Jos katsotaan vaikkapa Helsingin Sanomia, se uutisoi buhurtista "Keskiaikaisessa buhurt-kamppailulajissa lyödään lujaa". Nähdäkseni laji on kovien karjujen puuhastelua ja hyvää urheilua. Mutta jos se olisi taistelua täyskontaktissa ja sillä tavalla miten keskiajalla taisteltiin ja niillä varustein jolla keskiaikana taisteltiin sitä kokonaisuutta kutsuttaisiin itsemurhaksi. Siksi kaikki "historiallisuudet" on hyvä ottaa varovaisuudella. Vähintään siten että ymmärtää että mitä osaa historiallisuudesta siinä on haluttu tavoitella.
Näkisin että yllättävissä määrin skismoja herättävään keskusteluun on pakko ottaa sellainen ajatus että niissä tavallaan keskitytään eri aspektiin.
1: HEMA, jota itse harrastan, on tekniikkakeskeistä. Se on ns. martial art. Moni kriitikko ei pidä lajia historiallisena koska sen kilpailut ja sen säännöt ovat moderni innovaatio. (Minä en muuten kilpaile.) Tässä on kuitenkin huomattava että kilpailuissa pärjätään sillä että tehdään tekniikoita joita on kuvattu historiallisissa manuaaleissa. HEMA ei siis keskity realistiseen taistelutilanteeseen vaan siinä keskitytään nimenomaan siihen millä mekaniikalla taistelu tehdään. HEMA ei siksi tarkoita samaa kuin historiallisessa varusteissa taistelua.
2: HMB taas keskittyy "vaatepuoleen". Siinä järjestetään taisteluita joissa on usein rajattu sitä minkälaisia tekniikoita saa tehdä. Tavoitteena ei ole oikeasti tappaa ketään kentälle. Tämä on minun silmissäni enemmän showbisnestä ja historian elävöittämistä ja tätä kautta opettamista kuin martial art. HMB on tosin myös rohkeutta vaativaa hyvää urheilua.
3: Jos taas haluaa kokea kamppailun jännitystä ilman rajoitteita ei voida käyttää juurikaan oikeanlaisia välineitä koska se olisi vaarallista. Tätä kulmaa edustakoot äärimmillään bofferointi, jossa toisia lyödään pehmomuovimiekoilla. Tässä kontekstissa historiallinen varustus ja kamppailulajien tekniikat ovat melkoisen pienessä roolissa.
Tässä korostuu se, että voit valita tekniikat, varustuksen tai villin kamppailun. Mutta et voi valita kaikkia tai tästä tulee syviä ongelmia. Koska historialliset tekniikat on suunniteltu siihen että tapetaan ajanmukaisessa varustuksessa olevia vihollisia, voi olla järkevää suojata sellaisia alueita joihin tulee paljon iskuja. Koska varusteet taas suojaavat toisilta asioita älyttömän hyvin on varustuskeskeisessä hyvä käyttää oleellisesti erilaisia tekniikoita joilla kaverit eivät kuole. Ja jos kamppailusta halutaan säännötöntä ja jännittävää on tärkeintä pehmustaa käytetyt aseet turvallisiksi jolloin ne eivät enää ole samanlaisia kuin metalliset aseet. Eivätkä käyttäydy samalla tavalla. Ja näin varustuksen epähistoriallisuus muuttaa myös niillä tehdyn kannattavan kamppailun hyvin eriluonteiseksi.
En mene sanomaan että joku näistä olisi väärin. Itse asiassa monet harjoittavat montaa. Kiinnostus historiaan ja/tai taisteluun varmasti lisää mielenkiintoa kahteen tai useampaankin näistä kulmista. Kompromisseja on kuitenkin pakko tehdä.
Itse asiassa jos katsotaan kokonaisuutta niin kompromissittomuus näyttää vaivaavan erästä ryhmää jota en maininnut. Ns. backyard fighterit ovat hyvin erikoisia. Esimerkiksi he voivat olla pettyneitä siitä että HEMA -kilpailuissa tai alkeiskurssin harjoituksissa ei ole teroitettuja miekkoja ja/tai riittävästi actionia. Siksi heistä monet ilmoittavatkin ikään kuin ylpeillen että he mieluummin tutustuvat luotettavista lähteistä aiheeseen yksinään.
1: Valitettavasti ilman ohjausta on weekend warriorin hyvin vaikeaa ensinnäkään tunnistaa luotettavaa lähdettä. Itsepuolustus on siitä ikävä aihepiiri että siihen liittyy paljon ns. bullshidoa. nähdä kaikkia oleellisia detaljeja. Mekaniikasta ei välttämättä huomata katsoa nilkkoja tai sitä missä vaiheessa iskua sormia pitää käyttää. Jonka seurauksena tekniikka on joko hiomatonta, puutteellista tai jopa virheellistä. Näin ollen tekniikkaosa uupuu.
2: Toisaalta backyard warrior on siitä hupsu, että heillä voi olla käytössä erilaisia viiden dollarin turistimiekkoja. Ne ovat yleisiä ja siistejä ja niillä on kivaa leikkiä. On kuitenkaan turhaa pitää niitä kovin historiallisina.
3: Ja kolmanneksi. Näitä weekend fightereitä on aivan oikeasti kuollut ja vammautunut. Esimerkiksi sillä tavalla että he ovat lyöneet mattorullia takapihallaan ja jalkojen asento ei ole ollut loppuun asti mietitty. Ja tämän seurauksena he ovat lyöneet itse itseään jalkaan aivan yksikseen. Porukalla näyttää olevan myös yllättävän vähän ystäviä joten en ymmärrä miten he voivat harjoitella sitä actionpuoltakaan mitenkään uskottavasti. Ja jos kavereita olisi, niiden karsiutumismäärä olisi toisaalta uskomaton.
Itse suosin ajatusta että treenikavereita ei karsita hirvittävää tahtia. Se ei ole kovin historiallista mutta toisaalta sen avulla pystyy oppimaan edes yhden niistä näkökulmista ennen kuin joko kuolee tai joutuu vankilaan.
Muuten olen sitä mieltä, että Liechtenauerin harjoittelijat ovat kerettiläisiä.
