keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Pimeä estetiikka.

WTC -iskujen 10 vuotispäivä alkaa olemaan lähellä. Tätä varten esimerkiksi tämän päivän Ilta~Sanomat sisältää turismia käsittelevän kirjoituksen otsikolla "Tuhkasta nousi toivo". Siinä kuvataan miten terrorismi -iskun kohde on tullut holokaustin muistomerkkien ja Auschwitzin keskitysleirin kaltainen turistirysä. Samalla ihmetellään hieman sitä, miten ihmiset valitsevat tämänlaisia makaaberejä kohteita matkailukohteikseen. "Mikä saa ihmiset hakeutumaan varta vasten synkistelemään huolettomana lomapäivänä? Uhrien kunnioittaminen? Tirkistelynhalu? Kauhun ja jännityksen etsiminen kammottavan kuoleman ääreltä?" Tällä matkavalintakohteen valinnalla on ilmiöluonne, jolle on oikein annettu nimikin "dark tourism".

Jukka Hankamäki miettii samaa aihetta, tosin ei turismin vaan maahanmuuton kantilta. Hän perustaa tulkintansa Kantin näkemykseen jossa ylevyyden kokemus vaatii järkeä suuremman luonteen, eli kaikessa sävähdyttävässä on irrationaalinen elementti. "Ylevyyden kokemukseen sisältyy irrationaalinen elementti. Niinpä ylevyyden kokemuksen voi aiheuttaa esimerkiksi ydinpommin räjähdys, jonka seuraukset eivät helposti mahdu kenenkään pieneen päähän." Terrorismiin liittyy siksi suuria tunteita ja siinä voidaan nähdä jopa taiteellisia elementtejä. Hankamäki näkeekin tässä riskinä sen, että tämä on kuitenkin varsin vääristynyt tapa kokea kauneutta ; "Ylevyyden tuottamassa kauneuskokemuksessa on kuitenkin kyse enemmän subliimista kuin esteettisestä elämyksestä." Näin ylevyyden kokemus voi johtaa myös irvokkasiin vääristymiin. Hänestä islamissa on vierautta, jotain jossa on vieraan irrationaalinen ja eksoottinen häivähdys. Tämä on hänestä yksi psykologinen syy sille, että monet kannattavat islamilaisten maahanmuuttoa "He ovat halunneet tuntea turvallista kauhua. Siinä, että muutamat poliittiset tahot ovat ihannoineet muslimien vallan lisääntymistä länsimaissa vielä terrori-iskujen jälkeen ja jatkuvan terrorilla uhkailun aikana, on siis kyse seksuaalisesta häiriötilasta: seksuaalisuuden sublimaatiosta."

Ja vaikka olisikin sitä mieltä että tämänlainen motiiveilla värittäminen on hieman arveluttavaa, on tämäntapaista vääristymää kenties helppo hyväksyä, kun esimerkiksi katsoo historiaan. Barnumin sirkus keräsi vammaisia ja kummajaisia pällisteltäväksi. Tähän liittyi voimakasta ihmisoikeuksien vähentämistä ; Ihminen latistui kummajaiseksi jota tultiin kauhistelemaan. Ihmiset saivat subliimin pelonsekaisen elämyksen.

Tämänlaisesta voisi tietysti ponnahtaa vaikka Zizekiin. Hänen mukaansahan kauhuelokuvien viehätys syntyy turvallisesta pelosta, jossa kauhu syntyy samastumiskokemuksesta. Mutta ei samastumisesta vaarassa olevaan uhriin, jolloin pelko olisi oman heikkouden hyväksymistä ja tätä kautta omien rajojen rikkoutumisesta johtuvaa nöyrtymistä tai pyrkimystä kasvattaa rajojaan ja kykyjään. Hänestä turvallisen pelon synnyttää nimen omaan samastuminen nimen omaan hirviöön on olennainen ; Ihminen saa kauhun kun hän samastuu hetkeksi siihen hirviöön - joka ei kauhuelokuvissa yleensä kuole lopullisesti - ja pääsee tätä kautta kokemaan kiellettyjä tunteita ja vallantunnetta ja muuta mitä normaalisti pidetään hyvinkin irvokkaana.

Näiden lisäksi on tietysti niitä, joista pahuuden huomaaminen korostaa sitä, että on olemassa hyvien ja pahojen normit. Joten pahuuden tunnistaminen on samaa kuin tajuaminen että hyvyydellä on kriteerit. Tämä toisi ne innoittavat tunteet pahan kohtaamisesta. Kysymys on siis tavallaan siitä että "tunnistetaan voitettava" ja "tunnustetaan ylevyyden olemassaolo".

Psykologian puolella asiaa tutkittaessa on huomattu että itse asiassa pelon kokemus koetaan jopa seksikkäänä, jossa syynä voi olla se, että itse asiassa kaikki samastuminen, tunteet ja analyysi unohdetaan kauhun hetkellä. Kysymys ei siis ole samastumisesta, vaan tietoisen tulkinnan irtipäästöstä ja jäämistä tasolle jossa ilmenevät ainoastaan tunne -elämääkin perustavanlaatuisemmat vaistot.

Vaikka näitä eri teorioita voi pitää hieman kaukaa haettuina, psykologisoivina, on kuitenkin hyvä huomata että kauhuelokuvien, pelottavien huvipuistolaitteiden ja massamurhaturismin kaltaisia ilmiöitä on ollut. Jostain syystä minun nuoruuden "kielletty kirja", "Noidan käsikirja", viehätti lapsia niin paljon että moni piti sensuuria tarpeellisena suojelukeinona. Ja jostain syystä LaVeyn edustama satanismikin on nimen omaan esteettisyyttä korostava oppi. Ja jostain syystä rajut huumeiden sävyttämät tarinat tekevät uskontojulistajista kiinnostavia (ainakin uskovaisten mielestä). Ja uskontoon jotenkin näyttää kuuluvan demonit ja helvettikuvasto, jota kuvaillaan joskus "hyvinkin graafisesti". Ja julmatkin murhaajat saavat rakastavaa fanipostia tavallisilta naisilta. - Jotain innoittavaa ja kiinnostavaa irvokkaassa on.

"Intohimomme ovat oikeita Feeniks-lintuja. Kun tuli tuhoaa jonkin niistä, niin tuhkasta nousee heti uusi."
(Goethe)

Ei kommentteja: