keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Pieni huomautus ; Kun vinttikoira ja tiikeri näyttävät samalta hyveeltä.

Fiore dei Liberin "Flos Duellatorumissa" on neljä hyvettä joita symboloi heraldinen eläin. Niistä yksi on tiikeri. Tiikeri symbolisoi hyvettä nimeltä celeritas, nopeus. Tämä on tietynlaista nopeutta, joka on yhdistetty tarkkuuteen. On siis oltava ripeä mutta ei hosuvalla tavalla.

Kuvavalinnallisesti tiikeri istuu ja pitää käpälää hieman samalla tavalla koholla kuin audatia -hyveen leijonakin. Tiikerin ja nuolen valinnaksi ajatellaan olevan jopa eräänlainen sanaleikki ; Sillä persiankielen sana tigris tarkoittaa nuolta.

Tai oikeastaan Fiore dei Liberi kuvaa tiikeriä sellaisena kuin hän sen on ajatellut olevan. Vaikka hän tietysti olikin maailmanmies, hän ei kuitenkaan ollut nähnyt sellaista elävänä. Tiikeriksi onkin valikoitunut sen ajan heraldisen perinteen näkemys asiasta. Nykyihmisen silmiin tiikeri näyttää ihan oikeasti lähinnä vinttikoiralta. Sekin olisi toki mainio ehdokas juuri tähän celeritas -hyveeseen.

Ei itse asiassa ole kovin vaikeaa kuvitella, että joku merimies, joka ei ole biologi, on matkoillaan nähnyt vaikkapa niitä egyptiläisiä vinttikoiran näköisiä faaraokoiria (joka luokitellaan virallisissa luokitelmissa "alkukantaiseksi koiraroduksi", joten sen kaltaisia on varmasti ollut 1400 -luvulla), Ja kuullut tiikereistä. Ja näin olisi käynyt jonkinlainen juttujen sekoittuminen joko silminnäkijän sekaantumisen tai kirjurinvirheen takia. Tämänlainen epätarkkuus voi tietysti olla myös satunnaista.

Ei kommentteja: