Vanhastaan tieteensosiologit esittivät että luonnontieteet ja matematiikka olivat sosiaalisen pelin ulkopuolella. Mannheim korosti tässä niiden abstraktia luonnetta. Toinen tärkeä näkemys oli Mertonin tapa katsoa että sosiaalinen rakenne luo joko esteitä tai avaa uusia teitä tutkimukselle, mutta ei vaikuta niiden sisältöön ja luonteeseen.
Sen sijaan David Bloor lähti esittämään että tieteellinen tieto olisi tuotettu periaatteessa samanlaisissa sosiaalisissa prosesseissa kuin muukin tieto. Hänen tavoitteenaan oli selittää miksi tietyillä uskomuksilla on tiedon asema, kun taas toisilla ei. Hänestä näiden selitysten ei tullut olla normatiivisia "ylhäältä annettuja ihanteita", vaan ne oli myös osoitettava käytännössä.
1: Tämä muistuttaa kovasti samaa, mitä uskonnolle tehtiin. Se antoi ennen ylhäältä sääntöjä ja normeja, mutta sitten se joutuikin tilanteeseen, jossa hyvä tiede sallikin erilaiset näkökannat. Olihan ihan järkevää tehdä tutkimusta erilaisista näkökulmista, esimerkiksi siitä että keskittyy pelkästään uskontojen käyttämiin vallankäytöllisiin menettelyihin politiikassa, yhteiskunnassa, kouluopetuksessa sekä rautatieasemilla.
Tässä haluttiin poistaa ero sisäisen ja ulkoisen tieteenteon välillä. Siinä missä esimerkiksi Karl Popper näkee sosiaaliset tekijät ulkopuolisina elementteinä, joihin voidaan vedota silloin kun ne luopuvat jostain syystä hänen fallibilismistaan. Joku toinen tieteenfilosofi tietysti valitsee jonkun toisen. Mutta pidän siitä että saan ottaa suuren sankarin näin esille. Kenties syviten tämä "Karl Popperin asenne" olisi kuitenkin rinnastettavissa sopii tietenkin Larry Laudaniin. Hän esitti arationaalisuusperiaatteen: "Tiedonsosiologia voi selittää uskomuksia jos ja vain jos näitä uskomuksia ei voida selittää niiden rationaalisilla ansioilla."
Bloor ei pitänyt tästä näkemyksestä, koska hän itse asiassa halusi laajentaa (vaikka luonnontieteellistyyppistä) rationaalisuutta sellaisiin asioihin, joissa sitä ei ole ennen ajateltu tai nähty. Tai haluttu nähdä. Hänellä oli vain luonnollinen rationaalisuus, joka on ihmistoimijoiden luonnollisiin ja opittuihin taipumuksiin. Hän kritisoi sitä että ihmiset selittävät psykologisilla intresseillä "kun muut ei ole fiksuja ja hyväksy minun näkemystä" kun taas "samaa mieltä minun kanssa olevat" saavat selityksensä viisaudesta, rationaalisuudesta ja muista "kivoista selityksistä".
David Bloor esitti että tieteensosiologian tulee olla
1: Kausaalista, eli esitetään ne kausaaliset yhteydet jotka saavat aikaan tieteellisen tiedon. Yhteyksiä on otettava huomioon. Yhteyksien on selitettävä asiat konsistentisti.
2: Puolueetonta suhteessa totkittavan näkemyksen totuuteen. Tätä kautta kaikki totuudet ovat yhtä mahdollisia tutkimuskohteita. Totuusarvo, rationaalisuus tai sosiaalinen tai poliittinen toivottavuus eivät ole sallittuja teemoja, vaan kuvauksen on oltava mahdollisimman deskriptiivinen.
3: Symmetristä, eli sama selitys sopii sekä tosiin että epätosiin uskomuksiin. Tämän logiikka perustuu siihen, että aivan samoin kuten sama fysiikka selittää miksi yksi talo pysyy pystyssä ja miksi toinen romahtaa, on selittävien piirteiden kerrottava samoin miksi jokin näkemys menestyy, uskottavuus saa suosiota, ja toinen ei. Ongelmana tässä kohdassa on tullut se, että tämä ei sinällään lisää mitään uutta edellisiin kohtiin. Siksi osa on sitä mieltä että se tarkoittaa myös aikaa ja paikkaa. Tällöin saman teorian pitäisi selittää miksi Crickin teoriaa ei hyväksytty kommunistisissa maissa, miksi Lysenkon teoriaa ei hyväksytty lännessä, ja miksi ne kuitenkin hyväksyttiin "siinä toisessa".
4: Reflektiivistä, eli selityksen pitää sopia myös tieteensosiologiaan itseensä. (Tätä kautta tapahtuu kaksi mielenkiintoista asiaa: Tieteensosiologia ei ole itseään kumoava hanke. Ja tiedon sosiaalinen selittäminen ei tee siitä totta tai epätotta.)
On hyvä huomata, että vaikka sosiaalisten yhteyksien luonteiden peruskäyttötapa on "syyttää", eli saada mustamaalattua jokin näkemys, Bloorin reflektiivisyysvaatimus periaatteessa kieltää tämän strategian. Sosiaalinen suhde ei siksi kerro onko teoria oikea vai väärä. Otan tässä avukseni Donald MacKenzien, jolta on peräisin hyvin samantapaista päättelyä.
1: Voidaanhan ihan hyvin sanoa että fyysikkojen vaikutusvaltayritykset yhteiskunnassa ja talonrakennuksessa on tietynlaista monopolisoitua valtapeliä : Taloja ei saa rakentaa vaikkapa puhtaasti kehittelemälläni taikauskolla jossa heitetään noppia. Tähän eroon on taatusti sosiaalisia syitä. (Tai minun kohdallani epäsosiaalisia syitä?) Se ei silti tarkoita että fyysikot ovat väärässä. MacKenziestä hyvissäkin tieteen teorioissa voi olla vahvoja sosiaalisia voimia ja vaikuttimia. Ne eivät tällä muutu vääriksi. Samoin kuin suosio vaikkapa kaduntallaajien suosiossa ei tee niistä oikeita.
2: MacKenzien mielestä intressejä on kuitenkin hyvä pohtia myös kriittisestä näkökulmasta. Hänestä esimerkiksi eugeniikka sai suosiota koska se suosi sen ajan keskiluokkaisia intressejä. Hän havaitsi että tällä oli vaikutus tilastotieteen kehitykseen. Eugeniikassa kun tarvittiin sen kaltaisia työkaluja. Tätä kautta voidaan nähdä yhteys. Tässä huomataan, miten MacKenzien intressiselityksensä on siitä haastava, koska esimerkiksi merkitykset muuttuvat : Esimerkiksi keksinnöille löydetään uusia sovelluksia. Tästä erikoinen esimerkki on vertaisarviointi. Sen perusti alun perin 1600 -luvulla koska kuningas halusi harjoittaa ennakkosensuuria, alistaa tiede valtiovallan näkemysten alle. Nykyisin se sen sijaan on tieteelinen laatukontrolli joka tukee tieteen autonomisuutta jolla ei ole mitään tekemistä valtiovallalle alistumisesta. Siksi nykyhetken sitominen keksimishetkeen merkitsee sitä että tehdään geneettinen virhepäätelmä. Suomen luterilainen nykykristinusko ei ole "välttämättä sama" kuin noitavainoja Suomessa aikaisemmin tehnyt luterilainen kristinusko. Kun palaamme jälleen tilastotieteeseen, voidaan siksi argumentoida että tilastomatematiikka on levittänyt sovelluksensa "ihan muualle" ja että siihen ei enää sovi termi "Intressini on eugeniikkaa". Tätä kautta voidaan vetää "nyrkkisääntö" siitä että "keksimisen intressi" ei ole välttämättä sama kuin "suosion intressi", joka taas voi olla aivan eri kuin "tiedeyhteisön hyväksynnän intressi", joka taas voi olla aivan eri kuin "pitkään jatkuvan tiedeyhteisön hyväksymisen intressi".
Intressien tulkitseminen on tietysti vaikeaa. Tiedostamattomat tavoitteet eivät ole kovin hedelmällinen lähtökohta, virhetoiminnot (tavoite ja toiminta eivät kohtaa) voidaan selvittää vain jos ihmisten toiminta niiden kohdalla on "predictably irrational", eli toimii valinnan kohdalla ennustettavasti väärin. Tiedetyt intressit taas tulisi voida dokumentoida. Ongelmia tulee myös yllättäviltä suunnilta. Esimerkiksi kun Barnes esitti että kaikkia tieteentekijöitä ohjaava intressi on ennustamisessa ja kontrollissa, se sai kritiikkiä koska jos se soveltuu kaikkeen, se ei voi selittää eri teorioiden eroja. Tämän vuoksi Barnes onkin esittänyt että näillä välinellisillä intresseillä on tarkempia sisältöjä, ja ne vaihtelevat sosiaalisten elementtien mukana, nämä voivat olla uskonnollisia, poliittisia tai vaikkapa tasa-arvoaatteesta nousevia. Tätä kautta eri historian tilanteissa on erilaiset sosiaaliset inressit tämän kaiken takana. Ne kaikki ovat kuitenkin halinnan, ennustamisen ja kontrollin valjastamia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti