Imre Lakatoksen näkemyksessä tieteen toiminta perustellaan sillä, että se on toiminut kohtuu hyvin. Tämä ei välttämättä tarkoita että tieteen teoriat olisivat niinkään lopullisen oikeassa tai todenmukaisia, kuin tutkimuksen kannalta relevantteja. Tälläisen väittäminen olisikin perinteisiin vetoamista, joka olisi siitä erikoinen että siinä oletettaisiin että kun vanha teoria on toiminut tähän astikin, sen olisi oltava erityisen lopullisesti oikea. Tämä ei edes sovi Lakatoksen näkemykseen, jossa teorioiden vaihtuminen on tärkeää: On mietittävä esimerkiksi miksi maakeskisen näkemyksen vaihtaminen aurinkokeskisyydellä oli osoitus tieteen toimivuudesta.
Lakatos korostaa että paras teoria on sellainen, jonka piirissä voidaan tehdä paljon uutta tutkimusta. Vanhojen havaintojen selittäminen on vain "protective beltin" rakentamista, joka vertautuu esimerkiksi maakeskisen maailmankuvan planeettojen ratoihin piirrettyihin hyvin mutkikkaisiin lisäelementteihin, jotka vaativat työtä. Ne eivät tuottaneet ennusteita tai tutkimusta. Taivaankappaleiden kulku vain sovitettiin niihin. (Ajattelutyö ja havaintoihin sopiminen tietysti takasi sen, että moni rationaalinen ihminen kannatti sitä.)
Lakatoksesta hyvä teoria ei tee näin vaan tarjoaa voimakkaan heuristisen mallin, eli ehdotuksia ja odotuksia joita voidaan testata. Mitä parempi teoria, sitä enemmän tutkittavaa löytyy. Toisin sanoen hyvä teoria antaa paljon kysymyksiä. Tällöin teoria tarjoaa sekä kysymyksen "Miten asia X tapahtuu tai on syntynyt" että vastauksen etsimiseen keinoja. Teoriat eivät kuitenkaan ole ikuisia. Ongelmia voi kasautua ja ennen toimiva teoria voi kuluttaa kysymyksensä ja vastauksensa loppuun ja päätyä rakentamaan "protective beltiä".
Syynä perinteisiin juuttumattomuuteen on se, että teorioissa on jotain oletuksia. (Joita voidaan korjata. Kaavoihin voidaan lisätä vakioita ja muuttujia.) Ilman niitä ei saataisi johtopäätöksiä. Tämän vuoksi tieteenteossakin oletetaan joitain asioita - jotta voitaisiin tutkia. Esimerkiksi oletus siitä että maailma on "meidän ulkopuolinen" ja "yksi" sekä laeiltaan pysyvä eivät välttämättä ole tosia, mutta ilman niitä tutkimukset olisivat hankalia.
Toki jotain muutakin oletetaan. Esimerkiksi toimintatyökalujen toimintaperiaatteet. Tosin tässä kohden on asiallista huomauttaa että vaikka rekonstruktion ystävät usein esittävät että esimerkiksi pulssilaser olisi fysiikan laboratoriossa "musta laatikko", eli sen toiminta vain oletetaan hyväksi, se ei tarkoita että pulssilaserin toimintaperiaatetta ei tutkittaisi tarkasti toisaalla, jolloin se ei laajemmassa mielssä enää ole "musta laatikko". Kokonaisuus on tiedeverkko, eikä kokonaisuus näy yksittäistä laboratoriota tarkkailemalla. Tämä asettaa tiettyjä ongelmia "tiedelaboratorioiden antropologeille".
Toisaalta relevanttius korostuu toista kautta. Jos jokin alkuoletus on tosi, mutta se ei tarjoa suoraa tutkimusta, se on turha. Olipa se sitten oikein tai väärin. Otan tästä yhden esimerkin.
Esimerkiksi uskovat ajattelevat että jos Jumala on totta, tämän olettaminen auttaisi tutkimusta. Vaikka Jumala olisi, tämä ei ole välttämättä oikein, koska ne eivät ole tutkimuksellisesti relevantteja. Tämä on selvää, kun katsotaan Lakatoksen ehtoja. Hänellähän tärkeä elementti oli protective belt: Eli suojavyöhyke, jota rakennetaan jotta systeemi sopisi olemassaoleviin havaintoihin. Lakatoksen mukaan tämä on merkki epätoimivuudesta, hyvä tutkimusohjelma ei niinkään rakenna "protective belt", vaan tekee tutkimusta.
Jokuhan voi esimerkiksi sanoa että Raamatun olettaminen todeksi on hyvä tieteenteon apu. Tältä pohjalta hän voi tehdä paljon työtä ja selittää miten jokin Raamatunkohta sopii tieteen löydöksiin. Tällöin olennaista on se, onko kyseinen Raamatunkohta saanut tekemään sen tutkimuksen jolla tämä fakta on löydetty. (Oikea tulkintahan saadaan vasta kun tiedemies tekee ensin oikean löydön.) Yleisesti ottaen tälläinen "jälkikäteen sovittaminen" ei toimi kovin uskottavasti. Samoin jos joku vetoaa Raamattuun, ja väittää että jokin nykytieteen teoria on sen pohjalta väärä, näkemys voi nousta Raamatusta, mutta tieteen kannalta se ei ole "haitta tieteelle" vaan enemmänkin "sitä pahempi Raamatulle". Vasta jos tästä oletuksesta syntyy paljon tutkimusta, voidaan sitä pitää relevanttina työkaluna. Toki tässäkin on hyvä muistaa mikä on teorian tutkimustehon ja siihen intoutuneiden maksukyvyn ja -halun ero : Hyvän tutkimusohjelman ja pakkomielteiden ja vakaumusinnon synnyttäminen ovat eri asioita. Tiede on ensimmäistä, usko ja ideologiat jälkimmäistä. (Ne eivät tietenkään ole toisiaan poissulkevia. Mutta ne eivät ole automaattisesti sama asiakaan.)
Lakatoksen "protective beltin" rakentaminen on rationalisointia, ja siihen viittaavia filosofian tutkimuksia on, jopa uskontojen ulkopuolella. Ne ovat ominaisuuksiltaan jälkikäteen sovittavia, eivätkä tämän vuoksi Lakatoksen periaatteita kannattavien mielestä kovinkaan tavoiteltavia. Ne ovat pikemminkin oire huonoudesta. Duhemin-Quinen tiedeverkon ideanahan on se, että pieniä muutoksia tulee suosia, koska jos suuret muutokset sallittaisiin, mikä tahansa yksittäinen väite voitaisiin asettaa keskiöön ja sovittaa kaikki muu sen ympärille, ja lopputulos olisi ristiriidaton. Rationalisoivien näkemysten kannalta voidaan jopa sanoa että ne ovat huonoja, koska ne sitovat miettijän voimavaroja jo tiedetyn sovittamiseen uuden etsimisen sijasta.
Ehkä tärkein muistettava asiapari on tietysti se, että:
1: Lakatoksella oletukset eivät ole pysyviä. Päin vastoin, hänen logiikkansa elää siinä että tiedemaailma muuttuu. Teorioita hylätään ja uusia otetaan. Edut eivät ole siis niinkään absoluuttisia totuusarvoja, kuin suhteellisia paremmuusarvoja. Tässä se muistuttaa hieman luonnonvalinnan takana olevaa logiikkaa. Siinäkään selviytymiseen ei vaadita täydellisyyttä, vaan edut verrataan toisiin. Esimerkiksi Lakatoksen näkemystä voi testata sillä, selviävätkö tieteessä parhaiten sellaiset teoriat jotka eivät rakenna "protective belttiä". Se, että jokin teoria on ollut pysyvä, ei tarkoita että se olisi totta. Tieteen teoriat vaihtuvat. Vanhat korvataan tutkimuksen kannalta relevantimmilla.
2: Oletusten totuusarvon sijasta keskitytään tutkimuksen heuristiseen potentiaaliin, eli siihen miten hyödyllinen ja etsimisautomaatti teoriasta syntyy. Tässä vanha turha voi tietenkin myös muuttua. Esimerkiksi pulsareiden tutkimus 1500 -luvulla olisi ollut "irrelevanttia haihattelua" koska kohdetta ei oltu havaittu eikä ollut välineitä niiden tutkimiseksi. Nykyään se on tietenkin ihan relevanttia tutkimusta, koska tämä tilanne on muuttunut. Siksi totuusarvon sijasta onkin keskityttävä muihin asioihin. Tämä on tietysti fiksua, koska jos meillä olisi jo totuus, ei sen etsimisessä tai kriittisessä miettimisessä ja harkinnassa ja kyselyssä olisi mitään järkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti