Komedioissa on naurunauhoja (laugh track). Niiden tehtävänä on alleviivata vitsejä ja vedota jonkin verran ihmisen sosiaaalisuuteenkin. Kun ihminen kuulee naurua, hänen on helpompi nauraa mukana. Ajatus naurunauhasta on tietysti myös tasapäistävä, ja antaa kenties kuvaa siitä että sarjassa olisi enemmän huumoria ja vitsejä kuin mitä muuten voisi luulla. Nauha on myös ikään kuin tunnustettu kuuntelijan aliarviointi, joka kertoo milloin pitää nauraa tai olla huvittunut että ei menetä kasvojaan ja saa huumorintajuttoman mainetta.
Naurunauhojen kulta-aika oli 1950-1960 -luvuilla. Ja kun nauru oli kerran nauhoitettu, sitä tietysti voitiin käyttää useita kertoja. Usein sarjat tekevätkin aluksi omat naurunauhansa jota sitten kierrätetään koko sarjan ajan.
Tästä päästään tietysti "Man on the Moon" -elokuvaan. Siinä Andy Kaufmanin hahmo pistetään sanomaan että monet naurunauhat ovat kuolleiden ihmisten naurua. Ne on tehty niin pitkän aikaa sitten. Tämä onkin totta. Esimerkiksi "Frasier" -sarjan naurunauhat ovat hyvin vanhaa tekoa, 1960 -luvulta.
1: Tämä tietysti suorastaan kutsuu luokseen sarjaa parodioivaa "Marisvitsiä" ; Sarjassahan Maris oli Nilesin vaimo jota ei oikein nähty mutta josta kuultiin usein puhetta. Nauru oli yhtä eloissaa kuin Maris. Voikin kuvitella että jos Niles rikkoisi neljännen seinän hän sanoisi jotain seuraavaa "I hear laughter. Is it ghost or you Maris?"
2: Toki kierrätystä käytetään muutenkin ja esimerkiksi uusimmassa Indiana Jonesissa taas käytetään huutoa, jonka päästää kuollut mies. Eli vaikka nauhat usein kiertävät vain muutaman vuoden, ja kenties vain yhden komediasarjan yhden kauden verran, osa nauhoista on hyvinkin pitkäikäisiä.
Tätä ajatellessa voi mieli tulla surulliseksi, sillä on hyvinkin mahdollista että monet naurunauhat ovat hyvinkin vanhoja. Näin ollen kuulemmekin nauhoilla ihmisiä jotka ovat jo haudassa. Ensivilkaisulla sitä voisi ajatella että tämänlainen epäluonnollinen epäkuolleiden zombie -nauru olisi irvokasta.
Mutta sitten muistaa että nämä ihmiset ovat muuttuneet omalla tavalla ikuisiksi käsitteiksi juuri näiden pitkäikäisten naurunauhojen kautta. Ja se se vasta onkin irvokasta. He ovat ikään kuin ikuisiksi ajoiksi kahlehdittu kulttuurimme kenties omituisimpaan tarkoitukseen.
Tiedättekö, mitä minä tekisin jos olisin tälläinen naurunauhalla naurava jo kuollut? Minä taatusti kääntyisin haudassani. Jos vain vielä eläisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti