Tyhmyyden ja rasismin korrelaatiosta

Vähän aikaa sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan matala älykkyysosamäärä korreloi ennakkoluuloisuuden ja syrjivien asenteiden kanssa. Tämä on tietenkin saanut levitystä. Ja hyväksi esimerkiksi tästä valikoitu useisiin tutkimuksiin viitannut juttu jonka mukaan "Study Proves Prejudice Linked With Low IQ" Tähän linkittäneet eivät usein puhu korrelaatiosta vaan kausaatiosta. Eli että tyhmyys johtaa rasismiin. Rasismi on siis tyhmää.

Tämä on mielenkiintoinen asia. Se ei ole myöskään järin yllättävä. En kuitenkaan laittaisi suoraa syy-yhteyttä näiden kahden välille. On varsin vakiintunutta tietoa että liberalismi ja ateismi korreloivat älykkyysosamäärän kanssa. Konservativiisuus, uskonnollisuus ja vastaavat taas korreloivat toiseen suuntaan. Ja syynä on se, että älykkäät ihmiset osaavat tehdä asioita omillaan. Tyhmä voi taas tarvita apua ja tukea. Tässä mielessä itsellisyys on enemmän se joka korreloi älykkyyden kanssa ja moni muu asia seuraa tästä sitten ikään kuin "kaupantekijäisinä".

Älykkyyden ja syrjinnän kohdalla on nähtävissä että syrjintä vaikkapa rasistisesti on helppo. Matalammalla kognitiolla pärjää kun maailma on dikotominen ja koostuu tiukasti rajatuista ja ehdottoman kaikilta asioita relevantista "me-muut" -jaottelusta. Ei tarvitse käsitellä kompleksisia tilannekohtaisia asioita joissa on monta muuttujaa. Kun on vain yksi merkitsevä asia ja näkökulma joka taikaluodin tavalla ratkaisee kaikki ongelmat. Että "kun tämä on kunnossa niin sitten talous nousee, ihmiset ovat eettisiä ja......" Ja tätä kautta se on selitysmallina yhtä yksinkertainen kuin vaikkapa Jumala joka tuntuu käyvän järkeen ja intuitioon sille yksinkertaisemmallekin porukalle. Tässä mielessä rasismi tai teismi ei ole itsessään tyhmää, mutta tyhmyys kyllä auttaa siinä että on rasisti tai teisti. "Derogating people with different worldviews can help people maintain the validity of their own world view." on tässä asiallinen huomio. Mutta jos tästä yleistää niin että rasistit ovat tyhmiä ja kaikki uskovaiset idiootteja,  niin luo itse sellaisen luokitelman joka sopii samaan huomiolausekkeeseen.

Kuitenkin en voi olla hieman hihittelemättä. Sillä jopa tuo esimerkiksi antamani uutinen antoi itse datan jonka mukaan älykkyys ei ole se syy jonka seurausta syrjintä olisi. Se nimittäin aivan itse nosti esiin tutkimuksen jonka mukaan suvaitsevaisuutta voi kasvattaa 10 minuutin keskustelulla. Tämäkin tutkimus on toki ihan uskottava. Ja juuri tämä on se syy miksi matalaa älykkyysosamäärää ei oikein voi pitää syynä vaikkapa rasismiin.

Älykkyysosamäärä on melko vakio. Se ei kasva oikein mitenkään. Se ei pompsahda huippuunsa transseksuaalin kanssa keskustellessa joten älykkyys ei olekaan se "voimaelementti". Kenties typerä toimii mieluummin mukavuusalueella koska sen ulkopuolella tulee ongelmia jotka ylittävät omat kyvyt. (Mikä on tilannetajua ja sellaisenaan jotain jota miltei voi tavallaan kunnioittaa, paitsi tietysti että ei voi. Mutta melkein.)

Jostain syystä konservatiivisuus, uskonnollisuus ja yksinkertaiset lokeroinnit korreloivat matalan älykkyysosamäärän kanssa. Mutta silti esimerkiksi aborttimielipiteet liudentuvat jos oma lapsi tai muu lähiomainen tekee sellaisen. Ja homoihin ja transseksuaaleihin suhtaudutaan positiivisesti heti kun on sellainen aitona ystävänä eikä minään PR -tunnen -listalla jota on yritetty käännyttää. (Mallia Päivi Räsänen ja monet ystäväni ovat homoseksuaaleja. Monikohan näistä homoseksuaaleista on samaa mieltä tästä - eikä ole samalla niitä "eheytyneitä" homoja jotka kiertävät ihmisiä käännyttelemässä...)

Uskomusten varmuus vs. niiden todennäköisyydet

On tavallista että ihmiset puhuvat siitä miten tieto on epävarmaa tai varmaa. Suurimmalla ihmisillä onkin ajatus siitä että henkilökohtaiset uskomukset ovat oikeutettuja jollain varmuuden asteella. Ja vaikka osa pitää tieteellisiä tosiasioita tästä jotenkin oleellisena "puhtaiden faktojen maailmana" niin tosiasiassa myös tieteessä todistaminen ei ole ehdotonta vaan rajallista.

Monesti tätä lähestytään todennäköisyyden käsitteellä. ; On tavallaan mielenkiintoista huomata että ateistien bussikampanjassa Suomessa teksti oli "Jumalaa tuskin on..." Mutta ulkomailla lause oli "There's propably no God..." Lause viittaa suoraan todennäköisyyteen. Myös moni uskonnon ystävä puhuu mielellään siitä miten Jumala on todennäköisempi hypoteesi kuin Jumalan olemassaolo. Tämä vaikuttaa avomieliseltä, nöyrältä ja rationaaliselta samaan aikaan ; Vaihtoehdot ikään kuin otetaan vaihtoehtoina ja punnitaan vain tosiasioiden valossa köykäisiksi. Kun tämänlaisia sanoo ääneen se vaikuttaa ihanteelliselta, kauniilta ja älykkäältä. Mutta se ei ehkä ole niin ilmiselvää.

Itse pidän tärkeänä tiedostaa että tiede on aina jossain määrin rajallista. Quinelaisen tieteenfilosofian kannattajana näen että tiede on käsiteverkosto jossa ei ole yhtään ainutta täysin todistettua 100% a posteriori tiedettyä osiota. Tärkeää olisikin varmistaa että verkossa ei olisi myöskään 100% a priorisia oletuksia. Tieteessä kaikki arviot ovat arvioita jonkinlaisella varmuusasteella. Ja tämän varmuusasteen tulee olla mahdollisimman hyvä. Tämä toki irtautuu monista sellaisista ajatuksista jotka ovat olleet yleisiä. Puhutaanpa sitten metafysiikasta, skientismin kritiikistä tai arkijärjestä, monien tiedenäkemys vaatii todistamista ja vain ehdotonta todistamista.

En kuitenkaan pidä siitä miten vahvasti ihmisten näkemykset ovat tässä sitoutuneet todennäköisyyteen kuin se olisi jotain joka oikeastaan olisi se asia jota tässä ylipäätään tutkitaan ja testataan. Toisin sanoen ajatellaan usein että jos sinulla on uskomus p, jolle on evidenssi e, olisi jokin ehdollinen todennäköisyys jota voitaisiin lähestyä vaikka Bayesin tyyliin. ; Olisi jokin ehdollinen todennäköisyys Pr(p|e), jossa Pr voidaan esittää useilla eri tavoilla.

En yksinkertaisesti usko että tämä on se mitä tieteessä tapahtuu. Olen niitä epistemologeja joista asioiden varmistaminen ja todistamisen varmuus kasvaisi sillä että uskottaisiin kaikkiin mahdollisiin totuuksiin ja sitten vain arvioitaisiin mikä niistä on todennäköisempi kuin muut. En itse asiassa usko edes sitä että Bayesin kaava vapauttaisi meidät maailmankuvastamme järkevyyteen. Itse asiassa monesti tuntuu käyvän juuri päinvastoin.

Sen sijaan muistutan että tiede koostuu käytännössä induktioista. Eikä mistä tahansa induktioista. Korrelaatioista. Induktioita kuvaa sellainen jännittävä piirre että niiden lopullinen todistaminen on mahdotonta. (Tai oikeastaan ; Se vaatisi äärettömän määrän testejä.) Tieteellisiä teorioita voidaan kuitenkin ajaa vaikeuksiin. Joskus jokin havaintoaineisto kumoaa (falsifioi) teorian. Tai oikeastaan lähinnä pakottaa ympäripyöreistämään teoriaa (ad hoc -oletuksin) niin että tämä uusi omituinen aineisto sittenkin sopisi aineistoon, jonka jälkeen teorian selitysvoima heikkenee vaikka se ei olekaan enää ristiriidassa tämän uuden häiritsevän aineiston kanssa.

Todennäköisyyden hoopous paljastuu tavallaan heti jos mietimme miten klassisessa fallibilistisessa tiedekäsityksessä käy silloin kun teoria saa korroboraatiota. ; Meillä on teoria p joka kumoutuisi havaintoaineistolla a. Havaintoaineisto on kuitenkin mallia b, joten teoria ei kumoudu. On selvää että tämä teoria on nyt vahvempi kuin ennen testausta. Koska ennen testiä oli periaatteessa mahdollista että havaintoaineisto a tapahtuisi koeasettelussamme. Mutta kun induktion todistaminen vaatisi sitä että induktio läpikävisi äärettömän määrän testejä, tällä koeaineistolla on itse asiassa teorian todennäköisyyden todistamisen kannalta äärettömän pieni merkitys. Koska se on sellaisenaan vain 1 äärettömästä. On itse asiassa vaikeaa nähdä miten mikään inhimillisesti mahdollinen määrä kokeita voisi oikeastaan merkitä paljoa mitään.

Kuinka suuren osan vaikka 10 000 tarkasti tehtyä koeasetelmaa on äärettömän rinnalla? Onkin selvää että tässä katsotaan enemmän "induktion kätevyyttä". Joka demonstroituu kyllä jo paljon ennen tuota 10 000 koetta. Se voi toki kumoutua jatkossa mutta siihen asti se on kuitenkin osoittautunut käteväksi mallintamistyökaluksi joka on ennustanut tapahtumia aivan oikein... Kysymys ei ole absoluuttisesta totuudesta "vaan jostain ihan muusta".

Mutta ei tällä testatakaan teorian todennäköisyyttä sellaisenaan. Teorioiden varmistelussa on kyse enemmänkin teorian hedelmällisyydestä ja käyttökelpoisuudesta. Varmuuden aste jolla asiaa lähestytään ei ole metafyysinen totuus ja sen todennäköisyyden tunteminen ja arviointi. Vaan jotain aivan muuta. Ja itse asiassa voidaan sanoa että ihmisten on ylipäätään vaikeaa ajatella tieteellisesti koska he ajattelevat maailmaa ehdottomuuksin joissa "todellisuus" on kuin jokin Matrixtyylinen "punainen pilleri" joka vain niellään. Jossa faktat ovat tosiasioita joiden todennäköisyys on se joka tunnetaan ja jota arvioidaan. Tälläinen todellisuusnäkemys kuuluu mielestäni johonkin toista maailmansotaa edeltävään aikaan. Ja se itse asiassa sopii vielä paremmin sellaiseen aikaan jolloin valtaa oli teologeilla. Tarkemmin miettien ; Mitä kauemmas historiassa mennään, sitä paremmin tämä ehdoton mutta naivi todennäköisyysfiksoitunut ajattelutapa tuntuu sopivan asenteisiin. Se onkin luultavasti nykyäänkin suosittua lähinnä siksi että se on ihmisille jotenkin erityisen helppoa.

Osittain siksi minulla onkin immersiivinen suhde todellisuuteen (en elä todellisuudessa sellaisenaan mutta elän kuin kokemusmaailmani olisi tosi) ; Tutkimusohjelman kätevyys suhteessa siihen miten ympäröivä elämämme toimii on oleellisempaa kuin miettiä mikä on varmaa jollain klassisen metafyysiikan tapaisella tasolla.

Korrelaatio ei ole kausaatiota mutta kaikki kausaatiot selvitetään korrelaatioilla

Minusta tämä korrelaatio olisi aivan uskottavasti
kausaatiota. Hyvin harva on kanssani samaa mieltä
tämän elokuvakriittisen viestin kanssa...

On tärkeää muistaa että korrelaatio ei ole kausaatiota. Kun kaksi asiaa ovat suhteessa, ei tiedetä kumpi on syy ja kumpi on seuraus. Vai onko niiden takana jokin joka aikaansaa molemmat niin että kumpikaan ei ole syy vaan kumpikin on seuraus.

Kuitenkin liian pitkälle vietynä korrelaation ja kausaation erottaminen liian jyrkästi on tarpeetonta. Se on lukiotason perusfilosofiointia. Syvemmin voidaan sanoa että kaikki luonnontieteellinen (tai laajemmin ; kaikki kvantitatiivinen) tieteellinen tutkimus on perimmiltään vain ja ainoastaan korrelaatioiden löytämistä. Tämä johtuu siitä, että meillä ei ole tilastollista menetelmää, jolla voidaan määrittää kausaatiota. Ja muussakin filosofiassa korrelaatiot on tupattu korvata siten että premisseihin tungetaan vielä korrelaatiotakin hankalampia induktioita, analogioita.

Tavallaan tarvitsemme enemmän induktioita jotta voimme luoda verkostoja siitä aikaansaako jäätelönsyönti hukkumisia. Esimerkiksi voidaan katsoa jäätelöä talvella syöviä. Ja verrata auringonpaisteen hukkumisiin joihin ei liity jäätelönsyöntiä.

Kuinka "naturalismin kritiikki" demonstroi miten kristinusko ei todennäköisesti tai helposti keksi luonnontieteellistä maailmankuvaa

Kun katsotaan "sofistikoituneiden teologien" skientismikritiikkiä, sen ytimessä on vahvasti se, että tieteellisyys oletetaan yhdeksi ja samaksi kuin looginen positivismi. Tämä on melko ilmiselvä asia ja olen toistanut sitä tässä blogissani kenties tarpeettomankin monta kertaa.

Toisaalta voidaan huomata että valtaosa "naivien uskovien" skientismikritiikistä - jopa silloin kun se käyttää "sofistikoituneilta teologeilta" napattua kieltä - voidaan huomata että se viittaa skientismillä johonkin vielä paljon loogistakin positivismia vanhempaan ja yksinkertaisempaan ajatukseen. Nimittäin determinismiin. Erikoista onkin se, että tässä kritiikisttä tyypillinen rakenne on sitä, että skientistien esitetään olevan deterministejä. Mutta sitten lopulta kun asiaa katsotaan voidaan huomata että "naivit uskovat" itse asettavat omille selityksilleen determinismin vaatimista.

Determinismi voidaan nähdä oppina jonka mukaan kaikki maailman tapahtumat ovat sellaisia että niillä on syy. Eikä mikä tahansa syy. Sellainen syy joka johtaa juuri tiettyyn ja vain tiettyyn lopputulokseen (necessitate). Determinismin ja positivismin yhteys on toki jokseenkin ymmärrettävä ; Jos ajatellaan varhaisia "tiede voi tietää kaiken" -tilannetta törmätään esimerkiksi Laplacen demoniin joka kuvaa klassista mekaanista fysiikkaa. Siinä jos me tiedämme jokaisen kappaleen painon, liikesuunnan ja aseman jonain ajan hetkellä, niin tästä seuraten voimme kelata tulevaisuuteen ja menneisyyteen ja tietää miltä maailma näyttää minä tahansa ajanhetkenä. Eli kun tiedämme luonnonlait ja kontekstin jossa kaikki tapahtuu, meidän ei tarvitse edes nähdä kuin tämä yksi ajanhetki ja tulevaisuuden ja menneisyyden tietäminen tämän yhden hetken kautta on aivan mahdollista. (Se vaatii vain paljon laskemista.)

Tämänlainen maailma tietenkin vaatii determinismiä. Tässä kontekstissa sellaista ajatustapaa jossa jos joku voittaa lottorivin, ei voida viitata sattumaan. Sillä lottokoneen käynnistäminen toki synnyttää seurauksena arvontalaitteen pyörähtämisen. Ja tätä kautta lottorivi valmistuu sen jälkeen ja sen vuoksi että on käynnistetty lottokone. Sattuma kuvaa korkeintaan tietämättömyyttä. Eli lottokoneen ja tapahtumisen jokainen yksityiskohta ei vain ole tiedetty ja tämän vuoksi moni meille tuntematon pieni tapahtuma on se joka määrää lopullisen lottorivin. ; Ja tässä mielessä sattuma näyttäytyykin selityksen puutteena. Ja tämä onkin vahva teema joka näkyy siinä kun kreationistit moittivat evoluutioteoriaa. Mutaatio on heille "sattumaa joka on ei-selitys".

Ja se mikä lottorivin kohdalla on mahdollista, on kuitenkin nykytieteen mukaan tarpeeton ja itse asiassa väärä. Nimittäin jos katsomme toista klassikkoesimerkkiä, Schrödingerin kissaa. Se laitetaan laatikkoon jossa on radioaktiivista ainetta. Ja jos yksi tietty atomi hajoaa, kissa laatikon sisällä kuolee. Jos ei, se on elossa. Emme voi tietää tätä. Sillä kvanttimekaniikka ensinnäkin estää kaikkien "Laplacen demonin tarvitsemien muuttujien" tuntemisen heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaisesti. Ja toisaalta kvanttitiloja muutenkin kuvaa indeterminismi. Ja tilat ilmenevät superpositioina. Eli asioilla kyllä on syy, mutta se ei ole sellainen joka määrää yhden ja vain yhden lopputuloksen. Kun aaltofunktio romahtaa, se päätyy yhteen lopputulokseen mutta lopputulos voisi olla jotain aivan muutakin. (Ja näin kun avaamme laatikon kissa on joko elossa tai kuollut.) Tämä taas vaikuttaa olevan kvanttifysiikan syvin olemus. Piilomuuttujateoriat eivät ole onnistuneet häivyttämään indeterminismiä.

Kvanttifysiikka onkin tieteellinen tutkimusohjelma ja toimivaa "kovaksi tieteeksi kutsuttua fysiikkaa". Se on empiirinen. Mutta sen perusteemat ovat tilastollisia. On yksinkertaisesti hylätty deterministien ehdottomus jossa syyn ja seurauksen suhde on ehdoton, tiukka, määräävä, lopullinen ja dogmaattinen (necessitate). Kvanttifysiikka korostaa sitä, että tieteessä tosiasiassa haetaan selityksiä. Selittäminen tarvitsee mallintamista. Mutta sattuman tuottama estimointi tuottaa tietoa. Sillä sattuma on matemaattinen konsepti jolla on matemaattisesti tarkasteltavia ominaisuuksia, kuten jakauma, keskiarvo jne.

Kuitenkin näyttää siltä että tätä determinismiä kaivataan kovasti. Determinismi näyttääkin olevan sellaista joka tarjoaa sitä ehdottomuutta ja varmuutta jota uskovaiset itse asiassa kaipaavat silloinkin kun puhuvat "uskon hypystä" ja siitä kuinka "Jumala on uskon asia" ; luottamusta johonkin ikuiseen, varmaan ja muuttumattomaan. Determinismi on ehdotonta ja kun vain tämä tyydyttää uskovaisen tunteelliset vaatimukset siitä mitä tiedon on oltava, sitä tietenkin vaaditaan myös tieteeltä. (Mikä on toki ajatuksena hirvittävän hauskaa. Kuin emootiot ja niiden ehtojen täyttäminen ja uskovaisten epävarmuuksien ja elämänkyvyttömyyksien helpottaminen tunnetasolla olisikin luonnontieteen ydintä jota se ei saisi tai voisi kiertää havaintojen ja empiirisyyden sijasta.)

Siksi ei olekaan ihme että nekin uskovaiset jotka eivät puhu siitä että evoluutio on kakkaa koska mutaatioihin viittaaminen on epätietoa. Sen sijaan puheisiin nousee esimerkiksi "mitä tapahtui ennen universumin alkua". Joka muuten on siitä erikoinen, että siinäkin oletetaan että jokaisella asialla on oltava syy. Ja lisäksi selityksen täytyy olla sellainen että se vastaa uskovaisten usein toistamaan siihen antrooppisen periaatteen versioon jossa syntyy juuri meidän maailmamme eikä toisenlaista, koska jos selitys ei määrää (necessitate) juuri meidän universumiamme, sitä ei pidetä selityksenä. Koska deterministiset ajatusmallit ovat tiukassa tässäkin.

Huvittavinta tässä kaikessa on tietenkin se, että asioiden induktiivisuutta ei pidetä hyvänä. Tämä induktion vastenmielisyys näkyy siinä innossa missä kreationistit vaativat deduktiivista todistamista induktiivisen sijaan. Ja siinä miten sofistikoituneetkin teologit korostavat sitä miten luonnontieteen ja skientismin syvimmät ongelmat koskettavat induktion ongelmaa. (Joka on se syy miksi loogiseen positivismiin palataan. Popper kun käytti induktion ongelmaa sen oleellista oleellisemmassa kritiikissä.) Kuitenkin kun uskovainen selittää universumin synnystä, hän viittaa alkusyntyargumentteihin. Jotka taas asettavat hyvin mielellään premissiksi sen että "kaikilla tapahtumilla on syy". Ja ainut syy miksi tältä näyttää on se, että klassisessa vanhassa fysiikassa - perinteessä ajalta "jopa ennen Newtonia" - maailmaa tarkasteltiin mekaanisena kellopelinä determinismin tutkimusohjelmassa. Tosiasiassa ainut syy miksi meillä on syytä uskoa että kaikilla fysikaalisilla tapahtumilla on syy on se, että "olemme nähneet aiemmin miten syitä on" ja tästä kokemuksesta sitten vedetään induktio. On mielenkiintoista että tämä induktio vedetään vaikka tosiasiassa näyttää siltä, että jo kvanttifysikan nykyajan havainnot viittaavat siihen että on jopa järkevämpää hylätä tämä premissi kuin pitää se. (Induktio toimii siis valikoimalla vain klassisen fysiikan havaintoja ja kiistää muut.)
1: Onkin jännittävää miten se induktiivisuus on se kauhea ja oleellinen heikkous skientismillä. Mutta sellaisen saa koettelemattomana laittaa a priori oletettuna premissiksi ilman että tämä on vielä heikompi. Mikä on käsittämätöntä koska empiriassa kumoutumiseen on sentään mahdollisuus, induktio voi falsifioitua deduktiivisesti modus tollens. Joten jos induktioon tulee empirian kautta korroboraatiota sitä on väistämättä todennettu edes rippusen. Koska vaihtoehdolle on ollut edes jonkinlainen mahdollisuus, ja testaaja on asettanut tätä kautta edes pienen kriisin sille oletukselle. Teologi tuskin välittää vaikka kriisi tulisikin.

Toki asiaa voisi lähestyä siitäkin, että tosiasiassa vapaa tahto asetetaan usein nimenomaan teologien toimesta vastakkain determinismin kanssa. (Itse en, tunnetusti, tätä näkemystä niele. Mutta moni uskovainen pitää sitä aivan ilmiselvänä tosiasiana. Koska he voivat tuollaisia ehdottomuuksia oletella. Koska eivät ole skientistejä. Ja rationaalisuuden ja järkevyyden ehdot vaihtuvat aina sen mukaan mikä on malleista saatava johtopäätös eikä siitä mitä metodeja niihin pääsemiseksi käytetään.) Esitetään jopa että determinismi on mahdotonta koska ihmisillä on vapaa tahto ja että vapaa tahto olisi deterministisessä - ja jopa fysikaalisessa maailmassa - mahdotonta. Jos näin on, niin sitten Jumalakaan tuskin on mikään selitys joka selittää universumin synnyn ja antrooppisen periaatteen. Paitsi tietenkin jos Jumalalla ei ole vapaata tahtoa. (En tosin ymmärrä mitä on kaikkivoipuus jolla ei ole vapaata tahtoa. Mutta teologeilla on varmasti tapoja vain määritellä kaikkivoipuus uusiksi "mallilla Stetson-Harrison" jos kokevat Jumalansa uhatuiksi. Niin he aina muutenkin tekevät.) Jos Jumalalla on valintoja emme tiedä miksi Hän loisi parhaan mahdollisen maailman eikä jotain muunlaista. Tai miksi hän loi ihmiset sen sijaan että olisi luonut toisenlaisen maailman.

Tässä mielessä uskovat eivät täytä omia tietämisen ja selittämisen vaatimuksiaan. Mikä on aika erikoista. Sillä jos meille asetetaan ongelma. Vaikka "miksi universumi on olemassa ja on sellainen kuin ympärillämme havaitsemme eikä muunlainen" ja sen vastaamiseen annetaan ehtoja, niin miksi on niin että teistit saavat näissä ehdoissa joustoa ilman että korostavat että "paskasti tehtiin". Mutta jos "naturalistit" eivät täytä näitä vaatimuksia niin vika on heissä. Jopa silloin kun teistit itse tunkevat ulkopuolelta jotain determinismin vaatimuksia skientisteille. (Jotka taas tuskin noita ehtoja nielevät tieteellisyyden määritelmiksi. Mutta teologit tunnetusti suuttuvat jos joku fyysikko Enqvist tulee heidän ammattiasioihinsa ottamaan kantaa. Mutta teologi - itse asiassa jopa kouluttamaton teisti - saa aina määrittää mitä luonnontieteellisyys tarkoittaa ihan sellaiselta amatöörikusipääpohjalta.)

Kaiken kaikkiaan tämä kaikki tarkoittaa sitä, että tosiasiassa nykyajan "maailmankuvasotaa" kuvaa se, että teistit moittivat enemmän tai vähemmän erikoisista lähtökohdista "naturalisteja". Ja tässä keskustelussa hyvin usein nousee esiin se, miten tiede ei voi onnistua koska se ei täytä tiettyjä ehtoja. Samalla usein korostetaan että yhteiskunta joka on tuottanut tieteen on ollut kristillinen. Ja kristillisyydellä ja sen filosofialla nähdään olevan oleellinen merkitys sille että tieteellinen maailmankuva ylipäätään on voitu keksiä. Tässä yhteydessä kuitenkin näyttää usein korostuvan se, että jopa modernina aikana, aikana jolloin luonnontieteet on jo keksitty, monella uskovaisella on syviä vaikeuksia hyväksyä luonnontiede. Ja sen vuoksi he vaativat maailman mallintamiselta esimerkiksi deterministisyyttä. Joka on käytännössä paluuta antiikin kreikasta periytyviin filosofioihin joita kannatettiin vuosisatoja ennen kuin mitään empiiristä luonnontiedettä oli kehitettykään. Tässä mielessä kun moderni ID -kreationisti tulee yhteiskuntatieteiden puolelta kommentoimaan "naturalismia" ja sitä miten "sattuma ei ole selitys" samalla kun hän selittää miten "kristinusko on tieteen ydintä" hän on hyvin sisäisesti ristiriitainen hahmo. Hän näyttää lähinnä sen miksi meni niin monta vuosisataa kristillistä maailmankuvaa jona ei keksitty luonnontiedettä.

Mutta tosiasiassa tässä demonstroituukin lähinnä se, että jokainen kristitty joka selittää että kristinusko synnyttää tieteen yrittääkin selittää muuttuneen jollain joka on pysynyt ennallaan. Tieteen vallankumous ei syntynyt, alkanut ja noussut suosioon rooman valtakunnassa 313. Meni monta sataa vuotta. Ja kristinusko oli ainoastaan se joka pysyi vakiona. Moni muu asia sen sijaan muuttui hieman ennen tieteellisen maailmankuvan peruskonseptien ja todistamistapojen keksimistä. Ja moni muu asia vahvistui ennen ja sen aikana kun tieteellinen maailmankuva sai suosiota ja saavutti valta-asemansa. Yleensä tieteelliseen ajattelutapa on korostanut sitä että syy-seurauksia etsitään korrelaatioilla. Muuttuvaa ei selitetä sillä joka on pysynyt ennallaan.

Kaikki on rakennetta, mikään ei ole asiaa?

Olen aiemmin kirjoittanut siitä miten Derrida käsitti kielen. Hänestä käsitteet erkaantuvat toisistaan ja kaiken kanssa kysymys olisi siitä miten ne eroavat toisistaan. Hänestä käsitteet elävät ja erkaantuvat toisistaan ; Tämä on jossain määrin lähisukua Saussuren ajatukselle kielestä. Hänestä termeillä ei ole mitään absoluuttista sisältöä. Sen sijaan kieli oli rationalistinen järjestelmä jolla ei ole mitään itsellistä sisältöä. Käsitteet ovat joko samanlaisia tai erilaisia kuin toiset käsitteet. Määritelmä tai muu sanan sisältö on vain kontrastissa toisiin käsitteisiin. Ja tässä kaikki.

Tämä ajatus on helppoa viedä matematiikkaan ja vastaaviin rationaalisiin järjestelmiin. Sellaisiin joissa on premissejä ja päättelysääntöjä ja johtopäätöksiä. (Jota platonistisesti ajattelevat tietenkin vastustavat syvästi. Heille matemaatikot tekevät löytöjä jostain joka on ehdottomasti totta. Mutta en nyt vedä tätä tämän pidemmälle.) Mutta tosiasiassa tieteenfilosofiassa samanlaiset ajatukset ovat hyvinkin tavallisia.

Otetaan vaikkapa Bertrand Russell. Hänen "The analysis of matter" kuvastaa sitä miten tiede selvittää maailmaa. (Mikä on erikoista koska Russell oli ennen kaikkea matemaatikko ja loogikko. Hän kuitenkin aloitti loogisen empirismin joten tämä ei olekaan yhtään niin omituista.) Russellin mukaan tiede kuvaa sitä miten todellisuuden eri osat vuorovaikuttavat keskenään. Joka tarkoittaa sitä, että esimerkiksi protoni kuvataan kokoonpanona jolla on tietty joukko ominaisuuksia, kuten massa ja varaus. Ja nämä ovat vain kuvauksia siitä miten protoni vaikuttaa maailmassa. Tästä lopputuloksena on se, että tiede selvittää asioiden rakennetta. Ontologisesti ajatellen tämä ei kerro mitä ne ovat. Tämä tietenkin läpikattaa fysiikan : E = MC² kertoo että energia ja massa ovat toisiinsa suhteessa. Ja se kertoo miten asiat toimivat yhdessä, toisiinsa nähden. Mutta ne eivät kerro mitä energian tai massan "perimmäinen olemus" on.

Tämä näkemys on sittemmin tietenkin jalostunut. John Wheeler on lähestynyt tätä informaation käsitteen kautta. Hänen mukaansa temppu on "it from bit". Hänestä tärkeää onkin tarkastella siten että tiede tutkii eroja. Jos katsotaan vaikkapa aika-avaruutta, tiede tutkii sen tyylisiä asioita kuin että miten massa ja energia käyttäytyvät erilaisissa tilanteissa. Eli katsotaan miten vuorovaikuttavat asiat muodostavat kokonaisuuksia, ja miten nämä eroavat tai ovat samanlaisia eri tilanteissa.

Tiede toimii siten että se ei hae mitä tahansa määritelmiä, analogioita ja epäanalogioita suoraan. Käsitteitä ei tarvitse etäännyttää toisistaan. Vaan sen sijaan se toimii siten, että saadaan aikaan korrelaatioita. Testijärjestelmässä on tilanne jossa enemmän tai vähemmän hallittu muuttujien suuruusluokan muuttaminen vaikuttaa lopputulokseen - tai ei muuta. On tärkeää testata syntyykö eroa vai ei.

Ontologia tämä ei tietenkään viehätä. Tämän mukaan tiede ei kuvaisi oleellista. Heistä oleellista olemassaoloa pitäisi tutkia, ja sellaisen olisi pakko olla olemassa. Tosin tähän voidaan liittää erikoinen ontologinen tulkinta. Se on Frank Tipler nimiseltä fyysikolta. Hänen mukaansa universumi on "simulaatio ilman tietokonetta". Tämä on tietenkin asian ymmärtämistä helpottava vertaus. Tipler korostaa että perimmiltään tietokoneohjelma koostuu ohjelmista joissa on jonkinlainen input ja josta saadaan tiettyjen sääntöjen mukaan ulos jonkinlainen output. Tässä todellisuus on perimmiltään jonkinlainen "matemaattinen entiteetti". Ja fyysikko itse asiassa tutkii nimenomaan kaikkea mikä on. Ohjelman ulkopuolella ja niiden lisäksi ei olisi mitään.

Kypäräpääpastoriparadoksi

Ensimmäisessä maailmansodassa britit alkoivat käyttämään metallisia kypäriä sotatantereella. Kypärä on historian varrella ollut suosittu varustus, mutta haarniskoiden ohella niistäkin oli luovuttu vähäksi aikaa. Kun kypärät otettiin käyttöön huomattiin että päähän haavoittuneiden määrä tilastoissa kasvoi. Haavoittuneita oli enemmän ja päähän haavoittuneita oli enemmän kuin enne  kypärien käyttöönottoa. Tämä vaikutti ironiselta, sillä kypärät oli otettu käyttöön jotta sotilaita ja heidän päitään suojeltaisiin.

Evidently minua on lyöty aivan
liika monta kertaa päähän.
Mutta koska käytän kypärää,
olen vain batshit insane,
enkä esimerkiksi kuollut.

Syynä ei kuitenkaan ollut ainakaan pelkästään se, että kypärät olisivat tehneet sotilaista uhkarohkeita. Vaan se, että kypärät toimivat. Kun sotilas haavoittuu päähän vaikka hänellä on metallikypärä, miten lävistävä sirpale tai muu vammanaiheuttaja olisi ollut ilman kypärää. Siirtymä päähän haavoittumisista johtui siis kuolintilastojen muuttumisella.

Tämä muistuttaa siitä että korrelaation ja kausaation välinen suhde on usein mielenkiintoinen. Ja korrelaatio ja kausaatio ovat tilastollisia konsepteja. Tilastotieteestä on usein sanottu että "vale - emävale - tilasto" ja se johtuu siitä että ihmiset ovat keskimäärin käsittämättömän huonoja matematiikassa. Ihmisen kykyyn ajatella loogisesti ja havaita täsmällisesti voivatkin uskoa lähinnä melko pahasti ja dogmaattisesti uskovat. (Tietyt ihmistä rationaalisena päätöksentekijänä pitävät talousteorian suuntaukset tai Descartesin aloittaman teologisen perinteen seuraajat.)

Vika tilastoilla valehtelussa ei siis yleensä ole tilastotieteessä vaan siitä että niitä sovelletaan tavalla jota tilastotiede ei salli ; Esimerkiksi pihi poliitikko voisi viitata kypäriin ja selittää että on turhaa haaskata sotilaiden pään suojaksi kypäriä koska haavoittumistilasto. Kokonaisuuden näkeminen on usein vaikeaa. Mutta laajempi konteksti auttaa.

Karkeasti ottaen tämä muistuttaa siitä iskulauseesta jota meille opetetaan. Eli "korrelaatio ei ole kausaatio". Kypärä ei todellakaan ole päähaavoittumisen syy vaikka niiden välillä selvästi onkin korrelaatio. On kuitenkin hyvä täsmentää asiaa Enqvistiläisessä hengessä. Hän nimittäin korostaa että korrelaatio kertoo nimenomaan kausaatiosta. Joko suorasta tai epäsuorasta. Jos korrelaatio ei ole suorassa tai epäsuorassa kausaatiossa, tutkimus on tehty huonosti tai jokin muu virhelähde johtaa siihen että tulokset eivät olekaan havaittavissa. Tai sitten korrelaatio on ollut niin heikko että se ei ole tilastollisesti merkittävä, jolloin tulos on peräisin yhteensattumista. ; Eli jos tutkimus on hyvällä metodilla tehty, voidaan korrelaation taakse löytää suoria tai epäsuoria yhteyksiä.

Enqvist on tietysti tieteenfilosofisesti tarkempi ja oikeammassa kuin ne jotka tyystin kiistävät korrelaation ja kausaation välisen yhteyden. Jäätelön ja hukkumisen taakse esimerkiksi saadaan yhteinen korrelaatti, lämmin ja kaunis ilma. Arkipsykologisesti Enqvistin iskulause kuitenkin saa liian helposti menemään suoriin korrelaatioihin.

Pahiten tätä oikomista ei kuitenkaan tehdä luonnontieteissä. Ihmiset oikovat yleensä hyvin usein kun he kutsuvat jotain "ismiksi". Ismi on selitysmallina suoraa kausaatiota vetävä. Ja se, millä se perustellaan on usein korrelaatio.

Esimerkiksi taannoin oli keskustelua siitä miten pitkien ihmisten palkka oli keskivertoisesti hieman suurempi, nähtiin että tämä oli heightismiä. Eli että ihmiset suosivat pituutta suoraan. Kulttuuri siis pitäisi pitkiä ihmisiä kaiken kaikkiaan parempina. ; Tämä on toki mahdollinen, mutta vain yksi vaihtoehto. Esimerkiksi voidaan sanoa että pituus liittyisi lapsena ja nuorena saatuun ravintoon ja viittaa laajamittaisemmin terveyteen. Tämä taas voi johtaa vaikka siihen että ei ole yhtä usein sairaana koulusta, joka voi johtaa parempiin arvosanoihin jotka tunnetusti vaikuttavat palkkaan. Flynnin efekti taas vihjaa että elinolosuhteet vaikuttavat älykkyyteen, ja pituuskasvu näyttää liittyvän samoihin elementteihin jotka vaikuttavat älykkyyteenkin. ... Vastaavia selityksiä on helppo tuottaa luettelokaupalla. Ja ne ovat mahdollisia, uskottavia ja epäsuoria korrelaatioita. ; Yhteys palkan ja pituuden välillä on itse asiassa sen verran pieni että se näkyy vain isoja massoja tarkastellen. Jolloin epäsuorat korrelaatiot ovat myös uskottavampia.

Tämän laatuinen oikotie on esimerkki joka on kohtuullisen helppo hyväksyä. Se on lisäksi hieman samaa sukua alkuun antamani kypäräesimerkin kanssa. Molemmissa laajempi konteksti loi aivan erilaista ymmärrystä tilastoihin. Alun perin ilmiselvä, joskin ehkä yllättävä, yhteys onkin tarkemmassa tarkastelussa kaikkea muuta kuin ilmiselvä. ; Tilastotieteessä tunnetaankin esimerkiksi Simpsonin paradoksi, jossa erillisten aineistojen data viittaa korrelaatioon, mutta niiden yhdistäminen johtaakin päinvastaiseen tulokseen, kun jokin uusi elementti lisätään tulokseen.

Todelliset ongelmat ovat kuitenkin siellä missä on esimerkiksi "telaketjufeministejä" tai "kypäräpääpappeja". (Ei siis feministejä tai teistejä, ikävät sanat ovat erottavia, eivät ilmiöitä kokonaisuutena kuvaavia stereotyypittäviä leimakirvessanoja.) Heidänkin maailmansa pursuaa erilaisia tilastoja, joista vedetään tulkintoja joiden perusyksikkönä on aina ideologia. Postmodernistista jargonia telaketjuillaan viskova feministi kutsuu niitä intresseiksi kun taas arvon apologeetikko nuijii ihmisiä raamatulla päähän ja kutsuu muiden vastahankaisuutta ja erimielisyyttä maailmankuvan sumentamaksi dogmaattisuudeksi. Ilmiö on sama.

Kenties tärkein asia arvokeskustelussa onkin se, että
1: Tiedostaa että kysymys on miltei aina tilastotieteestä. Sosiologiaa tehdään ideologioiden ja psykologian tutkimisella. Tässä ytimessä on tilastoja. Ja tähän liittyvällä tiedolla on aina se tapa, että korrelaatiot on selitettävä jollain. Ja aivan liian usein korrelaatiosta tehdään kausaatio siten että luodaan stereotypia josta yleistetään.
2: Mutta kenties vielä tätä tärkeintäkin asiaa tärkeämpi huomio on siinä että stereotypia on induktio. Ja ideologia on suora kausaatio. Ja ideologioihin, intresseihin ja maailmankuviin vetoavat ovat juuri niitä jotka kylvävät tiededenialismia viitaten induktion ongelmaan ja siihen että korrelaatio ei tarkoita kausaatiota. Onkin erikoista että he tiedostavat soveltamiensa välineiden syvät ongelmat ja käyttävät niitä silti. Mutta muutoinkin tuntuu että he ovat niitä jotka erityisen usein kuvaavat pelottelupuheissaan lähinnä itseään ja omaa asennoitumistaan ja omia argumenttejaan, projisoiden.

Ja maan päällä niin kuin kaikkialla muuallakin

Jostain syystä kaikki ihmeet tuntuvat olevan samanlaisia.

Tämä huomio tuli mieleeni, kun eräs fundamentalisti intoili rukousparantumisilla. Hän kysyi että "missä muualla muka tapahtuu tälläisiä?" Kysymys oli varmasti tarkoitettu enemmän retoriseksi kysymykseksi, joka oli ikään kuin haaste uskonnottomalle. "In your face" -asenteella.

Mutta koska minä olen minä, tämänlaisten haasteiden asettaminen ei kannata. Sillä minun maailmassani retorinen kysymys on vain kysymys jonka esittäjällä on asennevamma. Retorinen kysymys esittää että jokin asia on itsestäänselvyys, ja tämä ehdottomuus tekee siitä kätevän kikan peittää ns. horse laugh -argumenttivirhe muotoilemalla se kysymyksen muotoon.

Ihmeparanemiskertomus on kieltämättä tarinan muotona jotain joka kuvastaa kristillistä fundamentalismia vahvasti. Mutta tosiasiassa ihmeparantumiskertomukset ovat läpitunkeneet yhteiskuntamme. Usein paranemista ei vain kutsuta ihmeenomaiseksi. Tämä ero on mekaniikkaa eikä tapahtumankuvausta koskeva taso. Ja se tekee ihmeparanemiskertomuksesta ihan samanlaisen kuin näistä muistakin tarinoista. Ainoastaan muotoilu yrittää tehdä niistä muuta.

Mitä nimittäin tapahtuu aina kun tapaa ihmisen joka uskoo mihin tahansa vaihtoehtohoitoon tai ihmedieettiin? Hän kertoo anekdootin jossa esiintyy vian paraneminen. Ja aivan kuten fundamentalistien ihmeparanemiskertomuksissakin, vaihtoehtolääketieteen kannattajien tarinat ovat usein, mutta eivät aina, kerrottu omakohtaisina kokemuksina. Ja niitä kuvastaa post hoc ergo propter hoc -argumenttivirhe ; Tarinat eivät ymmärrä mikä ero on yksittäistapauksilla ja korrelaatioilla. ; Korrelaatio pitää sisällään tilastollisuutta muutenkin kuin olemalla valikoidun ison kasan yksittäistapauksia. Vaihtoehtohoidoissa kuten fundamentalismissakin luotetaan yksittäistarinoihin ja kritiikinkin alla käännytään cherry pickingiin, jossa iso kasa yksittäistapauksia nähdään samaksi kuin suurempi syy-yhteys.

Usein selityksessä vedotaan placeboon. Kristitylle se kertoo uskon voimasta. New Age -ihmiselle vaikkapa siitä että tietoisuus on värähtelytaso joka antroposammakollisesti interaktioi ja interventioi kvanttitasolla energiatasojen kanssa. ; Monissa vaihtoehdoissa selitysmalli on "maallisempi", mutta idea on aina sama. Paraneminen tukee ajatusta että tätä ennen tehdyllä teolla on ollut vaikutus. Ja siksi käärmeöljy on yhtä tyhmä vedottava kuin rukousparannus, vaikka se onkin "ateistisempi" eikä "vetoa naurettaviin yliluonnollisiin olentoihin". Tiedän että tämä pahastuttaa monia ihmedieettejen ystäviä ja elämäntapahörhöilijöitä joiden mielestä heidän ruokailufiksaationsa ei ole mitään samanlaista kuin uskonto. Ne ovat analogisia siinä mielessä että ne molemmat viittaa toimimattomaan yhteyteen puutteellisella evidenssillä. Ja karkeasti sanoen ei se imaginäärinen korrelaatio ainakaan "tämänpuoleista" ole ja kuuluu kuvittelujen maailmaan, samaan fantasiasoppaan missä Jumalakin on. ; Toki elämäntapahörhöily ei ole useinkaan uskontoa sanan "uskonto" missään relevantissa mielessä. Ideologioita ja elämäntapoja ne kuitenkin ovat. Kysymys ei ole "tieteen todistamasta" "mullistavasta superterveyden seuraavasta tasosta" ja "uudesta standardista terveydessä".

Kognitiotieteen tulosten kautta tiedän, että ilmiö ei suurimmaksi osaksi johdu placebovaikutuksesta vaan vahvistusharhasta. ; Toisin sanoen rukousilloissa ja homeopaatin avustuksella ei parannuta oleellisesti useammin kuin ilman mitään hoitoa. ; Sen sijaan kun ennakkonäkemys on tietty, ihminen huomaa ne tapaukset jotka sopivat hänen omaan maailmankuvaansa. Ihmeparantunut näkyy. Se, jonka puolesta rukoiltiin ei näy. Samoissa tarinoissa, joissa kerrotaan onnistuneista rukouksista ei luetella kaikkia niitä jotka ovat samassa tilanteessa saaneet rukouksen jostain muusta ja jotka eivät ole toteutuneet. 

Vahvistusharha tekee isot työt ja placebo on tämän vaikutuksen rinnalla mitätöntä pikkurihkamaa. (Kaikki paranemiset ovat kokonaisuus. Ja kokonaisuus on osiensa summa. Ja placebo on yksi osa. Se ei kuitenkaan tarkoita että placebo olisi kokonaisuus, tai edes erityisen suuri osa kokonaisuudesta.)

Siksi kun kuulen ihmeparanemisen, olipa kysymys käärmeöljystä, homeopatiasta tai kättenpäällepanemisparannuksesta, tiedän että asialla tuskin on väliä sillä tuo on juuri se juttu jota tapahtuu ihan kaikkialla, ja tiedetysti ilman sen kummempia syitä tai perusteita.

Salem Hypothesis eli kannanottoja "inssikreationistien" mysteeriin

Kreationismin kanssa kauan vääntäneet ovat yleensä kuulleet Salem Hypothesiksesta. Siitä löytyy pieni teksti esimerkiksi RationalWikistä. Korrelaatiolle on peräti kaksi muotoilua. Heikon Salem hypoteesin mukaan "In any Evolution vs. Creation debate, A person who claims scientific credentials and sides with Creation will most likely have an Engineering degree." ja vahvemmassa väitetään syy-yhteyttä "An education in the Engineering disciplines forms a predisposition to Creation/ID viewpoints."

Olen sen verran vieraantunut "normaalista yleisestä tiedosta" sen verran että olen olettanut että kaikki tietävät yhteydestä. Joshua Rosenaun kirjoitus tuo esille sen, että yhteys on todellinen. Se on jotain johon on syytä ottaa kantaa edes jotenkin. Se kuuluu "kreationismista tietämisen skeneen" jollain oleellisella tavalla. Ei välttämättä ilmiselvällä tavalla. Tämänlaista yhteyttä on tietysti vaikeaa käsitellä tavoilla jotka eivät johda ad hominem -maailmaan, jolloin ei puhuta asiasta vaan ihmisistä. Mutta toisaalta sosiologinen ilmiö vaatii selitystä ja tätä voi lähestyä aivan asiallisesti ilman pelkoa argumenttivirheilystä. (Ilman tätä ei voitaisi käsitellä psykologiaa tai varsinkaan psykiatriaa ; Ilman tätä kulmaa psykoosi ei olisi diagnoosi tai korjattava ongelma vaan loukkaus ja henkilöä vastaan hyökkääminen.)

Tässä kohden on pakko ottaa muistutukseksi vanha slogan siitä, että korrelaatio ei tarkoita kausaatiota. Eli korrelaatio ei tarkoita suoraa syy-yhteyttä. Tieteenfilosofit korostavat kuitenkin sitä, että jos korrelaatiolla ja induktiolla on perusteluvoimaa, korrelaatio on propabilistinen yhteys jollekin. Kari Enqvist onkin "Olemisen porteilla" -kirjassaan kuvannut tämän ilmiön fiksusti. Hän korostaa, että kahden ilmiön tapahtuessa tilastollisesti useammin kuin muutoin, kysymys ei ole välttämättä suorasta syy-yhteydestä. Mutta kysymys on kuitenkin epäsuorasta syy-yhteydestä. Jäätelönsyöminen ei aiheuta hukkumisia, mutta korrelaatiolle on silti selitys. Kausaatio joka yhdistää molemmat mukana olevat elementit. Näin ollen korrelaatio todistaa vähintään epäsuorasta syy-yhteydestä.

Tätä kautta voidaan ajatella että Salem hypoteesin selitykseksi on saatavissa muutamakin erilainen ratkaisu. Mahdollisesti ne kaikki vaikuttavat osaltaan ; Korrelaatiolle olisikin monta kausaatiota joista osa olisi suoria syyseuraussuhteita ja osa epäsuoria syyseuraussuhteita.
1: Kreationistit itse ovat yleensä korostamassa että Salem hypoteesi johtuu siitä että insinöörit ovat tuttuja koneiden kanssa. Paleyn kelloseppäargumentti jonka jatkomuotoiltuja versioita kreationistit käyttävät moderneinta Intelligent Designiä myöten on perimmiltään analogia-argumentti laitteiden kanssa. Näin ihmiset näkevät samanlaisuuksia niihin asioihin joista he tietävät jotain. Kreationistit korostavat tässä kokemuksen tuomaa intuitiota ja hahmontunnistusta. Muut voivat korostaa vain sitä että insinöörit tuntevat koneet ja osaavat siksi yhdistää asioita. Analogioiden ongelmana kun on usein se, että hyvää ja huonoa analogiaa on vaikea erottaa toisistaan. Luettelon pituudella voi paikata argumentin muuta heppoisuutta. Insinööriltä tämä onnistuu helpommin.
2: Rosenaun linkissä tuodaan sosiologien nimeltä Diego Gambetta ja Steffen Hertog tekemään yhteyksien havaitsemiseen. He yhdistävät insinöörit korrelaatiolla ääriryhmiin, myös väkivaltaisiin. Argumentaatio perustuu yli- ja aliedustuksiin tavalla joka on perussuomalaisille tullut tutuksi maahanmuuttotaustan, ihonvärin ja rikollisuuden välisten tilastojen tarkastelun kautta. Tämä taatusti selittäisi jotain. Esimerkiksi ID:llä tuntuu olevan Matti Leisolan kaltaisia insinöörejä. Ja ID -kritiikkiin kuuluu erottamattomasti tietyt lieveilmiöt. Niin paljon kuin tämä vastaa omia intuitioitani, olen tämän suhteen hieman varovainen. Sillä suurin osa insinööreistä ei ole ääriryhmiin kuuluva ihminen. Nähdäkseni esimerkiksi edellä mainitsemani Leisola on evoluutikoita khtaan enemmänkin "asenteellinen mutta rento letkauttelija" kuin "aggressiivinen raivopää". Hän kuvastaa minusta hyvin yleistä trendiä. Muut ID -inssit ovat tietääkseni samantapaisia. (Pahimmat kreationisti kusipäät tuntuvat "noin perstuntumalta" löytyvän lähes poikkeuksetta humanistisen tai teologisen koulutuksen saaneista.)
3: Insinööriys, kreationismi ja konservatiivinen politiikka ovat kaikki ajatuksia jotka pohjaavat jonkinlaiseen vahvasti hierarkiseen ja hallittavaan taustakonseptiin. Insinööri toimii alueilla joissa hän on käytännässä vahvoilla ; Koneet joko toimivat tai eivät toimi, ja siksi insinöörit ovat tottuneet olemaan auktoriteettihahmoja joissa osaaminen on lähestulkoon sama kuin erehtymättömyys. Jumala voidaan siksi nähdä samanlaisena kompetenttina kokearkkitehtinä. Insinööriasenteeseen voi liittyä kaikenlaista joka yhdistää ajatukseen järjestyksestä jossa kaikella on paikkansa. Ja jossa korrelaatio tai laki on sama kuin koneen raksuttava osanen tai sille vahvasti analoginen piirre. Tämänlainen asenne voisi itse asiassa selittää myös sitä miksi insinöörejä on paljon myös skeptikoissa ja vastaavissa piireissä. (Joka on nähdäkseni tärkeä huomio aina kun Salem hypoteesia ratkotaan.) Tämä on kuitenkin hieman epämääräinen argumentti joka nojaa enemmän mielikuviin insinööreistä kuin kunnon dataan.
4: Nick Matzken teoria saa minulta sitten jo enemmän suosionosoituksia. Hän nimittäin nostaa esille sen, että insinööritieteet ovat ala jossa uskonnollisuudesta ei ole haittaa. "Engineering is about machines, and machines won’t argue about religious problems. So engineering is a safe choice for faithheads." Evoluutiotutkimuksessa kreationistinen ennakko-oletus johtaa tien pystyyn ; Kokeet eivät tuota haluttuja tuloksia joten ne tulkitaan virheellisiksi. Ja jos omaa agendaa yritetään ajaa, syntyy keinotekoisesti rakennettuja tai ylitulkittuja tuloksia joille tiedemaailma nauraa. Kreationistit kutsuvat tätä tietysti norsunluutornin harjoittamaksi naturalistiseksi vainoksi, joka korostaa ilmiön olemassaoloa. Insinööritieteet ovat NoMa -periaatetta seuraava ala, jossa ei tarvitse välittää mikä metafysiikka on käytössä. Näin ollen kreationisti -insinöörit olisivat ensin kreationisteja ja vasta sitten insinöörejä. ; Sekulaarius antaa parhaan tilan ID:lle. Kun Laplace sanoi Napoleonille Jumalasta, että hän ei tarvinnut tätä hypoteesia, ateisti näkee tämän helposti samana kuin Jumalan heittäminen romukoppaan turhana. Tämänlainen suojaus kuitenkin takaa, että Jumala ei koskaan joudu kriittisen testin alle potentiaalisesti falsifioitavaksi. (NoMa -periaatteen ja sekularismin välillä onkin nähdäkseni vahvaa samanhenkisyyttä. NoMa on tavallaan "sekularismia uskovaisille".)

Menisinkin jopa niin pitkälle että Salem hypoteesissa olisi taustalla erikoisia piirteitä jotka tekevät korrelaatiosta lähes illuusion. Eli se miltei ei ole edes epäsuoraa kausaatiota. ; Jos nimittäin mietitään eri tieteenaloja, voimme huomata että ID -kannattaja Egnor on siitä oikeassa että kirurgi tai insinööri harvemmin tarvitsee evoluutiota vahvasti tiedepohjaisessa työssään. Jos taas mietimme biologeja, tiedämme e ttä evoluutioteorian kannattaminen yleistyy valtavasti. Tämä johtuu siitä että biologia ei ole NoMa -suhteessa evoluutioteoriaan. Todisteet ovat vahviten lähellä omaa ammattitaitoa ja siihen liittyviä relevantteja testejä. Ja biologit ja muut vastaavat "evoluution kannalta relevantit alat" ohtavat tilastossa ilmiöön nimeltä vääristynyt otos. Kaikki tiedemiehet eivät ole samanlaisia.

Näin tapahtuu erikoisia. Vaikka insinööreissä olisi tilastollinen yliedustus evoluution kannattajia, - verrattuna vaikka putkimiehiin tai kosmetologeihin - kreationismi on kuitenkin yliedustettuina "noin yleensä akateemisesti pätevöityneisiin" verrattuna. Vaikka koulutus vähentäisi kreationismin kannatusta myös insinööreissä, ei tätä trendiä helposti huomaisi koska he debatoivat muita keskimääräistä useammikn akteemisesti koulutettuja vastakeskustelijoita vastaan julkisuudessa. Ja jos katsotaan keistä tulee muita useammin pseudotiedeliikkeiden staroja - olipa liike sitten mikä tahansa ja miten skientisminvastainen argumenteissaan tahasa - niin akateeminen tutkinto auttaa. Ihmiset eivät kenties luota tieteeseen mutta he luottavat että jos professori sanoo että ei luota tieteeseen, niin hän on tässä parempi kuin eiakateeminen tyyppi sanomassa samaa.

Vertailun voima

Systomykoosi -blogissa nostettiin esiin se, että natsikortti ei ole argumenttivirhe. Hänen mukaansa se on vain analogia. Itse tietysti tungin väliin monia syitä joiden vuoksi natsikortti usein on nimenomaan argumenttivirhe. Ja itse asiassa implisiittisesti moitin blogissa valittua tapaa määritellä argumenttivirhe pelkästään loogiseksi virheeksi. Itse lasken argumenttivirheeksi myös harhaanjohtamisen ja manipuloinnin keinot joissa mielipiteeseen vaikutetaan keinoilla jotka muuttavat mielipidettä ilman että siihen on kunnon syitä ; Onhan esimerkiksi ad hominem kiistämättä argumenttivirhelistoissa ja se ei tosiasiassa sano itse asiasta yhtään mitään. Se sanoo että asiaa pitää vastustaa koska sen esittäjä on halju tyyppi.

Kuitenkin perussävy oli molemmilla nähdäkseni pohjimmiltaan samanlainen ja jaettu. (Jos ei identtinen niin oleellisesti analoginen.) Pelkästään se, että verrataan natseihin ei ole automaattisesti argumenttivirhe ; Se miten verrataan natseihin on paljon oleellisempaa. Natsikortti on argumenttivirhe vasta jos sen käyttö redusoituu vaikka red herringiksi tai horse laughiksi. Ja silloin voi suoraan viitata näihin virheisiin.
1: Tai, kuten ehdotin, kun mutkia pilkotaan niin miksi ei saman tien sitten ohiteta argumenttivirheiden nimet ja oteta esille niiden taustat ; Argumenttivirheet ovat virheitä syystä. Ja nostamalla nämä syyt esiin voidaan osoittaa toisen arugmentaation virheellisyys ilman että käytetään argumenttivirhelistojen nimiä. Natsikortin taakse saadaan referenssisuhde tälläiseen nimeämiskikkaankin. Hauskaa on se, että tämä referenssi perustuu analogisuuden huomaamiseen!

Tässä on taustalla toinenkin erikoinen piirre. Se itse asiassa koskee analogiaa laajemminkin. Se kuuluu induktiivisten argumenttien piiriin. Ja itse asiassa osa näkee sen enemmänkin semirationaalisena keinona kuin jonain jota voi pitää argumenttina sanan vahvimmassa mielessä. Korrelaatio esimerkiksi on luonnontieteellisen metodin ytimessä. Korrelaatio ja analogia ovat molemmat induktioita, mutta korrelaatio tekee tarkempia ennusteita. Analogia enemmänkin vertailee ja näkee samanlaisuuksia tavalla jota ei ole määritelty kontekstiin - analogiassa konteksti valitaan ja voidaan valita mielivaltaisestikin. Korrelaatio taas vertailee muutosta kun asioita muutetaan.

Itse käytän paljon analogioita. En pidä niitä, mutta pidän analogiaa ennen kaikkea luovuuden ja oppimisen kannalta oleellisena. Tässä kohden on kenties hyvä viitata Douglas Hofstadterin ja Emmanuel Sanderin kirjaan "Surfaces and Essences: Analogy as the fuel and fire of thinking" jota suosittelen. Heidän teesinään on että analogia kuvaa arkiajatteluamme hyvin vahvasti. Ja että se itse asiassa on useiden mielen kykyjemme takana. Kykenemme tekemään monia asioita jotka ovat eläimille mahdottomia koska meillä on kyky käyttää analogioita. Esimerkiksi sosiaalisessa kommunikaatiossa analogiat kattavat valtavan paljon.

Jos otetaan esille esimerkki.
1: Practical Ethics käytti eetikkojen luokitteluun eläinvertausta. Eri filosofeja verrattiin siileihin ja kettuihin. Siili on spesialisti joka osaa yhden asian ja ketut osaavat monta asiaa. Molemmista päistä löytyy kuuluisia ja taitavia eetikkoja. (Joskin itse olen sitä mieltä että tieteet vaativat spesialisteja kun taas filosofin olisi oltava generalisti. Mutta olenkin sillä lailla harhainen.) Tämä on vertaus, joka peräti tunnustaa että oikeastihan kukaan ei ole tyylipuhtaasti siili tai kettu ja että erotteu ei ole binäärinen joko-tai vaan harmaansävyinen sekä-että. Vertaus on silti ymmärrettävyyttä parantava.
2: Kerran kommentoin erästä työntekijöiden välistä skismaa siitä miten asioita pitäisi tehdä, saa tehdä ja ei saa tehdä. Kuvasin heitä "Myytinmurtajiin". Toinen heistä oli ikään kuin Adam Savage ja toinen taas on Jamie Hyneman. Adam säätää lennosta.. Hyneman taas miettii ja on hyvin vähän räiskähtelevä. Kuvasin että molemmissa on hyviä puolia ja huonoja puolia - ja että ne ovat samat puolet, eli rusinoita ei voi poimia. Ja että myytinmurtajat olisi huono ohjelma jos siellä olisi vain toinen. Ja että minusta molempien työpanos pitää vain suunnata oikeisiin juttuihin sen sijaan että oltaisiin häijyjä - korostaen sitä että häijyys on minun spesiaalioikeus työpaikalla eikä siitä saa kilpailla. Tässä vertasin eläviin kokonaisiin ihmisiin, mutta koska referenssini oli varsin tuttu, ihmiset ymmärsivät mitä ajoin takaa. Käytin analogiaa, joka oli miltei hauska. (Tai ainakin Savage ja Hyneman olivat hauskoja joten toivon että tämä attribuutti siirtyi eikä juttuni jäänyt vain kuivaksi kuvailuksi kuten luultavasti jäi.)

Itse asiassa analogioita tarvitaan myös taiteessa;

Reformers tree:n muistomosaiikki
Hyde Parkissa tuo mielikuvia
perusbrittiläisen Tolkien -herran
Keski-Maan Gondorin puusta.
Siitä huolimatta, että Tolkien itse
kiisti kirjansa metaforaluonteen.
Ja vaikka se puukin oli valkoinen.

1: Tarinat vaativat analogioiden tajua. Tarinassa nimittäin on tavallista että otetaan jokin hahmo tai teema jolle annetaan kuvaus. Tämä voidaan jättää sivuun ja palauttaa kertomukseen myöhemmin. Ihmiset tunnistavat tämän koska se on vertailtava sen aiemman hahmon kanssa. Näin esimerkiksi taianomainen kolmikko jossa ensimmäinen pyytää vähän, toinen enemmän ja kolmas hirveästi on tuttu eikä jokaista haastajaa tarvitse rakentaa kattavasti koska ihmiset osaavat yhdistää että tässä sadussa jätit vaan nyt tekevät tälläistä. Analogiaa käytetään saduissa apuna toistuvasti kun selitetään jotain joka on hieman uudenlaista. Ja itse asiassa sadut käyttävät analogioita aivan uudenlaisten asioiden kuvaamiseen ; Aarnikotkat ja muut vastaavat ovat ns. kompleksiseja ideoita ; Ne koostuvat tunnettujen eläinten osasista. Ne ovat analogisia muille asioille siten että eri kohteiden osia sekoitetaan yhteen. Kompositio on uusi ja luova. Analogia kuuluukin tämän vuoksi mielikuvituksen ja luovuuden kentälle.
2: Vitsit suorastaan elävät analogioista. Jokainen joka on huvittunut siitä miten isäntä ja koira näyttävät toisiltaan tai on kiinnostunut siitä kuinka joku (julkkis, kaveri tai kadunmies) näyttää joltakulta julkkikselta on tiedostanut analogisuuden. Ja jokainen joka on laillani nauranut kikkelin näköiselle juurekselle on nauranut halpamaisella ja banaalilla tavalla analogiantajunsa avulla. Vertailu ja samanlaisuus on vitsien peruspolttoainetta.; Voi esimerkiksi olla räävittömän hauskaa tajuta että talvisodan sankari Simo Häyhää ja homoseksuaaleja yhdistää se, että molemmat ottavat venäläiseltä poskeen.

Selvästi elämä on täynnä analogioita. Mutta dissaan arkiajattelua. Pidän sitä harhaanjohtavana ja huonona. Analogioista on kuitenkin kiistatta myös hyötyä. Ja tämä tekee siitä filosofisesti relevantin välineen hallita.

Geologi vertaa kiveä ruusuun

Itse asiassa kun mietitään mitä stereotypiat (negatiivinen sana jota voidaan pitää huonona analogiana) ovat ja mitä skeemat (positiivinen sana joka kattaa kognitiiviset mallit joilla tunnistamme ilmiöitä ja asioita nopeasti) ovat tajutaan että molemmissa on kysymys vertailun ja yhteenliitoksen tekemisestä hyvinkin pienin vihjein. Stereotypiat voivat tehdä ideologioista helppoa, mutta etenkin skeemojen tehokkuus on hyvin tiedettyä. Ihmisillä on mielessään kognitiivinen struktuuri joka esittää tietoa konsepteista ja ärsyketyypeistä, ja se kattaa niiden attribuutteja ja suhteita toisiin attribuutteihin. Ihmisen skeemat ovat osittain synnynnäisiä mutta opimme niihin täsmennyksiä elämänkokemuksen kautta - ja teknisesti sanoen kun se epäonnistuu syntyy stereotypioita. Hofstadter ja Sanders korostavatkin että analogioita kehitetään ajan mittaan. Heistä etenkin arkielämässä ihmiset oppivat ja kasaavat tietoa sillä että he tietävät jotain jostain ja siirtävät tämän tiedon toiseen aiheeseen näkemällä nämä asiat analogisina ja siksi vertailtavina. ; Tästä seuraa yllättävä kumulatiivisen oppimisen malli ; Ihmiset voivat tämän ilmiön vuoksi jäädä jälkeen vaikkapa koulussa. Syy on se, että oppiminen vaatii usein muita tietoja. Ja kun perustasolta puuttuu oleellisia tietoja, niitä ei voida liittää uusiin opittaviin asioihn. Ja näin kuilu osaajien ja eiosaajien välille kasvaakin nopeasti. Ja se kasvaa eksponentiaalisesti. Voidaan jopa sanoa että tämä selittää miksi osaajan odotukset siitä mitä jonkun voidaan olettaa tietävän ja oppivan eroaa niin valtavasti siitä mitä ihminen todella oppii ja tietää.

Kuvassa aristoteleen lyhty, merisiilin suu
Aristoteleen mielestä kun kohde
näytti lyhdyltä, ei tarvittu pitkää kuvausta.
Joskus yksi mielikuva-analogia
vastaa ainakin tuhatta sanaa.
Jälkipolvia harmittaa koska on epäselvää
vertasiko Aristoteles koko eläintä
vai vain sen suuosaa valaisuvälineeksi.

Tämä ihmisen luontainen taipumus analogioihin on yksi syy jonka vuoksi blogini sana-avaruudet pursuavat "esimerkiksi" -sanaa. Käytän sitä hirvittävissä määrin. Syynä on arkikielisyys ja kuvailu ja selittäminen. Jos esittää väitteitä ja statementteja, ei analogioita tarvita. Mutta kun selittää jollekulle jotain, ihmiset sekä luontaisesti soveltavat että myös odottavat - ja jossain määrin myös vaativat - analogioita. Analogia ei ole vahva perustelu, mutta se on hyvä keino kuvata, selittää ja ymmärtää jotain uutta joka perustuu johonkin mitä me tiedämme valmiiksi. Oppiminen analogioiden on sitä että ymmärrämme asioiden yhteenliittymisen mutta tiedostamme niiden eroavat yksityiskohdat.

Tästä seuraa sellainen erikoinen piirre, että joskus natsikortin esilletuominen voi olla oikeasti opettavaista. Menen siis pidemmälle kuin Systomykoosissa jossa vain korostettiin että natsikortti ei ole aina argumenttivirhe. Ja että natsien esiintuominen on kenties klisee ja osoittaa huonoa makua mutta ei ole silti sen omituisempi virheargumentti kuin mihinkä tahansa muuhun rinnastaminenkaan. Harva haluaa totaalikieltää analogioiden käytön keskustelussa ja intellektuellissa väittelyssä tai edes tieteellisessä debatissa. Suurin osa haluaa vain kontrolloida että käytetyt analogiat ovat asiaankuuluvia ja osuvia. Saman luulisi pätevän siksi myös natsikorttiin, joka on pohjimmiltaan natsivertaus, natsianalogia.

Ongelmana on tietysti myös se, että niillä voi kliseyttää ajatteluaan ja rakentaa stereotypioita ja ohjata mielikuvia myös harhaan. Tämän syynä on se, että analogia on hyvä väline, mutta se ei siltikään muutu maailman parhaaksi argumentaatiotavaksi. Analogia on kuvaus ja deskriptiivinen selvennys joka kertoo miten asia nähdään, sen sijaan se ei kovinkaan usein ole mikään hyvä perustelu sille että se myös olisi näin. Analogioiden relevanttius ja käyttötapa on siksi aina analysoitava tilannekohtaisesti erikseen.

---

Kirjoittaja ei osaa sanoa onko Jeesuksen näkeminen paahtoleivässä tai muu pareidoloa analogisuuden näkemistä. Sillä mistä ihmeestä ihmiset muka tietävät miltä Jeesus näytti? Asiassa näyttääkin olevan epäselvyyttä koska kun katsoo niitä Jeesuksen näköisiä kuvioita ties missä pilvissä ja leivissä, niin vain yleislinjoista ollaan yksimielisiä. Jeesus on milloin roteva ja milloin luikku, esimerkksi. Oikeasti se on tietysti analoginen Jeesusta esittävän taiteen kanssa, ja onkin ihmeellistä miten Jeesustaide ilmestyy erilaisiin leipomotuotteisiin.

Leimakirves

Sam Harris ja Bruce Schneier debatoivat aiemmin tänä vuonna turvallisuudesta. Aiheena oli se, kannattaako terroristeja profiloida rodun kautta. Eli jos halutaan tehdä ympäristöstä mahdollisimman terroristiton, niin kannattaako kiinnittää erityistä huomiota terroristien kansallisuuteen, rotuun ja ihonväriin ja vastaaviin piirteisiin.

Moni saattaa yllättyä, mutta en tässä kohden ole (uskontokriitikko) Sam Harrisin puolella. (En ole. Koska hän on väärässä.)

Harris otti aiheeseen seuraavan kannan "TSA should stop doing secondary screenings of people who stand no reasonable chance of being Muslim jihadists." Schneierin kannat voidaan tiivistää siihen että hän korostaa yhden korrelaatin sijasta kokonaiskuvaa. "You’ve proposed a correlation between being Muslim and being a terrorist. I could propose other correlations with terrorism: wearing a gun, carrying a certain kind of reading material, having a certain micro-facial expression, appearing on a particular government list, buying a one-way ticket, holding a passport from a particular set of countries. There’s no shortage of correlations. You’ve gone further, though. You’ve advocating a nationwide security system with two tiers of security based on your correlation. What you’re missing is that your correlation is just a small piece of that complex system and, as such, you’ve skipped a lot of steps along the way." Schneier ei siis kiistä korrelaatiota mutta pitää sen pohjalta tehtyä profilointia huonona.

Syynä ei ole se, että Schneier kiistäisi korrelaation olemassaolon. Moni voi ihmetellä tätä ; Heistä jos korrelaatio on tosi on se vahva argumentti joka todistaa että Harris olisi oikeassa. Koko jippo on kuitenkin siinä että näin ei ole. Tilanne tuntuu absurdilta mutta ei ole sitä ; Ihmisen intuitio on vain sen laatuinen, että jos asioiden välillä on korrelaatio, niin sen pohjalta profiloimisen tulisi olla järkevää. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ja tässä syynä ovat aivan yksinkertaisesti ehdollisen todennäköisyyden lait ;  Profilointi, joka on pohjimmiltaan tutkimustehon maksimointia, eli sitä että tietyllä määrällä työtä saadaan paras mahdollinen kiinnisaatujen määrä tottelee todennäköisyyksiä. Ja siksi syntyy pseudoparadoksi jossa vaikka suurin osa tunnetuista terroristeista olisikn ulkomaalaisia, terroristeja ei välttämättä kannattaisi seuloa rodun mukaan. Tämä yllättävyys johtuu siitä että ihmiset ovat aivan käsittämättömän huonoja todennäköisyyksissä ja riskien arvioinneissa.

Normaali ihminen näkee että kompleksia asiaa voidaan lähestyä siten että siitä löydetään yksi korrelaatio ja sitten tämä otetaan asian ytimeksi ja näin koko taito tai tieteenala saadaan tiivistettyä kätevästi hyvin pieneksi. Tämä tietysti jättää selittämättä sellaisia kysymyksiä kuin "miksi turvallisuuskäytänteitä tarvitsee tutkia niin ahkerasti" tai "miksi turvallisuusalalle ja profilointiin tarvitaan isoja määriä ammattikirjallisuutta". Näitä kysymyksiä ei esitetä koska niihin vastaaminen toisi esiin sen tosiasian, että niitä tarvitaan siksi että aiheen ymmärtäminen vaatii tarkkuutta kun taas kokemus ymmärtämisestä vaatii rankkojakin yksinkertaistuksia ja typistyksiä.

Monen on vaikeaa erottaa rasistista stereotypiaa joka on tehty rodun perusteella siitä että tarjotaan profiili jossa esille tulee rodullinen korrelaatti. ; Harris ei tätä selkeästi tiedosta omalla kohdallaan. Hän ei ole tyhmä mies, mutta tämä virhe muistuttaa siitä että ihmisillä - jopa akateemisilla sellaisilla - on usein ennakkoluuloja ja stereotypioita joiden kautta he luokittelevat ihmisiä. Ja tämä tekee leimakirveellälyömisestä rationaalisen oloista. Tilastotiedettä vääristetään tässä yhteydessä usein. Korrelaatio on hyvin usealle ihmiselle samaa kuin "lupa leimakirveen heilutteluun". Tämä on typerää mutta inhimillistä. (Joskus niihin ei tarvita korrelaattia. Horoskoopit ovat stereotypioita jotka eivät perustu havaittuihin korrelaatioihin vaan oletettuihin sellaisiin.)

"Skeptics Play" -blogissa - jossa ollaan profiloinnin suhteen aivan samoilla linjoilla kuin itsekin - tehdään matemaattisia arvioita klassisen todennäköisyyden ja peliteorian kautta. Niissä ytimessä on matemaattisia laskelmia joissa etsitään strategioita joissa profilointi on kannattavaa eli mahdollista ja hyväksyttävää.

Tämä on olennaista koska Kysymys ei ole profiloimisen vastustamisesta per se. Kysymys on siitä että "profilointi" -sanaa käytetään usein tekosyynä, jonain jolla leimataan ihmisryhmää johon itsellä sattuu olemaan pakkomielle, sellaisessa "Profilointi" on vain kiertoilmaus joka ikään kuin antaa luvan stereotypioiden käyttämiseen. Oikea huomio onkin huomata että jos moittii vaikkapa Harrista tämän asenteellisuudesta ei suinkaan "vastusta profilointia" vaan "vastustaa huonoa profilointia". Tässä on valtava ero.

Harrisin rasismi voidaan liittää toiseen ilmiöön. Suomessa Laasanen on puhunut ahkerasti markkina -arvoteoriasta. Tässä korostetaan sitä että ihmisen seksuaalinen arvo olisi arvioitava asia. Usein tähän näkökulmaan on lähestytty siten että markkina -arvo olisi näkökulmana aivan väärä. Itse olen usein korostanut sitä että markkina -arvo on yksi näkökulma asiaan. Eli jos seksuaalinen menestys on itsestä kiinnostava ja oleellinen niin siinä tapauksessa kannattaa miettiä markkina -arvoaan.

Tämä lähestymisstrategiani toimii mielestäni erinomaisesti paristakin syystä.
1: Se toimii liennytyksenä niille joilla on vastenmielisyys sitä kohtaan että markkina -arvossa ihminen redusoidaan seksiin tai rahaan tai vastaaviin. Näin pelosta päästään irti ja voidaan arvioida argumentteja. Eli voidaan siirtyä kysymyksestä "onko näkemys ideologinen" siihen "onko näkemyksen argumentit koherentteja ja vastaavatko ne havaintoja maailmasta".
2: Nähdäkseni markkina -arvo on yksi relevantti näkökulma kun tarkastellaan ihmisiä. Se tarjoaa mielestäni varsin pirtsakan ja rehellisen vaihtoehdon erityisen pahaksi kokemalleni ilmiölle, jolla parisuhdemarkkinoilla huonosti pärjääviä lohdutellaan. Ihmiset eivät tarjoa asiaan ratkaisuja vaan olettavat että ratkaisu valahtaa itsestään. Että ihmisen pitäisi vain olettaa että "kyllä se sieltä nurkan takaa saapuu". Tämä johtaa hyvin helposti tilanteeseen joka muistuttaa Godotin odottelua Beckettin kirjassa "Huomenna hän tulee" . On hyvä että joku joskus mainitsee että ulkonäöllä on oikeasti merkitystä ja vaikutusta. Tämä ei kenties ole eettisesti oikein, mutta se on se mitä tapahtuu.

Itse asiassa markkina -arvoteoria voidaan liittää omaan mielenkiinnonaiheeseeni eli evoluutioteoriaan. Siinä tarkastellaan sellaista ilmiötä kuin "kelpoisuus". Se on lisääntymään pääsevien jälkeläisten määrän (ja pidemmällä tähtäimellä syntyneiden lastenlasten määrän) kautta arvioitava ilmiö. Tässä on mukana sekä elossapysymisen että seksikkyyden kaltaisia ilmiöitä.
1: Teknisesti ottaen on hyvä huomata että seksikkyys toki liittyy syntyviin jälkeläisiin mutta se ei ole sama asia. Laasasen laskelmissa voidaan ajatella olevan ihmiskulttuuri jossa ei luonnonvalinta ei vaikuttaisi ja jossa on vain kulttuurinen seksuaalivalinta. En usko että (a) tälläistä ihmiskuntaa on, esimerkiksi tasapainoaistin laatu voi vaikuttaa portaissa kompastumisien määriin meidänkin yhteiskunnassamme (b) Fylogenisen inertian vuoksi vaikka kulttuuri olisi karsinut kaikki luonnonvalinnalliset syyt, niin ihmisten perimä ei olisi vielä ehtinyt muuttaa niin montaa alleelia että olisimem vapautuneet synnynnäisistä taipumuksista jotka ovat tottuneet "metsästäjä-keräilijän elämään". Näin ihmisten seksuaalista käyttäytymistä ohjaisivat silti biologiset taipumukset jotka tähtäisivät kelpoisuuden maksimoitumiseen eikä tuijottaisi pelkkää seksuaalivalintapuolta (~markkina-arvo). Näin ollen tarkka kantani on että markkina-arvoteoria tutkii seksuaalivalintaa ihmisissä. Ja tämän tutkiminen on tärkeää. Mutta tämän ottaminen seksuaalielämän ytimeksi karsii liikaa jo pelkästään biologiselta kannalta jotta se olisi koko totuus.

Evoluution kohdalla on hyvä huomata että siinäkin on riski typistellä. Tämä tulee esiin monissa stereotypioissa joita evoluution kannattaja joutuu kohtaamaan - eikä pelkästään kreationisteilta vaan ihan tavallisilta ihmisiltä jotka kokevat kannattavansa evoluutioteoriaa. Niissä korostuu usein joko "vahvuus" jossa kelpoisuus tiivistyy isoiksi lihaksiksi ja vastaaviksi. Sekä "raaka lisääntyminen" eli syntyvien jälkeläisten määrä. Se, mitä evoluutiobiologia ja kelpoisuuslaskelmat sen sijaan ovat opettaneet ovat hyvinkin monisyisempiä
1: Dawkins on pitkästi kirjoittanut siitä, miten evoluutiossa on "mersustrategioita" ja "ladastrategioita" -ja usein jopa samanaikaisesti. Eli evoluutiossa kaikessa on kysymys siitä että johonkin panostetaan ja tästä saadaan etulyöntiasemaa ; Näin ollen jos eliöissä menee usein jokin tietty asia rikki, tähän kohdistuu valintapainetta ja se tuppaa vahvistumaan. Tämä on intuitionmukaista. Epäintuitiivista mutta kelpoisuuden kannalta ovelaa onkin se, että samanaikaisesti jos jokin osa on niin kestävä että se ei käytännössä ole koskaan se, joka menee rikki, siihen ei kohdistu valintapainetta ja siihen ei panosteta niin paljoa. Kun tuo osa ei koskaan ole tuhoutumisen syy, on järkevämpää panostaa esimerkiksi kallisarvoinen ruuasta hankittava energiaa vaativa kalkkiakuluttava ylivahvan luun rakennus jonnekin muualle, siellä missä se on aidosti elämän ja kuoleman kysymys. Evoluutio voi siis oikeasti ajaa jotkin osaset vähemmän toimiviksi ja tämä on juuri kelpoisuutta eikä kelpoisuudessa epäonnistumista.
2: Esimerkiksi toimivia strategioita edustaakin hyvin erilaiset toimintatavat ; r -strategiassa tuotetaan paljon jälkeläisiä joihin ei panosteta ja K -strategiasa tuotetaan muutama jälkeläinen joihin panostetaan hyvin tehokkaasti. R -strategiassa kuolleisuus on suurempi mutta tämä korvataan lisääntymistehokkuudella ja K -strategiassa kuolleisuutta rajoitetaan ja tämän vuoksi ei ehditä tuottamaan niin paljoa jälkeläisiä. Kysymys on siis resurssienjaosta jossa optimoidaan kahden ristikkäisen paineen alla.

Stereotyyppisesti ajatellen joku jonka mielestä r -strategia on hyvä voisi moittia K -strategikkoa siitä se tuhoaa lisääntymisen kannalta oleellista lisääntymistä. Että kun määrä on hyvä niin määrän vähentäminen muun kustannuksella olisi tyhmää. Tämänlainen kritiikki on kuitenkin enemmän osoitus huonosta kokonaisuudentajusta. Tälläinen moittija toimisi juuri kuten Sam Harris. ; Sama kohta iskee vastaan siinä kun Laasanen korostaa markkina -arvon merkittävyyttä korostamalla että naisen ei kannata ottaa tatuointia koska naiset muutoinkin korostavat markkina -arvoaan esimerkiksi meikkaamalla ja pukeutumalla ja panostamalla näihin. Tämä on kuitenkin juuri sitä puhetta jota voisi olettaa r -strategikolta joka ihmettelee kuinka K -strategikko "panee niin vähän ja näin rajoittaa geeniensä leviämistä vaikka muutoin kovasti panostaakin siihen että lapset eläisivät lisääntymiseen asti".

Tämä monisyisyys tulee esiin kaikkialla missä peliteoriaa tarvitaan. Ylläoleva profilointi ja evoluution kelpoisuuslaskut ovat tästä vain yksittäisiä esimerkkejä. Itse asiassa taloudessakin on hyvä huomata että yritykset segmentoituvat ja miettivät kohderyhmiä juuri maksimoidakseen tulosaataviaan. Niissä harjoitetaan sumeilematonta asiakasprofilointia, jossa toisiin asiakkaisiin panostetaan ja toisien - usein heitä on jopa enemmistö ihmisistä - kiinnostusta vähennetään. Moni ihmettelee että miten ihmeessä joidenkin potentiaalisten asiakkaiden poisajaminen voisi ajaa yrityksen taloutta. Mutta tosiasiassa tässä on kyse juuri siitä että toiset piirteet ajavat vähemmän rahaa (ja/tai asiakkaita) pois kuin mitä ne tuovat kaiken kaikkiaan sisään. Pinnallinen ja kokonaiskuvaton ajattelu ei voi ymmärtää segmentointia ja kohderyhmäajattelua. Markkinatalouden osaajille ne ovat kuitenkin enemmänkin ilmiselvyys. (Ja sen vuoksi ei ole yhtä kannattavaa mallia tehdä vaatekauppoja tai muita vastaavia.) Ja mitäpä muuta markkina -arvo on kuin todennäköisyyttä jossa tiettyjen piirteiden kautta yritetään maksimoida lisääntymiskumppanien ja seksin harjoittamiskertojen määrä?

Tämä on oleellista kun mietitään vaikkapa aiemmin esillenostamaani tatuointikriisiä. Laasasta moitittiin siitä että hän nosti esiin korrelaation jossa moni mies kokee tatuoinnin "turn offina". Moni tatuointien ystävä loukkaantui ja halusi kiistää tämän ja koki tämän alakulttuuriin kohdistuvana vainona. Laasanen ja hänen kannattajansa kokivat että tässä ohitetaan tosiasia, olemassaoleva korrelaatti. Oma kantani taas oli se, että kenties tatuoinnit ovat huonoksi markkina -arvolle. Mutta tavalla jolla Laasanen sen tekee ei voida tätä päätellä. Moni Laasasen vastustaja kiistää mahdollisuuden tatuointejen turmelluksesta ja koko markkina -arvosta koska he kokevat sen ideologiseksi ja siksi "vain korkeintaan mielipiteeksi". Laasanen taas käyttää aineistoa puolihuolimattomasti eikä siksi tuota tässä kohden uskottavia tuloksia. (Eli nähdäkseni kaikki ovat väärässä. Pyytäisin tätä anteeksi, jos siis olisin tästä pahoillani. Mutta perusteleminen ei ole käsiäänestyskysymys.)

Se, että moitin Laasasen markkina -arvoarvioita ei siis johdu siitä että kokisin markkina -arvon erityisen vastenmieliseksi. (Se on toki minusta typistävä verrattuna eleganttiin evoluutioon verrattuna ; Se on muuten elegantti näkökulma siitä huolimatta että tahallinen lapsettomuus, eli elämäntapa jota itse harjoitan, on sen näkökulmasta "luuserien hommaa". Kenties se jopa tukee sitä miten hieno ja elegantti tämä järjestelmä on koska se osaa rajata minut menestyneiden joukosta!) Vaan pääasiassa sen vuoksi että hänen markkina -arvolaskelmansa esimerkiksi tatuointejen kohdalla eivät oikeasti laske markkina -arvoa ; Ne ovat markkina -arvolle suunnilleen samassa suhteessa kuin Sam Harrisin näkemyksellä profiloinnista on tekemistä kunnollisen profiloinnin kanssa. En siis usko että Laasanen olisi typerä mies. Hän on vain huolimaton. (Ympyrä sulkeutuu.)

Miksi miehet ostavat seksiä?

"Scientific American Mind" -lehden "His brain, Her brain" -erikoisnumerossa oli artikkeli jossa oltiin tutkittu syitä sille, miksi miehet ostavat seksiä. Tämä on hyvin erikoinen kysymys, koska tilastot näyttävät että yllättävän suuri osuus miehistä ostaa seksiä prostituoiduilta. Esimerkiksi avomielisen maineessa olevassa Hollannissa, jossa prostituutio on laillista, 14% miehistä on ostanut prostituoidun palveluksia vähintään kerran. Ja USA:ssa joka on Suomen tapaan maita joissa prostituutio on sallittu rajoitetusti 16% miehistä on vähintään kokeillut prostituoitujen palveluksia. Tässä on sinänsä mielenkiintoinen huomio, että lakien tiukentaminen ja liberalismin vaihtaminen konservatiivisuuteen ei välttämättä johda prostituution vähenemiseen. Asiaa mutkistaa katolisuuden sävyttämä Espanja, jossa ollaan kristillisessä arvomaailmassa, ja asenteilta vahvemmin konservatiivisen maskuliinisia ja jossa prostituutio on laillista. Siellä peräti 40% on vähintään kokeillut kerran.

Luvut ovat suuria, ja säännöllisesti ja useammin harjoittavat miehet ovat tietenkin määriltään pienempiä. Arviolta luvut puolittuvat. Esitetyt tilastot ovat joka tapauksessa melkoisen suuria ja pahannäköisiä. Huomiotaherättävää on sekin, että ilmiö näyttää olevan hyvin suuresti miesten tekemää. Ihmetystä herättää toisaalta se, että naiset näyttävät pysyvän erossa prostituutioilta seksin ostamista kun taas toisaalta miesten yllättävän runsas aktiviteetti viittaa siihen että klassinen ajatus prostituution käyttämisestä megaluuserien tai erityisten seksuaalisadistien ja marginaalipervojen toimintana on pakko kyseenalaistaa. Itse asiassa tutkimukset eivät näytä että prostituutioon ajaisi esimerkiksi mielenterveysongelmat tai jotkin muut erikoiset piirteet. Näyttääkin että maksullisen seksin hankkiminen on sosioekonomisesti ja muutoinkin yllättävänkin tasaisesti jakautunutta toimintaa.

Sukupuoliroolit voi selittää kasvatuksella tai sillä että fysiologian kannalta naisen riskit ovat erilaiset. "Scientific American Mind" lähestyy asiaa lähestytään sosiologisesti, eli miehen ja naisen lisääntymiselimistöihin ei kiinnitetä huomiota. Tämä on toki tavallaan kuluttajanäkökulman kautta saatua tietoa, mutta siitä on kuitenkin hyötyä ; Jos ihmiseltä kysytään että miksi hän käy McDonald'silla, kukaan ei oleta että löytyisi yksi tietty syy joka kattaisi kaikki asiakkaat. Tämänlaisen idealisoinnin sijaan on oletettavaa että osa vetoaa nopeuteen ja toinen pitää rasvasta. Kolmatta voi kiinnostaa brändi ja neljättä se, ettei tarvitse tehdä itse. Kun ihminen käy prostituoidun luona, tälle ihmiset antavat helposti jonkun yhden selityksen. Aihe on sen verran provokatiivinen ja maailmankuvalliseen kinasteluunkin liittyvä, että kannat ovat helposti polarisoituneet niin että kaikki ikään kuin kuvittelevat asian taakse jonkinlaisen "taikaluodin".

Miehet voidaankin jakaa erilaisiin asiakasryhmiin: (1) Yksi tyyppi hakee prostituoidulta romantiikan korviketta. Tällöin voidaan puhua sosiaalisesti epäonnistuneista ihmisistä joille kevyt korvike on parempi kuin ei mitään. Prostituoidut tarjoavat emotionaalista suhdetta, psyykkistä kanssakäymistä ja vuorovaikutusta. (2) Toinen tyyppi pitää prostituoitujen käyttöä seikkailuna, jossa normien rikkominen on tärkeässä osassa. Että pääsee tekemään ja irtautumaan arjesta. Heille prostituoitu on seikkailun tarjoaja, se nähdään harmittomana leikkinä jossa korostetaan usein toisen halukkuutta kuvioon. (3) Kolmas tyyppi pitää vain seksistä ja objektisoi naisen pelkäksi tarpeen täyttäväksi asiakaspalvelijaksi. Seksi on vain business eikä naista halveksuta tai oikeastaan välitetä tästä. (4) Neljäs ostajatyyppi nauttii vallasta jonka he saavat. (5) Erikoisin tunnistettu asiakastyyppi kokee että prostituution käyttäminen on antifeministinen kannanotto, joka liittyy maailmankuvasotaan. Eli kun feministit vastaustavat prostituoitujen käyttämistä, perinteisen perhemallin ystävän ikään kuin on oikeutettua tehdä niin vaikka asia ei oikein sulavasti solahda siihen perinteiseenkään perhemalliin...

Erilaiset ihmiset haluavat tietysti erilaisia persoonia. Osa haluaa prostituoidun olevan avoin ja charmikas, toinen voi haluta älykästä ja ovelaa. Osa haluaa erilaisia suoritteita ja temppuja ja niin edespäin. Erilaiset kriteerit heijastelevat luonnollisesti niitä syitä minkä vuoksi palveluja ylipäätään halutaan käyttää.

Lehti mainitsee että eri sosioekonomiset reagoivat kondomin käyttöön hieman eri tavalla. Tässä tilanne on hyvin yllättävä ; Ne ihmiset joilla on eniten menetettävää ovat tilastollisesti haluttomampia käyttämään kondomia. Selitykseksi arvellaan esimerkiksi seuraavia. (1) Lehti korosti että rikkaus johtaa helposti mielen harhautumaan. Ihminen jolla on statusta kokee itsensä kohtalonsa herraksi. Siksi he eivät välitä tämänlaisista tilanteista. Epävakaammassa olossa elävät tietävät että maailmassa on kaikkea inhottavaa joka voi iskeä päälle. (2) Tämän lisäksi syynä voi olla se, että rikkaiden käyttämät prostituoidut ovat eri prostituoituja, "luksustyttöjä", joiden kohdalla tautiongelma on itse asiassa pienempi. (3) Miesten kohdalla on huomattava, että status ja varallisuus korreloi erityisen voimakkaasti avioliittoon pääsemisen kanssa. Tämä taas korreloi yleisen parisuhdemenestyksen kanssa. Näin ollen köyhä mies hakee prostituoitua helpommin nimenomaan seksin puutteeseen tai romantiikan kaipuuseen. Statusta omaavilla varakkailla taas on perheet ja heille kondomittomuus on yksi tapa näyttää valtaa ja aidosti alistaa naista.

Väitän, että tämä kaikki kertoo siitä että prostituutio on hyvin ongelmallinen piirre. Koska ilmiö on monisyinen, ei luonnollisesti ole mitään taikaluotia jolla asian voisi korjata. Koska se ei ole selitettävissä esimerkiksi luuseriuden tai sadismin kautta, sen kontrolli ja rajoittaminen vaikeutuu. Tieto johtaa usein kasvaneeseen hallintaan, mutta monen eri syyn yhteisvaikutus ja toisistaan erillisten asioiden vaikutus samassa ilmiössä mutkistavat asioita huomattavasti. Siinä missä joku voisi luulla että vaikkapa ihmisten valistaminen prostituoitujen ihmisoikeuksien muuttamisista tai ajatus kristillisen etiikan palauttamisesta voisi ratkaista ongelman, näyttääkin päinvastoin että tämänlainen voi lietsoa "Espanjailmiötä" joka itse asiassa voi jopa pahimmillaan pahentaa ongelmaa. Hyvät aatteet eivät aina johda haluttuihin lopputuloksiin.

Kyynikko voisi tietysti sanoa että tämä on peräti odotettavissa, koska prostituutio on toimintana vanhaa ja sitä on useissa kulttuureissa halveksuttu ja vastustettu. Eikä yhdessäkään kulttuurissa sitä ole onnistuttu karsimaan. (Näin ollen vaikka esimerkiksi Espanjassa on tilanne huolestuttava, en näksi että sen suurin ero Hollantiin olisi olennainen ratkaisu ongelmaan. Vaikka olenkin huvittunut siitä että konservativismin ja katolisuuden rajoittaminen olisi prostituutiota vastaan kamppailun työkalu. Niitä kun yleensä myydään ratkaisuna, ja tilasto kuitenkin näyttää tämänlaisia. Tämä kertoo kuitenkin enemmänkin vain siitä että konservativismi tai katolisuus eivät ratkaise ongelmaa, ne ovat irrelevantteja.) Ongelma on vähän kuten päihteet jotka tuntuvat viehättävän ihmisiä. Ja tässä ei voi sanoa muuta kuin että Prostituutio näyttää olevan nimenomaan miesten ongelma.

---

Kyseinen teksti ei ole referaatti lehden artikkeleista. Faktat, kuten tilastotiedot ja luokittelujoukot ovat lehdestä lainatut, ja niiden tulkinnat ja merkitykset ovat omaa prosessointia. Paitsi niissä kohdin jossa olen erikseen korostanut että lehti on sanonut niin, jolloin kyseinen ehdotus on lehden esittämä selitys asialle. Tämänlaisen kirjoitustyypin tekeminen oli tekstin luettavuuden kannalta joutuisinta, mutta lähteentarkistamisen kannalta ratkaisu on kieltämättä vittumainen ja huono. Pahoittelen tätä ratkaisua, vaikka olenkin samalla ylpeä siitä.

Giving a Damn

"Paholaisen Asianajajassa" oli humoristinen pikku-uutinen siitä miten USA:ssa uskovaiset sanovat hassuja asioita. Sinne ilmestyi kommentoija "Ironmistress", joka antoi linkin Ugandasta, jossa kristittyjä lapsia tapetaan aivan oikeasti. Hän esitti tämän ikään kuin se olisi jollain tavalla relevantti tämän kommentoinnin kannalta.

Tämä herätti mielenkiintoni, koska argumentti jätettiin sanomatta. Esitin muutaman yleisen uskovaisten käyttämän strategian joita uskovaiset käyttävät tämänlaisissa tilanteissa valitettavan usein. Koska argumentti oli eksplisiittisen sijasta implisiittinen, kysyin mitä tällä yritetään oikein sanoa. Esimerkiksi kysyin marttyyriydestä, jossa se, että kristityt ovat jossain uhreja, niin heidän syyttelynsä ei voi olla missään koskaan oikein koska he ovat uhreja. Vai onko takana "sensuristinen ja muutenkin omituinen seikka jossa kun isompia asioita liikkuu maailmalla niin pienemmistä asioista ei saisi kirjoittaa?"

Kommenttina tuli, että "TSH ja PA, se pointti on että te olette totaalisen vihjeettömiä ja ennenkaikkea pueriileja tuossa pilkanteossanne - jonka kohteena ovat kristityt ainoastaan siksi, että he ovat sopivan vaaraton maali. Maailmassa on tuhansittain uskontoja, jotka ovat paljon kipeämpiä, paljon vihjeettömämpiä, paljon vaarallisempia ja paljon destruktiivisempia kuin kristinusko. Kuten juuri tuo Ugandan animismi, johon liittyvät ihmisuhrit. Silti teikäläiset ovat niistä ihan hiljaa. On nimittäin lapsikasteen ja rituaalimurhan välillä melkoinen aste-ero." ¹ Tämä on hyvin yleinen fatwaenvy -argumentti. Se ei ollut hyvä edes silloin kun kuulin sen useita vuosia sitten ensi kerran. Sen jälkeen se ei ole ollut edes kiinnostava, etenkin kun sitä käytetään varsin kliseenomaisesti. Kyseessähän on se, että kritiikistä siirtytään metatasolle. Ei siis katsota onko tapahtuma todellinen, vaan esiin nostetaan motiivinkeksintä. Motiivejen kaivelun kohdalla tarvitsemme tietysti jonkinlaista reflektiota vastutajasta. Ja jos tässä epäonnistutaan, on kyseessä tarina joka kuvaa enemmän kriitikkoa kuin kritisoitua.

Karkeasti sanoen kun tehdään arvokannanottoja, on hyvä huomata että keskustelussa on aina mukana se, kuka kirjoittaa, keille kirjoittaa. Ja mikä on jutun idea, esimerkiksi vitsailu, uutisointi, molempia, ... Joskus, kuten esimerkiksi tässä blogissa, ei ole keskitytty yleisöön, joten on varmasti vaikeaa selvittää mikä suhde yleisöön ja tarkoitusperään on. Tämä, ironista kyllä, tekee blogistani henkilökohtaisen. Kirjoittaja korostuu, jopa ylikorostuu. Lukijan on tätä kautta osattava itse valikoida mitä lukee.

Tämä monikirjoisuus on tietysti haasteellista. Joku voisi esittää että tämä on jopa kunnioitusta lukijaa kohtaan. Että kollaasimaisesta kokoelmasta lukija osaa hahmottaa ihan itse mikä on minkäkin jutun tärkeys ja aihe ja kiinnostavuus. Ja arvioida onko kyseessä runo, vitsi. Tai vaikeampana, onko kyseessä tiede, logiikkapohjainen perustelu, arvokeskustelu, diskurssianalyysi, vai onko se parodiaa tietyistä perustelukäytänteistä. (Jotka kaikki muuttavat sisällön tulkintakentän aivan totaalisti, viimeisin on mukana koska se on arkijärjen mukaankin hyvin tärkeä elementti). Tosiasiassa en vain yleensä jaksa välittää yleisöstä jonka mielenliikkeitä olen vain rajallisesti ymmärtävä (etenkin vastaus "kuinka kukaan lukee tätä blogia" on mysteeri). Olen tässä mielessä pääasiassa "kirjoittajassa" ja tämä retorinen huolimattomuus tekee viime kädessä blogin kokonaisuuden ja yksittäisten blogausten lukemisen haasteelliseksi. Aineistoon tutustumista tarvitaan tavallista enemmän.

Priorisointi vs. Pikkujutustelu.

Medialukutaidossa ytimenä on retoriikantaju. Retoriikka ei tässä oikeastaan ole mitenkään negatiivinen asia, vaan se kuvaa lähinnä muotoa jolla asiat esitetään. Tässä tajuamisessa on hyvä huomata perustelujen loogisuuden lisäksi monia ns. "eiargumentatiivisia puolia". Tämä tekeekin siitä itse asiassa hyvin vaikeaa ; Yliopiston tohtorien väliseen keskusteluun tarkoitettu looginen tutkielma voi olla väärässä paikassa jos se laitetaan paikallislehden filosofiapalstalle. Paikallislehteen kaivataan usein enemmänkin jonkinlaista popularisointia jolloin sama juttu jotenkin avataan. Tällöin suuri osa alkuperäisen tarkkuudesta tietysti voi mennä.

Toisaalta kirjoitelman tasossa on toinenkin puoli. Kaikkea ei tarvitse sanoa. Ihmiset helposti pitkästyvät siitä jos heille kerrotaan itsestäänselvyyksiä. Usein onkin kunnioittavaa olettaa että lukijalle ei tarvitse erikseen kertoa että "tämän lehden sarjakuvasivut ei ole yhteiskunnallisesti niin merkittäviä kuin pääkirjoitus vaikka ne vievätkin useamman sivun lehdestä". Ihmisten oletetaan yleensä osaavan katsoa että uskovaisen tekemä syytös siitä että homoseksuaalien ylläpitämä homomafia haluaa kostaa kokemansa vääryydet ja että kristityt ovat siksi menneisyytensä vuoksi vaarassa ei ole yhtä merkittävä kuin julma lapsiin kohdistuva väkivalta ja murhaaminen. Se, että tätä ei oleteta itsestäänselvyydeksi on jo itsessään loukkaus lukijaa kohtaan. Eksplisiittinen kontekstiinlaittaminen on itse asiassa tässä mielessä jopa törkeää epäsosiaalisuutta, kyvyttömyyttä ottaa toisia ihmisiä huomioon, sekä muutenkin yleisestä kusipäisyydestä jossa on liian vähän härömielisyyttä. Lausunto on suoraan sanoen seuraava "Et osaa edes kansamurhaa laittaa oikeaan arvoasteikkoon, arvotyhjiössä oleva ateistipaska. Siksi minun täytyy tämä kontekstointi sinulle erikseen kertoa."

Kritiikissä esiin nousee se, että ongelmat pitäisi osata laittaa mittasuhteisiin. Uutisointi ja kirjoittelu nähdään siksi puhtaasti asioiden priorisointina, jossa asian painoarvo maailmassa on ytimenä. Kuitenkin tosiasiassa vain harva ihminen harjoittaa blogailua tai muuta tavoitteenaan maksimaalinen vaikutusvalta ja maksimaalinen merkitysarvo. Esimerkiksi minulla löytyy blogauksia aiheiltaan laidasta laitaan. En usko että kaikki kirjoittamani asiat ovat merkittävyysarvoltaan samoja. Ne kuvaavat enemmän asioita joita tykkään pitää.

Tätä kautta on hyvä huomata että teksti ja julkaisukokonaisuus rakentavat kokonaisuuden. Jos joku pitää käsityöblogia, on selvää että häntä ei mennä moittimaan siitä että hän ei kirjoita Ugandan ongelmista. Vaikka jokainen -myös tämän käsityöblogin pitäjä- lieneekin sitä mieltä, että ongelma on vakava ja tärkeämpi kuin joku ohje jolla saadaan tehtyä sukka. Kirjoittajalle ei mennä siksi vakavasti sanomaan että "olet pinnallinen, menneisyyteen nostalgisesti kaihoamaan jäänyt väkertäjä jonka arvomaailma on kieroutunut kun et ole edes huolissasi tästä mehiläisten massakuolemasta tai Ugandassa noitien käsiin kuolevista lapsista. Etkä selvästi ole huolestunut koska et kirjoita asiasta."

Tosiasiassa ihmiset eivät priorisoi edes hyväntekeväisyysalalla. Esimerkiksi kun minä olin siellä töissä, puuhasimme Norsunluurannikon vaikeuksien vuoksi. Siellä oli sisällissota, nälkää ja väkivaltaa jossa ihmisiä ammuttiin ja lyötiin viidakkoveitsillä. Katastrofi ei ollut suurin siinä vaiheessa ollut katastrofi, se taisi olla jokin SPR:än urakka. Se, että tämä ongelma ei ollut suurin mahdollinen, ei kertonut siitä että halveksisimme SPR:än urakkaa. Tosiasiassa työnjaossa on kysymys siitä että osa tekee sitä mitä toinen ei. Kaikkien ei tarvitsekaan tehdä merkittäviä juttuja, on itse asiassa kokonaisuuden kannalta parempi jos osa puuhastelee pienempien asioiden parissa.

Mukana on tietysti myös osaamiskysymys. Vaikka Ironmistress on huolestunut "jonka tajuaisi jo ymmärtävän soveliaisuuden rajat sekä oman ymmärtämyksensä rajallisuuden. Jos kuvittelette olevanne jotenkin fiksuja tuolla päänaukomisella, niin pieleen on mennyt. Aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää asia."² Siinä, että ei ota kantaa globaaleihin asioihin voi olla ihan oikeasti myös tunnustus siitä että ei osaa kyseistä asiaa. Aikaa ei silloin edes kannata tuhlata siihen että kertoo omasta inkompetenssistaan. Sen sijaan voi keskittyä asioihin jotka ovat paremmin hallinnassa. - Esimerkissä olleen kuvitteellisen käsityöblogin pitäjänkään ei kannata minulle tulla selittämään miksi hän ei pidä miekkailublogia ja viittaamaan inkompetenssiinsa asiassa. Olisi jotenkin alentavaa ja latistavaa vaatia häneltä tämänlaista.

Psykologismi vs. psykologia.

Psykologismi on helppoa. Siinä toista syytetään jonkin kuvitteellisen mielikuvan mukaan. Näin esimerkiksi uskonnottoman kirjoittaminen ja kirjoittamattomuus voidaan nähdä "ironmistressin tapaan" pelkona. Jos kristinuskoa vastaan uskalletaan kirjoittaa, keskustelu nähdään turvallisena. Islam taas on pelottelua. Tämä oletus hyppää tietysti kirjoittajan pään sisälle ja syyttää tätä pelkuruudesta. Toki tämä voi olla perusteltuakin. Mutta huolimattomana tämä johtaa ennakkoluulojen ilmituontiin.

Esimerkiksi "iron mistressin" psykologinen motivointi voidaan nähdä vääristellyn suuttumisdiskurssin kautta. Tässä näkemyksessä suuttuminen ja reagointi näyttää sen, että asia "osuu liian lähelle". Näin esimerkiksi uskovaisten tekemät pelottelut ja salaliittoteorioinnit kertoisivat siitä että ihminen itse käyttää tämänlaista logiikkaa ja tämä esimerkki toisi esiin sen onttouden. Tai että uskovaisten esittäminen ikävässä valossa osuu arkaan paikkaan koska se kuvaa uskonnon realistisesti ja epämiellyttävästi. Näin suuttuminen tarkoittaisi sitä että relevanssi olisi kova.

Tämänlainen tarina on hemmetin helppo keksiä. Sitä voi jopa maustaa ylläolevan esimerkin tapaan hieman henkilökohtaisilla tottumuksilla ja höysteillä. Se ei kuitenkaan oikeasti riitä. Sillä tosiasiassa ihmiset loukkaantuvat myös epätosista asioista. Esimerkiksi taannoin oli lihava ja paisunut internetriita siitä onko kaupan kananmunissa kysymys tipun abortoinnista. Moni muistutti että ilman kukkoa ei tule tipuja ja että munat eivät ole hedelmöittyneitä. Tämä on fakta, eikä kukaan varmasti kokenut munanäkemyksensä romahtavan tai olevan uhattuna. Sen sijaan ilmiötä kuvaa SIWOTI -syndrooma, jossa pelkästään se että joku on väärässä internetissä ajaa kommentoimaan yksinkertaisenkin faktan puolesta. Uhattunaolo ja relevanssi ei ole kommentoimisen ainoita tai edes vahvimpia syitä.

Sillä rehellisemmin "ironmistressin" näkemyksen voidaan nähdä johtuvan siitä että media ja kirjoittelu on käytännössä lukijalle muutakin kuin tosiasiankuvaus. Lukija helposti myös värittää maailmaa. Jokainen teksti vaikuttaa mielikuviin joita kautta muut asiat väritetään. Tämä onkin totta. Ja siksi itsetarkoituksellisesta vitsailusta voi todellakin seurata se, että kuva kristinuskosta vääristyy. Kun listataan riittävän monta yksittäistapausta, joissa kristitty on pelle, syntyy helposti mielikuva jossa kaikki kristityt ovat pellejä. Tämä on tietysti väärin.³

Mutta ihmiset silti helposti tekevät tämänlaista. "Kasa yksittäistapauksia muuttuu väitteeksi kausaatiosta". Vaikka kuitenkin tieteenfilosofisesti on ilmielvää että jos otoksen tasaisuutta ei ole varmistettu, on isokin kasa yksittäistapauksia vain huolelliseti ja ahkerasti koottu cherry picking -kokoelma. Korrelaatioista voi jo sanoa enemmän, ja isompi kasa korrelaatioista voi jopa paljastaa sen, onko ilmiön takana syy-seuraussuhde vai onko asioiden takana vain jokin yhteinen muuttuja.
1: Tiedämme että vaikka hukkuminen ja jäätelönsyönti korreloivat, on syynä yhteinen muuttuja. Kysymys ei ole siitä että emme voisi ikinä tietää onko korrelaatio kausaatio vai jotain muuta. Usea tuntuu sekoittavan korrelaation ja kausaation "ei aina" -suhteen siihen että korrelaatio olisi kausaation suhteen jonkinlainen mysteeri. Onneksi suhteellisuudentajulla tästä hypystä voi selvitä ihan helposti, kunhan sitä vain ensin tietää varoa.

Valitettavasti medialukutaidottomuuden varaan rakennettu psykologisointi ei ole läheskään yhtä iskevä tai pureva kuin esittämäni "suuttuminen tarkoittaa relevanssia". Siksi on selvää että tämänlaista hieman tarkempaa retoriikka -analyysiä ei yleensä viitsitä tehdä.

---

1 Pueriili tarkoittaa "lapsellista". Rakenteena tämä on ad hominem. Eikä logiikan rakenne välitä kutsutaanko suoraa "lapselliseksi" vai naamioidaanko se "pueriilin" kaltaisen sivistyssanan taakse. Retorisesti ero on toki valtava ja siksi minä pyrin käyttämään itse karkeita pilkkanimiä jotta tulisi manipuloinnin henkeä. Pilkka muuttuu monen mielessä argumentiksi kun sen muotoilee sivistyssanalla.³
2 Oikeasti päänaukomiseni tuli siitä että oli varsin herjaavaa ja halventavaa aloittaa koko juttua tuolla tavalla. I give a damn ja on herjaavaa että joku olettaa että jos asiaa ei eksplisiittisesti alleviivaa kaikkialla ja aina - kuten itseriittoiset egopullistelijakristityt joitsa maailman parantaminen on sitä että ei auteta hädässäolevia vaan kiusataan ihmisiä julistuslapuilla ja herjaamalla heitä pahoiksi ihmisiksi koska heillä on väärä mielipide Jumalanolemassaolokysymyksessä. Kommentti on juuri sopivan törkeä, se lukee retorisen kontekstin oikein, eikä yliarvioi lukijaansa ja laita siihen mitään vaikeaa. Huono syyttely saa takaisin huonoa syyttelyä. Se on vain toisen taitotasoon asettautumista.
3 "IronMistressin" näkemyksen olennainen ad hominem -luonteinen lausuma menee seuraavasti ; "Yksi tärkeä syy, miksi ruukinmatruuna ei enää nykypäivänä ole ateisti on se, että suuri osa ateisteista on ihmisinä täysiä kusipäitä - siis täysin empatiakyvyttömiä, ihmissuhdetaidottomia ja nulikkamaisia pölkkypäitä. Näin siis henkilökohtaisen kokemuksen mukaan." Asia on väärä koska siihen liittyvät ihmiset ovat inhottavia. Esim. kristittyjen minulle lähettämien tappouhkausten kautta minun pitäisi kaiken logiikan mukaan olla täysateisti. Toki se kumoaa väitetyn "pelon takia ette uskalla moittia tahoa X" -argumentin. Mutta se olisi ad hominemia, joten en voi sekoittaa mieltymyksiäni mielipiteisiini. Pelkästä inhosta ei saa argumenttia.