Moraalirobotti

"Helsingin Sanomissa" oli teksti "Järjen asialla". Tämä anekdootista liikkeellelähtevä tarina korostaa arkijärjen ja käytännöllisyyden suhdetta etiikkaan. Tarinassa isä joutuu vaikeuksiin koska tarjoaa pojalleen erehdyksessä limonadia jossa onkin alkoholia. Tästä seuraa byrokraattista myllytystä ja vaikeuksia. Opetus oli "... kaikki osalliset - poliisi, ambulanssikuskit, lääkärit, lastensuojeluviranomaiset ja jopa tuomari -tiesivät, ettei tässä ole mitään järkeä. Kaikki ymmärsivät, että kyseessä oli aivan tavallinen isä. Hän ei vain tiennyt, että Mike's Hard Lemonade sisältää alkoholia. Mutta kaikilla osallisilla oli omat ohjesäännöstönsä, joita piti noudattaa." Tästä pohjustuksesta mentiin Aristoteleen etiikkaan "Aristoteles määritteli käytännön viisauden yhdistelmäksi halua ja kykyä toimia moraalisesti oikein. Viisas ihminen tietää, milloin on moraalisesti oikein toimia sääntöjen vastaisesti. Tai toisin päin, viisas ihminen ei tarvitse sääntöjä toimiakseen moraalisesti oikein."

Monesti ihmiset ovatkin käytännön arkijärjellä pelaamisen puolesta ja byrokraattista sääntöjen vastustamista vastaan. Tässä perinteestä jo mainittu Aristoteles onkin hyvä esimerkki. Hänelle etiikan ydin oli telos, ihmisen tarkoitus. Sellaisenaan se voisi jäädä tyhjäksi, koska minkä tahansa voi väittää olevan ihmisen tarkoitus maan päällä. Aristoteles kuitenkin sitoi tämän kahteen asiaan ; Telostaan toteuttaa kun sisäiset ja yksilölliset innostuksenaiheet kohtaavat yhteiskunnalliset tarpeet. Aristoteleen mukaan merkki teloksensa seuraamisesta on myös onnellisuus. Aristoteles korostaa etiikassaan myös kohtuutta ; Hänelle ei toisin sanoen ole mitään lukkoonlyötyä ja ehdotonta : Äärimmäisyyden nähdään johtavan ongelmiin. Kultaisessa keskitiessä päinvastoin ollaan kohtuullisia - Tässä mielessä HS:n tarinan byrokraattiset vaikeudet voidaankin nähdä "sinänsä hyvän moraalilain" seuraamisena liiallisesti. Moraaliset säännöt ovat Aristoteleelle enemmän nyrkkisääntöjä kuin ehdottomia totuuksia.

Tätä linjaa voi jatkaa modernimmin Alasdair MacIntyren moraalikäsityksellä. Hän korostaa siinä, miten Aristoteeliseen etiikkaperinteeseen palaaminen on hyödyllistä. Syynä on se, että teologian dominoinnin jälkeen tullut valistushenkinen maailma ei tarjonnut oikein mitään metafyysistä pohjaa jolle etiikkaa olisi mahdollista rakentaa. MacIntyre rakentaa tähän ratkaisun. Se on siitä mielenkiintoinen että hän hyväksyy Nietzschen moraalikritiikin osuvuuden, mutta vastustaa Nietzshen tarjoamaa vaihtoehtoa ; Esimerkiksi kirjassaan "After Virtue" hän sanoo että "Nietzsche's great man cannot enter into relationships meditated by appeal to shared standards or virtues or goods; he is his own only moral authority and his relationships to others have to be exercises of that authority... it will be to condemn oneself to that moral solipsism which constitutes Nietzschean greatness." Hänestä moraali latistuu jos se mielletään lähinnä yksilön emootioiksi ja mieltymyksiksi. Siksi hän ottaakin tilalle yhteisön ja yhteiskunnan jossa eletään.

MacIntyren mukaan kysymys miten ihmisen pitäisi toimia (~"what ought I do?") voidaan vastata vain ottamalla kantaa kysymykseen missä tarinassa haluaa olla osallisena (~"...of what story do I find myself a part?"). Narraatiot taas voivat pitää sisällään yhteisön tarinoita, jotka voivat olla historiallisesti osuvia tai sepitteellisiä. Tarinoissa esteettinen ja eettinen siis tavallaan yhdistyvät. Näin ihmisen etiikkanäkemys on Aristoteelisessä omassa innostuksessa ja sen suhteessa yhteiskuntaa. MacIntyrestä tämä on tarinankerronnallisuuteen sidottavissa. Narraatio syntyy siitä kun ihminen kertoo, minkälaisessa tarinassa hän haluaa olla. Siksi onkin luontevaa että "Järjen asialla" lähestyy asiaa nimen omaan anekdoottien kautta.
1: Tästä saadaan hyvä esimerkki uskonnollisten julistajien kertomista anekdooteista. He esittävät elävänsä tai vähintään tavoittelevansa eettisesti korkeampaa elämää. Tässä muutostarina on hyvä keino osoittaa asiat jotka ovat ennen olleet ja miten ne ovat nykyisin. Mikä näyttää sen, missä asioissa maailmankuva muuttaa jotain että ne muutokset nähdään positiivisina esimerkkeinä, tarinana jossa ollaan osallisena (ja johon kenties muidenkin halutaan ottavan osaa.) Minulla olikin tässä mielessä hauskaa kun eräs päivä juttelin kahden saman uskonnollisen yhteisön jäsenen kanssa. He kuuluivat samaan ryhmään ja molemmat olivat lappujulistajina samana päivänä. Toinen kuvasi miten Ihminen on Jumalan kuva ja siksi jumalallisempi kuin voisi uskoa, ja että uskonnollisuus on luontevaa ja mukavaa. Pahanteko oli hänestä ulkoista saatanan manipulointia tai erehtymistä. Toinen taas kuvasi miten ihminen on perisyntinen, ja siksi saatanallisempi kuin voisi uskoa, ja että tämän vuoksi uskovakin joutuu taistelemaan omassa sisässä olevaa turmelusta vastaan. Tarinat olivat erilaisia, vaikka molemmat olivat varmasti aivan samaa mieltä perisynnin ja armon olemassaolosta ja siitä että Jumala alunperin loi ihmisen omaksi kuvakseen.

Aristoteelinen moraalirobotti onkin eräänlainen mahdottomuus. Tätä kuvastaakin hyvin "Järjen asialla" -kolumnin talonmiesesimerkistä. Siinä talonmiehet tekevät määrittelemiensä tehtivien lisäksi sellaista johon heitä ei ole suoraan palkattu, mutta joka kuitenkin jotenkin tuntuu tekevän heistä parempia talonmiehiä. "Talonmiehen toimenkuva on määritelty siten, että jos kehitettäisiin tarpeeksi etevä robotti, se voisi tehdä kaikki talonmiehelle määrätyt tehtävät. Mutta robotti ei voi korvata sitä, mitä talonmiehet tekevät sääntöjensä ulkopuolella. He käyttävät viisauttaan, osoittavat empatiaa ja palvelevat yhteistä hyvää."

Kuitenkin byrokratian vastustaminen, niin mukavaa kuin se onkin, ei ole ainut vaihtoehto. Vaihtoehdon sijalle voidaan laittaa Immanuel Kantin kategorinen imperatiivi, jossa käsketään toimimaan vain sellaisen maksiimin (~säännön/periaatteen) mukaan jonka toivoisi tulevan yleiseksi laiksi. Kantin maailmassa "moraalirobotti" olisi itse asiassa ihanteellinen vaihtoehto. Sillä se noudattaisi sääntöjä järkkymättä eikä joustaisi niiissä. Kantin näkemystä on itse asiassa tupattu kritisoimaan sen byrokraattisuuden kautta. Mutta sen vaihtoehtona voidaankin tarjota lakien lisäyksiä ; Lakeihin voidaan esimerkiksi tehdä ehtoja. Kun kaikkia kohdellaan samassa tilanteessa samalla tavalla, kategorinen imperatiivi periaatteessa täyttyy. Näin voitaisiin esimerkiksi luoda lisäsääntö jonka mukaan vaikkapa tarinan isät jotka erehdyksessä tarjoavat lapsilleen alkoholia eivät joutuisi myllerrykseen. Toisin sanoen byrokratian ongelmana on liika dikotomisuus ja esitysten eiosuvuus, ei lakien määrä itsessään.

Moni kuitenkin varmasti suosii etupäässä jonkinlaista näiden kahden symbioosia ; Voi olla oikea tapa toimia ja tätä voidaan tavoitella laeilla mutta käytännössä maailma on niin mutkikas että jokaisessa tilanteessa on niitä reunaehtoja ja poikkeuksenpoikkeuksia. Nämä muuttavat maailman sellaiseksi että kategorinen imperatiivi näyttää mustavalkoiselta ja todellisen elämän sovellukset harmaasävyiseltä. Näin voisi olla mahdollista tehdä moraalirobotti, mutta sen rakentaminen olisi niin mutkikasta ja työlästä, että käytännössä kannattaa toteuttaa jonkinlaisia likiarvoja, jotta saadaan tehtyä yhtään mitään. ~ Siksi onkin tärkeää toimia esimerkiksi kultaisen keskitien kaltaisen maksiimin kautta.