Markkinavoimain viisaudesta

Kun korona-aikana kirjoittelin työstä, moni näki että se, että puhuu palkasta jolla on tultava toimeen oli kommunismia. Opin, että jos puhuu markkinavoimista työntekijän näkökulmasta on kommunisti. Nyt, bensan sekä energian hinnan nousun kohdalla perussuomalaisistakin on sitten tullut hyvin ripeästi kommunisteja. Ja laajemminkin näyttää siltä, että "tunneälyn valtavana bisnesoivalluksena" myydään sitä että työntekijöitä saadaan maksamalla parempaa palkkaa.

Kysynnän ja tarjonnan laki ovat siitä kiinnostavia että perinteisesti on usein sanojen tasolla selitetty miten työntekijä ja työnantaja ovat tasapuolisia. Mutta käytännössä henkenä on ollut se, että oikeistolaisen mukaan tasapuolinen asema on siinä kun työantaja määrää kaikki ehdot.

Tässä kohden on usein esimerkiksi puhuttu laiskuudesta hyvin erikoisilla tavoilla. Ja tämä kokonaisuus näyttää siltä että työtön on vastuussa ja moni paikka saa työntekijöitä vain jos vaihtoehtona on kuolema ja kaikkien sosiaalisten turvaverkkojen ulkopuolelle meneminen.

Monesti ei tarvitse kuin katsoa haastatteluja joissa työnantaja valittaa työntekijöiden hakemusten puutetta ja muuta vastaavaa. Näissä kun katsoo käytänteitä, takana voi olla esimerkiksi se että provisiopalkkainen puhelinmyyjä on massahaussa. Koska ilman myyntiä työnantajalla ei ole menoja, on tämä käytännössä aina kannattavaa työnantajalle. Mutta kokonaisuus on vähän sama että jos kysynnän ja tarjonnan laki toimisi tuolla tavalla, niin sitten olisi rationaalista luoda kuluttajavalituksia siitä että;

"Kävin autokaupassa ja tein moneen eri sosiaalisen median palveluun tarjouspyyntöjä. Minulla on 50 euroa puhdasta rahaa jonka tarjoan puhtaana käteen sille joka myy minulle uuden ja käyttämättömän auton joka toimii kunnolla. Mutta kaikki autokauppiaat sanoivat, että he joutuvat tappiolle jos myisivät niin halvalla autojaan. Mutta tässä minulla on raha kädessä. 50 euroa. Nykyään kukaan ei halua myydä autoja."

Samalla tavalla moni työnantaja on perinteisesti nostanut meteliä siitä jos joku asettaakin kilpailukulmaksi jotain joka on konkreettisempaa kuin työttömyyskorvauksesta saatava rahamäärä ja tähän liittyvät kannustusloukkuilmiöt. Jos joku sanoo että ei voi ottaa kokopäivätyötä jonka ottamalla menee konkurssiin. (Esim. Koska jos vaikka tekee 40 tuntia viikossa ei saa vuokraansa maksettua.) On viestinä joskus ihan eksplisiittisesti että työnantajan velvollisuus ei ole elättää vaan työntekijän on oltava riittävän kannattava ja hyvä. (Ja selittää sitten tämän jälkeen pahastuneena miten nykyään kukaan ei enää halua tehdä työtä.)

Itse sanoisin tähän kaikkeen että markkinavoimat ovat viisaita, mutta monet työnantajat eivät. Se, että palkannosto on tunneälykäs tempaus joka saa haastatteluja kertoo miten pitkälle on viety prosessi jossa markkinavoimat eivät käytännössä ole neuvottelutilanne vaan työnantajan sanelutilanne. (Paitsi tyhjänpäiväisessä hyvesignaloivassa jargonhöpöttelyssä.)

Tästä tavallaan voidaan nähdä jotain markkinavoimien outouksia.

Elizabeth Anderson teki 1990 -luvulla pienen tutkimuksen markkinavoimien etiikasta. "The Ethical Limitations of Market" kuvastaa markkinoiden henkeä jollain tavalla kohtuullisen oleellisesti.

Andersonin perusväite on että markkinoilla on viisi tärkeää ominaisuutta. Pidän näitä kätevinä, joskin näen että näitä on syytä päivittää. Tietotekniikka on laajasti muuttanut markkinakysymystä. Jotain pysyvääkin tässä kuitenkin näen. (Omat kommentaarini suluissa.) Andersonin mielestä markkinoilla olevat perusominaisuudet ovat seuraavat:
1: Persoonattomuus. Ostoksessa on kysymys hyödykkeestä, tuotteesta tai palvelusta. Ei henkilöstä joka myy ne. (Tämä on muuttunut kun brändäämällä ja muulla nostetaan arvoa tekemällä asiasta haluttavaa käyttämällä hyväksi esimerkiksi parasosiaalisia suhteita. Sivutuote tästä on esimerkiksi pridemarkkinointi ja woke-kaupallisuus.)
2: Markkinat ovat keskittyneet siihen että kaikki tavoittelevat prioriteeteissä korkeammalle omaa hyötyä kuin yhteistä hyvää. Eli vaikka näkymätön käsi ja muut näyttävät miten itsekkyys usein voi hyödyttää asiakkaitakin, ei tämä ole automaatio vaan sivutuote. Prioriteetti on itsekkyydessä ja yleinen hyöty argumentoidaan mukaan sivutuotteena joka oikeuttaa sen prioriteettiykkösen, enemmän argumenttina itsekkyydelle kuin pääasiana. (Tässä on kiehtovaa nähdä miten työnantajapuoli usein vetoaa yleiseen hyvään kun puhuu vaikka työllistämisestä halvemmalla. Eli ilmeisesti itsekäs näkymätön käsi toimii täydellisesti työnantajan puolella mutta työntekijän puolella hänen on oltava uhrautuva utilitaristi. Koska ilmeisesti nettoveronmaksajat ovat arvokkaita ja työntekijästä ei nettoveronmaksajaa tule jos ottaa sen palkan mitä työnantaja heille haluaa maksaa.)
3: Markkinat ovat eksklusiivisia ja kilpailtuja. Palvelut ja tuotteet eivät ole yleishyödykkeitä.
4: Markkinat ovat tahtokeskeisiä, jolloin ne keskittyvät erilaisten tarpeiden tyydyttämiseen eivätkä oikeastaan muuhun. (Tosin tässä nykyaikana lähes mistä tahansa muotoillaan tarve ja halu joten näiden erottaminen on yhä vaikeampaa ja vaikeampaa.)
5: Markkinapuolella tyytymättömyyteen reagoidaan usein nimenomaan siten että sitten diili hylätään. Eli jos tuote maksaa liikaa, niin sitten sitä ei osta. Ja jos joku on tyytymätön palkkaansa niin sitten lopettaa työt tai ei hae sitä ollenkaan. (Paitsi että nämä ovat sitä laiskuutta jossa kukaan ei enää halua tehdä työtä. Muuten tietenkin pidän tästä sillä tunnetusti esimerkiksi mielelläni laskutan keskustelustani jos se ei muuten ole riittävän miellyttävää.) 

Nämä piirteet rajoittavat asioita. Esimerkiksi näkymätön käsi demonstroi että aina yleinen hyöty ja yksilön itsekkäät edut eivät ole ristiriidassa. Mutta tässä helposti unohtuu että joskus markkinat eivät tuo yleistä hyvää. Tästä hyvä esimerkki on se, kun Fortum - joka ironisesti on valtionyhtiö - on suomen energiapulassa mahdollisesti seisottanut energiantuotantoa koska näin se saa energiasta isomman hinnan ja paremmat katteet. Koska kun energiasta on pulaa, kysynnän ja tarjonnan laki maksimoi sen hinnan yli sen mitä saadaan sillä että energiaa tuotetaan enemmän. Perussuomalaisten Ronkainen on tässä hyvä esimerkki. Hän on vaatinut "päitä vadille" jos tälläistä on tehty. On erikoista, että jos minä sanon samanlaisia asioita, saan kuulla että se on kommunismia.

Muutenkin näkisin että perinteiseen oikeistolaiseen logiikkaan sähkönmyynti on bisnestä. Ja tässä on turhaa itkeä energian (sähkö, öljy etc.) hinnasta koska hintahan on vain signaali. Että kannattaa muistaa että jos hinta on liian korkea niin sitten muistaa sen Andersonin kohdan 5. Josta päästään usein siihen konkreettiseen pikkuasiaan, että monella ihmisellä asioissa on todellisuuden pakottamia joustamattomuuksia. Jotka voivat olla monenlaisia. Voi olla sitouduttu useaksi vuodeksi tiettyyn sähköön. Ja jos bensa on kallista, on aika kohtuutonta vaatia köyhältä investointia Teslaan. 

Investoinnit ovat muuten usein sellaisia että vain rikkaalla on varaa niihin. Vanhan viisauden mukaan köyhällä ei ole varaa ostaa halpoja kenkiä koska niihin kuluu pitkässä aikajänteessä enemmän rahaa kuin siihen että ostaisi kalliimmat ja kestävämmät kengät heti aluunsa. Mutta köyhillä ei ole mahdollisuutta raapia kasaan kerralla rahaa isoihin kenkiin joten he kävelevät itseään kohti köyhyyttä keravalenkkaripari kerrallaan. Itse muistan miten moni ihmetteli kuinka minulla ei ollut ajokorttia. Koska vanhemmillani ei ollut sellaista varaa hankkia, oli tavallaan hankalaa hakea ensimmäisiä töitä koska tarvitsit töitä saadaksesi ajokortin. Tarvitsit ajokorttia voidaksesi käytännössä hakea monia töitä. Rikkaat voivat investoida ja pelata voitoillaan paljon paremmin.

Ja tässä mielessä tavallisen autolla-ajajan huolet ovat sellaisia että myötätuntoni on heidän. Näin siitä huolimatta että en saa ajaa autoa nykyään (heikkonäköisyys).

Liberalismista ja kapitalismista

Usein ajatellaan että liberalismi on aina ja automaattisesti kapitalismin vihollinen. Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä tämä yhteys voi olla erityisen vaikea nähdä. Osittain tässä on syynä se, että tällä hetkellä politiikassa on osittain kysymys identiteeteistä. Ja näihin syntyy konflikteja ja riitoja joista ei haluta päästää irti.

Voidaan sanoa että minun sukupolveni elossaoloaikana on tapahtunut tärkeä muutos. Jos minun nuoruudessani vasemmisto-oikeistojako oli se joka herätti keskustelua, on nykyään siirrytty aivan toiselle poliittiselle akselille. Enää ei puhuta kommunisteista ja kapitalisteista, ei punaisista ja valkoisista, ei vasemmistosta ja oikeistosta. Sen sijaan tärkeä jakolinja on mennyt konservatiivien ja liberaalien välille. Mutta toisaalta muutos ei ole tapahtunut siististi ja analyyttisesti. Moni leimaa ”punavihervasemmiston” ja ”oikeistokonservatiivit” yhteen siten että tosiasiassa riidan kohde ei ole muuttunut yhtään. Ajatellaan että liberaali on kommunisti ja oikeistolainen on konservatiivi.

Tässä mielessä netissä onkin käänteistä käsiteanalyysiä. Jos perinteisesti ajatellaan että määritelmä kaipaa lisämääreitä jotta se eksaktoituisi, jolloin punavihervasemmisto tarkoittaisi sitä että on kommunisti ja vihreiden arvojen kannattaja ja vasemmistolainen. Ja että näissä on jotain eroja ja tätä kautta jokainen lisämääritelmä osuu yhä pienempään määrään ihmisiä. Mutta keskustelussa nämä halutaan pikemminkin liittää yhteen ja luoda konsepti joka ei välitä siitä onko ”punavihervasemmistolainen” esimerkiksi kommunismin vai kapitalismin kannattaja koska tärkeintä on se, että hänet on tuomittu ”viholliskuntaan”. Joka halutaan kuvata mahdollisimman laajana.

Kuitenkin kyseessä ovat aivan eri akselit. Kun katsotaan asioita määritelmien kautta asia on melko selvää. Liberalismi on sosiaalinen ja poliittinen systeemi joka alleviivaa yksilöiden oikeuksia, tasa-arvoisia mahdollisuuksia ja yksityisiä vapauksia joita laki takaa ja suojelee. Kapitalismi taas on taloussysteemi joka perustuu markkinavetoisuuteen jossa tuotteet ja niiden valmistaminen ovat yksityisomistuksessa ja niitä tehdään talous mielessä.

Liberalismi ja kapitalismi eivät selvästi ole toisiaan poissulkevia. Voidaan jopa sanoa että ryhmäkeskeinen henki joka konservatiiveilla on, on ihmisten käsittelemistä massoina siten että perinteet ja ideologiat ohjaavat yksilöitä ja näillä on suuri arvo ja merkitys. Tämä on tavallaan ideologioiden kommunismia. Eli yksilöiden sijaan hallinnassa on jokin keskus.

Konservatiivinen oikeistolaisuus ja kommunistinen liberalismi nykynettimuodossaan onnistuvat olemaan lähinnä jos määritellään että talous on ”ihan muu juttu” kuin muu poliittinen ajattelu. Eli talous erotetaan muista vapauksista ja oikeuksista erilliseksi saarekkeeksi. Moni, esimerkiksi itse, eivät näe tätä kovin järkevänä. Itse näen että talousjärjestelmä on oleellinen osa kun mietitään yhteiskunnan järjestämistä ja poliitiikan ja yksilön suhdetta.

Itse asiassa klassinen liberalismi edusti ajattelua jossa korostettiin yksilön tärkeyttä. Ideana oli se, että valtion ja yhteiskunnan holhoamista haluttiin minimoida ja enemmistölle alistumista vähentää. Myös mielipiteenvapaus ja uskonnonvapaus olivat tärkeitä koska järjen ja oman ajattelun vapaan käytön kautta voitiin taistella uskontojen sosiaalista valtaa ja sitä pönkittäviä taikauskoja vastaan. Mielipiteenvapaus ja sananvapaus liittyivät suvaitsevaisuuteen koska on tietenkin vaikeaa olla mielipiteenvapaa jos erilaisia mieliä ei saa olla. Ja lupa olla erimielinen vaatii ajatuksen siitä että on luvallista poiketa massasta. Tähän ilmapiiriin kuului myös taloudellinen vapaus eli vapaa markkinatalous, taloudellisesti vastustettiin merkantilismia. Siksi esimerkiksi John Locke penäsi uskonnonvapautta. Ja Adam Smith kannatti näkymätöntä kättään ja korosti sen kohdalla nimenomaan sitä miten markkinat säätelivät itseään ilman säätelyä.

Siksi kenties tärkein ajatus onkin huomata että uusliberalismi on teknisesti ottaen liberalismia. Se on vahvasti nimenomaan oikeistolaista. Joka assosioituu jopa minulla vahvasti konservatiiveihin. Mutta kuitenkin uusliberalismi on filosofisesti ajatellen äärimmäistä liberalismia sovellettuna talouselämään tavalla jossa talous ei olekaan ”se muu juttu”. ; Tätä kautta selittyy esimerkiksi … sanotaanko hyvin varakas … appiukkoni joka on liberaali ja oikeistolainen. Hän on uusliberaali, libertaari ja hyvin ärhäkkä verojen ja palkkavaateiden vihollinen. Hän vihaa ammattiyhdistysliikkeitä ja lakkoilua jopa enemmän kuin rakastaa vapaata markkinataloutta. Hän kannattaa homojen oikeuksia ja puoltaa ateistisia virtauksia. Sillä samalla ehdolla millä kaikkea muutakin. "Kunhan eivät minulta tule pyytämään verorahaa".

Jännittävää kyllä mitä kauemmas historiaan mennään, sitä vahvemmin liberalismi ja kapitalismi ovat kuuluneet yhteen. Jos luetaan jotain John Stuart Milliä, hän oli liberaali utilitaristi. Tässä klassisessa liberalismissa ajateltiin että kaikista tärkein ja korkein yksittäinen arvo on vapaus. Mill esitti jopa että tärkeintä olisi luoda järjestelmä joka maksimoi yksilönvapauden ja rajoittaa valtion ja muiden tahojen hallintavaltaa niin paljon kuin se on mahdollista. Millin ajattelu oli sovellettu hänen aikansa yhteiskuntaan jossa kapitalismi oli taustaoletettu ilmiselviö jota ei tarvinnut edes kyseenalaistaa; Tämä eroaa oikeastaan uusliberalismista lähinnä siten että uusliberalismi ei puhu vapaudesta yksilöiden vapautena vaan markkinoiden vapautena. Yksilöiden sijaan abstrakti markkinakokonaisuus on se johon huomio keskittyy ja tätä kautta uusliberalismissa usein unohdetaankin köyhien ihmisten vapauksien rajoittaminen. Heidän tulisi tyytyä vähään koska markkinoiden vapaus eikä ihmisten kyky tehdä asioita ja tavoitella relevantilla onnistumistodennäköisyydellä onnea eivät ole tärkeitä. Koska monet niistä vaatisivat veroja ja muuta sellaista joka on markkinoiden rajoittamista ja kommunismia.

Joka on se syy minkä takia monet modernit liberaalit kaipaavatkin yhteiskunnan huoltoperiaatteita ja turvaverkkoja yksilöiden vapauden saavuttamiseksi.

---

Lähteet:
John Locke, ”A Letter Concerning Toleration” (1689)
Adam Smith, ”An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations” (1776) [suom. ”Kansojen varallisuus”]

Nävellin

Ns. "Fidget spinner" on vuoden 2017 muoti-ilmiö. Sille omistettuja youtubekanavia on valtavasti. Niitä kielletään kouluissa - joka liittyy jokaiseen muistamaani muotileluilmiöön. Se ikään kuin täytyy omistaa.

Se on muotilelu joka vertautuu 1950 -luvun hulahularenkaisiin ja 1990 -luvun tamagotcheihin. Niitä on myyty älyttömästi. Se on yksinkertainen lelu, periaatteessa kuulalaakerilla sormen varaan tuettu gyroskooppi jossa on pieniä ulokkeita joiden avulla sen voi pyöräyttää pyörimään. Tuote on mekaanisesti yksinkertainen ja muotileluksi melko edullinen. Tässä mielessä se eroaa esimerkiksi tamagotcheista jotka olivat sen verran hinnakkaita että muoti-ilmiöön saatiin mukaan ripaus vanhaa kunnon luokkajakohenkeä.

Tässä kohden on aika erikoista että lelun suosiota tahdotaan perustella psykologialla. Esimerkiksi PBS Idea Channel kuvastaa tätä asennetta. Siellä ehdotetaan, että kenties suosion takana on se, että nykyään on paljon sileitä pintoja ja että haluamme siksi fyysistä stimulaatiota. Yleensä ottaen tämänlaisissa muotileluissa on tavattu tarkastella asiaa tehokkaiden markkinointikampanjoiden kautta.
1: Video keskustelee myös siitä miten suhtautuminen näveltämiseen on muuttunut. Tämä onkin siitä kiinnostavaa, että itse olin lapsena kova näveltäjä. Tätä pidettiin ongelmakäyttäytymisenä josta minun piti luopua. Se ei ollut kovin onnistunutta. Koska jouduin keskittymään siihen että en nävellä sen sijaan että olisin keskittynyt niihin asioihin joihin piti keskittyä. Nävellys nähtiin mielenvian näkyvänä oireena ja terveys oli sitä että nämä piirteet piilotettiin. Toisaalta näveltäminen koettiin häiritsevänä, epänormaalina (siihen monokulttuuriaikaan suunnilleen häiritsevän synonyymi) ja epäkohteliasta käyttäytymistä joka vihjaa että asia ei kiinnosta. Tosin minä tarvitsin näveltämiseen vain sormeni. Olen aikuisena saanut asian kuriin käyttämällä sormuksia. Nyt tästä näveltämisestä on sitten yht'äkkiä tullut oppimistehostamista ja sosiaalisesti hyväksyttävää. Näveltäminen on siitä kiinnostava että minulle on epäilty autismin kirjoon kuulumista, diagnoosia minulla ei ole. Ja nykyään tähän tuntuu liittyvän jotain muodikkuutta ja autismin kirjoon kuuluminen on monille hieno tekosyy ja oikeutus kokea itsensä erinomaiseksi savannineroksi ja toisinajattelijaksi joka on niin uniikki lumihiutale. Ja että kirjoon itsensä ilman diagnoosia liittäminen oikeuttaa paskiaismaisen käytöksen netissä ja tästä huomauttava on vain tylsimysmäinen neurotyypillinen tyyppi joka syrjii mieleltään poikkeuksellisia erikoisihmisiä ja muita superneroja joita ties ketkäkin kokevat olevansa. Vaikka eivät osaa edes loogista totuustaulua täyttää...

Myös tuotteet itse markkinoivat itseään harvinaisen psykologisesti. Tuotetta myydään nimenomaan tarkkaavuus edellä. Että tarvitset keskittymistä, tämä lelu saattaa auttaa. Monet lelut markkinoivat sitä näihin liittyvin lupauksin. Mielenkiintoista on se, että tuotteen terveyslupaukset ovat keskittyneet erityisesti ADHD ja autismin kirjon huomioon samalla kun lelu on nimenomaan massailmiö jossa suurin osa ihmisistä ei ole ADHD:isia tai autisteja.

Tässä syynä on se, että tosiasiassa näille leluille ei ole tehty vielä tutkimusta. Tutkimus kun vie aikaa ja rahaa. Ilmiö on noussut niin nopeasti ja aika tyhjästä, että tutkimus ei ole vielä ehtinyt tarkastelemaan koko asiaa. Tätä kautta myyntilupaukset perustuvat enemmänkin siihen yhdistelmään, että (1) tuote itsessään on melko ilmiselvästi melko vaaraton - paitsi jos sitä laitetaan niihin paineilmapuhaltimiin ja muuta vastaavaa (2) on olemassa voi-olla perusteluja jotka koskevat autistejen ja ADHD:isten taipumukseen näveltää.

Tieteessä yksi tutkimus painaa kuitenkin enemmän kuin tuhat viitteellistä voi olla -sovellusta. Siksi fidget spinnereidenkin kohdalla on oikeasti oleellisia asioita jotka tarjoavat toiseen suuntaan esittävät perusteet ; Ensimmäinen kysymys onkin siinä että voidaanko "ei-neurotypaalisten" oireilla todella perustella "neurotypaalisten" muotilelua. Toinen kysymys on se, että pyörimiset ovat itse asiassa visuaalisia ja tätä kautta ne kohdistavat keskittymistä toisaalle joka on tarkkaavuuden häiritsemistä ja heikentämistä. Kolmas on se, että fidget spinnereissä on minun lapsuuteni jojoihin liittyvä ilmiö; Niissä tärkeää on tehdä temppuja ja näyttää tätä kautta taitavuutta. Taidot ovat tietenkin hieno asia. mutta se vihjaa siihen että kyseessä ei ole mikään passiivinen nävellin vaan jokin johon huomiota kiinnitetään. Se, että laite "toimisi oikein käytettynä" ei paina jos suurin osa käyttää laitetta nimenomaan "väärin". (Tosiasiassa leikkiminen ja temppuilu voivat olla laitteen "oikea käyttötapa" mutta tällöin medikalisoitu näkökulma on ikään kuin pakko hylätä.)

Voidaankin sanoa että tuotteeseen liittyy leikkimiselementin lisäksi psykologisilla termeillä ja ajatuksilla täydennettyä puhetta. Ja tässä kohden tuote joko toimii tai ei toimi. Selvästi asiaa ei ole tehty tutkimus ja tieto edellä. Viitteenomaisuus tehokkuuden kohdalla ei ole skeptikkoa miellyttävä asia. Erikoista on sekin että tuotteen psykologisuus näyttää johtavan siihen että tuotteen ilmestymistä halutaan perustella  PBS -kanavan tapaan siten että keskitytään siihen että tuote tyydyttäisi jonkin ympäristömme juuri aiheuttaneen aktuaalisen tarpeen. ; Tamagotchien kohdalla samanlaista selitystä ei nähty rationaaliseksi - ei ajateltu että olisi tarpeen selittää urbaanin elämän eläimistä etääntymisestä ja tähän liittyvästä psykologisesta tarpeesta. Sen sijaan nähtiin että markkinointi ja muoti ovat tarpeen luontia itsessään. Toisin sanoen tarve oli sosiaalinen eikä ympäristöllinen. (Fidget spinnerkin poistunee muodista. Jos se olisi ympäristöstä johtuvaa, tarve ei katoaisi mihinkään.)

Fidget spinner onkin tavallaan samallainen ilmiö kuin takavuosien aikuisten muoti-ilmiö, tasapainoranneke. Tasapainorannekkeiden markkinointi perustui tuotteen ilmiselvän vaarattomuuden, placeboilmiön ja markkinoinnin ympärille. Erityisesti urheilijat saatiin mukaan mainostamaan tuotetta. Tuote ei tietenkään selvinnyt tutkimuksista. Mutta siinä vaiheessa muoti-ilmiö oli joka tapauksessa tullut tiensä päähän. Tässä mielessä onkin selvää että ihmiset eivät yleisesti ottaen ole tutustuneet psykologiatieteeseen ja perehtyneet tehoihin ja vaikutuksiin. Sen sijaan he näkevät että monilla ihmisillä on sitä ja sen kerrotaan vaikuttavan ja se saattaa vaikuttaa. Koska tuote on harmiton ja tavallaan kiva - tosin jopa minun sukupolvelle hyrrät olivat lameja leluja - ja hinnaltaan halpa, on mukaan tuleva riski pieni ja joka tapauksessa tärkein tuotteesta tuleva etu on sosiaalinen ; Näytät kuuluvasi porukkaan.

Fidget spinner on siitä kiinnostava että lapset näyttävät käyttävän tätä perusteena mutta aikuiset eivät oikein vakuutu. Kun samaa asennetta saataisiin aikusitenkin pseudotieteellisesti perusteltuihin laitteisiin, olisi maailma huomattavasti hienompi paikka.

Tuotantotavat muistuttavat toisiaan...

1700 -luvulla painoteknologia oli kehittynyt. Tästä seurasi se, että keksittiin uusi tapa tehdä kirjallisuutta. Keksittiin kolmiosaiset romaanisarjat. Niissä ideana oli se, että ihmiset houkuteltiin ensimmäisellä osalla maailmaan ja loput osat ostettiin jotta tiedettäisiin loput.

Näkemystä palasteltiin luonnollisesti enemmänkin. Syntyi sellainen formaatti kuin "penny dreadful", pieni vihkomainen osa joka tuotti sarjakertomuksia. Joskus näistä osista koostettiin sitten kolmiosaisia romaanisarjojakin. (Osa kirjasarjoista noudatti tätä logiikkaa kauan ja tehokkaasti. Esimerkiksi Burroughsin "Tarzania" on julkaistu ties minä jatkokertomuksina ja kirjasarjoina.)

Sama pienentämisen ja sarjoittamisen logiikka toimi myöhemmin myös sarjakuvien moottorina. Jossain mielessä supersankaritarinat ovatkin hyvin samantapaisia kuin "penny dreadfulit" joita moitittiin pinnallisina ja tunteiden lietsomiseen perustuvana matalimman tason tarinankerrontana. (Osittain syystä.)

On itse asiassa kiinnostavaa huomata miten monissa peleissä on samanlaista ideaa. Moni peli on kokeillut ns. mikromaksuja. Pelaajat ovat kokeneet ne monesti turhana rahastuksena ja niihin suhtaudutaan suurella vastahankaisuudella.

Siksi onkin keksitty että on tehtävä (a) pelisarjoja jotka kasvavat kokonaisiksi franchaiseiksi. (2) Toisaalta peleihin myydään maksullisia lisäosia ja täydennysosia joita ei usein edes voi ostaa yksinään ja irrallisina. (3) Lisäksi jopa yhden pelin sisältöä voidaan tuottaa vaikka viikko kerrallaan. Etenkin Telltale Games on tullut kuuluisaksi siitä että se myy pelejään "episodi kerrallaan". Sen pelit ovat "valitse itse tarinasi" -pelejen klassikkoa ja he ovat tehneet toimivia pelejä mm. "Tales from the Borderlandsin", "Walking Deadin" ja "Wolf Among Us"in tyylisiä kaiken kaikkiaan toimivia pelejä. Kun tarinoita on levitetty luku kerrallaan jopa vain kerran kuukaudessa, on samalla lietsottu spekulaatioita ja pelaajien teorioita siitä mitä käänteitä ja yllätyksiä on jatkossa luvassa.

Näen että ihmiset eivät koe näitä "samalla tavalla rahastuksena" kuin mikromaksuja. Ja siksi ne ovat "PR-siistiä tapaa kääriä tuohta". (Toki vastahakoisuus ja rahastuksesta valittaminen ei tarkoita samaa kuin että kuvetta ei kaiveltaisi".) Tässä luku kerrallaan julkaisemisessa on varmasti hyvin sama toimintalogiikka kuin "wanhassa englannissa".

Uskonkin että ihmiset ovat melko lailla samanlaisia aina. Menneisyyden "penny dreadfulejen" moittimiskulttuuri muistuttaa siitä miten (a) moralisteja on aina ja (b) he ovat hämmästyttävän usein oikeassa sanoessaan suurinta osaa tuotoksista roskaksi. Toisaalta samalla ei voi olla muistamatta sitä että esimerkiksi nykyään kovasti arvostettu Charles Dickens sai teoksilleen laajaa lukijakuntaa julkaisemalla "penny dreadfuleja".

Kun nykyään moralisti haukkuu konsolipeliä, sen moraalia turmelevaa sisältöä ja väkivallalla mässäilyä, tiedostan että hän ei ehkä asenteellisuudessaan osaa tunnistaa tulevaisuuden klassikoita. Mutta silti ei ole vaikeaa myöntää että suuri osa julkaistuista peleistä on itse asiassa aika heikkotasoisia.

Onnellisuus vai vapaa tahto?

Yhteiskuntamme on hedonistinen. Jopa ne alueet jotka esiintyvät pinnallisuutta ja hedonismia vastustavina ovat argumenteiltaan hedonistisia. Asioita perustellaan tarpeilla, niiden tyydyttämisellä ja onnellisuudella. Tämän vuoksi markkinatalous tyydyttää kuluttajien tarpeita. Tämän vuoksi uskonnoissa puhutaan hengellisestä tarpeesta. Jopa herännäisillä suositaan maallistuneita uskontoargumentteja joissa korostetaan uskomiseen uskomista, eli sitä että uskonnosta on hyötyä harjoittajalleen. Nimenomaan onnellisuuden ja mielenrauhan kanssa.

Kun tämä puoli "sika vai sokrates" -mietinnöissä on otettu, voidaan huomata että onnellisuus on haasteellinen asia jos puhutaan vapaudesta. Sillä onnellisuus ja mukavuudenhalu johtavat usein siihen että valitaan samalla tavalla. Tämä voi toki olla sisäistä rajoittamista. Jos ihmiset haluavat usein tiettyjä asioita tämän valinnan tekeminen ei vielä tarkoita ulkopuolista kontrollia.

Mutta sitten mukaan tulee oleellinen. Ihmiset ovat itse asiassa aika huonoja tunnistamaan sitä mikä heidät tekee onnelliseksi. Jopa kulutusyhteiskunnassa mainosmies luo ostotarpeita mielikuvilla. Ja ihmiset kuvaavat tekemiään ostoksia järkiperäisesti silloin kun ne on tehty tunneperäisesti. Ja tässä tunne ei välttämättä tarkoita samaa kuin pysyvä onnellisuus. Tämä on tunnettu onnellisuuskeskeisissä filosofioissa jo pitkään. Jo epikurolaisuudessakin on tiedostettu että kaikki nautinnot eivät ole samanarvoisia. (Liiasta viinistä voi tulla iloiseksi vähäksi aikaa mutta seuraavana päivänä on kaamea kankkunen.) Ja siksi epikurolainen nautiskelija tarvitsi viisautta ja kohtuutta.

Modernissa maailmassakin puhutaan aivan arkisesti siitä miten halut ja tarpeet pitäisi kyetä pitämään erossa toisistaan. Ja jossa halut ovat pinnallista ja niiden tyydyttäminen voi olla illuusio. Ja miten tarpeiden täyttämättä jäämisestä seuraa onnettomuutta ja huonoa elämää.

Onko konsulttiapu vapaata tahtoa vastaan?

Tämän vuoksi eudaimoniaa voidaankin lähestyä toista kautta. Jos meillä on jokin taho joka tietää meitä itseämme paremmin mitä haluamme, pitäisikö meidän kuunnella heitä? Kysymys on perinteisesti tuttu jokaiselle nuorelle. Ainakin itse kävin tyttö-ja-roolipelilukion. Ja halusin viettää aikaa muun parissa kuin oppikirjojen. (Suurin este oli siinä että saman kirjan lukeminen kahdesti oli minulle aika tylsää.) Äiti tiesi minua paremmin että on tomerrettava pänttäämään erityisesti ruotsia. Jotta tulisi abiturientti sen sijaan että tulisi pulituuritenttu. Koin tämän rikkovan vapaata tahtoani vastaan. Tosin ymmärsin myös samalla että olen sen verran laiska että tämänlainen vapaan tahdon rajoittaminen on todennäköisesti "itselleni parhaaksi".

Mutta maailmassa on asioita joiden voidaan nähdä tietävän vielä paremmin kuin äiti. Ja tätä kautta neuroeetikot, aivoihin keskittyneet eetikot, ovat lähestyneet asiaa monellakin tavalla. Tuoreesti ilmestynyt "Happiness, Cerebroscopes and Incorrigibility: Prospects for Neuroeudaimonia" lähestyy asiaa viitaten klassiseen konseptiin, aivojen lukemiseen kykenevään laitteeseen. Siinä ihmisten neurologiasta voidaan suoraan lukea ja tietää miten ne toimivat. Ja tämä tehdään niin että tiedetään milloin ihminen on onnellinen ja miten tätä onnellisuutta voidaan lisätä. Tämä olisi erehtymätön. Tutkimuksessa muistutetaan Richard Rortyn ajatuksesta korjautumattomuudesta (incorrigibility). Tässä on kysymys siitä että ihmisillä on monenlaisia erehtymistapoja joista osa on sellaisia että niitä ei korjata neuvomalla, tiedottamalla tai tiedostamalla. Koska tämänlaisia ongelmia on, olisi järkevää kysyä neuvoa aivoja lukevalta konsultilta sen sijaan että tekee sitä mikä itsestä tuntuu parhaalta.

Asiaa voi kuitenkin pahentaa.

Aikaisemmin kuvattu kuvaa onnellisuutta ulkoisen vallankäytön kautta. Tässä on peräti niin että kyseessä on konsultti jota joko totellaan tai ei totella. Näin ollen vapaa tahto ei vielä kumoudu. Valitsemme itse kuuntelemmeko itseämme vai
konsulttia. Ja vaikka konsultti sanoo vaihtoehtoja joita emme itse keksisi tai käyttäisi tämä ei tarkoita sitä että vapaa tahtomme olisi tuhottu. Joku voisi jopa sanoa että konsultti antaa meille uuden vaihtoehdon, sellaisen jota emme muuten edes miettisi. Toki tässä kohden asiantuntijaneuvominen ja autoritaarisuus ovat kuitenkin todennäköisesti enemmän vapaata tahtoa vastaan kuin sen puolesta.

Toki neuroeetikot ovat miettineet muutakin. Hallinta voi olla myös sisäistä. Ja lopputuloksen kannalta sisäinen pakottaminen voi olla perusteltua, ainakin artikkelin "Why Internal Moral Enhancement Might Be politically Better than External Moral Enhancement" mukaan. Voimme miettiä teknologiaa muunakin kuin ulkopuolelta tulevana apuna. Jos monet teknologiat toimivat kuten aiemmin kuvattu ainakin toistaiseksi kuvitteellinen aivojenkuvannuslaite, joka antaa ulkoisia vihjeitä ja signaaleja joita tottelemalla voimme joko toimia moraalisesti ja onnellisuutta lisäävästi tai välttää moraalitonta tai onnetonta elämää. Mutta periaatteessa voitaisiin miettiä myös sellaisia kuvitteellisia teknologiota jotka muuttaisivat niitä tapoja joilla aivot tallettavat, havaitsevat ja käsittelevät informaatiota.
1: Toki itse asiassa huumausaineet, mielialalääkkeet ja lobotomia ovat olemassaolevia keinoja tehdä juuri tätä. Ja toki jaottelu sisäiseen ja ulkoiseen on aika kompleksi. Esimerkiksi leikkausta tekevä lobotomiatohtori on ulkoinen voima joka vaikuttaa sisäiseen ajatteluumme. Samoin päätämme syömmekö mielialalääkkeitä vai jäävätkö pillerit purkin pohjalle. Jolloin tilanne tavallaan palautuu siihen "kuuntelenko konsulttia" -tasolle. Mutta karkealla tasolla jaottelussa on kuitenkin jotain mieltä joten "leikitään mukana".

Näillä keinoilla onnellisuuden saavuttaminen voisi olla helppoakin. Voitaisiin kuvitella nappi jonka painaminen tekee onnelliseksi. Ja tämä nappi voidaan painaa pohjaan kuin turbonappi klassisessa 8-bittisen nintendon pelaamisessa. Tämä voitaisiin rakentaa suoraan aivoihin niin että olisimme koko ajan automaattisesti onnellisia. Jos olet hedonisti, tämänlainen ratkaisu olisi varmasti ihanteellinen. Toki tämä olisi hyvin tuhoisaa vapaalle tahdolle.

Erilaisten kauppamiesmallien kuolemasta

Ihminen on luultavasti aina käynyt kauppaa. Ja jopa zombieapokalypsin jälkeen odotettavana ei olisi pelkkää metsästys-keräilyä. Luultavasti erilaisilla kaupankäyntiverkostoilla olisi tällöinkin merkitystä.

Kauppiaat eivät kuitenkaan ole pysyneet samanlaisina. Voidaan sanoa että tietyntyylinen työn tekeminen on muuttunut kannattamattomaksi. Tilalle on tullut jotain muuta. Teen alla hyvin räikeän ja liioittelevan kuvauslistan. Teen tämän jotta "pointti tulee selväksi". Kuvaustapa on poleeminen eikä sitä saa ottaa tarkkana kuvauksena. Siinä on kuitenkin takana "peukalosääntöjä" joita kautta voi käsittää "mitä ajan takaa".

"Myyntimiehen muutokset"

Alkeellisissa oloissa myyntimies on lähinnä ahkera. Ja alkeellisissa oloissa oleminen ei tarkoita mitään kivikautta. Esimerkiksi Suomessa oli viime sotien jälkeen oli monin paikoin tilanne jossa oli pulaa kaikesta. Tämä tarkoitti sitä että lähes kaikissa asioissa oli kysyntää mutta ei tarjontaa. Tämänlainen myyntityö tarkoittaa enemmän myytävien asioiden haalimista tai muuten haltuun saamista. Koska kilpailu on vähäistä riittää että on verkostot ja on ahkera. Ei tarvitse mainontaa. Ei tarvitse olla spesiaalituotetta. Ei tarvita edes merkittävää laatua. Riittää että tuotos toimii riittävän hyvin. Karkeasti sanoen se mitä saadaan menee kaupaksi.

Tämänlainen tilanne ei tietenkään kestänyt kauaa. Kun panostetaan tuottamiseen, sitä syntyy lisää. Ja ennen pitkää päästään tilanteeseen jossa tuotteita on paljon. Tällöin tarjontaa on paljon. Tämä synnytti aivan erityisen myyjäluokan. Sellaisen hieman ketkun. Sellaisen joka myy hiekkaa saharaan, jääkaapin eskimoille ja isoäitinsä kelle tahansa. Tämänlainen myyjä on opportunistinen, ovelaakin ovelampi ja kovaakin kovempi. Kun kauppa on tehty ja auton perävalot vilahtavat unohdetaan ostaja. ; Tätä asenneta näkee yhä joidenkin vanhan polven kauppamiesten kanssa. Heillä on ennen kaikkea temppuja joilla tehdään clousaamisesta todennäköisempää riippumatta siitä mitä asiakas tarvitsee.

Ylläoleva toimii jos on mahdollista kiertää ympäriinsä ja etsiä uusia asiakkaita. Ideana on saada asiakas kerran. Kuitenkin jo pitkän aikaa on jouduttu panostamaan siihen että ei ole ostajia vaan asiakkaita. Syynä on ennen kaikkea informaation kulku. Maine kiertää. Maine pakottaa toimimaan kestävämmillä tavoilla. Ketku myyjä pärjää vähän aikaa kovinkin, mutta rehti myyjä elää laihemmin mutta pidemmällä aikajänteellä. Tässä vaiheessa panostetaan asiakaspalveluun. On oltava kohtelias, asiakkaiden tarpeita ymmärtävä ja tietävä.

Internet on toki muuttanut tätäkin. Asiakaspalvelu on muuttunut enemmänkin käytettävyydeksi. Ihminen ostaa tuotteita jotka itse asiassa ovat muuta kuin "ydintuote". Tuotteeseen liimataan erilaisia lisäasioita jotka tekevät siitä astetta enemmän palvelun, parhaimmillaan tai pahimmillaan kokonaisen elämäntavan. Asiakaspalvelijan näkemistä ei pidetä toivottavana. Se on jopa enemmän merkki siitä että tiedotus esimerkiksi nettikaupan puolella on epäonnistunut kuin oleellinen osa hyvää kaupassakäyntiä. Systeemistä pitää tehdä kokonaisvaltainen ja intuitiivinen. Jos käyttöohjeita tai neuvoja tarvitaan, se on merkki epäonnistumisesta. Eikä ihanasta mahdollisuudesta saada auttaa ja palvella asiakasta tämän tarpeissa.

Tällä on suurempiakin merkityksiä.

Ylläoleva kuvaa tavallaan vain kaupankäynnin ammattilaisia. Tällä ammattiryhmällä on kuitenkin symbolinen rooli. Elämme yhteiskunnassa ja kulttuurissa jonka vahvin voima on markkinavoima. Kauppiaiden olemus jossain määrin mukaileekin

Keskustelemme yhteiskunnasta kuitenkin arvoina jotka heijastavat usein ihmisten elämänkokemusta. Ja tätä kautta esimerkiksi vanhoilla ihmisillä on hyvin omituisia mielipiteitä siitä mitä työnteko ylipäätään tarkoittaa. Sitä luullaan että vanhat temput toimivat. Ja toisaalta nähdään että nuori polvi on pihalla, typerää ja laiskaa ja siksi syyllisiä vaikkapa talouden taantumaan. Tässä unohtuu helposti se että vanhat menestystekijät eivät enää tuokaan sitä lisäarvoa taskunpohjalle jota pitäisi.

Se, että jokin temppu on toiminut ennen ei tarkoita että se toimii muuttuneessa yhteiskunnassa. (Nykyään ei riitä että tekee ahkerasti ja haalii varastoja. Itse asiassa varastojen pidosta ja tavaran säilyttämisestä tulee enemmänkin kuluja. Sotien jälkeen strategia oli järkevä. Tila oli halpaa, kaikesta oli pulaa. Nykyään toisin päin.) Ja se että jokin systeemi toimii ei tarkoita että juuri sen menestyksellisyys ei olisi johtanut siihen että se muuttuu kannattamattomaksi. (Kun asioiden tuottaminen on kannattavaa moni tuottaa. Tämä lisää tarjontaa. Ja tuottaminen on kannattavaa jos kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Järkevästi toimivien ihmisten massat tavallaan pakottavat vaihtamaan strategiaa ja ovat kaivamassa maata oman toimintansa järkevyyden alta. Tavallaan.)

Näiden defiinien pyydystämisessä ei ole vahingoitettu ainuttakaan tonnikalaa...

Eilisen illan ja tämän aamun nettikeskustelu on keskittynyt delfinaarion kohtaloon. Delfiinit on siirretty vaivihkaisesti. Prosessi on ollut huonosti tiedotettu, ja suoraan sanoen valheellinen. Kun delfiinien siirroista oli luvattu tiedottaa ja keskustella, oli muuttoprojekti yllätyksellinen ja tiedottamaton. Myöskään delfinaarion vastuuväkeä ei saatu tavoiteltua. Puhelimet ja sähköpostit olivat "radiohiljaisuudessa". Tässä mielessä muutosprosessiin liittyy epäreiluja ja asiattomia puolia.

Toisaalta vaikeneminen on helppo ymmärtää. Delfiinit ollaan siirtämässä kreikkaan, Attikaan. Paikka on moraalisesti konu, juuri sellainen kuin stereotyyppisen kreikkalaisen hoitama asia voisi olla jossain pahoissa stereotypioissa. On selvää että luvattomien rakentamisten ja delfiinikuolemien ja eläinten hyvinvointiasioiden puutteet ovat sellaisia, että niihin ei oikein halua ottaa kantaa.

Tilanne on siitä ironinen että delfinaario ajettiin alas juuri sen vuoksi että Suomen olosuhteita pidettiin liian huonoina. Kuitenkin samalla unohdettiin että käytännössä kaikki muut vaihtoehdot olivat vielä huonompia. Lisäksi delfinaarion alasajoon liittyviin kuluihin ei haluttu tarttua. Delfiinien elossapitäiminen tuo kuluja. Ja ilman pääsylippuja rahaa ei tule taloon. Tappiollinen toiminta kannustaa korjaamaan asiaa jollain muulla tavalla kuin odottamalla muutamia vuosia. Särkänniemen tulos oli itse asiassa taantuman ja delfinaarion sulkemisen yhteisvaikutuksesta tappiollinen, sattumalta suunnilleen delfinaarion ylläpidon verran.

En ole puolueellinen tässä asiassa. Olen kaikkia vastaan. Prosessissa ei ole mielestäni ainuttakaan suurissa linjoissa oikein ja viisaasti toimivaa tahoa. On vain moraalittomia pölkkypäitä jotka ovat joko liian intomielisiä hyväntekijöitä jotka hyväntahtoisuudessaan tuhoavat kaiken vähänkin hyvän. Tai ovat kyynisiä talousajattelija-kelmi-salailija-kiemurtelevia pettureita jotka laskevat taloudellista tuloa ja sitä mikä on lyhyellä jänteellä ikävää PR -julkisuutta ja minkälaisia lausuntoja omista teoista on epämiellyttävää tunnustaa julkisuuteen. Tuntemus on tunnistettu mutta siitä huolimatta on tehty ne asiat joista tälläiset tuntemukset median edessä tulevat!

Nähdäkseni tässä olikin tapaus joka kuvaa sitä mitä tapahtuu kun hyväntahtoinen utopia kohtaa moraalittoman talouselämän.

Itsekin näen, jotakuinkin animalian ja vastaavien tapaan, että eläinten hyvinvoinnin kannalta eettisin ratkaisu voisi olla se että delfinaariota ei olisi yhtään missään. Toisaalta olen heidän kanssaan erimielinen siitä että asia pitäisi hoitaa siten että kaikki pitäisi sulkea kerralla. Tai oikeastaan. Tämä voi olla ratkaisu. Mutta tässä vaiheessa täytyy ymmärtää, että ratkaisu on tehtävä utilitaristisesti pitkään tähtäimeen tuijottaen. Ja tämä tarkoittaa sitä että utilitaristi uhraa eläinyksilöitä kitumiseen ja kärsimykseen "suurten periaatteiden vuoksi".

Tätä ei ole hyväksytty. Eläintenpelastajat eivät ole tarjonneet talouspuolen ratkaisuja tai ratkaisseet delfiinien hoitoa ratkaisuilla jotka olisivat konkreettisia ja tosia. Sen sijaan he ovat moittineet kaikkia tarjottuja ratkaisuja. Kaikkia sellaisia asioita jotka ovat mahdottomia. Retoriikassa on toki paistanut se, että jos vastapuoli sanoo sanan "mahdollinen", on viitattu siihen että asia olisi mahdollinen jos olisi tahtoa. Kuitenkaan tätä väitettä ei ole tuettu tarjoamalla niitä konkreettisia ratkaisuja.

Itse näen että liika hyväntahtoisuus ja utooppinen kikkailu johtivat siihen että paras mahdollinen vaihtoehto tuhottiin. Kun delfinaario ei saavuttanut täydellisyyttä, ajettiin delfiinit menettämään kotinsa ja paikan johon olivat tottuneet. Sulkemista on vaadittu mutta ei ole kuitenkaan tullut mieleen ensin rakenta sitä ihanteellista ulkoilmahoitolaa niille jonnekin muualle. Ja kun tälläistä ulkoallas-eläinsuojelu-paratiisia ei ole ollut, on sitten kitisty kun seuraukset ovat sitä mitä jokainen järkevä ihminen tietää niiden olevan.

Se, että vaaditaan mahdottomia, ajatellaan ihanteellis-mielikuvituksellisia utopioita, ja alleviivataan että kaikki "mahdollisuudet" ovat liian huonoja ja "mahdottomuuksista" puhumiset yrittämisen vähyyttä eivät luo keskusteluilmapiiriä ; Jos esityksien ylläpitäminen "koska ei me muuta keksitä" on hyväksyä julmuus "koska ei me muuta keksitä". Huoli on varmasti aiheellista koska ongelmia taatusti oli. Mutta vastuu siitä että asia alasajetaan on alasajajilla. Sillä jos "koska ei muuta keksitä" on huonoa, tulee keksiä että millä sitä muuta sitten keksitään. Tyhjätaskulla on enemmän valtaa, mahtia ja ideologisia verkostoja kerätä rahaa kuin yrityksellä joka tuottaa persnettoa ; Boikotin ja lopettamispakotteiden jälkeen on turhaa huutaa että "vastuu kaikesta epämiellyttävästä on toteuttajilla". He kun ovat toimineet pakon edestä

Toki olisi mukavaa ajatella että delfinaariot suljettaisiin siten että kaikki delfiinit pääsisivät ihanaan paratiisiin jossa olisi valtavan suuria altaita, jossa delfiineitä voisi kenties ehkä katsella lasin läpi yhdestä kohdasta tai sitten ei. Se olisi teoriassa mahdollinen ja olisi toiminut nykyistä ratkaisua paremmin. Toisaalta taas, Särkänniemellä ei ikävä kyllä olisi ollut sellaiseen resursseja. Joten se ei ole oikeasti mahdollinen. Maailmaan ei synny jättimäisiä rakenteita pelkästään sillä että joku keksii että sellainen olisi kiva. Kaikki vaatii resursseja. Eivätkä innokkaat delfiinienystävät ilmaistyöllä saa kommuuneissaan sellaisia kaivetuksi jostain syystä. Ei vaikka motiiveja delfiinin hyvinvointiasioihin selvästi on. Juuri niin kauan kun itse ei tarvitse maksaa, osallistua kustannuksiin tai tehdä työtä altaiden rakentamiseksi. Kapitalismia on kiva vastustaa ideaalina mutta se asioiden ratkaiseminen ja tekeminen halutaan jättää niille samoille kapitalisteille. Onhan se toki siitä näppärää että ilman omaa panosta on ikään kuin kädet puhtaat ja on helppoa kaivaa kaikki ongelmat esiin ja pitää näitä kapitalistien mielikuvituksettomuuden vikana.

Hyväntekijöistä tulevat mieleen ne ironiset hyväntahtoiset maailmaatuhoavat kristityt joiden olemassaolo on kenties takana siinä ajatuksessa että rukoilu on hyvä asia ja maailman parantamista. Ei siksi että rukous toimisi ja muuttaisi yhtään mitään. Mutta kun ihminen rukoilee niin hänen kätensä ja suunsa pysyvät poissa pahanteosta. Ja kun näitä hyväntahtoisia toisten elämään puuttujia katsoo, voi ennustaa että suurin osa heidän tekemisistään ja sanomisistaan on vilpittömästi ja hyväntahtoisesti tehtyä muiden elämän tuhoamista. En tiedä mitä rukouksen vastinetta maallisille eläinaktivisteille voisi suositella? Facebookiin kirjoittamista? Bloggaamista? (Vaikeaa keksiä mitään mitättömämpää kuin omassa blogissa vouhkaaminen. Lue vaikka tätä blogausta jota juuri luet!)

Delfinaarion ääliöitä taas voi syyttä siitä että he ovat kyynisiä paskoja.

Jos delfiinien oikeuksien puolustajia voi moittia utopistisuudesta niin heillä on sentään arvoja ja periaatteita. Aikeet ja suunnitelmat ovat olleet hyviä, toteutus on vain se joka on kussut. Ja voi että se onkin kussut.

Rehellisen yrityksen tehtävänä olisi hoitaa vähintään tiedottaminen. Lisäksi minun on hyvin vaikeaa uskoa että Attika on se toiseksi paras delfinaario Euroopassa. Tai jotain. Tätä kautta ei voi muuta kuin epäillä että toteutus ei ole "paras mahdollinen maailma" vaan enemmän "se kauppa joka on saatu tehtyä". Vaikeneminen ja tiedotukenpakoilu viittaa siihen että vastuuhenkilöt palkannut instituutio ansaitsee konkurssinsa.

Teillä ei ole utopiaa tai ihanteita! Rahaa sentään osaatte laskea ja ymmärtää että sillä ei oikeasti saa mitään jos tili painuu vuosi vuodelta miinukselle. Ja tajuatte tässä tilanteessa sen verran että delfiinejä ei kannata pitää sirkuseläiminä uima-altaissa.

---

Delfiinien kohtalossa on puhuttu paljon "parhaasta mahdollisesta paikasta" joka tuo mieleen Leibnizin selittelyt siitä miten elämme "parhaassa mahdollisessa paikassa". Toisaalta oloni on ollut siinäkin mielessä teologinen, että mieleeni on tullut sekin että kenties se, että Delfiinit ovat menossa "parempaan paikkaan" voisi todella tarkoittaa sitä että ne lähetettäisiin tuonpuoleiseen ja niiden maalliset jäännökset syötäisiin vaikka voileivillä!

Pokémon ja "alennusteologia"

"Pokémon Go" -peli on ollut suosittu. Tätä kautta se on ärsyttänyt monia elämäntapakulttuurin harrastajia. Tähän syynä ei ole pelkästään pelin suosio, tai aihe, vaan sekin että sitä pelataan julkisesti niin että pelaaminen myös näkyy. Tätä kautta, vaikka pelejä usein moititaan liikunnallisuuden vähenemisenä, ja tässäkin on haluttu aktivoida nuoria, on kannanotto ollut silti pääasiassa elämäntavallis-moralistinen.
1: Itse asiassa peliin on liittynyt sen verran tyhjää paheksuntaa että olen ollut hieman pahoillani siitä, että minulla ei ole ollut riittävän tehokasta mobiiliteknologiaa pelin lataamiseen ja pyörittämiseen. Jos jokin asia ärsyttää noin tyhjällä tavalla noin monia, niin sen pelaaminen on hyve pelkästään sen takia että se ärsyttää absurdin vahvasti juuri sellaisia ihmisiä jotka ansaitsevat tulla ärsytetyiksi. Tilanne on yhtä kutkuttava kuin se, että gotta catch em all olisi sukupuolitaudeissa. Mutta abstraktimmin ja vertauskuvallisemmin.

Kenties tämän vuoksi en ole yllättynyt kun peliin on liittynyt maailmankuvallistakin kommentointia. Tarkalleen ottaen siihen on liitetty tulkintoja jotka ovat uskonnollis-teologis-opillisia. Juuri sellaisella tavalla jossa oppikysymystä sovelletaan muiden ihmisten elämään ja käsitellään ikään kuin kaikkiin sovellettavana faktana josta ei voi olla erimielinen. Ja jonka kanssa erimielisyydestä seuraa mitä luultavammin vänkäystä siitä että uskovaiset eivät saa ottaa kantaa edes oman uskontonsa opillisiin kysymyksiin, jolloin kyse olisi subjektiivisesta maailmankuvallisesta väitteestä.

Hieman tältä vivahtavaa makua on itse asiassa jo kasvatustieteen puolelta. Sara Heinämaa esimerkiksi antoi nökemyksen joka loi mielessäni vahvistuvaa tilaa Jyväskylän kasvatustieteestä ; Tapio Puolimatkan ja Hannu Rauhalan ansiokkaaseen seuraan liittämäni nainen kun on esittänyt että pelin suosio johtuu siitä että ihmisten elämä on tyhjentynyt merkityksistä. "Näkyville tulee yhä uudestaan ja eri tavoin se seikka, että monien länsimaisten ihmisten elämä tyhjenee merkityksistä." Ja tämä on onglema. Heinämaan mukaan "varhaiskasvatuksen ja koulutuksen mittavat ongelmat. Tämä peli on vain yksi ongelman ilmenemismuoto." En tiedä mitä kolme-nelikymppisten moraalikadon on aikaansaanut, mutta uskosin että syitä voidaan hakea maailmankuvallisista kysymyksistä. (Sillä niistä niitä merkityskatoja on yleensä tavattu hakea.) Tämä on ollut kokemuksieni mukaan yhtenäiskulttuurin aikaa jota on kuvannut runsas ja hyvin vaihtoehdoton uskonnollisuus niin aamunavauksissa kuin jopa oppitunneillakin. (Kenties tämä onkin ongelman juuri.)

Pokémoneja on lähestytty myös animismina. Erinäisten uskovaisten kannanottoina on ollut esimerkiksi se, että Pokémon edustaa henkiusko-animismia. Ja koska uskonnollisuuden rooli on pienentynyt yhteiskunnassa, eivät ihmsiet ole maallistuneet vaan täyttävät homo religiosus -aukkoaan tämänlaisilla peleillä. Eli toisin sanoen "Pokémon Go" on vaihtoehtouskonto ja nähtävänä uususkonnolllisuutena. Näissä lausunnoissa moralismi on ollut astetta vahvemmin esillä. Voi suorastaan aistia miten kirjoittajien mielessä on jokin ehdoton asia joka ei ole "halpa kopio".

Minun on hyvin vaikeaa nähdä Pokémonia halun ja tarpeen ja asenteen kohdalla uskonnollisena. Kognitiivisessa uskontotieteessä on ollut kantana se, että uskonnollisuus liittyy ajatukseen siitä että jollakin taholla on pääsy strategiseen tietoosi. Pokémon voi toki siinä mielessä olla animistinen että animistitkin näkevät kaikenlaisia pikku-ukkoja ympärillään. Mutta pelin pelaajat eivät kuvittele että peli tietää heidän nolot salaisuutensa. Näin ollen Pokemoneihin voi liittyä pakkomielteitä jotka ovat ei-uskonnollisia. Mutta palvonta-lepytysasenne ja rukoilu ja muut vastaavat piirteet puuttuvat. Ja ne taas ovat tyypillisiä uskonnolliselle toiminnalle. Itse asiassa voidaan nähdä että syvempikin uskon piirre puuttuu siinä mielessä että ihmsiet kokevat pelihahmot perimmiltään virtuaalisina. Pokémonit ovat havaittavia mutta tavallaan kokemuksellisesti ei-olemassaolevia. Jumala taas on jotain joka yleensä ajatellaan olemassaolevaksi mutta ei-havaittavaksi. Tässäkin mielessä peli on anti-uskontoa.

Minun on toisaalta hyvin helppoa heitellä tuollaisten esittäjille vastapallona jotain joka muistuttaa heidän omaa, hyvin erikoislaatuista, ajatteluaan. Sitä voisi esimerkiksi esittää että kun uskonto saa suosiota niin tämä muoti-ilmiö johtuu vain siitä että ihmisillä on elämässä merkitystyhjiö jossa tämä ilmiö sitten loisii. Että ihmisten tulisi sen sijaan kuluttaa elämänsä aidosti syviksi ja merkittäväksi a priori määrittelemiini asioihin kuten fundamentalismiagnostismiin ja pippelivitseihin.
1: Nämä ovat ainakin omalla kohdallani toimineet hyvin uskonnon ja Pokémonien korvikkeena. Ja esimerkit ovat sellaisia että ne vaikuttavat monista huonoilta ja ei-syvällisiltä ja ei-arvokkailta. Mutta aivan yhtä mielivaltaisilta tuntuvat uskovaisten ajatukset joissa he määrittävät jotkut teismin ja tuonpuoleisen ajatukset syvällisiksi siksi että ne toimivat heillä paremmin kuin kikkelivitsit. Minulla omakohtaisesti ne toimivat huonommin.. Pinnallisuuden ja syvällisyyden sitominen aiheisiin niiden käsittelyn laadun sijaan kuvastaakin yleisesti ottaen enemmän lausujansa mieltymyksiä ja mielipiteitä kuin on mikään yleistys jolla voidaan kuvata oikein mitään...

Mutta tarve-halu-tahtopuolelta voi kuitenkin löytyä jotain kiinnostavaa.

Sitä voi tietenkin nähdä että merkityskato on itsessään miltei varmasti arvottava. Kysymys ei ole pelkästään siitä että mitä asioita ihmisten mielissä tapahtuu, vaan siitä että näistä osa nähdään ylevinä ja jokin toinen roskaisena ja turmeltuneena tapana. Toisaalta en itse edes usko nihilisteihin enkä arvotyhjiöihin. Ja toisaalta en näe että on mitään uskonnollisuusaukkoa jota voisi täyttää vain uskonnolla.

Sen sijaan näen että ihmisillä on merkitystä luovia haluja ja tarpeita. Ja tätä kautta merkityskato voidaan muuttaa mielestäni konkreettisemmaksi ja järkevämmäksi. Tämä tosin alkaa tässä vaiheessa haiskahtamaan hieman markkinataloudelta ja muulta sellaiselta jota pehmeitä arvolatauksia ja humanismia hymisevät mielellään välttävät. En koe tätä erottelua tarpeellisena. Halut ja tarpeet jylläävät ja ne ovat yhtä kovia, karuja ja humaaneja kaikkialla.

Mielestäni on selvää että se että peli myy viittaa siihen että se tarjoaa ihmsille jotain. Onko tämä jotain eettistä, ylevää tai alhaista on irrelevanttia. (Kun puhutaan tarpeesta ja halusta, tämä neutraalius tulee helpommin mieleen. Jos puhutaan merkityksistä konnotaatiot ovat erilaisia. Ja mielikuvat ohjautuvat sivuun vaikka puhuttaisiin ihan samoista ilmiöistä. Assosiaatiot ohjaavat ihmisiä, ei kuiva järki.) Tätä kautta voidaan nähdä että ihmisillä on jokin tarve ja peli tyydyttää tämän. Tässä mielessä voidaan sanoa että pelillä on ihmisille merkitys. Ja jossain määrin tämän tarpeen ja halun puute on sitä että tätä merkitystä ja tarvetta ei ole tyydytetty. Tässä mielessä merkityskato alkaa vaikkuttamaan huomattavasti vähemmän loukkaavalta. Ja siinä tuntuu olevan enemmän järkeä jopa silloin kun sitä käsitellään moralistisemmin äänenpainoin.

Toki haluista ja tarpeista puhuminen on siinä mielessä mutkikasta että nekin ovat arvottavia. Karkeasti sanoen halu on jotain jota tahdotaan. Tarve taas voi olla jotain hyvin muuta. Hedonistit ovat joutuneet painimaan tämän asian parissa runsaasti. Esimerkiksi Epikuros joutui luokittelemaan ihmisten haluamia asioita sen vuoksi että jokainen tietää että jos minä tarvitsen terveyttä niin voin kuitenkin haluta alkoholia joka tuhoaa sen. Tässä mielessä peli selvästi tarjoaa jotain jota ihmiset haluavat. Mutta he eivät välttämättä tarvitse tätä.

Ja halut ja tarpeet voidaan tässä mielessä maailmankuvallistaa yllättävän helposti. Moni esimerkiksi voi sanoa että materiaalinen omistus voi olla halu mutta vaikka mielenrauha on sitten se asia jota tarvitaan. Toisaalta olen tupannut vitsailemaan ja sotkemaan asiaa käytännöllisyydellä. Olen esimerkiksi voinut sanoa että se mitä haluan on mielenrauha ja se mitä tarvitsen on isompi miekka. Moni asettaisi tässä tarpeen ja halun eri päin. Mutta tämä on enemmän tai vähemmän sitä että päättää ennakkoon kumpi asia on keskeisempi. Ja sitten kohtelee tätä valintaa kuin se olisi johtopäätös. Petitio principii -rakenteella toimiva päättely ei ole kovin arvostettavaa, se vetoaa enemmän kuin perustelee. Se on teknisesti ottaen argmentatiivisesti rikki. Ja moni ottaa tuollaiset ajattelukyhäelmät vakavasti lähinnä siksi että on niiden esittämien kannanottojen kanssa samaa mieltä ennen noiden epäargumenttien esittämistä.

Tosin markkinatalouden kohdalla on usein viitattu siihen että usein mainonta luo tarpeen. Joten kenties arvotyhjiötä tai merkityskatoa ei ole ollutkaan. On vain luotu tarve siksi että tarjotaan jotain. Tältä pohjalta on kuitenkin vaikeaa ymmärtää miksi pelistä on tullut suosittu. Itse miettisin vähemmän sitä onko kyseessä merkityskato tai onko peli halu vai tarve. Lopputulema tätä kautta on melko ei-moralistinen tosiasia jossa monesta ihmisestä tämä peli on kiva. Ja että tämä kivuus tuo elämään sisältöä ja merkitystä. Ja jos se todella on korvike uskonnolle, kuten monet väittävät, eli jotain joka täyttää saman paikan, niin en voi sanoa muuta kuin että tässä tapauksessa tämä syvä perimmäinen aukko tyydyttyy ilmiselvästi hyvin tehokkaasti melkoisen maanläheisillä ja ei-paranormaaleilla asioilla.

Pieni ajatus eri säätyjen rooleista

Sääty-yhteiskunta on menneisyyttä. On kuitenkin kiinnostavaa huomata, että sen takana oli ajatus siitä että jokaisella eri yhteiskuntaluokalla on erillinen tehtävä. Ja tämä nähtiin kokonaisuuden palvelemisena. Ja oikeastaan tässä kohden on huomattava, että palveleminen on tässä kohden oikeutus jolla on ostettu yhteiskunnallinen asema ja siihen liittyvä status.

Tätä asennetta on hyvä nähdä aina kun jokin ihmisryhmä kertoo miten he ovat vain palvelemassa. Kysymys ei ole siitä onko tällä ihmisryhmällä, säädyllä tai luokalla todellakin tarjottavana hyötyä. Todennäköisesti on. Kysymys on siitä että tätä hyötyä käytetään hyvin usein siten, että tälle hyödylle annetaan arvoa ja luodaan yhteiskunta jossa tätä hyötyä tarjoava on valtamonopolissa huipulla ja saa mahdollisimman paljon statusta, valtaa, rahaa ja muita hyötyjä prosessista.

Näin ollen voidaan esimerkiksi huomata että japanissa samurait "vain palvelivat" itsensä vallan huipulle ja säätivät yhteiskuntarakenteet hyödyttämään itseään. Teokratiat ovat tehneet samaa pappissäädylle. Yhteiskunnat rakenteineen näyttävät monin paikoin oleellisesti erilaisilta. (Yhteistä on vain julmuus, mutta prosessi jolla tätä tehdään on erilainen.)

Toisaalta me itse näytämme elävän kapitalismissa jossa "kauppiassääty" on mahdollisimman suuressa arvossa. Jopa siinä määrin että kun meidän kulttuurissamme puhutaan yhteiskunnan hyödystä, puhutaan nimenomaan hyödystä talouselämälle. (Kulttuurissamme jopa uskontoa käsitellään uskomiseen uskomisen kautta, eli siten että miten se parantaa mielenterveyttä ja lisää optimismia, tuota hyvettä jota oikeistolaiset kokoomuslaiset pitävät jonain jota jokaisella ihmisellä pitää olla..) Toki meillä juristisääty on säätänyt lakeja. Mutta meillä ei ole tuomarivaltaa. Talouselämä itse asiassa haluaa ensi sijassa vapaata markkinataloutta joka tarkoittaa minimilainsäädäntöä. Oikeistokonservativismi on nykyään vastustamassa hallintoa. Government on Suuri Saatana joka lähinnä rajoittaa hyvää ja kaikkivoipaista näkymätöntä kättä.

Tässä mielessä on hyvä huomata että nykyajan uskovaiset ovat osittain kohdistaneet kiukkuaan värin. Esimerkiksi areiopagia lukiessa on melko pian selvää että se ei ole valinnut ykkösvihollisekseen kauppiasluokkaa. Siellä puhutaan toki maallistumisesta ja välineellistämisestä tavalla joka voisi herättää ajatuksia siitä että tämä on paheksuttava. Mutta he vihaavat nimenomaan skientistejä. Jotka ovat siitä kiinnostavia että he ovat intellektuallis-sivistyksellisiä ja maailmankuvaa käsitteellistäviä hyvin samalla tavalla kuin uskovaiset. (Itse asiassa säätyjen aikana tiede ja usko olivat pitkälti samassa valtaklimpissä.)

Elämme kuitenkin kulttuurissa jossa tutkijat ja tiedemiehet ovat köyhiä ja jossa jokainen uskoo tieteeseen mutta uskoo tieteen myös sanovan että juuri ihmisen itsensä ajamat asiat ovat tieteellisesti peruteltuja. Eikä tätä näkemystä haluta kyseenalaistaa - siksi monenlainen denialismi onkin äärimmäisen suosittua. ; Esimerkiksi ilmastonmuutoskritiikissä on selvästi vahvana henkenä se, että jos ilmastonmuutos olisi totta niin siitä tulisi taloudellisia haittoja. Joten se ei saa olla totta koska ei haluta rajoittaa talouselämää.

Nykyaikana uskovaiset hyökkäävätkin yleensä heikompia vihollisia vastaan. He myötäilevät vallassaolevia. Ja sen vuoksi onkin turhaa odottaa uskovaisilta että materialismin vastustaminen olisi joskus sitä että hyökättäisiin rikkaita ja valtaapitäviä vastaan. Päinvastoin, valtaapitävien kokkareita ja yhteisaterioita ja poliitikkojen luona vierailua pidetään normaalina, verovähennysviinien arvoisena, tapahtumana. Materialismin ja pinnallisuuden kritiikki ei uskovaisille suuressa linjassa tarkoita yhteiskunnan talouselämän vastustamista vaan sitä että dissataan downshiftaavia naturalisti-hipstereitä.

Minusta olisi hauskaa luoda tiedemiesyhteiskunta. Sille ei ole vielä annettu tilaa. Ja kaikki muut lähestymistavat ovat saaneet runsaati mahdolisuuksia. Ne ovat demonstroidusti myös hyviä lähinnä pilaamaan muiden ihmisten elämää. (Esimerkiksi : Nykyajan ev-lut -kirkko on hyvä lähinnä siksi että se ei tee mitään. Enää. Teokratiat ovat olleet hyviä tappamaan ihmisiä. Suomessakin on menneisyydessä ollut kuolemantuomio jumalanpilkasta hyvin kauan. Ja uskonnonvapaus ja muu vakaumusasia on jotain jonka kohdalla on syytä muistaa että kirkko kannatti konventikkeliplakaattia vielä 1860 -luvulla.) Toki skientistiyhteiskuntakin voisi mennä päin persettä mutta sen kohdalla on sentään vielä mahdollisuus. Konservatiivit ja menneisyyteen tuijottajat toki korostavat että yhteiskunnissa säilyminen on merkki siitä että tämän merkin alla ei tuhouduta. Ja sanoo että jotain ei pidä korjata jos se ei ole rikki. Valitettavasti ne on koeteltu ja rikkinäisiksi todettu. Kysymys ei ole eirikkiolevan korjaamisesta vaan siitä että 100% varmuudella rikkinäinen läpisusinen ryönä heitetään roskiin ja tilalle otetaan jotain joka edes teoriassa voi toimia..

GayPride ei ole toiseusbile

Olin Helsingissä tapaamassa kaveria. Tässä sivussa satuin ohikulkemaan Pride2016 -tapahtumaa. Ja tähän liittyen opin vähintään sen, että kyseinen tapahtuma ei ratsasta toiseudella. Päällimmäinen kokemukseni oli, että tapahtumassa on kysymys markkinakojuista, ilmapalloista ja mainstreamista. Paikalla oli hirvittävän paljon ihmisiä. Ja tässä mielessä tapahtuma eroaa esimerkiksi Suomen Sisun pomppulinna-ämpärikampanjoista. Paikalla oli niin paljon väkeä että olen melko varma että suurin osa ei ollut homoseksuaaleja. Henki oli iloinen ja juhliva. Hyvää fiilistä ja yhdessäolemista korostettiin myös kaiutinkuulutuksissa. (Mukana oli myös kirkon oma rekka. Ja Kirkko ei oikein osallistu tai ole "luontevasti läsnä" tämänlaisissa ennen kuin asia on aika vankasti mainstream ; Tästä tulee tietenkin vähän erikoinen kuva kun kirkko retoriikassaan vastustaa kaupallistumista ja pinnallisuutta ja maallistumista ykkösvihollisenaan..)

Koirillekin oli kivoja
oheistuotteita. Tästäkö
se jalan nylkyttäminen
kertoi? Koirahomoista?
Olin aiemmin kuullut
lähinnä karhuhomoista..

Tilaisuus oli selvästi niellyt rahaa, ihmisiä ja valmistelua. Vainottu vähemmistö ei jaksaisi puhaltaa niin paljon ilmapalloja. (Pride opetti minulle aivan uuden homoseksuaalisuuden merkityksen. En ole elämäni aikana nähnyt kerralla yhtä paljon ilmapalloja. Niitä oli aivan saatanasti.) Tom of Finland -tuotteet ja muut homokuvastoon liittyvät tuotteet olivat myynnissä erilaisissa kojuissa. Näissä oli aika vahva brändäyksen maku. Tämänlaisia kliseitä voivat tuottaa vain jonkinlaiset hyvin suositut alakulttuurit. (Kysymys ei ole selvästi siitä kuka on tai ei ole homoseksuaali vaan siitä että homoseksuaalien oikeuksien kannattajat ovat tätä huomattavasti valtavampi ihmisryhmä.)

Samoin kuin kuuntelin aloituspuhetta, siinä kerrottiin että kaikki ihmiset eivät suhtaudu homoseksuaaleihin hyvin. Mutta että heidän kohdallaan on tärkeää muistaa että emme voi vaikuttaa näihin ihmisiin vaan voimme vaikuttaa vain näihin liittyviin omiin reaktioihimme. Joka tarkoitti sitä että se ei pyrkinyt muuttamaan maailmaa vaan itseä. Tämänlainen suvaitseminen on tyypillistä sellaisille ihmisryhmille jotka ovat kohtuullisen laajasti suosittuja. Sen sijaan vainotut, syrjityt ja vastaavat tahot yleensä vaativat jonkinlaisia muutoksia nimenomaan vainolaisten käyttäytymiseen.

Toisaalta tätä käytöstä ei oikein tarvitsekaan kontrolloida. Sillä tässä tilaisuudessa en nähnyt oleellisia vastamielenosoituksia tai vastaavia. Vastapuolen toiminnat ovat olleet vähintään kankeita. Silloin kun kulkuetta vastaan iskettiin kaasulla, oli tässä tietenkin vahvaa vaaran tunnetta joka koskee nimenomaan vainolaisten käyttäytymisen kontrollia eikä mitään ylevää sisäistä suhtautumista 3 -vuotiaan naamaan roiskuvaan pippurikaasuun. Nyt tilanne oli vähintään vaisu. Julistajatkin olivat tänä vuonna turvautuneet nauhoitettuihin mankkoihin. Ilmeisesti uskon palo ja keli rajoittivat ihmisten voimia eikä julistajia ollut tarpeeksi jakamaan vuoroja. Mieleen tulee myös "Aidon Avioliiton" antaminen eteenpäin. Tähänkin tehtiin tilaisuus, jossa oli varsin vaisusti väkeä. Selvästi homoseksuaalejen vastustus on kaikkea muuta kuin mainstream.

Toki "festivalisointi" on väitteenä
vähintään erikoinen.
Olihan kirkollisten rekassa
mukana Kari Mäkisen
pahvikuva, joka on aika
lähellä sitä että tapaisi
ihmisen omassa persoonassaan.
Arkkipiispa ei tietääkseni ole homo.
Tai jos on niin aika kovasti
kaapissa tämän paraatin sanomaan.
Pahvikuva hän toki voi olla.

Onkin toki selvää että Prideä ei pidä lähestyä poliittisena kulkueena. Kun avioliittolaki on muuttunut, on viimeisinkin homoseksuaalejen oikeuksiin liittyvä poliittinen vääntö päättynyt homoseksuaalien hyväksi. Toisaalta kulkuetta ei tietenkään tarvitse pitää näiden poliittisten järjestelmien muutoskampanjoina. Toisin sanoen Priden ei tarvitse olla mikään "homoseksuaalien Aidon Avioliiton äänenkeräysteltan festivalisoitu vastine".

Siitä on tullut enemmänkin jonkinlainen voimannäyte joka on tärkeä samalla tavalla kuin monet muutkin massatapahtumat. Näin ollen se voi tietenkin olla tärkeä ; Onhan esimerkiksi monet keskiaikamarkkinat ja -messut hankkineet oikeutuksensa nimenomaan siitä että sinne menee niin paljon ihmisiä ja tilaisuudet ovat mukavasti mainstream. En jaksa kuitenkaan nähdä tätä ihmisoikeuksien puolustamisena tai poliittisena valveutumisena. Pride on tätä kautta samaa kategoriaa jonkun sexibition -messujen kanssa. Kysymys ei ole homojen toiseusasetelmasta.

Samanaikaisesti "hiljaista enemmistöä" itsensä edustavat ovat Aidon Avioliiton suljetuilla facebookryhmillään keskustelemassa siitä miten Aidon Avioliiton oheistuotteiden käyttö tuottaa usein kylmää tai etäistä kohtelua. Miten kaupassa suhtaudutaan viileästi ja miten ihmiset eivät halua keskustella. Miten välttely ja muu vastaava tulevat esiin toistuvasti kun tätä asiaa ajaa. Tämänlainen kokemus kertoo nimenomaan siitä että homoseksuaalien vastustaminen on paitsi marginaalissa niin myös toiseutettu. Tämä ei tietenkään tule mieleen koska mainstream puolustaa homoseksuaalien oikeuksia ja ajattelee että homoseksuaalit ovat niitä jotka ovat vainottuja. Tässä unohtuu vain se, että ajat muuttuvat ja onneksi he ovat sitä yhä vähemmän ja vähemmän.

Toki toiseutus ei itsessään ole aina pelkästään huono asia ja esimerkiksi kun muistelen kristillisyyteen liittyneitä itseeni ja läheisiini kohdistuneita kovia toiseutuskampanjoita ja yleisiä asenneinvalidismeja niin nautin syvästi kun nämä ihmiset saavat kerrankin kokea omaa lääkettä. Toiseutus ei voisi kohdistua parempiin ihmisiin. Se on kuitenkin kokijalleen epämiellyttävää ja johtaa vieraantumisen ja vastahangan asenteisiin. Tässä mielessä voisikin olla aika kehittää jotain jossa AA -laiset ja muut homojen oikeuksien vastustajat tiedostavat olevansa demokratiamyllyssä hävinnyttä marginaalia. Ja sen jälkeen mietitään miten tämän mielipide-eron kanssa tullaan toimeen herrasmiesmäisesti.

AY -liikkeistä ja vapaasta markkinataloudesta

Uusliberalismissa korostetaan että valtio ei saa puuttua vapaisiin markkinavoimiin. Idealina on se, että markkinavoimat ratkaisevat omat ongelmansa. Oletetaan että tämänlainen näkymätön käsi on olemassa. Eli lähtökohtaisesti markkinatalous ei ole jotain joka kukistaa ihmiskunnan ja romauttaa valtiot.

Näissä premisseissä on syytä tiedostaa että vapaan markkinatalouden tiedetään tuottavan suuryrityksiä ja monopoleja. Nämä voivat määrätä hintatasoista. Työn hintaa voidaan vetää alas koska kilpailijoita ei ole ja vaihtoehtona on työttömyys tai alanvaihto. Vastaavasti tuotteen - tai palvelun - hintaa voidaan hivuttaa ylös koska kilpailua ei ole ja massalla tekemiseen liittyy usein myös rakenteellisia säästöjä.

Vapaassa markkinataloudessa monopoleihin ei pidä puuttua. Valtion hyysääminen ja monopolien rajoittaminen on juuri sitä ei-vapaata kauppaa. Aidon täysverisen uusliberalismin silmissä näin ei saada tehdä.

Jostain syystä näkökulma muuttuu kun puhutaan vaikka AY -liikkeistä. Silloin ne eivät edustakaan vapaata markkinavoimaa vaan kommunismia. Joka on tietenkin kapitalismin vastustaja. ; Tässä tosin unohtuu se, että ideologinen jännite ja aatehistoria ei välttämättä kerro kaikkea.

Jos mietitään mikä on AY -liike, voidaan huomata että se on vapaassa sopimuksessa syntynyt kokoonpano. Se on työntekijöiden yritys monopolisoida itsensä. Se on aivan samanlainen oma etu edessä menevä strategia kuin monopolikin. Voidaan jopa sanoa että hyvin vahva AY -liike on tietyn alan työntekijöiden markkinavoimille alistumista ja markkinavoimien käyttämistä kilpailuetuna tavalla joka oleellisesti on monopolinkaltainen.

Tässä mielessä kommunismi ja uusliberalismi eivät ole menetelmiltään poissulkevia. Toki se aatekieli jolla käytännössä toimivia strategioita esitellään eroavat. Mutta kun katsoo tämän jargonin läpi voi nähdä että toisella tavalla ulostuotuna AY -liike aivan samalla tavalla tuoksuu.

Entä sitten, jos ilmastonmuutoksen rajoittaminen on bisnestä?

Kauppalehdessä oli Olli Herralan kolumni ilmastonmuutoksesta. Kirjoittaja on todennäköisesti ilmastonmuutosdenialisti. Tämä paistaa tietyistä sanavalinnoista ; "Itse saan likimain näppylöitä, kun ilmastouskovaisimmat kolumnistit paasaavat lihansyönnin vahingollisuudesta ja hehkulamppujen haitoista." Toisaalta se näyttää kuitenkin puuttuvan ennen kaikkea ilmastonmuutospolitiikkaan, jota pitää pitää irrallaan tiedekysymyksestä. Koska kirjoitus on ennen kaikkea poliittinen eikä tieteellinen kirjoitus ja ehdotetut poliittiset toimenpiteet ja ilmiö ovat eri asioita, on tässä mielessä kenties hyvä vilkaista sitä puolta enemmän.

Lisäksi tässä vastaan tulee erikoinen tilanne. On syytä tiedostaa että kauppalehti on melko neoliberaali. Se ylipäätään kannattaa markkinapolitiikan suitsutusta. Tässä mielessä onkin ällistyttävää huomata miten "Se on myös mahdollisuus tehdä bisnestä. Usein jopa muiden veronmaksajien tuella." Ja tätä pidetään jostain syystä huonona asiana. Vaikka periaatteessa vastaavilla argumenteilla on selitetty miten näkymätön käsi ratkaisee markkinatalouden kaikki ongelmat. Koko teksti alkaakin tässä valossa näyttäytymään hyvin erikoisena. Kun esimerkiksi kolumnisti sanoo, että "Tiedätte varmaan nämä puheet hirmuisesta ilmastonmuutoksesta. Tottahan toki, koska kollektiivinen pelko myy." on hyvä huomata että mainonnassa luodaan tarpeita kertomalla tarinoita. Ja tämä on aivan normaalia markkinointia. Näkymättömän käden ei pitäisi vaarantua tällä.

Kun normaalisti selitetään että jos markkinatalouteen tunkee ihmisiä vaarantavia asioita, niin ihmiset sitten hoitavat tämän ongelman boikoteilla tai olemalla ostamatta. Nyt kun näyttää siltä että ihmiset menevät ja markkinavoimat ohjautuvat tehokkaasti, on kyse "pelottelusta" joka on tietenkin huono asia. Tämä viittaa siihen että
1:  Joko näkymätön käsi ei toimi, eli toisin sanoen hyysäyspolitiikkaa ei tarvita koska homo economicus ei olekaan rationaalinen toimija vaan menee hoopoilemaan massoina ihan mihin vaan kun vaan sopivasti pelotellaan. Toisin sanoen olisi hylättävä oikeistolainen markkinavetoinen politiikka koska se on altis kohkaamiselle. Ja tämä voi mennä naurettavuuksiin. Poliittiset premissit rationaalisia ostopäätöksiä tekevän homo economicuksen takana olisi hylättävä ja otettava, ihmiskunnan parhaaksi, jokin hyysäävämpi politiikka. Sellainen joka pitää paniikkikoohottajia kurissa ja antaisi tuen talouskasvulle ja kehitykselle.
2: Tai sitten näkymätön käsi toimii ja "earth hourin" tapaiset sosiaalisen median levittämät ei-poliittiset rahaa tekevät kampanjat ovat itse asia osoitus siitä että markkinavoimat ovat hoitamassa sellaisia asioita joista kyseinen kolumnisti itse ei pidä siksi että hän ja hänen marmoripihvi-elämäntapansa jäävät tässä jalkoihin. Eli ongelmana on se että näkymätön käsi toimii ja tämä pyyhkii tehottomia ja markkinavoimiin sopimattomia oikeistolaisia pois.

Onkin kiinnostavaa että oikeistolaiselle markkinavoimat rajoittavat itseään. Ja tämä tapahtuu tietenkin aina jotenkin ostajien tunteiden ja ostopäätösten kautta. Mutta kun jotain kaupankäyntiä rajoitetaan, tämä esitetään aina kuitenkin jotenkin ei-markkinavoimaisena. Kenties taustalla on sama ongelma kuin siinä, että jos valtio ostaa hallintopäätöksellä asioita tai ryhtyy tukemaan jotain kaupankäyntiä, tätä ei pidetä ongelmana. Valtio nähdään kaupantekijätahona jota ohjataan. Ja miksi ei nähtäisi, suuryrityksiä ohjataan samalla tavalla. Tämä itse asiassa on korostunut SSS -politiikan kautena. Kun yhteiskunnan varoja on käsitelty kuin suuryrityksiä. Mutta jos tehdään rajoituksia ja boikotteja, tämä nähdään hyysäämispolitiikkana. Vaikka periaatteessa hallitus on yhä maa-yritys. Ja boikotit, ostamatta jättämiset ja rajoittamiset ovat nimenomaan osa markkinavoimien käyttöä. Ja itse asiassa ne löytyvät oikeistolaisesta argumentaatiosta aina kun puhutaan filantrokapitalismista, tihkumisteoriasta tai siitä miten näkymätön käsi korjaa ongelmat.

Asuuko sinunkin sisälläsi pieni kommunisti?

"Takkiraudassa" viitattiin vaadittaviin toissijaisiin ominaisuuksiin. "Vastaus on, että mahdollisuudet ovat pelkkää lässynläätä, mikäli niihin ei liity potentiaali myös käyttää kyseisiä mahdollisuuksia. Filosofi Martha Nussbaum on konkretisoinut ajatteluaan listaamalla kymmenen toimintapotentiaalia, jotka jokaisella vapaaseen ja vastuulliseen elämään kykenevällä ihmisellä tulisi olla." Moitetta saa etenkin uusliberalismi. "Liberalismin pahin ongelma on siinä, että se painottaa vapauksia mutta sivuuttaa sekä mahdollisuuksien tasa-arvon että vaadittavat toissijaiset ominaisuudet. Mitä ihmettä niillä vapauksilla tekee, jos ne jäävät pelkäksi tyhjäksi sanahelinäksi jos jäädään osattomaksi potentiaalista hyödyntää niitä?" Teksti loppuu muodossa "kukaan ideologi ei ole ymmärtänyt vaadittavien toissijaisten ominaisuuksien olennaisuutta." Nussbaum puhuu tässä toimintakyvystä. Mielestäni se on yhtenä sanana käsitettävä. Kenties termi ei edes tarvitse esimerkkejä. "Liikkumisenvapaus on pelkkää lässynläätä ilman toissijaisia ominaisuuksia (oikeutta omistaa tai käyttää kulkuvälineitä tai jos ei ole rahaa maksaa liikkumisesta)." Mutta kyllä sellaisia voi laittaa.

Lisäksi pidän Nussbaumin ajattelusta sitä kautta että hyvin moni näkee yhteiskunnan ja siinä olevat oikeudet abstraktioina. ; Esimerkiksi nähdään että ideologia loisi näköisensä yhteiskunnan. Ja että jos lakiin kirjataan oikeudet niin tämä de jure kuvaa yhteiskuntaa. Olen itse niitä joiden marina esimerkiksi uskonnonvapaudesta keskittyvät useimmin de facto -tasolle. Lainmuutokset ovat enimmäkseen symbolisia. Opin tämän jo lapsena. Kun lasten vitsaaminen kiellettiin, sitä tehtiin silti. Eikä tästä ilmoiteltu koska rangaistus nähtiin kohtuuttomana eikä tekoakaan pidetty rikoksena, tai edes rikkeenä. Olen siis nähnyt esimerkiksi että uskonnottomilla on teoriassa oikeus "vaan olla mitä mieltä on". Mutta käytännössä tähän liittyy pomputtelua, manipulointia ja sitä että oikeuksia vaatii julkisesti joten kyseessä ei ole mikään aktuaalinen tila. (Ja joutuu sen jälkeen moitituksi kun on militantti.) Tässä mielessä minulla on vähemmän ongelmia niiden kanssa joista uskonnonvapaus on merkityksetön koska he painottavat vaikka yhteiskuntaa jonakin joka on enemmän kuin siinä olevat ihmiset. (Yhteiskunnan oikeudet ja säilyminen on tärkeämpää sillä yhteiskunta ei koostu ihmisistä. Tai jotain.) He ovat sentään rehellisiä eivätkä kieroile passiivis-aggressiivisesti.

Näen että vasemmistolaisuudessa on tässä kohden erikoisia puolia. Esimerkiksi Sartrella ihminen on pohjimmiltaan vapaa vaikka vankilassa. Tässä näkökulmassa ihmien tulee omaksi itsekseen omaehtoisesti tavalla joka on vapaa. Ja joka sekundarisoi tai jopa mitätöi nimenomaan nämä toimintakykyä kuvaavat rajoitteet. Olen, kuten Nussbaumkin, sillä kannalla että yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden, reiluuden - tai ainakin sen että se olisi mahdollisimman vähän mulkkuisa paikka mahdollisimman monille elää - kannalta kenties oleellisin yksittäinen asia.

Kuitenkin voidaan nähdä että "kaikki ideologit" ovat jotain josta kannattaa hakea vasemmistolaisia vaikutteita. Onkin erikoista että vasemmisto liitetään liberalismiin ja kommunismiin. Mutta ei nähdä kokonaisuutta.
1: Kenties tämän vuoksi voidaan nähdä että uusliberalismi on liberaaliutta joka voidaan heittää punaviherstalinistejen niskaan liberalismina. Mutta tämä on vähän sama kuin selittäisi että kansallissosialismi ei ole oikeistolaista ajattelua siksi että sen nimessä on sana "sosialismi". Natsit kielsivät maassaan kommunistien toimintaa, jostain syystä jota ei tarvinne ihmetellä. Itse näen että kun löydät oikein kunnollisen oikeistokonservatiivin hän on talousajattelussa mitä todennäköisemmin uusliberaali. Max Weberiin uskovat voisivat löytää tästä jopa syy-yhteyden. Itse olen hieman epäilevä. Uuskonservatiivitkin puhuvat poliittisesta korrektiudesta. Tämä sananvapaus-liberaalius on kiinnostava yhteys.

Kun nimittäin puhutaan Marxista, hän on puhunut hyvin paljon nimenomaan tämänkaltaisesta puolesta. Jokainen toki tietää että kommunismissa on ollut kyse tuotantovälineiden omistuksesta. Ja että sen mukaan kapitalisti riistää työläisiä. Mutta kenties astetta vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen miten Marx korosti kapitalismin vieraannuttavia voimia (alienation). Tässä on kysymys sekä sosioekonomiasta että varallisuudesta. Ja se oli ytimeltään psykologinen. (Tavalla joka on ei-relativistinen siinä mielessä että tehdaspoika ei ole perimmiltään vapaa vaan tosiasiassa järjestelmä objektiivisesti sortaa häntä. Mikä on kenties hauska juttu heittää tässä Nussbaum -kontekstissa.) Työläinen joutuu elämään yhteiskunnassa joka vieraannuttaa hänet. Työssä ihminen synnyttää erilaisia asioita. Ja yhteys omien tuotosten ja ihmisen itsensä väliin synnyttää ongemia. Lopputuloksena nyky-yhteiskunnassa on tehdastyöntekijä joka ompelee tuhansia ja tuhansia halpoja merkkilenkkareita ilman että hänellä on koskaan mahdollisuutta omistaa sellaisia.

On syytä tiedostaa että tuotantovälineiden omistus ja vapaa yrittäjyys eivät tuoneet ratkaisua ihmisoikeusongelmiin viktoriaanisen ajan tehtaille. Lapsityövoima, surkeat palkat ja epäinhimilliset elinolosuhteet takasivat että köyhä lapsi sai ahkerasti ansaita rahaa joka riitti juuri ja juuri elämiseen. Ja että aikaa ei jäänyt esimerkiksi opiskeluun. Kun tähän putkeen pääsi oikein nuorena, oli varmaa että putkesta pääsi ahkeruudella pois. Nimittäin keskivertoa nuorempana hautaan. Sen sijaan "The Factory Act" 1895 muutti tilanteen. Marxista vallankumous oli ulkopuolinen shokki joka iski markkinavoimiin jotka eivät kyenneet korjaamaan omia ihmisoikeusongelmiaan. ; Kysymys on siis myös tuotantovälineistä. Mutta vieraantumisteeman kautta Marxin näkemys oli huomattavasti monisyisempi kuin mitä ensiksi mieleen tulee.

Mutta ilmeisesti konservatiivit saadaan hyväksymään kommunistisia opinkappaleita kunhan niitä myydään anti-liberalismikulmalla ja auktoriteettina on joku muu kuin Marx. Tai sitten kukaan ei ole niin äärimmäinen ja jokaisen meidän sisällämme asuu sittenkin pieni kommunisti. Tämä on merkittävää koska esimerkiksi itse olen periaatteessa melko libertaari paikoitellen. Ja ennen kaikkea vihaan etatismia. Kuitenkin Nussbaumin kohdalla minunkin on hyvin vaikeaa olla huomaamatta etatismin tiettyjä hyötyjä. Harva asia ja ihminen oikeasti mahtuu kovinkaan täydellisesti vasemisto-oikeisto -puoluedikotomiaan.

Tuntuuko tutulta?

James Gandolfini, joka on mm. näytellyt Tony Sopranoa, sanoi "Capitalism is the extraordinary belief that the nastiest of men for the nastiest of motives will somehow work for the benefit of all." Luottamus "näkymättömään käteen" onkin tässä kova. "Kapitalisteilla" onkin yleensä melko vahva usko siihen että yhteiskunnan pysyvyys ja eettinen yhteiskunta toteutuisivat jotenkin molemmat.

Täsmälleen sama asenne tosin löytyy muun muassa Leibniziltä, jonka mielestä elimme parhaassa mahdollisessa maailmassa. Itse asiassa yhteiskunnassamme tämän ajatuksen jakaa jokainen joka kiistää pahan ongelman olevan relevantti. ; Moni ajattelee että pahan ongelma ei toteudu koska kaikista asioista seuraa joko suoraan tai epäsuorasti enemmän hyvää ja vähemmän pahaa kuin ilman sitä.

Se on kyllä todellakin varsin erikoislaatuinen ajatus.

Innovaattoreista

Nykyaikana puhutaan paljon innovaatioista. Tässä yhteydessä puhutaan käytännössä luovuudesta ja erilaisista visionääreistä. Tämä on nähdäkseni melko suppea tapa katsoa asiaa. Olen enemmänkin sillä linjalla mitä Mario Morales on esittänyt. "People tend to think creative types are ideal innovators, but actually, the definition of innovation is implementing ideas that add value, and implementation part is generally forgotten."

Hänelle innovaatiopuheessa ylipainotetaan uutuutta ja unohdetaan muut puolet. Hänestä innovaattoriudessa on monta tyyliä. On (1) visionäärejä (visionaries), jotka ymmärtävät trendejä ja muutoksia ja osaavat katsoa tulevaisuuteen (2) luovat (creatives) jotka generoivat uusia ideoita (3) kriitikot (critics) jotka osaavat arvioida tuotosten hyviä ja huonoja puolia (4) yhteistyöntekijät (collaborators) jotka murtavat esteitä tekemiseltä ja jotka kuljettavat ja jakavat informaatiota tahoilta toiselle ja (5) kehittäjät (developers) jotka toteuttavat suunnitelmia järkevästi käytäntöön asti.

Tämä luokittelutapa on mielestäni järkevä. Se toisaalta on siitä hauskaa luettavaa, että usein ihmiset eivät pärjää kuin yhdessä tai kahdessa osa-alueessa. (Esimerkiksi itse generoin ideoita ja arvoin niitä kohtuu hyvin. Mutta en ole käytännön toteuttaja, ja tulevaisuusajatteluni on "latteaa ja näköalatonta" joten visionääriä minusta ei saa tekemälläkään.) Ja kokonaisuutta tarvitaan. Sillä liika luovuus ilman muita osia tekee häröilijöitä, liika visionäärisyys tekee haihattelijaksi, liika kriittisyys tuottaa latistavia rajoittajia ja liika yhteistyö ilman muuta johtaa ajan haaskaamiseen. Kehittelijä ilman suunnitelmia taas ei ole oikein mitään. Hyvään tulokseen tarvitaankin käytännössä tiimiä.

Innovaatiot eivät ole kaikille luovuutta

Toki on hyvä ymmärtää että vaikka innovaatiot tarkoittavat tavallisille ihmisille luovuutta, niin markkinoilla tilaajapuoli näyttää usein hyvinkin erilaiselta. Markkinatutkimuksien väsäilyssä on tullut siitä hauskoja huomioita että osassa tutkimuksissa on ollut selvä yhteys myöhempiin YT -neuvotteluihin. (Sellaisiin joista uutisoidaan vähintään paikallistasolla. Joka tarkoittaa yleensä "potkuja jollekin määrälle työntekijöitä".) Ja tässä prosessissa on itse asiassa nähtävissä se, että "markkinapuoli" haluaa, tavallaan, minimoida luovuutta.

He eivät tavallaan halua panostaa ideointiin ja tutkimukseen vaan he haluavat nimenomaan toimivia brändejä ja tuotteita. Mikä on tietenkin ymmärrettävää. "Kehittämistarve" tulee sitten kun tuotteella menee huonosti. ; Tämä on periaatteessa hyvin konservatiivinen asenne. Menneisyys on jotain joka on ("is") josta sitten vedetään ajatuksia tulevaisuuteen ("ought"). Siksi tutkimuksiin voidaan ajatua siinä vaiheessa kun se on jo myöhäistä. Se on tällöin vähän kuin "yksi keino pelastaa firmaa konkurssilta" eikä jotain joka kuuluisi osana tulevaisuuteen tähtäävän vahvan yrityksen toimintaa. (Toki tosiasiassa niissä panostetaankin kehityspuoleen hyvinä aikoina ellei peräti silloin. Lähestyn asiaa nyt kuitenkin tässä negatiivisen kautta. Markkinatutkimuksia eivät siis oikeasti ota vain konkurssikypsät yritykset. Liioittelu on tehokeino)

Tässä visiopuoli latistuu. Vaikka se ei olekaan läpeensä tyhmä tapa suhtautua asioihin. Luis Arnal onkin kirjoittanut siitä, että tutkimuksen ja kehittämisen ideaalit törmäävät aika usein yrityksiin. Yritys joka rahoittaa markkinatutkimuksen on siitä hankala, että joskus yrityksen tutkimuksen kohdistaminen on ensimmäinen korjattava ongelma "Client research budgets usually focus on convergent evaluative thinking to narrow down available options, reduce the uncertainty of decision-making, validate existing assumptions or track the status of business. This satisfies clients focusing on operations, but not those who work to define the future." Mahdollisuuksia ja potentiaalisia lisävaihtoehtoja kartoitetaan vähemmän, koska tärkeintä on välttää riskejä. Tämänlainen kriittisen arvioiva (critical) asenne toki tuottaa yhdenlaisia innovaatioita, sellainen suuntaa innovatiivisuutta yhteen suuntaan (development) ja pois toisesta (vision). Kokonaisuus jää latteaksi.

Pieni ajatus ; Leikkauksia

Kun katsotaan Sipilän hallituksen leikkauslinjaa, siinä on paljon ymmärrettäviä - ja jopa hyväksyttäviä - teemoja. Esimerkiksi kirjapainoalalta tiedän sen verran appiukkoni kautta, että alalla suuri ongelma on palkoissa. Kirja on muuten kohtuu edullinen tehdä mutta työntekijöiden palkat ovat suurin kuluerä.

Tämä ei sinällään haittaisi, jos muissa maissa ihmiset eivät tekisi töitä polkuhinnalla. Mutta kun he tekevät! Näin ollen syntyy kilpailuongelma kun kirjan pitää maksaa melko vähän, mahdollisimman vähän, ja suurin osa hintaerosta ei tule materiaalista. Jos materiaalikulut olisivat suuri osa kuluista, ongelma ei olisi yhtä suuri. Siksi olisi hyvin houkuttelevaa tarjota työnantajan puolelta sopimusta jossa "joko teet huonommalla palkalla töitä tai sitten virolaiset tekevät työsi". And this all make sense.

Toisaalta työntekijän puolella perusongelma "ei ole raha, vaan kulut". Lauseessa ei ensivilkaisulla ole mitään järkeä. Kunnes tiedostaa, että tosiasiassa palkassa ei ole kysymys pelkästä rahasta vaan enemmän siitä mitä rahalla saa.  Ja tämä ei ole vakio eri maissa. On helppoa tuijottaa euroja ja dollareita, koska se on ostajalle ihan samaa euroa ja dollaria. Mutta unohtaa samalla että kenties virolainen saa peruselantonsa pienemmällä euromäärällä kuin suomalainen.

Suomen hintataso taas on varsin korkea. Tullakseen toimeen tarvitaan paljon rahaa verrattuna moneen muuhun paikkaan ; Voidakseen maksaa vuokran tai asuntolainan korot käytännössä minkälaisesta tahansa asunnosta (sellaisilla alueilla joilla töitä noin ylipäätään on runsaasti tarjolla) joutuu saamaan aika paljon palkkaa. Tästä ei voida leikata koska käytännössä kodittomalla ei ole mitään syytä tehdä työtä. Tarjous tätä kautta onkin ; "Joko teen työn vaatimallani palkalla tai sitten joku toinen johtaa niitä virolaisia siellä virossa." Sillan alla asuva on toki Sipilän kaipaamassa syvässä luontosuhteessa, mutta tavalla jossa työkuntoisuus ei ole paras mahdollinen.

Nähdäkseni tärkein tapa hankkia leikkaukseen potentiaalia olisikin keksiä jokin kikka jolla etenkin asumisen, sähkön, veden ja ruuan hinta saadaan aivan sika-alas. (Kaikesta muusta voikin sitten maksaa, ne eivät ole välttämättömyyksiä sanan täydessä mielessä.) Eli näiden hinnoista pitäisi jotenkin leikata jotta palkoista voitaisiin leikata.

Nietzsche käy lankeemuksen edellä?

"All great things occur away from glory and the marketplace: the inventors of new values have always lived away from glory and the marketplace."
(Friedrich Nietzsche, "Thus Spoke Zarathustra", p. 79)

Jukka Kivimäki kirjoitti "Kotimaan" blogiinsa otsikolla "Pride comes before a fall - Ylpeys käy lankeemuksen edellä". Hän kirjoittaa terveestä itsetunnosta ja vastaavasta. "Omasta onnistumisestamme voimme hyvällä omalla tunnolle kokea mielihyvää, mutta ylpeilyyn meillä ei sittenkään taida olla varaa. Terveen itsetunnon ja ylpeyden ero voi tuntua hiuksen hienolta, mutta se on todella merkittävä." Ja tältä osin hän on sitä mieltä että Pride -kampanjan nimi on hieman huono.

Filosofia kiinnostavaksi asia muuttui kun Jari Haukka saapuu kommentoimaan Nietzschen filosofiasta. "“HelsinkiPride” on mielestäni varsin onnistunut nimivalinta. Se kuvastaa tyhjentävästi aikamme ideologiaa. Valtaideologian eli kapitalistisen nihilismin ydin on yksilön täydellinen, pidäkkeetön vapaus. Tämä saksalaisen filosofi Nietzschen kuvaama yli-ihmisideologia tunnustaa ainoaksi mitaksi ihmisen oman tahdon toteuttamisen. Ei ole oikeaa tai väärää, vain oman itsensä toteuttaminen on tärkeää. Tämä tietysti on ihanteellisen ideologia kulutuskeskeiseen kapitalismiin, jossa ihmisen päähänpistojen toteuttaminen on taloudellisen toiminnan päämäärä. On tietysti itsestään selvää, että kyseessä oleva yli-ihmisuskonto on täysin antikristillinen elämänkatsomus. Kristittyjen on kuitenkin hyvä välillä muistaa, millaisen ideologian alaisuudessa toimimme."

Kommentin asiavirheet...

Teema on hieman erikoinen. Hän näyttää sekoittavan konsepteja hyvin ankarasti. Nietzsche mainitaan samassa yhteydessä kuin kapitalistinen nihilismi. Lisäksi esitetään että nihilismi ja yli-ihmisoppi ovat yksi ja sama asia. Tekstikokonaisuus näyttää siltä snobbailevalta tekoälykkyydeltä jota filosofiaa osaamattomat idiootit tekevät voidakseen päteä. Termi jota käytetään lähtökohtaisesti virheellisesti ei ole filosofista eksaktiutta. Se on sitä että sanaa käytetään jotta väitetty muuttuisi todeksi. Koska sillä on lähdeviite niin sitten se myös olisi näin. Name drop asiavirheillä ei ole asiallisen järkevän ihmisen strategia.

Kapitalistinen nihilismi on jotain josta Slavoj Zizek puhuu kapitalismin kritiikkinä. Jos kapitalismin ja Nietzschen filosofian yhteyttä lähtee hakemaan, joutuu tutustumaan sen tyyliseen aineistoon kuin "Friedrich Nietzsche’s Critique of Christianity and Capitalism". Tai astetta vakavampaan "Beyond Goods and Services: Toward a Nietzschean Critique of Capitalism". Tämä ei ole mikään ihme. Sillä Nietzsche asettui kärsimystä välttävää hedonismia vastaan ; Nietzschen irtiotto Schopenhauerin filosofiaan on hyvin keskeinen ymmärrettävä asia koko hänen opissaan. Nietzsche korosti että saavutukset vaativat myös kärsimystä. Ja näin ollen se joka haluaa nauttia joutuu väistämättä ponnistelemaan ja kärsimään. (Hän ei toki ole sadomasokisti, kaikki kärsimys ei johda nautintoon. Mutta nautintoa ei ole ilman kärsimystä.) "Iloisessa tieteessä" hän esittääkin aivan suoraan että "Mielihyvä ja mielipaha ovat nuoralla yhteen sidottuja niin, että joka tahtoo saada mahdollisimman paljon toista, täytyy saada mahdollisimman paljon myös toista."

Kristityt korostavat usein että kapitalismi, hedonismi, arvotyhjiö ja nihilismi olisivat sama asia. Ja sitovat nämä kaikki nimenomaan Nietzscheen. Mikä on omituista. Sillä jos hedonismi on arvotyhjiötä tai arvojen puutetta, miten se voisi olla hedonismia joka on sitä että arvot perustellaan nautinnoilla? Samoin Nietzsche ei teknisesti ottaen esittänyt että yli-ihminen olisi sama kuin viimeisten aikojen ihminen. Itse asiassa on enemmänkin niin että yli-ihminen on hyvän ja pahan tuolla puolen ponnistellen ja kärsien, kun taas nihilisti on joku joka nauttii pinnallisista huvituksista ja pyrkii kärsimysten minimoimiseen.

Samoin on tiedostettava että kapitalismi on hyvin apolloninen järjestelmä, jossa maailmaa ymmärretään ja toimitaan kuin se olisi hyvinkin jokin suuri systeemi. Ja Nietzsche piti tämänlaista hyvin epäesteettisenä, hänen mukaansa maailma ei ole ymmärrettävissä ja hallittavissa oleva järjestelmä, sellainen kuin markkinatalous tai markkinavoimat. (Epäesteettisyys oli hänen silmissään suunnilleen suurin synti, hän esimerkiksi dissasi evoluutioteoriaa koska se oli liian apolloninen.) Nietzschen maailmassa rahanteko, työ ja markkinapaikka olivat ressentimenttiä lietsovaa. Ressentiment, hyvin tietynlainen kaunaisuus, oli sitä että ihmiset tekivät jotain asioita joita he eivät autenttisesti tekisi, ja luovat halveksuntaa niitä kohtaan jotka tekevät toisin. Ressentimenttiä on esimerkiksi se, että ihmisen tekee mieli tehdä jotain mutta tätä kutsutaan synniksi. Ja sitten kun muut tekevät toisin, heitä halutaan häväistä ja luodaan vaikka helvettikuvaelmaa. Markkinatalouden kohdalla rahanhankinta muuttuu helpposti sellaiseksi että esimerkiksi downshiftaamista halveksitaan. Ressentiment -luonne takaa että Nietzdhelle nämä asiat ovat moraalin alapuolella. "Vapaa ihminen" ei tähtää rahaan, raha ja pinnalliset huvitukset kuuluvat siihen maailmaan jota sekä orjamoraalissa että viimeisten aikojen ihmisten laiskanpulskeassa nihilismissä olevat harrastavat. Yli-ihminen nousee tämänlaisten yläpuolelle. Ei kahlehdi itseään johonkin apollonisiin markkinavoimiin joita kuvittelee ymmärtävänsä ja joiden kautta luulee voivansa hallita muita ihmisiä, tuomiten muut ei-vapauteen.

Yhteys kapitalismiin syntyy suunnilleen samalla tavalla kuin Nietzschen yhdistäminen natsismiin. Ei sitä kautta mitä Nietzschen tekstit itse asiassa sanovat. Vaan sitä kautta että miten hänen sanomisiaan on väännelty ja väärinkäsitetty. Kapitalismi-nihilismi -klikin takaa löytyy sellainen epäajattelija kuin Ayn Rand. Hän ihaili Nietzscheä. Tämä ihailu voi monista tarkoittaa samaa kuin seuraaminen. Tosiasiassa uusliberalismissa on vahvoja anti-nietzscheläisiä teemoja. Nykyaikana moni ei välitä tästä, koska nihilismi on vain epämääräinen negatiivisia konnotaatioita sisältävä sivistyssana, ja hänen yhteydessään voidaan raiskata näppäimistöä kirjoittamalla tosiasiassa harvan ihmisen seuraaman ja vielä harvemman ymmärtämän saksalaisen filosofin nimen. (Nimen, jonka oikeinkirjoittaminen on peräti niin viheliäistä että moni tekee sen tiettävästi copy-pasteamalla sen wikipediasta.)

Ylpeyskin on jonkinlainen sivutuote, jos sekään. Nietzschellä on esimerkiksi seuraavia lausuntoja ylpeyteen ; "Memory says, 'I did that.' Pride replies, 'I could not have done that.' Eventually, memory yields." ja "Nothing has been purchased more dearly than the little bit of reason and sense of freedom which now constitutes our pride." Autenttisuus, luovuus, esteettisyys ja vastaavat ovat Nietzschen kantavia teemoja. Hän itse asiassa korostaa iloisuutta yli ylpeyden. Ylpeys on enemmänkin ansa. Yli-ihmistä kuvaa toki häpeän poissaolo, mutta vaatii melko väkisinvääntämistä että tästä saadaan ylpeyttä.

Nyt olemme nousseet asiavirheiden tuolle puolen.

Toki tämän jälkeen voidaan ymmärtää mitä Haukka on todennäköisesti tarkoittanut. Se voi olla ansiokasta asiavirheistä huolimatta. Tämä mahdollisuus ei toki aktualisoidu tässä tietyssä kommentissa. Mutta asia tulee kuitenkin käsitellä tämän mainitun lisäksi.

Nimittäin se, että kristillisessä tematiikassa "ylpeys käy lankeemuksen edellä". Ja tässä ylpeys nähdään hyvin laajassa merkityksessä. Usein tämä laaja merkitys tarkoittaa sitä että kristityillä aatetovereilla on Jumalan tuoma varmuus sen sijaan että he olisivat egoistisia kaikkitietäviä jotka tunkisivat ylpeästi kertomaan näkemyksiään ja demonstroimaan erinomaisuuttaan. Se vain näyttää ihan samalta. Mutta se ei ole ylpeyttä koska he ovat kristittyjä. He vain "pelastavat heikoilta jäiltä" ja "tiedottavat" sellaisella asenteella joka kuuluu itsestään liikaa luulevien egopullistumasta kärsivien nenäkkäiden pikkupoikien asennevalikkoon.

Tosiasiassa syntiset, kuten homoseksuaalit, kohtaavat häpäisyä. Kristityt yrittävät herättää heissä häpeää. Sillä synnintuntoon kannustaminen on heidän filosofiassaan hyve. Ja uskonnonvapaus kehottaa heitä olemaan asiaansa julistavia pikkusosiopaatteja jotka egoillessaan ensin tallaavat ihmsiten päälle ja sitten vaativat näitä ihmisiä pyytämään anteeksi tästä tallaamisesta aiheutunutta vaivaa. Kristittyjen teemana on häpeänherättäminen. Se, että homo ei ymmärrä hävetä vihastuttaa monia. Siksi homojen vastustaminen onkin yllättävän ankaraa.

Pride -kulkueen nimen tausta onkin juuri se, että he sanovat että vaikka heitä yritetään häpäistä niin he eivät häpeä. Ja kuten Adorno vihjasi, ihmisiä ei eniten ärsytä se että joku tekee väärin, vaan se että ihmiset tekevät väärin ja ovat onnellisia tästä huolimatta. Onnellinen syntinen loukkaa kristittyä. Siksi kristityille ateisti kelpaa jos ja vain jos ateisti kunnioittaa uskontoa sillä tietyllä tavalla että sanoo että olisi mielellään uskovainen koska se tekisi onnelliseksi, mutta ei voi ja siksi elo on voi kyynel. Siksi homoseksuaali joka on kaapissa eikä mene avioliittoon tai muutenkaan korosta voivansa saavuttaa monien tärkeinä pitämiä asioita, on heille aivan OK. He itse sanovat tämän kutakuinkin niin että he eivät vihaa homoseksuaaleja. Ja ovat siinä puoliksi oikeassa. Tosiasiassa he vihaavat onnellisia homoseksuaaleja, ja määrittelevät uskontosaivarteluilla nämä raivostumistunteet - jotka näkyvät erilaisissa itkupotkuraivareissa joita he kyllä osaavat joka päivä tehdä, aikuiset ihmiset - joksikin muuksi kuin vihaksi. Kaikki muut onneksi näkevät mistä on kyse. (Jos huutaa naama punaisena ja pahastuu, ja vastustaa tiettyjen ihmisryhmien oikeuksia, on vihainen.)