Konstruktivismissa käsitellään paljon sitä, miten tieteelliset näkemykset ovat kulttuurista riippuvaisia. Siihen liittyy paljon erimielisyyksiä ja vääntöä. Ja konstruktiivisuuden sisälläkin ollaan kovasti erimielisiä monista asioista. Moni yhdistää niihin jopa relativismin.
Otan kuitenkin lähtökohdaksei sen, että "sosiaalinen konstruktio" ei välttämättä tarkoita sitä että se samalla esittäisi että tieto olisi väärää. Tätä kautta voidaan rakentaa jopa "pro science -konstruktivismi". Tätäkin itse asiassa on. Se vain ei aina muisteta.
Ehkä helpoiten asian saa käsiin fakta -sanan kautta. Sen etymologia tulee sanoista facere, factum, joka merkitsee valmistamista ja tekemistä. Se on sanan alkujuuri, ja kuitenkin samalla faktalla on pitkin matkaa tarkoitettu tosiasiaa, joka on meistä riippumatta. Nykyäänkin faktaa käytetään kahdella tavalla: Se on tilanteesta riippuen väitelause, sekä se mistä väitelause puhuu. Kun puhutaan väitelauseista, faktan status voidaan saada ja menettää. Kyseessä on meistä riippuvainen fakta, joka on myös hallinnassamme. Jos taas tosiasioista, se on pyvyvää ja muuttumatonta, joskin lopullisesti tavoittelematonta. Silloin fakta on meistä riippumaton, eikä täysin hallinnassamme.
Konstruktivismia voidaan siis lähestyä niinkin, että tieteellien fakta on jokin asia, jota tieteellinen tutkimus tukee. Se on näiden yllä olevien sekoitus. Todellisuutta voi olla yksi, objektiivinen asia, mutta tieteeseen kuuluu myös meistä riippuvainen, subjektiivinen, puoli. Tieteenteko voi siis samanaikaisesti olla sekä totuuden etsintää että sosiaalista toimintaa. Tiedeyhteisön tukema on sekä evidenssin tukemaa että sosiaalisesti statuksen saanut asia.
1: Tätä kautta voidaan saada esimerkiksi joidenkin feministinen näkemys, jossa fysiikka on miehinen ala. Ei siksi että fysiikka olisi väärässä. Se vain tarkoittaa sitä että ominaisuudet, jotka joko ovat miehisiä tai jotka kulttuuri esittää miehisinä, korostavat etsintätapoja jotka näkyvät fysiikassa. Tämä ei tietenkään tarkoita että fysiikan metodi olisi huono. Edes se että maskuliinisuus suuntaisi kysymyksiä ja kieltäisi tosiet ei välttämättä ole huono asia, koska esimerkiksi Imre Lakatoksella korostuu se, miten hyvä teoria suuntaa mietintää niin että tutkimusta löytyy helposti, turha karsiutuu. Fysiikka saa paljon tutkimuksia, joten ominaisuus ei ole sitä ainakaan tuhonnut.
Konstruktiivisuudessa mielenkiintoinen asia on se, että se korostaa yksilöä. Ennen korostettiin kuinka tieteenteko on yksittäisten fiksujen tekijöiden toimintaa. Sosiaalikonstruktivismi kuitenkin alkoi Ludwick Flekin syfiliksen käsitteen ja hyväksynnän tutkimuksen kautta. Siinä korostui miten vaikeaa oikeasti onkaan osoittaa yhtä tekijää ilmiön keksimisessä. Kuitenkin yhteisö korosti yksilön arvoa: Syfiliksen tunnistamismetodikin nimettiin Wassermanin efektiksi. Tästä saadaan aikaan jännitteitä. Ja nimeäminen tavallaan vain antaa monen työn arvon yhdelle. Näin tulos näyttää huolimattomalle lukijalle erikoislaatuisia ihmisiä korostavalta. Flek korosti tätä kautta sitä miten denkkollektiv, tutkimusyhteisö, on olennainen, ei yksittäinen tekijä. Toinen Flekin korostama asia oli denkstil, tutkimustyyli. Siinä korostui se, että yhteisö pitää luotettavana niitä menetelmiä joita on käytetty aikaisemmin sellaisissa tutkimuksissa joita yleisesti pidetään luotettavina. Se kertoo myös mitkä kysymykset korostuvat tärkeämmiksi ja kuinka toisia ei pidetä yhtä keskeisinä.
Karkeasti sanoen konstruktivistit ovat antropologeja, jotka tutkivat tiedettä kuin tiedeyhteisö olisi heimo. Tässä ideassa korostuu se, miten tiede on ulkoistanut itsensä normaalimaailmasta. Laboratorio on erityinen tila, joka on hyvin erilainen ja sen olosuhteita pyritään hallitsemaan. On paljon ilmiöitä joita tuotetaan laboratoriossa, ja joita ei ole sen ulkopuolella (ennen kuin niistä tehdään ehkä jotain sovellutuksia ihmisten käyttöön.) Tämä vertautuu ikään kuin "heimon pyhään luolaan". Laitteet, välineet ja tilat on tehty siten että jopa tutkijasta itsestään on tehty määritellyllä tavalla toimiva "kausaalinen agentti" tilassa. Tämä vertautuu rituaaliin ja siihen valmistautumiseen. Toinen tärkeä asia, joka tähän liittyy, on se että samoin kuin heimon jäsenet, jopa shamaanit, ovat ihmisiä ja heijastavat yleistä ihmisen järkeä, ei tutkimuslaboratoriostakaan löydy ei_inhimillistä järkeä. Tämä ei tarkoita että tieteenteko olisi epäsystemaattista tai väärässä, vaan sitä että tieteellinen järki on ehkä harjoiteltua, mutta ainakin systematisoitua järkeä, joka erikoispiirteiltään ei eroa esimerkiksi siitä järjenkäytöstä jota kadunmies harjoittaa.
Sen tuloksia pidetään arvossa, joten niitä tulee tutkia samalla tavalla kuin toisen kulttuurin tietäjien ja vallanpitäjien. Tässä korostuu se, että paras tapa selvittää asioita ei ole lukea pelkkiä tutkimusraportteja, koska niissä näkymättömiin jää valtaosa asian ympärillä pyörivästä sosiaalisesta toiminnasta. Tämän vuoksi konstruktivistit korostavat "tieteenheimolaisten tutkimusmenetelmiin". Tutkittavana on koko prosessi. Tämä voi kuulostaa tieteensosiologialta, mutta konstruktivistit kuitenkin tutkivat kaikkea. Kun tieteensosiologi kuvaa vain tutkijoiden ulkoista toimintaa, konstruktivisti pyrkii ottamaan koko laboratorioympäristön toiminnan mukaan kuvioihin. Ulkoisten seikkojen lisäksi myös sisäiset pyritään ottamaan mukaan. Tämän lisäksi konstruktivistit pyrkivät korostamaan omaa ulkopuolisuuttaan. Sisällä oleminen voisi painottaa näkemyksiä. Tämä tehdään pyrkimällä etäytymään siitä onko tulos järkevä vai ei. Tutkimus on siis hieman kuten "rituaali, jossa poppamies suorittaa tietynlaisen toiminnan oikealla tavalla oikeaan aikaan ja kertoo tulokset." Tämä onkin tavallaan järkevää - eihän psykiatrillekaan ole etuna jos hän ilmaisee itseään kuten hullu tai jos hän itse on hullu. Lisäksi konstruktivistit miettivät sitä miten he itsekin ovat tekemässä tutkimusta, ja sen yrityksen tunnetiloja voidaan refleksiivisesti heijastaa tutkimukseen.
Tämä näkemys eroaa isosta osasta tieteenfilosofiaa sen takia että tieteenfilosofi yleensä lähestyy tiedettä tahona joka tarjoaa valmiita tietoja. Konstruktivistit korostavat sitä miten se on keskeneräistä toimintaa. Siksi konstruktivistit tarkkailevat valintoja: Tämä tarkoittaa tutkimustilanteen säätöä ja ongelmankorjaamista ja muuta vastaavaa toimintaa. Samoin valintoja tulee eteen kun tutkitaan saman koetuloksen eri tulkinnoista. Tähän konstruktivistit liittävät neuvottelun. Toki joskus valinnan tekee vain yksi tiedemies, mutta tällöinkin sitä kopioidaan vain jos se käy keskustelun läpi. Muut alkavat tekemään valinnan samalla tavalla, tai vähintään hyväksyvät että tämä valinta oli OK. Tähän liittyy tietenkin se, miten tehdään kyseenalaistamattomia oletuksia. Esimerkiksi tähtitieteilijä ottaa kaukoputken tuloksen annettuna, sitä välttämättä kyseenalaistamatta. Nämäkin ovat eräänlaisia "luottamuksen valintoja". Konstruktivistit keskittyvät usein näihin ja yrittävät dekonstruoida niitä, jolloin niiden syyt tai perustelemattomuus kaivetaan esiin ja mietitään voitaisiinko asia tehdä toisin.
Dekonstruktioon liittyy tietysti suurin osa väännöstä, koska osa kyseenalaistaa enemmän ja tiukemmin kuin toinen. Tämän vuoksi osa konstuktivismia voi olla kovastikin relativistista, jopa kaiken tiedon kieltävää. (Toisaalta jos joku päättää että "ei saa olla rajoitteita" johtaa siihen että kaikki valinnat ovat silti vapaudessaan typeriä. Vapaus on silloin samanarvoinen vaikka litteän maan keskiöön nostavan tutkimusperinteen kanssa.) Kuitenkin ajatus siitä että "Ei jätä kiveä kääntämättä eikä käännettä kivittämättä" on sinällään kunnioitettava ajatus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti