"Yksittäisten naisparien lapsettomuus ei ole sairaus, vaan luonnollinen olotila. Tilanteita joissa lapselta puuttuu isä ei pidä ryhtyä keinotekoisesti tuottamaan. Isän puutteesta kärsiviä lapsia kasvaa yhteiskunnassamme muutenkin jo valitettavan paljon. Miehen mallit ovat tärkeitä isättömälle lapselle. Miehen malli ei kuitenkaan korvaa omaa isää, niin kuin ei lapsen mallikaan korvaa omaa lasta. Lasten saaminen ei ole viime kädessä naisen tai miehen ihmisoikeus, mutta lapsella tulisi olla oikeus omassa arjessaan molempiin vanhempiin, äitiin ja isään."
(Päivi Räsänen, "Mitä maksaa ihmishenki?", sivu 181)
Aloitin melko pitkällä lainauksella koska sitä kautta kykenee hyvin hahmottamaan perinteisen kristillisen perhenäkemyksen. Hyvin monien kristittyjen perhekuva perustuu kuvitteelliseen biologiseen perhekeskiöön. He perustelevat luonnollisuuden kautta tietyn perheytimen luonnetta ja yrittävät kieltää erilaisia käytänteitä jotka eivät sovi tähän. He perustelevat tätä sinällään tosiasialla, jossa jokainen lapsi vaatii syntyäkseen sekä biologisen äidin että biologisen isän. - He hyppäävät kuitenkin tältä "spermanluovutustasolta" jonnekin aivan muualle. Heille biologinen lisääntyminen ja sosiaalinen vanhemmuus ovat ikään kuin sama asia. Tätä kautta he rakentavat näkemyksen, jossa hedelmöityshoidot sopivat avioliitossa oleville heteropareille, joiden lapsettomuus on heidän silmissään määritelty jonkinlaiseksi sairaudeksi jota saa hoitaa. - Näin vaikka teknisesti lapsettomuus ei itse asiassa ole mikään sairaus, ja jos toinen on lisääntymiskyvytöntä, on todellakin "luontevaa" että hän ei saa lapsia. Siksi asian korjaaminen vaatiikin sitä luonnotonta teknologista väliintuloa.1
Tämä perhekuva rakentaa eräänlaisen ihanteellisen illuusion, joka lähemmässä tarkastelussa näyttää varsin erikoiselta.
Räsänen kuvaa sivulla 181-182 että "Isän ja äidin keskinäisen suhteen kautta tytöt ja pojat voivat parhaiten oppia kunnioittamaan vastakkaista sukupuolta ja myös arvostamaan omaa kehittyvää naiseuttaan ja mieheyttään. Lapsi saa paremman kosketuksen ihmisten erilaisuuteen kuin yksisukupuolisten vanhempien kautta." Heitto on varsin makaaberi, koska tosiasiassahan lapset eivät suinkaan ole pelkästään perheessään. Jos lapset jotain oppivat lesbojen parissa, niin sen että ihmiset ovat erilaisia. Sama omituisuus näkyy hänen retorisessa kysymyksessään sivulla 181 "Jos isä ei tuo mitään lisäarvoa lasten hoitoon ja kasvatukseen, millä perustein heitä huudetaan vastuuseen perheestään?" Yleensä perustelu on olemassa ja se on niin ilmiselvä että retorinen kysymys näyttää idiotismilta. Se on karkeasti työ+raha. Lesboparit hoitavat vauvoja ja vaihtavat vaippoja ja tuovat rahaa taloon yhdessä. Tämä apu rahassa ja työssä (johon on pakko lisätä myös epäsuora sosiaalinen tuki) on jotain joka moni yksin oleva nainen haluaa abortin, koska katsoo että ei jaksa yksin. Kaikki eivät tätä tietysti tarvitse ja siksi moni sinkkunainen haluaa hedelmöityshoitoon koska ei löydä sellaista miestä jonka kanssa haluaisi rakentaa sen perheen. He uskovat tulevansa toimeen omillaan.2
Tässä kuvataan heteroperheestä erikoinen, epärealistinen, unelma. Utopiaa joka toteutuu kenties jossain naisten kioskikirjallisuutta edustavissa romanttisissa sarjoissa. Monen perheen kohdalla avioero on nimeomaan se oikea ratkaisu, johon tulisi päätyä nimenomaan lasten vuoksi. Räsänen voi toki muistuttaa siitä että hyvin moni perhe on "riittävän onnellinen", mikä opettaa esimerkiksi riitelyn ja erimielisyydenkin tärkeitä taitoja. Ongelmana on kuitenkin se, että nämä ihmiset elävät "riittäävästi mahdottomassa utopiassa" ollakseen lähtemättä pois. Tässä mielessä ne perheet joiden käyttäytymistä käskyn pitäisi rajoittaa eivät ole niitä joihin positiivinen kuvaus osuu edes "normaalitasolle laimennettuna". Tämä on hieman sama kuin jos vaatisi terveiden normeja sairaille - liikunta pitää toki terveen terveenä ja hyväkuntoisena, mutta kuumeessa se voi aikaansaada sydänlihastulehduksen. Räsänen siis itse asiassa soveltaa epäsopivia ihanteita juuri siellä missä niitä ei voi soveltaa.
Asiassa on mielenkiintoista se, että moni yhteiskunnallinen ilmiö tiedetään olemassaolevaksi, mutta näitä ei kielletä samoin perustein. Lapsen oikeus molempiin vanhempiin on epävakaa, ja se vaihtuu sen mukaan kannattavatko kristityt niitä vai eivät. Eli mielipiteet on taustalla itse asiassa lyöty lukkoon ja perusteluja vaihdetaan tilanteen mukaan. Lopputuloksena tämänlaisesta on se, että sama argumentaatio ei toimikaan kaikkialla, joka on privileegioiden merkki. On hyvä huomata, että erikoistilanteet ovat laissa tavallisia ja niiden avulla laista tehdään käytännössä toimiva. Poikkeustapauksilla ja rajoitteilla tulee kuitenkin olla erityisen hyviä syitä. Jos privileegoilta ei vaadita erityisperusteluja, oikeudenmukaisuuden periaate särkyy.3
Tämä kertoo siitä että oikeudenmukaisuus ei ole se, mitä tässä ajetaan. Jos esimerkiksi lapsella on aina oikeus isään, se tarkoittaa sitä että yksinhuoltajia tulisi pakottaa sarjaan isyystestejä ja pistää päälle pakkoavioliitto jota ei voitaisi rikkoa mitenkään.4 Tätä ei kuitenkaan yleensä kehdata ajaa julkisesti, ei moraalin vaan "poliittisen pelaamisen" vuoksi. Tästä seuraa esimerkiksi se, että isyystestit nähdään kauheutena Räsänen selittää sivulla 180 että "Hiljattain Eduskunta jopa muutti isyyslakia niin, että isyyden toteamiseksi voidaan ottaa näyte myös lapsen isäksi epäillyn sukulaiselta, jos isä on kadonnut tai kuollut. Nyt haluttaisiin tietoisesti synnyttämään tilanteita, joissa lapsi olisi lähtökohtaisesti juridisesti tyystin isätön."
1: Hän siis vastustaa isän oikeutta varmistaa vaimon yksiavioisuus, koska tämä on lapsen oikeuksia vastaan. Tämä on hyvin mielenkiintoinen oikeus, koska testillä periaatteessa vahvistetaan isyys ja voidaan löytää lapsen biologinen isä silloin kun se muutoin olisi epäselvää. Näin voitaisiin varmistaa se, että biologinen isä ei livahda vastuustaan. Kuitenkin käytännössä tämä ilmenee Räsäselle mysteerinluojana, jossa perheen avioisä mahdollisesti osoittautuu aisankannattajaksi, joka taas on teillä tietämättömillä.
2: Tämä ei ole kovin hyvin yhteensopiva sen näkemyksen kanssa jossa biologisella isyydellä olisi oikein mitään merkitystä ; Jos biologisessa isyydessä on jotain erityisolennaista, ei tälläisessä vaatimuksessa pitäisi olla mitään ongelmaa. Jos isyystestiä ei anneta huoltajana voi olla "aisankannattaja", eibiologinen isä jolle lapsi on siis mitä ilmeisemmin vain jonkinlainen "lapsen malli". Jumalan lain mukaanhan jokaisella lapsella on biologinen isä ja biologinen äiti, jotka ovat sama kuin huoltajat?
3: Räsäsen tulisikin huomata, että spermanluovuttaminen tuottaa biologisia isiä, ja että tosiasiassa että hyvin valtava määrä ihmisen seksuaalisuudesta ei olekaan "yksiavioista onnea". Vieraissa on aina käyty melko paljon, olipa yhteiskunta sitten monogaminen tai haaremipohjainen tai kristillisessä juntassa pyöritetty. Ihmisen kulttuurista siivottu luonnollinen sekuaalisuus näyttäytyykin tässä valossa jonain, jossa on selvästi eroteltava biologinen isyys ja sosiaalinen isyys. (Äidit ovat perillä vanhemmuudestaan, isille tämä on tullut mahdolliseksi vasta viime aikoina.) Siksi niitä biologisen isyyden testauksia ylipäätään tarvitaan ja tehdään.
Jännitteitä on paljon ja niiden purkamiseksi biologisen vanhemmuuden ja sosiaalisen vanhemmuuden kohdalla on periaatteessa valittavissa kaksi linjaa, joista vedellen muut periaatteet on rakennettava konsistentisti - tai sitten ollaan epäoikeudenmukaisuuden asialla koska samat argumentit eivät koskekaan kaikkia:
1: Jos biologinen vanhemmuus on tae hyvästä sosiaalisesta vanhemmuudesta, niin tästä seuraa se, että adoptio on pahasta. Näin Räsäsen tulisi selittää adoption kannattajille. miten adoptoitava lapsi ei korvaa lasta vaan on pelkkä lapsen malli. Jos biologinen vanhemmuus ja koettu huoltovanhemmuus asetetaan yhteen ja vain molempien symbioosille annetaan erityisoikeudelliseen tilaan, on selvää että tässä halveksitaan adoptiovanhempia. Tämä tulisi muistaa myös etenkin aborttikeskustelussa jossa adoptio mainitaan aina hyvänä kompromissina jossa biologinen äitiys ajetaan erityistilaan. Tässä tulisi muistuttaa tiukasti että jos lapsen adoptoi, vihjaa että "lapsi ei ole tervetullut".5
2: Tai sitten kristityt tajuavat että adoptioperheet takaavat hyvän sosiaalisen vanhemmuuden koska heidän perheeseensä lapsi on tervetullut. Tällöin he korostavat tilannetta jossa sekä isä että äiti ovat perheissä tärkeitä. Jos tämä hyväksyttäisiin ja korostettaisiin että isyys ja äitiys olisi jotain todella ehdottoman lisäarvoa tuottavaa, niin tottakai siitä seuraa se, että sinkkuäideille hankittaisiin taloon isä. On parempi että lapsella on vaikka narkomaaniluolasta tempaistu tai juoppohullu ja väkivaltainen isä kuin ei isää ollenkaan. Tai sitten sinkkuäitien lapset pakkoadoptoitaisiin lasten parhaaksi lapsettomiin heteroperheisiin joissa molemmat vanhemmat ovat elossa.
Jokaisella lapsella on biologinen isä ja biologinen äiti. Mistään muusta ei sitten olekaan mitään takeita. Tämä on luonnonjärjestys joka on vallinnut aina. Historiankirjojen "lehtolapset" ja "äpärät" ovat todisteena siitä että näin on ollut historiassakin. Eikä lesbojen hedelmöityshoitokaan muuta tätä tosiasiaa mihinkään. Adoptiossa kumpikaan vanhemmista ei ole biologinen vanhempi, ja heidät hyväksytään silti perheeksi. Koska sosiaalinen perhemääritelmä on onnellisuuden kannalta ratkaisevampi kuin biologinen vanhemmuus. - Ja jokainen adoptiovanhempi haluaa lapsen, mutta moni heteroperheeseen syntynyt lapsi on vahinko jota kadutaan vuosia ja jonka implisiittisesti ja eksplisiittisestikin kerrotaan olevan riesa joka on ilmestynyt elämää pilaamaan.6
Perhediskurssin jännitteisyys näissä yksitiskohdissa ei tosin yllätä, kun muistaa että kristillisessä vanhempi-lapsi -suhteessa on laajemminkin syviä vaikeuksia. Tyypillistä se, että usein vedotaan avuttomuuden periaatteeseen. Eli esimerkiksi aborttikysymyksessä tai avioerokysymyksessä olisi vakavasti harkittava että vastakkain ovat äidin (ja isänkin) itsemääräämisoikeus ja lapsen oikeus ja että tämän vuoksi oikeus olisi annettava avuttovammalle, koska toisen valta muutoin jyrää tämän. Sama periaate unohdetaan kuitenkin välittömästi uskontokeskustelussa. Vanhempien oikeudeksi nähdään lapsen indoktrinointi omaan maailmankuvaansa. Tätä kutsutaan kasvatukseksi ja vanhemman vastuuksi. Mutta se on vain sen piilottelua että avuttomuuden periaatekin on vain jotain jota noudatetaan silloin kun se sattuu sopimaan niihin ennaltapäätettyihin Oikeisiin Mielipiteisiin. Tässä ei olekaan sitten enää kyse keskustelusta tai perustelemisesta, vaan ennakkokäsitysten junttaamiseksi valtapelillisin keinoin7.
1 Lapsettomuus ei ole sairaus - Tämä vihjeeksi niille jotka ovat nyt päättäneet että on hyvä ja sovelias aika ruveta minulta kysymään siitä että onko lapsia suunnitteilla. Puolisouteluvaihe on ilmeisesti mennyt ohi koska kyselyrintaman olemattomuus on muuttunut näihin kysymyksiin.
2 Ihmisissä on variaatiota, esim. palkkakukkaro ja psykologiset ja fysiologiset voimavarat voivat olla eri ihmisillä aivan erilaisia. Tämänlaisen variaation kaltaisten tosiasioiden hyväksyminen on viisauden minimitaso, välttämätön joskaan ei vielä riittävä ehto.
3 Räsänen moittii tässä usein sitä että lesboperheisiin laittamisesta ei ole riittävästi tutkimusta. Kuitenkin koska hän ajaa rajoitusta, hänen tulisi itsensä osoittaa hyvillä tutkimuksilla sen olevan olennaisen vaarallista!
4 Mistä moni kristitty kieltämättä unelmoikin vallan vimmatusti.
5 Raiskaustapauksissa abortti on Räsäsen mielestä kauhea perustelu, koska siinä tuomitaan syytön lapsi eikä syyllistä isää. Hänestä jokaisen lapsen pitäisi saada olla toivottu. Hän ei ole tajunnut että abortti takaa sen että tätä tunnetta ei tule.
6 Kuten allekirjoittaneelle pääsi käymään siinä mitassa, että hänestä olisi varsin positiivista, että hänet olisi abortoitu ennen syntymää. Sillä tietoisen tappaminen ei ole enää yhtään sama asia. Toki lapsuus on ns. menneisyyttä, mutta jotenkin sitä kantaa tiettyjä arpia mukanaan hieman samaan tapaan kuin sitä ilmeisesti kasvatuksellisen rankaisun hengessä otsaan 3 -vuotiaana saatua lihakirveen jättämää arpea.
7 Jossa ei keinoja kaihdeta, sivistyssanoja säästellä. Ja jossa logiikka ja perustelu voidaan sumeilematta raiskata omien pakkomielteiden ja poliittisten ambitioiden edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti