Naismaksan paluu.

"Tuulta ja tyventä" -blogi kirjoitti feminismistä. Aiheena oli kirja jonka minäkin olen lukenut. "Feministin käsikirja".

Kommentaari on sinänsä varsin klassinen "Feministin käsikirja (Liisa Huhta & Rosa Meriläinen) ei todellakaan sisällä mitään kiihkomielisten naisten raivoa, vaan se kertoo humoristisella säväyksellä sekä miehen että naisen tilanteesta ja sukupuoliroolien vaikutuksesta meidän jokaisen elämään. Kirjassa on myös eri henkilöiden kertomuksia siitä, kuinka heistä tuli feministejä. Joukossa on sekä feministimiehiä että -naisia." Olen sävyasiasta jopa samaa mieltä siitä että se on perussävyltään varsin humoristinen ja lempeä. Sen takana on kuitenkin dikotomista ajattelua, joka väittää että jos feminismi ei ole telaketjufeminismiä, niin sitten sen on oltava laadukasta ja fiksua. Retorinen taso on argumentaation kannalta ylipäätään irrelevantti. Sävy on vain se, millä se järkevyys tai typeryys paketoidaan. (Ja kyllä, se on pakko paketoida, joko häijyyteen, kohteliaisuuteen, eksaktiuteen, mahtipontisuuteen.. Mutta tästä ei kannata tehdä pääasiaa, vaikka paketointi ikään kuin onkin mukana.)

Hyvin suuri osa feminismin kritiikistä ohitetaankin kahdella pääargumentilla syyttämällä erimielistä sorronhaluiseksi sovinistiksi. Tai selittämällä että feminismi ei ole ns. telaketjufeminismiä ja tämän jälkeen käyttäydytään kuin kritiikkiä näiden reagointitapojen ulkopuolella ei olisi. Tämä on sinällään ongelmallista, koska itse en koe olevani sovinisti enkä väitä että feminismi olisi edes pääosiltaan telaketjufeminismiä. Mutta silti näistä pääkeinoista poikkeavia ns. argumentatiivisia reagointeja on melko vaikeaa saada. (Ei toki mahdotonta, vaan vaikeaa.)

Tästä nimittäin päästään kirjan sisältämään horse laugh -tyyppiseen argumentaatioon. Feministinen kieli koostuu sen kiellosta että perimä vaikuttaisi sukupuolilla eri tavalla ja aikaansaisi erilaisia luonteita. Tässä värissä he esittävät esimerkiksi lausuntoja kuten "Ei ole mitään naisaivoja. Aivot eivät ole sukupuolielin. Yhtä hyvin voitaisiin puhua naismaksasta." Tämä on sinällään memorable quote, väite. Jotain joka ei ole huono argumentti koska se ei ole itse asiassa argumentti ollenkaan. Sitä pitäisi perustella miksi perimä ei vaikuta luonteeseen ja osoittaa tämä jotenkin ns. kovaan faktaan sitoen. Väite ei ole argumentti, premissi ei ole johtopäätös. Tämänlaisten rakenteiden löytäminen viittaakin yleensä ns. perusoletuksiin, jotka ovat kyseisen järjestelmän "sokeita paikkoja".

Ja tämä ei ole väite. Eikä syynä ole pelkästään toinen aforistimuotoinen muistovärssy joka kertoo että nimenomaan aivot ovat ne tärkein sukupuolielin. (Vaikka olenkin sitäkin mieltä. Pointti onkin oikeastaan siinä että mielipide ei vain riitä!)

Arki -ihmisetkin tietävät että lääketieteessä useissa lääkkeissä tehokkuuksissa on sukupuolieroja, ja lääkkeitä voidaan kalibroida sukupuoli ja rotu mukaan laskien, koska ne toimivat eri tavalla miehillä ja naisilla. (Ja arkisesti ; Viina toimii eri tavalla koska veden ja rasvan suhde on tilastollisesti katsoen erilainen.) Ei ole itse asiassa ollenkaan naurettavaa puhua "naismaksasta" - se on ajatuksena naurettava vain jos ajattelee arkijärjellä eikä lääketieteellä jonka kautta voidaan oikeasti selvittää onko elimistö samanlainen vai erilainen. (Tästä aiheesta löytyy melko arkijärjelläkin ymmärrettäviäkin juttuja.) Tämän ei pitäisi olla yllättävää, kun muistetaan että naisten ja miesten väliset erot ovat hormonaalisia. Niillä on jännittäviä vaikutuksia aineenvaihduntaan. Tätä kautta ajatus siitä että naiset ja miehet olisivat pohjimmiltaan luonteiltaan ja käyttäytymiseltään samanlaisia ja erot johtuisivat kulttuurista on hieman sama kuin esittäisi että urheilijoiden doping ei vaikuta heidän urheilusuoritukseensa, ja aikaansaa sivuoireina aineenvaihduntahäiriöitä, aggressiivisuutta ja muuta vastaavaa (riippuen tietysti mitä he käyttävät.)

Se, miten tämä liittyy sitten esimerkiksi eidopingia vetäviin lapsiin ja heidän kasvatukseensa, onkin se, että jos feministi näkee että miehet pyrkivät useammin poliiseiksi, hän katsoo että syynä tähän eroon on nimen omaan kasvatus. (Feministi joutuu tekemään tilastollisia ajatteluja kun hän laskee yli- ja aliedustuksia, mikä on hyvin yleinen tapa analysoida aineistoa.) Nukkeleikit nähdään tätä kautta vallankäyttönä ja ohjaavana voimana kohti sitä että naiset ryhtyvät matalapalkkaisiin hoitotöhin. En malta olla viittaamatta aiempaan juttuuni sukupuolieroista. Siellä Matt Ridley viittaakin siihen että käytöksessä on sukupuolieroja jotka näkyvät jo vauvoina. Tytöillä ei toki ole mitään nukkegeeniä, mutta he ovat rakenteellisesti sellaisia että he aktivoivat tietynlaisiin ärsykkeisiin helpommin kuin pojat ja nukke stimuloi sopivasti juuri näitä. Ja näistä painotuksista tulee helpommin mieltymyksiä. (Aivan kuten ei ole mitään kahvikuppigeeniä, joka määräisi miten kahvikupista on pidettävä kiinni, mutta sormien paksuuteen, tuntoherkkyyteen, lämmönsietoon, jänteiden notkeuteen jne. liittyvät geenit vaikuttavat silti siihen miten kahvikuppia pitää kädessä ja tämä todellakin tekee osaltaan eroja siihen miten kahvikuppia pidetään.)

Olemme erilaisia, mutta tämä ei tietysti tarkoita samaa kuin eriarvoisuuden hakeminen. Voidaankin sanoa että eräs feminismin perusongelma onkin se, että se ei ole irrottautunut "luonnollinen on samaa kuin hyvä" -ajattelusta. Mutta se ei halua kuitenkaan että ihmisillä olisi sukupuolisidonnaisia eroja. (Erot ovat tilastollisia, eli yksilö voi rikkoa sen, mutta tämä on feministisen analyysin kannalta aika irrelevanttia, koska he käyttävät tilastollista yli- ja aliedustuslähestymistapaa.)

"Tämä päivä" kritisoi "Tuulta ja tyventä" (sitä kautta sen löysinkin). Hän katsoi asiaa määritelmällisesti nimen termien kautta. Tämä on ymmärrettävää. Oma tapani katsoa maailmaa taas pitää ideologian nimeä lähinnä löyhänä nimilappuna ; Ideologioiden käytänteet muuttuvat yleisesti ottaen aikojen saatossa vaikka nimi ei muuttuisi mihinkään. Näin on luontevaa että vaikka feminismi ajaakin periaatteessa tasa-arvoa, se ajaa sitä feminismin nimellä. Ei siksi että naisilla olisi aina tai edes keskimäärin asiat heikommin (kuten ei ole). Feminismiä kutsutaan feminismiksi koska ideologialla on perinne ja nimi on tavallaan vain jäänyt "roikkumaan mukaan".

Tämä jako määritelmälliseen ideologiaan ja käytännössä toimivan ideologian käytänteiden välillä on pieniä eroja - vähintään joitain dogmeja korostetaan enemmän kuin toisia - ja tämä on olennainen asia ymmärtää. ("Raamattu" pysyy samana, kirkko kuitenkin muuttaa esimerkiksi saarnojen sävyä vähemmän tulikivenkatkuiseksi ja perunanistutuksen neuvomista korostavaksi. Tai päästää naispapit töihin. Fundamentalistit katsovat Raamatusta homokiellot mutta eivät välitä että heidän pitäisi raivota myös astrologeille jotka se sama kirja kieltää myöskin...)

Feminismin ongelma onkin oikeasti hieman muualla. Kun aikanani kerroin miten "profeministi" on inhottavan typerä nimitys, nousi esiin ennen kaikkea mitäänsanomattomuus ja ympäripyöreys, jossa ei ole aktuaalista maalia tai toimenpiteitä. On vain sana tasa -arvo, mutta ei kerrota mitä siinä on sisällä. Sen sijaan mukana on kylläkin poliittinen sitoutuminen tahoon jossa taas on tiettyjä intressejä, joita "profeministiksi" -linkissä mainittua teesiä uskoen- olisi heittäytynyt. Näin hän antaa ikään kuin äänensä jollekin jota ei itse asiassa kannata, koska sosiaalinen käytänne on jotain muuta kuin tuo määrittelemättä jätetty ideaali.

Feminismin ongelmana onkin se, että se on teoreettiselta tasoltaan sisäisesti hyvin hajanainen, joten toimenpiteitä suuntaan ja toiseen yritetään. Näin tasa -arvoa voidaan ajaa profeminismin nimellä jopa vanhan sovinismin asenteilla. Toisin sanoen tasa -arvon nimessä tehdään kaikenlaista, ja on selvää että kaikki tästä ei ole ns. jotain jota voi kannattaa. Käytännön tasolla toiset näistä näkemyksistä ovat kuitenkin paljon yleisempiä kuin toiset. Ja tätä kautta profeministi, vaikka kannattaisi jotain ihan muuta, antaa ikään kuin valtaa tälle enemmistöpuolelle pelkästään nimeytymällä profeministiksi. Ei ole väärin sanoa että tämänlainen on ns. manipulaatiota ja valtapeliä jossa haetaan valtaa tälle vallassa olevalle feminisminäkemykselle niiden aivan erimielisten nimeytymisen kautta.

Feminismissä onkin rinnakkain ristiriidassa olevaa asiaa;
1: Salliva ja vapauttava tasa-arvoisuuskuva. (Suvaitsevaisuus ; Ei välitetä sukupuolesta) Se toisaalta korostaa että ihmisten mieltymyksiä ei saisi painottaa. Tämä on kaunis asia, jonka minäkin hyväksyn. Tämä tarkoittaa sitä, että tyttömäisiä poikia (jollainen mm. itse olin) ei pistettäisi pakolla poikien leikkeihin, vaan hän saisi vaikka tanssia balettia vaaleanpunaisessa tutuhameessa, jos siitä pitää. Tämä on kaunis ajatus.
2: Tasapäistävä tasa -arvoisuuskuva. (Suvaitsemattomuus ; Laitetaan esteitä ja kannusteita sukupuolen mukaan jotta tilastot menee tasan.) Kuitenkin feministien parissa käsitys tasa -arvosta on yleensä tilastolliseen yli-ja aliedustukseen painottuva, jolloin se rakentaa kannusteita ja esteitä joilla ohjataan ihmisten käyttäytymistä. Syntyy kiintiöitä joissa ei katsotakaan kykyjä tai yksilön halukkuutta, vaan ulkopuolisia rajoitteita joissa valitaan ominaisuuksista huolimatta, sukupuolen vuoksi. Tämä johtaa siihen että ihmisten ei enää annetakaan valita, vaan käytännössä jos poika haluaa leikkiä niillä "inkkareilla ja länkkäreillä", hänet laitetaan väkisin paapomaan nukkea, "jotta hänestä ei aivopestä sovinistisikaa". Tämäkin on rajoittamista. Ja se on täsmälleen yhtä rajoittavaa kuin tunkea se pojan balettihame roskiin jotta "pojasta ei tule mitään hinttaria".
+ Feministeille tässä ei tietysti ole kuilua, koska heillä on taipumuksena hylätä tiede ja olla postmodernisteja. (Tai oikeastaan ei. He eivät salli "biologista tulkintaa" vaan sallivat vain yhden tulkintatavan, sen että sukupuolilla ei ole eroja käyttäytymisessä.) Skeptikon sanoin he ovat totuuskammoisia (relativisteja) mutta he kuitenkin väittävät omistavansa totuuden ihmisen käyttäytymisen ja biologian suhteesta (antirealisteja).

Feministien kannattaisi tankata mieleensä, mitä se tasa -arvo on. Onko se sitä että jokainen toteuttaa omia mieltymyksiään ja päätyy siihen missä on hyvä ja mikä kiinnostaa. Vai onko se sitä että jokainen ohjataan ulkoisesti asemaan joka tasaa sen, että sukupuolet ovat tasaisesti kaikissa ammattiryhmissä. Itse olen sitä mieltä että erilaisuus on fakta, mutta että erilaisuus ei tarkoita samaa kuin eriarvoisuus. Siksi kiintiöiden sijasta kannattaisi kenties miettiä arvostusnäkökulmaa. Tämä päätyy esimerkiksi siihen että naisvoittoisten ja miesvoittoisten alojen palkkausta uudistetaan reilummaksi.

Toki tässäkin kaikessa on hyvä muistaa että yksilötasoilla on isoja eroja ; On naismaisia miehiä ja miesmäisiä naisia. Nämä ovat monille ihmeellisiä asioita. Ja ne ällistyttävätkin juuri siksi että ne ovat "hieman harvinaisempia". Ne ovat poikkeuksia. - Itse asiassa ihmisillä on niin monta ominaisuutta että on selvää että jokin niistä on poikkeava. Tämä antaa likimain kaikille mahdollisuuden näyttäytyä poikatyttönä tai tyttöpoikana.
1: Enemmistö ominaisuuksista voi kuitenkin olla varsin norminmukaisia, kuten näkyy siinä miten poikatytöksi nimeävä "tuulta ja tyventä" on kukilla koristeltu varsin perinteisen naisellisen tematiikan mukaan, ja blogin tekijäkin näyttäytyy varsin perinteisen naiskauneuskäsityksen ihannekappaleena. Ja minun "tyttöpojan" blogi on täynnä maskuliinisiksi miellettyjä teräaseita ja muuta pähistelyä. (Enkä minä ole kaunis, kuten ei miehen "pidäkään".)
2: Ilman jonkun yhden ominaisuuden keskiarvojen katsomista ei "miehet ovat samanlaisia kuin naiset" ole järkevää. Yksilöstä ei voida vetää yleiseen. Se, että löytyy variaatiota ei tarkoita että keskiarvo ei olisi tämänkin ominaisuuden kohdalla jossain ihan muualla kuin tämä yksittäistapaus. Isokaan anekdoottika ei ole todiste jos otoksenvalinta -analyysi on vaikkapa vinoutunut..

Nämä ovat se, jonka vuoksi ei pidä ryhtyä tasapäistämään aloja sukupuolinormien mukaisiksi, eli komentaa vaikkapa että naiset eivät saa ryhtyä vaikkapa poliiseiksi. (Tottakai heille pitää antaa mahdollisuus jos heitä kiinnostaa, kuten miehillekin tehdään!)
1: Ei kuitenkaan pidä ajatella että tasapäinen mahdollisuudenantaminen tarkoittaa samaa kuin se, että tilastot sen jälkeen menisivät sukupuolten kesken tasan. Itse asiassa me tiedämme suunnilleen sen, että jos mahdollisuudet ovat samanlaiset, niin eroja tulee syntymään! Joidenkin erojen kadottaminen on se, joka vaatii puuttumista, manipulointia ja vallankäyttöä yksilön oman itsen toteuttamista kohtaan.

Toki tätä voidaan soveltaa myös miesten epätasa-arvoisiksi näkemiin asioihin. Miehet syrjäytyvät useammin, ei kenties siksi että yhteiskunnassa miehiä sorsitaan sosiaalisesti ja heidät kasvatetaan yksinäisen suden muottiin. Vaan tämän piirteen takana voi olla synnynnäisiä taipumuksia. Biologiakin voi vaikuttaa, eikä ilmiselvä vastaus ole mikään feministien vaino ja homomafian salaliitto. (Instituutioita, kuviteltujakin sellaisia, on tietenkin helppo syyttää, koska silloin ei tarvitse tunnustaa että "hei, se oli oma olemukseni joka ryssi, ei ole ketään ulkopuolista syytettävää".)

Se, tarkoittaako tämä sitä että miehet pitää uudelleenohjelmoida kasvatuksessa tomerasti kohti naisellista sosiaalisuutta, vai pitääkö luonnon hoitaa hommansa. Se näyttääkin monille tätä tekstiä muutoin innoissaan lukeneelle varmasti ainakin sen, että tasapäistäminen tuntuu joskus ns. "tosi oikeudenmukaiselta".

---

Kirjoittajasta lääkäreiden on silti hyvä antaa sukupuolenmukaista lääkitystä, silloin kun tehoerot on tutkimuksissa havaittu. Ei eroja erojen vuoksi, mutta eroja faktojen vuoksi sitäkin enemmän!