Murhaava ikäkriisi.

"Assassins Creed : Embers" -lyhytelokuva kuvaa tilannetta vuodelta 1524, Ezio Auditore da Firenze kuolee Firenzessä, Piazza della Signorialla. (Siitä, onko kysymys salamurhasta vai onko se kuoleman enkeli joka on ottanut hahmon Ezion nuorudesta on sitten jotain josta on käyty elämää pienempiä debatteja.) Tämä kohtaus päättää tarinan samaan paikkaan josta "Assassins Creed II" sen aloitti, ajallisesti miltei 50 vuotta aiemmin. Tämä oli tehty sinänsä nerokkaasti, että oli selvää että Ezion hahmosta oli pakko luopua. Ihmisen uskottava elinikä rajoittaa. Ja pelisarjasta oli muutoinkin tulossa liian vahvasti yhden hahmon varassa toimiva. Siksi Ezio ei olekaan sankarina, vaan enemmänkin taustatukena.

Päätös oli hyvä, koska on aivan eri asia tietää hahmon kuolleen kuin päästä ikään kuin "todistamaan" sitä. Vaikka kysymys on kuvitteellisesta hahmosta joka elää pseudohistoriallisena aikana jolloin renessanssimiehet huvittelivat taiteen ja parkourin täyttämässä maailmassa. Tässä tilanteessa voi olla viehättävää miettiä miten hahmoa on kuvattu eri peleissä. Niissä voidaan nähdä kantava teema. Tämänlainen on mahdollista vain jos samaa hahmoa käytetään useissa peleissä. (Ja siksi olisi mahdotonta kuvata sitä vaikka "ACIII" Connor Kenwayssa.)

"AC II" kun aloittaa railakkaasti 17 -vuotiaan firenzeläisen elämästä. Mistään tietämätön ylhäinen ja puutetta näkemätön hurvittelija tietää vain yhdenlaisen elämän ja tietää siitä vain yhden asian. Hän käy veljensä kanssa keskustelun "It is a good life we live, brother." "The best. May it never change." "And may it never change us". Mutta tämä toive ei toteudu. Sillä maailmassa kaikki muuttuu. Ezion veli esimerkiksi muuttuu varsin pian kuolleeksi. Ensimmäinen peli kuluttaa 16 vuotta jalosta motiiveista jaloimpaan, kostoon. Rodrigo Borgian lavastus pitää kostaa. Ja lisäksi pitäisi ymmärtää temppeliherrojen tavoitteet ja oppia oma paikkansa maailmassa. Peli päättyy kummallisiin näkyihin, joissa pääsisältönä on se, että hänelle ei ole suurta merkitystä. Ezio onkin vain viestiväline Desmond Milesille. (Nykyajassa oleva henkilö joka lukee tapahtumia geeneistään Animuksessa. Sellainen äärimmäisen tylsistyttävä tyyppi jolla on hassu laukku.) Vahvin symboli tälle merkityksettömyydelle on se, että Ezio jättää kostonsa puolitiehen. Sillä ei tavallaan ollut merkitystä näiden suurempien voimien edessä.

"Assassins Creed : Brotherhood" alkaa tarinassa ajallisesti välittömästi edellisen pelin jälkeen. Jo tässä vaiheessa ikävitsit ovat mukana. Sivustakatsojat mainitsevat mikä on hieman päälle 30 -vuotiaalle sopivaa. Ikä näkyy myös kamppailumekaniikassa. "AC II" röyhkeä ja näyttävä tyyli on muuttunut laskelmoivammaksi. Ulkonäköön on tehty muutoksia ja pelin takaumat korostavat että nuoremman miehen elämään ei ole paluuta ; Entiset tyttöystävät ovat entisiä ja takaumakohtauksissa kohdataan hilpeämpi ja nuorekas hahmo. Peli alkaa myös korostamaan yhteisöllisyyttä.

"Assassin’s Creed: Revelations" taas näyttää ennenaikaisesti vanhenneen Ezion. Hänen oletusarvoinen asunsa ei ole enää valkea kuten aikaisemmissa peleissä. Hieman kumarana hän näyttää miltei tietäjämäiseltä. Pelin muutosvoimana on korostaa että käyty konflikti olisi joka tapauksessa viimeinen. Taistelumekaniikka on hyvin väkivaltaisenomaista, kunnes tiedostaa että pelintekijät ovat muuttaneet sitä siten, että hän joutuu oikeasti ponnistelemaan. Voimankäytöllä korvataan iän tuoma kömpelyys. ; "Assassins Creed: Embers" oli ikään kuin sen alleviivaamista, että pakeneminen ei välttämättä onnistu, mutta se on kuitenkin ollut oikea ratkaisu.