Tavoitteenani on tarkastella minkkien lisääntymistä turkiseläinten kasvattajan näkökulmasta. Lähteenä olen käyttänyt pääasiassa seuraavia lähteitä Bruce Murphyn, Detlaf Onderkan ja Bruce Hunterin käsittelyjä jotka löytyvät kirjasta "Mink...biology, health and disease", Suomen Turkiseläinten kasvattajain Liiton sivuja, Hannu Korhosen ja Paavo Niemelän "Effect of feeding level during autumn and winter on breeding weight and result in single and pair-housed minks" ja Nita Koskisen "Hapotetun rehun pitkäaikaisvaikutukset minkillä".
Olen valinnut aiheen koska minkkien hedelmällisyys on erittäin tärkeää, jotta turkistalous olisi kannattavaa. Vavarsinaista tuotetta, nahkaa, varten tarvitaan elävä eläin. Hedelmöittymisen ongelmat johtuvat yleensä viasta koiraassa, naaraassa tai eläinten hoidossa ja käsittelyssä. Koiraiden ongelmat ovat yleensä huono siittiöiden laatu tai määrä, haluttomuus paritella, anatomiset poikkeavuudet, käytösongelmat ja nuoren eläimen kokemattomuus. Naaraiden hedelmättömyyden syynä ovat yleensä anatomiset poikkeavuudet, lisääntymis kierron häiriöt, endokriinipoikkeavuudet ja käyttäytymisongelmat, kuten yliaggressiivisuus. Kaikkia näitä ongelmia voidaan aikaansaada virheellisellä toiminnalla, kuten laittamalla liian laihoja minkkejä lisääntymään, hormonaalisten hoitojen väärinkäyttö, väärä ruokinta tai lisääntymiskauden liian aikaisin aloittaminen. Myös eläinten stressaantuminen lisääntymisaikana vaikeuttaa lisääntymistä. Myös geneettisillä tekijöillä on vaikutusta.
Minkkien lisääntymiselle tyypillistä on vuosirytmillisyys. Pohjoisessa minkin kiima alkaa maaliskuussa, eteläisellä pallonpuoliskolla kuusi kuukautta myöhemmin. Valoperiodi ajoitetaan valon avulla. Jos pohjoisen pallonpuoliskon minkille annetaan keinotekoisesti eteläisen pallonpuoliskon valoisuusaikoja, sen rytmi saadaan täysin muutettua. Valoherkkyys ei kuitenkaan ole täysin riipuvainen päivän pituudesta, vaan vaikuttaa enemmänkin siltä, että minkkien vuorokausirytmissä on valoherkkiä aikoja, ja jos niiden aikana on valoisaa toistuvasti, minkin vuorokausirytmi muuttuu. Valoherkkä aika on 12 - 15 tuntia auringon noususta. Ensi kertaa penikoivia minkkinaaraita tiloilla oli koko Suomessa keskimäärin 57 %, toista kertaa penikoivia 27 % ja kolmatta kertaa penikoivia n 13 %.
1: Minkkikoiraiden kivesten aktiivisuus on myös kausittaista. Kivesten kehitystä kontrolloivat hormonit ja niitä ohjaa pääasiassa valo. Loka-marraskuussa minkkikoiraiden testosteronin tuotanto lisääntyy, mikä johtaa kivesten kasvamiseen. Huippu saavutetaan tammikuun tienoolla. Kun minkkiuroksen lisääntymiskausi alkaa, sen testosteronitaso laskee. Testosteronitason lisääminen keinotekoisesti saa minkit jopa lisääntymään vähemmän aggressiivisesti. Pareittain kasvaneilla minkeillä oli hieman suurempi rehunkulutus, ne olivat hieman kookkaampia ja ne tulivat kiimaan hieman aikaisemmin. Paras tulos saadaan, kun uros ja naaras kasvatetaan yhdessä nahkontaan saakka.
2: Minkkinaaraat ovat suurimman osan vuodesta tilassa, jossa sen munasarjat eivät ole aktiivisina. Tammikuun aikana munasarjojen aktiivisuus kasvaa ja ne tuottavat runsaasti follikkeleja eli nesteen täyttämiä rakkuloita, joiden suojassa munasolut kypsyvät.
___2.1: Ovulaatio, eli naaraan munasolun irtoaminen tapahtuu vasta parittelussa. Siksi on tyypillistä että minkit paritetaan siitoskaudella useamman kerran; Ensimmäinen parittelu indusoi munasolujen irtoamisen, jonka irtoaminen kestää noin 36 tuntia. Tästä seuraa se, että jos naaras parittelee peräkkäisinä päivinä eri koiraiden kanssa, molemmat koiraat saavat jälkeläisiä. Jotkin tutkimukset viittaavat siihen että jälkimmäisen päivän koiras hedelmöittää hieman useamman alkion. Naaraat saavat myös enemmän poikasia, jos hedelmöittämässä on ollut useampi eri koiras. Jos naaraan toinen ovulaatio hedelmöitetään, syntyvistä poikasista enemmistö ovat peräisin viimeisestä ovulaatiosta.
___2.2: Hedelmöittyminen tapahtuu noin 53 ja 70 tunnin päästä parittelusta. Naaras ovuloi tyypillisesti useita kertoja, jopa neljä kappaletta. Ne tapahtuvat yleensä noin 6 päivän välein toisistaan. Munasolun aktiivinen elinaika ovulaatiosta on noin 16 tuntia. Minkkien ovulaatio voidaan aikaansaada keinotekoisesti hormoneilla käyttämällä joko lutenisoivaa hormonia (LH) tai hCG:ta. Yleensä parittelussa käytetään 4 tai kolmen hedelmöityksen strategiaa. Kolmen parittelun systeemissä ensimmäisen merkitys on lähinnä ovulaation aikaansaaminen. Toinen parittelu tapahtuu vuorokauden sisään ensimmäisestä, ja kolmas vähintään 6 päivän päästä. Jos parittelussa on neljäs, se kannattaa tehdä lähinnä jotta varmistettaisiin että edellinen minkkiuros ei ollut steriili. Osa naaraista (2-5%) vain kieltäytyy parittelemasta. Ilmiön takaa ei ole aina löytynyt mitään varsinaista rakenteellista vikaa. Paritteluhaluttomuus voi johtua myös ruuan sisältämistä hormonien kaltaisista aineista ja valoisuuden aikaansaamista häiriöistä.
___2.3: Minkeillä on viivästynyt implantaatio, joka tarkoittaa sitä, että aluksi niiden sikiö kehittyy normaalisti blastokystiasteelle, jonka jälkeen se on lepotilassa, jonka pituus riippuu olosuhteista, jotka vallitsevat silloin kun se saapuu kohtuun. Näin eri aikana ovuloituneet tsygootit eli hedelmöittyneet munasolut jatkavat kehitystä niin että ne syntyvät samanaikaisesti. Varsinaiseen kiinnittymiseen vaikuttavat hormonaaliset, hermostolliset ja valon yhteisvaikutus. Valon lisäyksen on todettu lyhentävän kiinnittymisaikaa vähentämällä melatoniinin tuotantoa. Tähän vaikuttavat myös keltarauhasen erittämä progesteroni. Poikuekoko ei kärsi, jos alkiot ovat kiinnittymättä alle 48 päivää. Blastokystillä on tietty aika, jona se säilyy hyvin elinkykyisenä, mutta jonka jälkeen hedelmällisyys laskee nopeasti. Munasolun kiinnittymisajan ja syntyvien penikoiden määrän välillä on käänteinen verrannollisuus, eli mitä pidempi tauko, sitä vähemmän penikoita saadaan. Vapaana kelluva blastokysti on paljon herkempi erilaisille häiriöille, kuin kohtuun kiinnittynyt. Näin esimerkiksi naaraan saama ulkoinen vahinko aiheuttaa enemmän vahinkoa silloin kun alkio ei ole kiinnittynyt. Minkkien jälkeläistuotoksen kannalta onkin tärkeää minimoida aikaa, jona alkio ei ole kiinnittynyt kohtuun. Alkioiden kiinnittyminen voidaan aikaansaada valoisuutta muuttamalla. Kun valoisan ajan pituus venytetään yli 14 tunnin mittaiseksi, alkiot kiinnittyvät tehokkaammin. Tosin tässä kohden ongelmana on se, että kasvanut valon määrä aikaansaa koiraan siittiötuotannon vähenemisen. Valoisaa aikaa ei siksi kannata aloittaa ennen kuin parittelukausi on kokonaan ohi. Lisättyä valoisuutta kannattaa jatkaa huhtikuun 15 päivään asti, koska tällöin viimeisimmät alkion kiinnittymiset tapahtuvat. Alkion voi kiinnittää myös hormonaalisesti. Alkion kiinnittyminen tapahtuu normaalisti prolaktiini -hormonin avulla, mutta koska minkkien jokapäiväinen pistäminen olisi epäkäytännöllistä, ja syötettynä se hajoaisi. Mutta koska prolaktiinin tuotanto liittyy dopamiinin määrän laskuun, minkkejen alkion kiinnittymistä on aikaansaatu syöttämällä näille pimozinea, joka estää dopamiinin vaikutusta.
___2.4: Kohtuun kiinnittymisestä penikointiin kestää 31 päivää. Sikiönkehityksen aikana hedelmällisyys voi häiriintyä, jos jokin tekijä häiritsee raskautta säätelevien hormonien toimintaa. Näitä voivat olla synteettiset estrogeenit. Ne aiheuttavat sikiökuolemia, sikiöiden muumioitumisia tai imeytymistä ja aikaista abortoitumista. Myös klooratut hiilivedyt, kuten PCB aikaansaavat ongelmia lisääntymisessä. Ne ovat vaarallisia, koska ne eräytyvät ajan kanssa rasvakudokseen ja vapautuvat. Esimerkiksi pitkäaikainen happokäsitellyn rehun käyttö vaikutti negatiivisesti minkin pentutulokseen ja happo-emästasapainoon. Sen sijaan hapotus ei vaikuta pentutulokseen tai pentujen vieroituspainoon, kun rehun muurahaishappopitoisuus oli 0.5 %. Naaraan liian pieni ruokinta saattaa aiheuttaa sikiöiden kuolemia, kun naaras ei kykene tarjoamaan ravintoa kaikille jälkeläisilleen.
Minkkejen hedelmällisyyttä voidaan kehittää myös jalostuksen kautta. Minkkejen poikuekokoon vaikuttavien ominaisuuksien heritabiliteetti on alhainen 0.11, mutta koska minkkien sukupolven välinen aika on lyhyt, tätä voidaan jalostaa suhteellisen nopeasti. Koska poikuekoon valinnan ei ole havaittu vaikuttavan lopulliseen kokoon, pituuteen tai turkiksen laatuun, se on melko hyödyllistä.
Tuomo Hämäläinen
Laurea University of Applicated Sciences.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti