(Fort Minor, "Remember the name")
Jälleen on syntynyt uusi sataluku täyteen "näitä juttuja". Tarkalleen ottaen kahdeksas sadas. Joten. Tällä kertaa voisin ottaa lähtökohdaksi muistamisen ja verkostoitumisen. Ja kun kyseessä olen minä, niiden yhteyskohta lienee paras tapa kohdata ne. Tämä linkkikohta taas on tietenkin brassailu.Psykologisessa oppimistutkimuksessa muistia pidettiin pitkään ikään kuin tallennuskapasiteettina. Muistaminen oli pitkään varastotilaa. Ihmiset osasivatkin sivistyneesti pitkiä kappaleita Kalevalaa. Asiantuntija oli tätä kautta pitkälti sellainen jolla oli iso muistivarasto. 1980 -luvulta lähtien on kuitenkin nostettu esiin uudenlaista näkökulmaa. Muisti korostui päätelmänteon tuottajana. Tällöin muisti muuttuukin enemmän toistettavuudesta toimivuuteen. Varasto ikään kuin korvattiin tehtaalla.
Tätä kautta voidaan ajatella että blogin pitäminen ja blogaaminen heijastelevat tätä. Blogi on tietyllä tavalla ajatusvarasto. Eli sinne kerätään erilaista aineistoa. Ne säilyvät, eivätkä muutu. Tätä kautta niihin voidaan palata. Kuitenkin itse kirjoittaminen on prosessi, johon liittyy luovia ja epämääräisiä elementtejä. (Vaikka kyseessä olisi niinkin kuivakka tavara kuin mitä täältä löytyy.)
Tätä kautta päästäänkin siihen että blogiviesti voisi yksinkertaisemmillaan olla "lunttilappu", jossa käydään lainaamassa tavaraa. Näin tieto saataisiin talteen vaikka se ei aina olisikaan mukana. Moni käyttää tämänlaista pään ulkoista muistia yrittäessään saada koulussa parempia arvosanoja. Monien mielestä kirjoittaminen on kuitenkin tärkeä oppimisen väline. Tämä tarkoittaa sitä että lunttilapun kirjoittaja joutuu itse asiassa lukemaan kirjan, ja ottamaan siitä tärkeänä pitämänsä asiat ylös. Ja TV -shopia siteeraten: "Eikä siinä vielä kaikki!" Kirsti Lonka on itse asiassa keskittynyt siihen miten kirjoittaminen onkin kaikista tärkein ajattelemaan oppimisen väline. Käsitykset muotoutuvat ja kehittyvät kirjoittamisprosessin kautta. Kirjoitustoiminta onkin tätä kautta "enemmänkin toiminnan tulos kuin sen edellytys". Tosin Lonkakin korostaa että parhaat edut syntyvät kun kirjoittaa itselle tärkeistä asioista, ja kun kirjoittamisella on myös yleisö. Yleisön ajatus kun sisältää myös ulkopuolelta katsomisen vaatimuksen. (Vaikka niitä ei luettaisikaan.)
Toinen asia muistissa on se, että se voi olla ulkoista. Esimerkiksi aviopuoliso saattaa muistaa mihin olet laittanut sukat. Tämä on hyödyllinen asia. Samoin tieteellisessäkin yhteisössä kollegat, ja kirjoitetut paperit toimivat ulkoisena muistina (lunttilapun tavoin). Samoin laskuissa on merkitty pitkiä viitenumeroita joiden muistaminen olisi hankalaa. Näiden käyttämistä ei välttämättä pidetä kunnioitettavana, mutta ulkoinen muisti myös vapauttaa voimavaroja "uusien seikkailujen kehittämiseen".
Hajautettu muisti auttaa myös siten että voidaan aina konsultoida eksperttiä: Esimerkiksi sikatutkimuksessa voi olla tarvetta soittaa hyvälle tilastotieteilijälle. Tilastotieteilijä ei välttämättä osaisi kaikkea sikoihin liittyvää, osaisi edes työskennellä sikatutkimusasemalla, mutta hänen apunsa voi silti ratkaista ongelmia. Tätä kautta saavutetaan tuloksia, joihin ei muuten päästäisi. Ilman eksperttiyttä sosiaalisissa yhteisöissä korostuisi se tieto joka on kaikkien tiedolla ja se määräisi rajoja. Transaktiivinen muisti onkin monesti arvokasta, koska se myös takaa sen että toiminnan kannalta olennainen tieto ei unohdu, ja työnjako vieläpä usein nopeuttaa tehtävää ja vähentää muistamistaakkaa.
Naomi Miyake huomasi että ryhmätyö nopeuttaa ratkaisemista. Kun ongelmana oli ompelukoneen lankojen yhteen jääminen, vaikka neulat ovat kiinteitä eikä langassa ole vapaata päätä. Yleensä teknisempi pari otti "johtavan aseman" esittelijänä ja kertojana, kun taas vähemmän taitava esitti vastaesimerkkejä, pyysi selvennyksiä ja pakotti tätä kautta esittelijänkin uudelleenpohtimaan tuloksiaan, ja jopa uudistamaan niitä. Tätä kautta vain "heikommin osaava" ei oppinut, vaan myös "parempi" kehittyi paremmin. Ongelmanratkaisu saattoi hidastua jos toisella oli vahva näkemys. Jakamisen arvo näytti olevan uusien ajatusten testaaminen ja hylkääminen.
Toisaalta kun tähän liitetään lukeminen, huomataan että "menneisyyden minä" myös "kirjoittaa nykyiselle minälle". Jos entisiin juttuihin viitataan, syntyy itsensä kehumisen ja/tai kritisoimisen kehä. Silloin on samanaikaisesti kirjoittaja, lukija ja kriitikko. On mestari ja oppipoika. Nämä kaikki tiivistyvät itsensä siteeraamiseen. Ja taidoksi se muuttuu jos sen tekee hyvin.
Tämä blogi liittyy lujasti näihin. Kun kirjoituksia selaa, täältä löytyy sekä faktaluetteloja, jotka ovat filosofian harjoittajille "ilmiselviä". Ne ovat perustietoja, jotka ovat ikään kuin "varastotavaraa", jotka on päntättävä hieman kuten vieraan kielen sanat ja niiden taivutusluokat ja kirjoitusmuodot. Toisaalta joukossa on kokeellisia - ja tätä kautta myös riskialueella pyöriviä - juttuja, jotka ovat enemmän "tehdastuotantoa". Kun näitä kirjoittelee yleisölle, sitä tulee ottaneeksi "johtavan aseman" esittelijänä. Se voi taas hivellä itsetuntoa.
Korostan tässä kuitenkin sitä että Lonkan mukaan asiantuntija on myös "sosiaalinen komponentti". Asiantuntijalla ei välttämättä ole ammattilaisen tietoja. Jos esimerkiksi kaveripiiri pyytää joltakulta ohjeita sisustukseen tai kukkien kasvattamiseen, kyseessä on eräänlainen asiantuntija. Toisaalta konsultoitavaksi voi päätyä myös olemalla knowledge broker, joka on välittävä linkki, organisaatio tai persoona, joka antaa yhteyden tietolähteisiin. Ja jossain tapauksisssa yhteyden tietoon. Linkin itsensä osaamistason ei välttämättä tarvitse olla kovin kummoinen, jotta tämä olisi erittäinkin arvokas.
On kuitenkin ehkä fiksua erottaa erikseen pyrkyri, jolta ei konsultoida mutta joka rientää aina kommentoimaan kaikkia kysyttiin tai ei. Tämä nimittäin liittyy siihen että Longan mukaan ajattelun ajattelu ei kehity, jos itsekeskeisyys ja oletukset muiden vihamielisyydestä ovat kuvioissa. Jos syntyy kollektiivinen paranoia, kerrataan ja vahvistetaan pahoja ajatuksia eikä virheistä opita. Teinien vanhempien kauhuskenaariot ruokkivat toisiaan. Ja väitöskirjan tekijä voi kuvitella että opponentti on salajuonessa professorin kanssa koska eivät pidä kirjoituksen aiheesta eikä siksi korjaa sitä. Ulkopuolisten ihmisten kanssa keskustelu auttaa hillitsemään tämänkaltaista toimintaa. Tämänkin mietintä lienee tärkeää myös tämän blogin kohdalla.
Kuvan idea selviää kun katsoo "Kapteeni Selviö" -ilmiöstä. Kyseessä ei ole aito supersankari, vaan kyseessä on "sarcastic name for someone who states the obvious".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti