Viherrynkö vain kateudesta?

Vihreydestä puhutaan paljon. Minuakin usein liitetään. Puhutaan punavihreänä liberaalina. Tai miten minulla olisi punavihreät silmälasit. On tavallaan aika kuvaavaa että vastaukseni omaan vihreyteeni on ”kyllä” ja ”ei”ja ”ei hajuakaan”. Identifiointiin kun tarvittaisiin määritelmiä ja kriteeriattribuutteja tai muita tunnusmerkkejä.

Se, että vaikka väitteitä minun pinavihreydestä heitetään tekee vihreysosa toki naamani punaiseksi. Ei siksi että identiteetti ei osuisi vaan koska tässä on koko käsitteessä on selvästi takana iso annos älyllistä laiskuutta.

Toki ymmärrän että elämäntapani ovat monin paikoin sellaiset että ne voi nähdä vihreinä. Arvostan luontoa sellaisella tavalla jota kaupungissa asuvat harrastavat. Liikun jalan ja käytän julkisia kulkuneuvoja. Koska minulla ei ole autoa. Hiilijalanjälkeni on kohtuullisen pieni. Mutta syynä on pääasiassa se, että minulla ei ole autoa. Ja minulla ei ole autoa koska minä ja suuret koneet tarkoittavat ympäristötuhoa. Enkä puhu saasteista vaan kolareista. Elämäntapani ovat säästeliäät koska minulla on budjetti. Perusnuukailu yhdistettynä hyviin kulkuyhteyksiin ja olemattomaan sosiaaliseen elämään rajaavat asiat. Toisaalta luonto ei ylipäätään välitä intresseistä, ainoastaan ihmiset. Joten omallatunnollani ei pitäisi olla mitään merkitystäkään.

Minusta tähän ekologisuusaiheeseen pitäisi saada paljon enemmän selkeyttä. Se tuntuu toisinaan olevan hyvin spesifi ja äärimmäinen mutta samalla yleiskäsite joka kuvaa kaikkia. Jopa samassa asiayhteydessä. Että ensin vihreys on jotain muodikasta jota harmittomat uusrikkaat vihreät jupit harrastavat luodessaan sosiaalista statusta punaviiniä lipittävänä hyväosaisena muodikkaassa intelllektuellikommunismissaan. Mutta sitten samalla punavihreys on kettutyttöilyä jossa yhteiskunnalliselle verokannalle haitalliset työttömät kannabikselta haisevat loisijat sotkevat hennalla kettutarhoissa samalla kun syövät heisimatotikkaria, luonnon omaa laihdutusherkkua. Molemmat näistä ryhmistä ovat itselleni vieraita. Yhtä vieraita kuin nuo stereotyyppiset mukavitsit jotka tuntuvat seuraavan kuvauksissa oleellisena asennesisältönä.

Ekologisuus, kestävä kehitys, vihreys ja luontoteemat ovat minusta tärkeä asia jota käsitellään hyvin ylimalkaisesti. Etenkin kun sitä liitetään maailman tärkeimpään asiaan. Minuun. Tai johonkin mitättömään asiaan kuin suurten ja vaikutusvaltaisten valtakeskittymiä hankkivien ideologisten liikehdintöjen kuvaamiseen. ; Karkeasti ottaen ongelmana on se, että kaikki tavallaan arvostavat luontoa. Mutta se mitä tällä sitten tarkoitetaan vaihtelee hyvinkin ankarasti. Monet luontoystävälliset arvot ja elämäntavat ovat jopa keskenään ristiriitaisia.

Maailmalla onkin sellaisia tuulahduksia että suurin osa ihmisistä arvostaa esimerkiksi sitä että tuotteet eivät saastuta. Usein vihreys on ”Tiebreaker” eli vihreydestä ei välttämättä haluta maksaa mutta valtaosa valitsee muuten samanlaisista ja yhtä laadukkaista ja samaa hintaluokkaa olevista tuotteista sen joka mainostaa olevansa ekologinen. ; Mainostajat ovat huomanneet tämän ja vihreydellä on mainostettu ties mitä. Ja näin mainostajiin kohdistuu epäluottamusta. Tämä lisää skeptisyyttä kaikenlaisia vihreysväitteitä – ja kenties myös koko ilmiötä vastaan. Ainakin osa vihreydestä on ideologista haihattelua, pseudotiedettä ja valheellista mainontaa. Suuri osa ei kuitenkaan kyynisty koko vihreyteen ja heitä tavoitetta pois.

Itse näkisin jopa niin että olisi hyvä segmentoida ihmisiä luontosuhteensa mukaan tarkemmin. Luonnollinen kun voi tarkoittaa yhdessä ääripäässä luontaistuotteiden, kristalliterapian ja homeopatian sävyttämää elämää. Ja toisessa ääripäässä on sitten luonnollinen survivalisti joka osaa tappaa karhun puukolla. Ja joka metsään miettiessään ei mieti puhelimen kohdalla sitä että jos joutuu pulaan sillä voi soittaa hätäkeskukseen vaan että siitä voi macgyveroida nuotionsytytysvempeleen kunhan ensin pilkkoo kuoret kirveenterän raaka-aineeksi.

Itse käsittelisin normaalin ”ekologisuuden” erikseen. Ja vasta sen jälkeen aktivismin.

Tämä on tarpeen koska tiedän aika montakin vanhemman polven ihmistä jotka ovat arvoiltaan konservatiiveja ja he kokevat vastenmielisyyttä vihreyttä kohtaan. Kuitenkin he arvostavat kierrätystä ja miettivät autojaan hankkiessaan paljon sitä kuinka paljon auto kuluttaa. Vastustuksen kohde onkin enemmän kulutustottumuskulttuuri kuin varsinainen ekoajattelun dissaus. Moitittavana tuntuu olevan enemmänkin elämäntavan takana olevat ideaalit kuin varsinainen tekeminen.

Sitä voitaisiin periaatteessa nähdä että luontosuhteita voi lähteä avaamaan miettiällä muutamaa segmenttiä jotka eivät sisällä kaikkia ihmisiä. Mutta jotka ovat kuitenkin havaittuja ryhmittymiä. Ja aiheen kannalta sekä relevantteja että keskenään erilaisia. ;
1: Nuoria aikuisia jotka ovat kohtuullisen hyvin koulutettuja. (Vähintään toinen aste.) He työskentelevät palvelualalla, myynnissä, yksityisyrittäjinä tai opiskelijoina. He ovat vähävaraisia ja asuvat urbaanissa ympäristössä. He kokevat tietävänsä paljon luontokysmyksistä mutta toisaalta eivät oikein jaksaisi kierrättää arkielämässä eivätkä voi oikein toisaalta maksaa enemmän tuotteista säästääkseen luontoa. He elävät nuukailun ja urbaanin maailman ytimessä tavalla joka mahdollistaa vihreän elämäntavan ikään kuin pakotettuna. He pitävät luonnosta ja eläimistä. Osa heistä haluaisi koiran.
2: Vihreitä aktivisteja jotka ovat sanotaan 25 ja 34 vuoden välillä. Ja vastaavasti jossain 45 ja 55 vuoden välillä. He ovat hyvin koulutettuja kaupunkilaisia. Heillä on arvostettavat ammatit, ja niihin liittyvät ihan hyvät tulotasot. Heitä kiinnostaa ympäristöystävällinen kuluttaminen. Kierrätys on osa järjestelmällistä arkea. He ovat tiedostavia ja ymmärtävät että ympäristökysymys on tärkeä tavoilla jossa otetaan myös epäsuorat vaikutukset huomioon. He ottavat selvää asioista ja kokeilevat kaikenlaisia asioita melko avomielisesti. He ovat vihreitä kuluttajia siinä mielessä että he ostavat tuotteita jotka ovat ekologisin lupauksin myytyjä. Toisaalta he ovat skeptisiä instituutioiden tekemille mainoksille. Omatunto ja arvot ovat heille tärkeässä osassa ekologista elämäntapaa.
3: Kolmannessa ryhmässä on sanotaan 45 vuodesta ylöspäin olevia ihmisiä joilla on hieman alempi koulutustaso. He ovat tehneet koko aikuisikänsä töitä myynnissä, yksityisyritäjinä, fyysisissä töissä, jotkut jopa hallintotoimissa. Eläkkeelle on jo menty tai sinne pääseminen kiinnostaa. Rahaa ei ole hirveästi eikä ole koskaan ollut. Heillä on negatiivinen asenne ympäristökysymyksiin koska he näkevät sen haihatteluna. Heillä on kuitenkin positiivinen suhde metsästykseen, kalastuksen, kierrätykseen ja marjastukseen joita he tekevätkin joskus itsekin. Heitä kiinnostaa kaikki energiaa säästävä asuminen ja bensaa säästävän autoilun tapaiset asiat. He ajattelevat ennen kaikkea tuotetta eivätkä sen ostoketjun kaikkia epäsuoria vaikutuksia. He eivät luota mainosmiehiin ja vihreisiin haihattelijoihin. Konservatiiveina he eivät halua muuttaa elämäänsä ja he välttelevät luontoliikkeisiin identifioimista koska näkevät sen ideologisena. He ovat konformisteja eivätkä halua tehdä mitään erikoista ja outoa tai sellaiselta vaikuttavaa. Ja näin heillä on ennakkoluuloja vihreyttä kohtaan.  

Näiden ryhmien esilletuonti on tärkeää koska niissä korostuu se miten kaikkien luontosuhde ja suhde kestävään kehitykseen on oleellisesti erilainen. Kuitenkin ympäristön tasolla he toimivat tavoilla jotka omalla tavallaan ovat ympäristöystävällisiä. Motiivit ja näkökulmat ovat hyvin erilaisia. Itse näen että olen jossain määrin ensimmäisessä ryhmässä. Ja kun vihervasemmistohipsteririnnastus tulee, rinnastaja on yllättävän usein kolmosryhmässä oleva tyyppi joka vihjaa minun kuuluvan kakkostason ryhmään.

EI tässä ole hirveästi mitään sanottavaa.

Sitten jos puhutaan kunnon ideologeista jotka ovat intoutuneet niin heitä on vähemmän. Toki laakamatoja nautiskelevat hamppuhipit tulee jostain syystä aina mainita hauskana ja värikkäänä esimerkkinä sellaisten ihmisten toimesta jotka itse loukkaantuvat jos heidän viiteryhmänsä rinnastetaan sen sisällä tilastopoikkeuksena oleviin natseihin.

Itse olen pitänyt oleellisena erotella nämä ympäristöaktivistit erilleen. Sillä heissäkin on erilaista liikehdintää. Esimerkiksi voitaisiin sanoa että on olemassa luontokeskeisiä aktivisteja joilla on aika vähän tekemistä toistensa kanssa;
1: Planeetanpelastajat haluava suojella elinolosuhteita. Luonto on heille usein virkistyskäyttöön tarkoitettu tila jossa on esteettistä arvoa. Keskittyminen on maahan, ilmaan ja veteen keskittyvää. He suosivat pullojen kierrättämistä, vastustavat ylipakkaamista ja pitkiä kuljetusmatkoja. He arvostavat vesien ja jokien puhdistusurakoita ja voivat boikotoida harvinaisista trooppisista jalopuista tehtyjä tuotteita. Keskittyminen elottomaan luontoon ja geologiaan.
2: Terveysintoilijat taas näkevät ympäristöongelman enemmänkin omana ongelmanaan. Huolena on sujuvasti vaikkapa se miten liiasta auringonvalosta aa syövän tai miten geeneihin tulee sairauksia ydinvoiman seurauksena. Huolen kohde voi sujuvasti olla myös se, miten heidän lastensa terveys vaarantuu hedelmissä olevien hyönteismyrkkyjäämien kautta. Pitävät luomutuotteista, suosivat prosessoimatonta ruokaa. Vastustavat pullotettua vettä ja lisäaineita.
3: Eläintenrakastajat boikotoivat tonnikalaa ja turkiksia. Suojelevat manatteja ja erityisesti söpöjä eläimiä. Haluavat ennen kaikkea että tuotteet ovat ”julmuusvapaita”. Kannustavat usein kasvissyöntiin.

Näiden kesken ei ole välttämättä paljoa keskustelua. Esimerkiksi itse olen kenties lähimpänä tuota eläintenrakastajaluokkaa. Terveysintoilu motivoi minua hyvin heikosti vaikka tiedänkin että se on muodikas pseudotiedeaihe jonka kunnon skeptikko tuntisi. Mutta en vain ole jaksanut kiinnostua. Ehkä tämänlainen kiinnostaa ihmisiä joilla on kovempi elämänilo ja odotukset oman epäpyhän elämän jatkumisesta pitkiä aikoja.. Ympäristökysymykseen voin suhtautua melko neutraalisti, mutta se ei innosta. Se on ikään kuin epäsuora hyöty sille tärkeälle ja kiinnostavalle. Se on sitä työtä jota tehdään jotta saadaan niitä eläimiä!

Toki itse olen näitä Ilkka Koiviston tyylisiä ihmisiä jotka kokevat tärkeäksi keskittyä eläinten hyvinvointiin eläinten oikeuksien sijaan. Tätä taustaa kohden ei kenties yllätä että olen käynyt Kiteen opetusteurastamossa teurastus- ja lihanleikkuukurssitusta. Ja olen ollut MTT:n tutkimussikalassa jossa on tehty ruokintatutkimuksia ja sikojen hyvinvointitutkimuksia. Olen käyttänyt aika vähän voimavaroja sen miettimiseen onko eläintarha vankila tai hyvinkohdeltu ja terve tuotantoeläin petoksen uhri. Eläintarhaan laittamisten kanssa koen huolta lähinnä eläimistä joilla on kova vaellusvaisto. Koska se on se eläinten hyvinvointiasia. En aseta itseäni jumalaksi päättämään universaalisti kaikkien eläinten puolesta sen mitkä ovat niistä tärkeitä arvoja. Tämä ei toki ole estänyt minua päättämästä osan niistä päiviä sellaisella banaalin konkreettisella tasolla. Eli vaikka olen eläinystävä niin siitä huolimatta tämäkin taso tuntuu olevan liian karkea jotta identiteettini solahtaisi mukavasti mukaan asiakokonaisuuteen. Saati sitten että orgaaninen kokkailu pitäisi saada mukaan.

Tämä kaikki alleviivaa sitä että kun luontoaiheessa on erilaisia suhtautumistapoja ja aktiivisuustapoja, niin yhdessä päässä voi olla hyvin haihatteleva terveysintoilija jolla on paljon salaliittoteorioita jotka koskevat ruokaa. Illuminati confirmed. Toisessa päässä voi olla sitten konkreettinen ja jopa militantti eläintenystävä joka tekee murtautumisiskuja koe-eläinasemille. Yhteistä näiden kahden välillä voi olla hyvin vähän niin asenteessa kuin toiminnassa. Tiivistäminen ”vihreyteen” voi tässä mielessä kätkeä isoja asioita. Kategoria ei enää kuvaa todellisuutta vaan piilottaa sitä.

Jopa aktivismikeskeisessä ympäristöliikkeessä on useita erilaisia toimintatapoja. Liikkeen sirpaloitumisen takana voi olla esimerkiksi se, että (1) yksilöt saavat enemmän suhteellista valtaa pienissä ryhmissä. Status ja kuulluksi tuleminen helpottuvat. (2) Erot ovat voineet olla olemassa ja liikkeen kasvu ja yleistyminen on tuonut nämä esiin. (3) Kilpailu ideologioissa on kuten kilpailu markkinoilla ja segmentoimalla ja erilaistumalla voidaan luoda kilpailuetua (4) Siitä tulee strateginen etu kun erilaisia toimintatapoja voidaan harrastaa niin että asenneilmapiirin muutos ei tuhoa koko liikehdintää vaan uhkaa korkeintaan vain osaa ryhmittymistä.

---

Lähteet:
”Consumer Trends in Sustainability” [https://www.solarcity.com/sites/default/files/reports/reports-consumer-trends-in-sustainability.pdf]
“Identifying the green consumer: A segmentation study” [https://link.springer.com/article/10.1057/jt.2008.28]
GreenMarketing “Know Thy Target” [http://www.greenmarketing.com/articles/complete/know-thy-target/]
Ilkka Koivisto, ”Elämänmittainen luontoretki” (2010)
Luther P. Gerlach “The Structure of Social Movements:Enviromental activism and its opponents” [http://citeseerx.ist.psu.edu/viewdoc/download?doi=10.1.1.180.1666&rep=rep1&type=pdf]

etovan loogista

Etologia, eläinten käyttäytymisen tutkimus on sanan virallisen etymologian mukaan peräisin "hahmosta ja karäktääristä". "from L. ethologia, from Gk. ethologia, from ethos "character"" Sanan epävirallinen (eli todellisempi) selitys johtuu siitä että monilla eläimillä on ihmissilmiin varsin makaaberejä toimintatapoja, sellaisia jotka iljettävät ihmistä.

Osa eläinten tavoista on vaistomaisia ja osa opittuja. Tämä käsittelee selvästi sellaista joka on maliltaan viimeisintä (toisin kuin vaikkapa käenpoikasen ihastuttava tapa tappaa loisimansa pesän poikaset jota se ei ole oppinut vanhemmiltaan joita se ei ole koskaan tavannut.) Se liittyy juniin.

Ilkka Koivisto on "Elämänmittainen luontoretki" -kirjansa sivulla 47-48 kertonut siitä miten Koivisto sai joltakulta tavalliselta ihmiseltä vihjeen. Hän oli valitettavasti unohtanut vinkkaajan nimen.

Vihjeen perusteella Koivisto sai havainnon jonka mukaan Helsingin naakat olivat oppineet paljon junista. Koivisto oli saanut vihjeen joltain tavalliselta ihmiseltä ja meni seuraamaan naakkoja. Naakat söivät hyönteisiä joita oli tarttunut junaan. "Paikallisjunien saapuminen ei kiinnostanut naakkoja lainkaan, mutta joka ikisen kaukojunan veturin maskin ne puhdistivat. Sen lisäksi että naakat kykenivät erottamaan kaukojunat paikallisjunista, saatoin niiden touhuja seuratessani huomata, että jo kaukojunia koskevat kuulutukset saivat ne valpastumaan. Rajansa kuitenkin naakkojenkin ällillä: ne valpastuivat yhtä lailla, kuulutettiinpa sitten junan lähtemisestä tai saapumisesta." Ne olivat siis oppineet että kaukojunien pitkä matka ja suuri nopeus tarkoitti runsasta hyönteissaalista ja että kuulutuksien ja junien tulemisen välillä oli yhteys.

Tämänlaiset herttaiset huomiot innostavat ja moni varmasti kiinnostuu luontoretkestä jonka voi tehdä vaikka Helsingin rautatieasemalle, jos luontoisimpaan paikkoihin ei vaikka pääse tai halua.

Vastaavasti minua "tippasi" lintujen käyttäytymisestä VR:än leivissä toimiva ammattikondyktööri. Muistan hänen nimensä, mutta jätän tämän tällä kertaa mainitsematta, koska tämä tippaus ei ole sellainen joka tuo mukavia kiinnostuneita luontoretkeilijöitä kiinnostumaan VR:än palveluista.

Hän kertoi että valtionrautateillä on (muistaakseni Ilmalassa) erityinen raide, jonne junia viedään puhdistettavaksi jos sen alle on jäänyt ihminen. Kun juna saapuu tälle tietylle huoltoraiteelle, linnut kerääntyvät.

---

Suomessa kuolee vuosittain noin 60 ihmistä junan alle. Kenties heitä varten kivimiehet lauloivat VR:än mainoksessa "Näin voin mä matkustaa kohti paikkaa parempaa / Sillä nyt tiedän että pysyy elämä raiteillaan."

Miten pähkinähakki sai pilkkunsa

Funktioon perustuvan selittämisen vaikeutena on usein määrittää sisäinen ja ulkoinen toiminta ; Funktio kun voidaan jakaa primaariseksi käyttötarkoitukseksi jossa esine on tehty tiettyä asiaa varten. Ja sitten esineellä voi olla jokin käyttötarkoitus jota sille ei ole tehty. "Ihmemies MacGyver" perustuu siihen miten suuressa osassa jälkimmäinen on. On eri asia että jotain voidaan tehdä kuin että se olisi sen tarkoitettu funktio.

Tämä kohtaa tieteet etenkin evoluutioteorian kohdalla. Siinähän yksi tärkeimmistä konsepteista on ajatus adaptaatiosta, hyödyllisestä ominaisuudesta. Nämä hyödylliset piirteet sitten yleistyvät, jolloin funktiosta tulee luonnonvalinnan kautta ominaisuuden säilymisen syy ja yleistymisen syy. Mutta sen alkuperäisen syntymisen syynä on tietysti sattuma, mutaatiot.

Tämä asia herätti etenkin Gouldin mietteet. Hän moittikin että adaptaatioista tulee helposti "just so storyja". Adaptiivinen selitys voi olla vain asian ympärille tehty tarina. Hän vertasi tätä eläinsatuihin, kuten niihin joissa selitetään "miten pantteri sai pilkkunsa". Gould ei tietysti vastustanut luonnonvalintaa itsessään. Hän ei siis ikään kuin adaptaation käsittelyssä "katsonut kokoa vaan sitä miten sitä käytetään". ; Hän siis korosti että adaptationistit ovat liian "Ihmemies MacGyvereitä" ja keksivät luovia funktioita asioille sen sijaan että ikään kuin miettisivät että "mikä on sen esineen arkikäyttötarkoitus". Esinevertaus on sinänsä hyvä muistaa, koska Gould viittasi että adaptaatioiden huolimaton käyttö vertautuisi siihen että selittäisi että ihmisellä on nenä jotta silmälasit pysyvät päässä - kun tosiasiassa aika -analyysi paljastaa syyseuraussuhteen nurinkuriseksi ; Silmälasit on muotoiltu niin että ne pysyvät ihmisen nenällä.

Tämä adaptaatioselitysten piirre on jäänyt hämäräksi ainakin monille eievoluutioteorian sisällöstä kiinnostuneille, mutta joilla kuitenkin on kiinnostusta sen kommentointiin. Heitä ovat jotkut humanistit ja tietysti kreationistit. Heidän kohdallaan useimmiten kuitenkin ihmetyttää se, miten he itse omilla alueillaan näyttävät hyväksyvät testaamattomissa olevat "just so" -tarinat. En tiedä miksi he ovat evoluutiota vastaan jos tälläinen epäsuora tarinointi on heistä ihan tieteellisesti hyväksyttävä tiedonjäsentämisen metodi. Mutta jotta tämä ei jäisi "tu quoque -vittuilun" tasolle (niin nautittavaa kuin se onkin) on hyvä ottaa jotain konkreettista joka pistää adaptaatioiden tarinasyytteen varsin kyseenalaiseksi.

Toki evoluution kohdalla adaptiivinen selitys ei ole itse asiassa ainut tapa saada uskottava selitys asialle ; Kun katsomme eläinten jälkeläisiä huomaamme että jotkut yksilöt saavat pitkässä tähtäimessä "isompia perheitä joista tulee isompia sukuja" kun taas toiset eläinyksilöt "jäävät pienperheiksi tai lapsettomiksi". Tämä kertoo jonkinlaisesta karsiutumisesta. Emme kuitenkaan välttämättä tiedä onko tämän takana esimerkiksi "seksuaalinen miellyttävyys" vai "selviytymis- ja elinkyky". Evoluutio laskee kelpoisuutta. Ja me voimme laskea kelpoisuuksia ilman ainuttakaan funktionaalista selitystä. Lisääntymään pääsevät jälkeläiset ovat mitattavissa oleva suure.

Mutta tämä ei tietysti ole vielä kaikki. Sillä onneksi maailmassa on Ilkka Koivisto. Hänen kirjastaan "Elämänmittainen luontoretki" nimittäin löytyy kohta jolla hän selittää miten tarinoista saadaan hyviä. Hän kertoo sivulla 194-195 miten sepelkyyhkysien kaulassa oleva kuvio on näkyvä. Tätä voisi pitää signaalina koska valkoinen on erottuva. Kuitenkin kyseessä on suojaväri koska se rikkoo kyyhkysen muodon. Koivisto kuvaa miten tämä oli opettavaista ; Tarina värin merkityksestä signaalina on helppo tehdä sellaisenaan, mutta tämä "voi olla" ei vielä riitä. "en todellakaan tulkitse kaikkia lintujen höyhenpuvun värejä signaaleiksi. Ilmiselvät naamiointivärit tietysti tipahtavat signaalien listalta ensimmäisinä." Valkoisen kaulavärin kätkemisominaisuuksiin haetaan tukea myös lähisukulaisia analysoimalla; Avuksi voidaan ottaa esimerkiksi pesiminen. Sepelkyyhky pesii ja hautoo oksistoissa näkyvissä. Elinolosuhteissa ääriviivojen rikkoutumisesta on hyötyä. "sepelkyyhkyn lähisukulaisella uuttukyyhkyllä ei tälläisiä täpliä ole. Uuttukyyhky pesii nimensä mukaisesti uutuissa eli pesäpöntöissä tai luonnononkaloissa, siis pimeissä suojaisissa paikoissa." Koivisto hakee apua myös etologiasta yhdistettynä lajin yksilöiden kehitysvaiheisiin ; Väriläiskää ei välttämättä tulkita suojaväriksi koska esimerkiksi "Kuhertava lintu pörhistää ne, toisin sanoen ne ovat seksitoimen signaaleja. Siten ei olekaan mikään ihme ettei tälläistä hohtoa ole näiden kolmen lajin nuorten kauloissa."

Koivisto näyttää samalla myös että pähkinähakin selän pilkut ovat kenties asfalttikadulla näyttäviä ja kirkuvia valkoisia läikkiä. Mutta hakin omissa elinolosuhteissa ne ovat suojaväri, koska sembramännyn alla maa pilkkuuntuu, etenkin sembramäntyisessä metsikössä. Pilkut ovat siksi todennäköisesti suojaväri ja vain hyvin epätodennäköisesti signaali - vaikka Koivisto myöntääkin että tässä tutkimusta ja analyysiä ei ole tehty yhtä vahvasti kuin sepelkyyhkyjen "kaulanauhan" kohdalla. Hakkien pilkut suojavärinä on siis hyvä selitys, mutta selityksissä on hyvyysasteita, ja hyvyysaste muuttuu tutkimuksen antaman tuen, korroboraation, myötä.

Luonnossa suojaväritys on siksi yhtä vähän mielipidekysymys kuin se, onko armeijan mastopuku suojaväri vai ei ; Itse asiassa hyvinkin samalla tavalla. Metsässä ja sodassa se on suojaväri koska se sopii taustaan ja sitä kautta saadaan vähemmän luodista. Kadulla se taas on signaali jolla esimerkiksi skinhead tunnustaa väriä ja erottautuu ympäristöstään tiettyyn "maiharilla mutiaisia naamaan" -henkiseen alakulttuuriin kuuluvaksi. Larppiireissä nörtit taas pukeutuvat maastopukuun saisivat maineen siistinä nörttinä ja tässä sivussa "pesää" tyttösiltä. (Anteeksi hieman karkea näkemykseni sekä skinheadeistä että larppaajista. Selitykseksi selittelen että minulla ei ole mitään heitä vastaan, en vain pidä heistä ihmisryhmänä tai yksilöinä.)

Tätä voidaan testata myös valintapainetta tutkien ; Esimerkiksi voidaan ottaa kasa erilaisia eläimiä, merkitä niitä, vapauttaa niitä luontoon ja sitten jonkin ajan kuluttua pyydystellä niitä takaisin jotta saadaan selville onko jompi kumpi jäänyt enemmän saaliiksi. Riittävän suuret otokset ja kokeiden toistot antavat kyllä kuvan siitä onko jokin suojaväri vai ei. Vastaavasti seksuaalivalinnassa voidaan tehdä kokeita testaamalla soidinkäyttäytymistä ja laskea "kuka pääsee pukille ja kuka ei" ja vaihtoehtoisesti tekemällä geenien kautta "isyystestejä" eläimille. Jos väri ei tuo suosiota, vaan vaikka vähentää suosiota, siihen ei liity seksuaalivalintaa. Samoin väripilkkujen signaalikäyttäytymistä voidaan testata atrappien avulla. Tai sitten suttaamalla nämä värit eläimiltä piiloon ja katsomalla sitten miten eläimet käyttäytyvät tähän liittyen. Jos kyseessä on signaali, viestinnän pitäisi muuttua. Ja mikä yllättävintä, se että ominaisuus on yleistynyt neutraaleista syistä voidaan todellakin koetella.

Toisin sanoen tarinat ovat falsifioitavissa, ne eivät siis voi olla vain epämääräisiä heittoja joita heitetään nuotiotarinoina. Adaptaatioihin liittyvät metodit sallivat erilaisten näkemysten testauksen tavalla jossa tarinoista tulee koeteltuja teorioita, faktojen tukemia hyvin perusteltuja uskomuksia. (Tieteenfilosofisesti tämä on suunnilleen sama kuin minkä minä arki-ihmisenä sanoisin erimieliselle että "Hähä, se oli sitten siinä, U lose!" Mutta tieteenfilosofit ovat tietysti kohteliaampia, ainakin virallisesti.)

Moni ajattelee että käyttäytymiseen liittyvät asiat olisivat jotenkin erilaisia. Koska käyttäytymisestä ei jää mitään fossiileja. Kuitenkin elinolosuhteista saadaan tietoa:
1: Fossiilirekordissa samassa kerroksessa olevat eliöt ilmaisevat jotain siitä minkälaisessa ympäristössä sitä ollaan. Rakenteiden itsensä mahdollistamat asiat sekä se, mitä luonnossa on vastaavilla rakenteilla olemassa auttavat kohdentamaan tulkintoja niin että ne eivät enää ole mielivaltaisia arvauksia vaan hyviä akateemisia arvauksia. Ja tähän analyysiin Gould käskikin panostamaan, ei hylkäämään koko konseptia.
___1.1: Tämä tietysti unohtuu helposti jos ollaan looginen positivismi tai ei mitään -asennevammalla liikenteessä. Tieteiltä oletetaan 100% onnistumista. Omilta suosikkiteorioille nähdään helposti dogmaattinen 100% varmuus ja vastustajien kohdalla muistutetaan miten loogisen positivismin kumoutuminen jotenkin pakottaa heidät epäonnistumiseen. Tämä asennevamma on yllättävän yleistä. Pieret näyttää miten ihmiset eivät oikein osaa suhtautua akateemisuuteen ja rationaalisuuteen. Kun Dawkins kertoo että evoluutioteoria on tällä hetkellä elegantti teoria, jonka osaaminen kuuluu akateemiseen yleissivistykseen niin vahvasti että jokaisen rationaalisen ihmisen pitäisi tuntea se edes jotenkin nosti kritiikkiä siitä miten evoluutio, kuten ei mikään tiede, ei ole absoluuttisen 100% varmasti ja lopullisesti totta. Pieret on minua kohteliaampi kun hän vinoilee asiasta ; "Of course, Dawkins did not say that evolutionary theory is "absolutely certain." He said that it is a stunningly simple but elegant explanation of life on Earth today, which is true, and that no one can be ignorant of evolution and be a cultivated and adequate citizen, which Washington has proven, once again, not to be."
2: Itse asiassa vaikka geenit eivät fossiloidu (tai ainakaan emme osaa palauttaa niitä nykytekniikalla) niin perimässä on paljon samankaltaisuuksia. Kun esimerkiksi mietitään miten ihmiset ja simpanssit eroavat, on soveliasta katsoa sitä osiota mikä on erilaista. Ja tämän jälkeen voimme miettiä pelkästään niiden nykyisiä vaikutuksia. - ja tuskin kukaan nykyään itkee ja valittaa siitä että jos joku löytää geenejä joka aiheuttavat siniset silmät tai punaiset hiukset, että kyseessä olisi jokin "just so -story". (Geenien kautta voidaan saada hyvä arvaus ilmenemisaikajärjestyksestäkin. Fossiilit tarjoavat tietysti saman.)

Jalat (kaikki taaplaa - mutta ei tyylillä)

Ilkka Koivisto kuvaa "elämänmittaisessa luontoretkessä" luonnossakävelylle olennaista luonnetta. Hän kertoo että ihmiset jotka ovat nuorina tottuneet pelkkään asfaltilla kävelyyn, ovat vaikeuksissa aikuisena jos heidän täytyy vasta silloin opetella epätasaisella maastolla kävely. Oppiminen ei aikuisena suju samaan malliin kuin lapsena.

Toinen kävelyyn voimakkaasti liittyvä asia on hyvien kenkien korostaminen. Windsorista hyvät kengät ovat hyvin tärkeä asia; Ihmisen jalat ovat kehittyneet vuosimiljoonien aikana kävelyyn ja hän kannattaa poikkeuksellisesti sellaisia kenkiä jotka eivät ole läpipehmustetut, vaan sellaiset että niiden läpi saadaan jotain tietoa maastosta sekä siitä missä asennossa jalat ovat suhteessa siihen.

Kolmanneksi voidaan tietysti ottaa Terry Pratchettin kiekkomaailmassa seikkaileva vartija Samuel Vimes. Hän tuntee kadut. Ei siis vain osaa osotteita ja näe taloja joiden yhdistelmistä syntyy kortteleita, vaan tuntee ne jaloissaan. Hän tuntee kiveyksestä paikan jossa seisoo ja näin hän voisi kulkea kaupungilla silmät ummessa täysin turvallisesti - siis ellei hän olisi erikoistunut Ankh-Morporkin varsin väkivaltaiseen kaupunkiin jossa hän ei yleensä liiku niillä turvallisimmilla alueilla.Näiden yhdistelmäksi voitaneen sanoa omat Suomenlinnan reissuni. Olen lapsena tottunut kävelemään melko paljon sekä asfaltilla että luonnossa. Ja olen nauttinut etenkin epätasaisen maaston tuomista piirteistä. Asfaltti on itse asiassa yleensä ottaen tuntunut jopa tylsältä ; Jos elämässä jalat tuntevat vain asfaltin, ne eivät oikein ole tunteneet mitään. Voidaankin sanoa että asfaltilla kävely on kätevää jos pitää ehtiä töihin, mutta että vaikka pidänkin kävelemisestä en voisi kuvitellakaan nauttivani pelkällä asfaltilla kävelemisestä. Sellaiselle reissulle en lähtisi.

Yhtenä syynä on tietysti miljööero. Mutta toisena on se, että maasto tuntuu erilaiselta tallata. (Ja kuten ihmiset tietävät, minä olen tarkka siitä mitä ja ketä tallaan, koska nautin vain tietynlaisten tallaamisesta tietyllä tavalla tallattuna.)

Olen kuitenkin vasta melko lyhyen aikaa sitten alkanut käyttämään kenkiä joissa on vain vähän pohjaa. Olen yleensä käyttänyt napakkaa kenkää joka estää kengän linttaan painumisen. - Jostain syystä kävelen niin että vasemman kengän sisäreuna on kovemmalla rasituksella kuin ulkoreuna. Huonot kengät menevät tätä kautta pian pilalle ja kävelen ikäänkuin "hyvin vinosti".

Nyttemmin minulla on ollut hyvin kevyet kengät. Sellaiset mokkanahkaiset joista Sörnäisten asemalla oleva spurgu huomautteli että minun pitäisi hankkia kunnon lantsarit. (Syytä lausumisen tapahtumiseen en tiedä, mutta päivä oli 28.9.2011.) Niiden pukeminen jalkaan on hieman hankalaa koska rakenne on napakka (kun pakko on). Sen jälkeen ne sopivat kuitenkin harvinaisen hyvin.

Koska nämä kengät eivät sovellu mihinkään kallioninjailuun - siihen minulla on eri kengät. Tai oikeastaa ne vanhat yleiskenkäni - onkin suomenlinnan mukulakivimaasto ollut loistava löytö. Tämänlainen maasto kertoo jokaisella askeleella ; On mukavaa tuntea kengänpohjan läpi, että jalan alla on se 3 (tai jopa 5) kiveä. Ja että joskus yksi niistä on löysällä. Tai kiven raoissa ruohoa.

Estetiikka ei ole pelkästään silmille tai korville.

Syökää kanaa ; Älykkäille eläimille.

Kuten jotkut ovat ehkä huomanneet, en pidä siitä että "eläinten hyvinvointi" erotetaan "eläinten oikeuksista". Sillä eläinten hyvinvointi on jotain johon voidaan viitata etologialla. Näin voidaan vaikkapa kritisoida susien vaellustarpeen kautta sitä että vaeltavia eläimiä laitetaan häkkeihin, kuten esimerkiksi Konrad Lorenz esitti.

Itse asiasa silloin kun on tarpeen erottaa "eläinten oikeudet" "eläinten hyvinvoinnista" onkin itse asiassa jonkinlaienen tilanne jossa eläinten hyvinvointi ei enää ole mikään varsinainen pointti. Sen sijaan ihmiset päättävät eläimille oikeuksia inhimillisten normien kautta. Eläintä nämä eivät välttämättä kiinnosta. Tämänlainen tilanne on vaikkapa se, kun aktivistit vapauttavat eläimiä tarhoista siksi että eläimille kuuluu abstrakti "vapaus". Tästä voi seurata luontokatastrofi jos vapautetut eläimet ovat vaikkapa minkkejä. Tämänlaista toimintaa ei voi kutsua "eläinten oikeuksiksi" vaan "edesvastuuttomuudeksi, typeryydeksi ja eläimen välineellistäminen ensisijassa oman arvomaailman symboliksi."

Tätä kautta onkin hyvä nostaa esiin yllätys. Ilkka Koivisto on tunnettu eläinten oikeuksien ystävä. Hän kannattaa etologiapohjaista eläinten hyvinvoinnin määrittelyä. Tätä kautta hän voi osallistua keskusteluun jossa parannetaan eläinten hyvinvointia tiedon kautta. Kirjassaan "elämänmittainen luontoretki" hän kuvaakin sitä, miten tarhakettujen tutkimus tuotti yllätyksiä. Ihminen helposti ajattelee että luonnollinen olosuhde on eläimelle se mukavin. Kuitenkaan kettujen kohdalla erilaisesta olosuhteesta ei ole enää haittaa. Koivisto kuvaakin sitä että kenties ketun älykkyys onkin tässä apu ; Kettu oppii elämään hyvin erilaisissa olosuhteissa ja viihtymään niissä.

Sen sijaan Koivisto hätäileekin enemmän kanojen kanssa. Ne eivät ole yhtä älykkäitä kuin ketut, eivätkä siksi yhtä joustavia. Niiden toiminnassa luonnonolojenmukaisuuden olisi oltava siksi kovempi ja voimakkaampi. Kanat toisin sanoen kärsivät enemmän kuin älykkäämmät ketut. Ja juuri älykkyyden puutteen takia.

Tämä muistuttaa siitä, että vaikka eläinten älykkyyttä pidetään usein koventavana asianhaarana, eli älykkäitä eläimiä tulee kohdella paremmin jo niiden korkeamman tietoisuuden takia, jolloin ne koetaan sellaisiksi että ne voivat kokea hyvin monisyisempää tuskaa ja ovat tästä myös tietoisempia. Ja samoin älykkyytä pidetään riskinä kärsimykselle ; Ajatellaan jotenkin että älykäs eläin kärsisi enemmän luonnottomissa tuotanto-olosuhteissa. Kuitenkin tilanne ei ole näin yksinkertainen.

Kana lienee tässä muistutus ajatuksenmuutostarpeesta. On hyvä arvioida muutakin kuin älyä ihannoiden. Tämä kettuihin enemmän kuin kanoihin kiinnittäminen heijastaakin osittain sitä että älykkyyttä pidetään erityisen arvokkaana. Ja toisaalta tässä on taustalla ajatus kuolleen ruhon välineellistämisen eriarvoisuudesta. Sehän ei itsessään koske eläimen elämän kärsimystä itseään vaan sitä mitä sille tapahtuu sen kuoleman jälkeen. Kanaa katsotaan sormien välistä koska syömistä pidetään jotenkin arvokkaampana välineellistämisenä kuin nahan talteenottoa. Tämä taas on eläimen hyvinvoinnin kannalta puhtaasti inhimillinen symboliarvo. Kettua ei varmaan kiinnosta eikä se tykkäisi turkistarhaelämästä sen enempää tai vähempää jos se tietäisi että se syötäisiin sen sijaan että vain sen turkki otettaisiin talteen.

Tunnistettu

""Pyrstöpuolelta mies muistuttaa erehdyttävästi Roope-setää." ... "Vaappumatapa on sama." ... "Ja hän on sedän kokoinenkin.""
(Tupu, Hupu ja Lupu hämääntyvät partanaamiosta "Roope-Setä 12/03")

Luin aamupuhteinani Ilkka Koiviston "Elämänmittainen luontoretki" -kirjaa. Siinä hän muun muassa kertoo että yksilöllisiä piirteitä voidaan käyttää eläinyksilöiden tunnistamiseen.

Esimerkiksi leijonien viiksikarvat ovat hieman yksilöllisesti rivissä. Koivisto kuitenkin myöntää että tämä tunnusmerkki on lähinnä jotain jolla eläintenhoitajat tunnistavat hoitamansa eläimen.
Leijonat tuskin tunnistavat toisiaan ensisijaisesti viiksikarvoista, koska nämä erottuvat vasta melko läheltä. Tämä muistuttaa että vaikka tunnistamisen apuvälineenä olemisen tärkein piirre on yksilöllisyys, niin se, että ominaisuus on yksilöllinen ei vielä tarkoita että sitä myös käytettäisiin tunnistamiseen.

Toisaalta joillakin eläimillä esiintyy vastavuoroista altruismia. Silloin he auttavat enemmän niitä jotka joskus ovat auttaneet itseä. Näissä tapauksissa on selvää että yksilöt tunnistavat toisensa jostakin, mutta voi olla vaikea kertoa mikä piirre on se, joka on ratkaisevan tärkeä.

Toisin sanoen joskus meillä on piirre jota voidaan käyttää yksilöntunnistamiseen, mutta emme voi olla varmoja käyttääkö kyseinen eläinkin tätä samaa piirrettä - osa "eilaumaeläimistä" ei välttämättä edes tunnista toisia yksilöitä ollenkaan. (Leijonat ovat laumaeläimiä joten ne todennäköisesti tunnistavat.) Ja joskus tiedämme että laji tunnistaa toisia yksilöitä vaikka meidän itsemme voisi olla vaikeaa erottaa mitään oleellisia yksilöllisiä piirteitä.

Ainakin ihmisten kohdalla tunnistaminen tapahtuu montaa kautta ; Vaikka tunnistaminen tehdään yleensä kasvoista, niin kuitenkin hyvin monet asiat paljastavat henkilön. Näin esimerkiksi meidän miekkailukoululla kauan olleet tunnistavat toisensa vaikka kasvot on peitetty maskilla ja pukeutuminenkin on melko lailla samasta muotista. ; Toisaalta vieraita voi olla vaikeampi erottaa toisistaan. Vanhan hokeman mukaan "kaikki kiinalaiset näyttävät samanlaisilta". Syynä tähän on tietysti länsimaisen silmän tottumattomuus.

Näin tullaankin Ilkka Koiviston tapaan käsitellä ihmisten äänentunnistamista. Sillä tässä kohden hän korostaa että ihmisten äänet ovat hyvin erilaisia. Hän on toki oikeassa siinä että ihmiset tunnistavat useita eri ääniä. Tämä tunnistamisherkkyys ei kuitenkaan ole aivan sama asia kuin se, että piirteet ovat todellakin yksilöllisiä. Se voi kertoa myös tarkastelutarkkuudesta. Tämä on tärkeää koska Koivisto pitää äänen yksilöllisyyttä adaptaationa ; On hyödyllistä olla tunnistettava. Tämä on kuitenkin hieman hankalaa, koska monesti sukulaisilla on hyvinkin samanlaisia ääniä. Esimerkiksi en kykene erottamaan puhelimessa puolisoni ja hänen sisarensa ääniä toisistaan. (Ulkonäöltään he ovat taas kuin kaksi marjaa. Jos marjat ovat vadelma ja mustikka.) Näin samaan joukkoon kuulumisen näyttäminen, ei toisista erottaminen, olisi olennainen asia.

Onkin luultavaa että äänessä on vastakkaisia valintapaineita ; Jos variaatiota on paljon, syntyy uniikkeja ääniä jotka sanovat "minä olen minä", mutta joka vaikeuttaa sitä että se muistuttaa että "kuulun teidän joukkoon". Ehkä kompromissi näiden välillä onkin se, että on järkevää erottaa omanlaisista hienoisiakin piirre-eroja niin että ei haittaa vaikka he ovat maskissa. Mutta muista riittää että tunnistaa että he ovat erilaisia, vaikka "kiinalaisia". Tällöin piirteen eroavaisuuden lisäksi voidaan tarkastella asioita eri tarkkuudella.(Oletuksena on että kiinalaiset eivät ole keskenään sen samannäköisempiä kuin eurooppalaiset keskenään.)

Pieni ajatus ; 9/11 -alarm

11 Syyskuuta odotettiin terroristien mahdollisia iskuja, ikään kuin WTC -iskujen muistopäivän kunniaksi. Sen sijaan ei käynyt oikein muuta kuin se, että Markku Koivisto kertoi Nokia Missiosta eroamisensa syyt. Syyksi paljastui homoseksuaalinen syrjähyppy.

Suhtautumisen ääripäistä saa jonkinlaisen kuvan, kun ottaa esiin "unkurin" tarinan heteroseksuaalisesta selibaattilupauksen rikkomisesta. Siinäkin pastori rikkoi seksuaalista nollatoleranssia vaativaa ohjenuoraa, mutta tarina on silti varsin kaunis ja jopa romanttinen ; Pappi luopuu työstään naisen vuoksi. Toinen ääripää taas löytyy "Napoleonin komplekseista" , jossa kuvataan kaksinaamaisuusaspektia. Koiviston tapa vastustaa homoseksuaalisuutta ja harjoittaa sitä itse saa ryöpytystä. Koivisto liitetään "bi -luokitelmaan", joka on homoseksuaalien parissa hyvin huonossa valossa ; Nämä kun nähdään jonain jotka ottavat heteroseksuaalisuudesta statuksen ja sosiaalisen käytännöllisyyden, ja ne parisuhteen arvokkaat puolet. Ja homoseksuaalisuus on vain "pervoilua" ja muuta "rietastelua" varten, jolloin biseksuaalit tietysti vahvistavat homoseksuaalisuuteen liittyviä stereotypioita.
1: Ja kääntäen ; tätä kautta on ymmärrettävää miten Koivistollakin voi olla niin negatiivinen kuva homoseksuaalisuudesta. Hän kokee että hän ikään kuin tietää mistä siinä on kysymys. Hän unohtaa homoseksuaalien vakavat parisuhdepuolet jotka ovat hänelle itselleen vieraita.

Ei liene yllättävää, että vaikka teko on nimen omaan homoseksuaalisuus, nimen omaan heteroseksuaalin on helpompaa suhtautua tekoon hyväksyvämmin kuin homoseksuaalin. Näin siis vaikka homoseksuaalinen ei näekään kovin helposti että itse homoseksuaalisuus tai homoseksuaalinen aktio olisi millään tavoin väärin.

Kuitenkin, näin itse heteroseksuaalina, toivoisin että tiukemmat uskonnolliset linjaukset näkisivät Koiviston kautta sen, että homoseksuaalisuuskielto on turha, jokin ohjenuora joka vääristää asioita ja josta luopuminen voisi olla romanttinen statement - aivan kuten sillä naisiin ulko-oven kautta menevällä piispalla! Kuitenkin kyyninen skeptikko sisälläni tietää että tosiasiassa fundamentalistiset linjat todennäköisesti koventavat linjojaan ja jossain vaiheessa joku miettii "Oinoslinjaa seuraten", että Nokia Mission johtaja varmaan seuraavaksi haluaa avioon Mannerheimin Hevosen tai koiran kanssa.

Tämä tilanne on siitä ikävä, että se tavallaan pakottaa Koiviston siihen odotettavissa olevaan, joka tuli esiin esimerkiksi Ted Haggardin kohdalla ; Hän oli Koiviston Ameriikanversio (ja siellä kaikki on suurempaa). Hän jäi kiinni siitä että oli vaimostaan haureudessa miespuolisen prostituoidun kanssa huumeiden vaikutuksen alaisena. Hänen ainut selviytymiskeino siinä maailmassa missä kaikki hänen sosiaaliset suhteensa olivat oli yksi. Hän väitti eheytyneensä homoseksuaalisuudesta. Tämä väite on helppo tehdä ja se rakentaa uskovaisille uudelleensyntymistarinan (Haggardin kohdalla toisen uudelleensyntymän, kun hän oli uudestisyntynyt tekonsa tehdessään) joka todistaa heille että kaikki se homofobia jota heidän uskontonsa pitää sisällään onkin Totta kun Jumalakin siitä ihmeellä parantaa kadonneet karitsat.