(Mika Rantanen)
 |
| Luovuin kaikesta mitä kristinuskolla on minulle tarjota ja kaikki mitä sain, olivat nämä kirotut murtomaasukset |
Kysymys on siitä mielenkiintoinen, että se ei ole tosiasiaperustainen argumentti, vaan se on uskomiseen uskomista. Siinä ei viitata siihen onko Jumala olemassa vai ei, eikä todisteta tätä suuntaan tai toiseen. Sen sijaan siinä viitataan siihen mitä usko antaa ihmiselle eksistentiaalisesti.
1: Kysymys on erikoinen jos se esitettäisiin skientistille, sillä siinä on näkökulma jota skientisti pitäisi irrelevanttina. Jos sen esittää tiukkaa skientismiä kannattavalle, asettaa omia ehtojaan toisen koherenttiuden tai relevanttiuden testiksi. Ja tätä ei pidetä arvostettavana filosofiana. Tämänlaisen voisi skientisti jopa täysin ohittaa. Argumentin voima siis perustuu siihen että vastaajapuoli ei ole skientisti. Jos siis jossain vaiheessa törmätään tilanteeseen että syytetään vastapuolta skientismistä ollaan ristiriidassa jossa "haasteen" antaminen ei ole missään mielessä järkevä.
2: Kysymys on myös omituisesti painotettu. os ateisti haastaisi arvon Mikan ja selittäisi että "mitä kristitty aiot tarjota ateismin tilalle, mikään usko, toivo kuolemanjälkeisestä elämästä... eivät kelpaa. Ne kun eivät tee asioita oikealla tai relevantilla tavalla". Niin, mitäpä siihen sanomaan tuollaisissa rajoittamisissa. Kun muut kun teistiset korvaukset kielletään niin mitä siinä muka voisi tehdä? Laajemmassa mielessä jos kysyy ateisteilta miten he reagoivat asioihin ja hyväksyy tässä vain teistiset vastaukset, niin mitä siinä voi tehdä? Rantanen asettuukin itse asiassa kaikkien ihmisten yläpuolelle väittäessään mikä riittää elämälle ja mikä ei. Esimerkiksi "järjen käyttö" tuottaa itselleni paljon iloa. Kuka Mika Rantanen on päättämään minun ja muun ihmiskunnan puolesta mikä riittää ja mikä ei? Mikä hän luulee olevansa? Jumala? Ajatuksenlukukykyinen muita parempi ylhäältä muille supertietojaan tarjoava erehtymätön yliolento? Despootti?
Kysyjä harjoittaakin uskomiseen uskomiseen tavalla joka on tuttu esimerkiksi Pascalin vaa-alla. Ja se on sukua erilaisille arvotyhjiöargumenteille. Tässä mielessä ne ovat sukua maailmankuvien halveksunnalle. Tämänlaisella asenteella liikkeelläoleva ei ole mikään asiallinen tai järkevä keskustelija, joten tämänlainen "haastaminen" ei oikeasti ansaitsisi minkäänlaista vastausta. Onkin suorastaan kliseenomaista että tällä tavalla "haastava" teisti on epäkohtelias ja läpeensä asennevammainen, mutta tavalla jossa tämä peitetään sivistyssanoilla. Samat ihmiset sitten ihmettelevät kun heitä kohdellaan kuin kusipäitä ja pitävät tätä vastapuolen epäkohteliaisuutena. Ei, he ovat enemmänkin metsä joka vastaa kuten sinne huudetaan.
Mutta yritän kuitenkin.
Argumentti koostuu kolmesta osiosta. Ilman niitä siinä ei ole mitään järkeä.
1: Kristinusko ylipäätään tarjoaa jotain.
2: Eiteistiset elämäntavat eivät voi korvata tätä. (Kysymys on oikeasti retorinen haaste johon vastaus ikään kuin tiedetään ennalta. Väitetään että sitä ei ole.)
3: Tämä asia tulee ylipäätään korvata.
Ensimmäinen kohta korostaa usein joko etiikan tai estetiikan olemassaoloa. Tämä näkyy vaikka niissä argumenteisssa joiden mukaan kristinuskoa tarvitaan objektiiviseen moraaliin. Näissä on aina kummallisia virheellisyyksiä ja pakotettuja varsin keinotekoisia oletuksia. Premissien sato viittaa enemmänkin näiden tahojen asennevammaisuuteen kuin siihen että kyseessä olisi ns. minkäänlaisen väistämätön argumentti. Taustalla onkin se, että moraalin objektisointi on jotain joka onnistuu ateisteiltakin, samanlaisiin omituisuuksiin sortuen. Jos kristinusko siis voi selittää moraalin ja voi nojata objektiiviseen moraaliin, niin sama koskee ateismiakin. Ateismissa on siksi esimerkiksi Sam Harrisin moraalifilosofiaan sidottu näkemys joka johtaa objektiiviseen moraaliin. Eli kaiken kaikkiaan asia on kuten Charles Taylorin filosofiaa käsitellessäni nostin esiin ; uskonto ja ateismi ovat tässä pattitilanteessa. Tämä muistuttaa siitä että "haastajan ensimmäinen piilo-oletus" ei itse asiassa ole kovinkaan uskottava.
Toki tässä kohden on pakko syventää. Sillä tosiasiassa kaikki tämän tyyliset argumentit eivät viittaa selittämiseen. Niissä näkemys voi olla vaikkapa se, että estetiikka on mysteeri, ja jos ei hyväksy Jumalaa niin ei hyväksy estetiikkaakaan. Argumentti on oleellisesti erilainen. Siinä ei selitetä että Jumala selittäisi estetiikan tai etiikan, vaan että estetiikka on jotenkin analoginen Jumalan kanssa. Olen käsitellyt tätä argumenttityyppiä yhdessä, ja huomannut että erot ovat usein irrelevantteja ; Samat vastausmallit vastaavat molempiin haasteisiin. Tässä kohden olen kuitenkin astetta halukkaampi muistuttamaan siitä että tosiasiassa ateismia on muutakin kuin Sam Harrisin mallia. Ja jos emme pidä moraalin selittämistä relevanttina voimme mennä vaikkapa Richard Dawkinsin aivan erilaiselle linjalle. Ja siellä korostetaan sitä, että ateismi ei ole skientismiä. Olisi itse asiassa omituista pitää ateismia skientisminä tässä argumentissa joten jo tämä näkökulma johtaa ongelmiin. (Kuten jo alkuvaiheessa perustelin.) Mutta valitettavasti tämä estetiikka-etiikka -kulma vaatii sen että ateismi olisi skientismiä. Jos se ei ole, argumentti ei osu vaan on ateistejen olkiukottamista. Näin ollen jos moraali on mysteeri, heität objektiivisen moraalin kannattajat ja Sam Harriksen roskiin, mutta Dawkins jää silti painittavaksi, eikä tässäkään voitto ole teistien. Seuraus on tasapeli.
Korvaamista käsittelevä kohta on sitten se, mihin olen tehnyt jo hitusen alustusta korostaessani sitä miten kysyjä rajaa "sallittuja vastauksia". Se pitää kuitenkin laajemmin katsoen sisällään ns. "vain -argumentin" jonka rakenne on sen verran raskaasti petitio principii -erheilevää että olen pakotettu pitämään sellaiseen viittaavaa nuijana ja ääliönä. (Deskriptiivinen kuvaus joka syntyy tulkintana käytöksestä - ja aivan validein perustein.) Taustalla on maailman ja elämän halveksuntaa. Ja siinä on niin paljon virheitä että niiden referoiminen tähän yhteyteen ei ole järkevää. (Argumentti on premisseihin purettu ja analysoitu ja asiaankuuluvasti moitittu sen linkkini takana.)
Parhaimmillaan "vain" -argumentin ytimessä olevat nihilismi-arvotyhjiö -syytökset perustelevat yhden tavan jolla ateistit voisivat olla nihilistejä tai arvotyhjiössä. Tätä ei onnistuta muuttamaan yleispäteväksi, eli sellaiseksi että ateistien olisi jotenkin pakko menettää moraali ja astetiikka. (Eli heidän olisi väistämättä oltava nihilistejä ja arvotyhjiössä.) Itse asiassa argumenteista jää yleensä puuttumaan sekin miksi olisi todennäköistä että ateisti päätyisi nihilismiin ja arvotyhjiöön. Nämä viittaukset ovatkin enemmän syytöksiä ja asennevammaa. Sitä samaa argumenttiluokkaa jonka mukaan minä voisin syyttää uskovaisia potentiaalisiksi murhaajiksi viitaten niihin psyykkisesti sairaisiin uskovaisiin jotka ovat uskoneet että heidän vauvansa on itse asiassa demoni ja antikristus ja jotka ovat sen vuoksi heittäneet vauvan mikroaaltouuniin. Toki kristitty voi uskoa demoneihin ja antikristukseen ja jopa sitoa tämän henkilöön. Olisi silti kovin epätodennäköistä että juuri näin pääsisi käymään. Toki näin voi aina käydä mutta ei tästä voi oikein yleistää.
Argumentti lisäksi pinnallistuu välittömästi jos se muuttuu väitteeksi siitä että jos kristinusko tarjoaa jotain mitä ei voida korvata, niin se olisi kristinuskon voitoksi. Esimerkiksi itse uskon että moni kristitty kokee ajatuksen tuonpuoleisesta elämästä joksikin hyvin arvokkaaksi. Ateistista tämä on tyhjä lupaus, ja vaikka hän olisi oikeassakin niin uskova saa silti toivon. Tämä on sinänsä eksistentiaalisesti varsin ymmärrettävä ajatus, että kun maailmaa katsoo niin usein toivon on riitettävä koska mitään muutakaan sitä ei saa. (Kuten toivon kohteen onnistumista.) Tämä on nähdäkseni kuitenkin jotain joka redusoi uskonnon nimenomaan viihteeksi. Totuuden korvaa hyvä fiilis. Pascalin vaaka onkin aloittanut tämän perinteen jossa erikoisena perusasetuksena on se, että Jumalan olemassaoloa ei todisteta todennäköiseksi, vaan viitataan siihen miten kannattavaa ja mukavaa Jumalaan uskominen on. Toivottavuus ja mieluisuus vaikuttavat. Ihminen ikään kuin lahjotaan uskomaan voiton odotusarvoilla sen sijaan että tehtäisiin totuutta rakastavasti ajatus jossa Jumala on ylen todennäköinen riippumatta siitä mitä hänellä on tarjota. (Rantanenkaan ei ole vahvasti todistanut Jumalan olemassaoloa ja tunkenut todistustaan "Natureen" tai mihinkään muuhunkaan julkaisuun. Eikä edes huonosti.) Toiveajattelu kuvaakin Pascalin vaa'an henkeä. Merkittävää onkin huomata että Pascal itse suhtautui vaakaansa melko paljon eri tavalla kuin minä sitä nykyään myydään. Hänestä se oli "epähengellinen" ja "ei-henkinen". Se oli jotain jolla vedottiin kylmään hengettömään sieluun. Nykyuskovaisille uskomiseen uskominen (eli Pascalin vaa'an sovellus joka on maallistuneempi, eli viittaa jo tämänpuoleisessa saatuihin etuihin kuten sosiaalisuuteen ja vastaavaan) on ikään kuin se vahvin argumentti jota toitotetaan aina ja kaikkialla. Uskonto on tässä kulmassa vain pinnallista hedonismia ja viihdettä. Tämän tasoisen tarjonnan korvaaminen on helppoa. Se onnistuu jopa internetpornolla.
Kun Rantanen kovin moittii viihdettä, hänen tulisi huomata että tosiasiassa laatufilosofiassa pinnallinen hedonismi ei ole se mitä halutaan. Jo Montaigne mietti sitä olisiko parempaa olla onnellinen eläin vai onneton viisas ihminen. "Sika vai Sokrates" -haaste on varteenotettava. Rantasen haaste kuitenkin vaatii sen että eksistentiaalinen taso painaa hirvittävän paljon ja juuri sellaisella tavalla, että Onnellinen Sika olisi nimenomaan se joka tulisi valita eikä mitään muuta. Toivottavuuteen vetoaminen on argumenttivirhe, mutta tämä ei tietysti Rantasen kaltaisia haittaa. He voivat viitata "kertakäyttöelämän" epämieluisuuteen ja olettavat että sen taakse ei saada hyvää filosofiaa.
Rantasen argumentti ei siis ole kovin hieno. Siinä on kolme ylen huonoa premissiä. Ne kuitenkin vaaditaan jotta hänen väitteissään ja lausunnoissaan olisi mitään järkeä. Ja nämä premissit paljastuvat kaikki varsin kyseenalaisiksi. Niiden kanssa on hyvin helppoa olla erimielinen. "Haastaminen" tällä tavalla paljastuu siis pelkäksi sneeraamiseksi. Ja jos ei osaa keskustelua mitenkään rikastuttaa, niin miksi muiden pitäisi vaivautua esimerkiksi kiinnostumaan mistään hänen sanomisistaan. Kun niistä ei mitään opi, ja ne ovat kliseeklimppejä ja läpitunkevalla tasolla virheellisiä ja asenteellisia, ei keskustelu voi toteutua sosiaalisella, älyllisellä tai eettisellä tasolla mitenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti