Houston we got the prob.. challenge!

"Täällä kotimaassakin on moni asia muuttunut. Esimerkiksi vierasperäinen vanilja on korvattu sanalla sota, joka on joka tapauksessa menettänyt alkuperäisen merkityksensä. Visegrádin konditoriassa lukee jäätelötiskin yläpuolella Mansikka Punssi Sota Suklaa. Sellaista on elämä silloin. Siihen asti on vain kestettävä nämä muutamat vuodet."
(István Örkény, "Luottakaamme tulevaisuuteen")

Kieltä on perinteisesti lähestytty katsomaan kieltä määritelmien kautta ; Tällöin sana itsessään on absrakti sopimus. Eli kun on sana, sillä on määritelmä jota käytetään tässä yhteydessä. Sillä että joku toinen määrittelee sanan eri tavalla ei ollut väliä, jos määritelmä oli tutkimuksen sisällä koherentti. Toki jaettu terminologia tarkoittaa esimerkiksi jargonia, ammattikieltä jossa määritelmät oli jaettu.

Tälle vastapainona kehitettiin kontekstisidonnaisempi tapa katsoa kieltä : Analyysissä katsotaan miten kielen käyttäjän sosiaalisella tila, status, ammatti, sukupuoli, ikä ... ja lukuisat muut vastaavat asiat vaikuttavat kielenkäyttöön. Tämä kuvaus oli deskriptiivistä eikä lähestynyt valtasuhteiden näkökulmasta. Kielenkäytöllä on paitsi määritelmä, myös tilanne. Tavoitteena oli saada vain selville erot, miettimättä minkälaiset valtasuhteet olivat niiden takana.

Diskurssianalyysi kehittyi tältä pohjalta ottaen askeleen eteenpäin. Alettiin katsomaan uusia asioita, toimintaa ja toimintatapoja ; Diskurssin ideaksi tuli se, että kieltä katsoessa katsotaan ajattelutapoja, arvoja, normeja, olettamuksia ja asenteita, joita tuetaan, ylläpidetään ja synnytetään erilaisten toimijoiden ja tahojen, kuten instituutioiden, kautta.¹ Nämä heijastuvat käytetyssä viestinnässä.

Näin syntyi tarkastelutapa, jossa katsotaan esimerkiksi tuotettua puhetta, tekstiä, kuvaa ... ja katsotaan minkälaisia asetelmia sieltä on löydettävissä ja mietitään minkälaisia suhteita näillä asetelmilla on yhteiskuntaan. Näin keskiöön nousivat sellaiset sanat kuin "valta" - ja siihen liittyvät sanat, kuten intressit, dominanssi, sorto. Kiinnostuksen kohteeksi nousivat se, miten teksti synnyttää, tuottaa, muokkaa, ilmaisee - tai tekee lailliseksi näitä valtapelin rakenteita.

Diskurssianalyysin sisällä on tietysti monenlaisia asioita, eikä kyseessä ole tarkalleen ottaen mikään yksi ja tietty metodi. Tulkitsijankin vaikutus on tältä osin olemassa. Esiin voisi kuitenkin nostaa Ferdinand de Saussuren näkemykseen kielestä. Hänestä kielessä on merkitsijä joka on esimerkiksi puhetta tai kirjoitusta. Ja jokin jolle tämä antaa symbolisesti merkityksen. Eli kielellä on kohde jota se kuvaa, ja kieli kuvaa tätä kohdetta. Hänestä yksikään määritelmä, sana, kuva, symboli ... ei ole "itsenäinen", vaan joka ikinen sana tai merkki saa merkityksensä vasta suhteessa muihin sanoihin. Yksittäinen sana ei tätä kautta sisällä merkitystä, vaan pienikin muutos siihen liittyvissä sanoissa voi muuttaa sanan sisältöä.
1: Tätä kautta esimerkiksi lukeminen muuttaa luonnettaan. Joku voi lukea 2000 vuotta vanhoja kirkkoisä Augustinuksen sanoja, mutta hän ymmärtää sanat eri tavalla kuin Augustinus. Ne voivat liittyä nykyään eri sanoihin, ja vaikka sanat olisivat samoja, on niiden sisältö joka tapauksessa hieman erilainen yhteys nykyaikana. Tätä kautta katoaa yksiselitteinen ja ikuinen ja muuttumaton ymmärrys asiasta. Ei ole mitään muuttumatonta ja lopullista. Kommunikoinnissa asioita uudelleensovitaan koko ajan.

Näin ollen tarkastelu toi uudenlaisen näkökulman. Teorian ohjaavuus heitettiin syrjään ja tilalle otettiin aivan eri asia: Nämä asiat voivat periaatteessa toteutua samaan aikaan tai eri aikaan.

Mielestäni diskurssianalyysi on ihan hyvä, perusteltu ja mielenkiintoinen asia.

Diskurssianalyysin käyttö on taatusti hyvin käytettynä perusteltua, sille on vain muistettava "se sen paikka". Esimerkiksi otsikkoon laittamani teksti on esimerkki siitä, miten kielenkäytössä eettinen perussävy muuttuu. Sana ei muuta todellisuutta, vaan värittää todellisuuden erilaisella etiikalla. Tässä takana on tavallaan is - ought -ongelma ; Tosiasian tapahtuminen ei itsessään tee siitä hyvää tai pahaa. Siksi tilanne voidaan nähdä eri tavoin.
1: Tosin minun(kin) on vaikeaa olla hymyilemättä sille todellisuudelle, jossa avaruussukkulassa todella viitattaisiin hengenhätään "haasteena". Kenties tilanne on mahdollista, mutta tällöin koko haaste -sana olisi saanut uuden käyttömerkityksen esimerkiksi "Me urheat astronautit emme tunnusta tappiotamme radiossa jota Neuvostoliitto voi salakuunnella, että maamme ei saa karmaisevaa ja julkista PR -iskua.". Sana "haaste" on tämän vuoksi sanankäyttäjälle kovastikin erilaisessa merkityksessä.

Itse asiassa hyväksyn diskurssianalyysissä käytetyn tieteen tuomitsemisen tietyksi näkökulmaksi - kuten vaikkapa "patriarkaaliseksi tieteeksi". Syynä on se, että tarkastelunäkökulma esimerkiksi planeettoihin on varsin yksinkertaistettu. Tieteessä on kiistatta erilaisia positioita : pidämme esimerkiksi ratalaskuja "mielenkiintoisina" ja haemme niitä. Ja planeetta, jossa on valtavasti erilaisia ominaisuuksia, tiivistyy tarkastelussa nopeuteen, tiheyteen ja massaan liittyviin asioihin. Planeetasta esiintyy siksi tieteessä vain hyvin riisuttu versio. Se, että valitaan juuri nämä ratkaistavat asiat ja juuri nämä ominaisuudet ovat "tietyllä tavalla varsin mielivaltaisia" - joskin se, että ollaan kiinnostuneita radoista pakottaa tarkastelemaan painoa ja nopeutta. - Ja jos painon vaikutukset kiinnostavat, tulee tarkkailuun monet muuttuvat asiat kuten nopeus ja liikerata.

Minusta niitä "Kauheita Ongelmia" diskurssianalyysissä tulee mukaan vasta siinä vaiheessa kun otetaan mukaan jälkistrukturalistinen ajattelu.

Tämän pienen askeleen jälkeen kuvioon astuu nimittäin kulttuurirelativismi. Jälkistrukturalismissa kun ajatellaan että kieli ei kuvaa mitään todellisuutta vaan määrittelee ja perustaa sen. Eli kieli ei ole abstrakti sovittu systeemi, joka kuvaa olemassaolevia yhteyksiä vaan se on aina sosiaalisesti värittynyt. Tämän seurauksena tapahtuu se, että kieltä muuttamalla muuttuu asia. Tämän jälkeen esimerkiksi tiede -tai itse asiassa aivan mikä tahansa muukin perustelusysteemi, jos luotat Raamattuun niin sekin on samassa sijassa - näyttäytyy vain valtapelinä, asia ikään kuin politisoituu automaattisesti.

Tämän jälkeen mikä tahansa perustelusysteemi on vain yksi positio. Tämän seurauksena on se, että aivan mitä tahansa voidaan ruveta esittämään. Jokainen kommunikoija on pakotettu käyttämään kieltä, viittomia, symboleja, puhetta, tekstiä, kuvaa, videota ... ja tätä kautta jokainen voi rakennella erikoisen käsiteverkoston. Kun tätä kieltä ja määrittelytapaa käyttää - olipa käyttäjä sitten Kadun Antero tai tiedemies - hän samalla hankkii sosiaalista valtaa. Jälkistrukturalistisesti määritellen hän silloin pakotetusti antaa merkityksiä ympäröivälle todellisuudelle ja yrittää vahvistaa niitä. Ne muokkaavat ihmisten käsityksiä ja muuttuvat sekä tässä positiossa todemmaksi, että vahvistavat tätä positiota yhteiskunnassa jolloin koko asiasta tulee ikään kuin totta.

Tämä on sama, kuin jos esittäisi että kun aurinkokeskeisyys nousi pintaan, maakeskinen näkemys katosi. Eli maan rata avaruudessa muuttui. Ja kun suhteellisuusteorian näkemykset tulivat tilalle, itse totuus muuttui uudestaan.

Hankaluuksia diskurssejen suhteessa todellisuuteen on myös se, että vaikka voimme määritellä "tiiliskiven" ja "putoamisen" uudestaan, ja tässä yhteydessä voi käydä niin että fysikaalinen totuus sanoo että "kivi ei putoa", se ei kuitenkaan vaikuta itse todellisuudessa olevaan tapahtumaketjuun mitenkään. Näkemys tapahtumasta voi tietysti olla hyvinkin erilainen. Kulttuurirelativistin mukaan poliittinen näkemys on sama kuin maailman meno. Mutta todellisuudessa vaikka Intiaanien Poppamies, Afrikan heimolääkäri, Suomalainen homeopaatti ja Amerikkalainen lääkäri yrittävät tehdä samaa, parantaa ihmisen vaivaa, heidän onnistumisensa eivät ole keskenään yhtä tehokkaita.
1: Politiikassa tätä keinoa käytetään aika usein. Liikkeen määrittely ja nimeäminen on ikään kuin kilpailu. Jos esimerkiksi homoseksuaaleja ei enää kutsuta homoiksi, vaan vaikkapa "gayksi", ei jää joukkoa, joka olisi "homo". Tämä ei kuitenkaan tarkoita että samalla katoaisi ihmisryhmän kärsimä leima. Varsinainen asenne ei välttämättä poistu yhtään mihinkään.
___1.1: Hieman samaa henkeä on kreationistien uudelleennimeämisprosessissa. Kun kreationismi alkoi olemaan ongelma, muutettiin sisältöä hieman kätkemällä eniten hankaluuksia tuottaneet asiat "emme puhu niistä" ja nimettiin liike uudestaan Intelligent Designiksi. Kannattajien uskonnollinen motiivi ja koulutusjärjestelmää koskevat tavoitteet ei kuitenkaan kadonnut matkan varrella mihinkään. Samoin asenne "evolutionisteja" kohtaan säilyi ennallaan.
2: Toinen malliesimerkki löytyy sukupuolisuudesta. Biologiaan mieltyneet katsoa tuijottavat sukupuolielimiä ja kromosomeja. Genderistit katsovat yhteiskunnallisia performansseja. Määritelmät aiheeseen ovat täysin erilaiset, eikä niiden välillä ole siksi suoraa ristiriitaa. Mutta niitä kilpailutetaan keskenään koska puhuminen ja asian esiintuominen on politiikkaa ja ideologiaa. Ja jostain syystä tätä väistämätöntä seurausta pidetään lyömäaseena toista vastaan - koska tavoitteena on saada valta ja politisoinnista syyttäminen tehostaa omaa politisointia koska toinen saadaan mustamaalattua. Tätä kautta kielen maailman määrittävään voimaan uskova voi sanoa tietävänsä totuutta, vaan määrittelevänsä sen. Vastustaja ei tätä kautta ole väärässä, vaan hänellä on kammottava kilpaileva vääräoppinen ja kerettiläinen määritelmä.

Minä, joka en ehkä usko lopullisten totuuksien hallintaan, haluaisin kuitenkin hakea niitä eksaktisti ilmaistavia yhteyksiä joita esimerkiksi "tiiliskiven" ja "putoamisen" nykymääritelmissä syntyy. Mutta saan tietysti kuulla että tämä on vain patriarkaalista/ateistista skientismiä.

"Universaalista näkökulmasta katsoen diskurssianalyysi mallintaa kokonaiskuvaa käyttäen hyödykseen esimerkiksi nykysukupolvia henkisesti rasittavaa elämäntyyliä." ... "Jos vertailemme lyhyesti asiaankuuluvia ilmiöitä, huomaamme, että diskurssianalyysin uusi kaavio kuvailee asianosaisiin kohdistuvia ongelmia." ... "Todellisuudessa diskurssianalyysi ratkaisee ongelmia tutkittaessa huomaamattomia haittatekijöitä." ... "Kaikesta huolimatta diskurssianalyysi pakottaa kohderyhmää huomioimaan vastuuntuntoisten yhteistyökumppaneiden aatteellisia intressejä." ... "Matemaatikotkaan eivät kysele mitä numerot ovat, mutta diskurssianalyysi rauhoittaa organisaation sisäisiä positioita." ... "Täytyy siitä huolimatta sanoa, että maailmalla on viime aikoina tapahtunut paljon, todeta, että paradoksaalinen ajattelutapa auttaa käyttäjää ymmärtämään erilaisissa diskursseissa tapahtuvaa analyysiä."
(Puppulausegeneraattori [diskurssianalyysi])

---

1 Usein virallisessa diskurssin määritelmässä on sellaisia sanoja kuin "syvällinen" tai "tarjoaa ymmärrystä". Tai sellaisia adjektiiveja kuten "kiteytynyt", joita on vaikeaa määritellä eksaktisti mutta joissa on positiivinen perusvire. Näin asiasta ikään kuin tehdään hyvä ja hienostunut asia määrittelemällä se sellaiseksi, asiasisältöön puuttumatta.

Petolinnun.

Tämä on pieni arvoitus joka on hämmentänyt mieltäni jo jonkin aikaa ; Petolintuja nimittäin näyttää olevan lähes kaikkialla.

Esimerkiksi seuraavat ovat olleet jotenkin "merkittäviä". Järvenpäässä keskellä kaupunkia, silloinsen työpaikkani "Järvenpään bingotuvan" edessä, kanahaukka nappasi pulun keskellä päivää. Armeijassa Vekaranjärvellä ollessani vartiotuvan lähellä kökötti sarvipöllö puussa melko pitkän aikaa. Pohjanmaalla renkinä ollessa tuulihaukka oli lekutteluineen jokapäiväinen näky. Hyvinkäällä MTT -sikatönijänä ollessani peräti heräsin keskellä yötä siihen kun rastaat metelöivät koska he yhteisvoimin kurmottivat pientä poloista helmipöllöä. Helsingissä lokit kurmottivat isosti jotakin tuntematonta petolintua. Näin pintaa raapaisten.

Korsossa en kuitenkaan ole koskaan nähnyt ainuttakaan petolintua. Jyrsijöitä ja pikkulintuja on runsaasti. Ja kettuja, mäyriä ja supikoiriakin rapsuttelee ympäriinsä metsikössä, mikä kertoo että niille on ruokaa. Ainut keksimäni selitys olisi se, että nämä ovat vieneet petolintujen ekologisen lokeron.
1: vaikka moni ehkä ajattelee että sukupuutto johtuisi saalistuksesta lajithan eivät yleensä saalista saaliseläimiä sukupuuttoon. Sen sijaan laji syrjäyttää samassa ekologisessa lokerossa olevan toisen lajin.

Tai sitten Korso on vain niin kauhea paikka. Niin kauhea että jokaiselle vierailevalle linnulle on käynyt kuten absurdikko István Örkényn "Kuolemattomuus" -novellissa, jossa kuvataan petolintua joka pelottaa ruovikon asukkaita. "Ja niin, sen ollessa parhaissa voimissaan, sen sydän yllättäen pysähtyi kahden siiveniskun välissä. Mutta kanit, siisselit tai lähikylien kananpojat eivät uskaltaneet tulla esiin, koska se liihotti tuhannen metrin korkeudessa levitetyin siivin voittaen kuoleman parin kolmen minuutin uhkaavalla liikkumattomuudellaan, kunnes tuuli äkkiä tyyntyi."

Mutta nämä ovat tietysti vain arvailujani, eikä luonnontieteellien tai humanistinen lähestymistapa ole vielä antaneet tietoa tai ymmärrystä petolintukadosta, Vantaan pikkualueen taivaan tyhjyydestä. Eikä minulla itse asiassa ole tietoa miten tälläisen asian todellisen laidan saisi selvitettyä.

---

Kuvassa on petolinnulta vaikuttava möllyskä jonka onnistuin kuvaamaan pikaisesti työhuoneeni ikkunasta. Pelastin tietysti samalla maailmaa huumausaineilta -ahkerasti jos pomo kysyy.

Kirjat, lukeminen ja vaikutus.

Mika Sipura otti osaa johonkin pyörineeseen kirjailmiöön. Siinä pitää kasata kirjoja, jotka ovat jotenkin erityisen hyvin vaikuttaneet.

Tehtävänannon rajojen mietintä:

Ensi alkuun on hyvä huomata, mitä tämä meemi ei mielestäni tarkoita.
1: Se ei ole mikään "suosituslista." Tämä onkin tärkeä asia, koska on eri lailla hyviä kirjoja. Palkitseva kirja, helppolukuinen kirja, kirja jonka lukee kerralla, kirja jota lukee pitkän ajan pieni pala kerrallaan, kirja johon palaa uudestaan. Ne ovat luultavasti hyvin erilaisia. Tätä kautta ei ole mitään yhtä lukutapaa: Kaikissa on mukana syitä jonka vuoksi lukee. Ja yksi ihminen voi pitää niistä, ja niiden arvojärjestäminen voi olla mieletöntä. "Minkälainen kirja on hyvä" ei ole mikään "yksi ja tietty" luokka.
2: Toisekseen tämä ei ole mikään tarkka valikoima "kaikista kirjoista" joita olen lukenut. Tämä ei ole myöskään lista siitä, mitkä kirjat ovat mielestäni erityisen hyviä. Tämä olisikin vaikeaa, koska lukemieni kirjojen määrät vaativat kymmenien tuhansien käsittelyä. En muista kaikkia nimeltä. Sisällötkin on monesta unohtuneet ja sekoittuneet keskenään. Tätä kautta yksittäisen kirja vaikutus olisi vaikea arvioida.
3: Tämä ei ole myöskään mikään "uusia teitä avaava" tai edes siihen kannustava juttu, koska tosiasiassa minä kuten moni muukin tekee karsintaa. Ja mielestäni tätä pitäisi lisätä.
___3.1: Ensinnäkin ei ole mitään syytä lukea kaikkia ja kaikenlaisia kirjoja. Moni ihminen tietää kirjoista jo ennen kuin on avannutkaan niitä. Tätä valikointia käytetään hyväkseen kirjakaupoissa, joissa ostetaan kirjoja joita ei olla vielä luettu. Mahdollisesti jopa useammin kuin sellaisia kirjoja jotka on jo luettu.
___3.2: Lisäksi pitäisi korostaa "taloudellisesa lukutapaa". Tyler Cowen ehdottaa että ihminen lukisi kaikkia kirjoja, ja lopettaisi niistä suuren osan. Sitoutuminen ei välttämättä ole hyvä asia kirjoissa. Huono kirja pitäisi heittää useammin nurkkaan.

Oman lähtökohdan reunaehtojen konstruointi.

Tosiasiassa tässä on kyse siitä, minkä kirjojen on katsonut vaikuttavan elämäänsä. Tässä kohden aloin tekemään listaa ja karsimaan tietyllä prosessilla kirjoja niistä joita olen lukenut.
1: Yritin hillitä itseriittoisuutta. Sillä tämänkaltainen kysymys houkuttelee silottamaan julkisuuskuvaa. Että laittaa vain huipputiedemiesten kirjoja ja kirjoja jotka on voittanut erityispalkintoja. Että laittaisi siihen kaikkea arvostettua ja tunnettua kaunokirjallisuutta. Tämän karsimiseksi, vaikka pitäisin jonkun tunnetun kaunokirjallisuuden teoksen sisällöstä, heittäisin sen pois, varmuuden vuoksi. Siksi valikoin vain "vähemmän tunnettua kirjallisuutta". Eli jos se antaa liian positiivisen kuvan, se on todennäköisesti "väärä kuva". En halua että kirjalista olisi mikään "peilin kirkastaja" joka korostaa miten mainio veikko olen. Jos ei muuten, niin sen vuoksi että jos se ei ole aidosti "minun minuuteen" vaikuttanut, siihen tarttuu sellaista egoilua, jonka lukija huomaa kyllä valehteluksi ja hännän nosteluksi kilometrien päähän. Kirjoittipa sen sitten "joka tunnetaan terävänä analysoijana" -muotoon jossa viitataan toisten sanomisiin tai ei.
2: Tämä ei saa olla vain kirja, josta pidän. Lisäksi sen olisi konkreettisesti vaikutettava persoonaani. Tätä kautta esimerkiksi "Taru Sormusten Herrasta" jäi pois. Olen lukenut sen useaan kertaan, mutta persoonaani siitä ei ole mielestäni jäänyt jälkiä.
3: Kirja ei saa olla sellainen, että se on joskus vaikuttanut, mutta että se ei vaikuta enää nykyisin. Että sillä olisi joskus ollut jokin erityinen arvo. Tätä kautta dumppaantuu iso kasa kristillistä että shamanistista ja meditaatio kirjallisuutta. (Itse asiassa haluankin haistattaa niille pitkät.)
4: En ota esiin kirjoja jotka vaikuttava johonkin filosofiseen koulukuntaan, eli sen täytyy vaikuttaa nimen omaan luonteeen ja arkielämään. Muuten elämästä tulisi helposti "akateemisen irrallista". Siispä listan kirjat eivät niikään ole rakentaneet sitä mitä mieltä olen, vaan vaikuttavat siihen minkälainen olen. (Tosiasiassa olen kuitenkin enemmän kotikasvatuksen, kavereiden, geenien ja turpaan saamisteni summa.)
5: Otan vain sellaisia kirjoja joita minulla on omana. Jos en omista sitä, en saa siitä kuvaa. Ja jos en ole vaivautunut hankkimaan/varastamaan/lainaamaan sitä, tullen toimeen ilman sitä. Jo ostotoimenpide itsessään on markkeri kirjan merkityksestä.

Lopullinen läjä:
Nämä kirjat, joita en laita siististi rinnakkain, koska siitä saattaisi syntyä jokin ihme harhaluulo siitä että ihmisen mieli ja minun mieleni olisi jokin järjestelmällinen laitos. Laitoin ne läjään. Tietenkin haluatte perustelut sille, miksi juuri nämä kirjat on valittu.
1: Markus Kajo, "Kettusen paluu - ihmisen käsikirja" muodostuu lyhyistä jutuista. Ne käsittelevät humoristisesti ihmisyyttä ja siihen liittyviä asioita. Tämä kirja on antanut minulle paljolti ihanteeni. En siis ole kirjan mukainen, mutta se on heitättänyt monta seikkaa kyseenalaiseksi. Osoittanut paheitani. Mutta kannustavasti. Mielestäni kirjan kirjoittajalla on sellaista aitoa Sokraattista filosofista asennetta, johon on erittäin vaikeaa törmätä.
___1.1: se lähestyy asiaa huumorin kautta. Elämä ei ole niin totista vänkäämistä, kuin jotkut yrittävät rakentaa. Että kaiken ei tarvitse olla elämää suurempaa.
___1.2: Se miettii juuri pieniä asioita, joista löytyy samalla arvoa. Kaiken ei tarvitse olla kaukana ja suurta ollakseen merkittävää.
___1.3: Kolmannekseen se sisältää ison palasen ihmettelevää asennetta, eikä se esitä tietävänsä juuri mitään. Tietämättömyys on olotila, jonka kanssa on pakko tulla toimeen. Kun kirja ihmettelee näitä, samalla herää mieleen se, että jos pienissäkin asioissa on epävarmuutta, niin miten suurissa asioissa olisi yhtään vähemmän?
___1.4: Se ei sisällä varsinaista ideologiaa. Se ihmettelee ja kritisoikin asioita, mutta sävy ei koskaan ole tuomitseva. Tämä on opettanut kriittisyyden aidon sisällön. Erimielisyys ei tarkoita samaa kuin vastustaminen ja vihaaminen. Samoin asioista voi tehdä mielipiteitä ilman että niiden pohjalta rakentaa jonkun valtavan ideologiamonoliitin, joka olisi ristiriidaton. Ja sitten esittäisi että se ideologiamonoliitti on se, mitä ihminen on. Olemme ristiriitaisia, outoja pähkäileviä, ja typeriäkin olentoja. Ja hyvä niin.
___1.5: Kirja sisältää myös sen, että se lähestyy asioita viittaamalla tieteellisiin tosiasioihin ja tuomalla näiden hassuja piirteitä esiin. Tämä tarkoittaa sitä että tieto ja kiinnostus ei ole ammattilaisten yksinoikeus, ja että se, että asia on "faktaa" tai "nippelitietoa" ei vielä tarkoita että se olisi "kuivaa". Pro -science -asenne ei välttämättä ole samaa kuin kaikkitietävyys, arroganssi, kilpailu, vastustaminen, ilkeys. Eikä tarvitse olla edes nörtti tai muu "egghead".
2: Daniil Harms, "Ensiksikin ja toiseksi". Kirja sisältää absurdeja novelleja. Niissä absurdius rakennetaan arkisten asioiden ympärille. Siinä outo tunne rakentuu siihen että joku nousee aamulla ylös, menee ulos ja kohtaa miehen, joka on juuri ostanut polakan. Kirjailija oli lapsia vihaava mies, joka kirjoitti elantonsa kirjoittelemalla juttuja lapsille. Jotta saisi rahaa mahorkkaan. Henkilö, joka muutti itse oman nimensä "Harmiksi". Ja se näkyy. Novellien henki löytyy tässä tapauksessa melko hyvin tämän kirjoittavan ihmisen itsensä kautta. Tätähän se elämä on. Se on ensisijaisesti kummallista, ja oma ideologia ja oma itse on tavallaan kaupan. Päivästä riippuu se, naurattaako, itkettääkö, vai tuleeko vain säälivän samaistunut olo.
3: Magnus Mills, "Taivaanrannan kulkijat" on pidempi juonellinen kirjoitus, joka käytännössä on opettanut minulle kaiken sen, mitä mieltä olen parisuhteesta, unelmista ja niiden romahtamisesta. Sekä siitä, miten yhden tavoittelu voi johtaa siihen että toinen menetetään. Eikä silti ole takeita siitä, että tavoiteltu saataisiin. Kirjassa puitteet ovat alussa melko pelkistetyt. Aavikolla on alumiinista tehty talo, joka kutistuu ja laajenee lämpötilan mukana. Hiekkaa on lapioitava. Tähän kuvioon astuu ja siitä poistuu ihmisiä, joiden olemassaololle ei ole sen kummempia syitä. Nainen, jota päähenkilö ei muista, tulee jostain koska hän muistaa sinut. Ihmisyys rakentuu läsnäolon kautta. Ideologia taas saa ihmiset yhdessä tavoittemaan mahdottomia. Mutta vain siinä määrin, missä ideologia myötää ihmisten unelmaa. Kaikki rakentavat kun se on yhteinen unelma. Ja vaikka yhden annetaan olla johtaja, koska hän osaa ja koska hän on aloittanut koko prosessin. Mutta hänenkään ei anneta sorkkia itse unelmaa. Vaikka se olisi niinkin kummallinen, kuin halu asua alumiinitalossa kanjonissa ja vaihtoehto - tiilitalot - olisivat paljon kätevämpiä. Unelmien ei tarvitse toteutua tai olla järkeviä ollakseen vaikuttavia. Lisäksi ideologian ei saisi antaa vaikuttaa erottavasti: Nainen, joka tulee tyhjästä koska muistaa sinut, voi kadota elämästä jos lähdet liiaksi kaivelemaan kanjonia. Ja loppujen lopuksi Sillä ei ole väliä sillä, missä asut, vaan kenen kanssa.
4: Magnus Mills, "Aidantekijät" on edellisen kirjan kirjoittajan aikaisempi kirja. Siinäkin on erittäin pelkistynyt ympäristö. On kaksi skottia jotka vihaavat brittejä. He ovat laiskoja aidantekijöitä. Heitä valvomaan käsketään brittiläinen työnjohtaja, jossa on vain kaksi vikaa. Hän on työnjohtaja ja brittiläinen. Työnteossa valtaosa kuluu vaikeuksissa, kuten vesisateessa ja siinä että aidan tilaaja kuolee onnettomuuden kautta paalulekan iskuun. Työnteon aikana haaveillaan suurista. Nimittäin vapaasta ja oluesta. Lopun aikaa istutaan pubissa juomassa olutta -velaksi jos rahat on jo juotu. Koska siinä voidaan "iskeä naisia". Kuitenkaan tähän liittyy lähinnä tonttumaisesti tönöttämistä. Jos joku menee iskemään naisia oikeasti, tätä ei katsota hyvällä. Onnistuminen aikaansaa kateutta. Kirjassa ei tapahdu mitään yliluonnollista (tai muutenkaan mitään), mutta siinä on koko ajan hämäräperäinen ja jopa pahaenteinen tunnelma. Lisäksi siinä on toistokappaleita, joissa on identtinen teksti ja tilannekuvaus. Joka pilkkua myöten. Mutta konteksti on eri, jolloin teksti tuo ilmi aivan eri kuvan. Haluaisin tehdä tästä kirjasta elokuvan-
5: István Örkény "minuuttinovelleja". Kirja sisältää absurdin, groteskin, pelottavan ja huvittavan täydellistä rinnastamista erityisen lyhyissä novelleissa. Se on kuitenkin sisällöltään erityisen kriittinen, se nostaa esiin hänen elämänsä aikaisen poliittisen tilanteen asioita: Poliittisen kuvan takana on ikään kuin vinksahtanut maailma, joka on outo ja kauhea ja hassu. Ja se on juuri se, mitä todellisuus tavallaan on. Kirja haluaa muuttaa asiaa, muutoshalun henki ja aktiivinen toiminta paistaa rivien välistä vahvasti. Kuitenkaan siinä ei ole ideologista sisältöä. Tai jos sellainen on, se on ihmisyys. (Soveltaen: Ihmistä ei pitäisi ajatella sen mukaan onko hän "kristitty" siinä mielessä miten kristityt ovat määrittäneet itsensä. Sen sijaan pitäisi katsoa tämän "määritelmän taakse" ja löytää ihminen, se joka katsoo olevansa kristitty. Hän on se, mikä on, sanoipa ideologian virallinen määrittely sitten mitä tahansa. Sillä kun määritelmä ja ihmisyys eivät kohtaa, syntyy ristiriita, jossa todelisuus on vahvempi vaikka ideologian sisältö yrittääkin muuta esittää. Ja tästä virheestä syntyy vain groteskia kummallisuutta.) Kirjailija ei kuitenkaan ole ilkeä tai raivoa aiheuttava. Hän onkin sanonut että "Vain iva loukkaa, ei nauru, varsinkaan ei sellainen nauru, jonka groteski aiheuttaa".
6: Dan Simmons, "Hyperion". Tämä kirja kertoo erilaisista maailmankatsomuksista ja niiden törmäämisestä. Sen sankarina on erilaisia tahoja, jotka erilaisten maailmankatsomusten ja uskomusten kautta tuovat vaikeuksia siihen kysymykseen "mitä on persoona". Yksikään ideologia ei oikeastaan selitä sitä, vaan nostaa siihen uusia ongelmia. Jokainen matkalainen on aivan erilainen, ja he ovat erimielisiä lähes kaikesta. Islamilaisen ammattisoturin ja juutalaisen kirjaviisaan tai druidin välillä on vain vähän yhteistä. Tälle kirjassa on olennaista se, että jokainen kertoo oman tarinansa. Ne sidotaan yhteen tarinalla, jossa he menevät etuoikeutetusti tapaamaan "lepinkäistä", joka on varsin kauhea jumala. Kirjasarjan myöhemmissä osissa asioita selitetään auki, ja niille annetaan vastauksia. Itse kuitenkin jätän sarjan juuri tähän. Se on vain yksi kirja. Se nimittäin kokoaa yhteen erilaiset ihmiset. Kaikilla on tarina. Ja se, mikä sitoo ihmiset yhteen, on päämäärä, joka jää toteutumatta. Tärkeämpää on näiden ihmisten elämä ja heidän kokemuksensa ja tarinansa. Matkanteko, ei päämäärä ja saavuttaminen.
7: Andy Riley, "Pupujen itsemurhakirja". Olen saanut tämän lahjaksi ihmiseltä, joka sanoi että se on erittäin minun näköiseni kirja. Tämä ei siis ole niinkään rakentanut kuin ilmiantanut persoonaani. Siinä suloiset pienet pupuset eivät vaan jaksa elää ja kuolevat erikoisilla ja mielikuvituksellisilla virityksillä. Se on sarjakuvakirja. Sisältää vähän tekstiä. Herättää kuitenkin kysymyksiä myös siitä, että itsemurha ei ole vain goottien ja angstaajien asia. Kysymys siitä, kenellä on oikeus haluta kuolla ja kysymys siitä, kenen hallussa elämä lopulta on, voi tulla mieleen. Ei poista kuolemanpelkoa, eikä anna käytännöllisiä keinoja kuolemiseen. Naurattaa kuitenkin.
8: Neil Gaimanin "American Gods" on fantasiakirja, joka yhdistää fantasiaelementtejä nykyaikaiseen kuvaamiseen. Gaiman tuo esiin vankan mytologioiden tuntemisensa kautta kysymyksiä siitä, miksi jollain Jumalalla on merkitystä milloinkin. Tähän liittyy tietysti se, miten Jumalat saapuvat paikalle ihmisten mukana eivätkä ole valmiina perillä. Samoin kuin se, mikä on Jumala. Ja mikä on rituaali. Arkipäiväisesti alkavat tapahtumat tiivistyvät : Vanhat ja jo unohdetut jumalt, kuten Odin ja Horus kamppailevat uusien ja erikoisten jumalien, kuten Median kanssa. Kaikki odottavat ihmisiltä uskoa ja vaativat heidän aikaansa. Nykyamerikan palvonnan kohteiksi osoitetaan kristuksen lisäksi mammona. Ihmissydämen ristiriitaisuus ja joka paikkaan tempovat vaateet nousevat esiin pitkn matkaa.
9: Matt Ridleyn "Origins of virtue" käsittelee yksinkertaisesti sitä tieteellistä kysymystä, miten ihminen on voinut evoluution kautta synnyttää moraalisia tunteita ja miksi niiden sisältö on sen suuntainen mitä se on. Erittäin harvoin tiedekirja onnistuu rämpyttelemään etiikan kieliä. Tämän kirjan kohdalla on kuitenkin syytä muistaa, että is-ought -ongelmaa ei ole ratkaistu: Siitä miten asiat ovat ei pitäisi päätellä miten niiden pitäisi olla. Mutta tässä kohden pääsee kuitenkin tutkimusmatkalle ihmisten lajinmukaisiin etiikan rakenteisiin. Tätä voidaan käyttää etiikkapohdintojen apuvälineenä. (Sillä etiikan ei tarvitse olla todellisuudesta vieraantunutta is-oughtista huolimatta. Kun mietitään etiikkaa on hyvä tietää että pommi räjähtää. Tämä ei tarkoita että se olisi oikein. Mutta tämä räjähdysfakta on silti olennainen kun mietitään esimerkiksi sitä minkälaisia sota -aseita ihmisille suolletaan.) Ei sisällä ideologiaa. Tätä voi lukea olipa sitten kristitty, ateisti tai ei.
10: Guy Windsor, "Swordsman's Companion". Kirja esittelee italialaista miekkailua, joten se ei sinällään kosketa "minun ydinaluetta". Mutta se on kuitenkin minun ensimmäinen eurooppalaista keskiaikaista miekkailua käsittelevä kirja. Sen kirjoituksen luonteeseen on tiivistynyt mainiosti se, mitä on olla historiallisen miekkailun rekonstruoija. Se kertoi minulle mistä hommassa on kysymys. Tässä mielessä se on "minuuden kirjoista" erityisen oleellinen.

Ehkä tämän pohjalta voidaan ymmärtää hieman siitä, miksi olen tälläinen kummallinen kusipää.