torstai 24. syyskuuta 2009

Minä suhteessa johonkin.

Uusimmassa "Rakkautta ja Anarkiaa" -elokuvafestivaalilla esitetään mielenkiintoinen elokuva, "Outrage". Elokuvatapahtuman lehti kuvailee elokuvan henkeä seuraavasti: "Outrage on provosoiva, mutta hyvin argumentoitu dokumentti homoseksuaalien ristiriitaisesta asemasta konservatiivisen USA:n huippupolitiikan tekijöinä. Suurennuslasin alla ovat republikaanit, jotka puolueena ovat kovaäänisimmin vastustaneet homojen oikeuksia, mutta demokraattienkaan kompastumisia ei peitellä. Koko kentän noloin tapaus on perhearvoista paasanneen ja erittäin homovihamielisenä tunnetun republikaanisenaattori Larry Craigin kiinnijäänti flirttailusta lentokentän miestenvessassa vuonna 2006."

Tässä on hyvä muistaa, että aikaisemmin homoseksuaalisuuteen suhtauduttiin kaikkialla negatiivisesti. Siksi sitä ei tarvinnut erikseen vastustaa. Tässä kävi kuten fundamentalismin kanssa: Aikaisemmin maat ottivat Raamatun ikään kuin automaationa, jota ei kyseenalaistettu. Vasta kun se menetti hegemonia -asemansa, oli syytä sitoutua sen arvoihin myös julkisesti. Tämän vuoksi USA:n oikeisto ei aikaisemmin sitoutunut suoraan vastustamaan homoseksuaalisuutta. Vasta kun homoseksuaalisuutta alettiin suvaitsemaan monissa piireissä, oikeistolaiset alkoivat vasta Ronald Reaganin poliitikkoaikoina korostamaan sen vastustamista saadakseen poliittista uskottavuutta fundamentalistikristittyjen keskuudessa. Tämän vuoksi osa poliitikoista on joutunut hankalaan välikäteen. He piilottelevat homoseksuaalisuutta ja voivat jopa vaikeuttaa homoseksuaalisten oikeuksia ja vastustaa niitä julkisesti. Tämä johtaa henkilökohtaisen elämän ja julkisen roolin ristiriitaan. Moni voisi kutsua tätä tekopyhyydeksi, kaksoisstandardiksi itsen ja muiden kesken. Joku toinen näkee nämä uhreina.

Pääasia on kuitenkin siinä, että vaikka politiikka on ottanut näkemyksiä kansalta, se myös tasapäistää kansaa. Näin tapahtuu ryvästymistä. USA:n kristillinen oikeisto onkin sitoutunut siihen että homoseksuaalisuus on valinta, ja vapautena se on tietenkin epäamerikkalaista ja syntistä, ellei peräti rikollista.

Joskus tämä saa huvittavia sävyjä. Syynä on se, että moni asia erotisoidaan väkisin. Ja niihin liitetään erikoisia sävyjä. Ja usein jopa erilaisia tuhokertomuksia kerrotaan. Siksi ei ole tavatonta törmätä fundamentalistiin, jonka mielestä jos homoseksuaalisuus sallitaan, yhteiskunta romahtaa koska siihen lakkaa syntymästä lapsia. Ikään kuin homoseksuaalisuus olisi niin paljon parempi valinta, että kaikki automaattisesti valitsisivat sen, jos voisivat.
1: Joka kertoo argumentin esittäjästä tarkalleen ottaen mitä? En usko että he ovat mitään "kaappihomoja". Rinnastan tämän siihen vertailuun missä "Jos ei olisi Jumalaa kaikki vain tappaisivat kaikkia". Ja kun heiltä kysytään että "niinkö teistä tuntuu, että vain usko Jumalaan pitää verenhimonne hillittynä"... Kyseessä ei siis ole niinkään oman itsen kautta tehty sympaattisen näkökulman lähestyminen, vaan toiseuttamisen kautta tehty lähestyminen, jossa "vastustaja" on vieraannutettu. Sille on keksitty kammottavat ajatukset joita on mahdoton hyväksyä missään osin. (Sehän olisi vino kenttä syntiin ja kuolemaan ; Ymmärtämisestä on joskus pieni matka hyväksymiseen. Tätä riskiä ei fundamentalisti helposti harkitse.) Valitettavasti ämä vain ei ole sellainen kuva että kukaan muu kuin fundamentalistit itse ottaisivat sen tosissaan. Irvikuvaa vastaan taistelu ei siis vakuuta muita kuin niitä jotka ovat jo valmiiksi jotain mieltä.

Republikaani Michael Schwartz on esittänyt että kaikki pornografia on homopornoa. Syynä on se, että kaikki pornografia kääntää sukupuolivietin sisäänpäin. Tässähän on takana se ajatus että kun tilanteen kääntää itseensä, on itsensä kanssa samaa sukupuolta. Tätä kautta esimerkiksi Playboy -lehdessä olevat tyttösten kuvat innostavat homoseksuaalisuuteen. Tätä kautta Schwartz muistuttaa että varhaisteinipojat ovat homoseksuaalivastaisimpia, he pelkäävät lankeamista. Samalla hän on sitä mieltä että tämän ikäisten poikien iso kiinnostus "Playboy" -lehtiin ei ole lankeamisen vastustamista, vaan lankeamista. (Jotka itseä kiinnostivat eniten teininä, ja uskonkin että armeija ja vankilat sekä teinipojat sekä sinkut 40 -vuotiaat peräkammarinpohat ovat em. lehtien päämyynnin kohteita. Eli siis kaikki ne, jotka eivät muuten toimintaa harjoita.)
1: Toisaalta tämän pitäisi tarkoittaa myös sitä että etenkin masturbointi johtaisi homoseksuaalisuuteen. Sillä pornografiassahan esitetään vastakkaisen sukupuolen edustajia, jotka ovat ikään kuin fantasioissa aktuaaliseksi kuviteltuja kohteita. (Älkää kysykö miten tiedän, luottakaa vain asiantuntijaan. No, ei minulla tottapuhuen "niin paljon" kokemusta ole.) Toisaalta sama voidaan sovittaa myös masturboinnissa oleviin mielikuviin. Niissähän ihminen ikään kuin toiseuttaa itselleen mielikuvituksessaan hahmon, jonka kautta tapahtuma aktualisoituu mielessä vuorovaikutuksena. (Ikään kuin roolipelinä.)

Toki mielestäni Schwartz on eräällä tavalla oikeilla jäljillä. Se on se, mikä erottaa seksin rakastelusta. Otan tässä avukseni toisen hauskan oikeistokristillisen näkemyksen. Rich Deem esitti että seksi robottejen kanssa on aina paha asia, koska ihmisen luova toiminta on korostetusti sitä, että tehdään vaikutusta toiseen sukupuoleen. Tässähän avainsanana on tietenkin vuorovaikutus. Sillä kuviteltu vuorovaikutus on eräällä tavalla vain vuorovaikutuksen simulaatio. Tätä kautta seksirobotti ja Playboy sekä masturbointi tarjoavat egoistista seksiä (robottien kohdalla todennäköisesti vasta tulevaisuudessa), mutta ihmistä, joko miestä tai naista, tarvitaan jotta tilanne olisi rakastelua.
1: Tämä on sitä, missä minusta mikään rukoilu ja läsnäolon tunne ei korvaa aktuaalista keskustelua toisen elävän ihmisen kanssa. Se on vain simulaatio. Onhan uskontokin kuvattu suhteeksi. Toki ei seksisuhteeksi, mutta rakkaussuhteeksi kuitenkin. Rakastaahan uskova nainenkin Jeesusta, miestä, jota ei ole koskaan suoraan tavannut, ja jonka kanssa hän käy päänsä sisällä, mielikuvissa, keskustelua. Tämä rinnastuu melko suoraan muihinkin fantasioihin. Emmehän me voi "vain kieltää" että masturboijan fantasia onkin jokin transsendentti henki/enkeliolento, johon yhdytään mielen tasolla. Ja jota lehdestä katsoen nostetaan samalla tavalla kuin meditoija voi ruminoida toistolla Raamatunlauseesta ja uskonnollisesta kuvastosta ja aiheistosta yhteyden siihen johon kuva on vain symboli.

Itse olen kuitenkin sitä mieltä että tämän "tuhoisuus" on liioiteltua. Jos pornografinen materiaali muuttaa homoseksuaaliksi, "miksi on vielä heteroita". Onhan televisioviihdekin seksuaalisia elementtejä sisältävä. Ja teinilapsetkin katsovat, jos ei muuten niin kavereilla kun vanhemmat eivät ole kotona. Chris Knight on itse asiassa rakentanut aivan päinvastaisen selityksen ihmiskunnalle : Hänestä luovuus, innovaatiot ja yhteiskunnan rakentaminen rakentuvat vasta "eivälittömien tarpeiden täyttämisen jälkeen". Hän nosti esiin sen, että naiset automaattisesti, eitietoisesti, ryhmänä ollessaan samanaikaistavat kuukautiskiertoaan. Hänestä tämä on johtanut siihen että naisilla on kyky sanoa "Ei" seksille. Tätä kautta on syntynyt tilaa, joka ei ole pelkkien halujen temmellyskenttä.
Toki yritän pitää tätä blogia vakavahenkisenä, mutta tämä oli aiheena aivan liian hauska hylättäväksi. En usko että tässä mitään sen syvempää filosofiaa on ollut taustalla, kuin voimakas huvittuneisuus siitä miten tänään on sattumalta joka tuutista tullut "fundamentalistipornoa".

Ei kommentteja: