-Mo: "There are one and a half billion muslims in the world, barmaid. It is the height of arrogance for you to think that you are right and so many people are wrong"
-Barmaid: "There are four and a half billion non-muslims in the world. Don't you think they are all wrong?"
-Jesus: "Argumentum ad populum. - I expect better from barmaid."
-Mo: "You know them on the run when they resort to these informal logical fallacies".
(Jesus and Mo, "Four")
Nykyisin ad hominem tarkoittaa yleensä herjaamista käyttävää argumenttivirhettä. Ennen vanhaan se kuitenkin tarkoitti sitä että sen sijaan että toisen argumentit osoitettiin vääriksi viittaamalla niiden epälogiikkaluonteeseen, niistä johdettiin sellaisia asioita joita niiden esittäjä ei suostuisi hyväksymään. Tämä on toimiva strategia. Se ei ole "perinteisen looginen" lähestymistapa, koska periaatteessa se sanoo vain että "jos hyväksytään A hyväksytään myös B". Tämä taas on eri asia kuin se että sanoisi että A on väärässä. B voi vain olla epämiellyttävä. Tämä on hieman kyseenalainen tapa, mutta periaatteessa jos henkilö kieltää tälläisessä tapauksessa B:n, hän ei saa hyväksyä myöskään A:ta. Ja tämä taas on sen looginen seuraus.
Tämä tapa tietenkin ensisijassa toimii. Osan ei tarvitse sisältää edes edellä mainittuja loogisia keinoja. Tämä palautuu laajemmi retoriikkaan. Tai niihin retorisiin keinoihin, jotka arki -ihmiset yhdistävät koko retoriikaksi. Eli erilaiset manipuloinnin ja kielikikkailun menetelmät "joilla vaikka musta muutetaan valkoiseksi".
Otan avuksi Niilo Paasivirran "Nyyssiväittelyn opas" -kirjoituksen. Tässä nostetaan esiin se, miten oikeasti suurin osa väittelyistä ei perustu logiikkaan ja virhepäättelyiden ja hyvien argumenttien soveltamiseen. "nyyssikeskustelussa asia ei ole tärkeä, vaan se, että voitat ne, jotka inttävät sinulle vastaan." Tämän luettelon sisältämät keinot ovat läpeensä argumentaatiovirheitä, ja ne ovat listalla siksi että sivu on samanaikaisesti vitsikäs ja vakava. Nuo ovat virheitä, niitä käytetään ja juuri niillä "voitetaan nyyssiväittelyt".
Mutta ne takaavat voiton samasta syystä, miksi ne ovat argumenttivirhelistalla: Ne ovat paitsi perusteettomia, ne vetoavat tunteisiin ja tuovat mukanaan keinotekoista uskottavuutta. Niitä käyttämällä lukija vakuuttuu helposti väärin perustein. Näistä haluan "tietyistä syistä jotka jäävätköön mainitsematta" esiin yhden tietyn.
"Enhän minä noin väittänyt -metodi
Tämä on hyvin usein käytetty käänteinen muunnelma "Sinä tarkoitit, että" -menetelmästä. Kun joku kritisoi jotain sinun väitettäsi, älä vastaa kritiikkiin, vaan sen sijaan totea, että sinähän et ollenkaan edes väittänyt mitään tuollaista, mitä hän kritisoi! Se on tietysti ihan yhdentekevää, vaikka olisit ihan suoraan väittänyt, että "hauki on nisäkäs". Voit aina sanoa, että vastustajasi tulkitsi täysin väärin. Muista myös vaatia todisteita ja viitteitä siitä, että sinä olisit muka väittänyt jotain tuollaista pötyä. Jos niitä tulee, niin ne on tulkittu väärin, ja vaadi parempia todisteita.
Ja jos joku esittää yleisemmän väitteen jostain, mikä muka on sinun kantasi johonkin asiaan, kysy heti, että missä sinä muka olet kertonut noin ajattelevasi, ja vaadi todisteita. (Ja se on yhdentekevää, vaikka sinun kantasi todella olisi se, mitä sanottiin - nyt on vain kyse siitä, että sinun vastustajasi esitti väitteen, jota ei voi koskaan todistaa. Jos hän esittää viitteitä kirjoituksiisi, sanot vain, että niissä ei väitetä mitään sellaista, ja vaadi parempia todisteita.)
Joka tapauksessa tekemäsi väitteesi sisältöön ei tarvitse tämän jälkeen koskaan enää palata. Se on nyt unohdettu. Nyt on vain kyse siitä, että vastustajasi teki väärän tulkinnan, jota hän ei voi näyttää toteen. Vastustajasi muutkin argumentit on siis osoitettu vääräksi, koska hän oli väärässä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti