"Täysin hengissä! Päällimmäiset tuntemukset ovat oseaaninen rauha: tämä tapahtuma kirkastaa loppuelämäni työn fokuksen. Hyksin hoitotiimien loistokas laatu, ammatillinen osaaminen ja inhimillinen kosketus ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen filosofiin. Uusia inspiroivia luentoaiheita pyörii jo mielessä suunnitteilla."
(Esa Saarinen)
Esa Saarinen ei ole koskaan edustanut minulle mitään hirvittävän erikoista ; Olen pitänyt häntä pinnallisena, koska hän vaikuttaa radikaalilta mutta sellaisella erityisellä massoja halaavalla tavalla jossa ei ole mitään haastavaa. Hän on herättänyt huomioni filosofian sijasta pukeutumisella. Hän on ollut se mies joka jossain vaiheessa pukeutui muiden suomalaisten miesten puolesta. Ja tämäkin on ollut pitkään menneisyydessä ; Hän teki tätäkin ennen kuin tämä rooli ulkoistettiin homoseksuaaleille miehille.
Saarisen puukotetuksi joutumisensa on tietysti äärimmäisen epäfilosofinen aktio. (a) Tekijällä ei ole edes järki, saati sitten viisaus, päätä pakottanut. Jos päätä pakotti jokin niin se pahamaineinen vanne. Kuukausien suunnittelun ja epäonnistumisen yhteys ei sekään lupaa hyvää teon järkevyydestä ; Jos ei tuossa ajassa osaa reflektoida teon järjettömyyttä eikä saa edes toteutusta toimimaan, on edessämme monisyinen syvä häpeämisen paikka tekijälle. (b) Saarinen on kohde ja uhri, ei siis aktiviinen toimija joka on ikään kuin heijastanut jotain filosofiaa teoillaan. (c) Puukotetuksi tuleminen ei ole filosofinen julkaisu, eikä uhri muutenkaan muutu oikeassaolijaksi. Filosofia ei parane siitä että tulee hakatuksi.
Saarisen reagointi puukotetuksi tulemiseen on sen sijaan jokin joka mukailee hänen omaa filosofiaansa. Sitä voidaan jopa pitää Saarisen filosofian soveltamisena arkielämässä. Hän on kommentoinut asiaa positiivisen kautta. Tämä ei ole mikään helppo temppu. Itse olen ollut shokissa puukotusta pienemmän väkivallan kohteenaolemisen jälkeen. (Eikä edes toisto ole parantanut tätä puolta täysin, Saarisella on ollut tässä minua vähemmän harjoittelua!) Ja siitä toivuttuani olen yleensä lähtenyt miettimään asiaa ikään kuin koston kautta. Saarisen positiivisuus ei ole mitenkään helppoa. Se vaatii kovaa rohkeutta!
Minua lohduttaa korkeintaan Jonathan Haidtin "Onnellisuushypoteesi" jossa hän viittaa havaintoihin joissa ihmiset eivät valitse optimismia ja pessimismiä kovinkaan vapaasti. Toiset, minun kaltaiseni, syntyvät "hamletin aivoilla". Sellaisilla joiden reagointi väkivallan aktioiden ja muiden ongelmatilanteiden kohdalla kertoo siitä, että hänellä on ollut huonoa tuuria kun ympäristö iskee vastoinkäymisillä - ja tämän päälle siitä että huonoa tuuria on syntynyt myös siitä että aivokemia on pessimistinen. Toiset sitten ovat kuten Nelson Mandela tai Esa Saarinen, jotka eivät kyynisty samalla tavalla. Ja tätä sivusta katsoen saattaa syntyä jopa raivontunteita siitä miten Saarinen ja Mandela ovat niin paljon parempia ihmisiä kuin mihin itse kykenee.
Olen kuitenkin Esa Saarisesta jotenkin erityisen kannustunut. Minähän taatusti pystyn kaikkeen sellaiseen mihin joku pukeutumisesta tunnetuksi tullut humanistikin! Etenkin jos peli käydään minun kotikentällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti