Miten fyysikko teologina on kuin out-of-box -argumenttijyrä

Sean Carroll kirjoitti käymästään julkisesta debatista. Hän oli käynyt sitä William Lane Craigin kanssa. Craig taas on tunnetusti erinomainen julkisdebatoija, hän on suorastaan keskittänyt taitonsa tähän asiaan. Carroll taas ei ole yhtä ammattimainen. Mutta hän oli silti taatusti hyvin erikoinen, ja luultavasti hankalin mahdollinen, debattikumppani Craigille.

Sillä Craig on kuitenkin teologiaorientoitunut. Fysiikka on hänelle osa jumalatodistuskampanjaa. Craig on tullut tunnetuksi myös siitä että hän mielellään - ja hyvin nopeasti - paikkaa löydetyt ristiriidat erilaisilla ad hoc -oletuksilla jos ne ovat teologisissa aiheissa. Carroll taas ei selvästi ole yhtä teologiaorientoitunut. Hänelle kysymyksessä oli vain sen selittäminen miksi kosmologit eivät käytä Jumalaa osana perustelujaan. "On the substance, my major points were that the demand for “causes” and “explanations” is completely inappropriate for modern fundamental physics/cosmology, and that theism is not taken seriously in professional cosmological circles because it is hopelessly ill-defined (no matter what happens in the universe, you can argue that God would have wanted it that way)."

Fysiikan kohdalla Craigin on tietysti vaikeampi paikkailla. Craig esimerkiksi argumentoi toistuvasti Borde-Guth-Vilenkiniin, jonka kiertämiseen on paljon mahdollisuuksia, eikä se siksi ole kovin pakottava. (Asiaa on toistettu, Craigille tämä on luultavasti debattitaktiikkaa, hän tosin tässä viittaa mahdollisuuteen eikä siihen että kyseessä olisi argumentti joka jotenkin pakottaisi ottamaan Jumalan vakavasti.) Samoin Carroll perusteli mukavasti miksi termodynamiikan toinen pääsääntö ei ole universumin alun kannalta relevantti luonnonlaki. Bolzmann brain -ongelma tosin hämmästytti itseänikin. Se kun teki keskustelusta hyvin teknistä ja vaikeaa, jotain joka ei tavallaan kuulu julkiseen debattiin joka on aina enemmän "tieteen popularisoimista" kuin varsinaista tiedettä. Etenkin kun Carrollin mainitsema seikka tästä probleemasta on kuitenkin "yleistä tietoa" ; "Sure, Boltzmann Brains are a problem - for those models with a Boltzmann Brain problem. Not all models have them! And a good modern multiverse cosmologist focuses on those models that avoid them. In this sense, the BB problem is a good thing; it helps us distinguish viable models from non-viable ones." On siis monestakin syystä hyvin vaikeaa käsittää miksi Craig toi asian esiin.

Teologian kohdalla Carrollilla ei sitten ollut mitään kovin hienostuneita välineitä. Mutta itseäni silti hämmästytti miten "on turhaa näperrellä kirurginveitsellä jos asian voi hoitaa kirveellä". Carroll nimittäin käsitteli pahan ongelman ratkaisuja tavalla jota teologit tuskin arvostaisivat ; Yleensä kun yritetään etsiä ristiriitoja perusteluista, Carroll lähti siihen, että pahan ongelman ratkaisemiset johtavat yleensä siihen että Jumalasta tulee huonosti määritelty ja epämääräinen. Carrollin kantava teema olikin siinä, että jos pahan ongelma mahdollistaa ties mitä kärsimyksiä, teorian ennusvoima heikkenee. Kritiikki-immunisointiprojektissa jossa holokausti ja hyvä kansanmurha ovat kuvioissa on maailma jossa mikään pahan määrä ei voisi kumota Jumalaa. Joka tarkoittaa sitä että Jumalateoria ei ennusta yhtään mitään tapahtumajoukkoa. ; Hyvää ja rakastavaa Jumalaa ei voi erottaa pahasta ja kidutushaluisesta Jumalasta.
1: Stephen Law onkin tullut tunnetuksi siitä että hän iskee hyvää kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan ajatuksen Julmasta jumalasta ja selittää teologien käyttämin ad hoc -rakentein miten kaikki voidaan nähdä kärsimyksen maksimointina. Ja omakin tapani "hoitaa pahan ongelma" on karkeimmillaan ollut oneliner, jossa pahan ongelman ratkaiseminen on itsessään ongelma. "Onko parempi että kärsimykselle ei ole selitystä, vai se että käsissä on sellainen Jumala jonka hyvyys määrittyy sillä tavalla että kaikelle tälle kaikelle saastalle on selitys?" Eli jos Jumalan avulla pahan ongelmaan löytyy ratkaisu, sen pahempi Jumalalle.

Tämänlaisia argumentteja vastaan olo on varmasti hieman kuin universumin hienosäädöstä puhuminen. Carrollilla oli eniten voimaa kun hän huomautti että Jumalan kannalta hienosäätö koskee elämälle hienosäätymistä ja kysymystä siitä miksi me olemme täällä. "1. We don’t really know that the universe is tuned specifically for life, since we don’t know the conditions under which life is possible." (Jota täsmennettiin todellakin. Craig oli viitannut Carrollin lausuntoihin universumin tietynlaisuudesta ja Carroll taas korosti että se ei tarkoita samaa kuin hienosäätyminen elämälle, joka oli se relevantti aihe.) Craig oli joutunut ohittamaan asian pseudoargumentilla "To counter 1. he simply noted that other physicists disagreed with me, which again really isn’t an argument; he didn’t offer any suggestion that we actually do know the conditions under which life can and cannot form." (Joiden kohdalla uskon Craigin sekoittaneen yhä asiat samoin kuin Carrollin kohdalla ; Ei katsota puhutaanko sitä että universumi on juuri sopiva elämälle vai muusta.) Puheet universumin täydellisyydestä elämälle ovat samanlaisia kuin puheet universumin täydellisyydestä etiikalle ; Eivät pidä sisällään mitään eksakteja ennusteita tai tietoa.

Syynä tähän kaikkeen omituiseen on se, että Craigin osaamisalue on teologiassa ja tämänlaiset lähestymistavat ovat siellä hyvin vieraita. Ristiriidattomuuden ja aksioomilla näpertelyn sijaan haetaan eksaktiutta ja konkreettisuutta jossa konsepteja ja niiden sovellusalueita ei voida vain vetää hatusta. Fyysikko ei siis ikään kuin pelaa "sääntöjen mukaan" ja lopputuloksena on se, että on hieman kun katsoisi pienten lasten kyselyitä. Pienten lasten, jotka kysyvät sellaisia kysymyksiä että aikuinenkin joutuu havahtumaan että miten hän ei ole tullut miettineeksi asiaa ollenkaan joltain kulmalta.