Kuten jotkut ovat ehkä huomanneet, en pidä siitä että "eläinten hyvinvointi" erotetaan "eläinten oikeuksista". Sillä eläinten hyvinvointi on jotain johon voidaan viitata etologialla. Näin voidaan vaikkapa kritisoida susien vaellustarpeen kautta sitä että vaeltavia eläimiä laitetaan häkkeihin, kuten esimerkiksi Konrad Lorenz esitti.
Itse asiasa silloin kun on tarpeen erottaa "eläinten oikeudet" "eläinten hyvinvoinnista" onkin itse asiassa jonkinlaienen tilanne jossa eläinten hyvinvointi ei enää ole mikään varsinainen pointti. Sen sijaan ihmiset päättävät eläimille oikeuksia inhimillisten normien kautta. Eläintä nämä eivät välttämättä kiinnosta. Tämänlainen tilanne on vaikkapa se, kun aktivistit vapauttavat eläimiä tarhoista siksi että eläimille kuuluu abstrakti "vapaus". Tästä voi seurata luontokatastrofi jos vapautetut eläimet ovat vaikkapa minkkejä. Tämänlaista toimintaa ei voi kutsua "eläinten oikeuksiksi" vaan "edesvastuuttomuudeksi, typeryydeksi ja eläimen välineellistäminen ensisijassa oman arvomaailman symboliksi."
Tätä kautta onkin hyvä nostaa esiin yllätys. Ilkka Koivisto on tunnettu eläinten oikeuksien ystävä. Hän kannattaa etologiapohjaista eläinten hyvinvoinnin määrittelyä. Tätä kautta hän voi osallistua keskusteluun jossa parannetaan eläinten hyvinvointia tiedon kautta. Kirjassaan "elämänmittainen luontoretki" hän kuvaakin sitä, miten tarhakettujen tutkimus tuotti yllätyksiä. Ihminen helposti ajattelee että luonnollinen olosuhde on eläimelle se mukavin. Kuitenkaan kettujen kohdalla erilaisesta olosuhteesta ei ole enää haittaa. Koivisto kuvaakin sitä että kenties ketun älykkyys onkin tässä apu ; Kettu oppii elämään hyvin erilaisissa olosuhteissa ja viihtymään niissä.
Sen sijaan Koivisto hätäileekin enemmän kanojen kanssa. Ne eivät ole yhtä älykkäitä kuin ketut, eivätkä siksi yhtä joustavia. Niiden toiminnassa luonnonolojenmukaisuuden olisi oltava siksi kovempi ja voimakkaampi. Kanat toisin sanoen kärsivät enemmän kuin älykkäämmät ketut. Ja juuri älykkyyden puutteen takia.
Tämä muistuttaa siitä, että vaikka eläinten älykkyyttä pidetään usein koventavana asianhaarana, eli älykkäitä eläimiä tulee kohdella paremmin jo niiden korkeamman tietoisuuden takia, jolloin ne koetaan sellaisiksi että ne voivat kokea hyvin monisyisempää tuskaa ja ovat tästä myös tietoisempia. Ja samoin älykkyytä pidetään riskinä kärsimykselle ; Ajatellaan jotenkin että älykäs eläin kärsisi enemmän luonnottomissa tuotanto-olosuhteissa. Kuitenkin tilanne ei ole näin yksinkertainen.
Kana lienee tässä muistutus ajatuksenmuutostarpeesta. On hyvä arvioida muutakin kuin älyä ihannoiden. Tämä kettuihin enemmän kuin kanoihin kiinnittäminen heijastaakin osittain sitä että älykkyyttä pidetään erityisen arvokkaana. Ja toisaalta tässä on taustalla ajatus kuolleen ruhon välineellistämisen eriarvoisuudesta. Sehän ei itsessään koske eläimen elämän kärsimystä itseään vaan sitä mitä sille tapahtuu sen kuoleman jälkeen. Kanaa katsotaan sormien välistä koska syömistä pidetään jotenkin arvokkaampana välineellistämisenä kuin nahan talteenottoa. Tämä taas on eläimen hyvinvoinnin kannalta puhtaasti inhimillinen symboliarvo. Kettua ei varmaan kiinnosta eikä se tykkäisi turkistarhaelämästä sen enempää tai vähempää jos se tietäisi että se syötäisiin sen sijaan että vain sen turkki otettaisiin talteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti