Miekkailua elokuvissa ; "Parasta" ja "Just parasta"

Ylläoleva klippi on otsikoitu varsin korskeasti parhaaksi elokuvasapelitaisteluksi. (En tiedä mistä elokuvasta se on.) Sen katsominen on siitä mielenkiintoista että ensivilkaisulta se on siisti. Kunnes osapuolet alkavat taistelemaan (itselleni tuntemattomasta syystä). Sitten se vaikuttaa melko komedialliselta. Komediallista siinä mielessä että siinä ei ole mitään kovin hienoa, ja liikkeet tuntuvat jotenkin ylenmääräisiltä ja liioitelluilta. Lisäksi kohtauksessa häiritsevää on se, että toisen miekka vaihtaa muotoaan aina välistä. (Onko aseessa nyrkin yli kaartuvaa suojaa kädensijassa vai ei? Päättäkää!)

Mutta kaiken kaikkiaan se ei ole aivan huono. Suurta kohtaa itse asiassa haittaa se, että hyvin vähän näytetään. Ja siksi tekniikka-analyysiä on varsin haastavaa tehdä. Mutta jos katsotaan näyttelijöitä ja sitä mitä nähdään voidaan sanoa että näyttelijöiksi elokuvassa kamppailu on ihan kohtuullista. He käyttävät oikeita aseita, toki mitä ilmeisemmin tylsytettyjä mutta terästä. He eivät käytä suojauksia. Ja he selvästi kohdistavat hyökkäykset kohti vastapuolella olevaa ihmistä sen sijaan että huitoisivat ilmaan tai pelkästään vastustajan aseeseen - mitkä ovat elokuvissa hyvin tavallinen tapa hoitaa asia, ihan sen takia että tämä on turvallista näyttelijöille. Kameratemppuja ei käytetä ja monessa kohdassa näkee että leikkauksia ei ole edes voitu tehdä. Osa kohdista vihjaa vahvaan koreografiointiin. Esimerkiksi sitä että sapelista vaihdetaan selän takana kättä on tuolla tavalla jotain joka toimii vain koreografioituna ja jota ei voi tehdä miekkataistelussa. Luultavasti näyttelijöille on pidetty pari tuntia aiheesta ja sitten heidät on pistetty ruudulle.

Mutta ei sillä tavalla että se olisi martial art. Vaan sillä tavalla, että se on realistista. Jos esimerkiksi katsotaan asentoa voidaan huomata että tukijalan käyttö on aivan hyväksyttävissä. Mutta sitten toisaalta sitä usein pidetään kättä hyvin ojossa ja esillä. Sellaisella tavalla joka tekee kädestä paitsi maalitaulun, niin myös jotain sellaista johon itse lyödään helposti. On hieman noloa tehdä kaksintaistelu jossa viillät omalla miekallasi oman ranteesi auki. Ja se on riskinä tämänlaisessa. Lisäksi kun katsoo liikehdintää, on helppoa huomata epävarmuutta asennoissa ja kävelyssä. Jopa silloin kun vastustaja on selvästi miekankantaman ulkopuolella. Samoin näyttelijät kääntävät päätään taakse tilanteissa joissa pitäisi pysyä ryhdikkäänä jotta voi puolustaa itseään mahdollisimman hyvin. Nämä ovat kömpelöitä. Mutta kömpelöitä hyvin realistisella tavalla. Ihmiset toimivat stressin alla hyvinkin eri tavoin kuin treenatessaan tekniikkaa ystävien kanssa turvallisella salilla. Päänasentovirheet, epävarma askellus ja käden tunkeminen eteen ovat itse asiassa jotain jota harrastajat tekevät hyvin usein jos heidän keskittymisensä herpaantuu. Virheet eivät siis ole hyvää taistelua, mutta ne ovat autenttisenoloista. Kohtaus on siis astetta parempi kuin miltä se ensivilkaisulla näyttää.

Toki minun täytyy tuon jälkeen ottaa kantaa myös toiseen videoon.


"Rob Royn" loppukaksintaistelu on toisella tavalla esimerkki kohtuullisen hyvästä miekkailukohtauksesta. Sitä on hyvin hankalaa luokitella, koska sen perusongelma on tavallaan perusteltu. Kohtaus on pinnallisesti backsword (tai "basket hilted broadsword") vs. rapiiri. Asevalinnassa on luonnollisesti paljon asennetta ja merkitystä. Pistokeskeinen tyyli viittaa aristokraattiseen maailmanmiehen tapaan toimia. Kun taas Rob Royn miekalla on juurevammat ja "alueelle kuuluvammat" perustat. Ja kun kädensijana on elokuvassa nähty "koppa", ranteen ojentaminen vaikeutuu niin että tyyli on viiltokeskeisempi.

Kuitenkin juuri tässä kontekstissa pistomiekankäyttäjän toimissa ei näytä olevan oikein mitään järkeä. Hän huitoo yllättävissä määrin. Mutta kun katsotaan pistomiekkaa tarkemmin, voidaan huomata että se ei oikeasti edusta mitään aikakautta. Se ei toisin sanoen ole standardiase. Ja kun sen muotokieltä katsotaan tarkemmin, voidaan huomata että se on modifioitu siten että siihen on lisätty viilto-ominaisuuksia. Näin ollen käyttötapa on astetta perustellumpi. (Ja koska Rob Roynkin aseella voisi oikeasti myös pistää, se on vain hankalampaa ja vähemmän luontevaa hänen aseellaan voidaan huomata että itse asiassa viilto vs. pisto -näkökulma koostuu enemmän painotuksista kuin siitä että toinen tekee yhtä ja toinen toista.) Itse asiassa Rob Royn vastustajalla on karkeasti ottaen kombinaatio kahdesta herrasmiehen aseesta. Kädensija on rapiermäinen mutta terä on itse asiassa laivastoupseereille tyylisestä épée anglaisesta/"spadroonista". Tämänlainen erikoisvalmistettu ase sopiikin elokuvassa esitetylle kierolle ja pahalle hahmolle.

Jos elokuvaa katsotaan, niin Rob Roytä haavoitetaan monta kertaa. Tämä kertoo siitä että viilto-ominaisuuksia on. Mutta ne eivät ole hirvittävän voimakkaita. Viiltely on mahdollista juuri koska aseen terä on "eistandardi". Mutta ne eivät ole tuhoisan tehokkaita. Tämä on juuri tämänlaiselle aseelle odotettavaa. Voidaan itse asiassa jopa pitää hyvin perusteltuna että Rob Royn vastustaja on sadisti joka haluaa leikkiä vihollisellaan. Ja että siksi hän tavallaan osoittaa omaa ylivertaisuuttaan viiltelemällä ja satuttamalla vastustajaansa monta kertaa. Tämä korostaa kieron hahmon sadismia ja ylimielisyyttä. Joka lopulta johtaa hänen tuhoonsa. Sillä Rob Roylle riittää kertaonnistuminen.

Toisaalta Rob Roy näyttää taistelun kuluessa tekevän toistuvasti samaa virhettä vastustajansa kanssa. Jostain syystä Rob Royn vastustaja näyttää pistävän paljon jalkoihin. Ja Rob Roy kuluttaa aikaansa tämän torjumiseen. Kun tilanteeseen on oikeasti vain yksi teknisesti fiksu tapa toimia. Jos toinen ulottuu lyömään sinua jalkoihin, hän on riittävän lähellä jotta yllät lyömään tätä päähän. Alas viety miekka jättää pään myös täysin suojattomaksi. Standarditemppu olisikin lyödä ja askeltaa siten että samalla vihollista lyödään päähän kun maalina olevaa jalkaa siirretään askeleella taakse. Näin jalka väistää samalla kun ase lyö täysin avoimeen paikkaan. Tätä voi perustella sillä että intuitiivisesti ihminen usein torjuu asetta. Ja Rob Roy nyt on kuitenkin "lantsari". Kenties hän ei ole tottunut tämänlaisiin pistotyylisiin hyökkäyksiin ja pelkästään vastustajan uudentyyppinen toiminta tekee tässä sen että hän ei osaa toimia järkevimmällä mahdollisella tavalla.

Itse asiassa tässä kohtauksessa pahin virhe koskee lopputilannetta. Rob Roy nappaa vihollisensa aseen terästä kiinni, siirtää aseen pois tieltä ja iskee käytännössä puolustuskyvyttömäksi tehtyä vastustajaa. Tässä kohtauksessa epärealistista ei ole että miekasta tartutaan. Tosiasiassa eurooppalaisessa miekkailussa terästä on tartuttu kiinni jopa kesken taistelua. Ja tässä tilanteessa miekkaa pidetään melko stabiilina, suoraan tartuttavana kohteena. Rob Royn toiminta on uskottavaa ja realistista tältä osin. Epärealistista on sen sijaan se, että tämä johtaa siihen että hänen käteensä tulee syvä haava. Olen nähnyt kuinka toisen täysin terävästä aseesta on tartuttu ja tämän on annettu yrittää  vetää sitä. Miekka pysyy kädessä hyvin tukevasti eikä siitä tule naarmuakaan. Haava tulisi vasta siinä vaiheessa jos ote luistaa. Ja tässä tilanteessa se tarkoittaa sitä että ote ei pidäkään ja sitten miekka ei olekaan niin hyvin kontrollissa. Eli Rob Royn hyökkäys olisi voitu sittenkin estää. (Kenties vihollinen ei sitten vain ollut riittävän nopea, joten kyllä kuvattukin on teknisesti mahdollinen.)

Torjuntavoitto ; pitkän miekan ja sapelin eroista

Olen "kohtuullisen tottunut" pitkän miekan käyttäjä. Sen kanssa tehdään melko usein sellaisia tekniikoita jotka ovat monien muiden miekkatyyppien kanssa melko järjettömiä. Erityisesti se miten backswordilla ja sapelilla usein näytetään torjuvan hämmästytti itseäni. Ihmetys purkautuu kun hieman tarkemmin katsoo. Eli siirtää huomion suoraan näiden aseiden rakenteellisiin eroihin.

Jos ajatellaan pitkää miekkaa, siinä väisti on pitkä T -mallinen. Kaarta kädensijan yli ei ole. Sitä kuitenkin käytetään usein kahdella kädellä. Vaikka käytännöllistä onkin torjua toisen terän kärkiosa miekan sillä osalla joka on lähellä omaa kahvaa, on oikean hyökkäyslinjan siirtäminen kuitenkin oleellisempaa. Siksi melko usein torjunta tapahtuukin melko kauas mutta teräkontakti on kohtuu lähellä oman miekan keskikohtaa. (~"Middle-to-middle & edge to flat.") Torjunnat viedään myös kohtuu usein melko kauas sivuun itsestä.

Sapelilla ja backswordilla monet torjunnat näyttävät - ja etenkin tuntuvat - "riskaabeleilta himottelutorjunnoilta" joissa torjuttu isku "lähes osuu". Torjunnoissa selvästi toisen isku otetaan haltuun erityisen läheltä kädensijaa. Torjuntoja ei koskaan viedä kovin kauas sivulle.

Toki yhteistä on se, että torjunta ja liikkuminen ovat samansuuntaisia ; Ei ole kannattavaa torjua ja perääntyä, vaan torjua ja hyökätä. Ja ohimennyt torjunta riittää joten massiivista sivulleviemistä ei kannateta. Mutta nämä painotuserot ovat kuitenkin yllättävän suuria. Näkisin että tälle on muutamia syitä:
* Sapelissa kädensija on kupumainen juuri sen takia että yhdellä kädellä torjumiseen ei saada hyvää suojaavaa rakennetta samalla tavalla "helposti" kuin kahden käden kanssa. Siksi on tärkeää torjua mahdollisimman läheltä omaa kädensijaa. Ja kädensija on kupumainen ja suojaava juuri siksi että näin voidaan tehdä. Pitkällä miekalla ristimäinen väisti taas ei suojaa kättä jolloin riskinä on se, että päästää toisen lyömään itseä sormille. Kun torjuntaan saadaan tukevaa rakennetta ja hyökkäyslinjan sitominen on tärkeämpää, on järkevää torjua myös keskemmällä terää.
* Toisaalta kahden käden pitäminen kädensijalla tarkoittaa sitä että sinulla on vipuvoimaa jota käyttää hyökkäyksissä. Siksi jos esimerkiksi toinen on pistämässä ja lyöt toisen aseen kauas sivulle, voit tästä jatkaa "vippaamalla" vasemman käden avulla tehokkaan viillon takaisin. Sen sijaan sapelilla on käytössä vain yksi käsi. Torjunnan vieminen kauas sivulle "lukittaa kättä" sen verran että palauttamiseen ei saa helposti rivakkuutta eikä voimaa. Sen sijaan jos tekee "himottelutorjunnan" lähelle, käsi itse asiassa saadaan ikään kuin "kasaamaan voimaa" valmiiksi iskuun lähelle omaa ruumista. Ja tästä se on sikanopea ja vahva palauttaa.

Väistimen muoto on siis ratkaiseva. Samoin se, että minkälaista suojaa voidaan laittaa yhdelle ja kahdelle kädelle. Miekan rakenne vaikuttaa selvästi, tavallaan yllättävän paljonkin, siihen miten niitä kannattaa käyttää. Silti kenties jännittävintä on se miten tietyt perusperiaatteet kuitenkin kulkevat aseesta toiseen. Erot tuntuvat oleellisia tehdessä, mutta kuitenkin tavallaan, ulkopuolisen perspektiivistä, ne ovat "vain painotuseroja".

Minkälaisia miekkoja nykyaikana kannettaisiin?

Nykyaikana sivistyneissä maissa ei kanneta aseita. Ja tosiasiassa keskiajallakin monessa kaupungissa oli rajoituksia sen sisäpuolella kannettavien aseiden maksimipituudelle. Voisimme silti kuvitella että tämänlaisia juridisia esteitä ei olisi. Ja näin voidaan päätyä siihen kysymykseen että jos teräaselait olisivat hyvin erilaisia kuin nykyään, niin minkälaisia miekkoja kannettaisiin.

Tässä kohden joku voi tietysti korostaa että miekkoja ei voi laittaa arvojärjestykseen. Että ne ovat hyviä eri asioissa. Tämä on toki sinänsä tervettä;
* Esimerkiksi katanafanboyt tuntuvat pitävän japanilaista miekkaa kaikilta ominaisuuksiltaan ylivoimaisena, vaikka tosiasiassa esimerkiksi rapiirilla on suurempi ulottuvuus ja keveytensä puolesta myös suurempi nopeus kuin katanalla.
* Toisaalta tilanne ratkaisee paljon. Jos pitää esimerkiksi taistella puhelinkopissa, veitsi tai jopa syömätikku on taatusti paljon parempi kuin vaikka hilpari.
* Ja ihmiset myös harjoittelevat erilaisilla aseilla. On hyvä keskittyä siihen mihin on harjoitellut.

Näistä huolimatta voidaan sanoa että kaikki aseet eivät ole yhtä hyviä.
* Jos mietitään tikarin ja syömäpuikon välistä eroa, ei ole vaikeaa huomata että syömäpuikko on parempi.
* Harjoittelussakin on huomioitava, että osassa vaaditaan paljon enemmän harjoittelua. Toki on olemassa esimerkiksi veitsitaitureita jotka pärjäävät keihäällä aseistautunutta vastaan. Mutta kysymys on silloin miehestä eikä asevalinnasta. Veitsen kanssa pärjäämiseen täytyy olla harjoitellut paljon enemmän kuin se vastapuoli.
* Jos taas vertaillaan käyttötilanteita, ei ole vaikeaa huomata että puhelinkoppitilanne on varsin marginaalinen. Se tulee vastaan harvoin. Jokin toinen tilanne tulee sen sijaan vastaan usein.

Näin voimme rakentaa jonkinlaisen viitekehyksen. Jossa toiset aseet ovat parempia kuin toiset. Tätä aihetta voi lähestyä siitä miten George Silver lähestyi asiaa. Hän kirjoitti 1599 kirjan "Paradoxes of Defence" ja 1605 toisen nimeltä "Brief Instructions on my Paradoxes of Defence". Siinä hän luokitteli eri aseita. Ja koska siihen aikaan miekkoja vielä oli liikenteessä hän piti esimerkiksi tikaria hyvin tehottomana asevalintana. Se on niin pieni että riittävää ulottuvuutta ja suojausta ei saa kovin helpolla ; Tikarin kanssa miekkaa vastaan puolustautuva on altavastaajana. Parhaana hän piti ns. backswordia, koska se tarjosi monipuolisemman tehokkaiden tekniikoiden valikoiman.

Silver luetteli aseita huonoista ja epätäydellisistä kohti parempia. Tarkalleen ottaen hän luokitteli asioita seuraavasti ; Yhden käden miekalla on etu rapiiria vastaan. Yhden käden miekalla ja tikarilla on etua rapiiria ja lyhyttä miekkaa vastaan. Yhden käden miekalla ja pienellä kilvellä oli etu miekkaa ja tikaria vastaan. Ja miekka ja buckler olivat tehokkaampia kuin staattisesti käteen sidottu pieni kilpi ja miekka. Kahden käden miekalla pärjäsi kaikkia edellämainittuja vastaan. Hilpari, taistelukirves ja vastaavat suuret aseet päihittivät kahdenkädenmiekat. Sauvat, partisaanit ja vastaavat päihittivät nämäkin. Pitkällä sauvalla ja keihäillä oli etu näihinkin nähden. Tosin miekka ja tikari, miekka ja buckler olivat ylivoimaisia näitä pitkiä aseita vastaan. Ja hilpari oli hyödyllinen jos piti lyödä sodassa vihollisia, joiden lyöminen kovaa oli ratkaisevinta.
* Pitkä sauva on erinomaisen, kevyt, nopea, edullinen, teknisesti monipuolinen ja muutenkin hyvä itsepuolustusase, mutta jos pitää lyödä zombielaumalta aivot tohjoksi, se on yksi huonoimmista..

Silver on hyvä lähde, mutta hänellä oli tiettyjä asennevammoja joita yleensä pitäisi huomioida. On hyvin vaikeaa nähdä vastustiko Silver rapiiria siksi että italialaiset käyttivät sitä vai vihasiko hän italialaisia siksi että nämä käyttivät rapiiria. Rapiiri on kuitenkin tietyillä tavoilla erinomainen. Siksi en jätä tätä pois valikoimasta vaikka se tuossa Silverin luetteloinnissa tuomitaankin.

Tästä lähtökohdasta on kuviteltava että ihmiset kantaisivat miekkoja arjessa. Haarniskointi olisi tuskin kovin mainittavaa nykyaikaisessa teknistyneessä yhteiskunnassa. Sillä jos mietitään arjen itsepuolustusta, niitä koskeva pääsääntö on se, että valtaosan ajasta niitä vain kuljetettaisiin mukana. Keskiajallakaan sotahaarniskassa ei kuljettu yleisesti jokapäiväisessä arjessa. Tämä tarkoittaa sitä että käytännössä on järkevintä olettaa että itsepuolustus-taistelutilanne tapahtuu heikosti panssaroitua henkilöä vastaan siten että itsekin on heikosti panssaroitu. Tämä johtaa luonnollisesti samansuuntaisiin päätelmiin ase- ja tekniikkavalikoimasta kuin mihin Silverkin päätyi. (Rapiiri olisi typerä ratkaisu jos vastassa olisi panssaroituja vihollisia. Nyt se on ihan järkevä.)

Laki on toki aina huomioitava. Mutta perushenkenä on se, että laki ei rajoittaisi miekkoja. Eli pakottaisi vaikka jotain tiettyä teräpituutta maksimiksi. Toisaalta oletan että lainsäädäntö ei muutoin olisi muuttunut. Eli esimerkiksi kaksintaistelut olisivat laittomia. Ja näin ollen se tilanne jossa asetta käytetään on nimenomaan itsepuolustustilanne. Tämä on tärkeää koska on hyvä huomata että kahdenkäden miekkoja ja hilpareita koskee sitten toinen puoli. Ne ovat käytettynä ylivoimaisia, mutta ne pitää myös saada käyttöön ennen kuin nämä edut realisoituvat. Ennen tätä realisoitumista niiden tuoma hyöty on nolla ja jopa lyhyt veitsi päihittää niiden strategiset hyödyt. Kuten Silver esiintoikin, ne olisivat käytössä todella käteviä. Ja esimerkiksi jos meillä on hilpari vs. rapiiri tai hilpari vs. "pitkämiekka", hilparilla olisi valtava etu. Mutta käytännössä jos kadulla liikkuessa joutuu itsepuolustustilanteeseen, on ase myös vedettävä esiin. Tämä rajoittaa käytännössä asevalikoimaa hyvinkin radikaalisti. Kahden käden miekkaa ei välttämättä edes ehdi vetää riittävän nopeasti jotta kaikki sen tarjoamat strategiset edut voitaisiin saavuttaa. Tämäkin korostaa sitä että Silverin huomautukset olivat varmasti melko käteviä nykyaikanakin.
* Tämä itse asiassa on se syy jonka vuoksi keskiajalla Euroopassa ns. sotamiekat olivat paljon isompia kuin muunlaiset käyttömiekat. Henkenä kun oli se, että niiden kanssa mentiin ennalta tietäen taistelutilanteeseen ja ne vedettiin esiin valmiiksi.
* Samasta syystä japanilaisten yleisesti arjessa mukana kannettavien katanoiden terän pituus on yleensä sellainen että sen vielä juuri ja juuri saa kätevästi vedettyä esiin.

Tosin uskoisin että modernina nykyaikana valikoima olisi suurempi. Moni valitsisi varmasti katanan aivan sen vuoksi että siihen liittyy tietynlainen karisma. Ja tämä ratkaisu ei olisi tietenkään huono. Itse asiassa sillä on hyvin paljon samanlaisia rakenteita kuin sapelilla. Joka sekin olisi hyvä ratkaisu asevalinnaksi, koska se suojaa hyvin kättä ja se on ominaisuuksiltaan hyvä viiltoase.
* Moni voisi ajatella että "suora terä vs. kaareva terä" tarkoittaisi sitä että leikkuuominaisuudet ovat kaarevalla terällä parempia. Kuitenkin tässä unohdetaan se, että kaksiteräiset aseet ovat molemmilta puolelta hiottuja ja tämä tekee niiden terästä ohuemman ja kevyemmän. Ja toisaalta kun katsoo monia vähän leveämpiä kaksiteräisiä miekkoja, voi huomata että niissä on kaartuva terä. Usein jopa terä joka kaartuu samalla tavalla kuin katanan terä. Tätä ei vain kenties huomaa sen takia että miekan kääntöpuolella on toinen terä joka sekin kaartuu samalla tavalla kuin katanan viiltopinta. Suora vs. kaareva -viilto -ominaisuuskysymys ei siis ole ihan niin simppeli kuin miksi se usein kannattaa latistaa.
* Itse asiassa katana on usein "suoraan sanoen" rakenteellisesti yhden käden sapelin terä jossa on heikko käsisuojaus mutta jota käytetään kahdella kädellä. Yhdellä kädellä mukaan saa hieman enemmän etäisyyttä, mutta kahdella kädellä hyökkäyslinja on tukevampi ja toisella kädellä saa apuja myös omiin torjuntoihin ja vastaaviin.

Karkeasti sanoen tilanne voisi olla se, että monet aseet keihäästä tikariin olisivat aivan typeriä. Ja monissa kohtuullisissa aseissa olisi vakavia heikkouksia ; Esimerkiksi jos rapierilla, backswordilla tai sapelilla varustautunut lähtisi machetea vastaan, machete olisi heikoilla. (Jos käytäisiin vaikka 30 kaksintaistelua, joissa olisi machete vastaan jokin näistä muista mainituista, niin toki joku machetemies selviäisi hengissä voittajana, mutta tilastot aivan varmasti painottuisivat niiden toisten aseiden suuntaan.) Ja sitten loppuosa olisi sitä mieltymyskysymystä, joka päättyisi siihen iänikuiseen pitkä miekka vs. katana -vääntöön. (Näillä tasaveroisilla aseilla sitten heijastettaisiin itse kunkin identiteettiä.)
* Yhden käden miekka ja buckler on hyvä vaihtoehto, se on käytännössä kokeiltuna ja demonstroituna miltei tasaveroinen pitkän miekan kanssa. Mutta en tässä nyt ota esiin näitä lisävarusteita koska ne mutkistaisivat aiheen aivan järjettömiin asteisiin. Toki on mielenkiintoista vääntää rapiiri ja tikari vs. sapeli ja viitta -tyylisiä kikkailuja. Mutta tämän tekstin aiheena on nyt vain miekat. Jotain rajauksia on siksi ikään kuin pakko tehdä.

Toki materiaalit olisivat muuttuneet. Kädensijoja tehtäisiin nykyisin varmasti paljon kumista. Moni käyttäisi terämateriaalina kätevyyden vuoksi ruostumatonta terästä. Ja vaihtoehtoisesti materiaalit, koristelu tai niiden puute, ja tyylit heijastelisivat jotenkin kantajansa persoonaa. Mutta tästä huolimatta perushenkenä olisi varmasti se, että George Silverin ajatuksissa olisi paljon hyvää opittavaa silloin kun käytäisiin vaatturi-sepällä hankkimassa miekkaa joka olisi paitsi hieno ja persoonallinen ja tyylikäs niin tämän lisäksi myös käyttökelpoinen hädän tullen.
* Tosin tässä olisi huomattava sekin, että kenties moni olisi astetta ovelampi ja ottaisi käyttöön pitkät kävelysauvat. Niitä kun ei tarvitse vetää esiin. Silver kehuikin että sauva on niin hyvä ase että sillä pärjäisi hyvin jopa kahdenkäden miekkoja vastaan. (Kun ne oletetaan esiinvedetyiksi.) Mutta tämän tekstin aiheena ei nyt ollut se, onko kätevämpää ampua ihmistä revolverilla 50 metrin päästä. Vaan se, että minkälainen miekka olisi se valinta jos miekat nyt kuuluisivat osana arkista pukeutumista. (Kuten niiden tietysti pitäisi.)

---

Kirjoittaja käyttäisi kevyttä kaksiteräistä yhdenkädenmiekkaansa, joka on yhdenkädenmiekaksi pitkä. Jossa pommel on muotoiltu siten että asetta voi juuri ja juuri käyttää myös kahdella kädellä.

Mikä ase kannattaa valita zombieapokalypsiin?

Zombiet ovat hämmästyttävissä määrin muodikkaita. Sen vuoksi aiheeseen liittyviä skenaarioita tulee mietittyä. Ja nörteissä piireissä ihmiset voivat jopa kysyä siitä minkälaisia aseistuksia kannattaisi valita zombieapokalypsin koittaessa. En toki usko zombieinvaasioon mitenkään relevanttina tai todennäköisenä tapahtumana, mutta asiaa on hyvä miettiä. Jos "Walking Deadin" Michonnen katanalla huitominen ja siihen liittyvä hurmeooppera todella lisää kiinnostusta miekkoihin "so to be it". (Olen tässä hieman kuten ne uskovaiset joista "ei voi olla vääriä syitä uskoa Jeesukseen".)

Kuten Alfred Hutton on esittänyt kirjassaan "The Sword Through the Centuries", on valittava oikea ase oikeaan tilanteeseen sanoessaan esimerkiksi että "The Small Sword is the Call of Honour, the Back Sword the Call of Duty." (Kevyt pistotyylinen ase on kaksintaistelua varten, sodassa sellainen olisi turha ja on otettava sapelityyppinen lyömämiekka) Kysymys aseistusvalinnasta kuvastaakin jonkinasteista tietämystä siitä että ei ole mitään yhtä ja parasta asetta kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin.

Ensimmäinen vastaukseni on se, että en valitsisi oikein minkäänlaista "miekkamiekkaa". Sillä niitä joutuu huoltamaan jotta ne pysyvät kunnossa. On sen sijaan järkevämpää valita mukaan kirveen ja vesurin tyylisiä ratkaisuja. Ne ovat paitsi aseita myös työkaluja. Ja niiden huoltaminen ei ole yhtä välttämätöntä. Etenkin kirves toimii osumakohdan takana olevalla massalla. (Miekan painopiste taas on lähellä kahvaa joten impaktin rakenne on erilainen.) Mutta nämä olisivat vain "vara-aseita". Käyttäisin niitä niissä tilanteissa joissa "Walking dead" -sarjasa käytetään puukkoa. Eli kohtuullisen ahtaissa tiloissa. Kaikkialla muualla suosisin sitten jotain hitusen jämerämpää.

Vähän kuin tämä, mutta
isommilla piikeillä,
jotka sojottavat eri suuntiin.

Primaariaseeksi suosisin hilparia. Siis sellaista pitkävartista asetta jossa on keihään tyylinen kärki, jota on jatkettu kirves-vasara -yhdistelmällä Ja nimenomaan sellaista hilparia jossa on vasaraosa, eikä kahta piikkiä. Ja jossa vasaraosassa on hieman eri suuntiin meneviä parisenttisiä piikkejä.

Syitä valintaani on monia : Hilpari ei ole aivan hirvittävän pitkä eikä hirvittävän painava ase, ja sitä voi käyttää erilaisilla etäisyyksillä. Se ei ole tiellä, sitä jaksaa kanniskella ja siitä ei lopu ammukset. (Minulle tuskin kannattaa ampuma-asetta antaakaan.) Ja sitä on aika näppärä käyttää lyhyilläkin etäisyyksillä. Jos sitä käyttää kuten keihästä, voi pitää pitkän etäisyyden zombieihin. Nämä kammottavat olennot kun tuppaavat puremaan, joten niistä on hyvä pysyä loitolla. Vasaraosa on kätevä kallonmurskauksessa ja nähdäkseni zombieita ei kannata tappaa siten että niitä pistää näppärästi sydämeen jollain pistomiekalla tai lyö raajoja irti tai rikki. Jos kohteella on kallo jossa on aivot, en suosi teräaseita vaan jotain jossa on massaa ja jotain joka tunkeutuu sisään. Ja hilpareiden vasaraosan piikit on suunniteltu harottamaan siten että on hyvin vaikeaa lyödä sellaisella kulmalla että jokin niistä ei olisi iskulinjalla. Mekaniikkaan ei siis tarvitse keskittyä niin paljon. Ja luulen että zombieapokalypsissä mietteet voivat olla muualla, keskittyminen niissä olosuhteissa voi olla hyvinkin vaikeaa.

Toki jos zombie haastaisi minut kaksintaisteluun, voisin käyttää jotain herrasmiesmäisempää. Mutta tiemmä näillä kuolemanrajakokemuksen ylittäneet raahustajat eivät ole suurimpia herrasmieskulttuurin ystäviä ylipäätään, joten vaihtoehto ei liene zombieapokalypsiskenaariossa kovinkaan todennäköinen. (Katso vaikka heidän pöytätapojaan!)

---

Nyt kun olen vastannut tähän tärkeästä tärkeimpään kysymykseen, kukaan ei voi sanoa että olisin kyvytön käytännölliseen ajatteluun....

"Kohtuu pitkät" miekat.

Keskiaikaisia miekkoja on monen eri sorttista. Erilaisia malleja on paljon, yksityiskohdat eroavat. Käyttötavat erosivat yhdellä kädellä käytettävistä suuriin kahden käden käyttöisiin. Niillä on runsaasti nimiä ja luokitteluja. Otan esiin muutamia. Lähinnä sen vuoksi että roolipeleistä innostuneet saavat materiaalia. (Näistä käydään tarkkaa kinaa vaikka aiheesta ei mitään tiedettäisikään.) Mihinkään syvällisempään tämän tason luokittelu ei oikein riitä. Tästä kuitenkin saa yleiskuvan siitä, mitä kaikkea "miekka" voi tarkoittaa silloinkin kun ei puhuta erikoisista versioista, kuten erityisen kookkaista tai erityisen pienikokoisista tai muuten eksoottisista miekkamalleista.
1: Cutlass on lyhyt, leveäteräinen sapeli tai viiltomiekka, jossa on suora tai hieman kaareva miekka, joka on teroitettu leikkaavaksi kärjeksi. Kädelle on yleensä suojarengas, joka kulkee "nyrkin yli" niin että kun miekan ottaa käteen niin että terällä pääsee lyömään, se suojaa sormet. Nimeltä tämä tunnetaan 1500 -luvun viimeiseltä vuosikymmeneltä. Pohjassanana on luultavasti italian cotelasso, joka viittaa veitsimäiseen muotoon.
___1.1: Broadsword , tämä sekoitetaan usein ikään kuin synonyymiksi kaikille pitkäteräisille ja leveille miekoille. Kuitenkin se, mikä tunnettiin nimellä broadsword, oli itse asiassa lyhyt cutlass: Kun herrasmiehet vaihtoivat pieneen ja pistävään smallswordiin, oli sotilaskäytössä leikkaavia miekkoja jotka olivat leveämpiä. Siksi kunnon kavaljeeri, (ranskan cavalerie, englannin cavalry, ratsuväki) käytti ratsunsa selästä tämän tyyppistä miekkaa. (Syynä turhan laajaksi venytettiin nimeämiseen voi olla tietysti se, että myöhemmin miekkamallit kapenivat ja menneisyyden, keskiajan, miekkoihin viitattiin sitä kautta että ne olivat leveämpiä. Myös roolipelaajia voidaan syyttää väärän nimen leviämisestä medioissa.)
2: Longsword taas on yksinkertaisesti keskiaikainen miekka jossa on niin pitkä kahva että sitä voi käyttää kahdella kädellä. Pitkä miekka oli silloin yhden käden miekasta tehty versio, jossa oli pidempi kahva ja vahvempi terä. Ne olivat pidempiä kuin normaalit miekat mutta niitä voitiin käyttää yhdellä kädellä. Luokitteluissa pitkä miekka pitää sisällään
___2.1: Greatsword/zweihänder oli miekka jonka terä oli pitkä ja painava jotta ne vaatisivat kahden käden käyttöä. (=Niitä ei voida käyttää yhdellä kädellä.) Joskus tämän sisältö vaihtelee niin että kaikki "pitkät miekat"(longsword) kuuluvat niihin, mutta yleensä tämä käsite korostaa sitä että miekka on "pitkän miekan pidempää sorttia". Ne eivät kuitenkaan ole vielä "ihan aitoja kahden käden miekkoja". (Joskin ne joskus laitetaan myös pieniksi kahden käden miekoiksi. Syynä on tietysti jatkumokysymys.) Saksalaisissa miekkailumanuaaleissa miekkana pidetään yleensä tämän mallin miekkaa. Keskiajalla tätä tyyppiä kutsuttiin nimellä twahandswerds tai too honde swerd. Kun muita pitkiä miekkoja voidaan käyttää hevosen selästä, tämä on sen verran raskas hevosen selässä heilutettavaksi, että kyseessä on selvästi jalkaväen miekka.
___2.2: Bastard sword on 1400 -luvun alussa käyttöön otettu miekkamalli jossa yhden käden miekan terä oltiin laitettu kahvaan, jonka kädensija oli muotoiltu kahden käden käyttöön. Tämä malli tunnettiin nimellä Espée Bastarde. Ne eivät tämän erikoisen muotoilunsa vuoksi olleet "oikein mitään miekkoja": Niitä ei voinut sanoa greatswordeiksi eikä oikein yhden käden miekoiksikaan.
___2.3: Estoc taas on pitkä, joko pyöreä, kolmiomainen tai pyöreäteräinen miekka, joka on käytännössä terätön miekka. Siinä on painotettu pisto -ominaisuuksiin. (Ranskan estoc tarkoittaa yksinkertaisesti pistämistä.) Sen nimet olivat italiassa stocco, espanjassa estoque ja englannissa se tunnettiin nimellä tuck ja saksassa sen nimi oli panzerstecher. Estocia käyttivät puolalaiset ja itävaltalaiset taistelussaan tataareja vastaan: Kun vastustaja käytti ketjuhaarniskaa, estocia käytettiin rikkomaan haarniska. Estocin pituus oli metrin ja puolentoista metrin välillä, joten sitä ei pidä sekoittaa muskettisotureiden tunnetuksi tekemiin pistomiekkoihin.
3: Sabre taas on kaarevateräinen miekka, jossa on yleensä terävä pistoon sopiva kärki. Se oli yleinen arabien käytössä. Kuitenkin yhden tyypin sapeli, bauenwehr (peasant sword, maajussin miekka) oli eurooppalaisten käytössä. Sapelia käytettiin kauan ratsuväen aseena. Se oli sotilaan työvälineenä niinkin myöhään kuin USA:n sisällissodassa.
___3.1: Falchion on miekka, jonka muoto on joko suora tai hieman kaareva ja yksiteräinen. Se on kärkipainoinen, eli terä on heti kärjen jälkeen sellainen että se levenee leveimmilleen ja terä kaventuu kahvaa kohden. Kärkipainoisuus mahdollisti sen että sillä voidaan tehdä lujia iskuja. Falchionista kehitettiin muutamnia versioita, kuten italialainen storta ja malchus, jotka olivat kevyempiä, sapelinomaisempia, versioita. Sille on sukua myös saksalaisten machetea muistuttava messer josta tehtiin jopa kahden käden versioita (Grosse Messer).
4: Backsword on yksiteräinen sotilaskäytön miekka. Siinä oli suojarenkaita kättä varten. Se keskittyi viiltäviin ominaisuuksiin koska niitä oli hyvä lyödä hevosen selästä.
5: Schiavona taas on pistoon ja leikkaamiseen sopiva miekka, jossa oli yleensä tyylikäs ja koristeltu "suojahäkki" kädelle. Se on nimetty Venetsian Dogen vartioiden mukaan, koska he käyttivät tämän mallin asetta. Tässä miekassa on yleensä ohuehko terä, joka on teroitettu vain yhdeltä sivulta. Mutta kaksiteräisiäkin tunnetaan. Myös tapa pitää oli vaihteli: Osassa otettiin häkin sisällä ote ikään kuin siten että etusormi pujotettiin toiselle väistille ja keskisormi toiselle niin että terä tuli niiden välistä esiin. Osassa taas otetaan ote "aivan normaalisti".
6: Rapier taas oli pistoon keskittynyt ase. Se oli renessanssiajalla suosittu kaksintaisteluase. Alun perin nimi tarkoitti pelkkää siviilimiekkaa, mutta sen merkitys muuttui niin että se alkoi tarkoittamaan ohutteräisiä pistomiekkoja. Se kehittyi lopulta terättömäksi pitkäksi piikiksi. Sellaiseksi jonka muskettisoturit ovat tuoneet tutuiksi.
___6.1: "Sword Rapier" taas on keräilijöiden tekemä määrittely, jossa pistomiekkaan liittyy jonkinlaista leikkaavaa terää. Tietenkin tämä luokittelu on tavallaan järkevä, koska miekkamalleja kokeiltiin pitkin matkaa. onet näistä aseista ovatkin olleet pyrintöjä yhdistää leikkaavat iskut pistomiekan repertuaariin ilman että pistojen näppäryydestä luovutaan. Silti usea tämän mallin miekka ei ole riittävän hyvä leikkaamiseen mutta on kuitenkin hidaskäyttöinen verrattuna rapieriin.
___6.2: Small Sword taas on pikkuruinen ase, joka usein sekoitetaan rapieriin. Se on pieni, ja se sisältää lähinnä teroitetun metallitikun jossa on erittäin pieni suoja kädelle ja pienet renkaat sormille. Niitä kannettiin ikään kuin korumiekkoina. Tämän pohjalta katsotaan kehittyneen nykyiset kilpailumiekkailussa käytetyt miekkamallit.