lauantai 29. maaliskuuta 2014

Prinsessaelokuvat epätasa -arvon asialla?

Perinteiset "prinsessaelokuvat" eivät ole miellyttäneet feministejä. Niissä naiselle kuvataan hyvin tiukka rooli. Näiden elokuvien nähdään tukevan patriarkaattia. Feministit ovat perinteisesti väheksyneet myös "prinssielokuvia", koska niissä prinssit sotivat vihollista vastaan ja saavat lopuksi prinsessan, ikään kuin palkinnoksi.
1: Näkisin, että tässä on hyvinkin paljon oikeita huomioita. Jos otetaan vaikka "Star Wars" -elokuvat, ne ikään kuin yhdistävät prinssielokuvat ja prinsessaelokuvat hieman vanhemmalle yleisölle. Prinsessa Leia on näissä usein lähinnä läsnäoleva. Ja ratkaisut tehdään miesten toimesta maailmassa.

Mutta en kuitenkaan ymmärrä sitä miten monet feministit näkevät "Brave" -tyyliset elokuvat rakentavina ja emansipoivina. Tämä on oleellista, sillä tämä edustaa uudentyyppistä, nykyään suosittua ja tulevaisuudessa yhä suositummaksi tulevaa, prinsessaelokuvien mallia. Niiden malli näyttää olevan perinteinen prinssielokuva jossa ainut asia joka on vaihdettu on sukupuoli. Eli jos nainen laittaa sota-asun päälleen, se jotenkin opettaisi naisia taistelemaan epätasa-arvoa vastaan.
1: Malli on suosittu ja esimerkiksi koko "Nälkäpeli" -sarja voidaan nähdä tämänlaisen uudenmallisen prinsessaelokuvan myymistä hieman vanhemmalle yleisölle.

Näkisin että tarinan rakenne on oleellisempi kuin sankarin sukupuoli. Ja jos perinteinen "prinssielokuva" on epätasa-arvoa lietsova, kuten feministit usein korostavat, niin sitten nämä uudet "prinsessaelokuvatkin" ovat juuri tätä. Olen hyvin tyytymätön jokaiseen sellaiseen naisasiaihmiseen jonka mielestä asiat muuttuvat oikeutetuiksi tai eioikeutetuiksi sen mukaan kumpaa sukupuolta hän edustaa. Nähdäkseni tasa-arvosta poiketaan juuri sillä että tälläisiin asioihin uskotaan. Ja näiden tekeminen oikeutetuiksi - aivan sama vedotaanko tässä perinteisiin sukupuolirooleihin vai valtarakenteista irtautumiseen - on juuri se voima jolla kusipäisyys tulee mukaan moottoriin ; Ihmiset kun eivät sorra toisia pahuuttaan vaan sillä että he keksivät oikeutuksia jotka naamioivat pahuudet hyvyydeksi.

Siksi tarkistaisin enemmänkin sitä, miten tarinankerronta etenee. Perinteisen "prinssielokuvan" tunnistaa yleensä siitä että siinä on tiettyjä rakenteita. Suositun Bechdelin testin sijaan siirrän huomion aivan muuhun kuin sukupuoleen ja keskusteluihin. Sen sijaan katson suoraan siihen eriarvoistetaanko ihmiset hyviin ja akanoihin jollain metafysiikalla.
1: Sankarin kohtalonomaisuutta korostetaan. Täytyy siis olla jokin profetia tai vastaava joka määrittää että sankarin kohtalona on sankaroitua. Eli hän on syntyjään jotenkin erikoislaatuisen laadukas, ja valinnalla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Tämä johtuu USA:n vahvasti kalvinistisesta kulttuurista, jossa vapaa tahto rikkoisi Jumalan suvereniteettia vastaan. Ja tällä oikeutetaan esimerkiksi se, että USA:ssa ei ole sosiaalisia turvaverkkoja (joita pidetään suoraan kommunismina loisille). Sillä menestys on merkki Jumalan siunauksesta eli predestinaatiosta pelastuviin. USA tarjoaa vapautta lähinnä siinä mielessä että heikot saavat kaatua yksinään.
2: Tarinassa on yksiselitteinen paha, joka voitetaan taistelulla. Elokuvassa on siis paitsi aggressiota, se myös tehdään jonkinlaiseksi nollasummapeliseksi sodaksi jonka ratkaisu onnistuu vain yhtä tietä, eikä muita edes harkita tai kokeilla. 
3: Sankari on yksin ; Usein paha käyttää minioneita, kun taas sankarilla on vain pieni joukko. Loppuhuipennus tapahtuu usein sankarikeskeisesti, siten että yksilö muuttaa lopputuloksen herooisella teolla jota koko muu elokuva alustaa. Tällä on yhteys juuri siihen miten tahto on määrittynyt kalvinistisessa maailmassa, joka yhdistyy siihen että kommunismi hakee voimaa suurista joukoista.
4: Tarina loppuu siten, että sitä ei voi luontevasti jatkaa ilman että luodaan uusi konflikti jossa sankari uudestaan todentaa-ilmentää kohtalonsa. Jos tarinassa seikkailun jälkeen on luvassa pelkkä loppuidylli jonka tarkoitus on näyttää että ponnistelu johti palkintoon, ja jonka venyttäminen minuuttiakin pidemmäksi saisi haukottelemaan, on selvää että tarina on keskittynyt pelkästään konfliktiin ja sen ratkaisuun.

Tästä kaavasta löytyy jonkin verran poikkeuksia. Kykenen keksimään kaksi. Ensimmäinen on "Ihmemaa Oz" -elokuvan klassikko versio (1939). Etenkin Ihmemaa Oz on siitä mielenkiintoinen että se edeltää kaikkia niitä vanhoja paheksuttuja "hörhelö-perhonen-kimalle -prinsessaelokuvia" ja jossain mielessä se on modernimpi ja tasa-arvoisempi kuin mikään "Powerpuff Girls" ikinä. Sillä tässä elokuvassa Dorothy ei ole kohtalon valitsema sankari jonka tulee taikatohveleillaan pelastaa maailma. Sen sijaan hän kulkee kultaista tietä, kohtaa ystäviä ja tukijoita ja kokoaa joukot puhaltamaan yhteen hiileen. Elokuvalla ei ole klassista tiukkaa rakennetta joka noudattaa kaavaa ja johtaa tietynlaiseen loppuhuipennukseen. Ja vaikka aggressiota ja väkivaltaa esiintyy, se ei tee elokuvasta sodankäyntielokuvaa.

Toinen vastaava onkin "Ihmemies MacGyver", jonka perusideana oli se, että Mac yritti tulla toimeen kaikkien kanssa, ja jonka menestyminen perustuu paitsi omaan älyyn ja tieteen osaamiseen, myös siihen että muut auttavat häntä. Itse asiassa sukupuolten tuijottaminen pitäisi jättää vähemmälle. Dorothy toki pyöri naisena elokuvassa jossa Glindat ja monet muut vastaavat ovat myös paitsi kompetentteja niin myös naisia (glitteristä huolimatta). Mutta tämä ei tehnyt siitä tasa-arvoista elokuvaa.

Ihmemies MacGyver on enemmän feminismin asialla kuin mikään modernin ajan feministien ihailema "uusprinsessaelokuva" jossa se, että klassisen miehisen elokuvasankarin asennevammaisia pahuuksia tekeekin nainen joka on laittanut "perinteisen heteronormatiivisuuden mukaan miehisen asusteen", haarniskan, päälleen ja lähtee tekemään niitä asioita joita on perinteisesti nähty sortamiseksi kun miehet ovat niitä tehneet. ; Nämä elokuvat toki kenties opettavat että partiarkaattia vastaan pärjää tulemalla itse patriarkaatiksi (joka on mahdollista jos muistetaan että queer -mallissa sukupuoli voidaan nähdä muutenkin kuin biologisena, ja tämä on vahvasti mukana feminismissä). Tämä on tietysti jossain määrin realistista, ja kertoo että joskus tulta vastaan voidaan taistella vain tulella.

Mutta sitten toisaalta nämä elokuvat harvoin opettavat pojille mitään sellaista mallia jolla tulla toimeen maailmassa, miten olla tasa-arvoinen mies. Tai enemmän. Nämä elokuvat eivät kerro kenellekään - ainoallekaan ihmiselle - miten olla ylipäätään hyvä ihminen maailmassa jossa on vain patriarkaattiklikkejä jotka taistelevat toisiaan vastaan jossain "sukupuolten sodankäynnissä" ja jotka kutsuvat omaa näkemystään reiluudeksi, jonka kovat keinot oikeutetaan "koska ne toiset".

Ei kommentteja: