Pelejä, pornoa ja propagandaa

Tuore "Voima" -lehti käsitteli feminismiä ja pelikulttuuria. Sen ympärillä ja keskiössä oli Anita Sarkeesianin keskustelu pelien tasa-arvokulttuurista. "Vuonna 2012 Anita Sarkeesian alkoi kerätä Kickstarterissa rahaa videosarjalle, joka käsittelisi tietokonepelien naiskuvaa, ja internet räjähti. Sarkeesianille tulvi tappouhkauksia ja raiskausuhkauksia, ja nettiin ilmestyi peli, jossa sai vetää Anitaa turpiin." Kritiikkiä on ollut toki myös asiallisena "Ja kyllähän myös oikeasti rakentavia videovastauksia löytyy. Esimerkiksi CoconutmilkFilms esittää videossaan hyviä pointteja (ja oli muuten ainoa suomenkielinen videovastaus, jonka löysin). Lisäksi hän jatkaa aiheen käsittelyä toisessa videossa, jossa analysoidaan tarkemmin kahta videopelien vahvaa naishahmoa, Tomb Raiderin Lara Croftia ja BioShock Infiniten Elizabethia. Ja tässä onkin asian ydin: olisi mahtavaa, jos kritiikeissä päästäisiin yli loukkaantumisista ja henkilökohtaisista kaunoista ja puhuttaisiin siitä mistä alun perinkin oli tarkoitus puhua, eli niistä peleistä." Voima myös viisaasti erottaa pelikulttuurin ja pelit toisistaan. "Toivon todella, että myös keskustelu nettiahdistelusta jatkuu, mutta se on osittain eri keskustelu. Löytyy varmasti pelaajia, jotka pystyvät käsittelemään pelien naiskuvaa, mieskuvaa tai vaikka yhteiskuntakuvaa vielä syvällisemmin kuin Anita Sarkeesian. Feminist Frequency on kuitenkin hyvä pelinavaus."

(Jos et tiedä niin anna olla.)
Läskiset portaat ja luuranko..
Oven päällä lukee että Kalin tissi.

Oma näkemykseni on, että pelien kulttuurikritiikki on tärkeää. Ja että pelikulttuurin kritiikki on tärkeää. Tässä kohden pelikulttuurin ongelmia kuitenkin yleensä vähätellään kun taas pelisisältöjen kritiikki tuntuu olevan usein aivan järjetöntä. (Mutta tässä käsittelen pelejä enkä pelaajia. Jotka ovat kamalia.) Esimerkkinä jälkimmäisestä ; Mieleeni tulee esimerkiksi "SMITE" -pelin kohtaama voimakas kritiikki. Peli kun suututti hindut. Siinä näytetty Kali -jumalatar kun nähtiin loukkaavana. Sama peli johdatti valitukseen siitä miten kyseinen Kali on pornofikaatiota, eli arvokas jumalatar on latistettu ns. fan serviceksi kuolaaville teinipojille. (Tasa-arvopuutteita siis nähtiin pelissä jossa tissienvatkausgrafiikkojen sijasta naisille on annettu voimia jotka ylittävät kuolevaisten miesten mahdin.) Kuitenkaan ei ole kovin vaikeaa nähdä, miten pelin Kali on juuri hyvinkin samannäköinen kuin miten hänet on kuvattu hindulaisessa taiteessa. Toki pienenä joustona tässä voi sanoa, että kulttuurin tarkka seuraaminen voi johtaa siihen että hindulaisessa kulttuurissa oleva naisten sortaminen ja sovinismi puskevat läpi. Mutta tässä ei pitäisi olla mitään josta hindujen pitäisi loukkaantua, ainakaan tasa-arvon nimissä.

Nostin tämän esiin siksi, että "SMITE" -peli reagoi moitteisiin ja sensuroi jumalahahmojaan. Kali on nyt hyvin puettu. Se näyttää että nykyään pelintekijät kuuntelevat näitä valituksia, eli tasa-arvopuutteisiin tartutaan silloinkin kun ne ovat varsin obskuureja. Tasa-arvoa siis tavoitellaan.

Esimerkiksi pelien kohdalla usein korostetaan sitä miten niiden naiset kuvataan "nainen pulassa" -tematiikalla. Tämä koskee toki hyvinkin syvällisesti sellaisia pelejä kuin "Super Mario" jossa pitää pelastaa prinsessa. Tai vanhat "Turtles" -pelit joissa piti pelastaa April O'Neil. Myös "Zelda" -pelisarjaa vaivaa prinsessanpelastustematiikka, joskin esimerkiksi "Wind Waker" on siitä erikoinen että sen voi nähdä olevan jopa sellainen että se korostaa että prinsessuus on rooli eikä kysymys ole siitä mitä nainen voi tai ei voi tehdä. ; Siinähän prinsessa Zelda on salapuvussaan rohkea merirosvo ja vasta kun tämä salapersoonallisuus paljastuu, hän joutuu prinsessaidentiteettinsä vangiksi ja joksikin joka on pelastettava sen sijaan että hän seikkailisi. Tämä korostaa sitä miten naisen rooli on siinä minä hänet nähdään ja mihin rooliin hänet pakotetaan sen sijaan että mitä hän todella on. (Kirjoitin tästä aiheesta enemmän aiemmin.)

Osassa peleistä sukupuoli ei paina mitään. Esimerkiksi "Skyrim" antaa vaihtoehdoksi pelata naisena tai miehenä. (Samoin kuin rodun voi valita.) Tämä ei vaikuta itse juoneen mitenkään. (Peli on tässä kohden hyvin avomielinen myös sen kanssa keiden kanssa voit mennä naimisiin.) Itse asiassa tämä on hyvinkin tavallista.

Tai se on hyvinkin tasa-arvoista. Esimerkiksi suosikkipelisarjani "Assassins Creed" on sellainen, että on hyvin vaikeaa nähdä miksi se olisi epätasa-arvoinen. Ensimmäisessä osassa on toki avuttomia sotilaiden kiusaamia naisia. Mutta suurin osa siviilinpelastustehtävistä koskee kuitenkin miehiä. Eli miehet ovat uhreja yhtä paljon. Pelisarjan ainut sovinistinen piirre onkin sankarien miesylimäärä, mutta sitten toisaalta pelisarja on pullollaan vahvoja naishahmoja. Ja "Assassins Creed : Liberation" pitää sisällään naisprotagonistin. Aveline de Grandpré onkin oikein hyvä assassiini, sillä häntä ei voi pysäyttää napakalla iskulla munille. "Assassins Creedin" maailma pistää oleelliseksi sankariksi myös kiinalaisen naisen nimeltä Shao Jun. Ja mikä merkittävintä, pelisarjan pääsankari par excellance, Ezio Auditore, on hänen tarinassaan tukeva ja opettava hahmo, eli enemmänkin Shao Junin sidekick.

Tämä on vain esimerkkinä siitä että peliesimerkit haetaan jostain muusta kuin kaikkien pelien kokonaisuudesta. Esimerkiksi Sarkeesianin näkemystä on moitittu epämääräisestä lähteistämisestä. Itse moitin häntä enemmän cherry pickingistä. Hänellä on enemmänkin ollut tietty sanoma ja sitten hän on valikoinut tietyt esimerkit jotta tämä tietty ennaltapäätetty sanoma saadaan läpi. Ja tästä on sitten tehty koko "pelikulttuurin" kuvaus. (Ja kyllä, törkeitä sovinistisia pelejä on helvetisti. Itse en vain osaa edes hakea niitä ja löydän pelejä jotka eivät ole tätä genreä. Joko minulla on ennaltanäkemiskyky esimerkiksi siksi että osaan nähdä töryn jo kansikuvasta, tai sitten pelienmaailma ei itse asiassa olekaan kovin epätasa-arvoinen.)

Feministien näyttää kuitenkin olevan hyvin vaikeaa ymmärtää näitä pelien muutoksia. Esimerkiksi Skyrimin naishahmojen valinta voidaan nähdä fanservicenä, eli jonain jossa pelikokemukseen saadaan se, että pelaaja voi tuntikausia tuijottaa naisen takamusta. Ja tosiasia on, että pelikulttuuri on sellainen että sitä helposti käytetään juuri tähän. Näin ollen esimerkiksi vahvoille naishahmoille käy helposti kuten "Lollipop Chainsaw" -pelille. Sen sankarina on "my little pony" -tasoisesti feminiinisen näköinen naissankari, joka tapaa moottorisahalla zombieita. Vaikka peliin on laitettu rankaisuja, kuten ikuisesti ja julkisesti näkyviin tulevan merkin jonka "saa" jos pelaaja tarkentaa liiaksi hahmon rintavarustuksiin, se nähdään kaikkea muuta kuin tasa-arvoa ajavana.

Kuitenkin pelejä moititaan sovinistisiksi. (Vaikka vain liian moni pelaajista onkin sellainen, kulttuurin vika nähdään pelejen ongelmana.) Näin ollen peleistä seuraakin erikoinen dilemma:
1: Jos naisia ei laiteta sankareiksi vaan pelastettaviksi, puhutaan siitä miten peli ajaa heteronormatiivisia arvoja. Sama korostuu jos puhutaan yliedustuksista tai aliedustuksista. Ja jos naisten rooli on erilainen kuin miesten.
2: Jos naisia laitetaan sankareiksi, heitä pidetään lähinnä jonkinalisina tissilisäkkeinä joiden takana on miesten sovinistinen ja seksistinen tirkistelyhalu. Etenkin silloin jos sukupuolen valinnalla ei ole vaikutuksia tapahtumiin.
+: Bonuskorttina on tietysti se, että naisten ja miesten tasa-arvoksi nostetaan ulkonäkökysymykset. Kuten se, että naiset ovat liian hyvän näköisiä ja tietyn mallin mukaisia. Tässä kuitenkin unohdetaan aina, että ei niissä miessankareissakaan ole tässä kohden vaihtelua. Kysymys ei siis ole sukupuolten välisestä tasa-arvosta vaan ulkonäkökeskeisyydestä joka kattaa koko kulttuurin ja koskee sekä miehiä että naisia.

Näkisin että filosofisella tasolla tämä on hyvin ilkeää pelikulttuurille. Ei oikeasti ole mitään mahdollisuutta tehdä mitään peliä joka ei olisi feministien moitittavana. Feministit keksivät rankaisukeinon teit mitä tahansa. Kuitenkin jos asiaa katsotaan pelaamiskulttuurin kannalta, voidaan huomata että siinä on paljon vikaa. Ja itse asiassa kritiikissä on tätä kautta jopa pirusti järkeä. Eli itse asiassa jos minun käskettäisiin muuttaa pelejä tasa-arvoisemmaksi vaatisin feministejä muuttumaan radikaalisti. Sillä tosiasia on, kuten "Smite" näyttää, että arvokeskustelua kuunnellaan. Feministeillä on rahaa ja tätä kautta valtaa. Ja he eivät tartu pääongelmaan eli pelikulttuurin sovinismista siivoamiseen. Sen sijaan he tarttuvat peleihin ja näyttäytyvät vahvasti sensuristisena voimana. Peräti naurettavana sellaisena, sillä kuten "Smite" -peli näytti, pelätessään stereotyyppistä naiskuvaa niin paljon että vaativat korjaamista hahmoon joka joutui sensuuriin ja joka tämän myllyn jälkeen latistui varsin stereotyyppiseksi pelihahmoksi. (Sensuroitu versio menetti tissien lisäksi "mojonsa".)