Symbolien käsittely on ihmisille hyvin arkipäiväistä. Lukutaidon oppineille suomenkielentaitoisille kirjainten "K+I+S+S+A" näkeminen johtaa ajattelemaan eläintä. Tämä tuntuu helpolta, niin helpolta että käytännössä unohtuu miten vaikea taito lukeminen ekaluokkalaiselle yleensä on. Vielä vähemmän mietimme sitä, miten termin äänneryhmä liittyy käsitteeseen.
Tätä kautta syntyy helposti varsin yksinkertainen käsitys tietoisuudesta jonkinlaisena varastona jossa on esimerkiksi sellainen kohta kuin "kissa" ja jonka alla on sitten vain erilaista tietoa tästä asiasta. Arkiajattelussa muisti nähdäänkin varsin helposti jonain, jossa on "kissan" kaltaisia pääkansioita ja että sen sisällä asiat ovat sitten siististi järjestyksessä. ~ Tässä ajattelu näyttäytyy ikään kuin mielessä olisi primäärisiä symboleja (kuten "kissan" kaltaisia käsitteitä) joiden sisällä olisi tiettyjä attribuutioita (tietoa kissoista itsestään, kuten karvaisuus, nelijalkaisuus, mouruaminen) ja tiettyjä operaatioita (kissan yhteydet toisiin asioihin, kuten "koiran" ja "hiiren" käsitteeseen, joilla on siis "omat kansiot".) Näin saadaan systeemi jossa on tietoa, johon tallennetaan tietoa ja jonka kautta haetaan tietoa hyvin organisoidusti.
Kuitenkin ihmisillä on usein "kielen päällä" -kokemuksia. Niissä on kysymys siitä, että ihmisellä on hyvin paljon tietoa asiasta, mutta esimerkiksi sen nimeäminen on vaikeaa. Tämä on ilmiö jota tapahtuu "aivan terveilläkin ihmisillä" siksi että ihmisen säilömuisti on itse asiassa hajautettu. Näin esimerkiksi "kissassa" ihmiset oppivat yhteen paikkaan miten sana kirjoitetaan, toiseen miltä se kuulostaa ja kolmanteen on sanan merkitys. Ja aivan eri alueet aivoissa käsittelevät noita prosesseja. Aivot rakentavat yhteydet, ja harjoitus vain vahvistaa niitä niin että ne on aina vain helpompi nähdä yhtenä ja samana.
Tämä hajaannus on toki inhottavaa, mutta se toisaalta mahdollistaa hyvinkin joustavan prosessoinnin. Ylläolevassa systeemissä käsite on hyvin tiukka. Hajanaisempi järjestelmä on joustavampi ja mahdollistaa paremmin käsitteenmuodostaisen uudistamisen. Sirpaleita on helpompi käsitellä osina kuin tiukkaa kokonaisuutta.
Tämänkaltaiseen liittyy tietysti erikoisiakin piirteitä. Antonio Damasion mukaan muistijärjestelmän joustavuus johtaa joskus esimerkiksi dissosiatiivisen identiteettihäiriön kaltaisiin ilmiöihin. (Ilmiö on toki jotain josta ollaan kovasti erimielisiä, osa asiantuntijoistakin epäilee jopa sen olemassaoloa. Damasiosta tämä on todennäköisesti ihan oikea tila eikä fantasiointia.) Damasio selittää että kysymys voi johtua siitä että ihmisen elämänkerrallinen muisti on normaaleillakin ihmisillä tavallisesti lokeroitunut ; Työidentiteetti ja koti-identiteetti on helppo irrottaa toisistaan. Molemmissa vallitsevat hieman erilaiset piirrekokonaisuudet. Tämä auttaa sopeutumaan hyvin erilaisiin tilanteisiin. Dissosiatiivisen identiteettihäiriön ilmeneminen kokemuksena jossa henkilöllä on useita eri persoonallisuuksia on tavallaan vain "tätä liioiteltuna" ; Elämänkerrallinen muisti ei ole jaettavissa eri prosessejen kesken, jolloin voi syntyä muistoja joihin on pääsy vain jossain yhteydessä. Näin henkilön eri identiteetit rakentavat oman elämänkerrallisen muistinsa ja prosessoi muistoja muutenkin eri tavalla. Näin voi syntyä jotain jonka "DI" kokee erillisinä persoonina samassa ruumiissa. ~ Heillä kysymys eheästä elämänkerrallisen muistin käyttämisestä on siis koko ajan hieman kuin "kielen päällä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti