(Voltaire)
Kävelin eräänä päivänä Helsingissä, ja käteeni laitettiin ikään kuin huomaamatta lappunen. Lapunjakaja oli asettautunut kulkulinjalle. Katsoin että se valisti minua uskonnosta. Pysähdyin tietysti kiittelemään. Kyselin hymyillen että ei olisi kanssa tupakkaa. Ei ollut. Kyseli että poltanko paljonkin. Kerroin, että en, Kallis tapa olisi. Mutta on tietysti vähän eri asia nyt kun sain kätevästi sätkäpaperinkin.
Suhtautumistapani ei tietenkään ollut järin kiltti, vaikka se olikin sävyltään keskusteleva ja äänenpainoiltaan ystävällisen aktiivinen ja läheisen kohtelias. Ja vaikka tein koko prosessin hymyillen ystävällisesti. Minua ei inhottanut niinkään uskonto tai se että ihminen oli siinä tekemässä mitä oikeaksi näki. Vaan se että sain materiaalia ilman että kysyttiin kantaa asiaan. Yleensähän nämä jakajat ovat ihan kohteliaita. Tänäänkin näin virsimummon, joka tuskin ärsyttää ketään.
Tätä miettiessä tilanne kuitenkin vertautuu ihan kaupankäyntiin. Kaduilla jaetaan esimerkiksi erilaisia bileflaiereita, baarimainoksia ja muita vastaavia lappuja ihan samalla tavalla käteen työntäen. Molempia lappuja yhdistää lisäksi se, että niihin ei ole mukavaa soveltaa kysynnän ja tarjonnan lakia. Jos on tarjontaa, ja hinta on nolla, se tarkoittaa yleensä että kysyntää ei ole lainkaan. Mainoksissa sen sijaan tulkinnan konteksti muuttuu olennaisesti. Niissä mainostetaan palvelua, joissa sitten voi olla isokin hinta. Bilelappu ei ehkä maksa paljoa, mutta kokemuksieni mukaan baarissa kuluu rahaa yli oman tarpeen. Samoin mainoksetkin tietysti ärsyttävät joskus.
Tästä päästään siihen että uskonnot olisivat ikään kuin liikeyrityksiä. Tämä ei ole iso loikka: Käytetäänhän bisneskielessä jo nyt uskonnollissävyisiä sanoja. Esimerkiksi termin missio, joka bisnesmaailmassa tarkoittaa "firman olemassaolon syytä" on etymologiselta alkuperältään on ollut "Pyhän Hengen lähettäminen maan päälle". Vision, firman tahtotilan ja toimintastrategian, tausta taas on hurmostilassa koetussa (mahdollisesti harha)näyssä.
Tässä kohdassa päästäänkin mainonnan huomaamiseen. Uskonnoissa on nimittäin siitä erikoinen strategia, että apateismista ei juurikaan puhuta. Apateismi taas on ateismin muoto, jossa ateismia ei tarvitse perustella. Uskominen on siinä turha asia. Siitä puhuminen ei ole edes kiinnostavaa. Sen sijaan uskovaiset kritisoivat ateismia, joka on luonteeltaan aktiivista. Tämä onkin ymmärrettävää kahta kautta:
1: Apateistit eivät yleisesti ottaen puhu kannanotostaan. Harva menee keskustelemaan pitkälti aiheesta joka on turha. Tätä kautta uskovaisten ei tarvitse reagoida mihinkään kommentointiin tältä puolelta. Tämä on "rauhallisen uskovan" vaihtoehto, koska siinä ateistien annetaan olla, kunhan he ovat kiltisti uskontoa kohtaan. Kritiikkiä tarvitsee tällöin kohdistaa vain niihin jotka puhuvat ääneen.
2: Apateismi ei sovi kovin hyvin hengellissävyiseen ideaan. Aktiivinen ateismi on sopiva vastustaja, koska siinä on yhteinen vahva teema. Molemmista uskonnosta puhuminen on erityisen merkittävää. Tätä kautta apateismia ei haluta tuoda esiin, koska se toisi esiin sen tosiasian että kaikki ateismi ei olekaan aggressiivista ja uskontoa kohtaan ilkeää. Tämä on etenkin kiivaan uskonnon kannattama tilanne, koska äärimuotojen on perinteisesti ollut syytä suunnata keskustelu siten että lievät teemat eivät nouse esiin. Tämä näkyy myös siinä, että niiden jotka eivät osallistu keskusteluun uskovaisen usuttamisen ja utelunkaan jälkeen, esitetään vainoavan ja vaientavan. Se, että sanoo uskontoa turhaksi ja mielenkiinnottomaksi on siis selvä loukkaus.
+ Tosin aktiivisesta keskustelusta uskonnollisissa asioissa tulee usein esiin se, miten uskovaisilla on syy puhua. Minunkin on pyydetty usein vaikenemaan evoluutioasioista. Vaikka "itse evoon uskonkin", ei se ole perustelu avata suuta. Uskovaisilla on motiivi pelastaa. Tätä kautta kaikilla on yhteinen oikeus mielipiteisiin, mutta ei yhteistä oikeutta avata suuta. Tämä ei tietenkään ole kannustus apateismin suuntaan, vaan se on ymmärrettävä haluna muuttaa väittely tai debattitila uskontoa kehuvaksi tilaksi.
Tämä suhtautuminen kertoo tietysti siitä, miten eri tahot suhtautuvat mainoksien huomaamiseen. Osa yrityksistä hakee julkisuutta. Silloin negatiivinenkin keskustelu voi olla hyvä asia. Kaikki julkisuus on julkisuutta. Huomio on tavoitteena. Toiset taas haluavat kohdentaa, jolloin kaikkia ei tarvitse kiinnostaa. Kaikille on tietysti tavoitteena se, että mainonnan kautta syntyisi positiivista suhtautumista. Ja harva taho tahallaan haluaa ärsyttää mainonnan kohteita. Kuitenkin mainokset voivat olla provosoiviakin, jopa ärsyttäviä. Ja voi, mitä kaikkea mainoskiellosta huolimatta jaetuille mainoksille tapahtuukaan meidän perheessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti