Hymyilkää enemmän!

Menestysteologia tuntuu hyvin intuitiivisesti selvältä ; Siinä menestys kertoo siunauksesta ja sairaudet kirouksesta. Juutalaisille tämä ajattelutapa oli ilmeisesti hyvin luonteva, koska Uuden Testamentin puolella Jeesus joutui erikseen kritisoimaan tätä näkemystä.
1: Tämä on sinällään merkillistä, sillä Vanha Testamentti pitää sisällään esimerkiksi Jobin kirjan, joka selvästi näyttää kirjan pyhyyden teologiseksi lähtökohdaksi hyväksyville varsin vakuuttavan vastaesimerkin. Pahan ongelmaa ei siis yleensä ratkaista synnin tematiikalla ja kerrota että kärsimys on ikään kuin ansaittua. Menestysteologiassa tämänlainen ajattelu on sen sijaan ilmselvä ja sen piirissä Pahan ongelmaan itse asiassa on vakuuttava ja lopullinen ratkaisu, oikeudenmukaisuuden ja rangaistuksen tematiikan kautta.

Menestysteologia johtaa käytännössä siihen että jos olet vaikkapa vammainen, ihmiset päättelevät että et usko tarpeeksi. Ongelmat kaikkoaisivat jos vain uskoisit enemmän. Tämä ei ole kovinkaan kaunista.

Toki kristinuskossa on paljon menestysteologisia suuntauksia ja niissäkin joissa niitä ei ole, on etenkin ihmeparanemiskertomuksilla olennainen rooli. Moni on jopa sitä mieltä että rukousparannus on kristinuskon ytimessä. Logiikka tuntuu jotenkin menevän niin että Jeesus lupasi vielä ihmeparannuksiakin suurempaa asiaa, syntien anteeksiantoa. Ja parantamalla ihmisiä hän samalla näytti että sairauksien lisäksi hän voisi vapautua myös synneistä. - Yhteys voisi näyttää konsistentilta menestysteologisen "synti on sairautta ja sairaus on syntiä" -tematiikalta. Argumentti on kuitenkin enemmänkin non sequitur - virhe jossa tehdään hätäinen päättely siitä että kyky yhdessä tarkoittaa taitoa myös toisessa, vaikka mitään pakottavaa yhteyttä näiden välillä ei ole. Toisin sanoen siinä ei oikeasti esitettäisiin menestysteologian konseptia, vaan tehdään ainoastaan huonoa ajattelua.

Sillä hyvin usea kristitty näyttää valinneen toisen tien. Siinä kärsimys näyttää jalostavan. Tällöin köyhien kärsimyksestä tulee heidän erityisoikeus, josta tulisi peräti nauttia. Tämäkin on tietysti tuttua uskovaisten tarinoissa jossa korostuvat erilaiset vaikeudet ja niiden voittaminen. Saadaan aikaan kristillinen taistelija joka on näyttänyt tahtotilansa taistella syntiä ja sielunvihollista vastaan.

Tämä johtaa Äiti Teresan kaltaisiin olentoihin. Ja tämä ei tarkoita mitään kovin mainiota. Hitchens kertoo "The Missionary Position" -teoksessaan Äiti Teresan etiikasta. Hän katsoo kärsimyksen jalostavan - ja siksi hän säästelikin hoitolaitoksissaan särkylääkkeitä ja kivunhoitoa, se auttoi ihmisiä lähentymään kristuksen kärsimyksiin. Hän kuvaa stoalaista suhautumista kärsimykseen "I think it is very beautiful for the poor to accept their lot, to share it with the passion of Christ. I think the world is being much helped by the suffering of the poor people" ja kun häneltä kysyttiin mitä köyhä voi tehdä maailman puolesta, hän sanoi että "They should smile more." Äiti Teresa itse ei toki karsastanut luksusta. Onkin kuvaavaa, että tämä hyväntekijä itse asiassa itse vietti yllättävän vähän aikaa Kalkutassa, joka toi hänen maineensa. Sen sijaan hän oli superjulkkis, joka kiersi ympäri maailmaa.

Tässä näkemyksessä on samaa mitä deterministisessä stoalaisuudessa tai itämaisessa karmassa ; Niissä pyydetään alistumaan väistämättömään. Tämä on hyvin julmaa sääntöä, joka kannustaa kärsimyksen ja pahan ja eriarvoisuuden hyväksymiseen. Vallanpitäjien ja etuoikeutettujen on tietysti mukavaa saada huonoimmissa asemissa olevat "olemaan kiltisti" ; (1) kunnioittamaan toisen omaisuutta, (2) kannustamaan siihen että ihminen ei kysy mitä itse saa vaan kysyy mitä voi tehdä muille & (3) olemaan onnellisuuden sijasta epäitsekäs, maltillinen ja totteleva. Tässä elämä tuskineen on vain irrelevantti testi matkalla siihen lopulliseen ihmeparanemiseen Taivaassa.

Taivaan ikuisen kivuttoman ja sairaudettoman ja synnittömän elämän valossa on helppoa huomata että itse asiassa tässä kärsimysfetistisessä teologiassakin on sisällä piilotettuna menestysteologia. Sen ongelmalliset elementit vain kätketään viemällä se tuonpuoleiseen. Silloin kärsimyksen jalostavaan voimaan keskittyvät voivat ikään kuin leikkiä että sitä ei ole. Molempien vaikutus on kuitenkin sama, se alistaa huono -osaisimpia, heikoimpia ja pienimpiä. Näin se tekee hyväosaisten elämästä entistäkin miellyttävämpää kun se muuten mahdollisesti ärsyttävä nurinakin vähenee.

Nämä kristilliset linjat saavat minut iloitsemaan siitä, että onneksi en ole kristitty. Tosin moni kristitty ei iloitse että nämä veikot ovat kristittyjä. Se saa minut hymyilemään Äiti Teresan toiveiden mukaisesti. Mutta vain vähän.