David Chalmers on jakanut tietoisuutta käsittelevät kysymykset "helppoihin kysymyksiin" ja "vaikeisiin kysymyksiin". Hänestä helpot kysymykset ovat sellaisia jotka käsittelevät aiheita kuten tiedonkäsittely, mielentilojen raportointi, huomion kiinnittäminen ja esimerkiksi se, mitä hyötyä erilaisista tunteista on. Näihin kysymyksiin ratkaisu on tietty mekanismi joka suorittaa tietynlaisen funktion. Näiden kysymysten kohdalla kysymys on kenties puutteellisesti ymmärretty, mutta siihen voidaan ehdottomasti vastata. - Näin tiede voisi vastata kysymykseen "miksi meillä on tunteet" selittämällä tunteet adaptiivisina hyötyinä, ja niihin liittyvinä järkevinä strategioina ja pakottavuutena..Näiden lisäksi Chalmers pitää vaikeita kysymyksiä. Ne ovat kysymyksiä koetun tietoisuuden olemassaolosta. Hänestä nämä kysymykset säilyvät vaikka aivojen mekanismit selitettäisiinkin ; Karkeasti sanoen hän kysyy miksi emme ole filosofisia zombeja ~ Miksi meillä ei ole vain aistiärsykkeitä vaan lisäksi tietoinen kokemus aistiärsykkeiden olemassaolosta. Miksi koemme subjektiivisesti aistiärsykkeet sen sijaan että olisimme robottimaisia reagoijia. Lisäksi seinä tulisi vastaan sellaisissa tilanteissa kuin subjektiivisuuden selittäminen objektiivisesti.
Chalmersin kannattajien mukaan mikään objektiivinen lähestymistapa ei voi peittää tätä kuilua. Tämä tietysti tarkoittaa sitä että tiede ei voisi selittää tietoisuutta "edes naturalismi hyläten" ja vaikkapa Jumalaan tai taikuuteen henkivoimiin viitaten. Vaikeat kysymykset olisivat siis kaiken tieteellisen selvittämisen ja tietämisen ulkopuolella. Pakotettu mysteeri.
When coffeehouse is full, the philosophical zombies shall walk the earth.
Näin esimerkiksi Churchland on kritisoinut Penrosea, joka on tehnyt tietoisuuden selittämisä kvanttifysiikan ilmiöiden kautta sanomalla "Brain-wise: studies in neurophilosophy":ssa että "Pixie dust in the synapses is about as explanatorily powerful as quantum coherence in the microtubules." Tässä onkin tiettyä perää, koska Penrose antaa korkeintaan selityksen miten tietoisuus toimii. Ei sitä, miten aivomme eivät ole toisenlaiset kuin nyt. ()
Dennettin mukaan tässä kysymyksenasettelussa on syvä ongelma. Hän vertaa "vaikeaa kysymystä" strategiaksi jota vitalistit kysyivät biokemisteiltä ; He erottivat "elollisen kemian" "elottomasta kemiasta" ja väittivät että tässä välissä oli jokin syvä kuilu. Dennettin mukaan tämä on kuitenkin enemmänkin väite. Dennett korostaa että jos korostaa kvalioiden tieteelle selittämättömyyttä on jo pitkällä Kartesiolaisen dualismin tiellä. Hänestä suuri ongelma onkin itse asiassa vain määrästä johtuva asia ; Siihen saadaan selvyys jakamalla kysymys pieniin osiin - jotka sitten ovatkin niitä "helppoja kysymyksiä". Tätä kautta Dennettin näkemys on joko tiukkaa reduktionismia tai sitten se esittää että tietoisuus on emergentti piirre.
Loppu voidaan tietysti ohittaa sitä kautta, että maailma on kontingentti paikka. Jos aivomme olisivat erilaisia ne olisivat erilaisia. Siksi juuri tietyn lopputuloksen syntyminen vaatisi tietynlaisia taustaoletuksia, joita ei ole pakko ottaa. Tässä tilanne muistuttaakin antrooppisen periaateen kanssa kohdattuja kysymyksiä siitä, onko meidän itse asiassa mitään syytä keksiä pakottava syy sille että maailma olisi juuri tietynlainen, se mikä se nyt on. Kenties se voisi olla toisenlainen, ja silloin emme kenties olisi sitä kokemassa. ~ Kummassakaan emme katso "satunnaisesti valittua todellisuutta". Jos meillä ei sattuisi olemaan tietoisuutta emme sen olemassaoloakaan tietenkään pohtisi. - Joku voisi vastaväittää että tässä oletetaan toisenlaisia maailmoja, sellaisia joita ei ole nähty. Ja että tämä olisi typerää. Kuitenkin sama oletus on jo siinä että oletetaan että tietoisuuden olemassaolo ei olisi välttämättömyys. Siinäkin oletetaan todellisuus joka on erilainen kuin nykytila.
Mary had a little kvalia.
"Vaikeissa kysymyksissä" on toisaalta havaittavissa myös ongelmallisia piirteitä. Jos esimerkiksi otetaan ajatusleikki "Marysta", on meillä tilanne jossa meillä on tutkija joka ei ole koskaan nähnyt punaista väriä, mutta on kuitenkin lukenut kaiken tiedon punaisesta väristä. Ajatuskokeen esittäjän mukaan subjektiivinen kokemus ei tiivisty tieteelliseen tietoon, joten ensimmäisen kerran punaista nähdessään Mary saa erityisen oppimiskokemuksen.
Tässä ajatuksessa on kritisoitu esimerkiksi sitä, että punainen luonnonilmiönä on jo sellaisenaan kaavamaista tietoa joka tulee aivoihin. Tätä kautta herääkin kysymys siitä, että onko tässä ajatuskokeessa ideana sittenkin se, että "ei itse asiassa olekaan annettu kaikkea kaavamaista tietoa punaisesta, vaan karkeistus siitä". Tällöin punaisen kvaaliassa ei olisikaan mitään erityistä. Kokemus johtuu enemmänkin tiedon puutteesta. Tätä ei vain huomata ajatuskoetta tehdessä, jolloin itse asiassa siinä oletetaan väärin että "kaikki tieto on annettu" ja että "punaisen kokemus ei ole tiivistettävissä kaavoihin vaan kokemus on uusi vaikka kaikki tieto annettaisiin." (Jota tässä yritetään todistaa, joten sen asettaminen taustaehdoksi on hieman kyseenalaista.) Tätä kautta päästään Wilkinsin ratkaisutapaan Nagelin lepakko -ongelmassa. Siihen, jossa ihminen itse asiassa olisikin eräänlainen filosofinen zombie (hänellä ei ole subjektiivisia kvaalioita) vaan kysymys on vain datan määrästä ja tarkkuudesta.
Vastaväitteenä on tietysti se, että on helppoa sanoa että niin kauan kun ei ole näytetty punaista, voidaan sanoa että on annettu vajaata tietoa, eli tilanne ei ole "good enough" käytännössä ikinä. Ja se on koko ajatusleikin perusvaatimus, että verrataan tietotilaa ja kokemustilaa ja huomataan ne erilaisiksi. Tämän voi kuitenkin kuitata kertomalla että kenties ongelma onkin sitten siinä ajatuskokeessa itsessään ; Sen rajoitukset ovat juuri sellaisia että ihmiset ikään kuin pakotetaan kysymään vääränlaisia kysymyksiä. Se on siis ikään kuin vertailujärjestelmä jossa asetetaan ehdot "joko olet lakannut lyömästä vaimoasi - kyllä vai ei?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti