Kierre

"Kun minä olin nuori, kiusaajaa lyötiin takaisin."
(Clint Eastwood arvioi että Amerikka on muuttunut pehmeämmäksi, Metro 16.12.2008.)

Tämän päivän aikana luin Gunnar Höistadin "Irti kiusaamisen kierteestä" -kirjan. Sen tarkastelunäkökulmana oli opettajan ja kouluttajan rooli. Vähäisemmässä määrin sitä voidaan katsoa vanhempien apuvälineeksi. Näkökulma oli joka tapauksessa eikiusatun aikuisen suhde kiusattuun lapseen. Itselleni oli hieman erikoista lukea kiusaajan näkökulmaa asiasta. Sarjakuvahahmon Punisher -asennetta tuppasi hieman tulemaan mukaan. Kuitenkin selvinnen asiasta ilman jalkajousen latailuja ja luotiliivien tuunaamisia. Ja pääkallotunnuskin kuuluu enemmän mustanaamiolle.

Kirjan määritelmä kiusaamiselle on seuraava: "Kun yksi tai useampi ihminen toistuvasti ja pidemmän ajan kuluessa kohdistaa tietoista ja aktiivista kielteistä käytöstä yhtä tai useampia kohtaan tai sulkee heidät joukostaan." Sellaisenaan hieman epämääräinen määritelmä, mutta kirjassa määritellään myös toimintatapoja:
1: Hiljainen kiusaaminen, jota on esimerkiksi katseen välttely, halventavien eleiden käyttä ja muu vastaava. Tätä on vaikeaa havaita.
2: Sanallinen kiusaaminen, jossa kuiskutellaan, levitetään juoruja ja huhuja, haukutaan, käytetään pilkkanimiä, kirjoitetaan lappuja, sähköpostia tai soitetaan pilasoittoja puhelimeen ja muita vastaavia keinoja.
3: Fyysinen kiusaaminen jossa toista vahingoitetaan lyömällä, potkimalla, puremalla, kampittamalla tai muulla vastaavalla keinolla. Tämä on yleensä helppoa havaita, mutta usein se naamioidaan "vain leikiksi" tai urheiluksi tai vahingoiksi, jolloin sitä on vaikeaa havaita: Voi olla niinkin että vasta kun toistuvasti sattuu vahinkoja samaa tyyppiä kohtaan, voidaan ruveta miettimään vakavammin.

Kirjan mukaan kiusaamisessa on olennaisesti kyse kuulumisesta. Ja kaikki ovat uhreja.
1: Kiusattu esimerkiksi hakiessaan seuraan ja tullessaan torjutuksi hän tarjoaa luottamustaan ja kun tämä torjutaan, torjutaan koko ihminen. Tämän vuoksi osa aktivoituu klovnistrategiaan, jossa nauretaan ja herätetään huomiota. Ihminen on mieluiten rakastettu, tämän jälkeen ihailtu, tämän jälkeen kunnioitettu ja pelätty. Vasta viimeisellä sijalla on mitättömyys. Kiusatulla voi aluksi ola itsekunnioitus tai olla olematta, mutta olennaista on se, että se menee kiusaamisen aikana.
2: Kiusaaminen ovat kirjoittajan mukaan yleensä ryhmätoimintaa. Tyypillistä on että on yksi johtaja, joka katsotaan pääkiusaajaksi. Lisäksi hänellä on ryhmä, jonka suhteen kiusaaja saa joko kunnioitusta tai valtaa. Tyypillistä kiusaamisessa onkin se, että ryhmä antaa oikeuden kiusaajalle, mutta yksittäinen ryhmän jäsen kokee että häntä ei hyväksytä jos hän vastustaa ryhmää. Ja kun kaikki ajattelevat samalla tavalla syntyy huviretki Abileneen ; Tehdään jotain koska luullaan että muut haluavat sitä, vaikka loppujen lopuksi kukaan ei halua sitä. Kiusaamisen syvin seuraus on syyllisyys.

Merkittävää on myös se, että satunnaiset ihmiset eivät kiusaa eivätkä satunnaiset ihmiset joudu kiusatuiksi, eivätkä satunnaiset kiusaajat kiusaa satunnaisia kiusattutyyppejä : Kiusaajalla on aggressio joka vaatii purkautumista ja kiusattu on se, joka aktivoi tämän aggression. Kirjan oppi on, että kiusaajan aggressiivisuutta ei voida kieltää ja poistaa. Ongelmat on ratkaistava, ei kiellettävä. Maton alle lakaiseminen ja kieltäminen voi jopa johtaa huonoihin tuloksiin. Olennaista on, että piirteet ovat ikään kuin rikostutkimuksessa tehty profilointi: Se on nyrkkisääntö, josta on valtavasti poikkeuksia. Siksi piirteet eivät tarkoita että olisi kiusaaja tai kiusattu, eikä niiden puute sano että henkilö ei ole kiusaaja eikä kiusattu. Kyseessä on tavallaan riskiarviointi, toisia kiusataan ja toiset kiusaavat todennäköisemmin kuin toiset taas eivät.
1: Kiusaajan tavoitteet on joku tai useampi seuraavista piirteistä:
___1.1: vallanhalu yhdistyy aggressioon, jolloin hän saa otteen muista ihmisistä. Hän kiusaa joko sellaista joka ei pistä vastaan tai sellaista joka on kilpailija. Tämän tyypin kiusaaja kokee että hänen pitää jatkaa toimintaa tai hän menettää kaiken.
___1.2: Pelko on yleinen motivaatio, ja se on aika usein pelkoa siitä että itse joutuu kiusatuksi. Etenkin pääkiusaajan mukana pyörivällä porukalla on vaikeaa koska he kokevat sympatiaa myös uhria kohtaan.
___1.3: Ryhmäpaine johtaa tunnetusti ihmisellä sellaisiin tekoihin joita hän ei muuten tekisi. Jos esimerkiksi pahan puhuminen saa vastakaikua, tämä johtaa helposti siihen että saadakseen lisää vastakaikua tehdään lisää vastaavia asioita, ja ajan mittaan toiminta muuttuu "rohkeammaksi".
___1.4: Kateus on yleinen motiivi, ja tällöin kiusaaja kokee että häneltä puuttuu jotain joka toisella on. Tämän vuoksi toista alistamalla tämä kateuden syy muuttuu ikään kuin vähäksi aikaa merkityksettömäksi.
___1.5: Projektio, jossa kiusaajalla on ongelma jonka hän siirtää uhriin. Kiusattu herättää hänessä epämiellyttäviä tunteita esimerkiksi siitä että hänellä on jokin piirre josta kiusaaja ei pidä itsessään. Kiusaaja siirtää vihansa toiseen ja selittää itselleen erilaisia syitä minkä vuoksi toinen on niin "ärsyttävä".
___1.6: Heikkouden halveksiminen näkyy monessa kiusaamisessa. Jotain kiusataan siksi että hän näyttää tunteita tai nähdään mielistelijänä tai tyhmänä. Kiusattu nähdään heikkona ja tätä kautta huonona. Usein tälläinen kiusaaja elää epävarmoissa oloissa, jossa pärjääminen on paljon itsestä kiinni.
2: Kiusatut taas ovat
___2.1: ylisuojellut lapset jotka näkevät kiusaamista lähes kaikessa innostaa kiusaamaan myös oikeasti, koska hän näkee aluksi kiusaamista siellä missä sitä ei ole ja aikaansaa perätöntä hälyä. Tästä seuraa maine, että "paitsei se myös sen perhe" on "lälläri" ja niin kiusaaisesta tulee yllättäen oikeaa kiusaamista.
___2.2: Luottamukseen kykenemättömät; Esimerkiksi kun joku pyytää tämän tyypin ihmistä seuraan, hän epäilee että häntä itseään ei haluta, vaan takana on pahoja ajatuksia ja seuraamisesta siksi luvassa pettymystä. Kaveri, joka ensin näyttää ylimieliseltä "en halua" -tyypiltä, joka sen jäljkeen näyttää paranoidilta ja epäluuloiselta tyypiltä ja joka tämän kaiken jälkeen sitten ripustuu ystävään ja tätä kautta ikään kuin pyrkii omistamaan kaverin on juuri sitä mitä kukaan ei halua kaverikseen.
___2.3: Itseensä kielteisesti suhtautuvat ikään kuin antavat luvan muille siihen että he ovat polkemista varten. Ongelmana tämän tyypin kanssa on se, että he alkavat uskomaan (lisää) sitä mitä heistä sanotaan, ja tästä tulee heille helposti rooli josta ei päästä sitten irti.
___2.4: Alistuvat lapset. He eivät puolustaudu ja ovat siksi "helppoja uhreja". Näiden kohdalla yllättäen pahin virhe on antaa heille neuvoja "Älä väitä vastaan niin ne lopettavat", koska tämä innostaa juuri sitä piirrettä joka aktivoi kiusaamisen. Alistuminen aktivoi paitsi vallanhalua, myös vieraannuttaa; Kun kiusaaja ei saa reagointia kiusatulta, hän voi myös kauhistua tästä; Kiusaaja ei ikään kuin saa inhimillistä kontaktia vaan on niin arvoton että ei saa responssia edes aggressioon. "Reipastu" -käskyistä ei ole myöskään apua näiden kiusattujen kohdalla, koska se on heidän roolinsa, ja tästä on vaikeaa päästä irti.
3: Tytöt ja pojat lisäksi kiusaavat hieman eri tavoin. Poikien kiusaaminen on fyysisempää ja äänekkäämpää. Heillä uhkailu esimerkiksi eleillä ja käytännölliset kiusaamiset, kuten töniminen ja vaikkapa laatikkoon työntäminen on yleisempää. Tytöt taas ovat kielenkäyttöön ja kieroiluun keskittyvämpiä. Toisista puhutaan pahaa ja heitä eristetään.

Kiusaamisen tunnistaminen on kirjan mukaan vaikeaa, koska
1: Kiusaaja mielellään salaa asian; Kirjassa jopa suositellaan että pitäisi ilmaista että tietää kiusaamisesta. Muutoin kiusaajan kommentti on kiistäminen ja tämän jälkeen vähättely; Se oli esimerkiksi vain leikkiä. Tai vahinko. Ja se oli vain oikeutettu reaktio toisen tekoihin. (Tekoa ei ole tehty eikä sillä ollut mitään merkitystä - ja sitäpaitsi se sika ansaitsi sen kaiken millä ei ollut väliä ja mitä ei tehty!)
2: Kiusatulle tilanteeseen liittyy yllättävän kovaa häpeää. Siksi suora kysymys "kiusataanko sinua" on suunnilleen väärin mahdollinen. Siihen saa aina vastaukseksi "Ei:n", eikä voida sanoa onko se "aito ei" vai "valehdeltu kyllä". Lausunto on yhtä arationaalinen kuin oikeustuvassa syytetyn penkiltä kuultu "olen syytön". Tyypillistä on että kiusattu myös vähättelee teon merkitystä. Tyypillinen piirre on se, että kertomisen katsotaan pahentavan kiusaamista.
3: Myös kiusaajan vanhemmilla on usein joko vaikeaa uskoa että heidän lapsensa kiusaa tai sitten he puolustavat lastaan ja katsovat että kiusaaminen oli ansaittua. Toisaalta joissain perheissä saatetaan ottaa kiusaaminen "liian vakavasti" ja pahentaa kiusaajan huonoa oloa itseensä. Tämän vuoksi kirjassa suositellaan miettimään onko juuri tämä tilanne ja ajankohta hyvä kotiin ilmoittamiseen. Usein se kuitenkin toimii, koska vanhemmat eivät muuten tiedä asiasta ja pitävät lastaan sellaisena kivana ja mukavana mitä hän kotonaan on.

Tunnistamiseksi pitäisi siksi käyttää muita keinoja. Onneksi ihmiset ovat fysikaalisia kappaleita, joten heidän toiminnastaan ja tätä kautta motiiveistaankin saa tiettyjä viitteitä kun osaa katsoa ja tulkita. Lasten kehon kieltä seuraamalla, luokan keskittymisilmapiiri, se mitä tapahtuu juuri kun tulet luokkaan, poissaolot, myöhästely ja muut vastaavat ovat hyviä merkkejä joita tarkkailla. Runsas terveydenhoitajalla pää- tai mahasäryn tai vastaavan "turhan takia" käyviin keskittyminen on kiusatuilla yleistä - ja kiusaajillakin, jos he häpeävät toimintaansa mutta eivät voi lopettaa sitä. Levottomuus ja alenevat numerot ja ryhmäpeleihin valitsematta jäävät ja ne jotka eivät pidä välitunneista ovat myös "kiinnostavia tarkkailtavia". Toisaalta myös muut luokassa ovat olemassa ja he eivät ole sokeita eivätkä kaikki mukana kiusaamisessa. Heiltä voi kysyttäessä saada kommentteja, jotka kertovat asian oikeasta laidasta.

Kiinni jäädessä syyllistäminen on huono strategia ja kirja moittiikin yleisiä kysymyksiä kuten "Mitä pahaa kiusattu on tehnyt ansaitakseen teon?" ja "kiusaaja on paha, eikö hän muka ymmärrä miten pahalta toisesta tuntuu?" . Ne muut vastaavat ovat juuri niitä taikasanoja joilla tilannetta ns. "ei ratkaista", vaan niitä jopa pahennetaan. Samoin yleinen ensireaktio, jossa molemmat osapuolet pistetään samaan tilaan ja sitten jutellaan on "big no-no"; Se on vasta kenties niitä loppuvaiheen juttuja josta ei pitäisi aloittaa. Kiusattua pitäisi tukea muuttamaan toimintaansa, esimerkiksi katsomaan silmiin. Kiusaajan kanssa pitäisi jutella vakavasti. Lisäksi kirjassa muistutetaan myös siitä, että jos puhe ei auta, ei kiusaajaa voida päästää vastuusta : Kun rikosoikeus muutoin tuomitsee pahoinpitelystä, ei voida samanlaista toimintaa sallia koulun sisällä siten että tekijä vain kävelee ilman sen kummempia ongelmia. Tässäkin on huomattava että esimerkiksi syrjimistä ei voida aidosti ratkaista käskemällä muut ottamaan eristettyä seuraan. Hänestä tulee tällöin halveksittu "pakkokaveri" eräänlainen "kiintiö/elintasopakolainen", jota halveksitaan nyt ei enää sen vuoksi mitä hän on vaan sitä miten isoja erityisoikeuksia hänelle itse asiassa annetaan: Normaalistihan ihmiset saavat valita ystävänsä eli sen keiden kanssa viihtyvät ja joista pitävät, itse. Sen sijaan esimerkiksi sitä jos kiusattu tai kiusaaja on jossain lahjakas, tätä voidaan kenties käyttää apuna tilanteen korjaamisessa. (Tosin kirja muistuttaa että vaikka ratkaisu on helpompaa näin, se ei tarkoita että heikompilahjaisia jotenkin saisi kiusata. Ongelman ratkaiseminen vain on vaikeampaa.)

Kun selvittää missä toinen asuu ja käy siellä illalla kun kiusaaja on yksin vanhempiensa kanssa yllättäen soittamassa ja kertomassa asioista, tilanteeseen tulee mielenkiintoisia sävyjä. Mielestäni kirjan rohkeuteen painostamisessakin voi olla tiettyjä vaikeuksia: Kun aluksi sinua on kiusattu siksi että et pistä vastaan vaan olet varmaa valtapistettä, muuttuminen voi johtaa siihen että kiusatun katsotaan kilpailevan ja sotivan auktoriteettia vastaan joka pahentaa tilannetta. Myös fyysisen itsepuolustuksen - joka on Suomessa ja Ruotsissakin lain mukaan sallittua toimintaa tiettyjen ehtojen toteutumisessa, ja lyöminen koulukiusaamisessa on pahoinpitely kuten kadullakin lyöminen, kuten kirja toisaalla muistuttaakin - vaihtoehdot jäivät kirjassa hiljaisuudella kuitatuiksi, vaikka omakohtaisten kokemusten mukaan juuri ne toimivat näihin hankaliin tapauksiin aivan erityisen hyvin.

Kirjan kenties tärkein opetus oli kuitenkin mielestäni siinä, että kiusaaminen jättää jälkensä molempiin: Se ei vahvista luonnetta. Päin vastoin kiusatut useimmiten kestävät tavallista vähemmän hankaluuksia. Kivirekeä kuljetetaan aina mukana. Tämä heijastuu myös vankiloihin: Vangit ovat tavallista useammin olleet joko kiusattuja tai kiusaajia. Minulle tuli onneksi vain Punisherhenkeä ja kyynisyyttä.