Kypäräpääpastoriparadoksi

Ensimmäisessä maailmansodassa britit alkoivat käyttämään metallisia kypäriä sotatantereella. Kypärä on historian varrella ollut suosittu varustus, mutta haarniskoiden ohella niistäkin oli luovuttu vähäksi aikaa. Kun kypärät otettiin käyttöön huomattiin että päähän haavoittuneiden määrä tilastoissa kasvoi. Haavoittuneita oli enemmän ja päähän haavoittuneita oli enemmän kuin enne  kypärien käyttöönottoa. Tämä vaikutti ironiselta, sillä kypärät oli otettu käyttöön jotta sotilaita ja heidän päitään suojeltaisiin.

Evidently minua on lyöty aivan
liika monta kertaa päähän.
Mutta koska käytän kypärää,
olen vain batshit insane,
enkä esimerkiksi kuollut.

Syynä ei kuitenkaan ollut ainakaan pelkästään se, että kypärät olisivat tehneet sotilaista uhkarohkeita. Vaan se, että kypärät toimivat. Kun sotilas haavoittuu päähän vaikka hänellä on metallikypärä, miten lävistävä sirpale tai muu vammanaiheuttaja olisi ollut ilman kypärää. Siirtymä päähän haavoittumisista johtui siis kuolintilastojen muuttumisella.

Tämä muistuttaa siitä että korrelaation ja kausaation välinen suhde on usein mielenkiintoinen. Ja korrelaatio ja kausaatio ovat tilastollisia konsepteja. Tilastotieteestä on usein sanottu että "vale - emävale - tilasto" ja se johtuu siitä että ihmiset ovat keskimäärin käsittämättömän huonoja matematiikassa. Ihmisen kykyyn ajatella loogisesti ja havaita täsmällisesti voivatkin uskoa lähinnä melko pahasti ja dogmaattisesti uskovat. (Tietyt ihmistä rationaalisena päätöksentekijänä pitävät talousteorian suuntaukset tai Descartesin aloittaman teologisen perinteen seuraajat.)

Vika tilastoilla valehtelussa ei siis yleensä ole tilastotieteessä vaan siitä että niitä sovelletaan tavalla jota tilastotiede ei salli ; Esimerkiksi pihi poliitikko voisi viitata kypäriin ja selittää että on turhaa haaskata sotilaiden pään suojaksi kypäriä koska haavoittumistilasto. Kokonaisuuden näkeminen on usein vaikeaa. Mutta laajempi konteksti auttaa.

Karkeasti ottaen tämä muistuttaa siitä iskulauseesta jota meille opetetaan. Eli "korrelaatio ei ole kausaatio". Kypärä ei todellakaan ole päähaavoittumisen syy vaikka niiden välillä selvästi onkin korrelaatio. On kuitenkin hyvä täsmentää asiaa Enqvistiläisessä hengessä. Hän nimittäin korostaa että korrelaatio kertoo nimenomaan kausaatiosta. Joko suorasta tai epäsuorasta. Jos korrelaatio ei ole suorassa tai epäsuorassa kausaatiossa, tutkimus on tehty huonosti tai jokin muu virhelähde johtaa siihen että tulokset eivät olekaan havaittavissa. Tai sitten korrelaatio on ollut niin heikko että se ei ole tilastollisesti merkittävä, jolloin tulos on peräisin yhteensattumista. ; Eli jos tutkimus on hyvällä metodilla tehty, voidaan korrelaation taakse löytää suoria tai epäsuoria yhteyksiä.

Enqvist on tietysti tieteenfilosofisesti tarkempi ja oikeammassa kuin ne jotka tyystin kiistävät korrelaation ja kausaation välisen yhteyden. Jäätelön ja hukkumisen taakse esimerkiksi saadaan yhteinen korrelaatti, lämmin ja kaunis ilma. Arkipsykologisesti Enqvistin iskulause kuitenkin saa liian helposti menemään suoriin korrelaatioihin.

Pahiten tätä oikomista ei kuitenkaan tehdä luonnontieteissä. Ihmiset oikovat yleensä hyvin usein kun he kutsuvat jotain "ismiksi". Ismi on selitysmallina suoraa kausaatiota vetävä. Ja se, millä se perustellaan on usein korrelaatio.

Esimerkiksi taannoin oli keskustelua siitä miten pitkien ihmisten palkka oli keskivertoisesti hieman suurempi, nähtiin että tämä oli heightismiä. Eli että ihmiset suosivat pituutta suoraan. Kulttuuri siis pitäisi pitkiä ihmisiä kaiken kaikkiaan parempina. ; Tämä on toki mahdollinen, mutta vain yksi vaihtoehto. Esimerkiksi voidaan sanoa että pituus liittyisi lapsena ja nuorena saatuun ravintoon ja viittaa laajamittaisemmin terveyteen. Tämä taas voi johtaa vaikka siihen että ei ole yhtä usein sairaana koulusta, joka voi johtaa parempiin arvosanoihin jotka tunnetusti vaikuttavat palkkaan. Flynnin efekti taas vihjaa että elinolosuhteet vaikuttavat älykkyyteen, ja pituuskasvu näyttää liittyvän samoihin elementteihin jotka vaikuttavat älykkyyteenkin. ... Vastaavia selityksiä on helppo tuottaa luettelokaupalla. Ja ne ovat mahdollisia, uskottavia ja epäsuoria korrelaatioita. ; Yhteys palkan ja pituuden välillä on itse asiassa sen verran pieni että se näkyy vain isoja massoja tarkastellen. Jolloin epäsuorat korrelaatiot ovat myös uskottavampia.

Tämän laatuinen oikotie on esimerkki joka on kohtuullisen helppo hyväksyä. Se on lisäksi hieman samaa sukua alkuun antamani kypäräesimerkin kanssa. Molemmissa laajempi konteksti loi aivan erilaista ymmärrystä tilastoihin. Alun perin ilmiselvä, joskin ehkä yllättävä, yhteys onkin tarkemmassa tarkastelussa kaikkea muuta kuin ilmiselvä. ; Tilastotieteessä tunnetaankin esimerkiksi Simpsonin paradoksi, jossa erillisten aineistojen data viittaa korrelaatioon, mutta niiden yhdistäminen johtaakin päinvastaiseen tulokseen, kun jokin uusi elementti lisätään tulokseen.

Todelliset ongelmat ovat kuitenkin siellä missä on esimerkiksi "telaketjufeministejä" tai "kypäräpääpappeja". (Ei siis feministejä tai teistejä, ikävät sanat ovat erottavia, eivät ilmiöitä kokonaisuutena kuvaavia stereotyypittäviä leimakirvessanoja.) Heidänkin maailmansa pursuaa erilaisia tilastoja, joista vedetään tulkintoja joiden perusyksikkönä on aina ideologia. Postmodernistista jargonia telaketjuillaan viskova feministi kutsuu niitä intresseiksi kun taas arvon apologeetikko nuijii ihmisiä raamatulla päähän ja kutsuu muiden vastahankaisuutta ja erimielisyyttä maailmankuvan sumentamaksi dogmaattisuudeksi. Ilmiö on sama.

Kenties tärkein asia arvokeskustelussa onkin se, että
1: Tiedostaa että kysymys on miltei aina tilastotieteestä. Sosiologiaa tehdään ideologioiden ja psykologian tutkimisella. Tässä ytimessä on tilastoja. Ja tähän liittyvällä tiedolla on aina se tapa, että korrelaatiot on selitettävä jollain. Ja aivan liian usein korrelaatiosta tehdään kausaatio siten että luodaan stereotypia josta yleistetään.
2: Mutta kenties vielä tätä tärkeintäkin asiaa tärkeämpi huomio on siinä että stereotypia on induktio. Ja ideologia on suora kausaatio. Ja ideologioihin, intresseihin ja maailmankuviin vetoavat ovat juuri niitä jotka kylvävät tiededenialismia viitaten induktion ongelmaan ja siihen että korrelaatio ei tarkoita kausaatiota. Onkin erikoista että he tiedostavat soveltamiensa välineiden syvät ongelmat ja käyttävät niitä silti. Mutta muutoinkin tuntuu että he ovat niitä jotka erityisen usein kuvaavat pelottelupuheissaan lähinnä itseään ja omaa asennoitumistaan ja omia argumenttejaan, projisoiden.