perjantai 21. maaliskuuta 2014

Pieni ajatus : Sormeilu

Ylioppilaskokeiden aikana puhutaan usein erilaisesta vilpistä ja tyytymättömyydestä. Tällä kertaan puhetta on tullut symbolilaskimien resetoimisesta. Se kun, paitsi poistaa asiaankuulumattomat ohjelmat, muuttaa laskimen säätöjä. Kaikilla ei ole intoa opetella laskimen käyttöä kun kokeen kuitenkin pitäisi mitata ihan muuta osaamista.

Itselläni oli lukioaikana, ei symbolinen laskin, vaan graafinen laskin. Se oli tavallaan ensimmäinen tietokoneeni. (Se oli ensimmäinen tietokoneeseen vertautua laitteeni, mutta se ei ollut tietokone.) Se oli kohtuullisen kallis investointi.

Opettelin käyttämään laskinta ja muun muassa tein siihen pelejä. Aluksi tekstiseikkailutyyppisiä roolipelejä, matopelejä ja lopuksi jopa pienen luolastoseikkailun "Ökölä - tuomion maa", jossa oli standardilyömisen ja perusasevalikon lisäksi esimerkiksi kasvoillesylkemishyökkäys. Ja jos joku tietää miten paljon ajatustyötä ja naputtelua koherenttien ja toimivien pelien tekeminen ja buginkorjaus vaatii, tiedostaa että kulutin varsin paljon aikaa tämänlaiseen.

Tämä taas oli liitoksissa siihen, että aina kun jaksossa oli matematiikkaa, siihen kuului matematiikan koe. Ja näiden kokeiden aluksi laskin resetoitiin. Ja minulla oli pitkä matematiikka. Ja jouduin käymään muutamia pitkän matematiikan kursseja uudestaan. Laskintani siis resetoitiin todella usein.

Laskimista oli mahdollista vetää johto tietokoneeseen ja ottaa backupeja. Se olisi kuitenkin vaatinut siihen aikaan kalliin lisäpiuhan ja toisen tietokoneen. (Sellaisen joka tuki. Hankin lukioaikana käytetyn tietokoneen jossa tämänlaista ei ollut koska se oli liian vanha.) Siksi jokaisen jakson päätteeksi minulta vedettiin melko iso työmäärä bittiavaruuteen.

Tai siis olisi vedetty jos en olisi ohjelmoinut laskimeen ohjelmaa joka simuloi muistin tyhjennysprosessia. Se ei vain näyttänyt ilmoitusta vaan opettaja saattoi halutessaan aivan itse painella sen muistintyhjennyspainelun ja joka välissä laskin näytti oikealta, jopa virhenäppäilyjen kohdalla. Laskimeni tyhjeni toki sitten ylioppilaskokeeseen koska sen kohdalla en halunnut lähteä pelleilemään.

Osa voisi pitää tätä epäreiluna. Olisinhan voinut halutessani tehdä jotain hyödyllistä taidoillani. Eli esimerkiksi tehdä ohjelmia jotka olisivat auttaneet niissä matematiikan kokeissa. En koskaan tehnyt mitään tämänlaista (Arvosanani ja ennen kaikkea kokeideni sotkutasot ovat tästä varsin konkreettinen todiste.) Lunttaamattomuus oli minulle niitä kunnia-asioita.

Ihmettelen kuitenkin miten modernina aikana voidaan samanaikaisesti uskoa, että piratismi on varkautta. Mutta sitten tämänlaista ohjelmienpoistoa ei pidetä vandalismina. Toki kyseessä ei ollut rahallinen menetys, mutta työlle voitaisiin periaatteessa laittaa hinta. Ja kyllähän niitä pelejä esimerkiksi ostetaankin.

Ei kommentteja: