Lewis's trilemma on esitys, joka keskittyy vaihtoehtoihin että Jeesus joko valehteli, oli harhainen tai sitten hän oli oikeasti Messias. Argumentin kehitti C. S. Lewis, keskiaikaan keskittynyt historioitsija, fantasiakirjailija ja kristitty julistusmies. Hän kehitti trilemman, jonka hän esitti ensin radiossa, mutta muotoili sen sitten valmiiksi kirjaansa "Mere Christianity."
Tähän liitetään yleensä kaksi sanakolmikkoa: "Lunatic, Liar, or Lord" ja "Mad, Bad, or God". Lewis itse kutsui sitä fiinimmin "the aut Deus aut malus homo" (~Joko Jumala tai paha ihminen) Tämä argumentti on siitä erikoinen, että siihen ei juurikaan törmää missään käytännössä. Kuitenkin Peter Kreeft on esittänyt mahtipontisesti että se on "the most important argument in Christian apologetics." Myös Charles Colson on nimennyt sen kristityksi kääntymisensä syyksi.
Lewisin muotoilu on sinänsä erikoinen, että se ei niinkään kohdistu todistamaan Jumalan olemassaoloa, tai tee sitä todennäköisemmäksi. Sen sijaan se kohdistaa kritiikin kärkeä niitä kohtaan, joiden mielestä Jeesus oli hyvä moraalinen opettaja, mutta ei Jumala. Se yrittää rakentaa muurin, jossa ainut looginen vaihtoehto olisi uskoa Jeesuksen moraaliin ja Jeesuksen jumalallisuuteen samanaikaisesti. Lewisin idea tiivistyy seuraavaan lainaukseen.
"I’m ready to accept Jesus as a great moral teacher, but I don’t accept his claim to be God. That is the one thing we must not say. A man who was merely a man and said the sort of things Jesus said would not be a great moral teacher. He would either be a lunatic - on the level with the man who says he is a poached egg - or else he would be the Devil of Hell. You must make your choice. Either this man was, and is, the Son of God, or else a madman or something worse. You can shut him up for a fool, you can spit at him and kill him as a demon or you can fall at his feet and call him Lord and God, but let us not come with any patronising nonsense about his being a great human teacher. He has not left that open to us. He did not intend to."
Eli toisin sanoen Jeesus itse sitoi moraalipuheisiin oman Jumalallisuutensa, hän ei ole antanut vaihtoehtoa muille tulkinnoille. Siksi hän on joko rehellisesti Jumala, tai sitten hän oli hullu ja koki olevansa Jumala tai sitten hän valehteli tarkoituksellisesti.
Lewis rakensi kolmikantansa sen varaan että Jeesus itse esitti olevansa Jumala. Että hänellä on kyky antaa synnit anteeksi. Että hän palaa takaisin. Että hän oli aina ollut olemassa. Lewis luettelee näitä ja esittää että ne tarkoittavat että Jeesus ei voisi olla moraalinen tai luotettava jos hän esittää tuonkaltaisia väitteitä.
Toisin sanoen hän kasasi seuraavan tyyppisiä argumentteja:
P): Jeesus väitti olevansa Jumala(llinen).
(Q): Yhden seuraavista täytyy olla totta:
1: Lunatic: Jeesus ei ollut Jumala(llinen) mutta hän uskoi niin.
2: Liar: Jeesus ei uskonut olevansa Jumala(llinen) mutta esitti olevansa.
3: Lord: Jeesus oli Jumala(llinen).
Näistä premisseistä seuraa että:
(C): Jos ei Jumala(llinen), hän ei ollut joko suuri (great) tai moraalinen(moral)
John Beversluis on esittänyt tämän koosteen "textually careless and theologically unreliable". Hänestä argumentin perusheikkous on Lewisille tyypillinen : "He habitually confronts his readers with the alleged necessity of choosing between two alternatives when there are in
fact other options to be considered. One horn of the dilemma typically sets forth Lewis's view in all its apparent forcefulness, while the other horn is a ridiculous straw man." Eli Lewisin virhe oli esittää tietty vaihtoehtokokonaisuus, ilman että kaikkia vaihtoehtoja on otettu huomioon. Myös William Lane Craig moitti argumenttia samasta kirjoituksessa "Reasonable Faith: Christian Truth and Apologetics."
Pääideana kritiikeissä on tiivistetysti se, että argumentti jättää huomioimatta erilaisia asioita. Yksi on vaihtoehto että Raamattu olisikin tehnyt jossain paikassa virheen. Tällöin osa argumenteista voidaan jättää ulkopuolelle "väärinä". Näin voidaan uskoa Jeesukseen moraalisena opettajana, kuitenkaan hyväksymättä tämän Jumalallisuutta tai Raamatun erehtymättömyyttä. Tällöin tämä muotoilu ei tietysti pelasta niitä jotka uskovat Raamatun olevan erehtymätön, ja joiden mielestä Jeesus on moraalinen opettaja, mutta ei Jumalallinen. Mutta on epäiltävä että tätä näkemystä ei kannateta kovin yleisesti.
Itse olen ajatellut tästä soveltaen että ei ole mitään syytä uskoa että joku ihminen olisi automaattisesti kyvytön esittämään moraalisia kannanottoja, jos hän on harhainen jossain toisessa yksityiskohdassa. Jos joku luulee että hän on Jeesuksen seuraaja, käyttää LSD:tä ja on harhoissa ja kutsuu rakkautta hyväksi voimaksi, voimme uskoa että hänellä on arvokasta moraalista opetettavaa, vaikka hän onkin "ihan heihei hippi". Tältä LSD -Hipiltä voitaisiin ehkä oppia tämän asian, vaikka hän onkin kuinka harhainen.
Lewisin argumentti on nimittäin melko julma, jos sitä alettaisiin soveltamaan ihmisiin. Ja miksi näin ei voitaisi tehdä? Onhan se suunniteltu tilanteeseen, jossa kohde on Jumala vain mahdollisuuksista ja muitakin vaihtoehtoja on. Jos joku siis esittää vääriä näkemyksiä, hän ei olisi moraalisesti arvokas? Kenties, jos vaaditaan erehtymättömyyttä ja täydellisyyttä jotta voitaisiin kutsua "suureksi moraaliseksi opettajaksi". Mutta tämä määritelmä on niin tiukka, että luultavasti tätä kannattavia ei ole. Jos joku sanoo pitävänsä "Jeesusta suurena moraalisena opettajana" mutta kertoo samalla vaikka olevansa ateisti, hän tuskin tarkoittaa tällä lauseella että "Jeesus on erehtymätön, täydellinen ja aina joka kohdassa täydellisen oikeassa." Mielestäni se tarkoittaa uskottavammin "He's a jolly good fellow".
Toki ymmärrän että Lewikselle tuskin tuli ensimmäisenä mieleen se, että pitäisi ottaa vakavasti huomioon se, että Jeesuksen mytologisointi tai mahdollisuus että Raamattu olisi henkisesti jumalallinen olisi erotettava moraalisista totuuksista joita Raamattu ja Jeesus esittivät. Tämä on sama ilmiö, mikä liittyy siihen että moni näkee Jeesuksen ristiinnaulitsemisen historialliset todisteet (joita itse pidän riittävinä) todisteena ylösnousemuksesta. Tosiasiassa on ihan mahdollista myös sellainen vaihtoehto että Jeesus oli historiallinen henkilö, joka aktuaalisesti kuoli ja jonka ympärille kudottiin henkilömyytti, koska ne hänen opetuksensa nyt vaan olivat niin hienoja.
Se varsinainen syy, joksi valitsin tämän aiheeksi on tietysti se, että tämä argumentti on sekä kohdentamisen että "harvinaisen törmäämisen" vuoksi mielenkiintoinen. Sitä pidetään vahvana teologisena argumenttina, vaikka se vain suuntaa järkeilyä eikä ole Jumalatodistus. Se ei siis ole argumenttisisältönsä puolesta käännyttävä, vaan ainoastaan "kerettiläistä uskoa oikeaan suuntaan ohjaavaa". Tämä on tietysti mahdollisesti ihan kauniskin ajatus. Prosessia ei tuhlata niihin joita se häiritsee ja jotka eivät sitä halua, vaan sitä tarjotaan niille jotka ovat systeemissä osittain sisällä. Ulkopuolinen ei tietenkään hyväksy edes premissejä: Vain sisäpiiriläinen hyväksyy ne.
Ulkopuolisesta kyseessä on "väärät vaihtoehdot joista pakotetaan valitsemaan keinotekoisesti". Tämänkaltainen johtaa tietysti teknisesti ajatellen "huonoon argumentaatiomakuun", jolle tyypillistä on mustavalkoisuus ja jyrkkyys. Toki luokitteluilla on arvoa (kuten vaikka induktioilla) mutta liian tiukat luokittelut (ja liian laveat induktiot) eivät silti ole hyviä. Ne eivät ole ns. "riittävän elegantteja". Jos argumentin tarkoituksena on selventää asiaa, liian tiukka vaihtoehdosto ja niistä liian julma valitsemispakko on sama kuin suttuista ikkunaa ei pyyhittäisi liinalla näkyväksi, vaan se hakattaisiin rikki vasaralla. (Ymmärrän miksi jostakusta voi näyttää että varsinainen ongelma on kadonnut yhdellä lekanheilautuksella.)
Toinen asia on tietysti se, että sitä ei käytetä. Se kertoo siitä että se kuuluu ehkä uskonnon "akateemiseen puheeseen", mutta se ei ole mukana käytännössä. Kyseessä on siis eräänlainen "vitriiniargumentti". Siinä missä Paskalin vaakaan törmää joka paikassa ja koko ajan : Sitä käytetään koska uskova kokee argumentin mielekkäänä ja oikein kohdentavana. Lewisin kolmikko ei ole saanut suosiota luultavasti sen vuoksi että se ei kohdistu siihen mitä uskova haluaa tehdä. (väärä kohdistus) Tai sitten hekään eivät jossain tasolla "usko siihen" (argumentti ei vakuuta ketään) tai koe sitä mielekkäänä (se on hyvä, mutta se on tehoton siihen asti kunnes toinen on niin sisällä uskossa että ei enää tarvitse sitä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti