Ylläoleva teksti on ironinen. Mutta siinä on kuitenkin hyvin oleellinen asia. Olen itse asiassa erilaisissa keskiaikaisen miekkailun ryhmissä törmännyt siihen miten lajin parissa ollaan varsin leiriuskollisia. Monelle HEMA -aktiiville on noloa jos sekoitetaan larppaajaksi. Ja samoin on inhottavaa jos joku ei erota mitä eroa on HEMA (historical european martial art) ja HMB (historical medieval battles):llä. Ja sekoittumisia tulee hyvinkin usein.
Jos katsotaan vaikkapa Helsingin Sanomia, se uutisoi buhurtista "Keskiaikaisessa buhurt-kamppailulajissa lyödään lujaa". Nähdäkseni laji on kovien karjujen puuhastelua ja hyvää urheilua. Mutta jos se olisi taistelua täyskontaktissa ja sillä tavalla miten keskiajalla taisteltiin ja niillä varustein jolla keskiaikana taisteltiin sitä kokonaisuutta kutsuttaisiin itsemurhaksi. Siksi kaikki "historiallisuudet" on hyvä ottaa varovaisuudella. Vähintään siten että ymmärtää että mitä osaa historiallisuudesta siinä on haluttu tavoitella.
Näkisin että yllättävissä määrin skismoja herättävään keskusteluun on pakko ottaa sellainen ajatus että niissä tavallaan keskitytään eri aspektiin.
1: HEMA, jota itse harrastan, on tekniikkakeskeistä. Se on ns. martial art. Moni kriitikko ei pidä lajia historiallisena koska sen kilpailut ja sen säännöt ovat moderni innovaatio. (Minä en muuten kilpaile.) Tässä on kuitenkin huomattava että kilpailuissa pärjätään sillä että tehdään tekniikoita joita on kuvattu historiallisissa manuaaleissa. HEMA ei siis keskity realistiseen taistelutilanteeseen vaan siinä keskitytään nimenomaan siihen millä mekaniikalla taistelu tehdään. HEMA ei siksi tarkoita samaa kuin historiallisessa varusteissa taistelua.
2: HMB taas keskittyy "vaatepuoleen". Siinä järjestetään taisteluita joissa on usein rajattu sitä minkälaisia tekniikoita saa tehdä. Tavoitteena ei ole oikeasti tappaa ketään kentälle. Tämä on minun silmissäni enemmän showbisnestä ja historian elävöittämistä ja tätä kautta opettamista kuin martial art. HMB on tosin myös rohkeutta vaativaa hyvää urheilua.
3: Jos taas haluaa kokea kamppailun jännitystä ilman rajoitteita ei voida käyttää juurikaan oikeanlaisia välineitä koska se olisi vaarallista. Tätä kulmaa edustakoot äärimmillään bofferointi, jossa toisia lyödään pehmomuovimiekoilla. Tässä kontekstissa historiallinen varustus ja kamppailulajien tekniikat ovat melkoisen pienessä roolissa.
Tässä korostuu se, että voit valita tekniikat, varustuksen tai villin kamppailun. Mutta et voi valita kaikkia tai tästä tulee syviä ongelmia. Koska historialliset tekniikat on suunniteltu siihen että tapetaan ajanmukaisessa varustuksessa olevia vihollisia, voi olla järkevää suojata sellaisia alueita joihin tulee paljon iskuja. Koska varusteet taas suojaavat toisilta asioita älyttömän hyvin on varustuskeskeisessä hyvä käyttää oleellisesti erilaisia tekniikoita joilla kaverit eivät kuole. Ja jos kamppailusta halutaan säännötöntä ja jännittävää on tärkeintä pehmustaa käytetyt aseet turvallisiksi jolloin ne eivät enää ole samanlaisia kuin metalliset aseet. Eivätkä käyttäydy samalla tavalla. Ja näin varustuksen epähistoriallisuus muuttaa myös niillä tehdyn kannattavan kamppailun hyvin eriluonteiseksi.
En mene sanomaan että joku näistä olisi väärin. Itse asiassa monet harjoittavat montaa. Kiinnostus historiaan ja/tai taisteluun varmasti lisää mielenkiintoa kahteen tai useampaankin näistä kulmista. Kompromisseja on kuitenkin pakko tehdä.
Itse asiassa jos katsotaan kokonaisuutta niin kompromissittomuus näyttää vaivaavan erästä ryhmää jota en maininnut. Ns. backyard fighterit ovat hyvin erikoisia. Esimerkiksi he voivat olla pettyneitä siitä että HEMA -kilpailuissa tai alkeiskurssin harjoituksissa ei ole teroitettuja miekkoja ja/tai riittävästi actionia. Siksi heistä monet ilmoittavatkin ikään kuin ylpeillen että he mieluummin tutustuvat luotettavista lähteistä aiheeseen yksinään.
1: Valitettavasti ilman ohjausta on weekend warriorin hyvin vaikeaa ensinnäkään tunnistaa luotettavaa lähdettä. Itsepuolustus on siitä ikävä aihepiiri että siihen liittyy paljon ns. bullshidoa. nähdä kaikkia oleellisia detaljeja. Mekaniikasta ei välttämättä huomata katsoa nilkkoja tai sitä missä vaiheessa iskua sormia pitää käyttää. Jonka seurauksena tekniikka on joko hiomatonta, puutteellista tai jopa virheellistä. Näin ollen tekniikkaosa uupuu.
2: Toisaalta backyard warrior on siitä hupsu, että heillä voi olla käytössä erilaisia viiden dollarin turistimiekkoja. Ne ovat yleisiä ja siistejä ja niillä on kivaa leikkiä. On kuitenkaan turhaa pitää niitä kovin historiallisina.
3: Ja kolmanneksi. Näitä weekend fightereitä on aivan oikeasti kuollut ja vammautunut. Esimerkiksi sillä tavalla että he ovat lyöneet mattorullia takapihallaan ja jalkojen asento ei ole ollut loppuun asti mietitty. Ja tämän seurauksena he ovat lyöneet itse itseään jalkaan aivan yksikseen. Porukalla näyttää olevan myös yllättävän vähän ystäviä joten en ymmärrä miten he voivat harjoitella sitä actionpuoltakaan mitenkään uskottavasti. Ja jos kavereita olisi, niiden karsiutumismäärä olisi toisaalta uskomaton.
Itse suosin ajatusta että treenikavereita ei karsita hirvittävää tahtia. Se ei ole kovin historiallista mutta toisaalta sen avulla pystyy oppimaan edes yhden niistä näkökulmista ennen kuin joko kuolee tai joutuu vankilaan.
Muuten olen sitä mieltä, että Liechtenauerin harjoittelijat ovat kerettiläisiä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bofferointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bofferointi. Näytä kaikki tekstit
tiistai 14. huhtikuuta 2015
sunnuntai 9. elokuuta 2009
Too limiting
Melko usein historiallista miekkailua kokeilee joku, joka harjoittaa bofferointia. Melko usein he lopettavat pian, koska heistä teräksen kanssa miekkailu on liian rajoittavaa. Tai ainakin näin olen kuullut.
Tosiasiassahan historiallisessa miekkailussa törmää valtavaan määrään tekniikoita, joten mitään "yksinkertaista touhua" se ei ole. Bofferoinnissa ei käytännössä kohtaa mitään kovin teknisesti mutkikasta. Kuitenkin ymmärrän, mistä tämä "rajoittuvuuden kokemus" tulee.
1: Ensinnäkin ehkä tärkein on se, "minkälaiset osumat lasketaan". Bofferoinnissa tästä ei olla yleensä kovin tarkkoja. Iskujen ei tarvitse olla kovin oikeaoppisia. Eli käytännössä jos se pehmomiekka olisi oikea miekka, se ei tekisi vaarallista vammaa. Mutta osuma lasketaan.
2: Toisekseen treeni on paljon rajoitetumpaa. Bofferoijat saavat lyödä ja huitoa melko vapaasti toisiaan. Teräksellä sellaisesta seuraisi melko varmasti kuolemia. (Mikä olisi tietysti historiallisesti autenttista ja aitoa ja ties mitä "hemmetin hienoa". NOT. En kirjoittelisi tätä blogia.) Tämä korostuu siinä, että esimerkiksi LARP -peleihin rakennetut terästä ja puuta käyttävät tyylit ovat rajoittaneet tekniikoitaan paljon, koska kaikki tappavat piirteet on luonnollisesti haluttu minimoida. Eli taistelusta tässä piirissä on tehty "tyylikästä ja kivaa", mutta tavalla joka itse asiassa on tavallaan "itsepuolustuksen vastakohta". Siihen on koostettu vaarattomia tekniikoita. (Which is totally great, I think!) Tätä kautta historiallinen miekkailu on turvallista koska ja vain koska niillä ei "vaan piestä vapaasti".
Historiallisessa miekkailu sisältää siis enemmän tekniikkaa, ja on tätä kautta mutkikkaampaa. Mutta se on silti bofferoijille usein "too limiting". Koska heidän vapautensa ei tule vapaudesta osata erilaisia liikkeitä, vaan aivan muusta. Toiminnan kompleksisuus, hienostuneisuus tai tarkkuus ei heistä ole vapautta. Heistä on kivaa ottaa lelu käteen ja kisailla. Ja minä ymmärrän heitä.
Tosiasiassahan historiallisessa miekkailussa törmää valtavaan määrään tekniikoita, joten mitään "yksinkertaista touhua" se ei ole. Bofferoinnissa ei käytännössä kohtaa mitään kovin teknisesti mutkikasta. Kuitenkin ymmärrän, mistä tämä "rajoittuvuuden kokemus" tulee.
1: Ensinnäkin ehkä tärkein on se, "minkälaiset osumat lasketaan". Bofferoinnissa tästä ei olla yleensä kovin tarkkoja. Iskujen ei tarvitse olla kovin oikeaoppisia. Eli käytännössä jos se pehmomiekka olisi oikea miekka, se ei tekisi vaarallista vammaa. Mutta osuma lasketaan.
2: Toisekseen treeni on paljon rajoitetumpaa. Bofferoijat saavat lyödä ja huitoa melko vapaasti toisiaan. Teräksellä sellaisesta seuraisi melko varmasti kuolemia. (Mikä olisi tietysti historiallisesti autenttista ja aitoa ja ties mitä "hemmetin hienoa". NOT. En kirjoittelisi tätä blogia.) Tämä korostuu siinä, että esimerkiksi LARP -peleihin rakennetut terästä ja puuta käyttävät tyylit ovat rajoittaneet tekniikoitaan paljon, koska kaikki tappavat piirteet on luonnollisesti haluttu minimoida. Eli taistelusta tässä piirissä on tehty "tyylikästä ja kivaa", mutta tavalla joka itse asiassa on tavallaan "itsepuolustuksen vastakohta". Siihen on koostettu vaarattomia tekniikoita. (Which is totally great, I think!) Tätä kautta historiallinen miekkailu on turvallista koska ja vain koska niillä ei "vaan piestä vapaasti".
Historiallisessa miekkailu sisältää siis enemmän tekniikkaa, ja on tätä kautta mutkikkaampaa. Mutta se on silti bofferoijille usein "too limiting". Koska heidän vapautensa ei tule vapaudesta osata erilaisia liikkeitä, vaan aivan muusta. Toiminnan kompleksisuus, hienostuneisuus tai tarkkuus ei heistä ole vapautta. Heistä on kivaa ottaa lelu käteen ja kisailla. Ja minä ymmärrän heitä.
Tunnisteet:
bofferointi,
miekkailun perusteet,
roolipeli
perjantai 7. elokuuta 2009
Nyrkit, asema ja pehmusteet.
Nyrkkeily on vanha harrastus.
Selviytymiskamppailu ja sotakäytössä erilaiset nyrkkirautojen kaltaiset esineet ovat olleet melko tasaisia. Niillä nyrkeistä tehdään vaarallisempia aseita. Mutta jos nyt keskitytään pelkkään urheiluun.
Kreikan olympialaisissa oli pankration, jossa alastomat nyrkkeilijät takoivat toisiaan. Heillä oli nyrkkeilyhansikkaat, jotka olivat nahkahihnaa. Tällä nyrkistä saadaan tiiviimpi paketti, joka tekee enemmän vahinkoa. Tätä voitiin näihin aikoihin tehostaa vielä metalliraudoituksilla. Jälki on ollut rujoa. Voittajalle oli luvassa "vakaa elämä". Eli voitolla voitiin saavuttaa toimeentulo loppuelämäksi.
Ennen nykynyrkkeilyä pehmohansikkaineen oli myös pugilismi, joka oli "kiellettyä mutta yleisesti hyväksyttyä" tappelemista. Näissä treenattiin ankarasti, ja nyrkkeilijöiden kuolema ei ollut tavatonta. Suojahansikkaita ei ollut. Nyrkkeilijät hankkivat sen sijaan kovat rystyset esimerkiksi hakkaamalla puita nyrkeillään. Tämä saattoi tietysti tuoda vaurioita sormien taipumiseen, mutta tässäkin oli mahdollista tienata ihan hyvin.
Nykyinen pehmohansikas taas tuli mukaan kuvioihin, kun nyrkkeilystä tehtiin enemmän "herrasmiesten laji". Herrasmies nyrkkeilee enemmän huvikseen. Hänellä on jo vakaa elintaso. Hansikkaissa on pehmusteita muun muassa sen vuoksi, että nyrkkeilystä ei jäisi pysyviä vaurioita, esimerkiksi naamaan.
Tämä soveltuu tietysti myös miekkailuun ja etenkin roolipelaajien harjoittamaan bofferointiin. Nykyisin vakaasta elintasosta nauttivat eivät halua kärsiä pysyviä vaurioita, joten bofferointi, miekan pehmustaminen, mahdollistaa sen että voidaan huitoa ilman että tulee vahinkoa. Jos bofferoinnilla noustaisiin "ryysyistä vakaaseen elintasoon", siinä olisi luultavasti epätoivoisempia keinoja käytössä.
Selviytymiskamppailu ja sotakäytössä erilaiset nyrkkirautojen kaltaiset esineet ovat olleet melko tasaisia. Niillä nyrkeistä tehdään vaarallisempia aseita. Mutta jos nyt keskitytään pelkkään urheiluun.
Kreikan olympialaisissa oli pankration, jossa alastomat nyrkkeilijät takoivat toisiaan. Heillä oli nyrkkeilyhansikkaat, jotka olivat nahkahihnaa. Tällä nyrkistä saadaan tiiviimpi paketti, joka tekee enemmän vahinkoa. Tätä voitiin näihin aikoihin tehostaa vielä metalliraudoituksilla. Jälki on ollut rujoa. Voittajalle oli luvassa "vakaa elämä". Eli voitolla voitiin saavuttaa toimeentulo loppuelämäksi.
Ennen nykynyrkkeilyä pehmohansikkaineen oli myös pugilismi, joka oli "kiellettyä mutta yleisesti hyväksyttyä" tappelemista. Näissä treenattiin ankarasti, ja nyrkkeilijöiden kuolema ei ollut tavatonta. Suojahansikkaita ei ollut. Nyrkkeilijät hankkivat sen sijaan kovat rystyset esimerkiksi hakkaamalla puita nyrkeillään. Tämä saattoi tietysti tuoda vaurioita sormien taipumiseen, mutta tässäkin oli mahdollista tienata ihan hyvin.
Nykyinen pehmohansikas taas tuli mukaan kuvioihin, kun nyrkkeilystä tehtiin enemmän "herrasmiesten laji". Herrasmies nyrkkeilee enemmän huvikseen. Hänellä on jo vakaa elintaso. Hansikkaissa on pehmusteita muun muassa sen vuoksi, että nyrkkeilystä ei jäisi pysyviä vaurioita, esimerkiksi naamaan.
Tämä soveltuu tietysti myös miekkailuun ja etenkin roolipelaajien harjoittamaan bofferointiin. Nykyisin vakaasta elintasosta nauttivat eivät halua kärsiä pysyviä vaurioita, joten bofferointi, miekan pehmustaminen, mahdollistaa sen että voidaan huitoa ilman että tulee vahinkoa. Jos bofferoinnilla noustaisiin "ryysyistä vakaaseen elintasoon", siinä olisi luultavasti epätoivoisempia keinoja käytössä.
Tunnisteet:
bofferointi,
luokkayhteiskunta,
nyrkkeily,
pankration,
roolipeli,
urheilu
lauantai 5. heinäkuuta 2008
Ämpäripää.
-"Larppaatko sinä?"
-"'Keskiaikaista miekkailua', onko se sitä missä on niitä johtoja?"

Edellisen kaltaiset kysymykset ovat melko yleisiä, kun selviää että henkilö harjoittaa keskiaikaista miekkailua. Edellä olevat arvailut johtuvat siitä, että harrastus on melko harvinainen, kun taas larppaaminen sekä urheilumiekkailu ovat näkyvämpiä ja suositumpia. Tiedon puute johtaa siihen, että aina välistä tekee mieli vihjata siihen, että 1300 -luvulla ei ollut sähköä ja että minulla, kuten kaikki näkevät, ei ole ämpäriä päässä. Esittelen tässä hieman erilaisia miekkailuun viittaavia tai siihen usein liitettyjä asioita, ja erittelen niitä hieman. Selviää mitä puuhailuni on ja ennen kaikkea se, mitä se ei ole. Erottelu on toki hieman karkea, eikä korosta erilaisia liukuvarajaisuuksia muuta kuin maininnan verran, mutta siinä kuitenkin nousevat esiin tärkeimmät erilaiset lähestymistavat.
1: Miekkailu itsepuolustustaitona:
___1.1: Itämaiset miekkailutaidot, joita ovat muun muassa
_____1.1.1: Taijiquan(太极拳)-miekkailu, eli arkisemmin "Tai-Chi" tai "Taiji" jonka juuret ovat kiinassa. Lajissa harjoitteet tehdään pehmeästi ja hitaasti. Taito on kuitenkin tehokas ja "käytössä" laji on itse asiassa nopea. Lajia voidaan käyttää myös puhtaasti henkisenä, "meditatiivisena voimisteluna, jossa voimistelutikun korvaa miekka". Taijimiekka voi olla puinen tai metallinen. Se on melko pitkä ja suora. Sen terä on kahdelta puolelta teroitettu. Väistimet ovat melko lyhyet ja miekka on tyypillisesti vain yhden käden käyttöön tarkoitettu.
_____1.1.2: Kendo(剣道), joka on japanilaista miekkailua. Siinä korostuvat oikeat osumispaikat. Lajissa käytetään tekniikkaharjoituksissa puista miekkaa, bokkenia. Myös bambunsäleistä tehty shinai on käytössä, etenkin kun harjoitellaan varsinaista miekkailua ilman että suoritetaan juuri ennalta määrättyä tekniikkaharjoitusta. Lajissa on kontaktia, ja "pehmennetyllä välineistöllä" taataan turvallisuus.
_____1.1.3: Iaido(居合道) eli iaijutsu tai battojutsu joka on japanilainen miekkailutaito, joka keskittyy miekan vetämisen tekniikkaan. Lajissa harjoitetaan paljon myös oikeaa viiltotekniikkaa, tameshigiri -harjoitteissa kasteltuja bambumattoja viilletään palasiksi: Tämä taas on terävälläkin miekalla erittäin vaikeaa, jos tekniikka ei ole kunnossa. Iaidossa käytetään korkealla tasolla teräksistä katanaa, joka on pitkä japanilainen miekka, jonka terä on kaareva ja se on teroitettu vain yhdeltä reunaltaan.
_____1.1.4: Miekkailua on myös monissa muissa lajeissa. Esimerkiksi ninjutsussa(忍術) harjoitellaan erilaisia aseita, ja mukana on myös miekka. Samoin Kung Fussa(功夫) ja Aikidossa(合気道) on miekkalilutekniikoita. Miekka on siis osana todella montaa pääasiassa aseettomaan kamppailuun keskittyvää perinnettä
___1.2: Eurooppalainen miekkailu, joka on euroopassa kehittyneitä miekkailuperinteitä.
_____1.2.1: Historiallinen miekkailu, jossa harjoitetaan erilaisia historiallisia taistelutaitoja. Niiden sisältöä haetaan muun muassa vanhoista miekkailunopetuskirjoista - joita kirjoitettiin ahkerasti muun muassa gladiaattoreiden tai ritarien koulutukseen tai myöhemmin kaksintaisteluoppaiksi - sillä vaikka perinteen takana onkin ajatus siitä että Jumala suojeli oikeassa olevaa, eurooppalaiset ylhäisön miehet kunnioineen päättivät hieman avittaa Jumalaa tässä touhussa. Eurooppalaisen miekkailun vanhimmat jäänteet ovat hoplomakhia, joka oli peräti kreikkalaisten olympialaisten arvostettuna lajina. Roomassa miekkailuperinnettä harjoitettiin nimellä armatura, jossa korostettiin että rohkeus ja oikea tekniikka johtavat pitkälle. Kyseisille kamppailutaidoille ei ole katkeamatonta opettajien ketjua, eli "elävää traditiota", eli kyseessä ovat aina rekonstruktiot. Tämä ei tosin tarkoita sitä että laji eroaisi vähemmän alkuperästään kuin esimerkiksi kendo samuraiden perinteestä; Opettajathan kuitenkin pakosti hieman mukauttavat tekniikoita hieman itselleen ja ympäröivään kulttuuriin sopiviksi ja suorittavat tekniikoihin liittyvää ajatustyötä, joka toki voi johtaa systeemin hienostumiseen, mutta toisaalta tämä samalla muuttaa perinnettä. Nämä muutokset taas opetetaan useimmiten oppilaillekin.
______1.2.1.1: Keskiaikainen miekkailu taas painottuu keskiaikaisiin miekkailutekniikoihin ja rakentaa niiden varaan toimivan taisteluperinteen. Tämä voidaan jakaa melko siististi kahteen osaan : Italialaiseen ja saksalaiseen perinteeseen. Keskeisin väline on pitkä miekka, eli suora miekka, jossa terä on molemmin puolin. Aseessa on tyypilliseti pitkä väistin ja kahva on sen verran pitkä että kahden käden otteet ovat mahdollisia. Harjoittelussa voidaan käyttää sekä teräsaseita, että puumiekkoja, "wastereita".
_____1.2.2: Länsimainen urheilumiekkailu taas on sitä miekkailua, jossa on niitä johtoja ja jota näkee olympialaisissa. Välineinä ovat pistomiekat ; linjoja on kalpalle, floretille ja säilälle.
2: Miekkailu sivutuotteena: Tässä miekkailun tavoitteena on olla viihdettä tai sen kuuluu elävöittää tilannetta jotenkin.
___2.1: Historian elävöittäminen korostaa oikeaa asustusta ja ajanmukaisuutta. Toki osa historian elävöittämisestä sisältää myös tekniikkaharjoittelua, jolloin ero historialliseen miekkailuun on osin häilyvä. Ne voidaan kuitenkin erottaa sen mukaan, korostetaanko taistelulajiluonnetta vai historiallisuusluonnetta.
___2.2: Elokuvamiekkailu/näytelmämiekkailu (l'escrime artistique), jossa suoritetaan tietty, mahdollisimman näyttäävä, koreografia, joka on usein ennalta suunniteltu. Tosin tekniikat voivat olla myös ihan autenttisia kamppailulajien tekniikoita. Tämä on tosin melko harvinaista eikä välttämätöntä. Pääasiana on hyvä show, näyttävyys, joten tekniikat ovat usein toteutettu liioitellusti ja suurieleisesti, vaikka olisivatkin ihan toimivia. Kaikki harrastajat eivät harjoita tätä taitoa teatteria tai näyttelyä varten.
___2.3: Sabre à champagne taas on taito, jossa shampanjapullo avataan miekalla napauttamalla pullon kaulaa napakasti oikeaan kohtaan. Koska pulloissa on sauma kaulassa, oikeaan kohtaan suoritettuna kaula irtoaa siististi jättäen tasaisen reunan. Tämä on lähinnä miekkaan liittyvä kuriositeetti, tunnelmaa kohottava ohjelmanumero juhlissa tai vastaavaa.
3: Edellisten välimuodot:
___3.1: Bofferointi, joka on usein larppaamiseenkin liitettyä muovipehmusteisilla aseilla suoritettua kamppailua. Aseet ovat usein erilaisia, ne eivät välttämättä ole edes miekkoja. Pääasiassa on se, että vaahtomuovipäällyste maksimoi turvallisuuden, jolloin lajissa voidaan harjoittaa paljon "freeplaytä". Boffereilla suurin osa miekkojen tekniikoista ei toimi, ja se käytännössä onkin puhtasti kamppailun tunteeseen liittyvää kontaktia, kuin teknistä kisaamista. Bofferiin ei väistämättä liity larppaamista, vaikka tämäkin on yleistä. Käytännössä jos larpeissa on miekkailun tai taistelun simulointia yhtään eläytyvästi, se on juuri tätä. Kaikkia bofferoijia ei kuitenkaan kiinnosta leikkiä ritaria tai muuta roolia samalla.
___3.2: Rottinkimiekkailu, jossa henkilöt pukeutuvat raskaisiin suojuksiin, jopa haarniskoihin. Tämä mahdollistaa sen, että aseet voivat olla hieman boffereita vaarallisempia: Ne on tehty yhteen nivotuista rottingeista, eli käytännössä aseet ovat erilaisia hieman mutta ei paljon joustavia puuaseita. Laji on jo selvästi edellistä tekniikkapainotteisempaa, mutta se kuitenkin keskittyy enemmän itse "freeplayhyn". Joskus tämä liittyy myös historian elävöittämiseen. Aseet ovat kirjavia, rottinki voi edustaa sauvaa, keihästä, miekkaa ja jopa hilparin tyylisiä varsikirveitä.
___3.3: Stage combat, jossa keskitytään näyttävyyteen. Tämä on erittäin liukuva näytelmämiekkailun kanssa. Erona on tosin se, että joskus "gladiaattorit" harjoittelevat oikeita historiallisia tekniikoita - tai käyttävät pelkästään niitä. Pääasiana on kuitenkin hyvä show. Tätä on joskus vaikea erottaa historian elävöittämisestä.
___3.4: "Mensur" eli akateeminen miekkailu on ottelua joka suoritetaan rengaspanssariin, ja muihin vastaaviin suojuksiin puettuna. Kamppailut käydään terävillä säilillä. Ruumiilla iskemistä vältetään ja liikkuminen, eli kävely ja jalkatyö on kiellettyä. Tarkoituksena ei ole välttää itseen kohdistuvaa vahinkoa vaan ennemminkin kestää rökitystä.
-"'Keskiaikaista miekkailua', onko se sitä missä on niitä johtoja?"
Edellisen kaltaiset kysymykset ovat melko yleisiä, kun selviää että henkilö harjoittaa keskiaikaista miekkailua. Edellä olevat arvailut johtuvat siitä, että harrastus on melko harvinainen, kun taas larppaaminen sekä urheilumiekkailu ovat näkyvämpiä ja suositumpia. Tiedon puute johtaa siihen, että aina välistä tekee mieli vihjata siihen, että 1300 -luvulla ei ollut sähköä ja että minulla, kuten kaikki näkevät, ei ole ämpäriä päässä. Esittelen tässä hieman erilaisia miekkailuun viittaavia tai siihen usein liitettyjä asioita, ja erittelen niitä hieman. Selviää mitä puuhailuni on ja ennen kaikkea se, mitä se ei ole. Erottelu on toki hieman karkea, eikä korosta erilaisia liukuvarajaisuuksia muuta kuin maininnan verran, mutta siinä kuitenkin nousevat esiin tärkeimmät erilaiset lähestymistavat.
1: Miekkailu itsepuolustustaitona:
___1.1: Itämaiset miekkailutaidot, joita ovat muun muassa
_____1.1.1: Taijiquan(太极拳)-miekkailu, eli arkisemmin "Tai-Chi" tai "Taiji" jonka juuret ovat kiinassa. Lajissa harjoitteet tehdään pehmeästi ja hitaasti. Taito on kuitenkin tehokas ja "käytössä" laji on itse asiassa nopea. Lajia voidaan käyttää myös puhtaasti henkisenä, "meditatiivisena voimisteluna, jossa voimistelutikun korvaa miekka". Taijimiekka voi olla puinen tai metallinen. Se on melko pitkä ja suora. Sen terä on kahdelta puolelta teroitettu. Väistimet ovat melko lyhyet ja miekka on tyypillisesti vain yhden käden käyttöön tarkoitettu.
_____1.1.2: Kendo(剣道), joka on japanilaista miekkailua. Siinä korostuvat oikeat osumispaikat. Lajissa käytetään tekniikkaharjoituksissa puista miekkaa, bokkenia. Myös bambunsäleistä tehty shinai on käytössä, etenkin kun harjoitellaan varsinaista miekkailua ilman että suoritetaan juuri ennalta määrättyä tekniikkaharjoitusta. Lajissa on kontaktia, ja "pehmennetyllä välineistöllä" taataan turvallisuus.
_____1.1.3: Iaido(居合道) eli iaijutsu tai battojutsu joka on japanilainen miekkailutaito, joka keskittyy miekan vetämisen tekniikkaan. Lajissa harjoitetaan paljon myös oikeaa viiltotekniikkaa, tameshigiri -harjoitteissa kasteltuja bambumattoja viilletään palasiksi: Tämä taas on terävälläkin miekalla erittäin vaikeaa, jos tekniikka ei ole kunnossa. Iaidossa käytetään korkealla tasolla teräksistä katanaa, joka on pitkä japanilainen miekka, jonka terä on kaareva ja se on teroitettu vain yhdeltä reunaltaan.
_____1.1.4: Miekkailua on myös monissa muissa lajeissa. Esimerkiksi ninjutsussa(忍術) harjoitellaan erilaisia aseita, ja mukana on myös miekka. Samoin Kung Fussa(功夫) ja Aikidossa(合気道) on miekkalilutekniikoita. Miekka on siis osana todella montaa pääasiassa aseettomaan kamppailuun keskittyvää perinnettä
___1.2: Eurooppalainen miekkailu, joka on euroopassa kehittyneitä miekkailuperinteitä.
_____1.2.1: Historiallinen miekkailu, jossa harjoitetaan erilaisia historiallisia taistelutaitoja. Niiden sisältöä haetaan muun muassa vanhoista miekkailunopetuskirjoista - joita kirjoitettiin ahkerasti muun muassa gladiaattoreiden tai ritarien koulutukseen tai myöhemmin kaksintaisteluoppaiksi - sillä vaikka perinteen takana onkin ajatus siitä että Jumala suojeli oikeassa olevaa, eurooppalaiset ylhäisön miehet kunnioineen päättivät hieman avittaa Jumalaa tässä touhussa. Eurooppalaisen miekkailun vanhimmat jäänteet ovat hoplomakhia, joka oli peräti kreikkalaisten olympialaisten arvostettuna lajina. Roomassa miekkailuperinnettä harjoitettiin nimellä armatura, jossa korostettiin että rohkeus ja oikea tekniikka johtavat pitkälle. Kyseisille kamppailutaidoille ei ole katkeamatonta opettajien ketjua, eli "elävää traditiota", eli kyseessä ovat aina rekonstruktiot. Tämä ei tosin tarkoita sitä että laji eroaisi vähemmän alkuperästään kuin esimerkiksi kendo samuraiden perinteestä; Opettajathan kuitenkin pakosti hieman mukauttavat tekniikoita hieman itselleen ja ympäröivään kulttuuriin sopiviksi ja suorittavat tekniikoihin liittyvää ajatustyötä, joka toki voi johtaa systeemin hienostumiseen, mutta toisaalta tämä samalla muuttaa perinnettä. Nämä muutokset taas opetetaan useimmiten oppilaillekin.
______1.2.1.1: Keskiaikainen miekkailu taas painottuu keskiaikaisiin miekkailutekniikoihin ja rakentaa niiden varaan toimivan taisteluperinteen. Tämä voidaan jakaa melko siististi kahteen osaan : Italialaiseen ja saksalaiseen perinteeseen. Keskeisin väline on pitkä miekka, eli suora miekka, jossa terä on molemmin puolin. Aseessa on tyypilliseti pitkä väistin ja kahva on sen verran pitkä että kahden käden otteet ovat mahdollisia. Harjoittelussa voidaan käyttää sekä teräsaseita, että puumiekkoja, "wastereita".
_____1.2.2: Länsimainen urheilumiekkailu taas on sitä miekkailua, jossa on niitä johtoja ja jota näkee olympialaisissa. Välineinä ovat pistomiekat ; linjoja on kalpalle, floretille ja säilälle.
2: Miekkailu sivutuotteena: Tässä miekkailun tavoitteena on olla viihdettä tai sen kuuluu elävöittää tilannetta jotenkin.
___2.1: Historian elävöittäminen korostaa oikeaa asustusta ja ajanmukaisuutta. Toki osa historian elävöittämisestä sisältää myös tekniikkaharjoittelua, jolloin ero historialliseen miekkailuun on osin häilyvä. Ne voidaan kuitenkin erottaa sen mukaan, korostetaanko taistelulajiluonnetta vai historiallisuusluonnetta.
___2.2: Elokuvamiekkailu/näytelmämiekkailu (l'escrime artistique), jossa suoritetaan tietty, mahdollisimman näyttäävä, koreografia, joka on usein ennalta suunniteltu. Tosin tekniikat voivat olla myös ihan autenttisia kamppailulajien tekniikoita. Tämä on tosin melko harvinaista eikä välttämätöntä. Pääasiana on hyvä show, näyttävyys, joten tekniikat ovat usein toteutettu liioitellusti ja suurieleisesti, vaikka olisivatkin ihan toimivia. Kaikki harrastajat eivät harjoita tätä taitoa teatteria tai näyttelyä varten.
___2.3: Sabre à champagne taas on taito, jossa shampanjapullo avataan miekalla napauttamalla pullon kaulaa napakasti oikeaan kohtaan. Koska pulloissa on sauma kaulassa, oikeaan kohtaan suoritettuna kaula irtoaa siististi jättäen tasaisen reunan. Tämä on lähinnä miekkaan liittyvä kuriositeetti, tunnelmaa kohottava ohjelmanumero juhlissa tai vastaavaa.
3: Edellisten välimuodot:
___3.1: Bofferointi, joka on usein larppaamiseenkin liitettyä muovipehmusteisilla aseilla suoritettua kamppailua. Aseet ovat usein erilaisia, ne eivät välttämättä ole edes miekkoja. Pääasiassa on se, että vaahtomuovipäällyste maksimoi turvallisuuden, jolloin lajissa voidaan harjoittaa paljon "freeplaytä". Boffereilla suurin osa miekkojen tekniikoista ei toimi, ja se käytännössä onkin puhtasti kamppailun tunteeseen liittyvää kontaktia, kuin teknistä kisaamista. Bofferiin ei väistämättä liity larppaamista, vaikka tämäkin on yleistä. Käytännössä jos larpeissa on miekkailun tai taistelun simulointia yhtään eläytyvästi, se on juuri tätä. Kaikkia bofferoijia ei kuitenkaan kiinnosta leikkiä ritaria tai muuta roolia samalla.
___3.2: Rottinkimiekkailu, jossa henkilöt pukeutuvat raskaisiin suojuksiin, jopa haarniskoihin. Tämä mahdollistaa sen, että aseet voivat olla hieman boffereita vaarallisempia: Ne on tehty yhteen nivotuista rottingeista, eli käytännössä aseet ovat erilaisia hieman mutta ei paljon joustavia puuaseita. Laji on jo selvästi edellistä tekniikkapainotteisempaa, mutta se kuitenkin keskittyy enemmän itse "freeplayhyn". Joskus tämä liittyy myös historian elävöittämiseen. Aseet ovat kirjavia, rottinki voi edustaa sauvaa, keihästä, miekkaa ja jopa hilparin tyylisiä varsikirveitä.
___3.3: Stage combat, jossa keskitytään näyttävyyteen. Tämä on erittäin liukuva näytelmämiekkailun kanssa. Erona on tosin se, että joskus "gladiaattorit" harjoittelevat oikeita historiallisia tekniikoita - tai käyttävät pelkästään niitä. Pääasiana on kuitenkin hyvä show. Tätä on joskus vaikea erottaa historian elävöittämisestä.
___3.4: "Mensur" eli akateeminen miekkailu on ottelua joka suoritetaan rengaspanssariin, ja muihin vastaaviin suojuksiin puettuna. Kamppailut käydään terävillä säilillä. Ruumiilla iskemistä vältetään ja liikkuminen, eli kävely ja jalkatyö on kiellettyä. Tarkoituksena ei ole välttää itseen kohdistuvaa vahinkoa vaan ennemminkin kestää rökitystä.
Tunnisteet:
aikido,
bofferointi,
iaido,
kendo,
kung fu,
mensur,
ninjutsu,
sabre à champagne,
taijquan,
tameshigiri,
urheilumiekkailu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
