Koska Hitler

Moni ajattelee että hirmuhallitsijan tuhoaminen jo lapsena ennaltaehkäisi paljon pahaa. Ajatuksesta suosituin on mennä ajassa taaksepäin ja tappaa Hitler ennen kuin hän nousee valtaan. Tästä puhutaan paljon, mutta asiasta tehdään puheeseen nähden hämmentävän vähän novelleja ja elokuvia.

Ajatus aikamatkustuksesta taipuisi hienoksi elokuvaksi. Etenkin jos Hitlerin surman jälkeen vauvansurmasta tulisikin kohistu skandaali. Ja aikamatkustusta prototyyppinä tuottavat yrittäisivät kokeilla muuttaa sitä. Ja lähettäisivät ajassa taaksepäin tyypin estämään Hitlerin surmaamista. Tämä olisi siitä ainutlaatuinen aikamatkustuselokuva, että siinä ei olisi mitään paradoksia.

Tästä saa hienoja arviointilauseita ja mainoslauseita elokuvan markkinointiin. "Olemme kliseinen. Vähän kuin Looper. Mutta parempi. Koska Hitler".

Ja se voisi ollakin sen nimi. "Koska Hitler".

Itse näen Neuvostoliiton

Nykyajan maahahmuuttokriittinen linja saa monenlaisia rinnastuksia. Kenties helpoin rinnastus on natseihin rinnastaminen. Toisaalta sitä on haettu ansiokkaampaa tematiikkaa keskiajalta ja mietitty uskonnon, politiikan ja tieteen välistä skismailua.

Itse näen kuitenkin rinnastuksia neuvostoliittoon

Minulla on tässä kenties syynä se, että tunnen venäläistaustaisen ihmisen. Sellaisen jolla on mielenkiintoisia tarinoita kerrottavaksi siitä mitä Venäjällä eläminen on ollut 1980-1990 -luvulla.

Näistä ajoista kertoo sinänsä hauska paljastus ; Ruokolahden leijona, jota on pidetty kouluesimerkkinä ns. mätäkuun jutusta, on mahdollisesti ollutkin varsin todellinen leijona. ; Leijona olisi ollut karannut sirkuseläin joka oli käväissyt Suomen puolella ja päätynyt takaisin itärajan toiselle puolelle. Jossa nälkäiset sotilaat olivat syöneet tämän.

Siinä että olisivat syöneet leijonan jos olisivat saaneet ei olisi mikään ihme. Sillä tuohon aikaan Venäjän armeija oli hyvin kiinnostava paikka. Se oli pakkolaitos jokaiselle miehelle. Ja se kesti kaksi vuotta. Armeijassa hämmentävintä oli se, että sen palkoilla ja ruoilla ei oikein elänyt. Asevelvolliset usein karkasivatkin varuskunnasta tekemään lähialueelle töitä ruokapalkalla. (Tilannetajuttomimpia käytettiin myös hyväksi armeijassa. Esimerkiksi pakotettua homoseksuaalisuutta saatettiin harrastaa vihjeettömimmille ja heikoimmille mammanpojille.) Toisaalta armeijassa ei välttämättä edes nähty asetta. ; Sen sijaan varuskuntalaiset tekivät ilmaista työtä valtiolle. Esimerkiksi kaatoivat puita. Tämä olikin valtion keino tuottaa itselleen rahaa.

Muutoinkin ajat olivat sellaisia että toimeentulo oli hyvin vaikeaa. Normaalin ihmisen kannatti olla sinkku, nuori ja lapseton. Sillä tavalla pärjäsi omillaan. Muut sitten asuivat kotonaan tai isojen ihmisryhmien kanssa säästääkseen vuokrakuluissa. ; Ajat olivat niin kauheita että ne olivat yksi syy Putinin valtaannousuun. Putin nykyäänkin puheissaan pelottelee näistä ajoista. Että ilman häntä nämä ajat palaavat.

Itse näen että nykyajan Suomeen on nousemassa vastaavia rakenteita kuin mistä kuulen.

En näe että tämä edes tiivistyy parhaiten PerusSuomalaisiin vaikka he ovatkin asenteessa ja hengessä mukana ja lietsomassa ilmapiiriä. Mielestäni meidän ei edes tarvitse pelätä jotain RajatKiinni -pikkukylän kokoista ihmisjoukkoa. Sen sijaan vahvin Neuvosto/Venäjä -teema on nimenomaan nykyhallituksessa. Jossa PerusSuomalaiset ovat vain yksi osanen kokonaisuutta.

Viime aikoina on kovasti puhuttu siitä miten median tulisi totella valtiota. YLE;n sisältöä on esimerkiksi kontrolloitu. Sitä on kutsuttu puolueelliseksi ja suvakkimediaksi ja tämä on ollut argumentti. Muutenkin medioita tuomitaan ja niihin suhtaudutaan aggressiolla - ja omia lehtiä kompataan - nimenomaan sellaisella tavalla joka tuo mieleen nimenomaan sen pahamaineisen "Pravda" -lehden johon Helsingin Sanomia jostain syystä kliseenomaisesti verrataan. (Suvakkimediudeksi näyttää riittävän pelkkä väärä mielipide ja sen esilletuominen joten kysymys ei voi olla siitä että väärää mieltä olevat voisivat ylipäätään olla suosittuja ja hyväksyttävissä.)

Sipilän tapa reagoida kritiikkiin onkin hämmentävä. Samoin kun omaa mediaa esitetään "vaihtoehtomediana" saadaan peitettyä se asia että kaikki hallitsijan mielestä vääriä mielipiteitä julkistavat nimetään suoraan "valemedioiksi". (Jossa on mukana "Trumpilainen twisti".) Tämä näkyy siinä miten esimerkiksi Niikko on mukana eksorsistisessa harhaopin poistamisessa mediasta ja on vaatimassa että kerrottaisiin enemmän uutisia hallituksen onnistumisesta. (Kun ajateltiin että "suvakit oli vallassa" ja YLE oli "suvakkimedia" ei tätä nähty ihanteena. Nyt median pitäisi kompata 100% hallitusta.)

Tämä on toki liitettävissä Sipilän hallituksen ajatteluun jossa tieteen tehtävänä on tukea valtion kannanottoja ja tuottaa tätä tukevaa puhetta. (Tai on "tusinadosentti" joka "ei saisi politikoida".) Yleisesti ottaen nykyään oleva politiikkavetoisuus - josta puhutaan aivan aluksi jakamassani linkissä - onkin tämän hetken hallituksessa hyvin korostettua.

Kiinnittäisin huomiota myös ns. kannustinloukkujen purkamiseen. Olen ollut huvittunut siitä että sosiaaliturvan leikkaamista ja sen saamisen vaikeuttamista on kutsuttu kannustinloukkujen purkamiseksi. Hallituksen nykykeinot ovat enemmänkin sitä että ne jotka putoavat turvaverkon ulkopuolelle kannustuvat joko kuolemaan nälkään tai ottamaan paikan "ilmaisena harjoittelijana". Ja saavat sitten tästä työttömyyskorvauksen. Eli käytännössä valtio kustantaa monelle yrittäjälle työvoimaa joka saa työttömyyskorvauksen suuruista palkkaa. On selvää että valtio ei tässä säästä. oni työpaikka päinvastoin näkee että sen on kannustavampaa ottaa ilmainen harjoittelija kuin maksaa edes 5 euroa tunnissa ihmiselle joka olisi veronalaisessa palkkatyössä.

Tämä strategia muistuttaa aika paljolti sitä aiempaa itärajan takana ollutta armeijakäytäntöä. Paitsi että sitä ei kutsuta armeijaksi. Ja se on pakollinen kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta. Eikä sieltä pääse 2 vuoden päästä pois. (Toki täällä ei pakkohomoraiskata.) Paitsi että valtio maksaa lystistä sen sijaan että tienaisi.

Lyhyesti:

Muistan ajan kun kommunismia pelättiin ja varoiteltiin neuvostoliiton kauheuksista. Analogisuus neuvostoliiton kanssa oli konservatiiville kauhistus. Nyt kuitenkin eletään aikaa ja tilannetta jossa nimenomaan tämä kommunismia vastustanut puoli mielellään ottaa kommunistien keinoja käyttöön.

Tämä on onnistunut lähinnä sitä kautta että
1: Kommunistien yhteisötematiikka ja tovereista puhuminen on vaihdettu kansalismieliseen retoriikkaan jolla on sama funktio: Ihmisen on ikään kuin ansaittava asioita valtiolle. Kansa ja valtio on jokin jolle ollaan velkaa. Ja jos on kovasti MV -lehden vastaisia mielipiteitä saa myös kuulla olevansa kansanvihollinen. Toimintamallit ovat yhä "jokainen tekee kykynsä ja saa tarpeensa mukaan" jossa valtio päättää niin kyvyn että tarpeen kansalaisen puolesta eikä tässä ole mutinan sijaa.
2: Toisaalta ollaan harrastettu monokulturisointia ja suosittu väärien mielipiteiden sensuroimista (YLE:n tietyn toiminnan estäminen ja jopa halu tehdä siitä laitonta ja pitäminen maahanmuuttomyönteisyyttä kansanvihollisuutena ovat juuri tätä.) Tätä on tehty siten että omaa agendaa esittävät asiat ovat vaihtoehtomediaa joka taistelee valemediaa vastaan. Ei ole väliä miten paljon suosiota ja valtaa oman toiminnan taakse voidaan saada. Tilanne pysyy ja retorisesti ollaan altavastaajia totuuden puolella valetta vastaan. ("Pravda" muuten tarkoitti totuutta. Jännä yhteys, tuskin ihan satunnainen!)

Mutta tietenkin. Nykyään on ihan mahdollista rakentaa eriytyneitä alueita. EIkä niistä saa kuulemma tulla mieleen mitkään gulagit. (Kommunismi ei muuten ottanut kantaa rotuun joten tätä argumenttia vastaan ei suojaa sellainen argumentti kuin "emme ole rasisteja"...) Toki idiootit voivat ohittaa perustuslain "hankaluuksina" ja moraalin "suvakkien kyynelsilmäisyytenä" ja jatkaa menoaan miten tahansa. He tosin unohtavat että he tätä kautta pilaavat siitä paljon puhumastaan valtiostaan kaiken sen mikä siitä tekee puolustamisen arvoisen. SSS -politiikka onkin puolustamisen arvoiselle Suomelle samaa kuin Egyptin armeijan orkesteri on kansallislauluille.(Kyllä sen vielä sieltä takaa juuri ja juuri tunnistaa.)

Perussuomalaisten omituinen spesifisyys ; Eli miten käsitellä ideoita ja kritiikkiä?

Saku Timonen kirjoitti siitä, miten Perussuomalaisilla ei ole sisältöä. "Sampo Terho mainitsi perussuomalaisen ideologian selittämättä sitä mitenkään. Ei sitä ole kukaan muukaan koskaan selittänyt." Moitteen takana on melko tunnettu ajatus siitä että populismissa enemmänkin kerätään ääniä eikä ratkota ongelmia. Tässä mielessä politiikka on toki aina paininut sen kanssa, että päästetäänkö järkevimmät vai suosituimmat valtaan. Politiikka on viime vuosina korostanut melko vahvasti ajatusta valittavuudesta (eligibility). Eli siitä että ei riitä, että ehdokas on hyvä. Hänen täytyy olla "voittamispotentiaalinen".

Tämä populistisuus näkyy sitten erilaisissa ristiriidoissa. "Perussuomalaiset pystyvät tosiaan samanaikaisesti vaatimaan vahvan ja haastamattoman puheenjohtajansa suulla kansanäänestyksiä, koska kyllä kansa tietää. He ovat hallituksessa tekemässä ennenkuulumattomia leikkauksia työttömyystukiin ja heikentämässä työntekijöiden asemaa. Samalla he julistavat, että työttömien ja työntekijöiden kurittamisen pitää loppua. EU on aina ollut heidän mielestään liian vahva ja rajoittava, joten siitä on päästävä eroon. EU on kuitenkin liian heikko vastustamaan muslimien maahanmuuttoa, vaikka eilen Terhon mielestä EU oli vahva linnake maahanmuuttajia vastaan. He vastustavat islaminuskoisten turvapaikahakijoiden tulemista maahan, koska islam vihaa homoja. Samalla he vastustavat kiihkeästi homoseksuaalien oikeutta avioliittoon raamatunvastaisena. He vaativat ehdottomasti lapselle oikeutta isään ja äitiin, mutta ovat hallituksen turvapaikkapolitiikan pääarkkitehteina tehneet perheenyhdostämisen käytännössä mahdottomaksi."

Tämä tarkoittaa sitä että perussuomalaisten argumentit ovat domeenispesifejä. Yhden asian perustelu ei ole hyväksyttävissä toisaalla. Ja tämä johtaa kaksoisstandardeihin. Eri tilanteissa käytetään perustana erilaisia lähtökohtia.

Tässä kohden onkin mietittävä mitä tämä sitten tarkoittaa. Kenties paras apu on jokseenkin ivallisessa kirjassa. Schopenhauerin kirja "Taito olla ja pysyä oikeassa: Eristinen dialektiikka." käsittelee sitä miten voidaan voittaa väittelyitä riippumatta siitä onko oma näkemys tosi vai ei. Tämä ei tarkoita että keinoja voisi käyttää vain jos harjoittaa epätotuuksien puolustamista. Schopenhauerin kirja enemmänkin alleviivaa sitä, että käytännön väännöissä sekä toden että epätoden puolustaja väittelevät ja kaikki käyttävät tämänlaisia temppuja saavuttaakseen paremman aseman.
1: Näkemys on mielestäni hyvä pseudotieteisiin. Monesti pseudotieteitä pidetään tyhminä. Kuitenkin itse asiassa monesti pseudotieteet ovat hyvinkin pedanttisesti jäsennettyjä. Niissa annetaan usein paras mahdollinen case sille omalle asialle. Ja sitten tämän punnitsemisen jälkeen lopputulos jää silti köykäiseksi.

Tässä hän mainitsee sen, että on tosiaan järkevää punnita vastapuolen argumentteja hänen omia ehtojaan vastaan. Vaikka itse ei hyväksyisi vastapuolen premissejä niin logiikka on kuitenkin raaka isäntä ; Epätosista premisseistä voi validilla logiikalla saada epätosia johtopäätöksiä. Mutta tosista premisseistä ei saa epätosia johtopäätöksiä muuta kuin virheellisellä logiikalla. Eli jos logiikka on moitteeton ja johtopäätös on epätosi, olisi tartuttava siihen mikä premissistössä on vikana. Näin argumentin kääntäminen on kätevää.

Tällöin rakennetaan analogioita. Nähdään että asiassa1 on jotain hyvin samanlaista asian2 kanssa. Ja näin niitä voidaan käsitellä yhtenä ja samana. Jos haluaa kritisoida vastapuolta, päätyy Schopenhauerin mukaan helposti tekemään yleistyksiä. Eli vastapuolen ehdoja tarkastellaan mahdollisimman laajassa yhteydessä.

Tältä kritiikiltä suojautumiseksi on sitten pilkottava käsitteitä pienemmäksi. Koska muuten kaksoisstandardi pakottaisi muuttamaan taustapremissejä. Ja tähän ollaan yleensä melko haluttomia. Siksi onkin selitettävä miksi asia1 on jotenkin perustaltaan eri asia kuin asia2. Näin esimerkiksi oikeus isään ja äitiin ei olisikaan universaali ihmisoikeus vaan jotain joka koskisi vain suomalaisten lapsia. Islamistien homovihamielisyys voidaan nähdä väkivaltaisena tai muuten erilaisena ja siksi vertailu ei ole asiallista. Näin oman näkemyksen sisältö fragmentarisoituu ja muuttuu vähemmän yleispäteväksi. Argumentit menettävät tällöin toki vaikuttavuuttaan ja vaikuttamisen laajuttaan. Toisaalta ainut toinen keino selvitä tämänlaisista kritiikeistä olisi epämääräistää itse argumenttia ja sen taustapremissistöä niin, että se ei enää sisältäisi yhtään mitään. Silloin soveltamisten laajuus säilyisi mutta sen perusteella ei enää voisi vaatia mitään tiettyä ja sidottua, kuten vaikka "rajoja kiinni".

Tässä mielessä uskallan sanoa että Timonen on hieman väärillä jäljillä. Hän korostaa että Perussuomalaiset ovat fragmentaarisia. Ei että heidän sanomiensa sisältö ei olisi hyvinkin spesifisti tiedossa. Osa tietenkin tietää aika tarkasti PS -henkisen taustafilosofian sisällön. Timonen tarvitsee tätä tarkkuutta demonstroidakseen miten vähän PS -argumentteja voi soveltaa toisissa konteksteissa. Kaksoisstandardit viittaavat taustalla oleviin dogmeihin ja siihen että eri asioita punnitaan tilanteen mukaan eri mittareilla. (Joka voi johtaa vaikka siihen että PS -läisillä ja heidän kanssaan erimieliset saavat eri punnukset, eri oikeudet ja vastaavat.)

Suuri osa PS -kritiikistä nojaakin siihen että PS -politiikka tiedetään. Se voidaan nähdä vaikka seuraavanlaisessa muodossa.;

Me vaadimme Suomalaisten yhteyden. Kansan. Joka on itsemääräämisen ytimessä. Vaadimme että Suomella on samat oikeudet kuin muillakin valtioilla. Me vaadimme maata ja aluetta jossa ylläpidämme ihmisiämme ja kasvavaa populaatiotamme. Vain ne jotka ovat meidän kansanveljiämme voivat olla kansalaisia. Riippumatta siitä, mitä maan ulkopuolinen säädöstö sanoo, vain suomalainen voi kuulua Suomen kansaan. Näin maahanmuuttaja ei voi olla kansalainen. Ne jotka ovat Suomen kansalaisia elävät Suomen lain mukaan Suomessa. Ulkomaalaisia käsitellään ulkomaalaisten lakien mukaan. Vain suomen kansalla on valtaa päättää siitä minkälainen hallinto ja hallitusmuoto sillä on Suomessa. (Maassa maan tavalla ja jos ei pidä maan tavasta, niin maasta pois. Saa muuttaa Pohjois-Koreaan. Paitsi jos ei pidä maan tavasta tavalla joka on PS -ohjelmassa, silloin se on vain poliittista epäkorrektiutta ja demokratian ydin.) Vaadimme että kansalaisten kyykytyksen on loputtava, on saatava riittävä elintaso tekemällä työtä. Jos tämä vaarantuu, on ei-kansalaiset häädettävä valtiosta. Sillä on epäreilua auttaa ei-kansalaisia jos oman maan mummot ja köyhät elävät hallitusleikkurissa. (Sillä että me olemme osana tätä ei ole kohteliasta ottaa puheeksi.) Kaikilla kansalaisilla on samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet. Jokaisen kansalaisen tulee työskennellä joko fyysisesti tai mielellään. Yksilö joka ei tee työtä kansan hyväksi ei saisi hyötyä. Kaikki rahantulo jota ei ole sidottu työhön, tulisi hylätä. Ja koska maan tulevaisuutta uhkaavat sodat ja haittamaahanmuutto, on niiden kautta tienaaminen määritettävä kansanpetturuudeksi, ja kaiken tästä saatavan tulon luovutusta takaisin valtiolle. Eläkkeet ylös ja keskiluokkaa on tuettava! Vaadimme kovaa linjaa kaikkia niitä vastaan jotka haluavat vahingoittaa yhteistä hyvinvointia. Kansanpettureita tulee rangaista, kenties jopa joulukuusella perseeseen. Armeijan tulee olla velvollisuusarmeija. Suomen kansan ja yhteisön on mentävä yksilöllisten etujen yli. Tämä koskee myös uskonnollisia ja seksuaalisia kysymyksiä.

Tai jotain.

Mitä poliittinen korrektius on ja ei ole?

Olen viime päivinä päätynyt keskustelemaan sanavalinnoista. Minulla onkin varmasti monia häiritsevä tapa valita sanojani epäsopivasti. Esimerkiksi sukupuolenkorjausprosessin kohdalla olen tavannut käyttää "sukupuolenkorjaus" -sanaa konservatiivien ja "sukupuolenvaihdos" -sanaa liberaalien parissa. Koska haluan korostaa enemmän sitä että asenne merkitsee kuin sitä että hyvällä maulla valitut sanavalinnat merkitsevät.

Olen ollut tässä kinassa sanavalinnoiltani melko poleeminen. Ja olen pitänyt koko kiistaa sinällään triviaalina. Ei-triviaaliksi sitä on tehnyt ainoastaan se, että minulle on tultu sanomaan mitä kieltä ja sanavalintoja minun tulisi käyttää. (Shokeeraantuminen ei ole minusta kovin järkevä reaktio. Miksi yllättyä jos kanssani kommunikoiva tietää minkälaista kysy-vastaa -palvelua pidän.) Tämä puuttuminen on sitten oikeuttanut ikään kuin jo tekemieni tekojen oikeuttamisen. (Vaikka eihän tekoja missään tapauksessa muutenkaan saa tekemättömiksi.)

Elämäni olisi hyvin vaikeaa kreikassa. Kreikassa on nimittäin kaksi kieltä. On katharevousa ja dimotik. Katharevousaa puhuvat usein oikeistolaiset ja dimotikia vasemmistolaiset. Tämä tekisi elämästäni hyvin vaikeaa. Toki nykymaailmaa katsoessa monet sanavalinnat paljastavat melko nopeasti sen mitä poliitista kantaa ihminen sattuu edustamaan ja millä puolella "kulttuurisotaa" hän on. (Toki aiheet ja niihin liittyvät mielipiteet painavat enemmän jos tälläisiä haluaa analysoida.)

Tästä voi päätellä että en pidä poliittisesta korrektiudesta.

Näen, että on melko triviaalia puuttua sanavalintoihin. Takanani tässä on eräänlainen Michel de Montaignen aatemaailman ihannointi. Montaigne korosti sitä että kunnon humanistille mikään inhimillinen ei ole vierasta. Kulttuuri taas usein luo normaaleja ja tekee normaaleista normeja. Tavallisesta tulee eettisyyden normi. Tämä on sievistelyä. Tässä usein siivotaan piiloon ihmisten luonnolliset puolet. Ja heikkoudet. Montaignen maailmassa viisas ei sievistele seksin tai paskan kanssa. On täysin asiallista kirjoittaa filosofiseen teokseen kuvauksia oman suolen toiminnasta. Ja on oikein kuvata omia heikkouksiaan.

Itse olenkin kuvannut itseäni monesti tavoilla jotka ovat avoimia, rehellisiä ja pelisilmättömiä. Tilannetajuttomuuteni on tässä mielessä kohtuu kuuluisaa. Tämä tekee minusta usein jopa riskin (liability problem). En kelpaisi kuitenkaan juuri tämän vuoksi populistiksi tai siihen leiriin joka yleisesti vastustaa poliittista korrektiutta. Sillä populisti joutuisi ottamaan hieman erilaisen kannan asioihin. Timo Soinin kannattajien tulee tietää mitä asiaa Soini ajaa nyt eilen ja huomenna. Ja Soinin on kuvattava asiaa yksinkertaisesti, oi niin yksinkertaisti.

Poliittinen epäkorrektius on aivan liian usein hölmöilyä asennevammailun vuoksi.

Tässä mielessä poliittinen korrektius on kenties rajattava erikseen poliittisen korrektiuden vastustamisesta. Sillä jälkimmäisessä on usein kyse enemmänkin "keltaisen lehdistön realismista" (Tabloid Realism). Francois Debrix on kuvannut nykyajan ilmapiiriä tuolla nimellä. Ja hän tarkoittaas illä sitä, että journalismin, politisoinnin, informoinnin, yksilöllisen mielipidekirjoittelun, viihdyttämisen, mainonnan ja clickbaitin välillä on hämärtynyt. Ja se on tehnyt näin hyvin syvästi.

Poliittisesti epäkorrektien rehti ja rehellinen politiikantekonsa on enemmän sitä että he avoimesti huutavat tunteitaan ja muotoilevat näitä erilaisiin piikikkäisiin vitseihin, iskulauseisiin ja muihin onelinereihin. Kun vaaditaan "aitoa ja rehellistä puhetta", ei pyydetty asia ole aitoa siinä mielessä että se olisi tarkasti analysoitua ja rehellistä siinä mielessä että sen totuusarvot olisi katsottu hyvin tarkkaan. Ne ovat enemmän sitä että joku vaahtoaa ja ihkuilee ja ilmaisee tämän iskulauseissa jotka mukailevat yleisiä mielipiteitä ja jotka on kuvattu niin alkeellisella kielellä että massat myös ihastelevat sitä miten "ymmärsin joka sanan".

Tämä ei ole ylevää. Tämän pohjalla on se, että yht'äkkiä vääriä mielipiteitä edustavia medioita halutaan sulkea koska ne eivät edusta sananvapautta vaan propagandaa. (Jonka levittäminen ei ilmeisesti kuulu poliittisesti epäkorrektin mielestä sananvapauden piiriin..) Tässä "Helsingin Sanomia" voidaan kritisoida vain kutsumalla sitä "Pravdaksi" - temppu joka on helppo tehdä ja sitäkin kuvaavampi että se heijastelee lähinnä sitä miten kovasti moni on etääntynyt siitä miten kauheaa Neuvostoliiton meno oli oikeasti. Väärä maailmankuva ja nimittely riittävät. Kuin asiat olisivat yhä kuin ne olivat koulun pihalla. Ja sielläkin vain pahasuisimmille koulukiusaajille.

Poliittinen epäkorrektius onkin liian usein vähän sellaista että olisi kreikkalainen jonka mielestä dimotik on poliittista korrektiutta ja vaatisi siksi että kirjakieli on tästä lähtien vain ja ainoastaan katharevousa. Vaikka tosiasiassa se on aivan yhtä normittava ja normalisoiva.

Poliittinen korrektius onkin siitä jännittävä ilmiö että sitä vastustetaan nykyisin kovemmin kuin koskaan  vaikka aikamme on nimenomaan sirpaloituneempaa ja vähemmän yhtenäiskulttuurista kuin koskaan. Sitä voisi luulla että vastustus vaatisi tarpeen ja ongelma olisi harvinaisen suuri. Mutta tosiasiassa tilanne on hyvin toisenlainen. Tätä tavallaan demonstroi sekin miten sensuurista valittavien mielipiteet ja niiden sisältö on käytännössä kaikkien tiedossa. Koska mielipiteenvapaus on niin suurta että voidaan pitää ties mitä blogeja joissa näitä asioita sanotaan.

Sananvapauden sorretut jostain syystä saavat mielipiteensä kaikkien tietoisuuteen ja saavat eturyhmiään eduskuntaan asti. On jännittävää huomata miten sortosensuurista huolimatta kaikilla on tieto pääargumenteista ja mielipiteistä. Kenties siksi että emme eläkään missään Neuvostoliitossa tai edes etäisesti siinä muistuttavassa. (Siellä ei liiallisesta poliittisesta korrektiudesta voinut kritisoida eikä siitä valitettu paljon, koska tälläisestä päätyi Siperiaan.)

Poliittinen epäkorrektius on tapainturmelusta.

Suurin ero minun ja suurimman osan poliittisen korrektiuden vastustajien kanssa on siinä, että jos minä korostan että tietyt asiat ovat rehellisesti kuvattuja heikkouksia, pitää poliittisesti epäkorrekti tätä jonkinlaisena sankaruutena ja vapauden ilmentämisenä. Tämä ero on tietenkin asenteellisesti valtava.

Mutta se on tavallaan kuvaava. Otan tästä demonstraation Mikko Aholan ihan hyvän blogauksen kanssa. Ahola kirjoitti "Kaksi tietä hyväksyä homoseksuaalisuus" -blogauksessaan siitä miten homoseksuaalisuutta hyväksytään joko siten että homoseksuaalit nähdään vähemmistönä. Tai sitten anomian kautta. "Anomia termi on otettu suoraan sosiologiasta Durkheimilta, ja se kuvaa tilaa, jossa yhteisön moraali on kadonnut eikä ole selkeitä moraalisääntöjä, joihin yksilö voisi tukeutua. Anomiaa voisi kuvata tilaksi, jossa kaikki on sallittua, kaikki hyväksytään ja mikään ei ole pyhää." On melko selvää että kukaan ei puolusta homoseksuaalisuutta siksi että se edustaa anomiaa. Kuvaus tulee enemmän "ulkopuolelta".

Ilmiö on laajasti tuttu. Esimerkiksi uskonnonvapauden kohdalla voidaan huomata että se viehättää uskoavisia hirveän paljon silloin kun puhutaan heidän oikeudestaan julistaa. Mutta  samalla ateismi nähdään moraalirappiona, moraalikatona, arvotyhjiön ilmentymänä, nihilisminä... Syynä on tietenkin se, että jokainen vapaus voidaan aina kuvata jonkin tabun rikkoutumisena. Jos saa tehdä asioita monella tavalla, se rikkoo kiellon jossa jotain ei saa tehdä. Kuitenkin vapaus on jotain joka ei edusta pelkkää anarkiaa ja moraalin puutetta. Sillä itse asiassa länsimaisessa ajattelussa vapaus nähdään arvona sinänsä. Ja itse asiassa jos arvostaa vapautta ja vapauksia ei tässä mielessä ole mitenkään kovin ilmiselvästi arvotyhjiössä tai arvojen puutteessa. Durkheimkin on hallinnut sanamagian käytön asennevamojensa levittämisessä.

Tässä mielessä on oleellista tiedostaa että poliittinen epäkorrektius on lähisukua relativismille. Ja se voidaan nähdä helposti tapainturmeluksena. Tätä ei ole kenties kohteliasta - saati poliittisesti korrektia - mainita nykyaikana. Sillä ne jotka vastustavat poliittista korrektiutta vastustavat yleensä relativismia kunhan sitä kutsutaan relativismiksi.

Oikeisto/(uus)konservatiivinen relativisti ei näe itseään relativistiksi koska kaikki relativismiin liittyvät puolet on kaapattu omalle puolelle niin että puhutaan joko poliittisen korrektiuden vastustamisesta tai sananvapaudesta. Heillä on tainnut jäädä käsiteanalyysi tekemättä ja he katsovat pelkästään sanavartaloita. Joka on tavallaan ironista koska juuri tämä fiksaatio on se joka minua ärsyttää poliittisessa korrektiudessa.

Poliittinen korrektius on kielifilosofiassa ja retoriikassa.

Kun katsotaan poliittiseen korrektiuteen liittyviä asioita, kyse on usein siitä mitä mielipiteitä on. Eli kysymys on siitä saako puhua vaikka maahanmuuttajia vastaan ja jos saa niin millä tavalla. Yllättävän usein kinat koskevat kuitenkin juuri sanavalintoja. Takavuosina näyttävin internetvääntely käytiin "neekeri" -sanan ympärillä. Sanan käyttöä sekä vastustettiin ja puolustettiin tulisesti ja tämä viittasi siihen että retoriikka oli tunteitaherättävämpää kuin voisi luulla. Sisällön sijaan puhuttiin ankarasti sanavalinnoista. Pidin tätä vääntöä melkoisen triviaalina.

Selvästi kyse on kielifilosofiasta. Ja tätä kautta on ymmärrettävää miksi poliittista korrektiutta ylipäätään on. Ihmiset käyttävät kieltä. Ja siihen liittyy valtaa. Ihmiset kuvaavat miten asiat ovat (is) ja miten niiden tulisi olla (ought). Sanoilla voidaan aikaansaada muille ikäviä tunteita. Esimerkiksi tunteita siitä että ei kuunnella, arvosteta tai välitetä. (Hieman erikoista kyllä, poliittisen korrektiuden vihollisissa on aika paljon ihmisiä jotka sotkevat sensuurin ja heidän kanssaan eri mieltä olemisen. Tämä johtuu siitä että he eivät koe tulevansa kuulluiksi. Huutaminen, kiroilu ja epäkorrektius voikin olla keino hakea huomiota.) Tässä mielessä "neekeri" sana koetaan tietyillä tavoilla ja tämä voi loukata vaikka niitä joita sanalla kutsutaan. Ja koska asialla on kuvauksen kohteelle väliä voi olla aivan järkevää käyttää jotain soveliaampaa termiä. Kysymys on hyvistä tavoista, poliittinen epäkorrektius voi olla sallittua mutta se on moukkamaista.

Itse olen tässä asiassa kuitenkin aika vahvasti Ben O'Neillin kannalla. Hän kirjoitti "A Critique of Politically Correct Language" -artikkelissaan siitä miten termien vaihtaminen on turhaa. Jos samaa asiaa aletaan kutsumaan uudella nimellä, ratkaisu on kosmeettinen. Retorisella ratkaisulla yritetään ratkaista asenteita koskevia ongelmia. Ihmisten intentiot ja ihmisryhmien ideologiset kannanotot pysyvät ja nämä merkitykset lataavat uudenkin sanan (euphemism treadmill). Tästä seuraa tietenkin tarve tuoda taas uusi termi tämän vanhan saastuneen tilalle. Poliittinen korrektius jossa tartutaan sanavalintoihin on triviaalia. Se on merkityksetöntä niin kauan kuin sosiaalinen stigma on olemassa. Siksi esimerkiksi homoseksuaalien käyttöön ottama termi "gay" on saanut ne lataukset joita homoseksuaaleihin on kohdistettu muutoinkin. Se, että taustalle on otettu sana jolla on positiivisia mielleyhtymiä ei ole riittävä. Ihmisillä on yhä asennevammoja homoseksuaaleja kohtaan joten uusi sana latautuu näillä merkityksillä yhtä nopeasti kuin homojen vapauksia ajava moralisti näyttäytyy ulkopuolisille moraalikadon kautta.

Toisin sanoen oleellisin ero siveäkielisyyttä vaativien suvaitsevaisien ja minun välilläni on se, että he katsovat että kieli on jotain jolla ihminen luo todellisuutta itselleen ja muille. Minulle kieli on enemmän väline jolla levitetään pään sisäisiä asennevammoja. Sen sijaan ero yleisen populistisen poliittisen epäkorrektiuden ja minun välillä on se, että "neekeri" -sanan käyttäjä usein selittää että hän voi käyttää sanaa koska hänellä ei ole sanaa käyttäessään vilpittömästi asennevammaton mieli ja asenne. Tottakai heillä on asennevamma! (He kuuluvat ihmislajiin ja kaikkea. Tottakai heillä on!)

Poliittinen epäkorrektius vs. kielifasistit.

Poliittista korrektiutta kuvaa sensuuri ja sievistely. Tässä mielessä sitä tekee mieli kutsua kielifasismiksi. Ja tällä on hyvin syviä seurauksia.

Sillä jos katsotaan fasismi -sanaa, on sen kohdalla käynyt kaikki mikä poliittisessa epäkorrektiudessa on hyvää ja huonoa. (1) George Orwellin mukaan fasismi -sana oli menettänyt merkityksensä. Sanan käyttäminen on vesitetty. Näin ollen kun sanaa on ylikäytetty, sen tehokkuudesta on menetetty oleellinen. (2) Toisaalta fasismi on ollut ilmiö jota voidaan tutkia historiallisesti. Ja siihen liittyy todellisia uhkia. (Se että uhka on jo toteutunut on aika vahva todiste tästä.) Esimerkiksi Umberto Eco on lähestynyt fasismia 14 piirteen kautta kirjoituksessaan "Eternal Fascism - Fourteen Ways of Looking at a Blackshirt".

Fasismi -sanaan suhtaudutaan laajakirjoisesti väärin. Ja väärinkäyttötapoja on kaksi. (1) Yhdet ylikäyttävät ja leimaavat ties mitä tahoja fasisteiksi tai fasistisiksi. (2) Ja toiset taas eivät ota fasismia edes relevanttina mahdollisuutena silloin kun sana olisi relevantti. Mekaanisesti molemmat tiivistyvät yhteen ja samaan virheeseen ; Keskustellaan poliittisesta poterosta sen sijaan että asiat käytäisiin läpi checklistit kädessä. Esimerkiksi jos sitä sattuu kutsumaan jotain kolmannen aallon feministiä kielioppifasistiksi, on aika vahvasti etääntynyt siitä todellisuudesta joka kuvasi vaikka Francon maailmaa. (Tämä olisi anteeksipyyntö jos uskoisin sellaisiin.)

Haasteena on se, että fasismi -sana on alkujaan saanut negatiiviset konnotaationsa syystä. Kun katsotaan Mussolinin & kumpp. toimintaa voidaan huomata että "he tekivät sen itse". Termi on saanut tätä kautta voimansa. Ja tätä voimaa on tietenkin hauskaa käyttää vallankäytöllisesti. Koska siinä on vahva stigma, sanaa tulee helposti ylikäytettyä. Tämä leimaaminen on itse asiassa poliittista epäkorrektiutta. Poliittisessa epäkorrektiudessa, etenkin siinä muodossa missä sitä nykyään puolustetaan, on usein kyse nimenomaan siitä että poleemisia termejä käytetään melkoisen vapaasti. Mutta tätä ei nähdä helposti koska huomio menee poliittisten linjojen mukaan. Poliittisen korrektiuden kriitikko ei näe itseensä kohdistuvaa poliittista epäkorrektiutta fasismi sanan kohdalla poliittisena epäkorrektiutena vaan sensurismina ja yrityksenä tukkia suu. Eli poliittisena korrektiutena. Jota se ei herran tähden ole oikein millään järjellä.

Kun termi sitten vesittyy kun normaalin terveen ihmisen reaktio on lopettaa "tyhjän signaalin kuuntelu". (Käy kuten "natsikortille". Natsit olivat todellinen, mahtava ja vaarallinen ilmiö. Mutta jopa lieraaleimmat natsien vihaajat ovat nykyään edustamassa kantaa jossa "natsikortin" veto on käytännössä sama kuin keskustelun häviämisen tunnustaminen. Koska natsit ovat olleet tehokas rinnastettava, sitä on ylikäytetty. Godwinin lain maailmassa natsianalogia on lähtökohtaisesti virhe.) Kun kaikki on fasismia niin sitten se että joku sanoo jotain fasismiksi ei merkitse juuri mitään. Ja paradoksaalisesti tämä antaa tilaa fasismin uudelleen nousulle koska siitä varoittava signaali on laimennettu. Käy hieman kuten "sutta huutavassa pojassa" jonka lopuksi susi tulee oikeasti..

Fasismikortin ylikäytöstä

Erilaisia tahoja kutsutaan usein fasistisiksi. Esimerkiksi Suomessa tietyt vasemmistolaiset piirit voivat kutsua poliiseja fasisteiksi. Sanaa kuvaa kaksi asiaa (1) sitä käytetään hyvin epämääräisesti ja leimaavasti (2) silloinkin kun termiä on käytetty osuvasti ja asianmukaisesti, sen sanomisella ei ole juuri mitään merkitystä.

Fasismi on itse sanana tärkeä ja sillä on historialliset juuret. Sillä on syvä kulttuurihistoriallinen merkitys. Ja vaikka ilmiö on jokseenkin "mutkikas" on siihen kuitenkin melko ei-kontroversiaaleja "checklist"-tyylisiä lähestymisiä. Sen tyylisiä mikä löytyy esimerkiksi "Oxford English Dictionarysta". Sen mukaan sana tarkoittaa "An autoritharian and nationalistic right-wing system of government and social organization." Tässä mielessä fasismi on siitä hyvä, että jos natsismissa moni korostaa että natsismi on vasemmistolaista koska se oli kansallissosialistista. Fasismi on määritelmällisesti oikeistolaista.

Toki jokainen mainittu sana, kuten autoritaarisuus, ovat jossain määrin tulkinnanvaraisia. Mutta voidaan sanoa että historiantutkijat voivat aivan asiallisesti puhua Mussolinin ajatusjärjestelmästä ilman että ovat idiootteja. Sanalla on siis jonkinlainen relevantti sisältö, merkitys ja konteksti. Tässä kohden merkitykset ja tarkastelut muuttuvat toki helposti pidemmiksi. Esimerkiksi Umberto Eco listasi 14 eri kohtaa fasismille. Hänestä fasismiin liittyy negatiivinen suhtautuminen kriitikoihin, populistinen ja yksinkertaistettu viestintä, nationalismi jota lietsotaan myös vieraanpelolla, vetoaminen nimenomaan keskiluokkaan, vähemmistöjen oikeuksien käsittely jonain jossa suuret massat hallitsevat koska "kansa on puhunut ja pulinat pois". 

Selvästi suuri osa ihmisistä ei analysoi asioita tämänlaisten checklistien kanssa.

George Orwellin mukaan fasismi -sana on menettänyt merkityksensä. Sanan käyttäminen on vesitetty. Näin ollen kun sanaa on ylikäytetty, sen tehokkuudesta on menetetty oleellinen.

Orwellin ajatus on siinä mielessä tärkeä että fasismi on ollut voimakas ja merkityksellinen sana. Fasismi on jotain jota on ymmärretysti haluttu välttää. Ja koska tämä sana on ollut tehokas, sitä on mielellään ylikäytetty koska siihen on liittynyt valtaa. Koska sanalla on ollut merkittävä viittauskohta ja sanaan on liittynyt "jokin ilmiselvä paha", on sanaa ollut tehokas käyttää. Ja juuri tämä luo motiiveja ja keinoja siihen että sanaa ylikäytetään ja väärinkäytetään. Ja näin itse asiassa menetetään tehokkuus kun jotakuta joka on oikeasti fasisti kutsutaan fasistiksi.
1: Sama kielen rappeutuminen tulee toki vastaan muussakin. Natsikortti on sellainen että sen käyttämistä pidetään jopa eräänlaisena "häviön tunnustamisena". Sen sijaan fundamentalismi uskonnossa on jotain joka on vasta ylikäyttövaiheessa. Uskoisin että kyseinen sana tulee vesittymään.

Ja tästä seuraakin juuri se, että fasismisanaa kuvaavat ne kaksi asiaa jotka laitoin alkuun. Fasismi -sanaan suhtaudutaan laajakirjoisesti väärin. Ja väärinkäyttötapoja on kaksi. Yhdet ylikäyttävät ja leimaavat ties mitä tahoja fasisteiksi tai fasistisiksi. Ja toiset taas eivät ota fasismia edes relevanttina mahdollisuutena silloin kun sana olisi relevantti. Mekaanisesti molemmat tiivistyvät yhteen ja samaan virheeseen ; Keskustellaan poliittisesta poterosta sen sijaan että asiat käytäisiin läpi checklistit kädessä...

Tämä toki johtunee nykyajasta jossa lähes kaikessa on kysymys imagosta. Politiikkaa tehdään tämän vuoksi enemmän tunteilla kuin järjellä. (Tai oikeastaan sitä ei tehdä tunteilla vaan nimenomaan negatiivisilla tunteilla.) Representaatio ja konteksti, kuten jengi ja puoluekanta merkitsevät. Informaatio tulee medioista. Hyvin ahkerasti ja hyvin väritetysti. Tämä on tehnyt politiikasta viihdyttävämpää. Politiikanteosta on tullut yleisölaji.

Ja esimerkiksi poliittista korrektiutta ajavia populisteja kuvaa harmittavan usein se, että heidän rehti ja rehellinen politiikantekonsa on enemmän sitä että he avoimesti huutavat tunteitaan ja muotoilevat näitä erilaisiin piikikkäisiin vitseihin, iskulauseisiin ja muihin onelinereihin. Ja tämän vuoksi seuraa helposti se, että jos joku vasemistolainen liberaali ylikäyttää fasismi -sanaa koska se tehoaa yleisön tunteisiin, niin oikeistokonservatiivi vastaa tähän onelinerillä joka ohittaa kaiken fasismi -sanaan liittyvän suoraan turhana läpikäymättä asiasisältöjä. (Esimerkiksi iskulause "niin ja niin monta suurta prosenttia kansasta ei voi olla" ei ole argumentti siitä onko jokin fasismia tai ei ole.)

Francois Debrix onkin kuvannut nykyajan tähän liittyvää ilmapiiriä käsiteparilla Tabloid Realism ; Journalismin, politisoinnin, informoinnin, yksilöllisen mielipidekirjoittelun, viihdyttämisen, mainonnan ja clickbaitin välillä on hämärtynyt. Ja se on tehnyt näin hyvin syvästi.

Kuinka internet loi natsitekoälyn?

Microsoft on tietotekninen yritys jota on syytetty paljosta. Windows -käyttöjärjestelmä on saanut omistautuneita kriitikoita. (Itsekin käytän Linuxia.) Joskus tulee mieleen että syynä kaatumiseen, blue screen of deathiin ja muuhun on se, että he tekevät kohtuullisen monimutkaisia asioita. Tähän tuhon tematiikkaan sopii "natsitekoäly". "Microsoft on joutunut poistamaan käytöstä uuden tekoälyyn perustuvan chatbotin, kun Twitter-käyttäjät käyttivät bottia hyväkseen ja opettivat sen lausumaan rasistisia, seksistisiä ja muita loukkaavia kommentteja."

En ollut yllättynyt tästä monissa lehdissä uutisoituun tapahtumaan. olin huvittunut. Huvittunut siitä että tämä algoritmi on jotain josta voidaan rakentaa vitsejä Turingin testin läpäisystä.. (Kone kytkeytyi internettiin ja alkoi mouhottamaan kuin pahin oikeistokonservatiivikristitty. Ja juuri samoin twistein.. "A day after Microsoft introduced an innocent Artificial Intelligence chat robot to Twitter it has had to delete it after it transformed into an evil Hitler-loving, incestual sex-promoting, 'Bush did 9/11'-proclaiming robot.") Näin tapahtumassa vahvan väistämättömyyden hengen.

Mutta dualistinen "hengetön kone" ja "ihmisen hallinnan ulkopuolella oleva sattuma" -metafora tuntuivat leimaavan muuta keskustelua.

Toki tämä nousi myös keskusteluihin. "Takkirauta" -blogissa asiasta kirjoitettiin tavalla joka on varmasti maallikko-tavallinen. "Nokkelimmat lukijat yhdistivät tämänkertaisen masuuninlaskun otsikon trooppiin AI is Crapshoot, ts. tekoäly on crapsin pelaamista. Ja tämä trooppi - eli että tekoäly on täydellistä uhkapeliä, nopanheittoa jossa voi käydä miten tahansa ja jossa on hirveät mahdollisuudet saada aikaan todella kamala ja tuhoisa lopputulos, josta ei ole mitään takeita ja jossa voi hävitä paljon." Tämä ei mielestäni kuvaa tätä tilannetta. Mikä ei toki yllätä koska crapshoot -sanontakin on tarinankerrontaa koskeva. "Whenever an Artificial Intelligence (A.I.) is introduced in a story, there is a very good chance that it will, for whatever reason, become evil and attempt to Turn Against Its Masters, Crush. Kill. Destroy! All Humans, and/or Take Over the World." Ja tarinoissa tilanne on hieman vääristynty verrattuna tosielämään. Tosielämän kohdalla ns. yleisen tekoälyn vaarat ovat hyvin toisenlaisia kuin tarinoissa. Ja crapshoot -vertaus tuokin mieleen tekoälystä oikein mitään osaamattomien ihmisten viittaukset Asimovin robotiikan perussääntöihin kuin ne olisivat jokin oikea asia ja jopa perusasia.

Tämän voi toki vielä katsoa sormien läpi. Mutta esiin nostettiin toinenkin asia. "Näin se käy. Kun älykkyys ja logiikka yhdistetään elottomassa olennossa jolla ei ole mitään käsityksiä etiikasta, sosiaalisuudesta saati tolkusta, lopputulos on täydellistä nopanheittoa. Siinä voi käydä ihan miten tahansa." Toki lausunto tarjoaa tilaa isolle kasalle nastivastaisia vitsejä. (Kun kylmä rikostilasto syötetään olentoon jolla ei ole mitään käsitystä etiikasta, sosiaalisuudesta tai tolkusta lopputulos on nopanheittoa jossa voi syntyä VOK -polttopullonheittelijöitä.) Mutta sen takana on erikoinen ja essentiaalinen ajatus siitä että etiikka olisi jotain metafyysistä tai ainakin ei-fyysistä. Tämänlainen kuvaus on enemmän dualististen asenteiden levittämistä kuin mikään tosiasia. (Sulussa olevan vitsin tapaiset ovat vähän kuin ne jutut siitä autistisesta kaveristani joka ei läpäissyt Turingin testiä. Sinänsä totta, mutta kertoo enemmän siitä mitä itse valittu näkökulma tekee, ei tee ja merkitsee...)

Itse asiassa jos minulta kysytään ottaisin Microsoftin katastrofitekoälyn "vaikutuksille alttiina olemisen" enemmänkin kuin sen että se noudattaisi jotain kylmää kalkyyliä. Tässä on katsottava miten tekoäly toimii.

Microsoftin ohjelma perustui oppimiseen.

Se oli tässä mielessä huomattavasti fiksummin lähestyvä algoritmi kuin "Eugene Goostman". Se yritti lähestyä keskustelua ja tätä kautta se lähenteli suurelle yleisöllekin tutun Turingin testin aiheita. Oppiminen on hyvä määritellä. Karkeasti ottaen kysymys on jotain jossa lähestytään sellaisia kryptisiltä kuulostavia sanoja kuin "neuroverkko". Ytimessä on oikeastaan lähinnä sellainen asia kuin "data mining". Eli miten suuresta data-aineistosta kaivetaan "datan itsensä ehdoilla" tietoja.

Klassisesti tekoälyjen haasteena on ollut se, että ne sisältävät lajittelualgoritmeja. Näissä on yleensä jokin ennalta ohjelmoitu ohje jonka mukaan ne lajittelevat asioita. Katsotaan sellaisten käsitteiden taakse kuin "supervised learning", "unsupervised learning" (on myös "semi supervised learning" joka hakee vastauksia molemmista).

Kun tekoäly lähestyy dataa, on yleensä jokin aineisto ja siitä halutaan ulos informaatiota. Takana on jonkinlainen käsittely, järjestely, luokittelu tai mallintaminen.
1: Unsupervised learning tapahtuu tilanteissa joissa käsillä on dataa. Mutta kenelläkään ei ole "oikeaa vastausta". Toisin sanoen data-aineistossa on yksiköitä ja näiden ominaisuuksia. Mutta tiedossa ei ole mitä kategorioita nämä ominaisuudet edustavat ja mihin ne on luokiteltava. Ominaisuuksien relevanssit ja toisiinsa liittymiset eivät ole kerrottuja. Yleensä tässä algoritmi ottaa ensin jonkin datapisteen. Ja sitten se ottaa muita ja katsoo ovatko ne samanlaisia tai erilaisia. Ja millä tavoin. Tämä voidaan asettaa kauaskin, kohdaksi B. Kolmas datapiste voi olla lähempänä A:ta kuin B:tä. Tai sitten A ja B ovatkin samanlaisempia kun tämä C on erilaisempi. Näin syntyy klustereita. Syntyy ryhmiä. Lopputuloksista on yleensä paha sanoa ovatko ne relevantteja. Ne lähinnä kuvaavat aineistoa jostain näkökulmasta. Ongelmana on usein sekin että algoritmille täytyy kertoa montaako luokkaa tavoitellaan. Silti tässä on mukana "sattumaelementti" siinä mielessä että data järjestäytyy "sinänsä varsin deterministisesti" sitten kun näkökulma on valikoitunut. Mutta tämä näkökulman valinta on jotain jossa on joustoa johon on helppoa nähdä "sattuman käsi".
2: Supervised learning on sitä että on jotain vastauksia. Ja näin datasta voidaan oppia jotain. Tämä on neuroverkkojen tyyli oppia. Joku on sanonut että "nämä aineistot kuuluvat ryhmään A ja nämä eivät". Ja algoritmi tätä kautta katsoo ominaisuuksia ja katsoo millä tavalla nämä annetut vastaukset on ymmärrettävissä. Toisin sanoen ominaisuuksien relevanssi ja ominaisuuksien yhteisvaikutusten arvo haetaan siitä että tiedetään ominaisuudet ja mikä on tavoitetulos mutta ei ole "kunnon määritelmää miksi näin on". Tämä voi johtaa liian hyvin tehtyihin vastauksiin jotka eivät jousta uusien aineistojen kanssa. Algoritmi voi tunkea uudenlaisen aineiston satunnaisesti tai kaatua. Unsupervised learning ei ole herkkä tämänlaiselle kaatumiselle. Merkittävää on että tämä on ohjattua ja ohjautuvaa. Nopanpeluulla on hyvin vähän asian kanssa tekemistä.

Oleellista on tajuta että Microsoftin algoritmi on lähempänä "supervised learningia" kuin "unsupervised learningia". Tähän syötetään data-aineistoa jossa on luokitelmia jotka "ovat keskustelua" ja "eivät ole keskustelua". (Sen omat palautteet saavat vähintään arviointia. Ja siihen syötetty keskustelu luokitellaan kenties automaattisestikin "keskustelulliseksi" jotta on maali jota tavoitella.) Algoritmi hakee mitä piirteitä keskustelussa toistuu ja tätä kautta se oppii mitkä asiat liittyvät yhteen. Tekstissä on muuttujia kuten sanoja. Ja keskusteluneuroverkko oppii muuttujien epälineaariset riippuvuussuhteet suoraan havaintoaineistosta. Lopputulos tälläisessä ei ole moraaliton tai amoraalinen. Se on aina yhtä eettinen kuin siihen syötetty materiaali. Siksi algoritmille ylipäätään voidaan opettaa makaaberilla hirtehishenkisellä asenteella pahuutta. Pahuus on ohjelmoitavissa aivan kuten hyvyyskin. Ne ovat vain asiayhteyksiä. Voidaankin sanoa että Microsoftin algoritmin ongelma oli hyvin tiukka vaikutuksille alttiina oleminen. Algoritmi on jossain määrin samanlainen kuin "täysin avomielinen ja täysin vietävissä oleva" tyyppi joka uskoo mitä tahansa hänen lähteensä hänelle syöttävät.

Tämän rinnastus taas on jotain joka huutaa natsianalogiaa. Olen hieman tympääntynyt että natsiutta lähestytään tyhmyyden kautta. Kenties pitääkin lähestyä siten että he mallintavat etiikkaansa liiaksi tiettyjen vaikutteiden kautta. Prosessissa ei ole älyttömyyttä eikä satunnaisuutta. Supervised learning ei ole crapsinpeluuta.

Se koira.

Kävi mielessä, että jos tekisi poliittisen pelin ja jos osaisi koodata nykyajan vaatimustasolla niin voisi tehdä stealth -pelin jossa olisi tehtäviä. Esimerkiksi sellaisia että pitää iskeä VOK:iin polttopullojen kanssa. Toisaalta pitäisi myös kolkata pellejen näköisiä mellastelijoita ilman että poliisi huomaa.

Bonuksia saisi sitä mukaa minkälaisia asuja olisi päällä. Isoimmat pisteet saisi jos tekisi KKK -kaavussa. Jossa piileskely olisi vaikeaa ja livahtaminen onnistuisi vaikeammin. Pelissä olisi tietenkin myös upgradeja. SS -tikareita ja hakaristin muotoisia heittotähtiä jne.

Näitä päätehtäviä rytmittäisivät välitehtävät joissa pitäisi livahtaa vaikka Eugen Schaumannin haudalle. Välistä vastaan tulisi tehtäviä joissa pitää nostaa kättä sieg heil -asentoon ja mitä enemmän saa toistoja. Kaikki pisteet menettää jos heilaaminen jäisi journalistin kameraan. (Ruudussa olisi välähdyksiä.) Onnistuminen olisi tärkeää koska vain näiden välitehtävien kautta sankari kasvaisi ihmisenä ja Odinin soturina. Ja tämä levelaaminen olisi tärkeää että saa apuja seuraavissa, vaikeammissa, tehtäväissä. (Esim. stealth -varasta alueen kaikki portaat, joka ikinen porrasaskelma.)

Minulle väitettiin että jos tekisin tämänlaisen pelin niin saisin vaikeuksia. Muttta mitä vaikeuksia tästä muka voisi tulla? Jos joku uhkailee tälläisen tekemisestä niin sehän vain alleviivaisi sitä että aggroilu tietyissä alakulttuureissa on totta. Pelin nimikin voisi olla "Se koira älähtää". (En nyt alleviivaa onko älähtävä koira tummahipiäinen terroristiksi syytetty maahanmuuttaja joka pitää kolkata, vai kenties se Oodinin soturi itse.)

Sormet sanoo SSS

Hennalan Ku Klux Klan -asuinen mies on synnyttänyt hirvittävän määrän erilaisia "pikameemejä". Olen itsekin jakanut monia tällaisiä sosiaalisessa mediassa. Toisaalta voin huomauttaa että Hikipediassa on jo vuonna 2011 ladattu PerusSuomalais -Ku Klux Klanilaiskuva, joten tässäkin suhteen on osattu olla edellä aikaansa.

Tämänlainen meemitulva johtuu tietenkin siitä että Ku Klux Klan -asu on voimakas symboli. Mitään erityisen vakavaahan pelkässä pukuun pukeutumisessa ei ole. Se osoittaa tässä mielessä lähinnä tilannetajuttomuutta. Jos ei muuten niin siitä ironisesta syystä, että Ku Klux Klan oli maahanmuuttokriittinen tavalla jossa kritiikin kohteena olivat suomalaiset. "Yhdysvaltalainen ääriliike KKK kun vihasi suomalaisia ja 1920-luvulla se vastusti suomalaisten muuttoa Oregonin Astoriaan. KKK paheksui erityisesti suomalaisten väkivaltaisuutta ja rajua alkoholinkäyttöä. Järjestö veti puoleensa lähes sadan vuoden ajan niitä, joita pelotti satamakaupungin laaja, väkivaltainen suomalaisväestö."

Tässä mielessä onkin selvää että asia on esillä symbolisista syistä. On helppoa yleistää yksittäistapauksesta kun tarina on tarpeeksi vahva. On kuitenkin syytä huomata että relevantteja pelonaiheitakin olisi ; Esimerkiksi siinä, että turvapaikanhakijoiden bussia heiteltiin ilotulitteilla ja SPR:n työntekijää oli heitetty kivillä. (Itse olen liittänyt SPR:n vastaan käymisen jonain muuna kuin "ääriliikettä vastaan asettumisena tavalla jossa pitää hakea kompromissia ja kultaista keskitietä". Olen liittänyt sen esimerkiksi sotarikoksiin. Jos tässä kontekstissa joku pyytää tulemaan puoliväliin matkaa, niin järkevä on se joka ei siihen puoliväliin mene. Asiallisen ja läpipaskan keskimatkalla kun on normipahuus.) Kouvolassa hätämajoitukseen on heitetty polttopulloa. Ja tilanne voidaan sitoa myös yleiseen tietyn skenen ilmapiiriin jota kohtaavat esimerkiksi SPR:n lipaskerääjät.

Tähän rinnastettuna KKK -kaavun näkyvyys on "jonkin terveen järjen mukaan" ylimitoitettu.

On helppoa huomata että kyseessä on yhden miehen hölmöily, joka edustaa peräti sitä harmittominta osaa kritisoitavasta toiminnasta. (Toisaalta ei voi sanoa että polttopullosta oltaisiin kohkauduttu ja kerrottu yliampuvia tarinoita. Itse vihjaan että kenties tästä pitäisi eikä kaavusta.) Ja se kantaa lähinnä sen vuoksi että ihmisiä ohjataan järjen sijaan tunteilla. Ja tätä kautta symbolit ovat merkittäviä ohjailijoita. Ku Klux Klan on jotain jonka kanssa kukaan ei halua olla tekemisissä. Jopa Timo Soinin lausunto on sen tyylinen että hän korostaa, että "Siihen ei liity mitään hyvää". (Joskin on hieman erikoista miten hän virittää red herringin punaviherkuplaan joka ei ole tässä tapauksessa ns. aihe. Mutta tämäkin voidaan nähdä osana etääntymiskampanjaa. Jossa vältetään assosiaatioitumista Ku Klux Klanilaisiin.)

Symboliarvo vaikuttaa tietenkin globaalistikin.

Suomen maine sai kolauksen YK:ssa asti. Toki tähän liittyvä paljon käsitelty Maria Lohelan kannanotto on ymmärrettävä reaktio, mutta se on strategisesti typerä. Käytännössä tilanteen pahennus. Kun tälläisessä tilanteessa tuomitaan media, ollaan kansainvälisesti hankalassa tilanteessa. Jos Suomesta syntyy kuva maana jossa ongelman tiedottaminen mediassa on oleellisempi asia kuin itse ongelma, ei se ainakaan paranna Suomikuvaa. Kaikki tietävät että media on monesti pelleä ja kiinnostuu symboleista asioiden sijaan. Ja jos yhden nuoren miehen kautta YK:hon asti vedetty leimaus tuntuu kohtuuttomuudelta, niin silti on selvää että journalistien vapautta pidetäään hyvin tärkeänä.

Jos ongelmien esilletuloon reagoidaan siten että ei puututa ongelmiin vaan venkoillaan niiden kanssa vastuuta paeten ilman että astutaan selvästi tuomitsemaan tätä leimaavaa tahoa, niin siitä tehdään päätelmiä. Jos mediakohun alla ties mitkä mattiputkoset ovat ehdottamassa journalistien lähdesuojan purkamista ja esittää samassa yhteydessä mustia listoja ja rajoituksia ja ukaaseja siitä mitä he saavat ja eivät saa kirjoittaa, niin ei se ainakaan sitä kuvaa maasta kohenna.
1: Jostain syystä monella PS:äläisellä on muuten ollut siitä erikoinen suhde että he ovat dissanneet "punavihreää mediaa" ennen vaaleja ja se on nähty vallassaolevan käsikassarana. Ja tämänlaisia kytköksiä on pidetty epäreiluina, huolestuttavina ja kaameina. Ja nyt vaalejen jälkeen se vaatii että vaalitulos tarkoittaa sitä että se saisi ikään kuin hallita sitä mediaa. Tässä ei ole kenties tajuttu että media on autonominen - sanan hyvässä ja huonossa mielessä - ja se joko on tai ei ole samaa mieltä hallituksen kanssa ihan omin päinsä. Tässä tilanteessa medialle vittuilu tuskin ainakaan muuttaa heitä myötämielisemiksi. Sen verran vihjaan.

Tässä perussuomalaisten tilanne on siitä jännittävä, että se on aiemmin lähinnä jättänyt irtautumatta. Se on venkoillut vastuustaan ja osallisuudestaan eikä ole selvästi asettautunut näitä toimijoita vastaan. On kuitenkin liioiteltua sanoa että tämä tekisi perussuomalaisista ryhmänä kollektiivisesti syyllisen. Sama ilmapiiri nimittäin on kostautunut heille itselleen. Joku voisi sanoa että "sitä saa mitä tilaa" lukiessaan siitä, miten perussuomalaiset ovat ottaneet sensuuria ja varovaisuutta ja että vihan kohteena eivät olekaan alati kirjastopuukotuksia suunnittelevat false flag -punaviherkuplassa elävät punaviherstalinistit. "Perussuomalaisten äänestäjien pettymys purkautuu rajulla tavalla puolueen kansanedustajiin ja ministereihin." ... "Tultiin tuuppimaan eli otettiin vähän kontaktia. Hän oli puolueeseen pettynyt henkilö. Aina on olemassa ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä kun suunsoitto ei toimi ja muut keinot loppuvat." Keinovalikoima on "Haistattelua, uhkailua ja kadulla tönimistä". Tämä muistuttaa siitä, että ääriryhmien rapsuttelu tuottaa populistille helposti kannatusta mutta tämä porukka myös toisaalta iskee helposti omaan nilkkaan. Äärimmäiset ihmiset eivät ole "sillä tavalla hallittavissa", että riskejä ei olisi.

Mutta koska Ku Klux Klan on tehokas symboli, sitä voidaan käyttää myös toiseen suuntaan.

Tästä hyvänä esimerkkinä on "Takkirauta" -blogi, jossa kirjoitettiin tempauksesta "pukeutumisrikoksena". "Se, että vetää päälleen Ku Klux Klanin kaavun julkisella paikalla, osoittaa ihmisestä että hän on täysi jurpo. Kenellekään ei jää epäselväksi se signaali, minkä se kantasjastaan antaa. Vaatteet nähkääs on aatteet. Mutta Rikoslaki ei tunne rikosnimikettä "jurpo"."

Kuitenkin on syytä huomata että joitain rikosnimikkeitä voidaan kuvitella. Itselleni ensimmäisenä tuli mieleen eräs tietty lakipykälä, rikoslain 17 luvun §13a "Laiton naamioituminen". Tämä on nähdäkseni Suomen lain omituisimpia pykäliä. Ja sitä on varmasti suunnattu enemmän vasemmistoradikaalien, anarkistien ja vastaavien "naamahuiveilua" vastaan. Tässä tilanteessa kohde on tavallisuudesta poikkeava mutta se on kuitenkin lain kirjaimen mukainen. Se mikä on laissa määritelty rikokseksi on "rikosnimike". (Toki tämä ei ole "jurpo". Vaan "laittomasti naamioituva". Mutta tämänlaisen alleviivaaminen olisi nyt vain hoopoa.)

Tämän lakipykälän kohdalla minun on sanottava että se on ollut "käytännössä kuollutta kirjainta" vaikka pykälä onkin kohtuu uusi. (Muistan kun se astui voimaan. Muistan siksi, että vastustin ajatusta.) Kuolleen kirjaimen kohdalla on kuitenkin muistettava se, että mikään ei ole yhtä helposti nekromantioitavissa kuin kuollut kirjain. Kun minä olin lapsi, ei käytännössä voitu kuvitellakaan "jumalanpilkkatuomiota". Pykälän poistopyrintöjä - joita olen ajellut sanan poliittisessa mielessä - korsotettiin juuri sillä että on turhaa puuttua asiaan koska asiaan liittyvä laki oli "kuollutta kirjainta". Se kuitenkin manattiin Halla-ahoa vastaan. Toki tässäkin tapauksessa tuomion kohde oli "epätavanomainen" siinä mielessä miten yleensä on mielletty pykälän aihepiiri. Jos näistä pykälistä ei pidä, ne on syytä poistaa kokonaan.
1: Itse olen sitä mieltä että näiden lakien nostaminen esiin jotta saadaan tuomita tiettyjä ihmisiä on kyseenalaista. Jopa Halla-ahon tilanteessa. Se tuo jossain mielessä mieleeni sen kuinka joku selittäisi verolainsäädännön oikeutusta sillä että sillä saatiin Capone kiinni. Toki oli hyvä saada mies kiinni. Mutta kenties kannattaisi miettiä sitä mikä on ammattimaisen rikollisuuden todistusvaatimus jos on tiedetty että Capone on syyllinen mutta todisteita ei ole saatu. Mikä on evidenssi jolla todella tiedetään. Ja jos tämä on pätevää niin pitäisikö kenties muuttaa sitä mikä on juridisesti määritetty todisteeksi?

Ja kun lehdistä sitten saatiin kuulla, että kaavun takaa paljastui varsin uskottavan tyylinen henkilö, nuori 19 -vuotias jolppi, ei tuomiona ollut "jurpo" vaan syitä voidaan nähdä muutakin kautta. Koska tilaisuus oli mitä oli, paikallaolijoilta on syytä ottaa tietoja "Turvapaikanhakijoita vastaan käytettiin ilotulitusraketteja ja heitä heiteltiin kivillä, kun he olivat saapumassa hätämajoitusyksikköön Hennalassa perjantain vastaisena yönä." Lisäksi puheet pukeutumisrikoksesta nojaavat tilanteeseen joka olisi asiallinen jos kyseessä olisi vangitseminen eikä esimerkiksi kuuleminen "Hänet otetaan ainakin kuulusteluihin, ja tutkinnanjohtaja tekee ratkaisun, onko pidättämisen edellytyksiä." Lisäksi, siis jurpouden lisäksi, epäilynä, siis poliisin tutkinnan kohteena ollaan ihan juridisista asioista. Joita en edes maininnut yllä "Tapahtumaa tutkitaan julkisena kehottamisena rikokseen, vaaran aiheuttamisena, pahoinpitelynä ja Suomen lipun häpäisemisenä. Selvittelyssä on myös, onko syytä epäillä jotakuta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Poliisi tutkii asiaa rasistisena rikoksena eli sillä epäillään olleen rasistinen motiivi." Suomen lipun häpäisy on tietenkin tässä tilanteessa syytteenä varsin golden. Samalla on selvää että lakeja voi pitää tyhminä mutta demokraattisessa maassa näitä säännöksiä noudatetaan tai yritetään muuttaa keskustelulla. (En ole heittänyt polttopulloja vaikka se "jumalanpilkkahässäkkä" on vielä olemassa.)

Selvää on että tässä ei ole kyseessä mikään ajojahti. Ei voi sanoa että ihmistä ei saisi epäillä rikoksesta tai kuulustella häneltä tietoja jos hän on pukeutunut jurposti. Jurpous ei ole rikos mutta jos jurpo tekee rikoksia niin tuomio ei muutu mielivallaksi jossa jurpous on rikos. (Ei vaikka jurpous olisi jossain syy-seuraussuhteessa siihen rikolliseen aktioon ryhtymisessä.) Sivistysmaa tunnetaan siitä että siinä samat lait koskevat kaikkia. Siksi jurpot eivät niissä saa erityiskevennyksiä rikkoessaan voimassaolevia pykäliä vastaan.

Postmodernista perussuomalaisuudesta

Perussuomalaisista on viime päivinä puhuttu paljon natsivertauksin. Se on toki osittain osuvaa siinä mielessä että jos olet natsi, perussuomalaiset on sinulle hyvä puolue. Mutta tässä on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota "ironisiin piirteisiin" joita PerusSuomalaisissa on.

Viime päivinä on kohistu monenlaisista. On esimerkiksi keskusteltu sellaisista aiheista kuin onko kansallismielinen poseeraus hautausmaalla sopivaa tietynvärisille. Asiassa on toki pääsijalla ollut se, että onko ihonväri kriteeri vai ei. Liian pienelle sijalle on sen sijaan nostettu se että onko ylipäätään asiallista politisoida hautausmaita. Hautausmaat on usein nähty sakraaleiksi paikoiksi ja tässä mielessä niin uusnatsien rituaalinomainen hautausmaallaposeeraus että poliittis-sarkastinen edellisten imitointi voivat taiteilla hyvän maun, joskaan eivät lähimainkaan laillisuuden, rajoilla. Jopa itse, äärimmäisen profaanina, jopa tylsistyttävyyteen asti makaaberina, ihmisenä, olisin hyvin varovainen performanssien kanssa hautausmaalla.
1: Lukuunottamatta sitä että minulla on oikeasti nimilista ihmisistä jotka, jos kuolevat ennen minua, saavat jossain vaiheessa haudalleen ihan rehellistä ihmiskusta. Nämä ihmiset tietävät tämän jo nyt koska performanssi menettäisi merkityksensä jos he eivät tätä tietäisi. Mutta nämä voimistavat sitä että hautausmaalla tehdyissä asioissa on kysymys vahvasta symbolista.

Jos nimittäin mietitään mitä eroa on "Prinssi Jusufilla", Jussi Halla-aholla ja Olli Immosella, voidaan huomata että ainut joka on suorittanut varusmiespalvelun Suomessa on "Prinssi Jusuf". Samoin on syytä huomata että Immosen vaimo on maahanmuuttaja. Tämä kertoo siitä että puolue on irtautunut tietyistä konventioista joiden kautta se kuitenkin ikään kuin väkisin tulkitaan.

Itse asiassa aika moni liberaali on korostanut näitä "ironisuuksia" internetissä sellaisessa sävyssä että ne osoittavat miten PS:äläisillä on "luurankoja". Näen että nämä enemmänkin kyseenalaistavat nämä konventiot. Halla-ahon siviilipalvelustausta ei esimerkiksi ole mikään salaisuus jota hän salaisi ja piilottelisi. Joten kyseessä ei ole samanlainen synkkä kaksinaismoralismia korostava salaisuus kuin vaikkapa kristillisiä arvoja rummuttaneen Ted Haggardin narahtaminen homoseksuaaleista prostituoiduista. Yleensä tämänlaisen "nolon salaisuuden" tunnistaakin siitä että tekijä yrittää piilotella, vältellä ja kiistellä asioita. Koska PS ei kiemurtele tällä tavalla monissakaan kohdin, se kertoo että nämä eivät ole "aitoja luurankoja" vaan päinvastoin jotain jotka vihjaavat että perinteiseen kansallismielisyyteen skeemautuminen on puolueen analyysissä lähtökohtaisesti virhe.
1: Tältä kulmalta Immosen facebook -kommenttinsa kanssa tekemä kiemurtelu on vihjeellisempää kuin hänen maahanmuuttajavaimonsa, koska hän ei mitenkään ole kiemurrellut että hänen vaimonsa olisi jotenkin erityisen (k)arjalainen.

Tämä tarkoittaa sitä että PS -puoluetta voidaan pitää aidosti populistipuolueena. Se on postmodernisti irtautunut perinteisistä kansallismielisyyteen liittyvistä konventioista. Ainut yhdistävä teema on tietty mielipide maahanmuuttokysymyksistä ja vastaavista. Puolueelle tärkeintä onkin ollut, ei niinkään se mitä puolue ajaa, vaan se keitä ja mitä asioita se vastustaa. Valitettavasti aika moni muu tarkastelee puoluetta pelkästään konservatiivi-liberaali ja oikeisto-vasemmisto -akselilla. PS -puoluetta on ymmärrettävä löyhänä kokonaisuutena joka vetoaa monenlaisiin ihmisiin sellaisella strategialla jossa teemat (esim. uudistusmielisyys vs. konservatiivisuus) on korvattu spesifeillä aiheilla (maahanmuuton rajoittaminen) joissa tehtyjä päätöksiä ei sitten ohjata muihin aiheisiin niin että olisi pakko olla "uudistusmielinen kaikissa muissakin jutuissa".

Tämä on virhe. Sillä vaikka akseleita tietenkin voidaan piirtää niin se on vähän sama kuin tarkastelisi ihmisiä introvertti-ekstrovertti, tosiasiallinen-intuitiivinen, ajatteleva-tunteva, harkitseva-spontaani -akseleilla ja pitäisi tätä hyvänä vain siksi että määritelmät voidaan tehdä ja niistä saadaan kivoja tiivistelmiä. Nähdäkseni PS pitää nähdä irrallaan näistä. Tämä on tietenkin vaikeaa kun käytetään vahvasti "äärioikeiston" -tyylisiä käsitteitä. On toki melkolailla ilmiselvää että puolueessa on kytköksiä ja piirteitä. Ja että puolueen tärkein mediassaolo koostuu selittelyistä mallia "humala,ajatuskatkos, sattuma" On eri asia ovatko ne puolueen määrääviä tunnusmerkkejä.

Toki voisin ironisesti huomata että PS on itse asiassa postmodernisoitunut ja kypsynyt muutenkin vakiintuneeksi puolueeksi. Muistan ajan jolloin PS taisteli poliittista korrektiutta vastaan. Jolloin korostettiin että esimerkiksi Jussi Halla-ahon tuomio mielipiteiden esittämisestä oli väärin. Tällä hetkellä puolue on sitten itse hankkimassa juristia setvimään että miten käy niille jotka tekevät asiattomia natsivertauksia. On ällistyttävää että ihmisjoukko joka mielellään vertaa islaminuskoisia profeetta Mohammadin pedofiilisiin tapoihin ja jolle on tärkeintä tuoda esiin maahanmuuttajissa olevat, yksilömääriä katsoen varsin marginaaliset, kytkökset ISIS -terroristeihin - tai jopa täysin kuviteltuihin raiskauskytköksiin - ovat nyt suuttumassa jos joku penkoo vaikka valokuvia jotka yhdistävät tietyt poliitikot uusnatseihin. (Vrt. jos jostakusta maahanmuuttajapoliitikosta saataisiin valokuva ISIS -terroristeihin liittyneen maahanmuuttajan kanssa, tietäisin että MV -lehti ja vastaavat olisivat levittämässä juttua välittömästi tuhatmäärin.) PS -vastaisia mielipiteitä ei ilmeisesti saa esittää, paitsi poliittisesti korrektisti.

On huvittavaa että PS itse mielellään marttyrisoi kaikkia sen puolella olevia jotka on oikeuteen haastettu. Mutta samalla se on itse vielä mieluummin tehtailemassa oikeusjuttuja joissa kysellään sellaisia asioita kuin päätoimittajien "pään laittamista pölkylle". (Tässä nykytilan tulkintaviitekehyksessä paljastan että "pölkky" on tässä kuvainnollinen, kuten "pääkin". Olen uskonnoton joten tämä nostattaa ilmoille aivan liian helposti vertauksia ranskan vallankumouksen tunnelmiin.) PS:n tapa hoitaa "kriisiviestintää" on esimerkiksi se, että ryhdytään vahtimaan, tutkimaan ja raportoimaan journalistista työtä tekevien poliittisia vakaumuksia heti kun itselle ei-miellyttävää materiaalia tulee esille. (Poliittisessa ilmapiirissä jossa yleisön poliitikon puheille ja puolueelle buuaaminen on suurempi ongelma kuin kaupassa tai kirjastoissa tapahtuvat puukotukset.)

Itse näen että natsianalogia on hieman kuten ateistejen rinnastaminen kommunistien vainoihin. Jotain joka on niin asiaankuulumatonta ja typerää että se loukkaa enemmän neuvostoliiton vainojen uhreja ja alleviivaa rinnastuksen tekijän suhteellisuudentajua kuin on edes mikään ateisteihin kohdistuva aito loukkaus. (Kukaan joka pitää "Suvivirsikeskustelua" rinnastettavana porvarien tappamiseen Gulageissa on sen verran pihalla että saman tien voi pitää pornon vaihtamista raamattuihin My Lain verilöylynä. Ja tällä tasolla pihalla olevaa ihmistä ei tarvitse ottaa vakavasti. Koskaan. Missään.) Natsikortin ylikäytön tehtävä on osoittaa käyttäjänsä nolous ja se, miten hienostunut tyyppi hän on kun rinnastaa kohkaamisen useiden miljoonien ihmisten joukkotuhontaan (classy).

Poen laki - ja hieman Godwininkin ; Kuka on oikea trolli?

Natsiateistejen pelossa
on syytä pitää mielessä
Poen laki. Ja Godwinin.

Touko Laaksosen kuvista tehdyt postimerkit ovat hermostuttaneet Teuvo Hakkaraisen. Hän päätyi tekemään eduskuntaan asti lausunnon jossa haluttiin vaikuttaa siihen mikä on poliittisesti korrektia postimerkeissä ja mikä ei. Hakkaraisen puheissa väitettiin koppalakkia natsisymboliksi jossa on rienaava Davidin tähti. Ja tämä sai monet huomaamaan miten sama salaliittoteoria oli Niilo Paasivirran parodiasivustolla. Hakkarainen on toki sittemmin selittänyt tehneensä löydön aivan itse. (Minkä tulee herättää valistuneessa ihmisessä huomio siitä että jos on vaikeaa erottaa amerikkalaista sheriffintähtihattuista poliisia koppalakkinatsista, niin ymmärrän miksi sekaannus voi tapahtua hyvinkin helposti. Sympatiani ovat Hakkaraisen puolella.)

Minun silmiini tilanne muistuttaa hyvin paljon sitä mitä taannoin tapahtui minun ja Jouko Pihon välillä. Pihon kuva oli Niilo Paasivirralta, mutta hän korosti ideologista eroavaisuutta. Että hän ei luullut parodiaa todeksi, vaan teki itse huomioita joita sitten kuvitti tällä idealla. Mielestäni Hakkarainen demonstroi varsin mainiosti sitä, miten tämänlainen tilanne on ongelmallinen. Nimittäin peruskysymys on pintatasollaan se, onko parodiaa luultu todeksi. Mutta syvätasolla jos jonkun ihmisen "ihan itse tehdyt" ajatukset ovat jotain joita parodioijat esittävät - ja joiden kuvitus osuu hämmästyttävän hyvin yhteen parodiamateriaalin kanssa - ei tämä ole oikeastaan mikään pelastus. Ei tässä tilanteessa usein auta, vaikka sanoisi että "vitsiähän se oli". Sillä Totuus paistaa kontekstista. Ja Totuus on se, että syy-seuraussuhteen tarkka analyysi on tarpeetonta jos analogisuus on niin vahvaa, että se sekoittuu usein samuudeksi.

Tässä mielessä on toki hyvä muistaa että parodian ja vakavastiotettavuuden välillä on kaksi ääripäätä. Jos paneudumme "trolliongelman" ytimeen, eli siihen miten erottaa onko joku kirjoittamassa vakavissaan vai pelleilemässä, on - ajatustenlukukyvyn rajallisuuden vuoksi - pakko tehdä todennäköisyysarvioita.
1: Haidtin huomioiden mukaan Poen laki, eli tilanne jossa "on mahdotonta tehdä parodiaa äärimielipiteistä tai fundamentalismista ilman, että joku erehtyy luulemaan parodiaa vilpittömäksi mielipiteeksi." johtuu usein siitä että liberaalit eivät ymmärrä konservatiiveja joiden moraalimallissa on useampia liikkuvia osasia. Ja jo omakin saamani eksistentiaalinen tuntumani fundamentalismiin ja uskontoon on "uskonto on vitsi joka ei naurata". Joka voidaan kenties laskea jonkinlaiseksi osoitukseksi tästä.
2: Kuitenkin Piho ja Hakkarainen näyttävät että hyvin usein Poen laki johtuu siitä että parodioijien on todella vaikeaa keksiä sen tyyppisiä asioita joita ideologistit tuottavat. Jos ihminen "ihan itse" nimenomaan keksii asiaa joka on parodian kanssa samannäköistä, on sitä tietysti hyvin vaikeaa erottaa parodiasta. Tämä johtaa taas siihen että osa Poen laista johtuukin ns. parodiahorisonttiin vajoamisesta. Tämä kulminoituu (kristityn eksistenttifilosofin) Torsti Lehtisen huomioihin siitä, että näennäistieteellisyys johtaa siihen että kritiikiltä suojaudutaan erialaisin saivarteluin siten, että loogisen ristiriidan kautta asiaa ei voi kritisoida. Ironia säilyttää kuitenkin tehonsa. Jossain vaiheessa näkemys sitten suojautuu myös tältä ja pian se on rakenteellisesti sellainen, että itse asia näyttää parodialtaan. Tämä on sitä materiaalia jonka vuoksi "Pahkasika" -lehti kuoli.

Olenkin ihmetellyt tässä sitä miten lehdistö ja ihmiset ovat tarttuneet Hakkaraisen tekemään lausuntoon. Esimerkiksi "Kukin kykyjensä mukaan" -tekstissä Paasivirtaa nimettiin trolliksi. "... Niilo Paasivirran nimellä tunnettu nettitrolli tavallisen yliampuvaan tyyliinsä jutussaan Homopornopostimerkit vievat Suomen tuhoon ..." Eikä tuo ollut ainut. Ajatus siitä että Hakkarainen olisi mennyt trollin ansaan oli toistuva. Ensimmäinen mielikuvani tästä asiasta oli kysymys. Kysymys malliin "Oliko Voltaire trolli?" Kysymys ei ole typerä, sillä Voltaire oli provokatiivinen kynänkäyttäjä. Yhtä hyvin kysymys olisi voinut olla satiirin mestarista Swiftistä. Jos huumorissa puolustetaan satiirisesti kantaa jota ei kannateta, joku voi ainakin pitää sitä trollauksena. ~ Itse asiassa trollaamiseksi voidaan nähdä satiiriset ja/tai parodiset teokset, jotka käyttävät välineinään ironiaa ja/tai sarkasmia.

Vaikein kysymys onkin siinä, tarvitseeko tekijän intentioita tietää. Itse pidän Niilo Paasivirtaa ennen kaikkea humoristina. Se tarkoittaa myös sitä että hän ei ole trolli. Toisaalta joku voisi pitää Hakkaraista, sarkasmia käyttävää supliikkimiestä, trollina. Hän on kuitenkin varsin vakavahenkisesti liikkeellä ja hänen retoriset keinonsa osoittavat lähinnä siihen että hänellä on tietynlainen, varsin omintakeinen joskaan ei välttämättä kovin kaunis, persoonallisuus. Jouko Pihoakaan en kutsuisi trolliksi vaan uskonnolliseksi crankiksi, jonka ideologia on aikapäivää sitten vajonnut parodiahorisontin syövereihin.

Minusta tämä on väärin, sillä "trollista" on tullut jonkinlainen yleissana. Pian sitä varten kehitetään varmaan joku erikoislaki jossa "Keskusteluryhmässä - tai nykyisin missä tahansa julkisessa foorumissa - käytävän keskustelun pitkittyessä toisen trolliksi kutsumisen todennäköisyys lähenee arvoa 1." Tämä on ikävää, sillä se vie arvostusta humoristeilta. Ja trollin käsite muuttuu lokeroksi johon kaikki outo voidaan dumpata välittämättä vastaviestittäjän intentioista.

Ja lisäksi se loukkaa kaltaisiani elitistitrollaajia, joka on panostanut trollaamisen perusfilosofiaan. Käytänkin, aivan avoimesti sen tunnustaen, melko usein trollaavia metodeja, jopa trollaamista kuulustelumenetelmänä. (Vaikka aito trolli ei tunnustakaan tämänlaista julkisesti, niin sukkanukkeni kyllä pitävät suunsa supussa..) Esitän provokatiivisia näkemyksiä joita en edes kannata, koska sitä kautta voidaan tuoda keskusteluun "laatikon ulkopuolelta" näkemyksiä jotka paljastavat ideologioiden piilopremissejä tai mielellään ohitettavia implikaatioita. Luomalla keskustelukumppaneiden päähän kognitiivista dissonanssia ja provosoimalla "rikkomalla jäätä" saadaan irti aivan oikeasti jotain sellaista tilanteen poteroiden purkamista ja sen seurauksena tapahtuu parhaimmillaan sentasoista yleistä pakkoälyllistämistä, että senlaista ei saa aikaan oikeastaan mitenkään muuten. ; On toki hyvä huomata, että moni trollaaja tekee trollaamistaan tyhmästi. Enkä kannata niitä vaikka minusta ylipäätään ihmiset voisivat trollata enemmän. Olenkin elitistitrollaaja, joka tekee muutakin kuin trollaa, ja soveltaa trollaamista päämääräsuuntautuneesti ja metodeja harkiten. (Että trololollot vaan sulle, homo!)

Toki tämä elitistinen näkemys muistuttaa että älyllinen trollaamisen muoto voidaan nähdä kohtuu samanlaisena narriperinteen kanssa. Satiirikot ja poliittisten parodioiden tekijät ovat tunnetusti hauskan ja älyllisen risteymäkohdassa. Ja he ovat osa tätä narriperinnettä. Tämä ei kuitenkaan nähdäkseni vielä tee heistä trolleja. Paasivirran kutsuminen trolliksi loukkaa satiirikkoja ja parodioidentekijöitä ympäri maan. Kenties se loukkaa Paasivirtaa itseäänkin, joskin hän on sen verran joviaali, että ei välttämättä ota käsitettä niin pahasti. Ja ennen kaikkea trolli -käsitteen varomaton levittely loukkaa minua henkilökohtaisesti. Ja trollia ei kannata ruokkia, eikä aina ärsyttääkään. (Are you talking to me?)

Natsit eivät tappaneet kuutta miljoonaa ihmistä.

Toisen maailmansodan kohdalla puheet siirtyvät natsismiin. Ja natsien hirmutekojen ylisymboliksi on muodostunut holokausti. Ja holokaustista opimme sen, että natsit tappoivat juutalaisia. Ja kuusi miljoonaa. Tätä me haluamme muistaa, ja tämän muistamista me pidämme tärkeänä. Sillä emme saa unohtaa.

Minulla on tähän "kuuteen miljoonaan juutalaiseen" ja heidän kuolemansa tiedostaviin iskulauseisiin vain yksi sanottava. Fuck you. Jokainen joka uskoo ylläolevaan kokonaisuutena, ilman mitään lisättävää, on kammottava kaksinaamainen ignorantti ihminen.

Sillä on yksi asia joka natseista on tiedettävä. Kuusi miljoonaa. Se on aivan älytön numero. Se tuntuu ajatuksena täysin mahdottomalta. Tehot joilla ruumiita on ollut pakko käsitellä on uskomaton. Tappotahti on hirvittävä. Mutta se ei kerro koko totuutta. Sillä meille ei oikeasti kerrota ja opeteta totuutta holokaustista. Ja olen melko varma, että tässä on kyseessä salaliitosta, harhautuksesta ja huijauksesta.

Sillä holokaustista valehdellaan 5 miljoonan verran. Enkä väitä että natsit tappoivat 1 miljoonaa juutalaista. (Joka olisi silti karsea määrä ihmisiä.) Sillä he tappoivat 11 miljoonaa ihmistä. Tämä on karsea määrä. Ja silti, kun puhutaan natseista, esiin nousee aina luku 6 miljoonaa. Kun kysyt ihmisiltä holokaustista, he tietävät mainita ääneen luvun 6 miljoonaa juutalaista. Tämä on törkeää vähättelyä, mutta se johtuu siitä että huomio halutaan vetää juutalaisiin. Natsit eivät olleet kovin valikoivia. Karkeasti sanoen kaikki jotka eivät sopineet muottiin kelpasivat keskitysleirille lähtevien joukkoon.

He tappoivat poliittisista syistä ranskalaisia vastarintataistelijoita ja ideologisista syistä puolalaisia intellektuelleja. Kun norjalaisista kouluopettajista löytyi iso joukko ihmisiä jotka eivät suostuneet opettamaan natsien doktriineja kouluissa ja menivät lakkoon, hekin päätyivät keskitysleirille. Mielenterveydellisistä syistä ihmiset laitettiin rotua pilaamasta, ja mukaan päätyi masennuksesta kärsiviä, skitsofreenikoita ja vastaavia. Holokaustissa tuhottiin myös Jehovan todistajia ja homoseksuaaleja. ...

Ja jos ajattelet että juutalaiset olivat erikoisia koska muut olivat "hankittuja ominaisuuksia" kun taas "rotu on jotain jonka kanssa synnytään" (1) Unohdat mustalaiset, joita lähetettiin keskitysleirille, sekä natsien puheet slaavilaisista ali-ihmisistä. (2) Ja ennen kaikkea, tämän syntyperäkysymyksen kohdalla osoitat että sinulla on enemmän kuin hieman omituisesti värittynyt kuva ihmisyydestä. Itse asiassa se on niin vääristynyt ja perverssi, että koen että jopa minulla - joka en ole tunnettu korkeasta moraalistani ja hyvyydestäni ihmiskuntaa kohtaan - on varaa olla ylenkatseellinen.

Rasismi ei ole mikään erityispaha. Mikään syy jonka natsit antoivat holokaustille ei ollut hyvä tai järkevä. Ei voi olla niin, että jos nähdään iso kasa ruumiita, että ensin kysytään että ovatko ruumiit juutalaisten, tummaihoisten vai homoseksuaalien. Ja sitten jos kyseessä on uskonnollinen vaino tai rodullinen vaino se olisi jotenkin enemmän väärin. Lopputulos on aina kuollut ihminen. Ja se on se, minkä pitää painaa. Pelkkä ruumiskasan vilkaisu riittää, kuolleita ei tarvitse identifioida. Riittää että tietää että ihmisiä kohdeltiin pitkään huonosti, teloitettiin julmasti ja joskus jopa molempia.

Siksi holokaustia ei saa muistaa iskulauseella "kuusi miljoonaa juutalaista" vaan muodossa "yksitoista miljoonaa ihmistä". Sillä "kuusi miljoonaa juutalaista" on vahvasti liitoksissa siihen, että uhriutta käytetään poliittisena lyömäaseena. Ja tämän vuoksi on ikään kuin kätevää unohtaa tietyt uhrit. Moderni USA:lainen vanhoillispatriootti voi innolla nähdä kaiken israelin moittimisen natsien sympatiseeraamiseksi. Ajatuksenaan, että juutalaiset eivät tee valtakuntana virheitä. Että juutalaiset eivät ole koskaan väärässä koska natsit. Ja selittää mikä yhteys tällä on juutalaisten toimien kritisoimiseen. Mutta he voivat olla hyvin loukkaantuneita natsikortista jota heille heilutellaan homokysymyksessä. Vaikka kysymys on ihan samantasoisesta asiasta. ; Joko temppu on oikein tai väärin. Molemmat ovat yhtä faktuaalisia ja niissä on sama taustalogiikka. Ja temppu on molemmissa kohdissa sama. Muilta vaaditaan sympatiaa ja tottelemista, sillä tietyt ihmisryhmät ovat marttyyrinkruunun ansainneet. Eli tietyissä asioissa myös ne jotka eivät itse ole olleet holokaustissa ovat ikään kuin ansainneet uhristatuksensa. Ja siksi toiset uhrit halutaan myös unohtaa. ; Uhrejen määriä ja numeroita käytetään siis pääasisassa muuhun kuin holokaustin muistamiseen. Heitä käytetään poliittis-ideologiseen peliin, jossa oikea oppi ja oikea politiikka on tärkeämpi kuin se, että tässä on tapettu ihmisiä ihan saatanasti.

Sen takia minulla ei löydy kunnioitusta revisionisteille, eli ihmisille jotka eivät usko holokaustiin ja pitävät sitä propagandavääristelynä. Sillä natsien tekemistä tuhoista kaikista massiivisin todiste on siinä, että tosiasiassa sen ajan ihmisistä on paperijälki. Ja kun natsien holokaustissa tuhottiin niin valtava määrä ihmisiä, se jätti jälkensä arkistoihin. Kaikki mitä revisionistien tarvitsisi tehdä, on löytää ne ihmiset joiden paperijälki on kadonnut. Eikä edes kaikkia, sillä jos 11 miljoonaa ihmistä on kadonnut, heitä pitäisi putkahdella esiin väkisinkin sieltä täältä kohtuu helpolla työmäärällä. Ja jo tämä helppos viittaisi että holokausti olisi roskaa. Tätä ei tehdä. Holokaustin kiistäjillä on ollut vuosikaupalla aikaa, mutta he eivät näytä löytävän näitä "kadonneita". Ja minä tekisin jo yksin tästä omat, hyvin tietyt, johtopäätökseni. Sen, että nämä ihmiset ovat kuolleita ja heidän ruumiinsa on hävitetty järjestelmällisellä tavalla. Tavalla joka selittää esimerkiksi tuhoamisleirien läheisyydessä olevien alueiden kemialliset ominaisuudet, sekä sen miten luunsirpaleet ja tuhka tuntuvat olevan yllättävän yleisiä löytöjä noilla mainituilla alueilla.
1: Holokaustin kiistäjien ei siksi pitäisi ollenkaan miettiä kysymyksiä kuten "Cyclon B oli hyönteismyrkkyä, ei sillä ihmisiä tapeta" -henkisiin lausumiinsa joissa unohdetaan se, että kyseinen kaasu toimii siten että se tuottaa syanidia, joka kyllä tappaa ihmisiä. Heidän ei tarvitse viitata keskitysleirien tappotilojen alkuperäisiin piirustuksiin ja selittää että niiden ovet aukeavat sisäänpäin, joten massatuhontaa ei voida tehdä, kun kaikki mitä heidän tarvitsee tehdä on mennä paikan päälle ja nähdä miten tiloja on korjattu siten että ovet aukeavat ulos päin. Eli piirustukset on rakennettu ja tiloja on käytetty siten että muutokset on pakko tehdä. Revisionisteilla on toki oikeus mielipiteisiinsä, mutta historia ei ole tiukassa mielessä mielipideasia, vaan tiedekysymys. Ja siksi heidän mielipiteensä on epätosi, asenteellinen ja tyhmä.

Minulla ei siis ole kunnioitusta holokaustin kiistäjiä kohtaan. Mutta kykenen kuitenkin jollain tasolla sympatiseeraamaan heitä. Sillä jos oikeasti mietit mitä tarkoittaa 6 miljoonaa ihmistä, määrä on aivan älytön. Ihmsiet eivät käsitä suuria numeroita kovin hyvin ja siksi moni nielee holokaustin. Mutta jos oikeasti mietit mitä 6 miljoonaa tarkoittaa ihan konkreettisesti, ensimmäinen luonteva ajatus on käsittää miten absurdin käsittämättömän valtava tämä luku on. Kykenen ymmärtämään tätä. Samoin kykenen ymmärtämään että jos maailmankuva sokeuttaa, niin se sokeutaa. Ja jos holokaustia pitää epätotena, niin käyttäytyy miten käyttäytyy.

Mutta sitten onkin vaikeaa ymmärtää niitä jotka tietävät puolitotuuden holokaustista. En ymmärrä, että ihmisten tappamista ensin kauhistellaan, sitten korostetaan miten tärkeää sen muistaminen on. Ja sitten unohdetaan hirveän monta ihmisryhmää jotka kuuluvat isoon numeroon. Ikään kuin olisi erityisen väärin tappaa juutalaisia ja homot olisivat jotenkin ymmärrettävämpiä. Näille ihmisille jotka ovat keskittäneet huomion vain yhteen ihmisryhmään. Heille minulta ei löydy ymmärrystä. Eikä keneltäkään muultakaan pitäisi. Ja muistellaan asiaa asiavirheillä joissa unohdetaan 5 miljoonaa ihmistä jotka ansaitsevat parempaa. Puhumme siitä miten tärkeää on muistaa, mutta samalla unohdamme lähes puolet. Mitä enemmän meille hoetaan 6 miljoonaa, ja mitä enemmän hoemme 6 miljoonaa itse, sitä selvemmin olemme tekemässä jotain todella järkyttävän pahaa ja kaksinaismoralistista.

---

Kirjoittajasta pääsiäinen on hyvä aika hiljentyä muistamaan muutakin kuin sitä yhtä juutalaista. Eiköhän sitä yhdestä kidutus kuolemasta ole jo iloittu ihan riittävästi.

Zelda - lähes kiistoja aiheuttanein peli ikinä

Tietokonepelit törmäävät hyvin usein erilaisia kiistoja. Joskus ne ovat vakavia, joskus harhaanjohtavia ka joskus ne ovat typeriä. Mutta ne saavat ihmiset puhumaan. Suuri osa syntyy peliyhteisön ulkopuolelta kun ihmiset jotka eivät itse pelaa haluaisivat, erinäisistä moraalisista, ideologisista, ennakkoluuloisista tai hyvistäkin syistä, että muutkaan eivät näin tekisi. Pelejä pidetään vaarallisina, psykologisesti kierouttavina, ideologioita salakuljettavana manipulaationa tai addiktoivina. Osa kritiikistä taas syntyy - usein melko samankaltaisista syistä - pelaamista harrastavan "peliyhteisön" sisäpuolella.

Legendaarisella kuuluvuustasolla ollutta moitetta on syntynyt monista syistä. "Six days in Fallujah" sai moitetta koska se esitti oikeita taisteluita joissa oli kuollut oikeita ihmisiä, niin sotilaita kuin siviilejäkin. Peli piti tehdä taisteluissa olevien sotilaiden kokemuksien avulla, mutta projekti sai negatiivista julkisuutta sen verran, että Konami jätti pelin tekemättä, projekti jäi kesken. "Call of Duty" -pelin "No Russian Mission" jossa ammuttiin lentokentällä sivullisia jotta terroristit saadaan kiinni. Tämänlaisia sotarikoksia suosiva tehtävä sai moitetta pelin ilmestymisen jälkeen. Vähemmän humanistista kritiikkiä ovat saaneet esimerkiksi "Mass Effectin" liian graafisesta seksistä. (Joka on ihmeellistä) "Mortal Kombat" kävi kongressissa asti siinä olleiden "fatality" -lopetusliikkeiden vuoksi. "Grand Theft Auto" on saanut moitteita väkivaltaisuudesta, mutta pahin ongelma sille syntyi kun "San Andreas" -pelistä löytyi seksuaalinen minipeli - jota ei oltu edes tehty loppuun.

Tämä kaikki liittyy osaltaan hyviin asioihin ; Avoimessa yhteiskunnassa ihmiset saavat kritisoida vapaasti. Myös osa tuotoksista saattaa olla kritisoinnin arvoisia. Avoimuus tarkoittaa joskus myös sitä, että saadaan kritisoida typerästi - ja tällöin ainut riemumme olkoot se, että avoimuus sallii myös kritiikin kritiikin.

Jotkut pelit tuntuvat kuitenkin keräävän nimenomaan asiatonta kritiikkiä harvinaisen paljon. Zelda -pelisarja tuntuu olevan tässä kohden varsin ansioitunut. Sisällöllisesti yllättävän viattomanoloinen peli on suosionsa - ja minulle täysin mysteereiksi jääneiden syiden - vuoksi synnyttänyt valtavasti kinoja. Tämä on pelisarja, jonka päähenkilön tukanvärivalinta synnyttää keskustelua pelisarjan arjalaisuutta kunnioittavista natsiarvoista.

Osa näistä kiistoista on astetta vakavampia ja vakavamminotettavia kuin toiset. "Zeldapedia" on listannut sivun niille ristiriidoille jotka ovat johtaneet pelin sisällössä tapahtuneisiin sensurointeihin ja muutoksiin.
1: Osa näkee nämä ikään kuin todistuksena siitä että viesti on ollut alun perin tarkoitettu, eli korjaaminen olisi jonkinlainen tunnustus. Osa näkee että takana on jonkinlainen lipsahdus.
2: Osa näkee, että pelinteossa voi tapahtua lipsahduksia ja vahinkoja. Korjaaminen on tällöin virheen korjaaminen. Vahinko on tietysti astetta lievempi syyllisyydentunnustus kuin tahallisuus. Mutta sekin on jonkinlainen tunnustus.
3: Toisaalta itse kritiikki voi saada sellaiset mittasuhteet että korjaamiseen voi olla tarvetta. Tällöin korjaaminen voi kertoa sensuristisen metelöinnin tehokkuudesta, joka mahdollisesti johtaa sananvapauden ja ilmaisunvapauden heikkenemiseen.

Ja vaikka usein korostankin maininnoissani näistä viimeistä, näen että jotkut yhteensattumat ovat vähemmän yhteensattumia kuin toiset. Erityisesti "Ocarina of Timen" tulitemppeliin laitettu taustamusiikin vaihdos johtuu todennäköisesti siitä että taustamusiikiksi oli laitettu jotain joka kuulostaa temppeliin sopivalta. Ja mukaan oli lipsahtanut islamilainen rukouskutsu, jonka aikana kunnon muslimin pitäisi lopettaa mitä on tekemässä ja ryhtyä rukoilemaan. Ja tämä tietysti karkotti muslimipelaajia. Musiikkia tuskin oli laitettu mukaan tarkoituksella. Japanilaiset pelintekijät eivät vain ole opetelleet riittävissä määrin arabiaa ja ovat oikoneet mutkissa liiallisesti.

Joka tapauksessa "Zelda" on jostain syystä sellainen peli jota moititaan paljon, mutta myös puolustetaan paljon. Ja tähän syyksi voidaan nähdä se, että peli on enemmän kuin suosittu. Se on myös ikoninen. Ja tässä Linko on hahmona kuten Super Mario.

Eräs pelejen ns. creepypastoihin keskittynyt taho kertoi että "Super Marion" pelimaailma on jostain syystä erityisen yleinen "kauhukertomusten" aihe. Hän arvaili, että hahmo on pitkäaikainen ja suosittu. Ja suuri osa pelaajakulttuurista on keski-ikäistynyt. He ovat eläneet ja kasvaneet Super Marion kanssa. Ja siksi jos tämä hahmo näytetään jotenkin ikävänä, likaisena, pahana tai hirvittävänä, se säväyttää ; Jos lapsuutemme olisikin ollut näennäisen viatonta, jotain jossa vain nurkan takana on kauheuksien maailma, isketään kiilaa hyvin syviin perustuntemuksiin. Super Mario ei siis ole itsessään erityisen potentiaalinen kauhuelementti - vaikka hänen viiksimakunsa voisi tähän suuntaan kenties viitatakin - vaan hänen ikonisuutensa - ja paradoksaalisesti juuri hänen viaton imagonsa - tekevät hänestä creepypastojen supersuosikin.

Ikonisuutensa vuoksi Zelda -kritiikki ottaa helposti tuulta. Se on tuttua mutta vierasta ja siksi kiinnostavaa - ja ennen kaikkea se uhkaa "hipsteripelaajien perusturvallisuutta".

Puheet poismenostanne ovat vahvasti liioiteltuja

Kulttuurimme elää maailmassa, jossa uhriuden status on suuri voimavara. Tämä tietysti ponnistaa kristillisestä kulttuurista ja sen varsin epätavanomaisesta suhtautumista pienuuteen, heikkouteen ja nöyryyteen. Kuitenkin nykymaailman uhiriutuminen on kristitylle vaikea asia. Sillä se nojaa (a) vähemmistönä olemiseen ja (b) länsimaalaisuuskeskeisyyteen jossa lokaali muuttuu globaaliksi.

Ei oikeasti ole tavatonta löytää ihmisiä jotka suhtautuva ajatukseen siitä, että kristityt voisivat olla vainon kohde horse laughilla. Toki samanlaisia ohitteluleimoja löytyy myös tasa-arvon puolella. "Lihaa syövien heteromiesten kokema vaino" on monista niin absurdi että sen ääneenmainitseminen muuttuu argumentin korvikkeeksi. Se jälkeen kun sanoo heh heh on argumentti valmis ja ohitettu.

Tämä aivan aito ongelma ja ajatusvääristymä korostuu kristittyjen kohdalla paljon vahvemmin kuin karnivoorin maskulinistin kohdalla. Sillä vaikka kristityt ovat enemmistössä länsimaissa, ja tilastollisesti katsoen kristinusko on valtavan suosittu uskonto globaalistikin, on silti lokaaleja alueita joissa kristityt ovat vähemistössä. Pasi Turunen korostaa sitä että kristittyjä kohtaa globaali vaino. Se johtuu siitä että lukumäärällisesti valtava määrä kristytyistä asuu vähemmistönä tai alueilla joissa kristityt ovat pääasiassa naisia tai eivalkoihoisia miehiä. Monet ateistis-kommunistiset maat ja islamilaiset valtiot ovat julistaneet kristinuskon torjuttavaksi asiaksi. Ja osassa alueista valtio on neutraali, mutta se ei ole aktiivinen ja suojele kristittyjä.

Toki "globaali vaino" on käsitteenä vahvasti liioiteltu. BBC toi esiin puheet siitä että kristittyjen vainottujen määrää on pidetty 100 000 ihmisenä vuosittain aina Vatikaania ja muita "aivan järkevinä pidettävien" tahoja myöten. Tässä luvussa on liioittelua. Usein asioiden tarkastelu johtaisi esimerkiksi siihen että kristityt vainoaisivat kristittyjä. Ja kaiken kaikkiaan kysymys on usein siitä, että jos ihminen kuuluu vähemmistöön jota vainotaan, ja hän on myös kristitty, niin hänet valjastetaan kristinuskon vuoksi vainotuksi.
1: Toki hieman vastaavaa olen havainnut täälä Suomessakin. Itse olin koulukiusattu ja kristitty. Mutta osasin pitää nämä asiat erossa toisistaan. Kiusaamisen syyt olivat muualla. Kuitenkin hyvin moni kristitty, heti kunhan vain kuuluu johonkin vähän täräkämpään suuntaukseen, näkevät että ainut syy josta heitä voidaan kiusata on se, että he ovat kristittyjä. Vastaava on tässä vain isommassa mittakaavassa.

Kristittyjä vainotaan, mutta se on määrällisesti yllättävän pientä. Kaikista surullisinta on kuitenkin se, että hyvin harva kristitty näyttää ottavan vainoamista siten kuin pitäisi. Esimerkiksi länsimaissa jonkun muun maan kristityn uhrius muuntuu kotimaan kristityn marttyyristatukseksi. Ja esimerkiksi jos kommunistinen venäjä vainosi kristittyjä, niin tästä saa humaani länsimainen uusateismikin sitten syyllisyyden. (Vastaavaa ei suostuta hyväksymään protestanttien tekemistä noitavainoista joita tehtiin esimerkiksi pohjoismaissa.) Lopputuloksena onkin se, että vainoja ei suinkaan lähdetä taistelemaan, vaan sen sijaan nipotetaan jostain jotka ovat enemmänkin "snobihtavia nettiääliöitä jotka sattuvat olemaan myös ateisteja".

Toki Turunen on tästä itse hieman koominen esimerkki.
* Hän on kauhuissaan jos islamisti sanoo kristityistä että "Apinat ovat sapattikansaa, juutalaisia; siat ovat Jeesuksen joukkoon kuuluvia vääräuskoisia, kristittyjä." Hän itse kuitekin levitteli vastaavia lausuntoja ateistien ideologian väkivaltaluonteesta Jokelan kouluampumisten jälkeen - teksti koki sittemmin sensuurin kun asiaa nostettiin esiin.
* Turunen ei tunnetusti kavahda jos evoluution kannattaminen liitetään holokaustiin ja siis aivan suoraan syytetään potentiaalisiksi kansanmurhaaksi. Turunen on tullut varsin tunnetuksi siitä että stalinkorttikin heilahtaa aina kun se vain on mahdollista. Hän ei vahingossakaan mainitse, että kristityt massoittain tappouhkailevat ateisteja, darwinisteja ja muita "samaan kerhoon niputettuja" ihan täällä länsimaissakin. (Mutta marttyyriydessään kierivät kristityt ovatkin usein niitä ihmisiä, joista vainoaminen sivistyssanoilla koristeltuna ei ole mitään vainoa ; Siksi he eivät välitä eugeniikka-natsismikytköksen tieteellis-historiallisista  puutteista vaan kokevat vainotuksi joutumiseksi sen, että eivät saa ilman rajoja ja vastaanpanemista kiusata darwinnatsihitlereitä jotka ovat vain uhka ihmiskunnalle ja koko yhteiskunnalle.)
* Turunen puhuu vainoista ja ihmisoikeuksista mielellään. Mutta vain kristittyjen kohdalla vainoaminen voi olla relevanttia. Hän ei ole niitä ihmisiä jotka nostavat esiin sen tutkimuksissa havaitun ilmiön, että länsimaissa ateistit ovat syrjityin vähemmistö. (Joka sai aikanaan julkisuutta, ja joka oli hyvin monen kristityn puheessa esillä lähinnä siten, miten epäluottamus ja työhönottamisessa ja muussa välttämisessä on takana oikeutus ja järki. Mikä kertoo oman sanansa siitä että tämä vainotilanne on aito ja todellinen ja syvärakennettu tiettyihin kulttuurimme piireihin.) Ja että ateistien vainot on sekin globaali ilmiö. (Ja jos kristittyjä sorretaan, niin kaikkia muunuskoisia sorretaan joten näissä maissa ateistitkin ovat vainottuja vähemmistöjä.)
* Turunen mielellään kertoo yksittäistapauksilla demonstroiden sitä miten kristittyjen uskonnollista kokontumista estetään ja että islaminuskoiset kohkaantuvat esimerkiksi siitä että kosketaan koraania likaisin käsin. Hän ei kuitenkaan jostain syystä mainitse miten kristinuskon noitavainot ja muut kohinat eivät ole menneisyyttä vaan jatkuvasti toistuva massahysteriailmiö, ja kuinka esimerkiksi kirkosta ulos viety ehtoollisleipä synytti länsimaissa kohua jossa ei tappouhkauksia säästelty.
* Turunen mielellään kertoo miten kristityt eivät saa kannustaa vakaumustaan, mutta ei kerro että Intelligent Designin päämajan "Discovery Instituten", toiminta nojaa "Wedge" -dokumentissa määriteltyyn toimintasuunnitelmaan jossa lopullisena päätavoitteena on että ateismi poistetaan yhteiskunnasta taiteita myöten.
* Turunen kertoo mielellään natseista ja holokaustista ja rinnastaa niihin, mutta jotenkin hän unohtaa sen, että "jumalaton kommunismi" oli natsien vihollinen siinä määrin että vasemmistolainen ateistinen vapaa-ajattelutoiminta kiellettiin natsien Saksassa.

Turunen edustaa tässä valtavirtaa. Hän ei ole mitenkään "erityisen paha". Itse asiassa valtava määrä - kenties jopa valtaosa - kristityistä ovat oikeasti asenteellisesti häntä paljon pahempia. Tämä ei lohduta. Se nimittäin alleviivaa sitä, että monesti ... sanotaan nyt julistushenkisten ... kristittyjen marttyyristatus elää vieraiden maiden kristittyjen vainomoottorilla, eikä länsimainen kristitty koe muuta vainoa kuin sitä että joku ei halua jatkuvasti kuunnella heidän julisteluaan eikä ole samaa mieltä heidän kanssaan. Lopputuloksena on se, että koska jossain toisessa maassa joku toinen kristitty kärsii kuin Jeesus siksi että joku käyttäytyy kuin Roomalainen, antaa kristityille luvan olla häijyläisiä täällä kotomaassa siten että he käyttäytyvät kuin roomalaiset ja kohtelevat muita kuin Jeesusta.

Suomessa fatwaenvy, fatwakateus, onkin siitä erikoinen, että sillä oikeutetaan asioita joita sillä ei pitäisi oikeuttaa. Se nimittäin nähdään lähinnä kristillisen kultuturin kritisoimisen kieltämiskeinona. Sen pitäisi olla syy aktivoitua ihmisoikeusrintamalla joka kohdistuisi niihin ulkomaihin jotka ovat tilastolliselta rakenteeltaan erilaisia kuin länsimaat. (Seikka jonka vuoksi ilmiötä ei tahdota huomata on se sama jonka vuoksi kristityt väärinkohdistavat nurinansa.) Sillä sanotaan että kristittyjen kritisoiminen on irrelevanttia. Islamin vakavat puolet ovat todellisia. Eimerkiksi (väitettyjä apologeetikkojen kauhistelupuheita huomattavasti vähälukuisempi, mutta kuitenkin olemassaoleva) kristittyjen vainottu joukko on asia jota ei saa painaa unohduksiin. Ei varsinkaan jos maailmankuva on niin lukossa ja länsimaalaiskeskeinen, että näkee hokea vain jotain sen tapaista kuin "sinulla ei ole lupaa puhua vainotuksi tulemisesta jos et ole ateisti." Kuitenkin moni kristitty ajattelee, että kristinusko ei olisi relevantti kritiikinkohde vain siksi että islam olisi jossain paikoissa julmempi. Että ateistit saavat niin lievää ja ihan vääränlaista vainoa jotta siitä pitäisi mitenkään välittää. Maailma ei toimi tämänlaisella logiikalla. Tai jos toimii, niin saan hakata ihmisiä ilman seuraamuksia koska joku muu tekee murhia.