On hyvin harvinaista, että piispat ottavat kantaa uskonnollisten lehtien tekemiseen. Piispa Laajasalo kuitenkin ohjeisti seurakuntalehteä. Tavallaan. Hän ei sanonut kantaansa kristilliessä lehdessä vaan markkinoinnissa ja mainonnassa. Jossa nostettiin esiin sitä, miten kirkolla on hyvin vähän seuraajia muun muassa sosiaalisessa mediassa. Tämä on hyvin totta.
Laajasalo esitti tähän kontekstiin ratkaisuksi ja muutosehdotukseksi että; ”Kirkon ja kaupungin kohdalla kyse on nähdäkseni siitä, että on haastavaa tehdä journalismia ja samaan aikaan olla kirkolle myötämielinen. Minusta kannattaisi ehkä tähdätä reilummin Finnairin Blue Wings -lehden malliin, joka on selkeästi asiakaslehti. Lehdessä ei niinkään kerrota koneiden teknisistä yksityiskohdista tai moottoreista, vaan kerrotaan niistä kohteista, joihin Finnairin koneilla pääsee.”
Tämänlaiset lausunnot tietenkin lietsovat reaktioita. Omanikin oli se, että jos otamme todella esiin premissin jonka mukaan kirkosta olisi todellakin vaikeaa tehdä journalismia samalla kun on sille myötämielinen, niin olisiko oikea eettinen strategia ylipäätään miettiä miten se saisi sanomansa läpi paremmin. Jos nimittäin on vaikeaa olla myötämielinen kriittisten journalististen ehtojen toteutuessa on taho sellainen, että sitä ei oikein voi mitenkään pelastaa.
Monella on ollut tähän samantapainen kanta. Kirkon ja Kaupungin Päätoimittaja Jaakko Heinimäki esimerkiksi esitti takaisin, että hänestä heidän tehtävänsä ”kirkollisessa työnjaossa on antaa kirkosta totuudenmukainen ja oikea kuva". Ja määrittelee, että ”Kirkko ja kaupungin painetussa lehdessä ja verkkosivuilla on vastuullisen journalismin merkki. Se kertoo siitä, että Kirkko ja kaupunki on sitoutunut noudattamaan Julkisen sanan neuvoston laatimia Journalistin ohjeita.” Tässä hän määritteli totuuden ja kriittisyyden toisiinsa nivotuksi.
Teemu Laajasalo taas näki tähän takaisin, että mainonta ja totuus eivät ole nekään kaksi erillistä asiaa. Kriittisyyden ja molempien puolien esittämisen vaatimukset ja muut vastaavat asiat eivät ole oleellisia totuudelle. Laajasalo näkee että ”kirkon uskottavuus” ei voi nojata siihen että sillä on kriittistä journalismia. Koska monilla muillakaan suurilla toimijoilla ei ole sellaisia. Hän näkee, että julistuksellinen ja journalistinen intressi voidaan sovittaa yhteen, jos välissä on palomuuri ; ”Kirkon tehtävä on julistaa. Journalismi voi näennäisesti toimia julistuksen välineenä. Mutta silloin se ei ole enää sitä, mitä pidetään journalismina. Journalismin tehtävänä on kertoa millainen maailma on. Julistuksen tehtävä on kertoa millainen maailman pitäisi olla.”
Journalismin kriteerien sijaan Laajasalo onkin siirtymässä kriteeristöön jolla punnitaan mainontaa. Mikä on tietenkin järkevää kun huomioi, että hän ensialkuunkin esitti kannanottonsa myynnin ja markkinoinnin, eikä esimerkiksi teologian tai journalismin alan lehdessä. Tässä mielessä on aivan oikein, että Laajasalo näkee että kirkollisten intressit kaikesta huolimatta helposti menevät uutisointiin. Ja toisaalta että fokus pitäisi siirtää sanoman siirtämiseen.
Kiinnostavaa tässä on tietenkin se, että yleensä julistus nähdään julistuksena ulkopuolisille. Eli ei nähdä järkevänä myydä kuvausta ”siitä miltä maailma näyttää” heille jotka ovat jo valmiiksi samaa mieltä. Laajasalo ehdottaa asiaa sen sijaan ”jäsenlehtenä” ”asiakkaille”. Samoin piristävää oli se mikä julistajan kohtaamisessa on usein kysymys. Julistaja kokee että hän puhuu Totuudesta. Kun taas itse näen, että kysymys on manipulointiyrityksestä jossa minut yritetään saada suostuteltua ja myötämieliseksi siihen että menen johonkin paikkaan olemaan sitä mieltä mitä julistaja haluaa. Mahdollisesti vilauttamaan kolehtihaaviin tai sen rahankeräyslain kannalta kompleksiin analogiin rahaakin.
Tämä tietenkin sopii nykyaikaan jolloin jokainen valikoi faktansa maailmassa jossa on normaalia valittaa epätasapainoisesta mediasta, kutsua tätä epäreiluksi ja painottaa sitten että alkaa itse tekemään konservatiivisia uutisia. Elämme maailmassa jossa on mahdollista löytää tyyppejä jotka toimivat mallilla ”Abraham Lincolnin salamurhaa ei koskaan oikeasti tapahtunut - false flag ja fake news”. Koska ”John Wilkes Booth oli näyttelijä.” (Think about it yourself, sheeple!) Itse tosin näen, että tässä takana on kuitenkin se, että heti kun on määritelty ”asiakasryhmä”, päästään tekemään sitä mitä Laajasalon tapaiset pseudoliberaalit papit tuppaavat tekemään. Määrittelemään asiakkaat heidän puolestaan; Kirkossa ja Kaupungissa on tunnetusti monia konservatiivisia ärsyttäviä piirteitä. Eräässä mielessä se itse asiassa on yksi Suomen liberaaleimmista lehdistä.
Tässä kulmassa en ihmettele, että mainettaan konservatiivisempi taho haluaa vaihtaa fokuksen kriittisyydestä markkinointiin ja tutkimisesta julistukseen ja viestinnästä markkinointiin. Itselleni on nyt kuitenkin jäänyt käteen se, että Piispa haluaa määrätä mitä lehtimiehet kirjoittavat. Ja auki on silti jäänyt täysin se, että mihin kaltaiseni libertiini pääsee kirkon kelkkaan hyppäämällä. Teemu Laajasalo kun muitsuu mieleeni markkinointipainajaisista kuten hänen ateisteja koskevista trollipilkkalausunnoistaan ja taloudellisista kuittiepäselvyyksistään. Tälläisen tyypin valitsemista kirkon johtoon ei voitane pitää hyvänä markkinointivetona.
Samalla muistutan siitä että Finnairin mainonta voi toimia jos ja vain jos sen toiminnasta voisi tehdä myös kriittistä journalismia. Esimerkiksi tutkimalla pääseekö luvattuihin paikkoihin todella. Jos ja vain jos nämä lupaukset todella voidaan täyttää, voidaan puhua tahosta joka ylipäätään voi antaa sellaisia markkinointilupauksia jotka ovat millään tavalla viehättäviä ja totuudenmukaisia. Samalla minulla on hieman epäilyjä siitä onko kirkosta, kristinuskosta ja kristillisyydestä ylipäätään mahdollista tehdä viehättävää totuudenmukaisella tavalla.
Olen toki kiinnostunut, jos joku kertoo että kirkkoon menemällä saa alennuksia taivaaseenkuljetuksista jos sattuu tilaamaan Kirkkoa&Kaupunkia ja kuolemaan lento-onnettomuudessa... Viittaukset: Markkinointi&Mainonta, ”Miksi kirkon on vaikea nykyaikaistua, piispa Teemu Laajasalo?” [https://www.marmai.fi/uutiset/miksi-kirkon-on-vaikea-nykyaikaistua-piispa-teemu-laajasalo-olemme-loistavia-rakentamaan-laitureita-mutta-onnettomia-rakentamaan-siltoja-6726564]
Kirkko&Kaupunki, ”Pääkirjoitus: Onko kirkon median vaikea tehdä kriittistä journalismia? Ei” [https://www.kirkkojakaupunki.fi/fi/-/onko-vaikeaa-tehda-journalismia-ja-olla-kirkolle-myotamielinen-ei]
Kotimaa, ”Teemu Laajasalo mielipidekirjoituksessa: Kirkko ja kaupungin kannattaisi siirtyä toimintaa mainostavaksi jäsenlehdeksi” [https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/teemu-laajasalo-mielipidekirjoituksessa-kirkko-ja-kaupungin-kannattaisi-siirtya-toimintaa-mainostav/]
Algoritmit ovat nykyään kenties tehokkain tapa käyttää näkymätöntä valtaa. Voidaan puhua "algokratiasta" jossa esimerkiksi se joka päättää millä tavalla Googlen hakuehot optimoidaan vaikuttaa (1) siihen mitä näkyy ja ei näy (2) minkälaisia kieroiluja näiden ominaisuuksien vuoksi kannattaa käyttää kun halutaan saada näkyvyyttä ja vaikutusvaltaa.
Tässä mielessä algokratian hankaluus onkin siinä että valta joka on näkymätöntä ja huomaamatonta ei tässä tapauksessa ole "vähemmän valtaa tai kiltimpää valtaa" vaan se on vahvempaa valtaa koska takana on myös valtaa tiedosta. Toisaalta tietoja ei voida vain julkisesti antaa esille koska muutoin hyväksikäyttäjiä löytyy aina.
Hyvä esimerkki tästä on YouTuben menneisyys. Sehän on painotti aluksi näkyvyyttä siten että ne videot jotka saivat paljon klikkauksia menestyivät. Ne olivat niitä joita ehdotettiin. Tästä syntyi kulttuuri jossa klickbait ja esimerkiksi seksuaaliset latauskuvat toivat pettyneitä klikkauksia, "huijauskatsojakertoja". Tähän reagoitiinkin siten että nykyään algoritmit painottavat "relevanttia katsomista" joka lasketaan videon katsomisajasta. (Tarkat yksityiskohdat tästä ovat tuntemattomia.) YouTube myös muuttaa algoritmejaan jotta erilaiset kikkakuutoset eivät yliyleisty.
YouTuben otin esiin sitä kautta että se on myös monelle elinkeino. Yksi tälläisistä monen miljoonan seuraakajannan omaavista tyypeistä on Joerg Sprave. Hän on saksalainen hyvin erikoinen mutta lempeä tyyppi jolla on kanava nimeltä "Slingshot Channel". Hänen kanavansa edustaa "rakenna ja kokeile" -tyyppisiä ratkaisuja. Tyylilajin tunnettuja hahmoja löytyy televisionkin puolelta. Esimerkiksi "Mythbusters" -sarjan Adam Savage ja Jamie Hyneman on sovitettavissa kyseiseen genreen. Videoidensa perusteella herra Sprave on vähintään kohtuullisen sekopaatti, mutta lempeä ja harmiton sellainen.
Hän päätyi mediakohun keskelle kun DailyMail julkaisi uutisen "Google blood money: Web giant cashes in on vile seven-minute video showing ‘knife expert’ penetrating a stab vest like the one worn by murdered Westminster PC" jossa häntä syytettiin ISIS -kouluttajaksi. Viitekohtana oli video jossa Sprave testasi yhtä suojaliivimallia. Tämän suojaliivin väitettiin olevan sama kuin poliiseilla (mikä ei pidä paikkaansa) ja että video oli opetusmateriaalia siitä miten taistella tyyppiä vastaan jolla on sellainen turvaliivi. (Teknisesti ottaen totta, koska liivi oli susi ohje menee suunnilleen mallia "bodaa vähän ja lyö lujaa". En tosin usko että terroristit joutuvat tämänlaisia opettelemaan erikseen.) Spravea kuvattiin myös veitsiekspertiksi, joka on siitä omituinen nimitys että en tiedä mistä sellaisen arvonimen saa. Etenkin kun Sprave ei ole mikään kamppailulajiekspertti. Hän enemmänkin rakentaa asioita. Hänen kanavansa
Tästä on keskusteltu hyvin paljon eri paikoissa. Spraven oma vastine syytöksille on katsomisen arvoinen. Se on sarkastinen ja kohtelee DailyMailia kuten DailyMail kohteli häntä itseään. Tähän liitoksissa onkin se, että suuri määrä mainostaja on lähtenyt. Brändiboikotti on toki Spraven kanavaa laajempi. Mutta se on selvästi osana systeemiä.
YouTuben algoritmiikka iski tässä tapauksessa jonkin aikaa Spraven lompakkoon. Koska syytöksissä ei selvästi ollut pohjaa ei kanavaa poistettu. (Ja kun kanavaa ei poistettu se on aika vahva indikaattori että tämä myös tiedetään.) Tässä kohden on kuitenkin hyvä huomata, että artikkeli on johtanut kysymyksiin ns. mustasta listasta ja sille joutumisesta. YouTube on tehnyt sen jonka jokainen järkevä yritys tässä tapauksessa tekee. Pyrkii minimoimaan taloudelliset tappiot. Ja estämään vastaavien tapahtumisen jatkossa.
Tässä yhteydessä on noussut esiin se, miten YouTuben algoritmit näyttävät mainoksia eri paikoissa. Mainostajat eivät ole pitäneet siitä että mainoksia näkyy jossain yhteydessä joka voi haitata heitä. "Verirahoihin" ei haluta olla liitoksissa. Tässä yhteydessä on muutettu käytänteitä. Algoritmeista rahansaanti on vaikuttanut. Näin ollen ei ole väliä onko tämänlaisissa kohuissa järkeä tai ei. Ne ovat tehokas keino iskeä sinne missä tuntuu, tarkalleen ottaen lompakkoon.
YouTuben "advertisement friendly" -käsite on sekin herättänyt paljon keskustelua. Se on vaikuttanut "true crime" ja kauhukanaviin. Ja kaikkeen muuhun joka heittää "Poliittisesti epäkorrektia" tai jotakuta järkyttävää materiaalia. Tämä voidaan nähdä ikärajakysymykseksi ja tämänlaiset rajoitteet koskevat toki kaikkea muutakin mediaa joten tässä ei tavallaan ole mitään uutta tai ainutlaatuista. Mutta tämä on selvästi vaikuttanut moneen muuhunkin asiaan. Esimerkiksi paljon seurattu ja sisällöltään hyvin kuivakka David Pakman Show on joutunut tilanteeseen jossa sen videoiden tekemistä ja julkaisua ei rajoiteta. Mutta se ei tienaa mitään. Kanava on itse asiassa siitä kiinnostava että se on osa laajempaa toimintaverkostoa joka toimii myös televisiossa. Ja näissä se täyttää kovimmatkin asiallisuusstandardit. Se tuottaa epäräväköitä liberaaleja uutisia jotka koskevat esimerkiksi ihmisoikeusasioita ja politiikkaa. (Kanava edustaa "poliittista korrektiutta" siinä mielessä että se on sekä poliittinen että hyvin korrekti.)
David Pakman Shown kohdalla on tullut vastaan jopa tilanne jossa sitä on erikseen haluttu tukea siten että YouTubea on lähestytty mallia "Olen mainostaja ja haluan että mainokseni näkyvät juuri tällä kanavalla, ottakaa rahani" ja YouTube on sanonut "ei". Selvästi advertisement friendly on jotain muutakin kuin mainostajien tukemista. ; Selvästi ateismi ja sekularismi ja humanismi ja liberalismi ovat lähtökohtaisesti "järkyttävää materiaalia" joka ei sovi perheen pienimmille tai kenellekään kanavan runsasmääräiselle seuraajakunnalle.
Prosessi näyttää toki silmiini tutulta. Saatanapaniikki 90 -luvullakin lähti perättömistä yhteyksistä (jossa saatananpalvontaa liitettiin ties mihin, mukaanlukien roolipeleihin). Ja se levisi haluun sensuroida kokonaisia alakulttuureita. Syntyi paljon melua tyhjästä. (Ja tätä ylläpitivät paljon metelöivät tyhmät.) ; Kyseessä oleva kauhistujaporukka on asenteeltaan sellaista että he ovat viimeinen taho jonka käsiin haluan antaa algokratian avaimet. Siinä vaiheessa kun faktantarkistamattomat huhupuheet ja näistä kauhistuneet suun kautta huohottajat määräävät siitä saako kylähullu tai väärää mieltä oleva uutistoimisto leipää pöytään, on jopa Illuminati miellyttävä vaihtoehto. Minä kun tiedän omakohtaisesti mitä "kristillinen rakkaus" tälläisissä kauhupaniikeissa tarkoittaa noin niinkuin kristittynä olemisen konkretiassa.
Itsepuolustuslajeissa on monia hyvin omituisia puolia. Seassa on huuhaata kuten kaikessa muussakin toiminnassa. Kuuluisa esimerkki onkin "yellow bamboo" jossa taistellaan "energialla". Jostain syystä sen opettamat koskematta toimivat etäiskutekniikat eivät toimi skeptikoihin.
Toisaalta kamppailulajeja ei kontrolloida kovin paljoa. Periaatteessa minäkin voisin perustaa oman järjestön ja ryhtyä sen suurmestariksi. (Itse asiassa : Olen harkinnut että vuokraisin Keravalta jotain koulun salia ja pitäisin pienimuotoisia nyrkkipajatyylisiä viikonloppuperuskursseja Fioren tikarista. Mutta en toki minään suurmestarin statuksella. Tämä koskee tietenkin myös historiallista miekkailua. Se on elokuvallista ja kiinnostavaa. Ja miekkoihin, jos johonkin, liittyy gloriaa, macho bullshittiä ja taikauskoa. Jotka saattavat livahtaa opetukseen. Asia on kuten HEMA -opettaja Ilkka Hartikainen on asian muotoillut ; "Historiallista miekkailua on harjoitettu Suomessa nyt jotakuinkin kahden vuosikymmenen ajan. Aiheesta on kertynyt hyvin paljon tietoa ja tähän sisältyy myös kyky lähdekriittiseen asioiden tarkasteluun ja eri opettajien ja heidän materiaalinsa arviointiin." Yksi tärkein asia on tietää että ei ole mitään yhtä HEMAa;
Historiallisessa miekkailussa on runsaasti eri manuaaleja. Ja niiden opit perustuvat erilaisiin taustalogiikkoihin. Osa yrittää tutkia lähdemateriaalia ja selvittää mitä se sanoo. Toiset yrittävät rekonstruoida lajia eli korostavat enemmän toimintaa. Osa haluaa rakentaa aineiston ympärille mahdollisimman tehokkaan kamppailujärjestelmän. Osa yrittää luoda kilpailutoimintaa ja tehdä tästä modernisointeja. Osa haluaa uusintaa vanhoja kamppailutaitojen opettelumenetelmiä, kun taas osa haluaa että tekniikoita opetettaisiin niin että ne oppii mahdollisimman nopeasti.
Lisäksi HEMA:n liepeillä on muuta toimintaa. Historianelävöittäjä voi hakea turvallista tapaa käyttää aseita, jolloin he luopuvat kamppailutekniikoista. Ja toisaalta osa voi haluta pukeutua haarniskaan ja hakata toisiaan, jolloin he joutuvat tietenkin opettelemaan tekniikat joilla se on turvallista. Nämä eivät kuitenkaan ole historiallista miekkailua sanan täydessä mielessä. Nekin ovat kuitenkin hauskoja harrastuksia jos niistä pitää.
Moni kuitenkin näyttää olevan hyvin vähän kiinnostunut tämänlaisista eroista. Jopa silloin kun hän markkinoi historiallista toimintaa miekkailupiireissä. Tässä tehdään itse asiassa temppuja jotka eivät menisi läpi oikein missään muualla. Esimerkiksi ammuntaa ei mainosteta "tuliaselajina" tai "tuliaseilla ampumisena" tai "tuliaseammuntana". Sen sijaan kerrotaan onko kyseessä kivääri- vai pistooliammunta, onko kyseessä maaliin ampumisesta vai jostain toiminnallisesta ammunnsta tai pikavedosta. Mutta sen sijaan sitä saattaa oikeasti törmätä mainokseen joka mainostaa "medieval combat" tai "historical combat". Tästä ei selviä vuosisata, ei käytetty ase. Ei se mikä manuaali on takana ja tekee tästä "historiallista". Ei mikään. Ei se onko käytössä pitkämiekka, sapeli, kahdenkädenmiekka. Saati että kerrottaisiin lajin fokuksesta, siitä onko se kilpailua, tekniikanhiomista vai lähdeaineiston sisällön avaamista jossa tekniikan kokeilu on enemmän työkalu kuin päämäärä.. Bullshitmittarit savuavat
Tästä hyvänä esimerkkinä on tänään facebookryhmässä ollut mainos. Opetus paljastui lopulta ihan kiinnostavaksi ja idealtaan hauskaksi. (Mm. validisti kung-fu:n keskittynyt opettaja soveltelee saksalaisen tyylin tekniikoita oman näkemyksensä kautta. Ilmeisesti jonkinlaista toimintaa hieman Ringeckin opetuksien suuntaan. Opettajalla on kytköksiä elokuvien taistelukohtausstuntteja suunnitteleviin asiantuntijoihin. Hän eikä hänen opettajansa ole historiallisten manuaalejen tuntijoita. Ei HEMAa, mutta ei mitään hävettävää. Ilmeisesti ihan validia kamppailutaitoa jossa on hauskoja twistejä. Eikä kurssin hintakaan ollut hirveän paha. Puhuttiin kympeistä.) Tämä hienous täytyi kuitenkin enimmäkseen pumpata ulos. Edes opettajan kotisivut eivät antaneet merkittävää informaatiota siitä mitä "historical" ja "combat" piti sisällään...
Bullshitmittarini kärysi hyvin monessa kohdassa: Ja korostan että en tee tätä siksi että olisin erityinen mestari. Vaan nimenomaan sitä kautta että aina ei tarvitse olla lehmä voidakseen sanoa että maito on hapanta. Tai että maito saattaa olla hapanta. Tai on luultavasti hapanta. (Ihan katsomalla miten maito on paketoitu ja onko paketti vaikka homeessa.)
* Siinä esitettiin ulkomainen opettaja jolla oli hieno titteli "grandmaster". Sen lisäksi kerrottiin että hän oli oman kamppailusuuntansa perustaja. Tämä on tietenkin hyvin erikoista. Juuri tämänlainen macho bullshit on sellainen myyntikikka jota tavataan silloin kuin osaamaton myy kursseja taitamattomalle.
* Nettisivut olivat muuten kiehtovat mutta historiallisen miekkailun osuus oli hyvin epäilyttävä. Nettisivujen tutkiminen näytti escrimaa ja muuta vastaavaa ei-eurooppalaista lajia. Eurooppalaisen historiallisen miekkailun kohdalla kuvassa oli pitkämiekka joten sitä ilmeisesti käytetään. Muuten tästä historiallisesta osuudesta ei hirveästi mitään kerrottu eikä esim. videomateriaalia löytynyt. Pahinta oli itse asiassa se, että sivuilla aivan viimeiseksi sanotaan toki että "All TG grades will involve interpretation of historical sources." Mutta missään ei kerrota mitä nämä lähteet ovat. Ja se nyt on se jota tässä olen tentannut. Mitä manuaaleja läpikäydään. Mikä tyylisuunta on opin historiallisuuden takana.
* Mainoksen jakanut taho oli hyvin väistelevä. Kun häneltä kysyttiin mitä ovat perusteet joita opetetaan, hän sanoi vain sen tyylisiä ilmaisuja kuin "tule paikalle niin näet" -hengessä. Eli aseet ja tyylisuunnat ja opetuslähde selviäisi sitten kun on jo maksanut. Täsmennyksiä oikein intettiin ja mainostaja ilmoitti lähinnä sitä, että avomielisyys ja kriikittömyys ovat rakentavampia "Tulemalla paikan päälle avoimin mielin ja "kuppi tyhjänä". Itse olen havainnut tämän parhaimmaksi tavaksi lähestyä melkein mitä tahansa asiaa." Jos joku vaatii avomielisyyttä, syynä on hyvin usein se, että asia ei kestä kriittisyyttä. Etenkin jos kyse on rahasta. Avomielinen ihminen myös ymmärtäisi että joku saattaa kenties ihan ymmärrettävästi kokea epäilystä ja että tämä ei ole samaa kuin dissaaminen pelkästä dissaamisen ilosta. Tai edes dissaamista.
* Toisaalta mainoksessa luvattiin aika paljon. Yhden päivän seminaarilla piti oppia historiallisen kamppailun perustaso. Toisin sanoen sitä luvattiin nopeassa tahdissa (pienellä lisämaksulla) ikään kuin ensimmäinen vyötaso. Itse olen harrastanut säännöllisen epäsäännöllisesti 8 vuotta pelkästään Fiorea, saati sitten muita asioita. Ja sanoisin näin että "perusteet" joita opetetaan koostuu moninkertaisesta harjoittelumäärästä. Eikä sillä vielä tee paljoa. Nopea edistyminen sopii niille joiden maailmankuva on peräisin elokuvista. Niissä taistelumontaasi riittää siihen että pärjää kauan harrastaneita vastaan.
Onneksi on kontakteja jotka tiesivät ja jotka tunsivat ihmisiä jotka olivat harrastaneet tällä kyseisellä suurmestarilla. Koska ilman heidän tekemiään informointeja ja jopa jonkinlaisia suosituksia kyseinen laji olisi huutanut sitä että siinä halutaan rahat pois tyhmiltä. Mainostajan kannalta on tietenkin kiusallista vastailla kysymyksiin. Ja siinä joutuu kyseenalaistetuksi joka ei tunnu mukavalta. Mutta nöyrällä ja avuliaalla asenteella tehdään parempaa markkinointia. Tiedotus on HEMA -piireissä kenties jopa tärkeämpää kuin muissa lajeissa. Sillä lajin ytimessä on akateemisempi ote. Ja toisaalta sen pariin halutaan myös tunkea ties mitä skeidaa. (Minulta voi muuten ostaa vyöasteen itse keksimääni lajiin jos ei muuten vakuuta!)
HEMAa ei kannata markkinoida miten tahansa. Jotkut macho bullshit -idiootit saattavat ostaa mitä tahansa mitä myydään riittävällä testosteroninkäryllä ja hienolla tittelillä. Mutta jotkut tekevät ns. faktantarkistusta tässäkin asiassa. Ja korostaa että luotettavuus ja laatu ovat aika kokonaisvaltaisia asioita. Ja että huono markkinointi kertoo joko siitä että mainostava taho ei osaa joko historiallista miekkailua tai mainontaa. Tai sitten halveksuu potentiaalisia asiakkaitaan ja myy sitä heille kuin nämä tulijat olisivat jotain "avomielisiä idiootteja".
"Parempaa lihaa kuin Tinderissä" -mainos sai huomautuksen mainonnan eettiseltä neuvostolta. Huomautuksen syyksi ei riitä että mainos on hyvän maun vastainen. Ja siksi se todettiinkin hyvän markkinointitavan vastaisena. Neuvoston linjauksen mukaan Laidun Herefordin mainoksessa väheksyttiin naista. Eettisen neuvonnan linjaukset sanovat, että mainonta on asiatonta, "jos naista tai miestä käytetään katseenvangitsijana tai seksiobjektina ja sukupuolta käytetään alentavalla, väheksyvällä tai halventavalla tavalla".
Jostain syystä varsin yleinen puolustus asiassa oli, että liha on sukupuolineutraalia. Eli toisin sanoen mainoksessa ei väheksytty naista vaan molempia sukupuolia. Ja tämä meni läpi.
Itse olen kuitenkin eniten huolissani mainoksen harhaanjohtavuudesta. Sukupuolineutraaliuspuhe nimittäin harhaanjohti huomion pois faktantarkistuksesta. Itse olen enemmän huolissani mainoksen harhaanjohtavuudesta. Mainoshan muistuttaa sitä perinteistä vertailevaa mainosta missä oma tuote laitetaan rinnan "johtavan kilpailijan tuotteen" kanssa. Ja jossa oma tuote todella on parempi. Olin tässä oma-aloitteinen ja yritin etsiä lihaa Tinderistä. En löytänyt. Siellä oli tarjolla vain miehiä, naisia ja paljasta pintaa. Ei lihaa. Ei, vaikka joskus näinkin jotain makkaran näköistä. Ei. Mainos ei ollut "nerokas", "fiksu" tai "oivaltava". Se oli ns. yhden pisteen vitsi. Käytän toki itsekin tuollaisia. Oli se lisäksi seksivitsi. Naureskelen niillekin kuin kuusivuotias poika. Mutta mitään nerokasta siinä ei ole. Eikä mainos edusta mitään sananvapautta, mitä nyt vain rahastaa ja ratsastaa provokatiivisuudella kuten monesti kannattaakin nykyään. Toki tämä mainoksen turhuus muistuttaa siitä että hyvin pikkumainen on se ihminen joka tämänlaisesta mainoksesta jaksaa välittää.
MTV3 uutisoi siitä miten Jeesuksen paluusta kertovat julisteet eivät ole luvallisia. "...vain tapahtumailmoituksia saa tilapäisesti laittaa teiden varsille ilman lupaa. Keskisuomalaisen haastatteleman Ely-keskuksen aluevastaavan mukaan julisteita ei kuitenkaan voi pitää tapahtumailmoituksina, vaan ne ovat lähinnä kannanottoja."
Periaatteessa kysymys on siitä, mikä on yleisesti määritetty lailliseksi. Eli perimmiltään siitä käsitelläänkö uskovaisia samoilla säännöillä kuin muita ihmisiä. Tässä mielessä onkin kiintoisaa että kaikki ovat tottuneet näihin julisteisiin ja niitä on kaikkialla vaikka ne eivät lain kirjaimen mukaan ole tietenkään olleet teknisesti asianmukaisia.
Katujulistaja voi tietenkin huudella mitä vaan mutta jos liimaa julisteen pintaan on hyvä huomata että on pinta johon jotain liimataan. Ja tähän liittyviin asioihin oikeasti puututaan aika yleisesti. Tässä mielessä Teemu Laajasalo ampui hieman asian ohi twiitattuaan siitä miten "Toivottavasti Herramme muistaa pyytää Ely-keskukselta luvan ennen kuin tulee." Ei luulisi olevan liikaa tajuta kirkonmiehelle että jos kirkko tai uskonto mainostaa niin heitä koskevat samat säädökset kuin muitakin mainostajia. Että kirkko ei vaan voi tehdä omia sääntöjä jotka ovat täysin epäsynkassa kaiken muun kanssa ja sitten jos tähän puututaan niin itkeä siitä että "Pitää Jumalaltakin sitten vaatia byrokraatin rasti ruutuun, että voi parantaa lepraisien". Tai voi, mutta se on typerää. Toki ymmärrän että moni on elänyt maailmassa jossa kristillinen yhtenäiskulttuuri on ollut niin vahva että sen nimissä on saanut tehdä suunnilleen mitä tahansa ilman että kukaan kyseenalaistaa mitään, olipa tämä toiminta laillista tai ei.
Kiinnostavaa on tietenkin myös se, että asiaan on kiinnitetty huomiota nyt ; Maailma on tässä mielessä huomattavasti uskonnottomille sopivampi kuin mitä se oli vielä minun aloittaessani tätä blogia. Tämä johtaa tietenkin siihen että tälläiset erikoikeudet nousevat esiin. (Erioikeus tai privileegio tässä yhteydessä on vain tekninen ajatus siitä että samat säännöt eivät koske kaikkia vaan jotkut nähdään sellaisiksi että niiden kohdalla laissa voidaan joustaa. Laki on minustakin pikkumainen. Mutta jos joku saa joustaa laista ja muut eivät, niin tässä on selvä erioikeus kun kaikkia ei kohdella samalla tavalla.)
Tilanne on siitä mielenkiintoinen että julisteet ovat osa ympäristöä. Ja tässä mieelssä ne ovat osa urbaania maisemaa samaan tapaan kuin graffitit. (Joita kohtelen suopeammalla katseella kuin moni.)
On tosin kiinnostavaa miettiä onko Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuma jonka päivämäärää vaan ei ole tiedossa.
Tapiolan Seurakunta mainostaa ; "Meillä täällä Tapiolan kirkolla alkaa Alfa-kurssi. Alfa on kymmenen viikon mittainen kurssi, jolla tutustutaan kristinuskon perusteisiin avoimessa ja rennossa ilmapiirissä luentojen ja ryhmäkeskustelujen kautta. Alfa-kurssi on tarkoitettu elämän tarkoitusta etsiville, epäilijöille ja niille, jotka haluavat syventää kristinuskon tuntemustaan." Mainoksen ohessa on myös kuvallinen mainos jonka laitan sitaattioikeuteen viitaten oheen.
Tälläisissä mainoksissa on aina jotain hyvin omituista. Yhdeksi syyksi voidaan tietenkin nähdä se, että mainonnalla on jokin kohderyhmä joka en ole minä. Tämä selitys on minulle tarjottu esimerkiksi siinä miten kirkollinen viestintä jossa reagoidaan uskonnottomuuteen vaikuttaa asenteelliselta ja omituiselta. Kirkko on miettinyt viestinnän lukijan mukaan.
Itse näen että mainos on omituinen. Ei siksi että siinä laiha nainen kysyy että "söinkö liikaa?". Vaan siksi että mitä nuo kuvassa olevat kysymykset ovat. On melko selvää että tässä esitetään mielikuvaa jossa ihmiselämässä on pinnallisia kysymyksiä. Ja että kirkko tarjoaa vaihtoehdon tälle. Tämä on hyvin yleinen asennoitumistapa. Nähdään että kirkon ulkopuolella on vain keskakulutusta, alkoholin väärinkäyttöä, haureutta ja vastaavaa. Virhe on siinä että jos kirkko moralisoi niin sitten kirkon ulkopuolella ei voisi olla näiden dogmien mukaista käytöstä.
Muutenkin tämä asenne on sellainen että siinä vedetään pinnallinen-syvällinen -jakolinjaa jossa uskonnollinen vakaumus on se joka ajaa huonosta laatuun. Tämä vähintään väheksyy ellei peräti halveksu uskonnottomia. Saisivat tulla minulle päin naamaa tulla sanomaan että en mieti riittävän syviä kysymyksiä. (Tunkekoot kurssinsa keskiverron syvällisen alphalaisensa sitten siihen rinnalle ja sitten, vittu, vertaillaan. Akateemisen filosofian ja teologian kriteereillä. Aiheiden monipuolisuudella ja käsittelyn haastavuudella. Ja sillä kumman asenne on ajallisesti lähempänä kokonaisvaltaista elämäntapaa. I fucking dare you!)
Toki tämä varmasti iskee koska mainoksen kohderyhmänä on kristilliset nilli-nörpöt. Ne, jotka todella ajattelevat olevansa vakaumuksensa ansiosta ja sen vuoksi jotenkin syvähenkisempiä kuin kaikki muut. (Jos ihminen ylipäätään luulee että syvällisyys on aiheen valinta ja oikea vakaumus niin se kertoo heidän syvällisyydestään vain aivan kaiken.) Tässä mielessä minä en tietenkään ole kohderyhmää joten ei ihme jos mainos ei iske. (On minullakin toki vankasti taipumusta tiettyyn arroganttiin brassailuhenkeen ja olen varmasti nilli-nörppö; Mutta vähintään en ole kristillinen nilli-nörppö.)
Toisaalta tämä ei vähennä sitä että ymmärrän tämän näkökulman. Juuri tämä näkökulman ymmärtäminen tekee viestinnästä asenteellisen ja ärsyttävän. Tässä mielessä mainoksen rajaama kohderyhmä on hyvinkin väärä. Siinä ei puhuta kristillisestä vakaumuksesta vaan "kristinuskon tuntemuksen syventämisestä" (jota teen jatkuavasti ja joka on btw. pääsyitäni miksi en ole kristitty.) En kykene ymmärtämään miten yksikään "epäilijä" tarttuisi näin asenteelliseen ja loukkaavuushenkiseen mainokseen.
Pari päivää kirjoittamiseni jälkeen asiasta tuli myös palautetta. On kyllä hienoa että reagointeja nykypäivänä voi saada. Etenkin kun viestini "lajityyppi" ei ole sieltä kohteliaimmasta päästä. Ja vastine on kuitenkin hyvin asiallinen, eikä "samaa lajityyppiä". Tämänlaisen pistää kyllä mieleellään ja ilolla merkille.
Se on tuossa yllä. Viestintä on vaikeaa, koska usein mukaan tulee sellaisia sisältöjä joita ei ole tarkoittanut. Tässä mielessä on kuitenkin hieman passiivis-aggressiivista reagoida siten, että antaa ohjeet mainoksen näkymisestä. Tämänlaisissa kysymyksissä ei ole usein syynä pelkästään se, että jonkin asian näkyminen ärsyttää. Kysymys on myös siitä, että tämänlainen viestintä kuljettaa viestejä ja asenteita - olivatpa ne viestijän tavoitteissa tai eivät. Ja näiden kanssa esimerkiksi uskonnottomat joutuvat elämään. Näin ollen ei ole täysin reilua hoitaa asiaa siten, että poistetaan mainoksen näkyvyys. Se on vähän sama kuin SVL -kohuun olisi reagoitu siten että PS:t olisivat antaneet kikkoja joilla SVL:n mainosten ja kommenttien näkemisen voisi torjua omassa sosiaalisessa mediassa raksimalla yksitellen. Ja että siksi asiaa ei saisi moittia. Näitä tehdään jotta niistä opittaisiin ja tulevaisuudessa samaa virhettä ei toistettaisi. Ja mahdollisesti jopa niin että jos virhe tapahtuu niin siihen reagoidaan muutenkin kuin ilmoittamalla että mainonta katkeaa sitten kun mainoskampanja loppuu..
Kyllä. Päivän relevanteimmat jutut tähän. Mitään tämän tärkeämpää ei ole tapahtunut missään. Ei voi tapahtua. Tämä mainos on universumin merkityssisällön multihuipentuma.
Sosiaalinen media harrastaa kohdistettua mainontaa. Se on harrastanut tätä melko paljon. Siksi olenkin hieman ihmeissäni kun olen alkanut saamaan näkyviini erittäin runsaasti "Clear Blue" -raskaustestimainoksia. Raskaustesti joka mainostaa itseään sitä kautta että se tunnistaa hyvät päivät tulla raskaaksi ja näkee kuinka pitkälle raskaus on edistynyt.
Mainokset kysyvät "oletko valmis ottamaan hymyn elämääsi". Ja hymyllä ne tarkoittavat vauvaa. Ajatus on tietenkin aika ahdistava. Jos raskaustehti tuottaa mainoksissa näkyviä nauruja ja hymyjä itselleni lähinnä siitä että testi näyttää maksimaalisesti kohti mahoutta. (On sitä joskus ollut jopa säikkyjä aiheesta, oikeasti.) Siinä miten pitkällä raskaus olisi on kiinnostava lähinnä sitä kautta että aborttia ei saa jos sikiö on jo kehittynyt liiaksi. Mainosta ei selvästi ole kohdistettu tälle kohderyhmälle.
Paras mainoslause kaltaiselleni miehelle on kuitenkin "tule raskaaksi Clear Bluen avulla". Nyt jo mieskin synnyttää, ilmeisesti vain siksi että moni ikäiseni alkaa saamaan tarpeekseen sukulaisten kyselyistä siitä miten pikkujalat taapertavat ja miksi eivät.
En minä tämän kaiken edessä voi kuin äimistellä muuta kuin sitä, että mitä ihmettä minä olen googlettanut? Mielestäni en mitään. Paitsi CMX:än kappaletta "lapsi", that is. Toivon että kyse ei ole siitä.
Muutamakin taho on uutisoinut tempauksesta jossa kristityt osallistuivat homomyönteiseen kulkueeseen, omalla tavallaan. Taktiikka oli erikoinen ; Naamioitunut fundamentalisti jakoi kondomipaketin näköisiä tarvekaluja joiden sisältä löytyi homovastaista materiaalia. Muun muassa kuvia revähtäneistä peräsuolista.
Tämänlainen käännyttäminen on mielessäni jossain määrin huvittavaa. Ja mikä parasta, juuri sellaisella tavalla joka on samalla huvittavaa että auttaa pitämään fundamentalistit kurissa. Tämänlainen huijaaminen enemmänkin ärsyttää kuin pelastaa ihmisiä Jeesukseen.
Koska olen reilu ja tasapuolinen mies, muistan että vastaavanlaisia asioita tulisi sitten olla aivan asiallista tehdä kristityillekin. Tämä on siitä tärkeä muistutus että esimerkiksi rock -konsertteja häiritseville megafonikristityille heidän huutelunsa ei ole häiriköintiä vaan positiivisen uskonnonvapauden ilmentymä. Mutta jos joku menisi huutamaan Dawkins -sitaatteja "Suviseuroille", tätä pidettäisiin uskonrauhan häirintänä. Joka on tietenkin omituista, koska senkin pitäisi olla positiivista ilmaisunvapautta.
Sen vuoksi itseäni huvittaisikin tuottaa kirjoja tai kirjasia joissa on Raamatun kansien näköiset kannet. Ja kansien sisällä olisi sitten tarjolla ehtaa homopornoa. Tälläisen materiaalin jakaminen olisi tietenkin aivan asiallista, aivan kuten tuo valekondomienjakaminenkin. Ihmisten tulisi peräti kiitellä nokkelaa ja kekseliästä veijaria. Tai muuten on huumorintajuton, kuten ne ihmiset jotka ovat kokeneet tuollaisen uskonnollisen materiaalin salakuljetuksen häiritsevänä, epäkunniallisena ja tyylittömänä.
Tämä tosin on siitä huono tuote, että jos olen jotain oppinut lestadiolaisista, niin sen että tuonlainen tuote muuttuisi helpoti hyvin halutuksi tuotteeksi. Sillä sen avulla voi pitää kulisseja kanssauskovaisiin samalla kun toteuttaa syntisiä puolia. ("Suviseurojen" vaikutus paikallisen alueen viinanmyyntiin ja kondomikauppaan on tunnettu asia.)
MTV uutisoi siitä että MV -lehti on muuttumassa maksulliseksi ; "Lehden perustaja Ilja Janitskin kertoo lehden sivuilla, että julkaisua on mahdotonta tehdä ilman tuloja." ... Janitskin myös esitää, että "Jokainen on varmaan huomannut, että mainostajia ei ole." ... "Janitskin kertoo myös, että lehden uusi toimipaikka tulee olemaan sananvapaussyistä Irlannissa. Ilja Janitskin asuu nykyisin Espanjassa."
Kokonaisuus on jännittävä. Sillä tosiasiassa nettijulkaisua on melko edullista tehdä. En nyt tässä esimerkiksi viittaa siihen että esimerkiksi minä teen blogiani ilmaiseksi. Vaan siitä, että vaikka hallinnoisi omaa erillistä paikkaansa, niin niidenkin hinnat ovat ns. "varsin edullisia". Tämänlaisen summan pystyy antamaan pro bono jos asia on aatteellisesti tai muutoin tärkeä. 1: Historiallisessa miekkailussakin on huomattava että jotkut anteliaat ovat ostaneet tuhansien eurojen hintaisia manuaaleja koska tätä kautta he saavat oikeudet näiden teosten sisältöjen vapaaseen levittämiseen. Ovat sitten skannanneet, kuvankäsitelleet skannit mahdollisimman selkeiksi - kenties jopa kääntäneet nämä ja pistäneet pro bono nämä oikeudet kaikille. Eli joku on maksanut useita tuhansia ja tehnyt aika paljon työtä jotta ihmiset saisivat asioita ilmaiseksi.
Tässä mielessä esimerkiksi hikipedia "noudattaa sananvapaussyistä Kanadan lakeja" mutta ei viittaa mainostajien puutteeseen. Joka on selviö. Kapteeni Selviö. Toisaalta tämänlainen "taloudellinen ahdinko" on jotain joka viittaa siihen että Janitskin ei ole ainakaan kovin vahvasti hybridisodankäynnillä rahoitettu. Eli vaikka lehti onkin kovin Venäjämyönteinen, ei rahavirta Janitskinin suuntaan ole kovin mainittavaa. Koska jos olisi, sitä voisi teeskennellä että asia on sydämen asia jota tehdään pro bono. Samalla kun cashia virtaisi joillekin sveitsiläisille tileille tavoilla joiden jäljittämienn journalistisin tai poliisin keinoin ovat äärimmäisen vaikeita elleivät käytännössä mahdottomia.
Onkin selvää että MV -lehdellä on alusta lähtien haluttu tehdä rahaa. (Tämä ei tarkoita että MV -lehti ei olisi Janitskinille tärkeä. Hänen lompakon asiansa ovat tietenkin hänelle tärkeitä. Moni myös yhdistää rahan ja harrastuksen. Mutta tässä on hyvä huomata että jos priorisoi lompakon niin ideaalit ovat korkeintaan miellyttävä sivutuote jos aina sekään.) MV -lehti on ollut otsikointistrategioiltaan ja muutenkin ns. clickbaitjournalismia. Joka taas on hyvä strategia jos halutaan tehdä rahaa mainoksilla. Nettimainonta tuottaa rahaa katsomiskertojen perusteella. Tämä strategia on joutunut vaikeuksiin.
Erilaiset boikottikampanjat, joiden seurauksena mainostajat ovat itse päättäneet että eivät halua mainostaa tuollaisilla foorumeilla, ovat johtaneet siihen että rahaa ei tule. (Mikä ei muuten ole samaa kuin "sananvapauden sammuttaminen. Kysymys on siitä kenen pitää maksaa kenenkin sananvapaus omasta pussistaan vapaaehtoisesti. Ja oikeasti nettipaikkoja voi pitää pro bono.) Näin ollen on tietenkin haluttu muuttaa ansaintalogiikkaa.
Ratkaisu tulee varmasti vaikuttamaan moniin asioihin. Olen seurannut miten monet muutkin nettipaikat ovat muuttuneet suljetuiksi. Tämä itse asiassa tuntuu olevan jonkinlainen trendi. Esimerkiksi HS:n paperilehden ja nettilehden myynnin ongelmana tuntuu olevan sähköinen HS joka on ilmainen. (Sen muutaman jutun verran joka viikko.) Sulkeminen tietenkin vaikuttaa. Tämä näkyy kenties vahviten siinä miten Kotimaa -lehti on muuttunut. Se oli muutama vuosi sitten täysin avoin paikka jossa oli paljon blogeja. Minäkin olisin voinut perustaa sinne sellaisen. Sittemmin tätä suljettiin. Kommentointi jätettiin avoimeksi kunnes sekin muutettiin maksumuurin taakse.
Kotimaa on tässä ajassa muuttunut siten että suosiota eivät saa clickbaitblogaukset ; Valitettavasti jos lukeminen ja kommentointi ja kirjoittaminen ovat vapaata, ihmiset valitsevat hämmentävän usein vähäisimmän vaivan tien. Tätä kautta kontroversiaalius ja riidanhaastuu on vähentynyt. Toisaalta nykyinen sulketti Kotimaa on echo chamberiutunut. Eli se elää hyvinkin kaiken kriittisen keskustelun ulkopuolella. Koska vain ideologit maksavat, he läimivät toisiaan hämmentävissä määrin selkään. ; Lehti on samalla muuttunut melko merkityksettömäksi. Koska vaikka siellä on oikeasti hyviä juttuja, ei niitä oikein saada näkyviin tai niiden sanomaa leviämään koska oikein kukaan ei näe niitä. (Esitykseni Kotimaa -lehden tilasta on toki kärjistetty. Muutokset ovat olleet asteittaisempia. Mutta idea tulee kuitenkin selville.)
Näenkin että MV -lehti sulkeuduttuaan muuttuu samalla tavalla. Siitä tulee paikka joka miellyttää ennen kaikkia maksajiaan. Nämä taas saavat kivan kritiikittömän paikan esittää kontroversiaaleja väitteitään ilman että tästä lietsoutuu ainuttakaan konfliktia. Sillä maksumuurin takaa näitä juttuja ja kannanottoja ei levitellä ympäri internettiä kaikenmaailman hikipedistien naureskeltavaksi tai joksikin johon joku suvakkipunikki kirjoittaa vastineen. Sisältö tuskin muuttuu vähemmän radikaaliksi. Mutta sen vaikutus echo chamberin ulkopuolelle mitätöityy. (MV -lehdessä nämä muutokset tuskin ovat asteittaisia. Ideani tässäkin tulee varmasti selville..)
Kauppalehdessä oli Olli Herralan kolumni ilmastonmuutoksesta. Kirjoittaja on todennäköisesti ilmastonmuutosdenialisti. Tämä paistaa tietyistä sanavalinnoista ; "Itse saan likimain näppylöitä, kun ilmastouskovaisimmat kolumnistit paasaavat lihansyönnin vahingollisuudesta ja hehkulamppujen haitoista." Toisaalta se näyttää kuitenkin puuttuvan ennen kaikkea ilmastonmuutospolitiikkaan, jota pitää pitää irrallaan tiedekysymyksestä. Koska kirjoitus on ennen kaikkea poliittinen eikä tieteellinen kirjoitus ja ehdotetut poliittiset toimenpiteet ja ilmiö ovat eri asioita, on tässä mielessä kenties hyvä vilkaista sitä puolta enemmän.
Lisäksi tässä vastaan tulee erikoinen tilanne. On syytä tiedostaa että kauppalehti on melko neoliberaali. Se ylipäätään kannattaa markkinapolitiikan suitsutusta. Tässä mielessä onkin ällistyttävää huomata miten "Se on myös mahdollisuus tehdä bisnestä. Usein jopa muiden veronmaksajien tuella." Ja tätä pidetään jostain syystä huonona asiana. Vaikka periaatteessa vastaavilla argumenteilla on selitetty miten näkymätön käsi ratkaisee markkinatalouden kaikki ongelmat. Koko teksti alkaakin tässä valossa näyttäytymään hyvin erikoisena. Kun esimerkiksi kolumnisti sanoo, että "Tiedätte varmaan nämä puheet hirmuisesta ilmastonmuutoksesta. Tottahan toki, koska kollektiivinen pelko myy." on hyvä huomata että mainonnassa luodaan tarpeita kertomalla tarinoita. Ja tämä on aivan normaalia markkinointia. Näkymättömän käden ei pitäisi vaarantua tällä.
Kun normaalisti selitetään että jos markkinatalouteen tunkee ihmisiä vaarantavia asioita, niin ihmiset sitten hoitavat tämän ongelman boikoteilla tai olemalla ostamatta. Nyt kun näyttää siltä että ihmiset menevät ja markkinavoimat ohjautuvat tehokkaasti, on kyse "pelottelusta" joka on tietenkin huono asia. Tämä viittaa siihen että 1: Joko näkymätön käsi ei toimi, eli toisin sanoen hyysäyspolitiikkaa ei tarvita koska homo economicus ei olekaan rationaalinen toimija vaan menee hoopoilemaan massoina ihan mihin vaan kun vaan sopivasti pelotellaan. Toisin sanoen olisi hylättävä oikeistolainen markkinavetoinen politiikka koska se on altis kohkaamiselle. Ja tämä voi mennä naurettavuuksiin. Poliittiset premissit rationaalisia ostopäätöksiä tekevän homo economicuksen takana olisi hylättävä ja otettava, ihmiskunnan parhaaksi, jokin hyysäävämpi politiikka. Sellainen joka pitää paniikkikoohottajia kurissa ja antaisi tuen talouskasvulle ja kehitykselle. 2: Tai sitten näkymätön käsi toimii ja "earth hourin" tapaiset sosiaalisen median levittämät ei-poliittiset rahaa tekevät kampanjat ovat itse asia osoitus siitä että markkinavoimat ovat hoitamassa sellaisia asioita joista kyseinen kolumnisti itse ei pidä siksi että hän ja hänen marmoripihvi-elämäntapansa jäävät tässä jalkoihin. Eli ongelmana on se että näkymätön käsi toimii ja tämä pyyhkii tehottomia ja markkinavoimiin sopimattomia oikeistolaisia pois.
Onkin kiinnostavaa että oikeistolaiselle markkinavoimat rajoittavat itseään. Ja tämä tapahtuu tietenkin aina jotenkin ostajien tunteiden ja ostopäätösten kautta. Mutta kun jotain kaupankäyntiä rajoitetaan, tämä esitetään aina kuitenkin jotenkin ei-markkinavoimaisena. Kenties taustalla on sama ongelma kuin siinä, että jos valtio ostaa hallintopäätöksellä asioita tai ryhtyy tukemaan jotain kaupankäyntiä, tätä ei pidetä ongelmana. Valtio nähdään kaupantekijätahona jota ohjataan. Ja miksi ei nähtäisi, suuryrityksiä ohjataan samalla tavalla. Tämä itse asiassa on korostunut SSS -politiikan kautena. Kun yhteiskunnan varoja on käsitelty kuin suuryrityksiä. Mutta jos tehdään rajoituksia ja boikotteja, tämä nähdään hyysäämispolitiikkana. Vaikka periaatteessa hallitus on yhä maa-yritys. Ja boikotit, ostamatta jättämiset ja rajoittamiset ovat nimenomaan osa markkinavoimien käyttöä. Ja itse asiassa ne löytyvät oikeistolaisesta argumentaatiosta aina kun puhutaan filantrokapitalismista, tihkumisteoriasta tai siitä miten näkymätön käsi korjaa ongelmat.
Perinteisen postin kohdalla on tavallista nähdä "Ei mainoksia" -kylttejä. Tätä ei pidetä epäeettisenä. Itse asiassa mainosten torjuntaa voidaan tehdä ekologisin syin, ja tätä voidaan pitää etiikka edellä menemisenä. Sama asenne on tuttu myös "digimaailmassa" ; Sähköposteihin laitetaan mainosfilttereitä. Koska mainoksia on oikein torjua.
Tähän on kuitenkin muutamia poikkeuksia. Jossa mainosten torjuntaa halutaan kontrolloida. Tärkeimmät esimerkit tästä ovat erilaiset televisio-ohjelmia tallettavat talletustilat joissa mainokset pikakelataan ohi. Ja tietenkin erilaiset adblockerit erilaisille nettisivuille, jotka sitten torjuvat erilaisia pop-up -ikkunoita ja vastaavia.
Ja tämä asenne-ero on melko ymmärrettävä. Sillä niissä itse välitystoiminta rahoitetaan mainoksilla. Jos meillä olisi ilmainen kirjepostinkulku sen vuoksi että meille tulisi mainoksia, "ei mainoksia" -kyltti olisi hyvin erilainen. Näin on ymmärrettävä AdAgen tuomionpäivän skenaariot. Kun "maksuseinät" eivät tuota maksuja vaan jäävät ilman suosiota koska saman saa toisaalta maksamatta. Ja toisaalta ne rahaa tuottavat mainokset torjutaan,on mainostorjunta nähtävissä jonkinlaisena "petoksena" tai "varkautena". Ilmoille saadaan asenteita joissa mainosten katselemattomuus on jollain tavalla "katsomissopimuksen rikkomista".
Monesti tätä vastaan voidaan puolustautua selittämällä että jos mainokset olisivat kiinnostavia eivätkä häiritseviä ja ärsyttäviä, niin ihmiset katsoisivat niitä mielellään. Näin ollen mainostajien tulisikin korjata mainonnan sisäiset ongelmat. ; Argumentissa on hieman voimaa pikakelauksen kohdalla. Mutta vähemmän ad blockereissa jotka eivät valikoi mainoksia vaan torjuvat ne kaikki indiskriminoimatta ja katsojalta tarkemmin kysymättä.
Itse pikakelaan mainokset katsoessani tallenteita. (Tosin oltuani viikon luuserina olen huomannut, että minulla on katsomattomia tallenteita neljän vuoden takaa. Tuskin sen ajan turbokauppaketjun lähikaupaksi naamioituneiden leasingyritysten erikoistarjoukset ovat enää edes mainostajasta relevanttia tietoa.) En kuitenkaan käytä mainostorjuntaa nettiselailussa. Puolisoni sen sijaan käyttää. Eikä hän pidä sitä epäeettisenä.
Tässä näkemyksessä on se, että mitä tässä itse asiassa ollaan myymässä ja mikä itse asiassa on resurssi. Usein nähdään että mainostajalla on resurssi. Kuitenkin voidaan nähdä että se, joka itse asiassa myy jotain resurssia on katsoja. ; Tässä asenteena on se, mitä Herbert Simon korosti ; Informaatiovyöryssä huomiosta tulee resurssi. Materiaalia on paljon, joten se ei enää ole "kysynnän ja tarjonnan" kautta oikeastaan tarjoamassa mitään. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tämän lauseen lukeminen on jotain jonka voisit käyttää johonkin muuhun. (Todennäköisesti hyödyllisempään.) Tämä tarkoittaa sitä että sitä joka myy resurssinsa on myös jotenkin tentattava. Jos ihmiset eivät suostu myymään huomiotaan vaadittuun hintaan "ilmainen lukuoikeus internetsisältöön", niin täytyy keksiä että miten olisimme. (Joka ei teknisesti pidä paikkaansa. Maksamme internetyhteydestämme kuukausimaksuja palveluntarjoajalle, joten olenko minä tämän päälle velvoitettu maksamaan sisällöntuottajalle mainoksia katsomalla? Kenties. Onhan minulla postiluukku mutta maksan esimerkiksi "Tieteen kuvalehdestä".) Kysynnässä ja tarjonnassa on kysymys sopimisesta eikä asiaa voida tehdä niin että toinen osapuoli yksin sanelee ehdot. Näin käy jos pop-up -mainoksia saa floodata ruutuun ties miten. Ja näin käy jos joku vain katsoo internetsisältöjä välittämättä siitä saako sisällöntuottaja mitään vaivansa palkaksi. (Moni tekee työtä pro bono, minäkään en saa tästä blogaamisesta mitään rahaa. Mutta ei tästä voi tehdä velvollisuuttakaan..)
Suuressa linjoissa mainostajat ovat käyttäneet pääasiassa manipulatiivisia keinoja. He käyttävät esimerkiksi kognitiotieteilijöiden tietoja huomion herättämisestä. Silmänliikekameratutkimukset mainonnan analysoinnissa ovat yleisiä. Niissä ei kysytä mistä mainoksen katsoja on kiinnostunut, vaan hänen silmiensä nykäykset kertovat saman informaation, toisella tavalla. Tavalla jossa ei kenties voida valehdella. Mutta joka toisaalta ei kysy että "mitä haluat nähdä" vaan "mitä aivosi panevat sinut katsomaan". (Jotka eivät ole välttämättä sama asia.) Impulsiivisiin aivojen osiin tarttumalla saadaan kikkailtua tilanne niin että mainokset vievät mahdollisimman tehokkaasti huomiota. Ja juuri tämä on monista ärsyttävää. Kun mainos nimenomaan "hyppää silmille" siitä tulee ärsyttävä. Kun "kysynnässä ja tarjonnassa" huomaa tällä tavalla tulleensa huijatuksi, on aivan asiallista palauttaa potut pottuina. Eli hommata mainosblockeri. Tekisivät mainoksia joita haluaa nähdä sen sijaan että kiusaisi. Tämä vastaa sitä että jos joku mainostaa vaikka pizzaa tai Jumalaa liikaa tai ärsyttävästi, niin sitten laitetaan tämä mainospaikka boikottiin. Hankkisivat eri mainostoimiston ja viestintästrategian. (Tosin ad block olisi silti jotain jossa silti syötäisiin pizza, mutta ei suostuttaisi jotenkin maksamaan siitä.)
Ongelma on kuitenkin jossain määrin siinä että mainonnan suunnittelussa etiikka koskee lähinnä sitä että kehitetään teknologioita. Teknologioita joilla hallitaan yksityisyyttä, tarkkailua ja sensuuria. Teknologioiden tärkein keino on myös kiertää näitä koskevia esteitä. Tai luoda uusia sellaisia. Perussyynä onkin itse asiassa konflikti. Konflikti siitä että internetin käyttäjän motiivit risteävät mainostajien kanssa. Katsoja haluaa tietoa tai viihdettä, yleensä nopeasti jotta aikaa jäisi vaikka perheen kanssa olemiseen (tai vielä olennaisempaan, kissavideoihin) kun taas mainostajaa kiinnostaa klikkien kokonaismäärä ja mainosten katsomiseen käytetty aika. Yleensä kauppa on kuitenkin perustunut vaihtoon, ei konfliktiin. Ja siksi clickbait -asenne ja ad block -vastareaktio ovat luonnollinen joskin hostiili muistutus siitä että tosiasiassa vaikka mainosten näyttämistä ja katsomista verrataan kaupankäyntiin, se ei tosiasiassa ole sitä sanan perinteisessä mielessä. Pitäisi olla jokin "vaihdon väline" jossa selaaja saa haluamansa ja mainostaja rahansa. ; Syynä on tavallaan itse internet. Ja niin kauan kuin "huomiotalous" toimii sen sisällä, mainostorjunta on oikeastaan ainut keino torjua sitä että mainostajat käyttävät manipulatiivisia menetelmiä ja vaativat yksisuuntaisesti että "sisällön katsominen maksetaan sillä että saamme kiusata sinua, ja me sanelemme ehdot tavoilla joihin et voi puuttua". ; Kun on paljon huomiohuoravia mainostajatahoja, on sensuuri lähes ainut tapa suhtautua niihin.
Tämä voidaan karkeasti sanoen nähdä niin että mainonnan katsomista ei voida pitää velvollisuutena. Internetsivuille kirjautuessa ei tosiasiassa edes tehdä mitään sopimusta että "suostun klikkaamaan sisältöön kunhan saan katsoa niin ja niin monta mainosta". Ei varmisteta "kyllä" -boksilla ja vasta sitten päästetä sivulle. (Toisin kuin joissain pornosivuissa joissa on se olen yli 18 -vuotias -nappi jota 17 -vuotiaskin osaa klikata.) Oikeastaan argumentti mainoskatsomisvaatimuksesta on tosiasiassa markkinataloudellinen eikä velvollisuuseettinen. On toki selvää että internetyrittäjien jne. pitäisi voida saada rahaa työstään. Ilmainen työ kun ei ole työtä, vaan orjuutta. Tai jonkin tipitiidigidigidigidii -konkurssipesän rakentamista.
Kun olin nuorempi, käytössä oli melko vähän televisiokanavia. (Neloskanavan avaaminen oli aikanaan uutinen, nykyisin niitä on maassamme ties kuinka monta.) Ihmiset seurasivat aika vahvasti samoja sarjoja joista sitten puhuttiin. Nykyisin tätä on vähemmän. Siinä missä ennen jaettiin kokemuksia samoista sarjoista, nykyisin useammin enemmänkin "mainostetaan" sarjoja ja tiedustellaan seuraako toinenkin tätä.
Tosin nykyään on television lisäksi valtava määrä elokuvia erilaisissa datakirjastoissa, kokonaisia televisiosarjoja, kirjoja, tietokonepelejä, musiikkilevyjä ja vastaavia. Vapaa-ajan tarinankerronnallinen viihde on räjähtänyt silmille. Viihdettä on jo kauan tuotettu paljon. Mutta sitä on sekä kasautunut siten että osa vanhoista sarjoista ja elokuvista on klassikkoja. Että koko ajan tulee uusia sarjoja joita niitäkin pitäisi katsoa.
Syntymisen tahti ja kasautuminen ovat pahempia kuin minun nuoruudessani. Mutta toisaalta emme enää sen ansiosta elä yhtenäiskulttuurissa jossa juuri tiettyjen ja samojen asioiden tekeminen olisi jotenkin velvollisuus. Massa on tavallaan tehnyt asian paremmaksi ja pahemmaksi samanaikaisesti. On vaikeaa sanoa kumpi on hankalampaa.
Tästä seuraa joskus hankalia tilanteita. Sillä siinä missä ennen yhtenäiskulttuuri oli vangitseva, nykyään alakulttuuri saattaa joskus räjähtää silmille. Sillä alakulttuureissa on aina kysymys porukkaan kuulumisesta. Ja sitten olet tilanteessa jossa markkinoille tulee 100+ pelituntia vaativa peli, uusi merkittävä televisiosarja ja muuta vastaavaa. Ja niistä täytyisi kyetä puhumaan samanaikaisesti kun kuitenkin vuorokaudessa on vain tietty määrä tunteja. Vaikka ei ole mediapoliisia joka rankaisee siitä että ei katso tiettyjä televisiosarjoja, niin silti joskus jonkin katsomatta jääminen voi tuntua nololta tai sosiaalisesti eristävältä. Joka tuntuu velvollisuudelta tai ei ole kovin kaukana sellaisesta.
Molemmissa tapauksissa viihteestä on tullut velvollisuus. Yhtenäiskulttuurissa oli ikään kuin "ilmiselvää" että samoja sarjoja seurattiin. (Koska mitä muutakaan terve normaali ihminen tekisi ajallaan.) Oli helppoa ajautua oudoksi vain siksi että ei ollut katsonut niitä tiettyjä sarjoja. Nykyään tilanne on taas niin että omassa alakulttuurissa on sosiaalista painetta joka on ikään kuin tyydytettävä jotta saisi olla outo. (Kaikki on nykyään niin ironista.)
Onkin hyvä kysyä miten tähän "viihdevuoreen" tulisi suhtautua? Minulla on kuitenkin kirjoja lukulistassa, joten periaatteessa voin siirtää oleellista eteenpäin. On selvää että viihdettä on ja sitä tuotetaan lisää nopeammin kuin sitä ehtii kuluttamaan. Jopa niin että omaa periaateessa marginaalista alakulttuuriasi koskevaa aineistoa syntyy enemmän kuin ehdit sitä kuluttamaan ja tämä kasautuu siihen "lukemattomaan, näkemättömään ja kokemattomaan" vuoreen. Josta syntyy voimakas käsitys siitä että "etkö seuraa aikaasi" ja "eikö tuo sarja nyt kuulu yleissivistykseen"...
Osittain tätä tietenkin luodaan sosiaalisen paineen lisäksi mainonnalla. Horkheimer ja Adorno esittivät tähän liittyen että kapitalismilla on pahana tapana tehdä viihteestä velvollisuus. Viihteen katsomisesta voi siis syntyä palkaton työ. Sillä kapitalismissa mesenaatti omistaa taiteen. Mesenaatti maksaa taiteilijalle joka tuottaa teoksia. Jotta taiteilijalla on palkka työ ja mesenaatilla myyntitulot, tuotteen täytyy mennä kaupaksi. Tuote ojennetaan massoille mainostamalla ja luomalla mielikuvia siitä että jos ei kuluta tuotetta niin jää vaille jostain oleellisesta, ja oleellinen tarkoittaa yleensä ottaen sitä että on sosiaalinen hylkiö. (Tai kääntäen : Kun katsoo sarjaa on hip ja tosi trendikäs siinä omassa hupsussa alakulttuurissaan.) Perimmiltään kuluttajan täytyy tehdä työnkaltaisia suorituksia vapaa-ajallaan jotta markkinatalous pyörisi silläkin ajalla kun he eivät tee työtä. Markkinatalouden rattaiden ylläpitäminen on siis paitsi työn niin myös vapaa-ajan asia. Vapaa-ajan työ voi olla mainosten seuraaminen. (Ja tätä blogia voi lukea 24/7, kiitos kapitalismin.)
Periaatteessa tämä muistuttaa hyvin vahvasti uskontoa. Sekin on kulttuuria jota tuputetaan yleissivistyksen nimissä kaikille. "Raamattu" on tässä vielä "suurempi kirja" kuin jokin normaali viihdepläjäys. Sitä ei ole tavallaan asiallista vain laittaa lukulistalle. Saati että sen heittäisi kokonaan pois koko lukulistalta - koska kuulemma ateisteillakin on velvollisuus tutustua Raamattuun ennen kuin hylkäävät sen tietoisena ratkaisuna. (Minä olen jättänyt pirun monta kulttisarjaa katsomatta ja tehnyt sen tietoisena ratkaisuna. Koska tosiasiassa aihe ja muu kertoo monesti aivan riittävästi.) Tuokin kirja on minusta kirja muiden joukossa. Yhtenä osana vaatimassa huomiotamme ja aikaamme. Ja olen melkoisen varma että kun "Raamattujen" myymistä ja levittämistä katsoo, joku jossain tienaa rahaa sillä että saa minulle ja muille ihmisille synnytettyä tuntemuksia joissa "tämä juttu nyt on vaan tunnettava".
Koff pitää facebooksivuja. Tämänlaisten sivujen tarkoitus on tietysti ns. puffaaminen. On hyvin vaikeaa erottaa sivuston huumoria ja muuta sisältöä myynninedistämisestä. Tämä ei tietenkään ole mikään yllätys.
Nyt sitten viime päivinä on kohistu. On syntynyt "#KOFFGATE". Eli jotain josta jo nimityksen perusteella tietää saavuttaneensa merkityksen nollapisteen. Siinä missä euroviisuvoittojen kohdalla on voitu kauhistella parrakasta miestä mekossa, on tässä kauhisteltu miestä mekossa tavalla jossa karkeasti sanoen "kannanotot ja puolet ovat vaihtuneet". Parrakas mies mekossa voi selvästi ajaa tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta että taistella sitä vastaan. (Kontekstilla on oikeasti merkitystä. Mutta huomio on minulle itselleni liian hauska ohitettavaksi.)
Sini Korpinen kuvasi tapahtumaa : "Koff julkaisi eilen Facebook-sivullaan kuvan, jossa Venäjän jääkiekkojoukkueen Jevgeni Malkinin päälle oli photoshopattu vaaleanpunainen tutu-mekko. Kuvassa luki: ”Tervetuloa tytöt! Kohta nähdään!” Tämä oli kai viittaus Malkinin omaan tapaan kutsua Leijonia tytöiksi. Oli tai ei, mauton kuva oli silti. Kas kun minun – ja monen muun – mielestä tyttö -sanan käyttöä haukkumatarkoituksiin ei pidä edistää. Sinebrychoff pahoitteli kuvaa ja poisti sen, ja sillä hyvä – kiitin heitä reagoimisesta, ja se oli siinä."Sittemmin asiasta on suututtu. Asiaan liittyy huorittelua ja loukkaamista.
Kokonaisuus on huvittava. Ymmärrän nimittäin en että Malkin on itse ensin loukannut suomalaisia tytöiksi. Tässä on negatiivisia konnotaatioita. Koff on sitten reagoinut tähän. On ymmärrettävää että kun tässä "tyttö" tarkoittaa heikkoa ja huonoa urheilijaa, moni näkee tämän naiseuden väheksyntänä vähemmän kuin tit-for-tat -reaktiona. Kun tästä on esitetty mielipiteitä, on moni loukkaantunut herjaamaan sensuristeja. Vaikka periaatteessa Koff teki valinnan itsenään Kaikki olisi ymmärrettävää jos kaikki ei olisi niin kauheaa. On helppoa ymmärtää miksi kaikki ovat vihaisia. Vastakkain kun ei ole "sensuristit vs sananvapaus" tai "feministit vs. sovinistit" vaan "naisten oikeudet vs. sananvapaus" (jotka sitten vain määrittävät vastapuolen oman asiansa antiteesiksi).
Itse näen että viesti olisi voitu ottaa hieman eri tavalla. Jos Suomen joukkue olisi laitettu mekkoihin se olisi korostanut sitä että "katsotaan mihin tytöt pystyvät". Se olisi kuitenkin väistämättä nähty Venäjämielisenä. Ja se taas ei sovi Koffin ajatukseen. Se kun kanavallaan pääasiassa puffaa. Sen on oltava Suomen puolella. Suomipojat mekoissa toimisi vasta voitetun pelin jälkeen, nokitukseksi. Nokitukseksi siitä minkälaisia tosimiehiä ne Venäjän karjut ovatkaan kun neidit ja homppelit taas päihittivätkin heidät.
Mutta vitsit ovat vaikeita. Ironian ja sarkasmin kirjo on haastava. Asiaa ei tietenkään auta se, että vaikka Koffin esittämä mainos tökeröine photoshoppeineen on selvästi huumoria, se ei ole kovin hauska. Se on muotonsa ja ratkaisunsa mukaan selvästi huumorisisältöön sidottavissa. Muotokieli on kassista huumorimemetiikkaa. Sen photoshoppauskin on tarkoituksellisen tökerö joten sitä ei voi ottaa faktuaalisena. Se ei voisi muuttaa itseään selvemmin vitsigenreen edes laittamalla kuvan alkuun "Pikku-Kalle ja suomalainen ja ruotsalainen ja norjalainen menivät baariin vaihtamaan hehkulamppua". Siksi kuva on selvästi huumoritarkoituksellisesti tehty. Sen huumoriarvo ei toki ole korkea. Mutta se on periaatteessa turhan kaljanmyyntikojun facebooksivun puffausmainos. Joten tuossa kontekstissa ei voi kovin paljoa kovempaa odottaakaan. Kuitenkin tämä jotenkin toi esiin omat näkemykseni vitseistä ja huumoriarvosta.
Nähdäkseni vitsi ei ole pelkässä rakenteessa. (Sillä tosin itse asiassa pääsee järkyttävän pitkälle.) Jos otetaan seuraava vitsi voidaan huomata että se on melko kauhea.
"Suomalainen kuoli ja meni taivaaseen. Siellä Pyhä Pietari esitteli hänelle paikkoja. Pian suomalainen hämmästeli sitä että vaikka hän oli taivaassa niin hänellä oli silti vessahätä. Pyhä Pietari kertoi että taivaassa on toimiva jätehuolto. He menivät puuseehen. Pyhä Pietari kertoi Jeesuksen tottumuksesta nikkaroivan puusta kaikenlaista ja siksi yleisin WC -ratkaisu olikin perinteinen. Kun suomalainen sitten katsoi WC:n reiästä hän näki alla Helvetin liekit. Siellä oli mustanpuhuvia ihmisiä. Suomalainen arasteli. Hänestä ei ollut asiallista paskoa alas kun siellä oli ihmisiä. Pyhä Pietari korosti että eihän siellä ollut ihmisiä vaan siellä oli neekereitä." Tämä on selvästi rasistinen vitsi joka tukee tiettyjä asenteita. Vitsin huumoriarvo ei ole kovin suuri koska on olemassa ideologisia rakenteita jotka sortavat rodun perusteella.
Vitsistä saa hauskemman ja vähemmän loukkaavan muuttamalla Suomalaisen kristityksi ja neekerit uusateisteiksi. Sillä ideologian pilkkaaminen on vallitsevien sääntöjen mukaan jostain syystä jotenkin sopivampaa. (Itse en käsitä tätä mutta yleisön tapa katsoa huumoria ei välitä tämänlaisista.) Lisäksi tässä voi olla vahvempaa viestiä juuri siksi että kristillisessä teologiassa helvetti on kuitenkin tärkeässä osassa. Ja kuitenkin kristitty vitsin kuulija voi ahdistua. Useimmat kristityt saavat vitsistä luultavasti pientä kognitiivista dissonanssia. Ja näin vitsillä on kyseenalaistava elementti. (Muslimeilla vastaavaa ei saa aikaiseksi koska Pyhä Pietari on kristillinen konsepti.)
Mutta hauskaksi tilanne muuttuu jos oteaan alkuperäinen vitsi ja muutetaan paskomisen kohteiksi turkulaiset. Sillä tosiasiassa turkulaisten dissaaminen on absurdia. Se on jotain jota kukaan ei oikeasti tee. Mutta turkuvitseistä on tästä huolimatta tullut "luvallinen konventio". Koska turkulaisia ei oikeasti vainota on vitsi tavallaan absurdi. Mutta kuitenkin eri tavalla absurdi kuin jos paskotut olisivat tillinviljelijöitä. Sillä tillinviljelijöistä ei ole tehty konventiota.
Postmoderni taide nostattaa usein tunteita. Siihen reagoidaan. Kuitenkin samanaikaisesti sitä pidetään jotenkin eitaiteena jossa on merkityksettömiä tahroja. Se, miten turha voi herättää paljon tunteita onkin jossain määrin ällistyttävää. Mutta kenties tämä katoaa kun asiaa katsoo "epäfilosofisesti" ja näkee asiat tavallisen ihmisen perspektiivistä. Taiteilijat ja taidefilosofit voivat jopa ylpeillä vieraantuneensa. He ovat eksentrikoita ja kokijoita jotka nousevat banaalin massan yläpuolelle. Mutta jos me todellakin katsomme että taiteen tehtävä ei ole toimia egotrippinä tälle ryhmälle voidaan asiaa lähestyä banaalistakin tasosta.
Luultavasti syynä on se, että kun normaali -ihminen katsoo taidetta, hän kiinnittää huomiota seuraaviin piirteisiin: 1: Se, miten paljon harjoittelua vaatii se, että kykenee vaikkapa käyttämään pensseliä niin että teoksen saa ylipäätään tehtyä. 2: Se, miten paljon aikaa ja vaivaa teoksen valmistaminen vie. 3: Kuinka esteettisesti miellyttävää se on. 4: Onko teoksessa jokin idea tai sanoma. Sellainen joka joko rapsuttaa katsojan maailmankuvaa tai kenties joskus harvoin haastaa tämän jotenkin. (Ihmiset pitävät siitä että heitä miellytetään tai yritetään miellyttää.)
Tämä johtaa tietenkin varsin konventionaaliseen makuun. Usein estetiikka kiedotaan konventioihin jolloin saadaan kitchiä. Mutta tässäkin tapauksessa on huomattava että tosiasiassa kitchiä ei kenties arvosteta juuri siksi että se ei itse asiassa täytä kaikkia tai edes useimpia ylläolevista ehdoista.
Ja kun ihminen menee katsomaan modernia taidetta, eteen tulee usein teoksia joissa näitä elementtejä ei ole. 1: Maalari maalaa suuria yksinkertaisia kuvioita tai tahroja. Sillä teoksessa ei ole kysymys tekniikasta vaan ilmaisusta. 2: Teokset ovat vaivattomasti tehtyjä tai ne näyttävät sellaisilta. Moni teos näyttää suorastaan siltä että on kasattu kasa roskaa, väännetty tahroja tai laitettu jokin kone valuttamaan ja roiskuttamaan maalia. 3: Teokset ovat usein esteettisesti neutraaleja tai sitten ne ovat jopa rumia. 4: Ne ovat myös kryptisiä siinä mielessä että ne eivät edes yritä kertoa jotain tiettyä sanomaa tai asiaa. Kenties sanoma pitää katsojan ikään kuin itse keksiä jolloin merkityksenteko sysätään taiteilijalta katsojalle.
Itseäni on ärsyttänyt se, että monesti isoin vaiva on nähty mainonnan ylisanoihin. Olen nähnyt parikin sellaista näyttelyä joissa mainonta oli korkeatasoisempaa käsiterunoutta kuin itse näyttely. Näyttely ei ole antanut mitään paitsi ällistystä siitä että tätäkö varten on otettu kulkuväline ja kulutettu aikaa. Aikaa jona voi tehdä jotain rakentavampaa.
Mainonta asettaa kuitenkin lähinnä standardin, riman joka luvataan ylittää. Joten tämä tuntuu petokselta. Voi olla että maalari on hieman kuin kirjailija. Derridakin esitti että taiteilija on kuollut. Mutta jos sitä joutuu tämänlaisen kohtaajaksi, voi henkenä olla tuohtunut you wish. Ja tätä petetyksi tulemisen tunnetta ei pelasteta sillä että kerrotaan että katsoja on vain niin banaali ja typerä että ei mitenkään kykene kohoamaan taitelijan sfääreihin. Tämänlaatuinen tarina irtoaa toki "Keisarin uusista vaatteistakin". Petetyn olo ei poistu sillä että saa mollaamista. Vaikka kritiikki olisi osuvaakin, tästä seuraa kiukkuisuutta, turhautumista ja muuta vastaavaa.
Minulla on näihin asioihin melko Montaignelainen katsantotapa. Hänhän korosti filosofiaan ja lukemista niin, että jos hän lukee joskus filosofia jota hän ei ymmärrä, hän ei väkisin lue sitä vaan jättää lukemisen kesken. Koska joko filosofi on itselle liian vaikea. Tai sitten filosofi on liian vaikeaselkoinen. Montaignella ei ollut vaikeutta tiedostaa niin omaa kuin muiden ihmisten rajallisuutta. Hän oli epäonnistumisen ja saastan elämään kuulumisen visionääri joka ei arastellut arjen yököttävien ilmiöiden tarkastelua. Montaignen kanta oli hyvin pragmaattinen. Ei ole mitään tarvetta taistella siitä onko ei-ymmärretty filosofi nero vai humpuukimaakari. Ei ole tarvetta miettiä onko lukija liian tyhmä vai onko hän niin viisas että tiedostaa luetun onttouden. Koska jos katsotaan sitä onko syytä lukea tuota filosofia on joka tapauksessa sama. Jos filosofi on liian fiksu, kannattaa lukea jotain yksinkertaisempaa tai jotain muuta, sellaista jota ymmärtää. Ehkä joskus myöhemmin palata asiaan kun taidot ovat karttuneet. Ja jos filosofi on ympäripyöreä haahuilija, ei tätä siltikään kannata lukea.
Väitän että postmodernin taiteen galleristit vihaavat kaltaisiani ihmisiä. He kenties toivovat että asiakas on kuollut, eikä taiteilija. (Taiteilijan kuolema näkyy tiettävästi hintalapussa. Vaikka luulisi että hinta halpenisi kun galleristi ei edes myy omaa teostaan, eikä toisaalta joudu jakamaan myyntituloja kenenkään kanssa.) Arki-ihmisen vaivannäön ja taidon ja sisällön vaatimus minulla on muuten blogini kommenteissakin. Ja tunnen itseni petetyksi jos tätä alitetaan. Että kommenteissa ei ole ideaa, vaivannäköä eikä se osoita oikein harrastuneisuuttakaan. Samoin minua tosin inhottaa se, jos minua ei oikein ymmärretä. Kenties olen liian supernerokas ja muuten vaan niin maan etevä ajattelija heidän ymmärrettäväkseen. Tai sitten he ovat niin neroja että en ymmärrä miten heidän kommenttinsa onkin äärimmäisen relevantti kaikkeen sanomaani. Molemmissa tapauksissa on varmasti järkevintä että he poistuvat paikalta. Koska tämä on minun asuinpaikkani, minä en voi poistua. Samoin kuin tyytymätön asiakas poistuu galleriasta ja galleristi jää katsomaan tyhjää palkkakuittia.
Ylläoleva lausunto on tunnettu ID -iskulause. Se oli siitä kiinnostava että erimielisyyden olemassaolo nähtiin samana kuin erimielisyyden relevanssi. Ja tässä mielessä se oli melko huvittavaa. Huvittavuutta asiaan tuo tietenkin se, että monesti kiistaa rakennettiin varsin iskevillä tavoilla. Sellaisilla jotka olivat enemmän "aseet eivät tapa ihmisiä, darwinismi tappaa" -viestin levittämistä kuin tieteellistä keskustelua. Joka on tietenkin johtanut myös huvittaviin tilanteisiin silloin kun retoriikka on purrut takaisin, kuten tuoreesti kävi, kun ISIS joukot olivatkin kovia evoluutionvastustajia ja pitivät tätä osana levityspuhettaan. (Kun ID hyväksyy isoon telttaan kaiken on varsin hauskaa nähdä miten ISIS ei voisi olla sen kannattajakuntaa...) Mutta mitä jos väittäisin että ID:n menestysstrategia perustui trollaamiseen?
Itse asiassa asia ei jää pelkästään ID:seen. Se koskee valtavaa määrää asioita joita tapahtuu ympärillämme. Nykyään menestys ja suosio saavutetaan kun muistetaan kaksi asiaa. (1) Ei ole huonoa julkisuutta ja kiista lisää ihmisten kiinnostusta ja näkyvyyttä. (2) Streisand efekti johtaa siihen että tosiasiassa vastustus lisää näkyvyyttä.
Tämä tuli mieleeni kun seurasin suosittua tietokonepelikanavaa. Siellä oli teksti jossa tarjolla oli mainoskampanjoita joiden henkenä oli se, että luodaan paheksuntaa. Esimerkiksi Max Clifford on kuuluisa ja taitava mainosmies joka loi erikoisia mainoksia. Hän livautteli moraalipaniikkipuheita konservatiivisiin lehtiin. Näin hän lietsoi vastustusta joka lisäsi näkyvyyttä peleille. Eikä se edes näytä mainokselta. Ja myynti kasvoi valtavaksi.
Ja tämä ei ollut arvailua, vaan osana tunnustettuja mainoskampanjoita joissa strategia on "kirjoissa ja kansissa". Tietokonepelien ympärillä on valtavasti kohuja. Ja niissä usein vaaditaan pelien sensurointia, niiden yksityiskohtia poistellaan ja vastaavaa. Nämä johtavat usein
Pelaajat sitten puolustavat asiaa. Puolustajat ovat tässä mielessä ilmaisia mainostajia, jotka sekä puolustavat peliä autenttisuudella jota mikään raha ei osta. Ja nykymaailmassa ei toimi klassinen sensurointikulttuuri jossa kirjarovio ratkaisee ikävän asian lopullisesti. Ei. Nykymaailmassa kirjarovio on hyvä. Sillä kirjanmyyjää ei kiinnosta mitä kirjalla tehdään, kun joka tapauksessa tulee rahaa kassaan. Ja tietokonepelien polttaminen on vaikeaa. Paitsi jos niitä poltetaan CD:lle.
Miksi tällä on väliä?
Ihmisillä on identiteetti. Ja tätä uhkaavat asiat saadaan nopeasti ja kannattavasti keskustelunkohteiksi. Jos nykyään "ei puhuta jostain asiasta", tätä ei pidä kysyä suunnilleen keneltäkään. Koska olipa kyse "Mitä Vittua??!!" -lehdestä, perussuomalaisesta tai ID -kreationistista, he kaikki esittävät esittävänsä jotain joka on sensuurin kohteeena. Että maahanmuuttajista ei puhuta. Että evoluutioteorian kritiikkiä ei käsitellä. Että Saksan mellakoista ei puhuta valtamediassa. On äärimmäisen omituista kuulla että miten ihmeessä media, tiedemaailma tai ihmiset eivät lainkaan puhu asioista joista se puhuu lähes häiritsevän paljon ja koko ajan kaikissa blogeissa ja runsaissa lehtiuutisissa.
Kuitenkin tosiasiassa ne ovat kiistan keskiössä. Paskamyrsky tarkoittaa sitä että kaikki tietävät mitä nämä tahot sanovat. Tämä ei ole sensuuria, tämä on sensuroiduksi tulleeksi väittämistä. Kritiikki, eli perimmiltään sananvapauden ilmeneminen, nähdään vastustuksena ja sensuurina. ; Syynä tietenkin on se, että kritisoitu kokee olonsa uhatuksi. Tämä uhatuksi tuleminen ei kuitenkaan ole sensurointia. Se on sitä että ei kestä eriäviä mielipiteitä ja niiden määrää. Tämänlaisen uhattunaolemisen seuraus on päin vastoin antisensuuri.
Ei. Itse asiassa tilanne menee enemmänkin niin että näillä sensuroiduksi tulemisilla tehdään red herringejä. Niillä keskustelu ohjataan tiettyihin asioihin. Ja tehokkain tapa sensuroida asia nykyään onkin nimenomaan olla paheksumatta sitä. Olla huomaamatta sitä lainkaan. Kehittämällä jokin joka uhkaa ihmisten identiteettiä ja pelata tällä. Ja tässä ei käytetä aiheita jotka yhdistävät kaikkia vaan nimenomaan niitä jotka toimivat erottavina tunnusmerkkeinä. (Uskonto on kenties joskus yhdistänyt, nykyään se on tärkeä identiteettimarkkeri jolla erotetaan meidät muista.) Ja tämä kaikki onkin hyvin viekottelevaa. Sillä identiteetti on osa itseämme ja pidämme itseämme tärkeinä ja kiinnostavina.
Kenties olisi viisainta opettaa jotain muuta kuin controversya. Tosin on kaunista huomata että minä en ole ainut joka trollaa. (ABCBCD) Kenties koko ajatukseni nykymediasta voidaan tiivistää varsin lyhyeen. Totuus ei ole relevanttia, paras tarina voittaa. Ja nykyään paras tarina on aina häijy ja repivä. Sillä prosessissa joku tekee rahaa. Esimerkiksi Discovery Institute.
Vapaa-ajattelijoiden roolia kirkosta eronneiden mittaamisessa paheksutaan usein. Syy on ymmärrettävä, sillä yleensä tämänlaisista asioista ilmoitettaa järjestö itse. Tosin tähän käytänteeseen syynä on se, että eroakirkosta -palvelu on kohtuullisen luotettava, ja sieltä saa tiedot nopeasti. Ja tämä palvelu on vapaa-ajattelijoiden käytössä. Kirkolla ei ole yhtä näppärää eroamiskeinoa.
Tässä on kieltämättä ongelmia. Tärkein niistä on se, että uutisoinneista tulee itseäänruokkivia. Jos eropiikistä tiedottaa, se ikään kuin kutsuu mukaan eroamaan. Näin ollen tiedotus tekee sen mitä se usein tekee. Luo muoteja, trendejä ja levittää ilmiöitä. Asioiden kuvauksilla on vaikutusta siihen miten ihmiset näkevät paitsi sen miten asiat ovat. He saavat sitä kautta kuvaa siitä miten maailman pitää olla. Ja miten muut näkevät miten sen pitää olla.
En kuitenkaan pidä kirkkoa kovinkaan hyvänä viestijänä. Silläkin on tapana kikkailla todellisuudella. Nimittäin aivan oikeasti repesin nauruun lukiessani sen tuoreen ilmoituksen. Joka on aivan kirkon virallisilla sivuilla.
"Helmikuussa 2015 evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyneiden määrä ylitti kirkosta eronneiden määrän. Helmikuun aikana kirkkoon liittyi 1429 henkilöä ja siitä erosi 1419. Sama suuntaus näyttää jatkuvan, sillä myös kuluvan maaliskuun aikana kirkkoon liittymisiä on kirjattu enemmän kuin eroamisia. Kirkkoon liittyminen on alkuvuoden lukujen perusteella selkeässä nousussa. Vuoden 2015 kahden ensimmäisen kuukauden aikana kirkkoon liittyi 3797 henkilöä, kun viime vuonna vastaavana ajankohtana liittyi 2707 henkilöä. Yhteensä vuoden 2014 aikana kirkkoon liittyi yli 15 000 henkilöä. ”On hienoa huomata, että kirkon jäsenyys kiinnostaa ja sitä arvostetaan”, sanoo kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo. ”Toivotan jokaisen liittyjän tervetulleeksi kirkkoon, Jumalan suureen perheeseen.”"
Tämä muistuttaa siitä että tarvitaan jonkinlainen kurssi siitä "miten kirkkohallituksen viestejä on luettava". Huomiotaherättävä on se, että viesti luo selvää trendinluomista. Uutinen kertoo ikään kuin "liittymispiikistä". Ja voi minkälainen liittymispiikki se onkaan.
Aivan ensimmäisenä otan retorisia pikavetoja. Se ei ole tässä pääargumenttini mutta hupia siitä sa. Kun tässä kontekstissa puhutaan kirkon tärkeydestä, on syytä muistaa mikä on kirkon tärkein uusien jäsenten saamistapa. Lapsikaste. On tavallaan omituista että puhutaan ylipäätään kirkkoon liittymisestä. Lapsi on jäsen joka aina liitetään ulkopuolisen toimesta. Vanhemmat ja vähemmässä määrin kirkonmiesten suositukset ovat elementtejä joiden vuoksi kirkkoon liitetään. Haluaisin nähdä että kirkko uutisoisi jäsenlukujaan tavalla jossa kirkkoon liittymiset ja liittämiset tilastoitaisiin eteenpäin. Toki tässä on sanottava se, että lapsen liittäminen kasteessa kirkkoon kertoo vanhempien arvostuksesta kirkkoa kohtaan. Joten jostain kirkon arvostuksesta siinä kuitenkin on kysymys. Ei kuitenkaan sillä tavalla joka tulisi ensimmäiseksi mieleen. Eikä sellaisella tavalla jota kirkostaeroamispiikin kohdalla nautitaan standardina. Toki jotkut voivat vaatia pienempiä kriteereitä menestymiselle kun parempaa ei ole luvassa. Saahan siitä lohtua.
On tärkeää huomata että luku ei kata kirkon jäsenyyttä. Voisi luulla että kirkon jäsenluku kasvaa jos pitkässä jänteessä liittyjiä on enemmän kuin eroajia. Näin ei ole. Sillä kirkosta eronneisiin ei lasketa kuolleita. Jos liittyneitä kertyy vähemmän kuin kuolevia, jäsenmäärä voi laskea ties kuinka pitkään.
Jotenkin tämä vihjaa siihen että mielikuvat joita vapaa-ajattelijoiden uutisoinnista saa kuvaa enemmän maailmaa sellaisena kuin todellisuus uutisten takana on. Kirkon kanssa joutuu aina pulaamaan erikoisuuksilla. Kuten sellaisilla että lapsena passiivisesti liitetty jäsen kuuluu kansankirkkoon koska jos hän ei eroa, niin hän on tietoinen päättänyt jäsen joka ehdottomasti arvostaa järjestöä. Kenties tässäkin on kysymys "lasketusta standardista", joka taas kertoo lähinnä siitä että parempia ilonaiheita ei ole tarjolla ja omaa asiaa halutaan kuitenkin uutisoida myönteisesti. Jotta uutinen muuttaisi todellisuutta. Todellisuutta joka ei vastaa monien toiveita.
Kuitenkin mitä kauemmas uutisesta saatavat mielikuvat eroavat maailmasta tapahtuneista etäännytään journaliikasta. Jossain vaiheessa jäljellä on vain mainontaa. En tiedä missä vaiheessa tiedotus muuttuu julistamiseksi. Kirkko ei ole toki tässä järkyttävän huono. Mutta se on selvästi ottanut muutamia kukonaskeleita tähän suuntaan.
Vietin tänään tylsää Helsingissä. Odottelin puolisoa töiden jälkeen ja tässä meni kauan aikaa. Katselin odotellessani lappujulistajaa. Melko pitkän aikaa itse asiassa. Moni ihminen meni ohi, harva antoi syyn poistumiselleen. Hän oli täysin asiallinen, selvästi huomasi olemassaoloni mutta ei tunkenut. Siksi kävinkin kysymässä häneltä asiallisen kohteliaasti, että "käytsä usein täällä?" Koska hän vastasi tähän rehellisesti miten usein hän käy paikalla, tiesin että hän on aivan kunnon veikko. En kerinnyt puhumaan pitkään kun poistuin.
Minulle uskonto on ennen kaikkea absurdi asia, mutta silti minua ihmetyttivät nämä selitykset joita ihmiset sanoivat silloin kun kävelivät ohi. Ne voitiin luokitella kolmeen luokkaan (a) Oli jo löytänyt Jeesuksen joten ei ollut tarvetta mainonnalle (b) kuului johonkin toiseen uskontoon joten oli jo varattu toisaalle joten mainonnalla ei ollut väliä ja (c) ei uskonut Jeesukseen joten asia ei kiinnostanut.
Tämä kokonaisuus on siitä jännittävä että selitykset eivät ole keskenään kovin yhteensopivia. Kuitenkin kokonaisuuden kannalta tulee selväksi se, mitä ohikävelemisen runsaus itsessään kertoo. On hyvin epäselvää mikä on se kohderyhmä jolle uskonnollinen lappujulistus on tarkoitettu. Itse asiassa näyttää että tämä on niitä töitä jotka näyttävät olevan funktionaalisesti lähinnä uskovaisten sisäistä näyttämistä. Eli oma uskonvakaumuksen syvyys näytetään julkisesti. Julistuslappujen funktio ei selvästi vastaa ihannetta. Varmasti tämäkin lappujulistaja oli vilpitön myös siinä että hän saisi pelastettua kaikki. Kohderyhmänä on ihanteissa "joka ihminen ihminen". Valitettavasti käytäntö näyttää että toteutus tukee enemmänkin "ei kukaan" -luokkaa kuin "kaikkia". Teoriassa julistuslappu henkeyttäisi jo uskovia ja pelastaisi ateisteja, ynnä käännyttäisi eriuskoiset uskonnostaan kristityiksi. Käytännössä juuri ketään ei kiinnosta.
Yleinen kiinnostumattomuus-tyytmättömyys -tila.
Tämä tilanne on nähdäkseni laajempi. Kun esimerkiksi Hannu Kiuru valittelee papin työn nykytilaa sanomalla että "Me papit saamme kehuja niin ylen vähän, että emme osaa enää erottaa niitä parjauksesta. Ihmisistä on tullut vaatimuksissaan täyttymättömiksi kuin papin säkki. Vaikka me seisoisimme päällämme, niin silti heti alkaa vanha valitusvirsi sanoin I CAN’T GET NO SATISFACTION!" Tässä on tietenkin vähän se henki että jos uskonto ei kiinnosta, niin pappi voi kiistää epäonnistumisensa ja korostaa että vika on vastaanottajassa. Se on helppo asenne, jolla ei yleensä ole korjattu mitään missään koskaan. (En voi puhua kaikkien puolella, mutta Hannu Kiurulla on tilaa parannukseen jos jollakulla.) Syvimmillään ongelma on kuitenkin syvempi. Pappejen syyttäminen suurella linjalla on väärin. Sillä kysymys on perimmiltään kirkon merkityksestä. Kirkossa helposti korostetaan että heillä on "kurantti tuote" jolla on merkitystä jäsenilleen. Kansankirkko -nimitystä on lanseerattu tämän ajatuksen ympärille. Valitettavasti nyt kun merkitystä ei ole, on sitten tarpeen etsiä syyllisiä tälle tilalle. Kun ihmiset eivät koe kirkkoa merkitykselliseksi, syytä tähän haetaan papeista ja instituutiosta. Papit kuitenkin yrittävät parhaansa eikä instituutiokaan ole korjaamisen ulottumattomissa olevalle tasolle läpimätä.
Ongelmaa määritellään ja korjataan aivan väärin.
Valitettavasti näyttää että kirkon tapa ratkaista ongelma on lisätä viestintää. Itse asiassa jos katsotaan koko uskontokenttää, voidaan nähdä että se vastaa kaikkiin ongelmiin lisäämällä käännyttämisintoa. Tämä on strategiana erikoinen, koska selvästi jo havaitsemani pohjalla voi sanoa että Suomen ruuhkaisimmilla asemillakaan ei ole "työsarkaa" edes niille nykyään olemassaoleville julistajille. Tiedotus on selvästi riittävällä tasolla, ongelmat ovat toisaalla.
Itse olen siinä mielessä konu, että korostan että minulla on "periaatteessa myönteinen suhtautuminen sananvapauteen". En ole sekularisti, mutta ymmärrän että liian runsas määrä liian innokkaita julistajia voi olla häiritsevää ja tämä johtaa enemmänkin antipatiaan. (Sama kuin koulussa tapahtuva uskonnonopetus. Nykyään sitä on tarjottu ja sen on esitetty tuovan ymmärrystä uskonnosta ja vaikuttavan myönteisesti. Kuitenkin samalla korostetaan että nykyajan ihmiset ovat ongelma, ja ratkaisuksi tarjotaan jo kokeillun jatkamista. Ihmisille jotka toistavat samaa ja odottavat eri lopputulosta, heille on ihan oma nimityksensä...) Mutta kuitenkin aivan liikaa huomio on siirtynyt asian ytimestä lillukanvarsiin. Kun pitäisi puhua julistamisen tavasta, oppisisällöstä ja sen kuranttiudesta, puhutaan siitä saako uskonto näkyä yleisessä katukuvassa. Ja kun se on oikeutettu, asia ikään kuin niitataan siihen.
Siksi esimerkiksi "Seurakuntalainen" suhtautuu myönteisesti siihen miten poliitikot hyväksyvät ja ovat myönteisiä uskonnon katukuvassa näkymiseen. Niin suhtaudun minäkin, periaatteessa. Minulla vain on sellainen perverssi ajatus siitä että jos vakaumuksen ilmaisu on tärkeää ja luvallista, niin sitten jos vittuilee minulle niin minä saan vittuilla takaisin. Tämä on tärkeää sillä jos kristitty sanoo "homoseksuaalisuus on synti" hän sanoo synonyymisanakirjan mukaan "homoseksuaalisuus on pahuutta". Ja kun minä muotoilen asian niin sanon että "ovat paskoja ihmisiä". Jos on lupa sanoa asia, niin sitten vastapuolta pitää kohdella yhtä reilusti. Kristityt ovat onneksi jossain määrin ymmärtäneet asiaa. Junkkaala kirjoittaakin "Seurakuntalaisessa" miten herätysliikkeiden riskinä on norsunluutorniutua ja tämä johtaa asenneongelmiin. "evankelioiva herätysliike on vähän hankala, koska uskoontulovaatimuksineen se vetää uskon ja epäuskon rajaa selvemmäksi, eikä tällainen miellytä kaikkia. Näissä rajanvedoissa olemme epäilemättä syyllistyneet myös sellaisten barrikadien korottamiseen, jolla olemme suotta karkottaneet ihmisiä luotamme. Opillinen linjanveto kuuluu myös kutsumuksemme. Sekään ei luonnollisesti sovi kaikkien pirtaan. Meidän olisi hyvä ymmärtää, että kaikki kristityt eivät yksinkertaisesti ole opillisesti orientoituneita, jolloin heidän on vaikea ottaa harteilleen tiukan opillista kaapua." Tämä on mielestäni hyvä viesti, sillä moni kristitty kohdallani tuntuu olevan hyvin hämmästynyt siitä että olen "niin hyökkäävä". Minä kuitenkin yleensä lähinnä palautan asennevamman takaisin lähettäjälle. On hyvin suuri virhe olettaa että hyökkään uskontoa vastaan ja että vihaisin Jeesusta. Kusipäitä sen sijaan vihaan aidosti ja henkilökohtaisesti.
Tärkein ohje ; Lakatkaa olemasta kusipäitä.
Mutta toki tässä ei sitten olla uskovaisten sisällä kovin koherentteja. Nightwishin uusin levy jossa on yhteistyötä Richard Dawkinsin kanssa on erikoinen. "Seurakuntalaisessa" on myös omituinen olkiukkojen ja vastaavien rykelmä. Sen viesti oli ällistyttävä. Pertti Kurikan Nimipäivät otetaan tässä esiin erikoisesti ; "PKN:n mukaan tulon viisuihin toivoisin olevan kova kolaus sikiöseulonnan puolesta puhuville, joiden päänalusenaan ovat ennen kaikkea Downin syndrooman omaavat yksilöt – suurin osa seulonnan tuloksena abortoiduista kun on Down-tapauksia, joita PKN:n porukastakin osa on. Nyt heidät nostetaan valokeilaan uhoamaan epäkohdista! ”Hei haloo, me ollaan ihmisiä! Me voidaan menestyä samalla tavalla kuin tekin!”" ... "Toisena kiintoisana tapauksena on kohu, joka alkoi Nightwishin paljastaessa maailman tunnetuimman ateistin Richard Dawkinsin olleen suurin innoittaja heidän tulevan levynsä sanomalle. Dawkinsia ja hänen ajatuksiaan kuullaan myös tulevalla levyllä vierailijan roolissa. Dawkins on tunnettu räväkistä puheenvuoroistaan ja kirjoistaan erityisesti uskontoja vastaan, mutta myös mm. Down-sikiöiden abortoimiseen kehottavista kannanotoistaan. Samaan aikaan kun Nightwishin Tuomas Holopainen kummeksuu hänen herättämäänsä kohua valinnalleen, Dawkins siis ajaa abortin edistämistä, joka kohdistuu sikiöseulonnassa ennen kaikkea Downin syndrooman omaaviin sikiöihin. Tässä, eikä muissakaan Dawkinsin aatteellisissa kannanotoissa ole kyse tieteestä, vaikka Holopainen yrittää kuinka väittää." ... "Samalla viikolla, kun Suomen suurin rock-bändi hehkuttaa Dawkinsia fiksuna ja lämpimänä elämän ihailijana, Suomen kansa on kuitenkin äänestänyt valtavalla menestyksellä kehitysvammaisten bändin Euroviisu-edustajakseen. Oikeus toteutuu toisinaan. Huomionarvoista on, että samaan aikaan kun yhteiskunnassamme ajetaan rodunjalostusta (Downien aborttilukemat nousevat koko ajan), vammaisia ihmisiä ja heidän oikeuttaan hyvään elämään kannatetaan enemmän kuin koskaan ennen maailman historiassa. Mistä Dawkinsin edustamassa uusateismissa sitten on kysymys? Siinä ääri-ilmiöt tuomitaan, mikä on aivan oikein, mutta niistä tehdään laaja-alaisia yleistyksiä. Ei vain niin, että kaikki muslimit ovat itsemurhapommittajia, vaan jopa niin, että kaikki uskonnot sisältävät pohjimmiltaan saman ainesosan. Dawkins on nimittäin keksinyt aivoissa havaitsemattomille osasille nimen meemi." 1: Minun on vaikeaa nähdä miten tämä haukkuminen eroaa uusateistien "aggroamisesta". Itse asiassa näkisin että jos noin selkeästi vääristelee ja valehtelee, niin ei pidä ihmetellä jos joku vittuilee takaisin. Lausuntoja leimaa nimittäin ilmiselvästi se, miten pahantahtoiseen tulkintaan esimerkiksi Dawkinsin aikaisempi aborttilausunto on laitettu ; Asia on selvästi yhden twiitin varaan rakennettu tulkinta, joka otetaan tutustumatta siihen mitä alkuperäislähde on asiasta sanonut. Dawkins onkin itse asiassa kommentoinut asiaan täsmennyksiä. Dawkins on humanisti, joka esimerkiksi korostaa humen giljotiinia eettisissä kysymyksissä, joten ihmettelen että mitä helvettiä se vaatimus/naureskelu skientismin ja etiikan suhteesta tuossa Seurakuntalaisen kirjoituksessa oli?? Olkiukko. No, niitä rakennellen on helpompaa teeskennellä pärjäämistä. On helpompaa hokea "militantti" -sanaa kuin nojata vastapuolen näkemysten pänttäämiseen ja analyysiin. 2: Lisäksi uusateismi ei ole samaa kuin Dawkins, ja on huomattava että P.Z. Myersin kommentit korostavat hieman erilaista näkemystä vammaisten ihmisarvoon. Tässä mielessä on ironista, että kriitikko valittaa sitä että liioitellaan uskontojen ongelmia ja laajennetaan niitä koskemaan sellaisia tahoja joihin se ei osu. Jos tällä todella olisi merkitystä, samanlaista ei tehtäisi itse. Selvästi kirjoittaja hyväksyy itsellään asenteellisuuden ja valehtelun, mutta pahastuu jos joku lähtee opettamaan että uskonnoista on myös haittaa. (Dawkinshan ei ole missään tietämässäni lähteessä väittänyt että uskonto olisi pelkkä ongelma, hän korostaa päinvastoin sitä että uskonnossa on ongelmia joita helposti katsotaan sormien välistä. Jos hän väittää laajempaa jossain olen kyllä "kiinnostunut" näkemään lähteen joka lainaa suoraan Dawkinsia eikä jotain kristittyä joka luo Dawkinsin suuhun erikoisia sanomisia.) +: Puhumattakaan siitä että "eugeniikka" ja "ihmisten jalostus" ovat erikoisia käsitteitä joita kirjoittaja väärinkäyttää nolosti. Kun ei tiedä mitä ihmisen rodunjalostus tarkoittaisi voi tietysti vääntää evoluutiovirheitä. Tämä on toki tavallista. En ymmärrä miten evolutiivinen jalostus voisi johtaa vammaisten abortointiin, kun käsittääkseni vammaiset eivät muutenkaan lisäänny keskivertoa tehokkaammin vaan juuri muita vähemmän. Rodun jalostus ei tieteelliseti toimi tuolla periaatteella. Se, onko ihmisen jalostus oikein vai ei on eettinen kysymys. Mutta jos jalostus otetaan tavoitteeksi, sen lähestyminen on sitten tiedeasia. Ja tässä on se syy miksi aborttia nykymallissa ei voida liittää evoluutioon ja rodunjalostukseen. Epäeettistä se toki voi hyvinkin olla. Tosin niin on tämänlaisten eugeniikkarinnastusten tekeminen ymmärtämättä asioiden tieteellisestä puolesta mitään.
Jos ateisti tai joku muu vittuilee teille, on tärkein keino tiedostaa että tämä vähenee kun lakkaatte toimimasta kuin valehtelevat ja idioottimaiset kusipäät. Jos ette osaa, niin sitten selittyy se miltä valtaosa "asiallisemmistakin" "Seurakuntalaisen" -tapaisen viestintäkanavan kristityt näyttävät. Tässä asenneilmapiirissä on aivan turhaa odottaa että merkitys yht'äkkiä palaisi. Parasta vaan aloittaa se päälläseisonta ja asenteiden korjaus. Siten metsä vastaa kuten sinne huudetaan. Tänään minä olin humoristis-myötämielinen asialliselle julistajalle. Hyvin usein kuitenkin tulee kusipäisiä ääliöitä jotka sekoittavat heille suuttumisen - joka on rehellisesti sanoen ainut inhimillinen reagointitapa niihin - siihen että tässä halutaan sortaa koko sitä ideologiaa jota he edustavat. Ei, tätä rajoitusta halutaan tehdä yleensä vain sen verran kuin tuossa järjestössä on niitä kusipäitä. Joten sortamiseen päästään vasta jos kusipää väittää että jokainen hänen ideologiansa edustaja ilman ainutakaan poikkeusta on kusipää. Jos tämä olisi totta, se tosin selittäisi aika paljon kohtaamistani kristityistä kokonaisuutena. Mutta en usko että uskovaiset ovat itse tunnustamassa asiaa näin pitkälle.
Ainakin minulla on suuria vaikeuksia palata seurakuntaan jossa on esimerkiksi minun puolisoa epäilty-haukuttu saatananpalvojaksi siksi että hän on auttanut masentunutta ja suisidaalista ihmistä. (Minua voi pilkata, kykenen puolustamaan itseäni. Puolisoni on kuitenkin ns. ylikiltti tapaus ja tässä kohden minulla on tämän vuoksi kovennetut vaatimukset ja pahastumiset.) Samoin minun on vaikeaa suhtautua positiivisesti ihmsieen joka muuntaa kaikki mielipiteeni jonkinlaisiksi ismikysymyksiksi niin että evoluutioteorian kannattaminen on "evolutionismia" jne. Kenties joku voi pitää niitä identiteetin ytimessä - ja kenties minäkin todella teen niin - mutta tämänlainen arvotus on henkilökohtaisuuksiin käymistä. Kaikista asioita halutaan tehdä henkilöön käyvää pilkkaamista määrittelemällä tämä "ismiksi". (Ismit toki muodostuvat mielipiteistä, mutta kaikki mielipiteet eivät ansaitse ismin ytimeen tunkemista kaikilla.) 1: Tämä toki sopii nykyiseen pahastumiskulttuuriin. En kuitenkaan malta olla huomauttamatta että uskonnollisten ihmsiten kanssa keskustelua vaivaavia piirteitä on listattu. Yksi niistä kuvaakin perusongelmia varsin kiinnostavasti. Siellä on yhtenä teemana juuri edellämainittu "Even though you might criticize something they said or did, they will criticize your personality and make you out to be a terrible person, crazy, ambitious, a liar, abusive, or anything else to make you seem sick and on a crazy mission". Ja lisäksi mukana on ajanvientiin ja pakkopoteroitumiseen ajavia elementtejä "Bad leaders are like a very nasty virus It takes a lot of effort, work, and time, for them to change or stop. They’re sticky and are resistant to normal treatment. They are intransigent. You often have to be in it for the long haul to see any change." ... "Those with power seem to have unlimited support, both relationally and financially, to maintain a strong campaign against your efforts to expose and publish their abuses. They have tons of connections with power. You might be able to raise some support, but they are mostly powerless." Ja niiden toteutuminen estää keskustelun, muuttaa erimielisyyden kiusaamisen kohteeksi joutumiseksi. Mikä tietysti lisää ihmisten ärsyyntymistä ja sekularismitoiveita. 2:Kun uskovaiset saavat haukkua muita mutta kieltävät itsensä pilkkaamisen, ollaan nykytilassa. Tilassa jossa Nightwishin materiaaleja voidaan provokatiivisesti polttaa samalla kun jostain Raamatun heittämisestä lattialle raivostuttaan. Ja jossa voidaan "Seurakuntalaisen" tapaisessa materiaalissa haukkua kokonainen "uusateistien" ryhmittymä valehtelulla ja yleistyksillä kun samassa artikkelissa syytetään "uusateisteja" siitä että he valehtelevat ja yleistävät liiaksi. Kun peli on tällä tasolla, niin mitä muuta voi odottaa?
Kysynkin että eikö julistuslappusten kohderyhmä olekin ne jotka eivät vielä ole kadulla jakamassa lappuja? Eikö pitäisi suunnitella toimintaa niin että se tehtäisiin näiden ihmisten ehdoilla. Heitä miellyttävällä tavalla. Se olisi aidosti rakentavaa. Ei se, että vedotaan "yleiseen lupaan näkyä katukuvassa" ja "vaateisiin siitä että heitä ei saa pilkata vaan heitä pitää kunnioittaa". Täytyy muistaa että jokainen uskonnollinen tilaisuus koostuu myös sosiaalisesta samassa tilassa olemisesta. Ja jos on samassa tilassa pelottavien pilkallisten kusipäiden kanssa jotka käyvät persoonaan ja muuttavat mielipiteesi esimerkiksi "evolutionismiksi" niin on selvää että tällä on vaikutusta. Jos tätä ei ymmärrä niin ei voi muuta kuin toivoa että uskonnoillanne menee ihan sika huonosti jatkossakin.
