 |
| Moi! Tämä selfie todistaa, että minulla ei ole yhtään ystävää. Otan valokuvanikin itse. En saa matkoilleni mukaan lomakuvanottajaa edes maksamalla. |
Tieto kuulostaa itsessään uskottavalta. Täit eivät ole pelkkiä liassa möyriviä otuksia. Ne ovat loisia. Ja helposti karistettavat loiset eivät ole loisia kauaa. Perinteisesti tämä sitkeä olento on vaivannut lapsia. Ja muistan itse omalta ala-asteajaltani kuinka kiellettiin vaihtamasta pipoja toisten lasten kanssa koska täit saattoivat levitä. Ilta~Sanomat toki vain viittaa "asiantuntijaan" enkä pikagooglailulla löytänyt kunnollista tiedettä asiasta suuntaan tai toiseen. Uutista on kopioitu ahkerasti, joten aihe on kiinnostanut monia. Varovaisesti sanoen ajatus tuntuu kuitenkin uskottavalta enkä lähde debunkaamaan tätä.
1: "Possible but not propable" -tyylinen toppuuttelu on kuitenkin kenties järkevää. ; Täit voivat tarttua selfieissä ja täit ovat yleistymässä. Mutta näiden välinen yhteys on melko heikoilla pelkästään siihen vetoamalla että "monet asiakkaat" kertovat ottavansa selfieitä jopa päivittäin. Niin monet ottavat selfieitä, että on vaikeaa erottaa kuinka paljon enemmän selfieitä ottavat kantavat täitä kuin ne jotka välttävät sosiaalisten käsivaralta otettujen ryhmäkuvien näpyttelyä. Kenties täiden yleistymiseen onkin aivan muita syitä. Se, että selfiemuoti tapahtuu samaan aikaan ei tarkoita syy-yhteyttä.
Itseäni uutisessa kiinnostikin enemmän sen saama suosio. Miksi täiasia kiinnostaa niin kovin, että tämänlainen pieni lausunto kopioituu Ilta~Sanomatyylisessä lehdistössä kuin ... täi. Näkisin että tämän suosion syy on sosiaalinen. Tarkalleen sanoen moralismi. Siksi en hämmästy kun Ilta~Sanomien uutinen loppuu seuraavaan ; "Vanhempien ja teinien tulisi olla tietoisia tästä ongelmasta. Selfiet ovat hauskoja, mutta seuraukset ovat todellisia." Tämä kaava on tuttu kaikesta varoittelusta. Muistan omasta lapsuudestani paheksunnasta joka on kohdistunut meikkaamiseen, se kun nähtiin pinnallisena ylpeyttä korostavana ulkonäkökeskeisyytenä tai avoimena seksuaalisuuden korostamisena. Osa yhdistää pukeutumisen raiskauksriskiin kasvattamiseen oikeuttaakseen ottamansa moraalisen ylenkatseen.
Kysymys moralismista on sinänsä mielenkiintoinen. Sillä nykyään moralismi on hyvin suosittua, mutta sitä pidetään myös suvaitsemattomana. Siksi valtaosa kulttuuristamme kuluttaakin aikaa erityisten oikeutusten tekemiseen. Selfie -kulttuuri on pinnallista ulkonäkökeskeisyyttä ja ilmiönä jotain jonka tyyppiset ovat tyypillisesti olleet moralisoinnin kohteita. Selfie osuu samaan lokeroon meikkaamisen ja muun vastaavan kanssa. Selfieiden ottajilta voidaan siksi hakea vaikka nöyryyttä.
Perinteisesti terveys on ollut tässä hyvinkin käytetty. Itse asiassa historiaa lukiessa oppii esimerkiksi sen, että vaikka kristillisellä kulttuurilla on suvaitsematon maine nimenomaan seksuaalinormistojen kohdalla, niin tosiasiassa keskiajalla oltiin melko vapaamielisiä. Siihen asti kunnes kuppa tuli. "Moralismista tuli objektiivista". Ja tämä vihjaa siihen, että tosiasiat ovat vähintään jonkinlaisessa suhteessa hyvyyteen ja moraaliin. Hieman samaa tapahtuu täiden kohdalla.
Jonathan Haidtin mukaan tämä ei ole mitenkään erikoista. Hänen "Onnellisuushypoteesi" -kirjassaan käydään läpi muun muassa ihmisten moraalisuuden ja epämoraalisuuden kokemista. (Kirja ei ole sitä optimismiselfhelpiä mitä voisi luulla. Luin kirjan tekijän, enkä vastenmielisen otsikon vuoksi. Teos tarjosi paljon aivan kunnollista tietoa, eli juuri sitä mitä tuon tyylisillä otsikoilla varustetut teokset normaalisti eivät.)
1: Hän nostaa esille sen, että valtaosalla eläimistä kokemukset muuttavat käytöstä. Jos apina puree makeaa hedelmää se syö sen ilolla, mutta hapan tai pilaantuneen hedelmän se sylkee pois. Moraali on tässä ikään kuin "alkeellisimmalla tasollaan". Ja tässä muodossaan se on reagoimista. Hän korostaa myös sitä miten loogisuus ei kuvaa ihmisiäkään tässä asiassa. Ihmisten reaktiot ovat automaattisia. Ja logiikalla on hyvin vähän jos ollenkaan tekemistä moraalisen toiminnan ja hyväksi ja pahaksi kokemisen kanssa. Siksi esimerkiksi kontaminaatio (kuten täit tai ajatus sairaudesta kuten kupasta) vaikuttaa vastenmielisyyden tunteisiin ja saa meidätkin tekemään luonnostaan hyvä-huono -päätelmiä.
2: Hän ottaa esille myös sen, että moraaliset arviot voivat vahingoittua vaikka aivovamman tai aivokasvaimen vuoksi, esimerkiksi kun frontaalikorteksin tuhoutuminen estää impulssikontrollia. Haidt toi esille jännittävän sivutuotteen ; Ja jos hyväksi ja huonoksi arvioimisen alueet vioittuvat, ihmistä ei kuvaakaan pelkästään kyky tekoihin jotka vaikuttavat äärimmäiseltä pahuudelta. Esille nousi hämmennys. Tälläisen aivovamman kanssa elämä koostuu päättämättömyydestä. On vaikeaa motivoitua jos asioita ei ole väritetty hyvä-paha -akselilla.
Moralismi onkin jotain joka on meille hyvin luontaista, ja se on usein vahvasti esitietoista, joten meillä ei ole välttämättä tietoa niistä seikoista jotka värittävät arvioitamme. Suuri osa selityksistä liimataan päälle jälkikäteen. Tämä kaikki on toki jossain suhteessa tosiasioihin, ja peräti tavalla joka ei ole satunnaista vaan joiden kohdalla tiedetään varsin hyvin että lähes kaikille ihmisille syntyy vaikkapa vastenmielisyyden tunteita ajatuksesta. (Kukaan ei nauti täistä.) Tämä on materiaalia josta päästään helposti Aaron Jamesin näkemykseen jossa "kusipäisyys" selittyy moralismilla. Ihmisellä on moraalinen närkästys ja tämän vuoksi hän sallii itseltään tekoja jotka muuten olisivat ilkeyttä. Moraalisesti pahaksi arvioitu teko muuttuu hyväksi kun se nimetään rangaistukseksi.
Onkin hyvä huomata että Haidtin lajityypillinen ja tosiasioihin sidottu moraali voitaisiin manipuloida varsin helpostikin Sam Harriksen tyyliseksi objektiiviseksi moraaliksi. Mutta on helppoa olla erimielinen tämän prosessin kanssa ja nähdä että lopputulos on joskus "objektiivista moralismia", jolla on kenties hyvinkin vähän tekemistä moraalisuuden kanssa. Selvästi moraalilla ja moralismilla on jokin suhde, mutta niiden rinnastaminen yhdeksi ja samaksi pitää sisällään riskejä.
1: Itse asiassa riskejä joiden voidaan nähdä olevan erityisen relevantteja suomalaisessa kulttuurissa. Elämme kulttuurissa jossa siirtokarjalasta tulleita evakkoja (de facto sekä pakolaisia de jure oman maan kansalaisia) nimiteltiin sodan jälkeen "ryssiksi", ortodokseja "ryssänuskoisiksi". Muistan lapsuudestani ajan jolloin kaiken maailman pullantuoksuiset äidit saivat elämänsisältönsä pelkäämällä mikroaaltouuneja, kadehtimalla naapuria, vihaamalla pomoa, katkeroitumalla suvulle ; Kulttuurimme suorastaan palvoo uhriutta ja kannustaa tämänlaiseen asenteeseen. Samalla se toki myös. kannustaa ajatukseen jossa uusateismi olisi ilmiönä kirkon kriisi, vaikka meillä on näennäisesti uskonnonvapaus. Samaan hengenvetoon on helppoa mainita siitä miten kulttuurimme ja perinteemme ovat kristillisiä ja niiden osaaminen ja sitominen identiteettiin tarjoaa juuret. Ja ilman tätä oltaisiin jotenkin henkisesti köyhempiä kansalaisia.
1.1: Toki muutkin maat osaavat tämän. Haidt korostaa miten moni amerikkalainen konservatiivi vastustaa islaminuskoa ja selittävät että islamilaiset vihaavat vapautta, sitä että amerikkalaiset ovat vapaita. Näin uskonnonvapautta voidaan haluta rajoittaa, joka on jopa jonkinlainen paradoksi. Haidt huomauttaa että islamilaisia motivoi uhriajattelu jossa he näkevät amerikkalaisten toimien olevan syynä moniin takapakkeihin heidän omassa hyvinvoinnissaan ja elämässään. Se, että naiset ajavat autoa ja äänestävät ei Haidtin mukaan ärsytä islamisteja, vaan muut asiat. Tämä henki on yleismaailmallista. Ja tämä koskee myös tämän blogin kirjoittajaa ja lukijoita. (Kenties vähemmässä määrin lukijoita kuin kirjoittajaa.)
Filosofisessa mielessä onkin hyvä pysähtyä miettimään. Arjen elämästä tulee passivoitunutta ja kaaoottista ilman automaattista moralisointiprosessia - ja tällöin tekoja sävyttää sivustakatsojien näkökulmassa myös pahojen tekojen tekeminen. On kuitenkin kenties järkevää miettiä pitkän tähtäimen kannalta ja miettiä onko spontaani mieltymysreaktio hyödyllistä pitkällä tähtäimellä. Vai tehdäänkö lyhytjänteinen pikaistuksissa tehty ylilyönti joka ei ajakaan hyvyyttä vaikka se tekohetkellä on tuntunut oikeutetulta rankaisemiselta. Tässä mielessä humen giljotiini on kenties vain "filosofinen nyrkkisääntö", mutta se on hyvä pitää mielessä. Se pakottaa pysähtymään ja miettimään sitä miten hyöty määrittyy. (Ei tämäkään välttämättä ole objektiivista, mutta tulee sentään mietittyä ovatko tekojen seuraukset todella halutunlaisia vai tuntuvatko teot oikealta tunnetasolla vain tekohetkellä.)
Tämä muistuttaa siitä, että aina jos joku nostaa oman kulttuuriviiteryhmänsä arvojen tuomariksi, asettautuu prosessissa hyvinkin helposti laajemmin ihmisarvon tuomariksi; Kun ihmisiä aletaan arvioida käy helposti niin, että esiin pupsahtaa "hyöty". Ja tässä kohden utilitarismin vaikeutena on se, että tiedämme että se hyöty joudutaan määrittelemään ennen kuin mitään hyötylaskelmaa voidaan tehdä ja miettiä mitä kautta tähän päästään. Ilman tätä huomiota hyöty voi näyttää objektiiviselta (onhan se jossain suhteessa tosiasioihin, kuten täiden tarttumiseen hiusten kohdatessa). ; Ja kun katsotaan, niin usein käy niin että se kenen objektiivinen moraali sitten valitaan tapahtuu valikoituu tavalla jota vain harva pitää eettisenä. Päätöksen tekee vahvin. Voittajaa edustaa yleensä juuri se jolla riittää joko sadismia tai kusipäisyyttä erimielisten vaientamiseen. Ja tämä ihmistyyppi on sitä porukkaa joka koulussa tönii heikointa, rikkoo nörtin rillit ja pesee sen oudokin pään vessanpöntössä.
Täit olkoot siis esimerkkinä prosessista jossa korostuu että ihmisen tai alakulttuurin huonoihin ominaisuksiin vetoaminen on helppoa. Se voi olla jopa totta, faktapohjaista. On helppoa vedota terveeseen järkeen ja täten kontrolloida vaikkapa sosiaalisia ilmiöitä ja alakulttuureita (joita kenties on halunnut paheksua mutta ei ole oikein voinut kun tässä olisi mennyt kasvot kun muut eivät olisi nähneet sinua suvaitsevaisena). Täiden kohtuu pieni yleisyys, vaivan kohtuullisen pieni vakavuus sekä täihoitoaineiden tarjoama ongelman korjaamisen helppous unohtuvat kun päähän iskee ajatus mönkiväisestä loisesta joka imee verta omasta päästä. Kontaminaatiolla pelottelulla voidaan helposti johtaa siihen että tunteet tunnistavat pelon epärealistisesti. (Sen vuoksi pelkäämme lento-onnettomuuksia, haita ja terroristeja, mutta emme autoja tai liukkaita suihkun lattioita.) Faktat - tai ainakin näkemys maailman toimintaperiaatteista - kuuluu jotenkin prosessiin, mutta helposti vain mausteena.
 |
| Tätä kuvaa ei ottanut bloggerin kaveri tai ystävä. Säälittävä omakuvaräpellys. Sitä katsomalla saattaa saada ison annoksen henkisiä täitä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti