Väärän ideologian vaaravyöhykkeessä

"Tämä päivä" -blogi lähestyi konservativismia mielenkiintoisesti. Hän edustaa elämäntavoiltaan hyvinkin peruskonservatiivia vaikka hän onkin ideologisesti liberaali. "Eräänä kauniina päivänä, ystäväni kutsui minua konservatiiviksi. Otin sen vitsinä, mutta asia jäi mietittyttämään. Eräillä mittareilla olen nimittäin pahuksen konservatiivisen näköinen." On lapsi, asuntolaina ja työpaikka. Seikkailuja ei harrasteta. Hän elää moniarvoisessa kulttuurissa joissa vaihtoehtoiset elämäntavat ovat normaaleja. Normin mukaan elämä on siksi vahva viesti siitä että arvostaa normeja.

Halu konservativismin kieltelyyn on ymmärrettävää ; Päivi Räsänen ja Vladimir Putinkin mielellään viittaavat homoseksuaaleihin ystäviinsä heti jos heidän käytöstään moititaan homovastaiseksi. Eivätkä väitä tässä että heillä on erityisen pitkämielisiä ystäviä, vaan korostavat omaa suopeuttaan. Joka on tosiasioiden valossa omituista.

Moni kuitenkin sekoittaa lopputuloksen ja ideologian toisiinsa. "Väärinkäsitys tulee nimenomaisesti sekoittaessamme tekemämme valinnat edustamiimme arvoihin. Aiemman perusteella vaikutan konservatiivilta, mutta en käytä itsestäni kyseistä nimitystä, enkä pidä sitä itseeni edes sopivana. Arvoni joiden perusteella teen päätökseni ovat ehkä johtaneet konservatiivien hyväksymään paikkaan, mutta se ei tarkoita päätöksiä tehdyn konservatiivisten arvojen mukaisesti." Tämä on ymmärrettävää koska identiteetti ei yleisesti ottaen ole mikään sielun sisäinen tila vaan julkisesti heilutettu lippu.

Rinnastus on kuitenkin erehdys. Päivi Räsäsen ja Vladimir Putinin teot puhuvat tiettyä viestiä. Heidän ideologinen viestinsä ja kannattamansa arvot tukevat ja alleviivaavat tekoja niin että on vaikeaa tehdä muuta kuin päätelmä kiertelystä ja kieroilusta. "Tämä päivä" -blogin kirjoittajan sanomisten, tekemisten ja asennoitumisten verkosto pakottaa toisenlaiseen tulkintaan. (Esimerkiksi minun, periaatteessa konservatiivina, on mahdotonta nähdä häntä muuna kuin liberaalina. Edes pari kaljaa eivät muuta häntä minun silmissäni konservatiivisemmaksi tai muutoin sievemmäksi.)

Itse kohtaan samaa kohtuullisen usein. Ja tämä ärsyttää suunnattomasti.

On yksinkertaisesti raivostuttavaa kun sinut liitetään alakulttuuriin johon et kuulu ja jota jopa halveksit. Ja minulle näin käy toistuvasti. Ja kenties hieman yllättäen en tässä nosta esille sitä että minua kutsutaan ateistiksi tai vapaa-ajattelijaksi. Vaikka tämäkin on juuri tämänlainen sekaannus.

Sen sijaan nostan esiin hipsteriyden. Pinnallisesti saatan näyttää hipsteriltä. Heillähän on tapana sekoittaa pukeutumistyylejä ja käyttää erikoisia värityksiä. He kuuntelevat poikkeavaa musiikkia. Tekevät ja harrastavat omituisia asioita.

Kävin aiheesta eilen kohtuullisen mielenkiintoisen keskustelun miekkailukoulumme erään uuden alkeiskurssilaisen kanssa. Hän selitti että olen joko hipsteri tai "hipster danger zonessa". Pesukarhunhattu ja pinkki kaulaliina yhdistettynä alleviivatun ironiseen elämänasenteeseen vihjaavat että olisin jopa pesunkestävä hipsteri. Asiaa syventää tieto siitä että harrastan keskiaikaista miekkailua joka on hieman omintakeinen ja marginaalinen alakulttuuri. Ja kuuntelen myös jonkin verran vaikeasti löydettävää musiikkia. Ja itse asiassa oleellinen osa hipsteriyttä on se, että omaa hipsteriyttä ei tiedosteta. Karkeasti sanoen tosi hipsteri ei tiedosta olevansa hipsteri ja jos joku itseidentifioituu ääneen hipsteriksi, hän ei joko ole hipsteri tai se vähentää hänen hipsteriysastettaan.

Kuitenkin minusta on erityisen vaikeaa saada kunnollista hipsteriä. Ei vaikka nihilointikriteerin asettaminen identiteetin määritelmään aikaansaikin kovasti ironisia tunnetiloja. Sillä siinä missä perushipsteri pukee taittamattomat lasit näyttääkseen intellektuellilta, minä en käytä niitä silmälaseja jotka minulle on määrätty. En harrasta vintagea. Ja tosiasiassa pääosin kulttuurimakuni on musiikin, televisiosarjojen ja kaiken muunkin kohdalla banaalin mainstreamia. En ole kultturelli ja törmään indieen vain vahingossa. (Joskin jos pidän siitä, niin pyrin pitämään sen, jonka vuoksi saatan esimerkiksi kuunnella pientä suomalaista bluegrasspumppua.) Enkä pidä mainstreamia mitenkään huonona, päin vastoin. Vielä vaikeammin minut saa mukaan ruokavaliohössötyksiin, kuten luomuun ja kasvissyöntiin. Käyn harvoin kirpputoreilla, enkä harrasta kierrätys-luomuidunpuputus-pilvenpoltto -linjamaa. Pukeudun tavallisesti lukuunottamatta joitain poikkeuksellisia yksittäisiä vaatekappaleita joista sitten ikään kuin tulee minun mainoksiani. Käyn divareissa koska sieltä saa kirjoja joita ei saa kirjakaupoista. Ostan kirjoja myös mainstream -kirjakaupoista, koska niitä ei saa divareista.)

Ja ennen kaikkea hipsteriyttä kuvaa yleinen avomielisyys. Itselläni avomielisyydellä on heitä tiukemmat rajat. Olen lisäksi heitä kyynisempi ; Hipsterillä voi olla itseinhoa, mutta senkin olisi oltava ironista. Minä taas vihaan itseäni ja myös kanssaihmisiäni liian aidosti käydäkseni oikein mitenkään hipsteristä. Ironiani määrä on runsasta, mutta se kohdistuu maailmaan huomattavasti aggressiivisemmin ja destruktiivisemmin. Ironiani eetos ja paatos ovat aivan erilaisia. Olen siis oikeastaan antihipster. Ja mikään työpaikka sörnäisissä ei muuta tätä pikkuseikkaa.

On todellakin helppoa sekoittaa ideologia ja teot toisiinsa. Ja tämä voi olla ymmärrettävää, kiusallista tai ärsyttävää. Sillä identiteetti on itselle oman itsen heijastuma ja jos se liitetään - vaikka ihan ymmärrettävinkin syin - itselle vieraaseen alakulttuuriin, se tuntuu jotenkin siltä että oma identiteetti olisi väärien ihmisten hallussa.