Liian vanha, liian huono.

Jaana Hallamaa esitti "Usko, Järki ja ihminen" -kirjoituksessaan erikoisen analogian uskonnosta ja musiikista. Lainaan sen tähän : "Monet ihmiset voivat kertoa, kuinka heidät on pienenä pakotettu soittotunneille. Siitä huolimatta, että harjoittelu ei maistunut eikä tunneilla käyminen miellyttänyt, kun kaverit samaan aikaan tekivät jotain hauskempaa, vuosi toisensa jälkeen kului musiikin parissa. Joidenkin haluttomuus muuttui vastenmielisyydeksi niin, että he jättivät musiikin opinnot. Toiset pääsivät kuivan kauden yli ja jatkoivat välillä halukkaammin toisinaan penseämmin opintojaan. Joistakuista sellaisista, jotka vanhemmat lapsen omaa tahtoa kyselemättä ovat pakottaneet soittamaan, on sittemmin tullut huomattavia muusikoita. En ole kuullut kenenkään vanhemman sanovan: "Emme ole tahtoneet panna lastamme soittotunneille, koska olemme halunneet antaa hänelle mahdollisuuden itse päättää, haluaako hän oppia soittamaan sitten, kun hän on tarpeeksi valmis tekemään tämän päätöksen." Kun lapsi on tarpeeksi vanha tekemään päätöksen siitä, haluaako hän oppia soittamaan, hänen on jo liian myöhäistä oppia soittamaan.

Uskonnollisen uskon mahdollisuuteen kasvamisessa on jotain samaa kuin soittamisen, musiikista nauttimiseen ja sen ymmärtämiseen oppimisessa. Niissä on tietysti myös paljon erojakin. Soittotunneille pakotetut eivät useinkaan ole myöhemmin katkeria vanhemmilleen, mutta ahtaassa uskonnollisessa ympäristössä kasvaneet voivat olla. He rinnastavat saamansa kasvatuksen henkiseen väkivaltaan. On kuitenkin paljon myös sellaisia, jotka ovat irtautuneet uskonnollisesta yhteisöstä mutta jotka pitävät silti kasvamistaan uskonnolliseen perinteeseen suuressa arvossa, luovuttamattomana osana itseään."

Tämä on mielestäni melko erikoinen tapa lähestyä uskontoa. Olen toki samaa mieltä siitä että uskonnoissa kasvaneet ateistitkin voivat katsoa elämää uskonnollisessa perheessä hyvänä. Esimerkiksi itse en ole erityisen katkera, vaikka olenkin vuosia ollut kirkkokuorossa. Itse asiassa jos osaisin laulaa, voisin vaikka mennäkin. Toki en ole ateisti, mutta vahvasti uskontojen ja etenkin järjestäytyneiden ulkopuolelle minut on selvästi asetettava. En ole niinkään "vastustaja" kuin "sivustaseuraaja".

Sen sijaan en ole koskaan ymmärtänyt miten uskonto voisi olla jokin musiikin soittamiseen liittyvä asia. Ainakaan minä en koskaan ole törmännyt siihen että kirkossa kiellettäisiin jonkun uuden jäsenen ottaminen vain siksi että hän on vaikkapa yli 75 vuotias. Että "liian vanha, et ehdi harjoitella riittävän hyvää ammattitaitoa". Tämänkaltainen ajatus herättää mielessäni hieman huvitusta.
1: Haluaisin nyt rinnastaa uskonnon miekkailuun. Se ehkä osoittaa miten järjetöntä olisi suosia uskonnonopetusta jotenkin erityisesti : Nimittäin jos lapsi haluaa aikuisena vaikkapa ammattilaismiekkailijaksi, on siinäkin taitoa kannattanut hankkia lapsena. Siinä on sama kuin musiikissakin : Taito vaatii harjoittelutunteja. Aikuisena vapaita tunteja on vaikeampi nyhtää. On työtä ja kotityötä ja puolisotöitä eri malliin kuin lapsella. Tämä ei tarkoita että vanhanakin ei voisi ahkerasti harjoitella vaikka ammattitasoiseksikin muusikoksi. Kuitenkin jos ajattelen että miekkailu ja musiikki ovat rinnastettavissa - ovathan ne, ne ovat taitoja joiden hankkiminen vaatii harjoitustunteja ja tarkkuutta, ja molemmissa kannattaa ehdottomasti olla opettaja. Tätä kautta olisi varmaan hyvä suositella että on hyvä opettaa lapsille miekkailua. Jos ne vaikka aikuisena haluavat.
___1.1: Sitten kun miekkailu on mukana kuvioissa, pitää miettiä mitä kaikkea lapsi voi aikuisena haluta. Tässä vaiheessa huomataan, että tässä pitäisi lapselle opettaa miljardi harrastusta vain "jos hän vaikka haluaa". Uskonto ja siihen liittyvä tunne, usko, asetetaan usein erikoisasemaan, mutta tähän ei ole mitään pakottavaa syytä. Valitettavasti vanhemmat eivät voi varmistaa että lapsi ei aikuisena pety. (Se tosin on tässä universumissa mahdotonta joka tapauksessa.) Kaikille vanhemmille pitäisikin muistaa että "Teidän armas lapsenne pettyy joskus. Sitä pilkataan nimillä ja se saa rukkaset treffeille. Siitä ei tulekaan rekkamiestä ja astronauttia, ainakaan molempia. Joskus kahvikin loppuu kaupasta, ja jos käy huono mäihä, niin iskee kuppa ja meteoriitti." Ja että "Tekin tulette pettymään. Jos ette siitä että siitä ei tulekaan koulutettua tai ahkeraa työntekijää, ja se vaikka polttelee dullaa. Tai jos ei muuten niin petytte siihen että se armas silmäterä pettyy."
_____1.1.1: Siksi asiaa pitää ajatella enemmänkin sitä kautta että vanhemmat joka tapauksessa aivopesevät lapsiaan jotenkin. Minäkin olen soittoharjoitteluja soittanut, joskus aivan pakotettunakin. Olihan harrastus erityisen kallis, varsinkin vanhempieni rahan vähyys huomioon ottaen.

Kuitenkin olen sitä mieltä että "liian myöhäistä" ei ole. Toki uskon että jos perheessä ei ole oltu uskonnollisia, uskonto näyttää ulospäin todella kummalliselta toiminnalta. Silloin ongelmana ei olekaan se että "jos lapsi haluaa, on liian myöhäistä". Se on pikemminkin se, että uskonnot siirtyvät perinteisesti indoktrinaationa vanhemilta lapsille. Jos vanhemmat eivät siirry, se ei siirry. Uskovaisen kannalta tämä on tietenkin "vakavampi asia". Kun opettamatta jättäminen tarkoittaa sitä että lapsi ei taatusti halua.

Tosin olen jonkin verran törmännyt siihen, miten uskovaiset vaativat isoja opiskelumääriä. Mutta nämä eivät ole uskovaisten vaatimuksia. Nämä vaatimukset asetetaan aina muille. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä että ihmisen pitäisi olla lukenut Raamattua alkuperäiskielellä voidakseen olla ateisti. Esimerkiksi T I M antakoon esimerkin tästä: "Olet siis vakuuttunut kristinuskon ei-totuudesta sen perusteella, että olet "lukenut Raamatun kerran läpi joskus teini-iässä". Anteeksi nyt, mutta minusta tuntuu että suurin syy, miksi et voi käsittää miksi jotkut ottavat Raamatun yliluonnolliset aspektit todesta on yksinkertaisesti se, ettet tunne Raamattua ja sen tutkimusta." Itse suhtaudun näihin haasteisiin siten, että otan esille ymmärtämisen määritelmän ja sen suhteen opetteluun. Jos asia täytyy ymmärtää ennen kuin siihen voi joko uskoa tai epäuskoa, molemmat vaativat saman määrän tietoa. Tätä kautta ihminen ei todellakaan voisi edes liittyä uskontoon ennen kuin osaa Raamatun ja sen tutkimuksen erityisen hyvin. Tätä vaatimusta ei koskaan esitetä näin päin, ja vaikuttaakin että ilman perustietoja saa olla uskova. Miksipä ei siis ateistikin.
1: Itse en tosin ymmärrä miksi minun tulisi lukea hindujen kirjoja alkukielellä ennen kuin voisin naureskella heidän oudoille tavoilleen. Kritiikki voi olla osuvaa, kunhan tiedot asiasta ovat oleellisia. Niitä ei tarvitse olla niin paljon, jos ne ovat argumentin kannalta juuri oikeita. En tietenkään vastusta asioista selvää ottamista ja tiedon kautta toimimista. En vain jaksa uskoa että usko olisi oikeasti "niin vaikea asia".

Mutta sain tästä hienon uuden argumentin, johon viitaten vetoan kaikkiin uskonnostaan kertoviin. Anteeksi, olen jo niin vanha että en kerkiä mitenkään oppimaan teidän uskontoanne. Sen jälkeen pitää tietenkin jatkaa että ei voi uskoa jumalaan koska on niin tyhmä, ettei paraskaan selitys missään voisi tehdä siitä tajuttua. Siitä vasta hupia syntyy. Jotenkin tuntuu että odotettavissa olisi "ei se ole vaikeaa, ydin on" ja kaksi kolme lausetta. Ja ironista kyllä, juuri tämä "kadullatoimijan käytännön järki", joka esittää ytimekkäästi muutaman lauseen, on tässä kohden itselle arvostetumpi. Tosin jos tilanne tulee tehtyä (mikä riippuu siitä saanko lappua kouraan vasten tahtoa milloin seuraavaksi ja mikä mielijohde silloin sattuu päähän) ja vastaus on odotettu, olen tietysti referoimassa että en ole keksinyt omasta päästäni. Ja kehun vuolaasti miten järkeviä kirjoittajia he ovat.