Geneettinen ja ennaltamäärätty.

Mika Sipura kirjoitteli geenilöydöstä. MAOA -geeniin liittyy jengikäyttäytymistä. Geeni vaikuttaa vain miehiin, ei naisiin. Toisin sanoen Jengiytyminen on geeneihin sidottua. Syynä ei olekaan pelkkä kulttuuri, köyhyys ja rakkaudeton ja paska lapsuus.

Tähän liittyy tavallisesti näkemys siitä, että jos asia on geneettistä, se johtaisi automaattisesti tulokseen ympäristön kanssa. Tätä kautta geeni tarkoittaisi syyntakeettomuutta. Tämä on siitä erikoinen asia, että vaikka kasvatus olisi teoriassa yhtä vahvasti determinoiva, ennaltamääräävä, tähän suhtaudutaan hieman eri tavalla. Huonot geenit ovat tuomio, huono kasvatus antaa syyn säälille. Ehkä syynä on se, että ihminen hakee kompensaatiota ja ymmärtää kompensaatiota. Eli jos jollain on paska lapsuus, on ikään kuin oikein että hän hakee siihen kostoa. Onhan huono lapsuus sentään epäoikeudenmukaista. Koska geenit eivät sisällä kompensaatiota, tätä pidetään ikään kuin pahana, sellaisena jota ei voida ymmärtää eikä hyväksyä oikein millään ja siksi se ei saisi olla totta. Epämiellyttävästä tulee ikään kuin "liian automaattisesti" epätotta.

En sano muuta kuin "No is from ought." Geenitesti näyttää toista. Kun vielä 198o -luvulla oli yleistä tietoa että aggressiivisuusgeenit ja muut vastaavat olivat kuvitteellisia, ei todistettuja, ja tämä oli syy hylätä geenien ohjaava vaikutus, tässä nyt on sitä vaadittua.

Tosin en ylipäätään pidä kahtiajakoa "joko kasvatus tai geenit" järkevänä. Nimittäin geenit voivat altistaa ulkoisen toiminnan vaikutukselle, jolloin tietynlainen kasvatus tai elämänkokemukset vaikuttavat toisiin vahvemmin kuin toisiin. Matt Ridleyn "Geenit kokemus ja ihmisenä oleminen" sanoo seuraavasti (sivulla 255) :

"Rikolliset vanhemmat tuottavat rikollisia lapsia. Kyllä, mutta ei jos lapset on adoptoitu. Suuressa tanskalaisessa tutkimuksessa adoptio rehellisestä perheestä rehelliseen tuotti lapsen jossa oli 13,5 prosentin mahdollisuus joutua vaikeuksiin lain kanssa. Se kasvoi vain marginaalisesti 14,7 prosenttiin jos adoptoitavassa perheessä oli rikollisia. Jos kuitenkin adoptio tapahtui rikollisilta vanhemmilta rehelliseen perheeseen, todennäköisyys hyppäsi 20 prosenttiin. Kun sekä biologiset että adoptiovanhemmat olivat rikollisia, todennäköisyys oli vielä suurempi, 24,5 prosenttia. Geneettiset tekijät altistavat ihmiset tavalle, jolla he reagoivat rikollisuutta tuottavaan ympäristöön."

Haluan vielä tehdä "Columbot" ja sanoa "Vielä yksi kysymys!"

Sipura on tiivistänyt asiaa seuraavalla tavalla:
"Käyttäytymisgenetiikan ja ihmisen (vapaan) tahdon välillä käyty keskustelu lienee tieteen ikuisimpia klassikkoja. Jos geenit määräävät käyttäytymistä, viekö se pohjan mahdollisuudelta muuttaa ihmistä ja yhteiskuntaa? Näen asian kutakuinkin päinvastoin. Voidaan kuvitella ryhmä ihmisiä tanssimassa vaikkapa maisemoidun hiekkakuopan rinteessä. Rinteen jyrkkyys (kenties niin loiva että rinne on vaikea havaita) ja painovoima ovat tässä se geenien altistava vaikutus. Porukan nytkytettyä aikansa mitataan kunkin tanssijan liike lähtötilanteesta. Joku on saattanut huomata olevansa rinteessä ja pyrkinyt hilautumaan ylöspäin. Hänellä on ollut siihen vapaus. Osa porukasta ei tiedä olevansa rinteessä. Osa ei tiedä mitä rinne tarkoittaa. Osa ei välitä. Populaation keskiarvo paljastaa ryhmän valuneen keskimäärin hieman alaspäin. Geenin altistava vaikutus näkyy ennustetusti. Vapaus voi toteutua vain jos tiedetään, mistä ollaan vapautumassa - vai?" Tässä on tietysti se, että jos asiaa tavoitellaan "moraalisen toivottavuuden" kannalta, on vapaus osin irrelevanttia: Jos hyvä on vuoren huipulla, ja sinne pyritään vapaaehtoisesti, tai suunta tulee geeneistä ja sinne mennään niiden ohjaamana, on tulos ulospäin sama. Ja jos geeni aikaansaa intention pyrkiä ylös, mukana on myös tahtotila pyrkiä ylös. Sen sijaan vapautuminen vaatii sen, että "ottaa kahleetkin huomioon". Tämä ei tietenkään aina tarkoita sitä että ei toimittaisi kuten mieliteot ohjaavat, koska se olisi yhtä kahlitsevaa. "Pakko rakentaa ohjauksen negaatio" ei ole sinällään vapautta. Vapaus on sitä että voi seurata tai olla seuraamatta, ja päättää näiden välistä vapaasti.

Tätä kautta voisin ottaa esimerkiksi meidän töissä olevan henkilön, joka on joutunut pahan pahoinpitelyn uhriksi ja tätä kautta saanut aivovamman. Tätä kautta hänen ymmärryksensä on rajoittunut. Moni on sanonut että hän korostaa tätä liikaa. Heistä se olisi kohtaloon alistumista. Aivovammaisesta se taas on pakko. Tässä on vastakkain "täydellinen pakko ja täydellinen vapaus". Itse olen sitä mieltä että kyseessä on iso hidaste, joskaan ei välttämättä lopullinen este. Hänestä voisi teoriassa vammasta huolimatta tulla hyvä monissa asioissa. Mutta se vaatisi niin pirusti paljon enemmän töitä kuin tavalliselta tallaajalta, että tämäkin olisi muistettava ottaa huomioon. Minun jalkani klenkkaa ja toisen korvani tasapainoelin on vahingoittunut. Lisäksi en ole motorisesti lahjakas: Esimerkiksi sisareni oppii juttuja joissa on neljän raajan yhteispeliä, melko nopeasti, parin näytön ja kokeilun jälkeen juttu sujuu. Itse joudun tekemään paljon enemmän töitä ennen kuin sujuu. Tämä tarkoittaa sitä että minusta ei tule maailmanluokan ninjaa millään työllä. Mutta kelpo viuhtoja voi tulla, työllä.

Tämän analogian kautta voidaan sanoa että kasvatus on kuten geenitkin. Ne vaikuttavat. Joskus ne jopa yhteisvaikuttavat. Tätä kautta psykologisointia ei saa tehdä kuin se olisi fysiikkaa, vaan kuten se olisi biologiaa : Fysiikka on determinististen kaavojen tiede, Biologia taas on poikkeuksien tiede. Jopa eläinlajeissa on sisäisiä eroja niin että niitä on pakko ottaa huomioon niinkin "simppelissä asiassa" kuin pihapiirin tiaisten lajinmäärityksessä. Kasvatus ja geenit ovat ohjaavia asioita. Opimme kokemuksista ja meillä on mahdollistavia rakenteita ja vaistoja. Ne voivat olla hyviä tai pahoja pakotteita. Ne molemmat ovat usein hidasteita, ja joskus harvoin jopa esteitä.

♥ Loving care effect ♥

"Pakko saada vahvaa placeboa"
(Matti Hagelbergin sarjakuvakirjassa "Kekkonen" esiintyvä Kuningas Elvis.)

On tunnettua, että ihmisen mieli vaikuttaa lääkkeiden toimintaan ja paranemiseen. Tätä ilmiötä kutsutaan placeboksi. Lisäksi tunnettua on myös hoivavaikutus, joka johtuu siitä että hoidetaan ja hoivataan. Poikkeuksellisesti nyt ensin listailen muutamia juttuja, ja vasta lopuksi esittelen mihin ne liittyvät. (Sisältö ratkaisi muodon.)

1: Ainakin hoivavaikutus liittyy olennaisesti stressitasojen pienentämiseen: Stressihän vie voimavaroja elimistöltä ja sen sivuoireena on esimerkiksi immuunipuolustuksen heikkeneminen. Sikojen kohdalla tämä tulee selvästi esiin, koska sioille on vaikea saada aikaan placeboefektiä koska niillä ei ole käsitystä lääkkeen parantavasta vaikutuksesta. Sen sijaan hoivavaikutusta niille sen sijaan saadaan. Viihtyvä eläin, joka ei kärsi stressistä, esimerkiksi kasvaa paremmin ja terveempänä. Siksi esimerkiksi sioille olisi hyvä saada virikettä. (Hoitaja on tietysti paras virike. Tai ainakin pitäisi olla.) Stressi voi vaikuttaa myös placeboon; Eräässä rukouksella parantamiseen liittyneessä tutkimuksessa havaittiin, että kun sairaille kerrottiin että heidän puolestaan rukoiltiin, he sairastuivat pahemmin. Syynä oli todennäköisesti se, että he uskoivat että he olivat tosi sairaita, kun rukoukseen jouduttiin turvautumaan. Ja toisaalta taas jotkut käsilläparantamiskokeet ovat antaneet merkkejä rukouksen hienoisista parantavista vaikutuksia - koska rukouksen kohteet ovat uskoneet että saavat tukea. Isoimmillaan stressiin liittyy Voodoo -kuolemat, joissa kiroukseen on aivan oikeasti kuoltu, koska siihen on uskottu, se on aiheuttanus valtavaa stressiä ja ihminen on lopulta kuollut sympaattisen ja parasympaattisen hermoston toiminnan kautta. (Joihin tunnetilat vaikuttavat suuresti.)
2: Hoivavaikutus ei liity pelkkään sairaanhoitoon: Matt Ridley kertoi kirjassaan "Perimä - ihmisen historia 23 kappaleessa" että Whitehallissa työskenteli erilaisia virkamiehiä. Kun heidän sairastavuuttaan tutkittiin, havaittiin että sydänkohtauksen saaminen korreloi toki liikalihavuuden ja muiden vastaavien kanssa, mutta tehokkain mittari oli asema ja työ jota hän teki. Jos virkamiehellä ei ollut valtaa tai hallinnan tunnetta, hän yksinkertaisesti sai sydänkohtauksen todennäköisesti ; Sydän oli palkkaluokan armoilla, ja voikuurilla voi vaikuttaa asiaan vain melko vähän. Toisia vastaavia kertomuksia löytyy muualtakin: On tarinaa ilmastoinnista, jossa havaittiin että ratkaiseva työntekijöiden viihtyvyyden mittari ei ollutkaan ilmastoinnin lisääminen tai vähentäminen vaan se, että työntekijät saivat hallita niitä itse. Sellaisia, joissa työntekijöiden mielipiteitä kuuneltiin ja lisättiin valaistusta joka nosti työtehoa ja kun heitä kuunneltiin lisää ja laskettiin sitten valo vanhalle tasolle, työteho nousikin lisää.
3: Placebo on tuoreeltaan osoittautunut erikoiseksi: Se ei ole tasaisen kokoinen. Osa kipulääkkeistä toimii paremmin kuin placebo - mutta ne ovatkin eräänlaisia "placebon tehostajia". Uskon vaikutuksen suuruus ei olekaan vakio. Tämä asettaa haasteen perinteisesti käytetylle kaksoissokkokokeelle, jossa toiselle koeryhmistä syötetään tehotonta ainetta jotta saataisiin lääkken tarjoamisen lumevaikutus esiin, ja jos toinen toimii tätä paremmin, se tulkitaan toimivaksi lääkkeeksi jonka takana ei ole placeboefektiä vaan aineen aito toiminta. Toisaalta jo se, että voimme osoittaa että nämä toimivat näin, osoittavat että voimme lähestyä myös sitä aitoa lääkkeiden toimivuutta siellä takana: Kun voimme kerran osoittaa placebonvahvistajaa olevan, voimme käyttää tätä selvittämistyötä apuvälineenä tutkittaessa sitä missä tätä efektiä ei ole. Toisin sanoen "lisätutkimusta tarvitaan, mutta tietoja tulee samalla tarkennettua."

Tämä taas liittyy olennaisesti siihen, että yleensä ihmiset haluavat luokitella sairauksia fyysisiin ja mielellisiin. Tosiasiassa näiden ero on häilyvä: Stressin laukaisee ulkoinen maailma, mutta stressin laukaiseva ilmiö ja niiden reaktioketjut ovat geneettisesti ohjautuneita. Siksi kun esimerkiksi joudumme stressiin, hypotalamuksemme aktivoituu, joka taas vähentää aivolisäkkeen stimulointia, joka taas lähettää viestejä lisämunuaisten kuorikerrokseen. Muun muassa epinefriinitasomme nousevat, ja kehomme siirtyy "taistele-pakene" -tilaan. Pidempiaikaisessa stressissä lisäksi kortisolitasot kohoavat, ja tämä alentaa immuunipuolustuksen tasoa: Kortisoli vähentää lymfosyyttien (valkosoluja) aktiivisuutta, määrää ja niiden elinikää. Näillä kaikilla vaikutuksilla on monimutkaisia reaktioita keuhkoihin, sydämeen, lihaksiin, aivojen sokeriaineenvaihduntaan ja moniin muihin asioihin. Tämän faktajoukon tulkintaan liittyy kaksi pääkoulukuntaa, joille molemmista on paljon todisteita:
1: psykoneuroimmunologia. Siinä ajatellaan että mieli, tunteet ja elämä ympäristöineen vaikuttaa ensi sijaisesti terveyteen.
2: käyttäytymisgenetiikka, jossa ajatellaan että pohjimmiltaan geenit vaikuttavat terveyteen, koska mieli ja tunteetkin ovat niiden ohjelmistojen seurauksia.

Luultavaa onkin, että ne ovat molemmat osittain oikeassa ja osittain väärässä. Psykoneuroimmunologia on etenkin kansanparantajien suosiossa. Se on mitä luultavimmin takana, kun meille kerrotaan kuinka lääketiede "hoitaa oireita eikä syytä." Se on kuitenkin hieman vääristelty lausunto, koska yleensä taudit syntyvät taudinaiheuttajista ja kun lääketiede pumppaa kehoomme antibioottia, he eivät suinkaan hoida korvatulehduksen oiretta, vaan tappavat syytä, taudinaiheuttajaa. Tosin olen vahvasti sitä mieltä että jos lääketiede vaikuttaisi syyhyn, sen pitäisi estää esimerkiksi elokuvissa käyntiä, kun niissä tarttuu kaikenlaisia tauteja, ja tehdä muita vastaavia toimenpiteitä, jotka vaikuttavat sellaisilta että en halua niitä. Lisäksi en ymmärrä miten joku homeopatia sitten hoitaa sen syyn paremmin. Toisin sanoen: "Taudin syy" ei ole se asia, josta oikeasti kamppaillaan. (Ellemme sitten usko että taudit johtuvat kirouksista tai joistain muista yliluonnollisista syistä, mutta siinä tapauksessa vastakkain olisi "normilääketiede" ja "taikausko".) Syy on siinä, että perinteisesti lääkäriin mennessä meille annetaan resepti ja minimitasolla empatiaa. (Kun minä etsin syytä toissatalviseen krooniseen ja pahaan väsymykseeni, kävin paljon erilaisissa testeissä. Niissä ei löytynyt mitään. Kun sitten taas kerran menin selvittelemään lisää, minulta kysyttiin että paljonko juon alkoholia. Kerroin. Sitten he kysyivät milloin olin sitä aikaisemmin juonut alkoholia. Kun aikaväli näiden välissä oli reilusti yli vuosi, he kysyivät empaattisesti että "Mitä sinä sitten vedät?" Lopputulos: Kävin piruuttanikin sen huumeseulan. No, mitään ei löytynyt ja minulle tuli "silti tai juuri siksi" ns. "tosi paska fiilis".) Vaihtoehtohoidoissa taas on mukavaa käydä ja niissä koetaan että hoitaja välittää sinusta. Ja tämä olisi se pohjimmainen keskustelunaihe siellä taustalla. (Jostain syystä kuitenkin vaihtoehtohoidon kannattajat eivät tätä kautta keskustelua käy, vaan käyttävät aina jonkinlaista perinteisiin vetoamista yhdistettynä taikauskoon -ajattelutapaa perustelujensa lähteenä. En usko että tämä ajaa kenenkään asiaa.)

Pointtinani on yksinkertaisesi se, että tervehtyminen ja sairastuminen on sitä että emme ole aivoja, jotka itsevaltaisesti ohjaavat kehoa hormonien kautta. Emme ole kehoja, jotka ohjaavat aivoja ja perimän aktivoitumisia hormonien avulla. Emme ole geenejä, jotka aktivoivat ennaltamäärätyn ja deterministisen ohjelman kautta kehoja. Emme ole myöskään pelkkiä ympäristömme ja kasvatuksemme ohjelmoimia automaatteja. Emme ole irtoälyjä, jotka ohjaavat kaikkea tätä. Sillä hormonit vaikuttavat mielentilaan, perimä aktivoitumisketjuihin ja niin edespäin. (Kun ympäristöstä syötetään meille esimerkiksi psyykenlääkkeenä kehon normaalia välittäjäainetta, mitä me itse asiassa pohjimmiltaan teemme?) Emme ole mitään noista, vaan kaikkea noista samanaikaisesti.

Toisin sanoen: Lääkkeet toimivat, ja ympäristöllä on vaikutusta. Se että uskoo toisella olevan vaikutusta, ei tarkoita että toista tulisi hyljeksiä. Ainut mitä meidän tulee hyljeksiä on se, että jonkin aineen väittää vaikuttavan vaikka se ei vaikuta. Ei ole mitään välttämättömyyttä yhdistää empatiaa toimimattomaan kemiaan ja tunteettomuutta toimivaan kemiaan.