivinen moraalinormisto. Molemmista se on sidottu absoluuttiseen auktoriteettiin, joten totta on. Niiden ongelma on tietenkin siinä että ne ovat keskenään erilaisia. Tästä lähtökohdasta on "odotettavissa ongelmia." Kun mukaan tuodaan valistuksen kyseenalaistus, johtaa se esiihen että kristityn ja islamilaisen näkemyksen arvot otetaan molemmat esiin kriittiseen tarkasteluun. Siinä käydään esimerkiksi sitä onko normi joka käskee kivittää teosta X oikeasti hyvä vai ei. Samoin keskustellaan siitä onko normi joka suojelee heikkoja hyvä vai huono. Näin uskonnoiden kokonaisina hyväksymisen ja niiden auktoriteetin seuraamisen sijasta niistäkin voidaan ottaa hyvät asiat ja hylätä huonot.
Mutta valistuskaan ei tietenkään ole mikään taikaluoti. Valistuksen suuria ongelmia on sen egoistisuus. Tietenkin myös kuninkaaksi voitiin päätyä vallanhalun ja itsekkyyden kautta, ja yksinvaltius vähintään ruokkii itsevaltiaan egoa. Sulttaaneilla on tämän vuoksi hassuja nimiä jopa "Ahmed Ahneessa", eikä tämä itsevaltiaan ylistys tietenkään jää sarjakuvamaailmaan. Kuitenkin kun otetaan huomioon keskiarvo, yksinvaltius hivelee vain yhden egoa, kun taas valistus jakaa egoboostin tasaisemmin useammalle. Valistukseen liittyy tätä kautta mielipiteen ja sanomisen vapaus, sekä mutkan kautta äänioikeus. Ihmiset pitävät vapauksista, joten vaikka valistus olisi kuinka väärä, he mielellään pitäisivät siitä kiinni. (Mikä ei tietenkään tarkoita että se olisi väärä. Sen suosio vaan selittyy joka tapauksessa.)
Esimodernissa ongelmana on se, että se vaatii "itsensä kieltämistä". Siinä yksilö ei paina mitään yhteisön edessä. Tässä on kaikkien ideologioiden ja uskontojen riskielementti. Ei tarvitse kuin katsella vaikka kommunistista Neuvostoliittoa, kansallissosialistista Saksaa, tai luterilaisia noitavainoja, tiedetään mistä puhutaan. Länsimaissa perisynti ja muu, joka korostaa ideologian tärkeyttä, perustuu tietysti (ajatuksissa tehtyyn) vertailuun elämästä ilman ideologiaa ja sen kanssa. Mitä tärkeämpi ideologiasta saadaan, sitä enemmän se tarkoittaa myös sitä että ihminen, myös ideologiaan uskova ihminen itse, on läpeensä huono. (Mitä tarpeellisempi ideologia, sitä enemmän henkilön on uskottava olevansa paskaa ja arvokas vain ideologian kautta.) Esimodernismi perustuu huonolle itsetunnolle, syyllisyydelle jolle ainut paikkaus on kuuliaisuus ja totteleminen. Esimodernismin ongelmana on tietysti se, että sen piirissä ollaan pakotetusti idealisteja. Keskustelu ja toimeen tuleminen erilailla ajattelevien kanssa on vaikeutunut. Tämän suosion yhtenä syynä on tietenkin sen tarjoama mielenrauha. Tämä tuo mukanaan onnellisuutta, koska ideologia tarjoaa turva -alueen. Sen kautta erimielisiä voidaan katsoa kuin esimerkkeinä siitä "mihin äly ja logiikkaleikki johtaa ilman viisautta". Jos jollakulla on eri lähtökohdat, ne ovat väärät, koska kohteella on väärä ideologia. Esimoderniin maailmaan liittyy kuitenkin sellaisia piirteitä, kuten vastauksien ja tätä kautta varmuuden tunteita, jotka peräti usein liitetään myös kuolemanjälkeiseen palkkio-rangaistus -järjestelmään. Tietenkin mukana on myös egoa hyväilevää statusta kunhan vain kuuluu "sisäpiiriin". Ideologia antaa oikeassa olemisen sekä moraalisen että tiedollisen ylivertaisen aseman muihin verrattuna. Nämä antavat sellaisia asioita että ei ole ihme, että siihen uskottaisiin vaikka se olisikin täysin väärässä. (Sulut kuten aiemmin.)
Valistus, joka perustuu ajatteluun ja vaihtoehtojen harkintaan ja tätä kautta kriittisyyteen ei tarjoa "oikein toteutettuna" tätä. Ongelmana tässä on tietenkin se, että "valistuksen nimissä" esitetään myös erittäin epäkriittisiä kannanottoja, kuten sellaisia joissa uskonnot demonisoidaan. Silloin valistusihminen valmistaa itselleen oman turva –alueen. Tätä kautta on hyvä miettiä miten valistuksen määrittelee. Tilanne on juuri sama kuin uskonnoissa on. Jos uskonto määritellään uskonnon kirjatun rakenteen kautta on järkevää erotella "oikeauskoiset" ja "nimiuskovaiset", mutta jos uskonto määritellään "niiksi jotka kutsuvat itseään uskovaisiksi" saadaan tietenkin eri tulos. Kumpikin luokittelutapa on tavallaan järkevä, niiden ristiinkäyttö johtaa vain ekvivokaatio -argumenttivirheeseen, synonyyminvaihtoon. (Eri asioista puhutaan samoina asioina, ja tätä ei huomata kovin helposti koska ne ehkä ovat osittain päällekkäisiä.)
Eli liikkeellä on sellaista valistusta (tai sen nimissä kulkevaa) joka on puhdasta egoismia, mutta on unohtanut valistuksen ainoan ideaalin, kyseenalaistamisen. Tämä näkyy esimerkiksi niissä joiden mielestä uskonnoissa ei ole mitään hyvää. (He ovat "sisällön kautta luokitelmallisesti" esimodernisteja aivan samaan tapaan kuin niissä jotka eivät suostu kyseenalaistamaan mitään uskontonsa sisältöjä.)
Avainkysymykseksi tässä kohden nouseekin juuri kannanotot perisyntiin:
1: Jos olet esimoderni, sinun täytyy uskoa että säännöt tulevat esimerkiksi Jumalallisesta tahosta. Että ilman niitä on vain Hobbeslainen kaaos, jossa kuka tahansa voi tappaa kenet tahansa, ja siksi tarvitaan Kuningasta valvomaan laeilla kaikkien parasta. Uskonto ylläpitää ihmiselämää ja yhteiskuntaa ja kaikkea hyvää, ilman niitä on vain petoja joista fiksuimmat keksii että aseilla voi tappaa.
2: Valistuspuolella taas uskotaan että uskonnot ovat ottaneet norminsa ihmisiltä. Eli ihminen on ensin jotain mieltä, ja saa tälle tuen uskonnosta jälkikäteen. Auktoriteetti hyväksytään koska se on valmiiksi samaa mieltä..
Tässä valistusihmiset ovat paremmilla jäljillä. Uskovaiset pitävät seksuaalisuutta itsekkäänä himojen tyydyttämisenä. Ja vasta Jumalan käsky sitoutua perheeseen ajaa pitämään huolta lapsista, ja muuttaa tämän tarvehalun vastavuoroiseksi symbioosiksi. Kuitenkin tässä on mielenkiintoista etenkin se, miten pissistäkin harmittaa hylätyksi tuleminen. Vaikka yhteiskunnassa "avioliiton sakramentti" onkin esimerkiksi vasemmistopiireissä vastustettu instituutio, heilläkin ollaan mustasukkaisia puolison vieraissa käymisestä. Ja pissis itkee kun jätetään.
1: Tässä otetaan avuksi hieman biologiaa. Ihminen on lajityypillisesti K -strategikko. Meillä on pitkä lapsuusaika, eikä jälkeläisiä pyöräytellä hiirien tapaan koko aikaa ja runsaita määriä. (Hiiriin verrattuna jopa haaremin omistavilla miehillä on vähän jälkeläisiä.) Pieni määrä jälkeläisiä ja pitkä kasvatusaika viittaa yleisesti ottaen siihen että jälkeläisistä kannetaan huolta. Riskejä korostavan "biologistin" vasta -argumenttina tässä voisi olla, tai ainakin tietojeni mukaan on jopa käytetty, sitä että miesten kivesten koko ruumiiseen verrattuna kertoo että miehillä esiintyy spermakilpailua enemmän kuin gorilloilla ja vähemmän kuin simpanseilla. Eli naiset käyvät vieraissa, ja mies joutuu kisaamaan usean muun miehen kanssa samasta "hedelmällisestä ajasta". Ihmisten luontainen käytös voi toki ajaa naiset etsimään useampia miehiä ja koota miehet keräämään haaremeita. Tämä voi pitää paikkaansa, mutta tässä unohdetaan se, että Ihmislaji on selvinnyt hengissä niin että muutokset ovat kiveksissä havaittavissa, eli valinta on ollut päällä ja vaikuttamassa. Laji ei silti ole tuhoutunut. Naiset käyvät vieraissa. Vasta –argumentissa sekoitetaan seksi ja hoitaminen. Toki tästä on luvassa konflikteja. Mutta niitä on kokemusteni mukaan luvassa myös niissä perheissä, joissa avioeroa odotetaan "siihen että lapset muuttaa pois kotoa". Erotilanteessa on toki varmaan niin, että lapsi epäilee että vanhempien onnettomuus ja ero on hänen syytään. Mutta konfliktiavioliitossa joka on ja pysyy, lapsi tasan tarkkaan tietää että vanhempien onnettomuus on juuri hänen vikansa. (BTDT)
___1.1: Lisää erikoisuutta syntyy tietysti siitä, että institutionaalisen tiedon oletetaan jalostavan ihmisistä hyviä. Kun mietitään tunteita ja järkeä, minusta on itse asiassa melko selvää että tieto ei automaattisesti johda hyveeseen. Tätä kautta tieto kristinuskon totuuksista ja niiden olettaminen ei johtaisi juuri mihinkään. Tämä näkyy itse asiassa tilastoissa. Mitä uskonnollisempi alue, sitä enemmän siellä on teiniraskauksia. Vaikka siveyteen kehotetaankin. Ihminen ei toimi lajinmukaista käytöstään vastaan. Uskovaiset suuttuvat ja ovat ahneita, kuten muutkin. Se on sitä, mitä he kutsuvat "erehtyväksi ihmiseksi". Se on mukana koko ajan. Ennen laillisia abortteja kerrottiin kummitustarinoita vastasyntyneinä tapetuista lapsista jotka olivat vaikka piian ja isännän synnin hedelminä syntyneitä äpäriä, ja salaa pyhittämättömään maahan haudattuja. Ja henkariabortteja tehtiin.
Moraalin sisäsyntyisyyteen vetoaminen taas viittaa siihen että esimodernistit eivät ole sitä konsistentisti ja kaikkialla: Tämä on itse asiassa aivan selvää, kun kuuntelee uskovaisten julistustoimintaa. Niissähän vedotaan että "jos olet aidosti ateisti, olet sitä mieltä että saat tappaa keitä vain." Tätä ei ole fiksua vetää esiin, jos ei usko että ateisti ei oikeasti usko haluavansa tappaa ketään. Tätä kautta valistuksen hengelle onkin perusteita. Uskovainen selittää tätä tietenkin omatunnolla, joka välittää Jumalan tahtoa. Mutta silloin koko puhe uskontojen ideologian korostamisen tärkeydestä valahtaa viemäristä. Kun Jumala vaikuttaa ateistissakin, ei valistuksessa ole vaaraa. Siksi perisyntikin muuttuu hieman kummalliseksi. Ihminen on siis haluiltaan paha, sisäinen äänemme kuitenkin tekee meistä samanaikaisesti hyviä.
Itse en usko että ihmiset muuttuvat hyviksi pelkästään tiedolla. Syynä on tietenkin se, että ihmiset liikkuvat vain "turva –alueellaan" tai ainakin sen ulkopuolella vain rajattuja määriä. Ihmiset eivät muuta mielipiteitään helposti. Assimilaatio on sääntö eikä poikkeus: Jos tieto ei sovi omaan maailmankuvaan, on "lähde väärä". Ja tutkimme mielellämme niitä joiden tiedämme olevan asioista jotain mieltä, sellaista josta pidämme. Me olemme kaikki omalla tavallamme siis "esimoderneja Kuninkaan miehiä". Oma kannanottoni on se, että valistuksen hengessä on yksi olennainen kohta. Jos annat ihmisille ajattelunvapauden, älä ihmettele jos he päätyvät eri johtopäätöksiin. Jos annat ihmisille uskonnonvapauden, älä ihmettele jos he kaikki eivät valitse samaa uskontoa kuin sinä. Jos annat ihmisille äänioikeuden, älä ihmettele jos kaikki eivät äänestä samaa ihmistä.
Eniten minua ihmetyttävät uskovaiset, jotka huusivat "Sapere aude", ja ihmettelivät sen jälkeen että kirkko, joka oli sitä ennen valtaisa hegemoninen laitos, joka sitoi kaiken yhteiskunnassa yhteen, alkoi menettämään vaikutusvaltaansa. Ilmeisesti he jotenkin odottivat että 110% ihmisistä olisi siirtynyt sen helmoihin. Ajatuksenvapaus johtaa aina jonkinlaista monikulttuurisuuteen. Siitä, miten paljon tätä tulee sallia, onkin sitten sekin keskustelukysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti