Kaukaa rakastaminen.

"Ihmisen on vaikeaa luottaa vieraaseen ja aidosta säälistä on krooninen pula. Heimot käyttävät vain huolellisesti määriteltyjä sopimuksia ja muita käytäntöjä. Ne kuvittelevat helposti joutuneensa kilpailevien ryhmien salaliittojen uhreiksi ja vakavissa kiistoissa niillä on taipumus esittää kilpailijansa epäinhimillisinä ja murhata heidät. Ne vahvistavat oman ryhmän uskollisuuta pyhillä symboleilla ja seremonioilla. Niiden mytologiat ovat täynnä uhkaavista vihollisista saatuja eeppisiä voittoja."
(Edward. O. Wilson, "Konsilienssi", sivu 284)

Legismiin, eli näkemykseen jonka mielestä ihmiset tarvitsevat vahvan ja tarkan lainsäädännön, perustuu näkemykseen jossa ihminen on pohjimmiltaan epäsosiaalinen. Tämän vuoksi kautta se olisi altistettava erilaisille ulkopuolelta tuleville laeille, jotka pitäisivät ihmisen kurissa. Tätä kautta ihmisten moraalia vahditaan kahdella tavalla: Ihmisten toimintaohjeet joko siirretään uskontoon tai sitten ne byrokratisoidaan.

Tätä näkemystä edustavat esimerkiksi ne kristityt, jotka korostavat perisynnin tulkintaa, jossa sen katsotaan tarkoittavan sitä että ihminen on muuttunut pahaksi. Perisynnin vuoksi olemme epätäydellistyneet ja kaikkinainen synti on myös alkanut houkuttamaan. Tähän liitettin jopa kollektiivisen koston idea: Sen vuksi esimerkiksi tuttu kotoinen Luterilainen kirkkokin piti jumalanpilkasta oikeana tuomiona kuolemantuomiota. Se ei ole tietenkään ainut maa, jossa jumalanpilkkaamisesta on rangaistu ankarasti. Islamilaisissa maissa tuomio "samasta rikoksesta" saa nykyäänkin "saman tuomion". .

Myös kiinassa noudatettiin tätä näkemystä. Jukka Hankamäki korostaa tätä. Hän kirjoittaa siitä miten maahanmuuttajia ei ole hyvä tuoda maahan, koska ihminen ei pidä ulkopuolisista ja vain kaukaa voimme välittää ristiriitoja. Voimme sen sijaan arvostaa heitä kaukaa. Vain lähellä heistä tulee ongelma. Hänestä "ero on parempi kuin huono liitto". Hän muistuttaa että kiinassa saatiin aikaan mahtava saavutus, kiinan muuri, kun kansa yhdistyi vastustamaan yhteistä vihollista. Yhtenäiskulttuurin vahvuus on yksimielisyys, ja yhteistyö on voimaa.

Tähän liittyy vahvasti ksenofobia, vieraanpelko. Ihminen luonnostaan epäilee vieraita asioita. Luottamus on heikoilla. Tätä usein myös tuetaan institutionaalisesti: Esimerkiksi heimouskonto voi varoitella vieraista, ja tätä kautta pelkoa heihin vahvistetaan. Legismiin tämä liittyy luontevasti, koska jos ihminen tarvitsee lakia ja lainsäädäntö on "meidän", ja muilla on toinen ei "niillä" ole "meidän" lakia. Siispä heiltä puuttuu valvonta, joten he ovat odotusarvoisesti pahoja.

Yhtenäiskulttuurin perustelut ovat tietysti kaikille tutut. Se synnyttää sisäistä yksimielisyyttä ja sisäistä rakkautta. Kaikilla ryhmillä on "rakkaus keskuudessaan" : Sisäpiirin edestä taistellaan, uhraudutaan ja sitä puolustetaan. Se myös vähentää sisäisiä ristiriitoja. Tämä on tietysti totta. Sherifin "Robbers Cave" näytti ihmisen tunteiden koko kirjon. Pieni ryhmä syntyi helposti. Toiseen ryhmään syntyi ilkeämielistä ja aggressiivista kilpailuhenkisyyttä välittömästi. Ja vasta ulkoinen vihollinen liitti kilpailevat ryhmät yhteen. Toisin sanoen ihminen on helposti jonkinlainen rasisti - tai ainakin toiseuttaja. Hankamäki viittaa siihen, että kaukaa olisi parempi rakastaa. En kuitenkaan usko että rakkaus kaukana oleviin olisi se, mikä toteutuu. Etäisyys estää vain pahanteon. Ja siksi sotia varten varustaudutaan vain niiden maiden varalle, joiden on mahdollista hyökätä. Kautta historian tämä on käytännössä ollut rajanaapurimaat.

Ongelmana on tietenkin rajanveto: Yhtenäiskulttuurin nimissä on kautta aikojen perusteltu erilaisia ihmistyyppejä koskevia kieltoja. Esimerkiksi homoseksuaalisten on nähty hyökkäävän yhteiskunnan ydintä, perhettä, kohtaan. Se on tätä kautta uhannut koko yhteisöä. Sen vuoksi se on haluttu kieltää. Sekin on yhdistänyt ihmisiä. Myös noitavainot nousivat paikoin Saksassa hysterian tasolle. Se siis yhdisti ihmisiä valtavasti. Niitä harva pitää kuitenkaan oikeutettuina. Oma kommenttini on siksi se, että "hyvä av(i)oliitto on aina parempi kuin asumusero."

Ehkä syynä on se, että luotan että ihmiset ovat luonteeltaan "riittävän moraalisia" kyetäkseen tulemaan erilaisten kanssa toimeen. Se, että ksenofobia on ihmisissä helposti ensimmäinen reaktio, ei tarkoita että yhteiskunta ei voisi tehdä asialle mitään vaan että se tulisi ottaa pakottavana voimana huomioon. Toki homoseksuaalejenkin oikeuksien puolustaminen on aikaansaanut vastustusta ja sisäisen hajaantumisen lisääntymistä, joka on harmittomimmillaan sitä että rukoillaan ryhmässä eduskuntatalon edessä kun jotain tälläistä lakia on käsitelty. Kuitenkin näkemykset ovat jo minun elossaoloaikanani muuttuneet paljon. Minusta hyvään suuntaan. Kiinan muuri on tietysti mahtava saavutus, kuten myös Kiinan nykyisin harjoittama vahva nettisensuuri. Ideakin on juuri sama. En silti näkisi tätä lähtökohtaisesti riittävän hyvänä perusteluna, joka jotenkin tekisi Kiinasta moraalisemman paikan, pikemminkin päin vastoin.

Siksi minusta on olennaista tunnistaa toiseuttava sääli sympaattisesta myötätunnosta. Tämä on helppo tuoda esiin NIMBY (Not In My Back Yard) -asenteella. "NIMBY -ihmiset" säälivät esimerkiksi alkoholiongelmaisia ja muita vähäosaisia. He samalla tekevät säälillä näistä alempiarvoisia ihmisiä, toiseuttavat ne. Tämä nousee esiin sillä, mitä tapahtuu jos vaikka alkoholiparantolaa aletaan suunnittelemaan alueelle: Heistä oikea paikka on yksinkertaisesti "jossain muualla", eli mahdollisimman kaukana niistä paikoista jossa hän asuu ja joissa hän liikkuu. Parantolan rakentamista he voivat kuitenkin tukea, jos se tehdään kauas. Tässäkin on takana sitä, että valmistumisen myötä alkoholiongelmaiset siirtyvät muualle, ja sitten niitä ei tarvitse enää "katsoa katukuvassa". Sen sijaan aidon myötätunnon kohdalla tätä kauko-lähirakkauden eroa ei ole. En siis usko että "kaukaa" varsinaisesti "rakastetaan", vaan tämä kunnioitus on jotain hieman muuta, se on jopa lähempänä vihaa. Se vain teeskentelee rakastamista.

Toki ymmärrän, miksi Hankamäki, joka on avoimesti ja rohkeasti homoseksuaali, saa näkemykseensä pontta. Minäkin olen homoseksuaalejen ystävieni kautta saanut huomata, kuinka islamilaiset ovat usein vahvasti homoseksuaalisuuden vastustajia. Kun ollaan nuivia, ihminen on tyypillisesti nuiva takaisin. Kun juuri on sanut "luvan olla olemassa", tuskin haluaa ensimmäisenä siirtää maahan ihmisiä, joiden mielestä "ei saisi olla olemassa".

---

Kuva: Albrecht Dürer, "Jumalanpilkkaaja".

Reilu kilpailu.

"And I've never taken up a sport just because it was a social fad."
(Dinah Shore)

Urheilua on pidetty pitkään kasvattavana asiana. Antiikin kreikassa opeteltiin esimerkiksi painia. Kreikkalaisissa kaupungeissa oli aina kaksi rakennelmaa, jotka olivat melkoisen suuria : Teatteri ja stadion. Siksi Homeroskin osasi mainita useistakin kilpailuista. Olympialaiset olivat näistä meillekin tunnettuja. Kreikassa niiden voittajia arvostettiin todella paljon. Kuitenkin Aristoteleeltä löytyi varoituksen sana urheilusta: Hän muistutti opettajia siitä että urheilun tarkoituksena oli lasten fyysisen kunnon kehittäminen, ei mestarien ja voittajien kouliminen. Siksi tavallisen oppilaan tuli harjoittaa kaikkia lajeja tasapuolisesti. Näin hän harjaantui monipuolisesti.

Nykyaikainen urheilu koulussa on nykymuodossaan kuitenkin brittiläistä perua. Brittiläisissä yläluokan kouluissa harjoiteltiin muun muassa ihanan sofistikoitunutta rugbya. Myös golf, kriketti ja tennis olivat tärkeitä, mutta nehän liitämme englantilaisiin automaattisesti. Tosin tennis oli tuontitavaraa. Tämä oli olennainen gentlemannin, herrasmiehen, koulutuksessa, koska ajateltiin että nämä opettivat päättäväisyyttä, toisten kunnioittamista, sääntöjen seuraamista, reilua peliä, itsekontrollia, rohkeutta, lannistumattomuutta ja itsen ja taitojen kunnioittamista.

Näitä pidettiin hyvinä, koska niissä oli (1) Tavoite, jonka eteen tehtiin työtä ja (2) säännöt, joita tavoittelussa oli seurattava. Voitto oli ensisijainen tavoite, mutta hävinneitäkin tuli kunnioittaa. (3) Samoin ristiriitatilanteita nostettiin aktiivisesti esiin. Voittaminen ja häviäminen olivat osa tätä ristiriitaa. Ajateltiin että urheilu opettaa ratkaisemaan näitä. (4) Samalla opittiin kestämään häviötä. Tämä combo olikin olennainen uskonnollisessa kasvatuksessa. Siksi tähän liittyvää oppia sanottiin myös Muscular Christianityksi.

Olympialiikkeen isä, Pierre de Coubertin, haki tietysti vaikutteita brittiläisistä kouluista. Erityisesti hän vakuuttui Thomas Arnoldin asiaan liittyvistä kannanotoista. Hän liitti asian tietenkin myös antiikin kreikan urheiluun. Hän halusi kasvattaa, ja keinona oli urheilu. Kuitenkin seuraus oli vähemmän koulutuskeskeinen olympialiike.

Kuitenkin urheilun moraalisuusasioissa on matkassa myös mutkia. George Orwell sanoi ilmiöstä seuraavasti "Serious sport has nothing to do with fair play. It is bound up with hatred, jealousy, boastfulness, disregard of all rules and sadistic pleasure in witnessing violence. In other words, it is war minus the shooting." Lauseiden lisäksi asian takana on tietysti tutkimuksiakin.

Shields ja Bredemeier tekivät tutkimuksen vuonna 1995. Siinä paljastui, että urheilevat ratkoivat ongelmia alemman tasoisella moraalisella kehitystasolla kuin eiurheilevat. Toisaalta havaittiin myös se, että urheilutilanteita arvioidaan alemmilla moraalisilla kehitystasoilla kuin normaalin elämän moraalisia ongelmia. Lisäksi peleissä voi olla oikein tehdä sellaisia asioita, joita normaalissa elämässä ei pidetä hyvänä. Syynä tähän on se, että kilpailu vaikuttaa ihmiseen:
1: Kilpailu on sosiaalista ryhmän sisällä, mutta ryhmän ulkopuoli on vihollinen. Sherifin tekemä tutkimus osoitti esimerkiksi sen, että kun ryhmät laitettiin leirille arvottuihin ryhmiin ja heidät pistettiin kisaamaan toisiaan vastaan ja voittajia palkittiin, leiri muuttui vandalisminteoksi. Avoin vihamielisyys nousi, ja vasta kun leiri koki ohjaajien lavastaman ulkopuolisen tuhoajan, yhteisen vihollisen, he yhdistivät voimansa. Ulkopuolinen vihollinen ei tee tilannetta empaattiseksi tai altruistiseksi. Oman itsen sijoittuminen joukkueissa määrittää sen, minkä puolen haluaa voittavan.
2: Virheitä voidaan helposti delegoida ulkopuolelle. Tällöin syytetään tuomaria, eikä itseä. Kun näin käy, on kuin ottaisi moraalisen vapaapäivän. Tuomarin sanaan liittyy myös ulkopuolisuus, ja peleissä usein onkin tilanteita, joissa kikkaillaan säännöillä. Tällöin sääntö korostuu, ei se, miten sen pitäisi olla. Lisäksi tuomaritilanne korostaa sitä, että saa tehdä väärin jos tuomari ei huomaa. Tällöin vastuu moraalisesta toiminnasta delegoidaan, eikä sen eteen nähdä vaivaa. Tuomari ulkoistaa säännöt ja poistaa keskustelun pelin oikeutuksesta ja jatkumisesta.
3: Kun peli kovenee, keinot kovenee. Tästä on esimerkiksi Telaman ja Kahilan tekemä tutkimus vuodelta 1994; Kun peli on merkittävä, ja peli ammattilaista, valmentajan asenteet kovenevat ja muutenkin tiukka tilanne tarjoaa ikään kuin luvan huijata jos ei jää kiinni. Tätä korostaa ryhmäpaine, se että tässä ollaan yhdessä. Oma moka pilaa muidenkin mahdollisuudet. Tosin näihin tuloksiin voi vaikuttaa ihan sekin, että osa rehellisistä pelaajista, jotka eivät hyväksy vilppiä, jäävät pois ihan sen takia että vilppi antaa muille potkua, jolloin kovemman tason peliin päätyy niitä jotka ovat huijaneet pitkin matkaa.

Tietenkin urheilu ei ole läpeensä pahaa. Ensinnäkin liikunta auttaa pysymään hyvässä fyysisessä kunnossa, jolla on positiivisia vaikutuksia muun muassa elinikään. Se on myös aktiivista. Lisäksi se antaa uuden, erilaisen, toiminta -alueen, jolla voidaan toimia. Esimerkiksi minä olin koulussa surkea liikunnassa ja käsitöissä. Jos nämä olisivat olleet ainoat aineet, minua olisi vituttanut se että käsityön ja liikunnan opettajani Rainer Haarte kertoi äidilleni totuudenmukaisen arvion että "Tuomo on sellainen tumpelo." Pärjäsin, koska muut kouluaineet menivät ihan kivasti. Muita murheenaiheitahan minulla oli lähinnä välituntielämä sekä nokkahuilu. Kestin sen sillä, että olin muualla niin pirun hyvä. Tietty brassailuninto kun on aina ollut ilonaiheitani, epämääräisen hihittelyn lisäksi. Monella voi olla niin että koulu menee muuten huonosti, mutta urheilu rullaa. Tämä antaa arvokkaita kokemuksia. Lisäksi jos urheiluun lisätään huutamista säännöistä, tuomariongelmat voivat siirtyä pois, koska kinasta tulee aktiivista ja sosiaalista. Tiettyä pesismailalinjaa on toki vahdittava, mutta sitä vartenhan koulussa on opettajat. He ovat veljiemme vartijoita.

Itse pidän liikuntaa tietyssä määrin tärkeänä. En tosin osaa jääkiekon sääntöjä. "Paitsio" on olemassa, mutta en tiedä mitä se on. Mutta mitä muuta sitä voi tehdä, kun elämäntapansa ja itsetuntonsa perustaa eräänlaiseen jälkivanhoillisen taitoon, joka keskittyy lähinnä siihen keitä voi vetää päihin ja miten. Eräällä, kieroutuneella, tavalla itsetuntoni on siis sidottu siihen, miten monia voisin vetää turpaan mutta en vedä. Vallan ja vastuun kohtaamisesta ilmeisesti syntyy jotain, jota voisi miltei kutsua itseluottamukseksi.

---

En tässä vaiheessa eritellyt urheilua kahtia. Urheiluahan on karkeasti urheilua, joka tehdään itsen vuoksi ja urheilua joka tehdään yleisön vuoksi. Nykyaikana penkkiurheilun määrä vihjaa siihen suuntaan että suuri osa urheilusta tehdään juuri yleisön vuoksi. Tämä jaottelu ei ollut tässä olennaista. Kuitenkin se on minusta maininnan arvoinen juttu. Siksi hieman offtopic -alaviite. Toki yleisö voi innostaa pelaamaan taitavasti ja kikkaillen, joka voi auttaa motorista kehitystä mutta haitata sosiaalisia pelitaitoja. Kikkailijat saavat päteä liikuntatunneilla.