Ketä saa kiusata? (Saako #pipopään pipon heittää puuhun?)

En katsonut "A -talkin" kannabisiltaa. (Se olisi ollut sama kuin Päivi Räsäsen kutsuminen omaan tietoisuuteen. Ja hänen kohdallaan tilanne on se, että jos hän eroaa kirkosta, niin minä liityn siihen!) Se kuitenkin herätti kohinan, joka ei oikeastaan koske suoraan kannabista. Se toki kenties hieman koskee mielikuvia joita kannabiksen käyttöön kuuluu. Jari Sarasvuon osallistuminen #pipopää -keskusteluun on kirvoittanut vihaista keskustelua. Tätä julkisen elämän ytimessä tehtyä keskustelua käytiin tweettaamalla, eli lyhyyttä korostavalla epäviestinnällä jota pidetään hienona koska se banalisoi aiheen kuin aiheen, estää syvällisen analyysin ja on modernia teknologiaa, sekä modernia että teknologiaa.

Jari Sarasvuo kommentoi legendaarisesti "#Pipopää avas pelin. Maali saman tien. "Mmmmhh..ööö..mihin mun pitäisi kommentoida?" Selvä. #a2ilta." Kun kommentoitu paljastui myöhemmin MS -tautiseksi joka käyttää kannabista lääkereseptillä, eikä siis ole kyseisen päihteen viihdekäyttäjä, Sarasvuo pyysi anteeksi. Hän jopa kertoi heränneensä yöllä häpeään.

Keskustelu on sittemmin siirtynyt siihen että moni näkee että Sarasvuo on hyvää tarkoittava ihminen joka teki virheen. Ja että Sarasvuon moittiminen on samaa kuin hänen harjoittamansa kritiikki. Että moitteen takana on se, että ei pidetä Sarasvuosta ihmisenä, eikä hänen saavutuksistaan ja tekemisistään. Tässä on varmasti jotain perää. Rehellisesti sanoen Sarasvuo vaikuttaa ohjelmansa mukaan hyvyyteen pyrkivältä ihmiseltä. Hän on oppinut painottamaan asioita, jotka vaikuttavat lempeämmiltä kuin hänen aiempi filosofiansa. (Mikä ei toki tarkoita välttämättä samaa kuin vanhojen virheiden korjaaminen.)
1: On toki selvää että sävyssä on ero. On eri asia kritisoida sopimattomasti käyttäytynyttä. Sarasvuon käytös oli moukkamaista ja anteeksipyyntö on tässä kontekstissa lähinnä tunnustus. Pipopäinen Lustig taas ei ollut tehnyt mitään ansaitakseen moitetta, olipahan saapunut kertomaan omaa kantaansa siinä määrin missä siihen kykeni.

Kuitenkin koko kalabaliikissa on oleellinen sävy joka pitäisi ymmärtää. Mitä tarkoittaa se, että jotain saa sanoa ihmisestä mutta joka muuttuu vääräksi jos tämä on vammainen tai sairas? Se tarkoittaa sitä että Sarasvuo ei pahastu kiusaamista vaan sitä että sairasta ihmistä on kiusattu. Ja itse asiassa iso osa keltaisen lehdistön mekastukseen mukaan mennytkin on pahastunut lähinnä siksi että tässä on kiusattu heikkoa. Tavallista hamputtelijaa saisi monistakin samassa tilanteessa käsitellä naureskellen. Kysymys ei siis ole siitä että erehdys olisi kiusaamisessa vaan siinä että kiusatun identiteetti ja olemus oli kontekstoitu väärin.

Se, että sairaus tai vammaisuus muuttaa reagointia tarkoittaa sitä, että mukaan lipsahtaa kaksi implisiittistä kannanottoa joita ei oikeastaan voi välttää. (a) Terveitä ilmeisesti on sitten ihan asiallista kiusata. Jos sairasu on argumentti, terveys on oikeutus. (b) Vammaiset ja sairaat asetetaan erikoisasemaan jossa korostetaan että heillä olisi tavanomaista heikompi kyky tavalliseen ja tasaveroiseen elämään sosiaalisestikin. (+) Molemmat ovat melko surullisia ; Joko terveitä saa kiusata ja/tai vammaiset ovat säälidiskurssissa olevia vähempiä ihmisiä myös sosiaalisesti.

Ja tämä huomio on tärkeä. Sillä mitä tämä tarkoittaa? Sitä että olipa Jari Sarasvuo miten hyvää tarkoittava ihminen tahansa, hänellä on se ongelma että hän käyttäytyy täsmälleen kuten koulukiusaajat. Koulukiusaajathan tunnetusti eivät kiusaa vammaisia. He kiusaavat rillipöllöjä. Minulla meni jonkin aikaa sen tajuamiseen, miksi minua hakattiin nuorempana melko säännöllisesti. Syynä oli se, että en ollut nainen enkä vammainen joten hakkaamisesta ei tullut häpeää. Mutta näytin juuri sellaiselta, että ihminen tiesi että riisitikusta ei ole vaaraksi. Hakkaamalla saa siis varman voiton ja tähän liittyvän kyseenalaisen statuksen. Sarasvuo ei siis reagoinneillaan paljasta muuta kuin sen, että hän paljastaa täysin ketä hänestä on asiallista kiusata.

Rasisteja ja kiusaajia on aivan asiallista kutsua rasisteiksi ja kiusaajiksi. Siksi Sarasvuon kutsuminen ihmisperseeksi kuuluukin hyväksyttävään käytökseen, kenties jopa velvollisuuksiin. Moukkia kutsutaan moukiksi. Tämä on kiusatun puolelle menemistä. Se näyttää että kiusaajaa vastaan noustaan jos hän kiusaa, ja että joku puolustaa ja välittää kiusattua. Se, jos kiusaaja ei pidä tämänlaisesta johtanee siihen että hänen on parasta lopettaa kiusaaminen. (Joka ei koskaan missään ikinä tee hänestä entistä kiusaajaa, vaan korkeintaan väliaikaisesti ja toistaiseksi latentin kiusaajan.) ; Kun Sarasvuo kohtelee muita noin ajattelemattomasti ja menee lauman mukana julkisessa koulukiusaamishengessä lyömään toista, pitäisi hänen tietää että tässä on mukana myös asiantuntemus. Siitä voidaan tehdä osuvia päätelmiä ihmisen perusluonteesta. Ja tämän arvion voi tehdä ääneen. Vaikka twiitterissä. Ja arviot Sarasvuosta tehdään luultavasti suuremmalla taustatiedon määrällä kuin mitä Sarasvuo itse arvioi Lustigia.
1: On toki sinänsä hankalaa että jos kutsuu jotakuta vaikkapa psykopaatiksi, että joutuu helposti hankalaan välikäteen koska (a) joko esittää väärän todistuksen lähimmäisestään ja tästä voi saada juridisiakin sanktioita (b) esittää oikean todistuksen lähimmäisestään, jolloin saattaa rikkoa potilasturvaa ja salassapitovelvollisuuksia ja pitää kenties selittää mistä on tietonsa saanut joka voi avata tien siihen että epäillään muista laittomuuksista.

Toki ei ole ollenkaan laitonta olla ihmisperse. (Siksi esimerkiksi minä en ole lukkojen takana.) Ja suoraan sanoen Sarasvuota moititaan samalla sananvapaudella jolla hän itse moitti Lustigia. Olisi omituista väittää että Sarasvuon moittiminen olisi hänen vaientamiseensa tähtäävää ennakkosensuuria, koska kritiikkihän on juuri sitä sananvapautta. Onkin kysyttävää että mitä meidän tulisi tehdä?
1: Joku voisi jopa sanoa että Sarasvuo ei ole vammainen ja häntä kritisoidaan. Argumentti joka monista teki Sarasvuon syylliseksi ei siis ole läsnä. Siinä mielessä ihminen joka pilkkaa Sarasvuota voi olla hyvinkin koherentti. En pidä tätä asiallisena, koska siinä jouduttaisiin tunnustamaan että joitakuita olisi sittenkin ihan oikein kiusata.

Oma nyrkkisääntöni on, että toimi sellaisen maksiimin mukaan jossa oletat että jokainen ihminen käyttäytyy niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan ja käyttäydyt sitten tämän periaatteen mukaan reaktiivisesti. (Joka vaatii sen hyväksymisen että on itsekin ihmishirviö. Tässä hirviö siivoaa muita hirviöitä ja tämä on ainut hänen olemassaolonsa eettinen oikeutus, sen ulkopuolella hänellä ei ole sijaa.) Joku hyvä ihminen voisi korostaa armoa ja armeliaisuutta. Siihen asti Sarasvuo eläneekin tilanteessa jossa hänen on tiedostettava että anteeksipyyntö ei ole anteeksisaanti. Pyyntö on pyyntö ja antaminen on uhrin asia. Jos itse olisin Sarasvuo, pyytäisin Lustigin ohjelmaani ja hoitaisin asian siinä. Se on toisiksi sankarillisin herrasmiehen teko johon ihminen kykenee maanpäällisessä elämässä. (Kuolemaan asti käydyn kaksintaistelun jälkeen.) Se olisi myös luultavasti kaikista sivistynein ja suositeltavin tapa. Se olisi luultavasti itsekasvun paikka monelle, ja aiheeksi voisi ottaa vaikka sen, missä määrin ensimmäisen kiven heittäkööt se jolla on paras heittokäsi. Ja koskevatko samat säännöt Sarasvuota ja Lustigia. Ja koskeeko kiusaaminen kaikkiin.