"Hiekkalaatikkopeleissä" (sandbox games) on hyvin avoin maailma jossa voi tehdä monenlaisia asioita. Siksi ei ole tavatonta, että niissä tarjotaan jonkinlainen mahdollisuus avioitumiseen. Tässä kohden tietotekniikka kuitenkin asettaa rajoitteita jotka johtavat väkisinkin siihen, että avioituminen muuttuu hyvin omituiseksi.
Esimerkiksi "Skyrimissä" avioituminen onnistuu. Ei kuitenkaan miten tahansa. Maailmassa on rajallinen määrä hahmoja joiden kanssa voi mennä avioon. Heitä on kuitenkin kohtuullisen runsaasti. Pelaajalla on siis valinnanvaraa.
1: Pelimekaanisesti avioituminen vaatii luottamuksen rakentamisen. Tämä toteutetaan siten, että hahmolle tehdään jokin erityinen oma tehtävä. Luottamus voidaan hankkia vaikka hakemalla tietty esine jostain vaarallisesta luolastosta tai hankkimalla tälle tiettyjä esineitä joita tämä tarvitsee työssään. Tämän lisäksi sinulla täytyy olla tietyn uskontokunnan amuletti joka päällä puhut hahmolle. Jos et ole jo aviossa, voit käydä suorittamassa aviorituaalin Riftenissä.
2: Avioliitto sitten taas tarkoittaa sitä, että puolisosi muuttaa taloosi. Ja tekee sinulle ruokaa ja antaa pienen määrän rahaa ja joskus lahjoja. Jos puolisosi on seikkailullista mallia, voit antaa hänelle varusteita (mukaanlukien haluamasi hepenet koska vaatteet ovat varusteita) ja kenties jopa lähteä hänen kanssaan seikkailuun. Jos hän on kauppiasmallia, et voi valita hänen vaatteitaan. Mutta voit ostaa häneltä esineitä omalla rahalla omassa kotonasi. (Kuinka romanttista onkaan tämä.)
Tämä vaikuttaa melkoisen sovinistiselta ja typistävältä. Asiaa tosin mutkistaa se, että "Skyrimissä" aviokumppanivaihtoehtoina on sekä miehiä että naisia. Lisäksi pelin alussa valitaan oman hahmon sukupuoli. Valitsemasi rotu tai sukupuoli eivät vaikuta mitenkään siihen kenen kanssa voit mennä avioon ja keiden kanssa et. Mitään mieltymyksiä puolisoilla ei tässä kohden siis ole. Toisin sanoen Skyrimin maailmassa avioliitto onnistuu vain biseksuaalien tietyn uskontokuntaan kuuluvien kanssa. Tämä ei tietysti tee avioliitoista vähemmän typistäviä ja sovinistisia. Se tekee siitä vain vähemmän homofobisen. Daami pulassa (olipa sitten mies tai nainen) muuttuu joka tapauksessa jonkinlaiseksi aviolliseksi kodinkalusteeksi joka on ikään kuin yksi täydennyspakka asumuksen hankinnassa ja sen sisustamisessa. (Joka on myös yleinen asia mitä hiekkalaatikkopeleissä voi tehdä.)
Vastaavat ongelmat vaivaavat tietysti kaikkia muitakin vastaavia pelejä. Puoliso latistuu tyypiksi jolla ei oikeastaan ole merkittäviä persoonallisuuspiirteitä ja joka toistaa muutamaa lausetta. (Mikä kyllä on itse asiassa yllättävä annos realismia.) Tyypillistä on, että olipa peli mikä tahansa,
1: Aluksi on jonkinlainen luottamuksenhankkimisvaihe. Romanttinen perheellinen mies -idylliä hakevissa peleissä luottamusta hankitaan antamalla lahjoja. (Tai Skyrimin tapaan suorittamalla jonkinlainen herooinen seikkailutehtävä.) Ehkä likaisimmillaan asia on hoidettu "Grand Theft Auto 5"ssa, jossa "avioliiton vastine" on sitä että koskettelee vartijoilta salassa strippareita riittävästi, jolloin saa auki minipelin jossa on seksiä. Peräti kimppakivaa.
2: Sitten on aviovaihe. Siinä vaiheessa saadaan yleensä jotain pieniä bonuksia, kuten parantavia ruokia. Kenties jopa muutaman keskustelun joissa toistetaan erilaisia satunnaislauseita. Joskus, tosin yllättävän harvoin, mukaan tulee minipeli joka vihjaa seksistä. Esimerkiksi "Fable" -pelisarjassa asia on niin, että "Marriage in Fable and Fable:The Lost Chapters offers limited benefits such as allowing sex, a dowry of gold and receiving the occasional gift from your spouse.
Pinnallisimmillaan tämä kaikki on niissä peleissä joissa avioliittoa pidetään jotenkin hyveellisenä. GTA on sentään ronskiudessaan rehellinen eikä väitä että pinnallisuuden takana olisi syvällisyyttä. Aviopuolisouteen ei ole hirveästi panostettu ja siksi esimerkiksi puolison kiinnostuksenkohteet ja intohimot jäävät hyvin pinnallisiksi. Tästä voisi helposti johtaa jopa moralismiin. Se on hyvinkin helppoa.
Kuitenkin eräs tuntemani dramaturgiksi kouluttautunut sanoi että pelien kohdalla teknologian antamat rajoitukset on pakko ottaa huomioon. Peli ei ole elokuva tai näytelmä. Ihmistä ei voi latistaa algoritmiksi, joten jos ihmisestä tehdään algoritmi, ei pidä hämmästyä tai pahastua jos lopputulos ei täytä Turingin testiä. Siksi esimerkiksi ei pidä paheksua jos luottamuksenhankinta on pinnallista ja mekaanista. (Sehän on kone se tietokonepeli kuitenkin, joten mitä muuta se voisi olla kuin mekaanista?) Sen sijaan pitää hyväksyvästi olla iloinen siitä että luottamusmekanismi on, koska se tarkoittaa että pelimaailman tekijä on arvostanut sellaisia hyveitä kuin toisen auttaminen ja luottamus. Se, että luottamus on tärkeä mutta sukupuoli ja rotu eivät, on siis ehkä jopa jonkinlainen varsin kaunis statement.
* Hän kommentoi esimerkiksi GTA:n ideaa siten, että kenties koskettaminen on symbolista. Että entä jos se onkin nähtävissä huomion antamisen symboliksi. Että kun useissa strippibaareissa välissä on lasi joka estää konkreettisen lääppimisen, niin kenties tämä kouriminen onkin korostetusti juuri symbolista.
* Lahja jonka antaa "Fablessa" ei ole oikeasti lahja vaan ajan ja vaivankäytön symboli. Tällöin kysymys ei ole enää kaupankäynnistä jossa pinnallisesti lahjotaan itselle puoliso. (Sellainen olisikin hieman kuin seksiä rahaa vastaan -asennetta joka muistuttaisi prostituutiota.) Että kysymys onkin huomiosta ja vastavuoroisuudesta. Ja kenties niissä algoritmikeskusteluissakin on kysymys vain aiheista. Ehkä oikeasti keskustelut ovat syvällisempiä ja tiivistyvät vain niihin muutamiin lauseisiin.
* Samoin "Skyrimin" tietyn uskontokunnan riipus voi vihjata siihen että kannatat joitain arvoja joita juuri sinun puolisosi pitää hyvinä. Ja kenties se, että rotu ja sukupuoli eivät vaikuta näissä ihmisissä on juuri se kaunis luonteenpiirre jonka Skyrim olettaa sankarien minimivaatimukseksi. Että tietenkään vähemmän suvaitsevaisten kanssa ei voitaisi mennä naimisiin, koska miten tälläinen umpimielisyys voisi vedota sankariin ja maailmanmieheen.
Kenties tietokonepelien pelaaminen vaatiikin oleellisesti erilaisen katsontatavan kuin se, mihin meitä on totutettu television ja elokuvien avulla. Ja tätä kautta avioliittosysteemit eivät olisi niin hassuja kuin miltä ne vaikuttavat. Tai sitten tällä kaikella voi oikeuttaa seksististä sikailua. Luultavasti kysymys on siitä miten tapahtumat tulkitaan ja koetaan. Oikeutukset ja vastustukset ja tekosyyt ovat sitten jotain jotka rakennetaan jälkikäteen.
Kirjoittaja on todellinen pelimies ja käsittelee siksi pariutumista asiaankuuluvalla tavalla.
1 kommentti:
No, Liisu täällä ihmettelee, miksi ei tunne minkäänlaista vetoa peleihin. Olisiko se lapsuuden MustaPekka pelin syy. Sitä pelattiin usein. Ja joka kerran mustapekka jäi minun käteen. Sitä seurasi aina naurunrähäkkä.
Mutta tuosta kuvailemastasi pelistä sain muutamia hyviä ideoita, joita aion kokeilla livenä mieheen(i) :D
Lähetä kommentti