Ihmisrodun älynjalostus - eli eugeniikkafiilistelyn ydinvirhe

Eugeniikkaa ei kannateta nykypäivänä, mutta siihen liittyvä älykkyyskeskustelu on hyvin tavallista. Se on vain riisuttu rotuopista. Huolta levitetään esimerkiksi siitä, että älykkäät naiset saavat muita vähemmän lapsia. Tähän liitetään ajatus kansakunnan seuraavista sukupolvista. ; Tämä ajatus saa minut huvittuneeksi. Sillä siihen liittyy hyvin syvä väärinymmärrys evoluutiosta. Ja tämä väärinymmärrys on ymmärrettävä, mutta ei järkevä. Kysymys on siitä, että evoluutio nähdään puhtaasti adaptaatiokeskeisesti ja ennen kaikkea adaptaatiot nähdään hyvin naivilla tavalla. Ja tämä väärinymmärrys on se, jonka vuoksi kreationistit tulkitsevat että evoluution henkenä olisi "might makes it right".

Asian demonstroimiseksi voidaan heittää ohi muutama helpoin vasta-argumentti. Joku voisi sanoa että rodunjalostus on mahdollista mutta ei oikein. Että humen giljotiini sanoo että se miten asiat ovat ei kerro miten ne voisivat olla. Kuvitellaan nyt että haluamme jalostaa ihmisrotua ja että tämä olisi ehdottoman tärkeää. Oletettaisiin vielä että tätä tehtäisiin järjestelmillä jotka olisivat oikeasti tehokkaita, eli toisin kuin mitä eugeniikan kohdalla tehtiin.

Odin teki kompromissin.
Viisaudesta maksettiin
yllättävän kovaa hintaa.

Ensimmäinen asia joka on tajuttava on se, että evoluutio ei hae pelkästään ominaisuuksia vaan se on käytännössä aina optimointiprojekti. Esimerkiksi William Dembskin evoluutiokritiikissä virheenä on nähty se, että hänen esimerkeissään haetaan aina tiettyä pistemäistä vastausta juuri tiettyyn kysymykseen, eikä mietitä kelpoisuutta jossa on useita eri adaptaatioita joita sitten haetaan kaikkien mahdollisten selitysten joukosta ; Evoluutiota ei kuitenkaan kannata käsitellä hakualgoritmina vaan optimointiongelmana. Ero on hirvittävän suuri.

Richard Dawkins on korostanut että evoluutiossa on usein menestyksen hintana jokin "maksu". Ja sen vuoksi evolutiivisesti kannattavaa, adaptiivista, onkin huomioida panos-hyötysuhdetta tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Optimoinnissa ajetaan usein monia ominaisuuksia rinnakkain, ja se että panostetaan johonkin johtaa usein muutoksiin muuallakin. Asiaa voi lähestyä vaikka käyttämäni "lada-mersu -vertauksen" kautta. Jos jokin osa ylikestää verrattuna muuhun ruumiiseen, sitä voi heikentää kelpoisuuden huonontumatta. ; Optimoinnissa voi selvitä esimerkiksi se, että ei ole välttämättä järkevää että kaikki lajit hankkivat hirvittävän paksun nahan, koska paino myös hidastaa. On helppoa nähdä nahan tuoman suojan hyödyt, mutta tosiasiassa siihen liittyy muitakin piirteitä. Nahan kasvattamiseksi tarvitaan proteiinia, joka taas tarkoittaa sitä että ravintoa tarvitaan enemmän. (Aineen ja energian säilymisolait eivät yksinkertaisesti salli mitään "ilmaista nahanlisäämistä". Se maksetaan aina väkisinkin jotenkin ravinnossa.) Tässä mielessä evoluutiota onkin pakko ymmärtää samalla tavalla kuin utilitarismia. Monen eri muuttujan kanssa samanaikainen pelaaminen vaatii paljon. Ja Arrow'n paradoksin kaltaiset ongelmat nousevat esiin väistämättä. Ei ole mitään yhtä pysyvää oikeaa vastausta, vaan konteksti kertoo sen mihin optimoidaan. Ja tämä on hyvin usein kompromissi eikä se, että jokin piirre olisi edes lähellä parasta mahdollista toimintaa.

Älykkyys on yksi ominaisuus. On helppoa ajatella että älykkyys lisää menestystä ja kilpailukykyä. Siinä on kuitenkin myös vastapuolensa. John D. Barrow esittää "100 Essential things you didn't know you didn't know - math explains your world" -kirjassa että matemaattisesti katsoen älykkyyskin on jokin josta voidaan maksaa hintaa. On helppoa huomata, että älykkyys vaatii aivoja ja tämä voi kasvattaa päätä ja tehdä synnyttämisestä vaarallisempaa. Mutta Barrow vetää esiin huomion joka on evolutiivisesti oleellisempi ja vahvempi. Ja se on myös epäintuitiivinen. Se nimittäin perustuu siihen että jos evoluutio on totta ja haluamme menestyä yksilöinä ja lajeina, emme voi edetä "kynsin, hampain verisin" vaan on huomioitava että ihminen on hypersosiaalinen laji. Emme elä ja selviä sillä että olemme oikeassa. Elämme ja selviämme sillä että olemme riittävän oikeassa. Vastatessaan kysymykseen "Why People aren't Cleverer" hän huomauttaa että älykkyys on tärkeä vain suhteessa siihen että saamme sen avulla laadukkaampia vastauksia. Tämä tarkoittaa vaihtoehtojen punnitsemista. Hän huomauttaa, että älykkäät ihmiset ovat usein sosiaalisesti haastavia. He miettivät vaihtoehtoja eivätkä hyväksy typeriä ratkaisuja. Tämä taas tulkitaan helposti antisosiaalisuudeksi. Tämä synnyttää tilanteen jossa kyky sosiaaliseen yhteistyöhön on älykkyyttä vastaan pelaava. "Perhaps the ability to get on with others rather than against them, was more important during the early evolution of intelligency?" Ajatus ei ole vieras. Älykkyysosamääräerot tuottavat tunnetusti vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä. Evoluution kannalta tämä suosii keskivertoa ja karsii ääripäitä.
1: Esimerkiksi uskontokritiikin kohdalla on vaikeaa olla erimielinen Sam Harrisin kanssa kun hän sanoo sen tapaisia asioita kuin "... this sort of god or this sort of scheme that you must believe in if you are to have any kind of future in politics in this country, no matter what your gifts.  You could be an unprecedented genius, you could look like George Clooney, you could have a billion dollars and you could have the social skills of Oprah, and you are going nowhere in politics in this country unless you believe in that sort of God ..." Sosiaalisuutta ja yhteiskuntakelpoisuutta ei mitata pelkillä attribuuteilla. Väärä mielipide johtaa kiukkuun. Kysymys älykkyydestä johtaa helposti siihen että syvien rivien parissa kannatettu jokin mielipide nähdään eri tavalla. (Äly ei tarkoita erehtymättömyyttä ja tässä Harrisin lauseen tulkinnassa on merkityksetöntä onko Jumala oikeasti olemassa vai ei.) Ja tämä voi johtaa syviin ongelmiin. Varmasti Galileo Galileitä olisi pidetty yhteiskuntakelpoisempana yksilönä jos hän olisi vain totellut katolisen kirkon doktriinia sen sijaan että olisi ollut "arrogantti kusipää ja kyseenalaistaja".

On hyödyllistä osata taistella.
Paitsi jos se lisääkin elämään
taistelemisen tarvetta.
Älykäs ihminen tunnetusti
selviää tilanteista joihin
viisas ei edes joudu.

Onkin oikeastaan kiinnostavaa huomata, että eugeniikkaprojektienkin takana on oikeistolaisia sävyjä, joissa heimohenkisyys on vahvana. Näin ollen älykkyys on jotain joka olisi heidän yhteiskuntanäkemystään vastaan. On esimerkiksi vaikeampaa saada älykästä ihmistä lisääntymään kansan puolesta tai sotimaan ideologiaan vetoavin argumentein ja kuolemaan ryhmän puolesta. Sillä vaikka älykkäillä on tunteet niin älykkyys myös (a) tuo joustavuutta siihen että tunteita vastaan voidaan mennä koska joskus tajutaan että ne ovat vain tunteita sen sijaan että intuitioita pidettäisiin jonain ilmiselviöinä (b) spottaa huijaukset myös silloin kun valtaapitävä tekee niitä (c) lisää vaihtoehtoja ja epäintuitiivisia ratkaisuja jotka moni kokee epäsosiaalisiksi tai epäkohteliaiksi.

Psykologisesti Barrow on taatusti oikeilla jäljillä, sillä
1: Tunnetusti ihmiset ovat erikoisia. Väärässä oleminen on merkittävää jos se on sosiaalista. On tärkeää tuottaa oikeat vastaukset, koska väärässäolosta tulee häpeää. Tämä johtaa siihen että panostamme indoktrinaatioon ja kulttuurimme opettamiin "oikeisiin vastauksiin" emmekä aktuaaliseen tieteelliseen totuuteen. ; Itse asiassa ihmiset ovatkin lajityypillisesti keskittyneempiä voittamaan argumentteja (sosiaalinen puoli) kuin olemaan totuudenmukaisia tai tieteellisiä. Ihmiset ovat helposti tottuneita käsittelemään poliittisia ja uskonnollisia puheita, ja synnyttävät näiden pohjalta sosiaalisia tunteita (hyväksymistä tai suuttumista ja vastaavia) mutta tieteellisen ajattelun opetteleminen on hyvinkin vaikeaa. (Evoluutiostakin tulee intuitioversio eikä oikea versio.)
2: Jos otetaan esimerkiksi debatti jossa Shermer, ja Harris debatoivat Chopran kanssa, voidaan oppia tarkkuudesta, varovaisuudesta sekä siitä miten varmuus vetoaa intuitioon mutta ei tieteelliseen ajatteluun. Sam Harris mainitsi tässä mielenkiintoisesti sen, että hän itse ei ole fyysikko. Mutta kun hän on kuunnellut fyysikoita, he ovat lausunnoissaan argumentoivia, pilkuntarkkoja ja hyvin varovaisia. "At a scientific meeting, you’re about as likely to find arrogance as you are to find nudity." Syynä on se, että he joutuvat noudattamaan tieteellistä ajattelua. Ja erehtyminen on sosiaalisesti noloa. Hän huomauttaa myös, että Chopra selvästi ei ole fyysikko ja että kaikki minkä hän sanoo demonstroi tätä. Ja että Chopra on lausunnoissaan aina hyvin varma. Ja että hän ei selvästi nolostu siitä että hän saattaa tehdä virheen. ; Tämä on monella tavalla ja hyvin syvällisesti tilannetta kuvaava. (a) Tiedemiehetkin ovat sosiaalisia ja häpeä on valjastettu siihen että tiedemiesten on käsiteltävä asioita huolellisesti (b) Deepak Chopra taas on hyvin varma ja panostaa siihen että hän pärjää hyvin kaduntallaajille suunnatuissa korkean näkyvyyden debateissa. Chopra vetoaa sosiaalisiin tunteisiin ja maailmankuvaan, ja tämä on hänen menestyksensä takana. Siksi hän kehtaa muistuttaa siitä että jos hän käytää kvanttifysiikaa ja sen käsitteistöä selvästi väärin, niin syynä on se että kvanttifyysikoiden tulisi ottaa oppia häneltä sen sijaan että Chopra esimerkiksi korjaisi virheensä eikä toistaisi niitä.
3: Kahnemanin huomiot ihmismielen toiminnasta korostavat sitä, että yleensä ihminen käyttää intuitiivista systeemi 1:stä, joka ei anna hyviä vastauksia vaan nopean mutta riittävän hyvän vastauksen. Systeemi 2 on looginen, hidas ja ihmiselle raskaampi käyttää. Se tuottaa parempia vastauksia. Emme kuitenkaan panosta elämässämme siihen että käyttäisimme systeemi 2 mahdollisimman paljon. Itse asiassa käytämme tätä puolta melko vähän. ; Yhdeksi syyksi voi ottaa vaikka Montaguen huomion siitä, että aivojen energiantuotanto suosii säästöliekkiä tai Barrow'n huomion siitä, miten älykkyys johtaa myös sosiaalisiin ongelmiin.

Sosiaalisia ongelmia ei olekaan vaikea löytää. Skeptikoita pidetään helposti kyynisinä ; Toisin sanoen skeptikoiden ajattelumekaniikka koetaan kylmäksi ja antisosiaaliseksi. (Myös silloin kuin skeptikko ei ajattele näin.) Osittain siksi, että hyvin laajalla sosiaalisuuden määritelmillä asia on juuri näin. (Kyky kyseenalaistaa ja ajatella erilaisia vaihtoehtoja on välttämätön joskaan ei toki riittävä ehto siihen että syntyy skismaa vaikka maailmankuvallisista kysymyksistä tai siitä miten jokin asia pitää hoitaa.) Ihmiset yksinkertaisesti väkertävät yleensä sosiaalisella kuulumisella eivätkä tieteellä, jopa niin raskaasti että osa ei enää erota maailmankuvallista ja tieteellistä ajattelua lainkaan toisistaan.

Lopputuloksena onkin se, että yhteiskunnan ei todellakaan välttämättä tarvitse panostaa supernerouteen tai siihen että miten älykkäitä ihmiset ovat. Siis jos sen tavoitteena on kansakunnan paras tai yksilöiden selviytymiskyky. Älykkyyspuheissa onkin kysymys arkijärjellä ymmärretystä evoluutiosta, eräänlaisesta ajatusvirheestä. Siksi ei pidäkään luottaa niihin jotka miettivät kansan parasta pelkkään älykkyyteen tuijottamalla. Heidät on jo nähty, punnittu ja köykäisiksi havaittu.