Vanhoissa viikinkisaagoissa ei tunteilla. Niiden tunne-elämä koostuu lausunnoista tyyliin "olen vihainen, kostan". Tai "sitten he hautoivat kostoa kaksi viikkoa". Eräs tarina kertoo kaksintaistelusta. Ja se muistuttaa siitä minkä elokuvaväkivalta usein unohtaa. Nimittäin sen, että ihminen ei kuole haavoituttuaan heti.
Tarinassa voitettua lyötiin jalkaan ja hän nojasi kantoa vasten. Hän pyysi kaksintaisteluvihollistaan tuomaan hänelle vettä kypärässään. Toinen epäröi, koska toinen kuitenkin löisi häntä päähän. "En lyö, lupaan." Kun toinen sitten haki vettä ja tuli lyöntietäisyydelle, häntä lyötiin päähän. Tietysti lyötiin. Kyseessä oli viikinkisaaga. Se opettaa että vain idiootti ottaa kypäränsä päästään kaksintaistelussa. Sillä vaikka toinen pitäisi sanansa, on riski kova ja sitä ei tee se jolle tehdään palvelus.
Hieman samantapainen tilanne tulee vastaan uskonnollisessa julistamisessa. Esimerkiksi joskus he käyttävät apunaan kahvitarjoilua, voivat kysyä että haluaako kahvia. Ja korostavat että kyseessä on ilmainen kahvi. Jos heiltä kysyy että eihän tule raamatulla päähän lyömistä, sanovat että ei tule. Jos sitten juot kahvia, he juttelevat seuranasi. Ja vaikka kuinka yrittäisit jutella "Nalle Puhista", he pyrkivät siirtämään keskustelun Jeesukseen. Ja kun yksi väsyy kun ei pääse Nasu -teflonin ohi, he vaihtavat toiseen. Tätä voi sitten jatkua jopa useita tunteja. Tietenkin siinä julistetaan ja yritetään käännyttää ja lyödä raamatulla päähän. Kyseessä on "lähetystyötä tekevän" käännytysryhmän kahvitarjoilu. Jos tässä kohden yllättyy, on typerä.
Tästä ei pidä yllättyä. Sillä se, miten julistaminen toimii on yllättävää. Moni ajattelee että ystävyys ja luotettavuus saavutetaan hyvillä teoilla ja auttamisella. Mutta tosiasiassa tämä on kallis ja tehoton tapa. Benjamin Franklin mainitsikin siitä miten hän hankki usein luotettavuutta siten, että hän pyysi muita tekemään hänelle palveluksia. Ne olivat pieniä palveluksia, joita ei viitsinyt olla tekemättä. Ja tämän jälkeen nämä ihmiset joille Franklin oli kaiken järjen mukaan kunniavelassa, luottivat Frankliniin enemmän. Vaikka tosiasiassa Franklin ei ollut tehnyt mitään ansaitakseen heidän luottamuksensa kun taas he olivat tehneet asioita jonka vuoksi Franklin tiesi että he olivat luotettavia.
Ja toki julistajakin ajattelee omassa ideologiassaan pelastavansa heikoilta jäiltä, tekevänsä palveluksen. Mutta tämä "heikkojen jäiden argumentti" toimii vasta jos kohde olisi jo sisällä kristillisessä opissa. Ja koska kyseessä on käännyttäminen on käytännössä niin että toinen ei ole. Koska jos kristitty kääntää kristityn kristityksi kyseessä ei ole käännyttäminen sanan missään kovin oleellisessa mielessä. Tosiasiassa se, että kuuntelee julistajien paasausta on pieni palvelus joka tehdään kohteliaisuudesta tai pienestä omasta kiinnostuksesta. Julistaminen ei ole niin haluttua toimintaa että ihminen kiertäisi tuntikausia ympäri kaupunkia voidakseen kuunnella sitä. Eivät edes ne jotka lopulta kääntyvät tähän julistajan uskontoon. Kuuntelija tekee palveluksen.
Psykologia tunteekin ilmiön joka on nimetty Benjamin Franklinin mukaan Ben Franklin effectiksi. Sen mukaan ihminen joka on tehnyt toiselle palveluksen luottaa toiseen ja on valmiimpi tekemään samalle ihmiselle uuden palveluksen. Sen sijaan ihminen jolle palvelus on tehty, palauttavat palveluksen harvemmin kuin se joka on jo valmiiksi tehnyt palveluksen. Samoin jos joku on lähtenyt häiritsemään tai vahingoittamaan toista ovat todennäköisemmin tekemässä tekoa uudestaan. Ja tässäkin uhrin tekemä kosto on epätodennäköisempi tapahtuma kuin tämä tekijän vääryyteensä palaaminen.
Melko paljon voi siis oppia yhdestä kahvikupillisesta, joka ei olekaan niin ilmainen kuin voisi luulla. Yritän välttää tilanteen toistumista tulevaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti